Naiseuden, vallan ja kuulumisen representaatiot Adikian kappaleissa ”Wuornos” ja ”Paha narttu”

Jonna Maahi on kirjallisuuden opiskelija Jyväskylän yliopistosta.

Suomessa ylpeillään usein sillä, miten hyvin tasa-arvo yhteiskunnassamme toteutuu (Karkulehto ja Rossi 2017: 20). Tätä käsitystä vasten suomalainen rap-musiikki tarjoaa kiinnostavan vastaesimerkin: kun puhutaan suomalaisesta rap-artistista, tarkoitetaan useimmiten valkoista, heteroa ja miestä (Westinen ja Rantakallio 2019: 145). Suurelle yleisölle keskustelu naisten marginaalisuudesta rap-musiikissa näyttäytyy edelleen taitoon ja halukkuuteen sidonnaisena asiana. Keskusteluissa sivuutetaan usein se, että menestys tai sen puute eivät ole pelkästään taitoihin sidottuja vaan naisartistien ja muiden marginalisoitujen ryhmien tapauksessa vaikuttavat myös ulkomusiikilliset tekijät ja rakenteet. Monet alan portinvartijat, niin media, tuotantokoneisto kuin artistitkin, osallistuvat rap-artistin miehisen ideaalin luomiseen, sukupuolittavan diskurssin ylläpitämiseen ja misogynian sallimiseen. (Adams ja Fuller 2006: 940–941; Ruohonen ja Horn 2019: 277; Rantakallio 2021; Ruohonen 2021: 201–202.) Voisikin siis väittää, että perinteinen länsimainen miehisen taiteilijaneron myytti elää ja voi hyvin rap-musiikissa, jossa autenttisuuteen liitetään vahvasti maskuliinisuus (ks. Parente-Čapková 2013: 195; Westinen ja Rantakallio 2019: 130). Rap-musiikki jättää naiset edelleen toisiksi, sukupuoleen sidotuiksi, mystifioiduiksi ja marginalisoiduiksi (ks. Beauvoir 2020).

Rap-musiikin vallan jakoon liittyy representaation käsite. Representaatio viittaa esittämisen ja kuvaamisen ohella myös edustamiseen, mikä nostaa esiin kysymyksiä siitä, kuka luo representaatiota ja kenestä. (Rossi 2010: 263.) Representaatiot tuottavat käsityksiä esimerkiksi siitä, mitkä ovat oikeanlaisia ja hyväksyttyjä tapoja toteuttaa sukupuolta (Halonen ja Karkulehto 2017: 190). Representaatiot ovatkin kamppailua merkityksistä ja usein juuri ne, joilla on valtaa, pääsevät eniten vaikuttamaan representaatioon. Toisaalta representaatiot tarjoavat myös mahdollisuuden vastarintaan, sillä representaatioiden uudelleenmerkityksellistäminen voidaan nähdä poliittisena tekona, joka pyrkii luonnollistettujen totuuksien purkamiseen ja uudenlaisen ymmärryksen tuottamiseen (Rossi 2007: 127; 2010: 262–271.) Räpissä miesten suurempi näkyvyys tarkoittaa sitä, että he pääsevät useimmiten määrittämään naisten representaatiota. Naisten representaatio räpissä toistaa usein länsimaisesta taiteestakin tuttua roolitusta, jossa mies on aktiivinen subjekti ja nainen passiivinen objekti, joka on olemassa vain miestä varten (Nochlin 1995: 180; Adams ja Fuller 2006: 940; Rantakallio 2021). Representaatiot eivät kuitenkaan synny tyhjiössä, vaan ne ovat aina myös ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan tuotoksia (Nochlin 1995: 179; Adams ja Fuller 2006: 941).

