Tietoa meistä

Musiikin suunta on vuonna 1978 perustettu Suomen etnomusikologisen seuran julkaisema musiikintutkimuksen tieteellinen mielipidelehti. Vuoteen 1983 asti lehti ilmestyi nimellä Suomen Etnomusikologisen Seuran Äänenkannattaja.

Lehti tarkastelee musiikkia erityisesti kulttuurisesta näkökulmasta tieteellisen kriittisesti mutta samalla yleistajuisesti. Lehden artikkelit toimitetaan tieteellisen käytännön mukaan, mutta niitä ei vertaisarvoida toimituksen ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Lehti julkaisee tiedettä popularisoivia artikkeleita, kolumneja ajankohtaisista aiheista, musiikintutkijan työkalupakkia, tapahtumaraportteja sekä arvioita alan kirjallisuudesta, äänitteistä ja esityksistä.

Musiikin suunta ilmestyy kolme kertaa vuodessa (yleensä helmi-, kesä-, lokakuussa). Vuonna 2016 Musiikin suunta muuttui avoimeksi verkkojulkaisuksi.

Lehden päätoimittaja on:

Nina Öhman: nina.ohman(at)helsinki.fi

Aikaisemmat vuosikerrat (–2015)

Vuosikertojen 1995–2015 artikkelit ovat saatavilla Helsingin yliopiston Elektra-artikkelitietokannassa.

Irtonumerot: 2004–2015 : 10 euroa/kpl. Hintaan lisätään postituskulut.

Vanhat irtonumerot 1983–2003: 2–4 euroa/kpl (Huom. rajoitetusti saatavilla!)

Julkaise Musiikin Suunnassa

Oletko kiinnostunut kirjoittamaan Musiikin suuntaan? Ota yhteyttä päätoimittajaan. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia myös esimerkiksi jonkin seminaarin tai konferenssin ympärille keskittyneistä teemanumeroista. Rohkaisemme lämpimästi myös opiskelijoita tarjoamaan esimerkiksi seminaaritöihin pohjautuvia artikkeleitaan lehteen, joka on hyvä kanava tuoda omaa tutkimustaan julki. Kannustamme kirjoittajia myös yhteiskunnalliseen keskusteluun musiikintutkimuksellisista aiheista.


Suomen etnomusikologinen seura ry kiittää Tiedekustantajien Liittoa antamastaan avustuksesta Musiikin Suunnan uudistamiseen.