Pääkirjoitus: Suomalaisten naisten populaarimusiikki eilen ja tänään
Anna-Elena Pääkkölä on musiikkitieteen dosentti ja Suomen Akatemian tutkijatohtori. Hän on julkaissut laajasti musiikin, audiovisuaalisuuden ja sukupuolen risteyksistä. Hänen ja Tiina Käpylän kirjoittama Lailasta Almaan: Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia (2023) on kiitetty ja tuore katsaus suomalaisen populaarimusiikin vaietumpiin osioihin. Lisäksi hän on päätoimittaja mm. artikkelikokoelmissa Nordic Music Videos (Routledge, 2025) ja Between Avant-Garde and Popular (SES, 2024).
Suomessa on rikas populaarimusiikkikulttuuri, joka on pitkälti omavarainen ja selkeässä kansan suosiossa. Naisten historiaa siinä on kirjoitettu kuitenkin vasta vähän. Omat yritykseni nostaa naisten tekemisiä musiikin historian sivuille ovat edelleen teroittaneet sitä, että musiikin historia ei ole arvovapaata, vaan usein keskittyy miesten tekemisiin, ja jopa joskus pitää niitä arvokkaampana kuin naisten vastaavia.
Jos kuitenkin naisten tekijyyttä tarkastellaan lähemmin, kuten kollegani Tiina Käpylän kanssa pyrimme tekemään teoksessamme Lailasta Almaan: Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia (2023), jo ensi askelilta huomasimme, että naisten historia populaarimusiikin alalla näyttää erilaiselta kuin miesten. Jo pelkästään tämä huomio oli meille tarpeeksi hyvä syy kirjoittaa ensimmäinen suomalaisten naisten populaarimusiikin historia, vaikkei siitä kaikenkattavaa – eikä todellakaan täydellistä – tullutkaan. Toki voisin luetella syitä, miksi näin kävi, mutta mainittakoon vain se, että rahoituksen ja sen kautta ajan puute vaivasi projektia alusta loppuun.
Aika menee kuitenkin eteenpäin, ja populaarimusiikin historian kirjoitus on maratooni, ei spurtti. Jo kirjamme loppuvuosi 2020 tuntuu kaukaiselta, niin paljon on ehtinyt tapahtumaan. Tasa-arvo on edistynyt, naisten tekijyys on nostettu yhä enemmän keskiöön, ja tietoa tulee koko ajan lisää. Pitkän matkan juoksun haasteena onkin, että musiikintutkimus ei jää tästä kehityksestä jälkeen. Kaikenlaista populaarimusiikin tutkimusta on tehtävä, mutta naisiin keskittyvät projektit ovat yhä surkeassa vähemmistössä. Onneksi on kuitenkin heitä, jotka jaksavat painaa asian kanssa eteenpäin. Näin lyhyenä listauksena mainittakoon esimerkiksi, että Jutta Ala-Äijälän projekti 50-luvun laulajanaisista on etenemässä kohti loppupistettään. Liisa Tuomen väitöskirja on saamassa post doc-vaiheen käyntiin, ja Inka Rantakallion työ rapin tutkimuksen parissa etenee jatkuvasti. Nina Öhman puolestaan keskittyy jazz-puolen naisiin. Hanna-Mari Riihimäki väitellee pop-musiikin naisista varsin pian. Oma elämäkertateokseni Annikki Tähdestä on myös valmistumassa piakkoin.