Tarkastelen tässä esseessä representaatiota valtasuhteiden muovaamana, niitä esittävänä ja tuottavana, läpikotaisin poliittisena tekemisenä (ks. Rossi 2010). Analysoin, miten helsinkiläisen räppärin Adikian (oik. Kirsikka Ruohonen) kappaleiden ”Wuornos” (2019) ja ”Paha narttu” (2017) videot ja sanoitukset kommentoivat naisten asemaa ja representaatiota rap-musiikissa sekä erityisesti sitä, miten Adikia räppäävänä naisena purkaa räpin miehistä valtaa naisten perinteisestä representaatiosta poikkeavalla väkivallan ja seksuaalisuuden esittämisellä. Ymmärrän sukupuolen tässä toistojen kautta performatiivisesti rakentuvaksi ja kontekstisidonnaiseksi rakennelmaksi (ks. Butler 2008), mihin tulkitsen myös Adikian nojaavan esittäessään naista perinteistä kuvaa vastustavalla tavalla. Adikian kappaleissaan esittämä vastadiskurssi tekee näkyväksi ruumiin ja ruumiillisuuden, mieheyden ja naiseuden, sen kaiken performatiivisuuden (ks. Foucault 1998: 75–76; vrt. Halonen ja Karkulehto 2017: 208).

Väkivalta ja kuulumisen mahdollisuudet

Adikian ”Wuornos”-kappaleen nimen voi tulkita viittaavan yhdysvaltalaiseen naispuoliseen sarjamurhaajaan Aileen Wuornosiin, joka murhasi seitsemän miestä ja sai rangaistukseksi kuolemantuomion (Zarrella 2002). Väkivaltaisen ja vaikean elämän kokeneen Wuornosin tarinassa sekoittuvat uhrin ja murhaajan roolit. Tämä sama ambivalenssi toistuu myös Adikian ”Wuornos”-kappaleessa. Kappale viittaa naisiin kohdistuvaan häirintään ja väkivaltaan, mutta sen voi tulkita myös kommentoivan naisten mahdollisuuksia ja asemaa rap-musiikissa. Tätä tulkintaa tukee etenkin kappaleen musiikkivideo, jossa liuta suomalaisia miespuolisia rap-artisteja seisoskelee urbaanissa ympäristössä. ”Wuornos”-videolla viitataan Ruger Hauerin ”Jokaiselle jotakin” -kappaleen (2011) musiikkivideoon, jossa osittain samat suomalaiset miesartistit laulavat urbaanissa ympäristössä autenttisuudesta ja oman tekemisen tärkeydestä. Ruger Hauerin videossa on yli 120 suomalaisräppäriä (Rautio 2016), mutta on silmiinpistävää, että yksikään nainen ei ole päässyt mukaan joukkoon. Naisten puuttuminen ”Jokaiselle jotakin” -videolta kuvaakin hyvin rap-musiikissa vallitsevaa maskuliinista ideaalia. ”Wuornos”-videolla Adikia, koston ja epäoikeuden jumalatar (Jordan 2004: 4; Atsma 2017), antaa kuitenkin samalla mitalla takaisin teipatessaan kaikkien miesartistien suut ilmastointiteipillä kiinni.

Naisten ulossulkeminen ”Jokaiselle jotakin” -videosta näyttäytyy entistä merkityksellisempänä, kun sitä pohtii suhteessa hiphopin arvoihin. Yksi hiphop-kulttuuriin ja rap-musiikkiin läheisesti liittyvä arvo on paikallisuus, jonka avulla artisti vahvistaa yhteisöön kuulumistaan ja luo uskottavuudelleen olennaista autenttisuutta. Paikallisuudella ja paikalla luodaan niin yksilöllistä kuin yhteisöllistäkin identiteettiä ja tuodaan esille juuria ja omaa tarinaa. Räppärin on saatava kotiseutunsa ihmisten kunnioitus ja hyväksyntä ennen kuin hän voi saavuttaa suurempaa menestystä. (Forman 2000: 71–72.) Tunnustuksen saaminen rap-artistina ei siis ole kiinni pelkästään omista kyvyistä tai edes yleisön suosiosta, vaan se linkittyy tiukasti yhteisöön kuulumiseen ja vuorovaikutukseen muiden yhteisön jäsenten kanssa. Ilman possea räppäri ei ole mitään (Forman 2000: 71), mikä tekee kuulumattomuuden kokemuksesta erityisen keskeisen. Adikian ”Wuornos”-kappaleen video ja sanoitukset kuvaavat asetelmaa, jossa vain osalla on mahdollisuus kuulua posseen ja tulla nähdyiksi autenttisina. Kappaleen videolla miehet ovat esillä ja nainen nähdään vain hyvin etäältä ja tunnistamattomana. Kappaleen puhuja myös sanallistaa asemaa, johon naiset on räpissä laitettu: ”Sain viimein kutsun herrakerhoon bikinit pukukoodina eikä avaimii pukkarin lukkoon”. Toisaalta miesartistien näkyminen videolla voidaan tulkita myös tunnustuksen antamiseksi naispuoliselle rap-artistille ja positiiviseksi kehitykseksi rap-musiikin tasa-arvoistumisessa. Silti voidaan pohtia, riittääkö pelkkä mukana olo vai jääkö tässäkin seksismin ja ongelmallisten rakenteiden purkamisen vastuu naisille (ks. Rantakallio 2021: 84–85).

