“Beibi mä en haluu” ja muut miesten torjumiset – suomalaisten naisten ja ei-binääristen musiikintekijöiden vastalause miesten lähestymiseen

Saana Tuomi on Turun yliopiston kolmannen vuoden musiikkitieteen opiskelija sekä taidehistorian kandidaatti. Hän on erityisen kiinnostunut kuvataidetta ja musiikkia yhdistävästä poikkitieteellisestä tutkimuksesta sekä taiteen yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Kuva: Tuomi Helander

Naiset ovat vuosikymmeniä käyttäneet musiikkia ja lyriikkaa tuodakseen esiin aiheita, joista ei ole voinut helposti ääneen puhua. Eräs tällainen aihe on ollut miesten epätoivottu lähestyminen, joka on kautta historian ja kulttuurien ollut naisten päälle lankeava huoli. Keskityn tässä esseessä käsittelemään  suomalaisia populaarimusiikin kappaleita, jotka omalla tavallansa torjuvat miehen lähestymisen. Käsiteltäviksi kappaleiksi olen valinnut Lea Lavenin “Ei oo, ei tuu” (1979), Tavaramarkkinoiden “Beibi mä en haluu” (1982) ja Yeboyahin “Daddy” (2024).

Liisa Akimof kertoi 3.10. antamallaan luennolla kirjoittamastaan Tavaramarkkinoiden kappaleesta “Beibi mä en haluu” ja siitä, että sen teema oli aikanaan uutta. Media ei osannut suhtautua tarinaan miehen torjumisesta. Tästä muutama vuosi aikaisemmin Lea Laven julkaisi kappaleen “Ei oo, ei tuu”, joka omalla tavallansa torjuu miehet ja painottaa kertojanaisen itsenäisyyttä. Näiden suunnannäyttäjien jälkeen teema on yleistynyt populaarimusiikissa etenkin naisten ja ei-binääristen musiikintekijöiden lyriikoissa.

Feminismi kietoutuu aktiivisesti näiden kappaleiden teemoihin, mutta kappaleita tai yleisesti musiikkia ei ole tapana kuvailla feministisinä. Esimerkiksi Robin James on tutkinut “feminismi”-sanan käyttöä musiikintutkimuksessa, ja todennut sanan olleen eniten käytössä 1990-luvulla (James 2020: 2–3). Hänen mukaansa feminismi tuntuu musiikintutkimuksessa olevan 1990-luvulla tapahtunut ilmiö, joka avasi ovia naistaiteilijoille ja -tutkijoille, mutta ei ole enää tutkijoiden mukaan välttämättä tarpeellinen ilmiö. Tämä yhdistyy yleisempään post-feminismin ilmiöön, jonka mukaan tasa-arvo on jo saavutettu, eikä feminismille ole enää samaan tapaan tarvetta (James 2020: 2). James kuitenkin myös toteaa, että populaarimusiikin tutkimuksessa feminismistä kirjoittaminen on yleisempää.

Vuonna 2021 ajankohtaiset ilmiöt #Punkstoo ja #Metaltoo aktivoivat Suomessa feminististä liikehdintää kentällä, ja lisäsivät julkista keskustelua seksuaalisesta häirinnästä ja naisten asemasta musiikkipiireissä (Wahlfors 2021: 8). Suomessa ilmiöt aloittivat tärkeitä keskusteluita, joita ei täällä aiemmin ollut oikeastaan lainkaan käyty. Keskustelut auttoivat tuulettamaan musiikin kentän tekijöitä, kun toistuvasti huonosti käyttäytyneitä muusikoita tai musiikin ammattilaisia tuotiin esiin. Tämän kaltaisia ilmiöitä ei yksinkertaisesti ollut vielä Lea Lavenin “Ei oo, ei tuu” ja Tavaramarkkinoiden “Beibi mä en haluu” -kappaleiden julkaisuaikoina 1970–1980-lukujen vaihteessa.