Järjestin syksyllä 2025 Turun yliopistolla teemaseminaaripäivän nimeltä ”Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia”, jossa aihetta käytiin läpi erilaisin painotuksin. Paikalle sain erinomaisen luennoitsijaporukan. Jutta Ala-Äijälä esitteli jazziskelmätutkimustaan, Noora Kallioniemi paneutui 80-luvun laulajanaisiin. Tiina Käpylä heitti lonkalta erinomaisen luennon naisten nykymetallista, ja itse puhuin hieman naisten rapskenestä. Päivän paras anti oli kuitenkin säästetty viimeiseksi, kun Liisa Akimof kertoi omasta taipaleestaan 80-luvun rock-piireistä nykyuralleen. Tavaramarkkinoiden kantava voima saikin koko salin syömään kädestään kertoessaan, kuinka häntä ”vitutti” kuunnella Pelle Miljoonan "Moottoritie on kuuma"-kappaletta, tai kuinka heidän keikoillaan tultiin neuvomaan, mihin kitaran piuha kannattaa laittaa. IIPC:n ja Suomen etnomusikologisen seuran yhteistyössä järjestetty seminaari tuotti myös erinomaisia opiskelijaesseitä, joista tässä julkaisemme vain kerman kakun päältä.
Kun opiskelijoille annettaan vapaat kädet tuottaa tietoa naisten populaarimusiikista, tuloksena on runsas sato täysin uutta tietoa. Yllätyksekseni kuitenkin suurin osa artikkeleista käsitteli nykyajan artisteja. En haluaisi ajatella, että historiallisemmat esimerkit ovat jo liian kaukana tämän sukupolven ihmisistä, jotka on kasvattanut sosiaalinen media; toista kieltä puhui ainakin se, että vielä yleisö osasi laulaa mukana Paula Koivuniemen "Aikuinen nainen"-kappaleessa Noora Kallioniemen luennon aikana. Mutta näyttää silti olevan niin, että nykyiset artistit kiinnostavat opiskelijoita enemmän kuin kaukaisemmat esimerkit. Ehkä ilmiössä ei ole mitään uutta. Kiinnosti minuakin kaksikymppisenä enemmän Lady Gaga kuin Annikki Tähti. Ja on silläkin arvonsa, että uuden sukupolven ajattelijat tuovat ymmärryksensä omasta kulttuuristaan myös meidän dinosaurusten saataville.
Tämä esseekokoelma on siis katsaus opiskelijoidemme ajatuksiin yhtä paljon kuin nykyartistien estetiikkaan. Kokoelmasta löytyy myös kaksi tärkeää, historiaankin kurottavaa temaattista artikkelia. Saana Tuomen artikkeli kappaleista, joissa nainen torjuu miehen epätoivotut lähestymiset, on tärkeä avaus ajassa, jossa #MeToo on ollut puheenaiheena jo kohta kymmenen vuotta. Samalla asialla on myös Inka-Maria Grims, joka tekee analyyttista luentaa lähisuhdeväkivallan kuvauksista viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan. Populaarifeminististä linjaa edustaa puolestaan Minea Hänninen artikkelissaan, jossa hän polemisoi sanaa ”ämmä” artisti Ettan kautta.
Kolme muuta artikkelia ovat klassisempia tarkasteluja yksittäisen artistin estetiikkaan ja työskentelytapoihin, tärkeitä avauksia kukin. Eeli Hilmeen artikkeli Litku Klemetistä ja hänen vertailu Kikkaan ja Almaan paljastaa Litkun strategioita rikkoa perusfeminiinistä roolia, joka helposti korostuu naisten representaatioissa. Siiri Grönholmin artikkeli Orvokki-artistista korostaa indie- ja DIY-estetiikkaa myöskin suhteessa perinteiseen naiskuvaan. Lopuksi Jan-Erik Wikholm tarkastelee pehmoaino-artistia suhteessa populaarifeminismin ja postfeminismin teemoihin. Kukin on oivaltava ja tärkeä aloitus nykypopartistien tarkasteluun, jotka suotaisiin olevan ensimmäiset monista.
Viimeisenä vierailevan päätoimittajan sielua elähdyttää erityisesti se, että nämä kuusi artikkelia käyttävät hyväkseen kulttuurisen analyysin ja lähiluennan metodeja täysin suvereenisti. Keskustelu siitä, tarvitaanko musiikin analyysia enää mihinkään, saa siis uuden puoltavan äänen.
Salossa 22.5.2026
Anna-Elena Pääkkölä