Nykykulttuurin kuvastossa väkivaltaisuus liittyy useimmiten miehiin ja uhrin rooli on varattu naisille (Karkulehto ja Rossi 2017; Pitkämäki 2017). Adikia hyödyntää ”Wuornoksen” sanoituksissa naisten perinteisestä representaatiosta poikkeavaa avointa vihaa ja väkivaltaisuutta, joka nostaa naisen pelkästä uhrista aktiiviseksi toimijaksi. ”Wuornos”-kappaleen puhuja ei tyydy alistettuun asemaansa, vaan miesten posse, josta naisräppärit suljettiin ulos, joutuu kappaleen videolla sulkemaan suunsa. Tätä tulkintaa tukevat kappaleessa toistuvat sanat ”Simo sanoo suu suppuun”. Lause viittaa englanninkieliseen ”Simon says” -leikkiin tai suomalaisittain ”Kapteeni käskee” -leikkiin, jossa muiden on tehtävä niin kuin leikin johtaja käskee. Puhuja ei kuitenkaan halua enää leikkiä ja kysyy: ”Mut mitä Simo sanoo ku mä tartun Simon kurkkuun”. Kappaleen puhuja alkaa siis vastustaa väkivaltaisesti patriarkaattia, joka on määritellyt naisen paikan.

”Wuornos”-kappaleessa nainen on sekä uhri ja marginalisoitu että hyökkääjä ja vallankäyttäjä. Kappaleen puhuja tekee väkivaltaista vastarintaa, muttei kuitenkaan ole kokonaan irti uhrin roolista: ”Kieltäydyin kyydistä joten noukit mukaan omin luvin / Lukitsit turvavyön mut jätit pois kumin”. Kertoja ei kuitenkaan kuulosta pelokkaalta, vaan ainoastaan vihaiselta ja kostonhimoiselta. Uhriksi joutuminen ei tarkoita puhujalle passiivisuutta ja hiljaisuutta, vaan alistettu asema motivoi puhujaa muuttamaan asioiden tilaa. Kappale sekoittaakin hallitsemisen ja alistumisen ja järjestää niiden hierarkian uudelleen tavalla, joka murtaa perinteisiä asetelmia (ks. Swichtenberg 1995: 79). Kappaleen sanoituksissa ilmaisut, kuten ”menneiden aikojen trollit” ja ”elähtäneet pimp daddyt” korostavat, että aika on ajanut vanhojen patriarkaalisten asetelmien ohi ja keino näiden rakenteiden murtamiseen on hyvin väkivaltainen.

Adikia hyödyntää ”Wuornos” -kappaleessaan väkivaltaista kuvastoa ja sen tuhoavaa voimaa, joka mahdollistaisi muutoksen (ks. Halonen ja Karkulehto 2017: 204). Videossa kaupunkitilaa hallitsevien miesten ja sanoitusten väkivaltaisuuden yhdistämisestä syntyy mielikuva tilan raivaamisesta yhteisöön, joka ei ole päästänyt sisälleen. Naisen väkivaltaisuus toimii vastadiskurssina, jolla pyritään nyrjäyttämään vallitsevaa käsitystä miesten luonnollisesta ylivertaisuudesta räpin kentällä ja raivaamaan tilaa muidenkin esityksille.