Lea Lavenin itsenäinen naiskuva

Lea Laven aloitti uransa jo 1960-luvulla, ja tuli suosioon etenkin voittaessaan Syksyn Sävel -kilpailun vuonna 1979. Etenkin Kallioniemen (2025), mutta myös minun tulkintani mukaan kappaleen ”Ei oo, ei tuu”-kappaleen (san. Raul Reiman) kertoja on hyvin vahva ja itsenäinen nainen, joka ei hyväksy elämäänsä miehiä, joita ei itse halua. Kappale puhuu “leikkivistä miehistä”, jotka eivät ota naisia turhan vakavasti. Täten laulun kertoja ei myöskään hyväksy miehiltä huonoa käytöstä. Lavenin kappaleen sanoitukset kuvaavat hyvin myös aikakauden yhteiskunnallisia muutoksia, kuten naisten itsenäistymistä ja yleistyneitä avioeroja.

Kappaleen sanat “Se piti helppona nakkina mua / ja hoki kulta mä rakastan sua / kuin kissa hiirtä se kisaili näin” kuvaavat yleistä naisen ja miehen välistä dynamiikkaa, jossa nainen on saalis ja mies olettaa saavansa hänet pienellä metsästyksellä. Tästä syystä Lavenin kappale on yhteiskunnallisten muutosten valossa merkittävä kappale, sillä se kertoo miehelle asioiden laidan suoraan. “Jos et sä parempaan millään pysty, / Niin ei oo, ei tuu” kuvaa uutta sukupuoliroolien järjestelmää, jossa nainen ei ole enää esimerkiksi taloudellisesti riippuvainen miehistä, vaan voi itse tämän kautta päättää myös olevansa ilman miestä.

Tuomen mukaan yleinen kuva naisartisteista mediassa on ollut sovinnainen, miellyttävä ja lempeä (Tuomi 2022: 82), ja tämä on näkynyt etenkin heidän kasvokuvissaan. Lea Lavenin albumin Määränpäänä tähdet (1980), josta löytyy myös kappale “Ei oo, ei tuu”, kansikuvassa tämä ilmiö näkyy myös. Laven on kuvattu siististi pukeutuneena ja vienosti hymyilevänä naisena. Lavenin hahmo ei kuitenkaan ole sovinnainen, vaan kertoo suoraan halunsa ja mielipiteensä. Hän ei kuitenkaan ole myöskään uhmakas, vaan on arkinen, samaistuttava nainen. Kappaleen tarina päättyy siihen, että nainen odottaa hänen hyväksymäänsä miestä, mutta toteaa, että ennen sopivan löytymistä sanonta “ei oo, ei tuu” tulee vielä toistumaan.

Lavenin kappaleen sanoma on kuitenkin helppo sivuuttaa, sillä se kätkeytyy humoristiseen asenteeseen. Sanoitusten osoittama kritiikki on jäänyt helposti huomioimatta, kun humoristinen, hymyilevä nainen laulaa hauskaa, kevytmielistä kappaletta. Humoristinen asenne on toiminut naisilla myös tehokkaana keinona sanoittaa vaikeita aiheita ja osoittaa kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan (Pääkkölä, luento 3.10.2025). Miesten torjuminen on ollut hyväksytympää, kun se on kuorrutettu vitsillä ja hymyllä.

Tavaramarkkinat edelläkävijänä

Tavaramarkkinat-yhtyeen kappale “Beibi mä en haluu” (itsenäinen julkaisu, 1982) on edelläkävijä feministisessä lyriikassa Suomessa. Kappaleen sanat kertovat tarinan tanssilattian pikkutunneilta, kun tuntematon mies lähestyy ja haluaa tanssia kertojan kanssa:

Vedät mut väkisin tanssimaan, / tää on viimeinen biisi /
Mä en uskalla edes huutaa, / sulla on eläimen silmät. /
Hei, beibi mä en haluu

Kappaleessa puhutaan suoraan, avoimesti ja rehellisesti siitä, kuinka ikävältä miehen ei-toivottu lähestyminen julkisella paikalla tuntuu.