Seksuaalisuus ja asetelmien kääntäminen

Adikian ”Paha narttu” -kappale kommentoi niin ikään naisten asemaa suomiräpin kentällä, mutta tällä kertaa puhuja asemoi itsensä kentän sisälle. Adikia (2018) on itse todennut Genius-sivustolla kappaleen ensimmäisten säkeiden viittaavan uuden artistin tuntoihin suomiräpistä: ”Astun sisään / Mutten pidä juuri minään”. Kappaleen puhujalle toiset rap-artistit eivät näyttäydy uhkana, eikä puhuja kaipaa heidän hyväksyntäänsä. Puhuja kuvaa omaa erinomaisuuttaan ja kehuskelee seuraajillaan nostaen samalla itsensä vastustajien yläpuolelle. Toimittaja Heini Heikkilä (2018) analysoi, että Adikia ottaa kappaleissaan saman asenteen, joka miehillä on perinteisesti ollut naisiin rap-maailmassa ja kääntää sen ympäri. Adikia nostaa esiin seksuaalista valtaansa, alistaa, halventaa, uhoaa, julistaa vapauttaan tehdä mitä haluaa ja ottaa sen vallan, joka naisilta usein puuttuu (Heikkilä 2018).

”Paha narttu” -kappaleen videolla Adikian uho yhdistyy vahvasti seksuaalisuuteen. Videolla Adikia laulaa, poseeraa, tanssii, twerkkaa, läähättää ja kiemurtelee. Välillä hän näkyy kokonaisena, välillä puolikkaana, toisinaan näkyvät pelkät kasvot tai takapuoli. Perinteisesti taiteilijan elinvoimaisuus ja nerous on kuvataiteessa yhdistetty seksuaaliseen viriiliyteen, jota alastomien naisten kuvaamisella on pönkitetty (Nochlin 1995: 192; Kalha 2007). Tässäkin suhteessa rap tuntuu noudattelevan klassisesta taiteesta periytyviä myyttejä. Myös Adikian voi nähdä hyödyntävän seksuaalisuuttaan taiteilijuutensa pönkittämisessä kappaleen ”Paha narttu” -videossa ja sanoituksissa, mutta hän kääntää räpin perinteiset sukupuoliroolit päälaelleen tavalla, jonka voi nähdä hajottavan vallitsevia asetelmia (ks. Hall 1999: 211–215). Siinä missä nainen yleensä on rap-videoilla objekti ja omaisuutta, alistuva osapuoli, on ”Paha narttu” -kappaleen puhujalla valta ja toimijuus omissa käsissään. Hän laittaa muut artistit ”rukoilemaan isää” ja uhkaa syödä vastustajansa elävältä (Adikia 2018). Khongin (2020: 95) mukaan juuri ylitsepursuava seksikkyys yhdistettynä valtaan voi tuoda esiin radikaaleja naiseuden muotoja, jotka laajentavat sitä, mitä ymmärrämme naiseudeksi ja rikkovat naiseen kohdistuvaa mieskatsetta (male gaze).

Myös muut naispuoliset artistit ovat hyödyntäneet seksuaalisuuttaan rikkoessaan perinteisiä representaatioita ja ottaessaan toimijuuden takaisin itselleen. Esimerkiksi ikoninen pop-artisti Madonna on hyödyntänyt esityksissään ylenpalttista seksuaalisuutta ja feminiinisyyttä vastustaessaan naisten perinteistä representaatiota (Schwichtenberg 1995: 72). Pough (2004: 100) taas nostaa esiin Foxy Brownin, joka on hyödyntänyt hyperseksuaalista imagoaan laventaakseen räpin perinteistä naiskuvaa. Foxy Brown on myös pyrkinyt purkamaan naisiin kohdistuvaa kaksoisstandardia eli sitä, että miehille sallittu käytös muuttuu naisten kohdalla epäsoveliaaksi tai seksuaaliseksi moraalittomuudeksi (Pough 2004: 101). Molemmat artistit ovat tehneet itselleen ja omalle ilmaisulleen tilaa korostamalla seksuaalisuuttaan miesten standardein rakennetussa maailmassa. Niin Adikia kuin häntä edeltävät tietä raivanneet naiset ovat tietoisesti ja liioittelevasti jäljitelleet valtavirran kuvia, mikä Rossin (1995: 11) mukaan voi toimia tehokkaana vastarintana.

”Paha narttu” -kappaleen nimi on suora käännös englanninkielisestä ”bad bitch” -termistä, joka toistuu usein rap-sanoituksissa (Adikia 2018). Adikia jatkaa ennen häntä kulkeneiden naisten jalanjäljissä myös ottamalla tuon halventavan termin omakseen, mikä vähentää termin alistavaa voimaa (ks. Pough 2004: 182–183; Khong 2020: 92). Toisaalta ”Paha narttu” -kappaleen nimen ja sanoitusten voi nähdä myös kommentoivan perinnettä, joka on leimannut vahvat ja miehiä vastustavat naiset hankaliksi, pelottaviksi tai jopa hulluiksi (Nochlin 1995: 197): ”Narttu vaan koska tiiän mitä teen / Mut nyt on sun vuoro käydä polvilleen”. Säkeissä puhuja julistaa asetelmien kääntyneen. Puhuja kieltäytyy tyytymästä miesten luomaan naisten representaatioon ja räpin kentällä vallitsevaan miehiseen ideaaliin. Hän on tullut järisyttämään suomiräpin vakiintuneita normeja: ”Must seuraa ongelmia”.

Lopuksi

Rap-musiikin kuvasto on vähitellen monipuolistumassa, kun yhä useammat naiset ovat saaneet näkyvyyttä räpissä (Rantakallio 2021: 68). Silti tasa-arvon toteutumiseen suomiräpin kentällä on edelleen matkaa, sillä hierarkkiset asetelmat ovat juurtuneet syvälle (Rantakallio 2021: 84). Räpissä niin kuin muussakin taiteessa nainen on pitkään joutunut sivuutetuksi, alistumaan maskuliiniseen standardiin ja esittämään miesten fantasiaa (Linker 1995: 219). Räpin luomiin representaatioihin liittyy erityisen paljon valtaa, sillä rap-musiikki on monilla mittareilla mitattuna maailman suosituinta musiikkia (Rantakallio ja Strand 2021: 8). Sen vuoksi räpillä on myös merkittävä asema sukupuolen tekemisessä, tuottamisessa ja toistamisessa. Siksi pyrkimykset purkaa ja murtaa rakenteita sekä pinttyneitä representaatioita ovat erityisen tärkeitä.

Adikia jatkaa räpin kantaaottavaa perinnettä kappaleissaan ”Wuornos” ja ”Paha narttu”, jotka pyrkivät sanoituksillaan ja videoillaan tekemään näkyväksi räpin sukupuolittuneita valta-asetelmia ja sukupuolten performatiivista luonnetta. Kappaleet hyödyntävät erityisesti representaatioiden kääntämistä itseään vastaan (Hall 1999: 210–222; Rossi 2010: 274). Kappaleet esittävät vastadiskurssin vakiintuneelle tavalle kuvata nainen niin räpissä kuin yleisemminkin kulttuurissa (ks. Foucault 1998: 75–76). Molemmat kappaleet nojaavat siis perinteisen kuvan vastustamiseen ja sen uudelleen kirjoittamiseen, joka kutsuu tulkitsijan kriittiseen tarkasteluun (ks. Halonen ja Karkulehto 2017: 195). Toistamalla stereotypioita uudella tavalla ne voidaan ottaa haltuun ja tulkita uudelleen (Paasonen 2007: 165).

Lähteet

Adams, Terri M. ja Douglas B. Fuller 2006. ”The Words Have Changed but the Ideology Remains the Same: Misogynistic Lyrics in Rap Music”. Journal of Black Studies 36 (6): 938–957.