“Se ei sentään oo mikä vaan hyvän päivän tervehdys” -lausahduksessa laulu muistuttaa minua erityisesti klassisista työväenlauluista, kuten Agit-Propin “Kisällittäret”-kappaleesta (1972). Akimof kertoi 3.10.2025 luennollaan Tavaramarkkinat-yhtyeen arvoista ja yhteiskunnallisista mielipiteistä, ja nämä yhtenevät monin osin työväenliikkeen kanssa. Jo Tavaramarkkinat-yhtyeen nimi kertoo kapitalismikritiikistä ja feminismistä, sillä sana “tavara” viittaa sekä markkinatalouteen että naisen sukupuolielimiin. On kiinnostavaa, kuinka yhtyeen punk-musiikkiin ja -estetiikkaan yhdistyy työväenlaulumaisia piirteitä. Tavaramarkkinat kävi myös 1980-luvulla useilla rauhanfestivaaleilla ympäri Eurooppaa, joissa myös työväenlauluyhtyeet, kuten Agit-Prop, myös kävivät (Akimof, luento 3.10.2025). Tavaramarkkinat siis liittyy vahvasti työväenlaulujen ja työväenluokan musiikin historiaan.  Työväenlaulut ovat pelkäämättä pureutuneet yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten myös Akimof tekee “Beibi mä en haluu”-kappaleen sanoituksissa.

Tavaramarkkinoiden musiikki on myös vahvasti inspiroitunut työväenlauluyhtyeistä. 1970-luvun työväenlauluyhtyeiden keskeisiksi piirteiksi muodostuivat erityisesti tunteiden kuuluminen lauluäänissä sekä omien arvojen avoin julistaminen. Musiikillisesti nämä piirteet kuuluvat moniäänisissä harmonioissa, jotka tuovat sanomalle voimaa ja ilmaisevat, että taistossa on laulun kautta mukana suuri joukko ihmisiä. Samoja musiikillisia piirteitä on käytetty Tavaramarkkinoiden musiikissa, erityisesti “Beibi mä en haluu” -kappaleessa. Akimof ei ole torjumassa miehiä yksin, vaan hänen taustallaan on muitakin naisia – sekä historiallisesti työväenlaulujen muodossa että Tavaramarkkinat-yhtyeessä, mukana laulamassa.

Yeboyahin rajoja rikkova kappale

Yeboyahin “Daddy” -kappale (Abenayo Creative House, 2024) lähestyy miesten torjumista queer-näkökulmasta lähtöisin. Lisäksi Yeboyahin musiikissa ja musiikkivideoissa aktiivinen tekijyys tulee omalla tavallaan selkeästi esiin. Ei-binäärisen Yeboyahin, oikealta nimeltään Amare Aili Kuukka, asema sekä queer- että poc-yhteisön äänekkäänä jäsenenä ei ole varmasti ollut helppo, ja täten vastatilojen luominen on ollut entistä tärkeämpää.

Räp-musiikin vallanjakoon liittyy vahvasti ajatus representaatiosta (Maahi 2022). Yeboyahin “Daddy”-kappaleen musiikkivideo on artistin mukaan “rakkauskirje bipoc-queer -yhteisölle”, ja tämä näkyy musiikkivideon estetiikassa selkeästi. Artisti tuo Suomen yksipuoliselle räp-kentälle räp-kentälle monipuolista representaatiota, ja jo pelkästään representaatiota lisäämällä muuttaa Suomen musiikkikenttää monimuotoisemmaksi. Rantakallio kirjoittaa vastatilojen voimasta etenkin räpin kontekstissa, ja uskon, että Yeboyahin vuonna 2024 perustama levy-yhtiö Abenayo Creative House toimii tällaisena vastatilana (Rantakallio 2021: 74–77).