Adikia 2017. ”Paha narttu”. YouTube 31.5.2017. https://www.youtube.com/watch?v=Mdaa24PiJGA (tarkistettu 25.5.2022).

Adikia 2018. Kommentit kappaleen ”Paha narttu” -sanoituksiin. Genius. https://genius.com/14166949 (tarkistettu 24.5.2022).

Adikia 2019. ”Wuornos”. YouTube 15.2.2019. https://www.youtube.com/watch?v=cZGTKr9KL_Q (tarkistettu 25.5.2022).

Atsma, Aaron J. 2017. ”Adikia”. Theoi Project. https://www.theoi.com/Daimon/Adikia.html (tarkistettu 20.5.2022.)

Beauvoir, Simone de 2020. Toinen sukupuoli. Suom. Iina Koskinen, Hanna Lukkari ja Erika Ruonakoski. Helsinki: Tammi.

Butler, Judith 2008. Hankala sukupuoli. Toinen painos. Suom. Tuija Pulkkinen ja Leena-Maija Rossi. Tampere: Gaudeamus.

Forman, Murray 2000. “’Represent’: race, space and place in rap music”. Popular Music 19 (1): 65–90.

Foucault, Michel 1998. Seksuaalisuuden historia. Suom. Kaisa Sivenius. Helsinki: Gaudeamus.

Hall, Stuart 1999. Identiteetti. Toim. Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Suom. Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Tampere: Vastapaino.

Halonen, Minna ja Sanna Karkulehto 2017. ”Vedenpaisumus tornikamareissa. Sukupuolittavaa väkivaltaa purkavat naisruumiin kokemukset ja eettinen lukeminen”. Sukupuoli ja väkivalta. Lukemisen etiikkaa ja politiikkaa. Toim. Sanna Karkulehto ja Leena-Maija Rossi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 188–217.

Heikkilä, Heini 2018. ”Adikia, ’nakuileva’ epäoikeuden jumalatar eli Paha narttu paiskaa seksin ja vallan sun naamalle”. Totuus, 2.8.2018. https://totuuus.com/2018/08/02/adikianakuileva-epaoikeuden-jumalatar-eli-paha-narttu-paiskaa-seksin-ja-vallan-sun-naamalle/ (tarkistettu 15.3.2021).

Jordan, Michael 2004. Dictionary of Gods and Goddesses. Toinen painos. New York: Facts On File, Inc.

Kalha, Harri 2007. ”Picasso Pornographique. Korkea taide matalan halun maailmassa”. Tarkemmin katsoen. Visuaalisen kulttuurin lukukirja. Toim. Leena-Maija Rossi ja Anita Seppä. Helsinki: Gaudeamus, 102–121.

Karkulehto, Sanna ja Leena-Maija Rossi 2017. ”Johdanto: Lukemisen etiikka ja politiikka – sukupuolen ja väkivallan risteyksessä”. Sukupuoli ja väkivalta. Lukemisen etiikkaa ja politiikkaa. Toim. Sanna Karkulehto ja Leena-Maija Rossi. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 9–26.

Khong, Diana 2020. ”’Yeah, I’m in My Bag, but I’m in His Too’: How Scamming Aesthetics Utilized by Black Women Rappers Undermine Existing Institutions of Gender”. Journal of Hip Hop Studies 7 (1): 87–102. https://doi.org/10.34718/aa17-md43

Linker, Kate 1995. ”Representaatio ja seksuaalisuus”. Kuva ja vastakuvat. Sukupuolen esittämisen ja katseen politiikkaa. Toim. Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus, 208–244.

Nochlin, Linda 1995. ”Naiset, taide ja valta”.  Kuva ja vastakuvat. Sukupuolen esittämisen ja katseen politiikkaa. Toim. Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus, 179–207.

Paasonen, Susanna 2007. ”Viidakkokuume polttaa. Internet-porno ja rodun spektaakkeli”. Tarkemmin katsoen. Visuaalisen kulttuurin lukukirja. Toim. Leena-Maija Rossi ja Anita Seppä. Helsinki: Gaudeamus, 157–178.

Parente-Čapková, Viola 2013. ”Corinnesta ja Consuelosta Mirdjaan: L. Onervan Mirdja naisten kirjoittamien poikkeusnaisyksilöiden jatkumossa”. Kirjallisuuden naiset. Naisten esityksiä 1840-luvulta 2000-luvulle. Toim. Riikka Rossi ja Saija Isomaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 194–226.

Pitkämäki, Anna 2017. ”’Sä tykkäät kovista otteista vai?’ Sukupuolistunut väkivalta 2000-luvun alun suomalaisessa elokuvassa”. Sukupuoli ja väkivalta. Lukemisen etiikkaa ja politiikkaa. Toim. Sanna Karkulehto ja Leena-Maija Rossi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 29–54.

Pough, Gwendolyn D. 2004. Check it While I Wreck It: Black Womanhood, Hip-Hop Culture, and the Public Sphere. Boston: Northeastern University Press.

Rantakallio, Inka 2021. ”Femcees Finland, NiceRap ja vastatilojen voima: Suomiräpin naisten vertaisverkostojen historiaa”. Etnomusikologian Vuosikirja 33: 67–93. https://doi.org/10.23985/evk.103019

Rantakallio, Inka ja Heini Strand 2021. ”Johdanto”. Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä. Toim. Inka Rantakallio ja Heini Strand. Helsinki: Kosmos, 7–16.

Rautio, Samppa 2016. ”Kokoaa suomiräppärit yhteen – ja seitsemän muuta syytä fanittaa Ruger Haueria”. Yle 21.3.2016. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/21/kokoaa-suomirapparit-yhteen-ja-seitseman-muuta-syyta-fanittaa-ruger-haueria (tarkistettu 10.2.2022).

Rossi, Leena-Maija 1995. ”Kunhan katson…” Kuvat ja vastakuvat: Sukupuolen esittämisen ja katseen politiikkaa. Toim. Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus, 7–16.

Rossi, Leena-Maija 2007. ”Queer TV? Kumouksellisten representaatioiden politiikasta ja ehdoista”. Tarkemmin katsoen. Visuaalisen kulttuurin lukukirja. Toim. Leena-Maija Rossi ja Anita Seppä. Helsinki: Gaudeamus, 122–136.

Rossi, Leena-Maija 2010. ”Esityksiä, edustamista ja eroja: Representaatio on politiikkaa”. Representaatio. Tiedon kivijalasta tieteiden työkaluksi. Toim. Tarja Knuutila ja Aki Petteri Lahtinen. Helsinki: Gaudeamus, 261–275.

Ruger Hauer 2011. ”Jokaiselle jotakin”. YouTube 15.11.2011. https://www.youtube.com/watch?v=Kw-GGxLAM_A (tarkistettu 25.5.2022).

Ruohonen, Kirsikka 2021. ”Paha narttu – Cool girlistä suomiräpin subjektiksi”. Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä. Toim. Inka Rantakallio ja Heini Strand. Helsinki: Kosmos, 195–203.

Ruohonen, Kirsikka ja Nora Horn 2019. ”’Hei jäbä veti hyvin!’ – naisverkostojen tärkeydestä”. Hiphop Suomessa: puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Toim. Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen ja Dragana Cvetanović. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 268–278.

Schwichtenberg, Kathy 1995. ”Madonnan postmoderni feminismi – Suunta marginaaleista keskustaan”. Kuva ja vastakuvat. Sukupuolen esittämisen ja katseen politiikkaa. Toim. Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus, 66–87.

Westinen, Elina ja Inka Rantakallio 2019. ”’Keep it real’ – Rap-artistien näkemyksiä autenttisuudesta”. Hiphop Suomessa: puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Toim. Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen ja Dragana Cvetanović. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 124–149.

Zarrella, John 2002. ”Wuornos’ last words: ‘I’ll be back’”. CNN 15.10.2002. http://edition.cnn.com/2002/LAW/10/09/wuornos.execution/ (tarkistettu 10.2.2022).