Kuten Tuomi kirjoittaa, feminiiniset artistit ovat katseen kohde, mutta tulevat myös nähdyksi, saaden tunnustusta omasta musiikistaan (Tuomi 2022: 81). Yeboyah on saanut paljon tunnustusta musiikistaan ja on täten nähty ja arvostettu, mutta on samalla myös katseen kohde, joka on naisellisten mediahenkilöiden kohtalo. Yeboyah kuitenkin kääntää katseen kohteena olemisen queer-yleisölle puhuttelemalla suoraan yhteisöä, torjumalla miehet ja vastustamalla yhteiskunnassa vallitsevaa heteronormatiivisuutta. Miehet torjutaan, kuten “Daddy”-kappaleessa todetaan: “no shade, oot mulle liian straight / oon self-made ja hella gay”. Kappale torjuu miehet kuitenkin leikkisästi, ilon kautta. Miehistä vapautuminen ja oman identiteetin juhliminen tuovat onnea ja riemua tässä Yeboyahin luomassa ihanassa vastatilassa.

Yhteenveto

Miesten torjuminen kappaleiden aiheena on yleistynyt viimeisten parin vuosikymmenen aikana, ja se on saanut erilaisia näkökulmia, kuten queer-näkökulman ja väkivallan näkökulman. Naisten kokemusten esiin tuominen ei ole kovinkaan vanha ilmiö, kuten Akimof kertoi luennollaan 3.10.2025. Akimof joutui nuorena musiikintekijänä kokemaan yhteiskunnan haukkumista ja sopeutumattomuutta kirjoittaessaan naisten kokemuksista, kuten seksuaalisesta häirinnästä.

Nykyään tilanne on kuitenkin jo parempi, vaikka Wahlfors kirjoittaakin, että sana “feminismi” on edelleen tulenarka myös musiikin kentällä (Wahlfors 2021: 8). Hän kuitenkin myös kirjoittaa, että keskustelua naisten asemasta ja kokemuksista käydään tällä hetkellä yli institutionaalisten rajojen (Wahlfors 2021: 10). Kuten aiemmin mainittu, #Punkstoo ja #Metaltoo -liikkeet olivat ehdottomasti osanaan vauhdittamassa näitä keskusteluja. Myös esseessä mainitut muusikot ja kappaleet ovat historian aikana muuttaneet ihmisten ajatuksia ja käsityksiä sekä tuoneet esiin yhteiskunnallisia ongelmia. Musiikilla on siis voima synnyttää ja tukea yhteiskunnallista muutosta.

Lähdeluettelo

James, Robin 2020. “Music and Feminism in the 21st Century”. Music Research Annual 1: 1–25.

Kallioniemi, Noora 2025. "80- ja 90-lukujen aikuiset naiset". Study Day: Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia. Turun yliopisto. Luento 3.10.2025.

Maahi, Jonna 2022. "Naiseuden, vallan ja kuulumisen representaatiot Adikian kappaleissa 'Wuornos' ja 'Paha narttu'”. Musiikin suunta 44 (2).

Rantakallio, Inka 2021. "Femcees Finland, NiceRap ja vastatilojen voima: Suomiräpin naisten vertaisverkostojen historiaa". Etnomusikologian vuosikirja 33: 67–93.

Tuomi, Liisa 2022. "Poplaulaja mediassa: Popmusiikin naiskuva 2000-luvun alun suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä". Media & Viestintä 45 (4): 80–85.

Wahlfors, Laura 2021. "Sukupuoli, seksuaalisuus, musiikin esittäminen ja muusikkous – muusikot ja tutkijat ajankohtaisten kysymysten äärellä". Musiikki 51(2): 3–22.

Ei-kirjalliset lähteet

Kallioniemi, Noora 2025. "80- ja 90-lukujen aikuiset naiset". Study Day: Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia. Turun yliopisto. Luento 3.10.2025.

Lea Laven. "Ei oo, ei tuu". CBS Records. 6.11.1980. 3:04.

Tavaramarkkinat. "Beibi mä en haluu". 1982. 3:52.

Yeboyah. "Daddy". Abenayo Creative House. 28.6.2024. 2:40.