"Mut sano vielä kerran että rakastat mua" – pehmoainon uran tarkastelua post-feminismin ja populaarin feminismin valossa

Jan-Erik Wikholm on ensimmäisen vuoden Turun Yliopiston humanistisen tiedekunnan opiskelija, pääaineena musiikkitiede. Hän on kiinnostunut esitystutkimuksesta ja musiikista yhteisöllisenä, affektiivisena ja identiteettiä rakentavana ilmiönä. Kuva: Jan-Erik Wikholm

Aino Asta Marjatta Morko eli pehmoaino on Oulusta peräisin oleva, 24-vuotias suomalainen artisti nainen. Haastatteluiden mukaan musikaalista Ainoa kutsuttiin jo pienenä käveleväksi jukeboksiksi ja laulaminen luonnistui jo ennen puhetaitoa. Perheensä tukemana Aino aloitti musiikkiharrastukset jo hyvin pienenä; hän kävi muskarissa, musiikkiluokalla sekä piano- ja sellotunneilla ja nautti paljon kuorolaulamisesta. Hän oli myös mukana vuoden 2014 The Voice Kids-laulukilpailun ollessaan vasta 13-vuotias ja voitti kilpailun. Voiton myötä julkaistiin Ainon ensimmäisen single ”Päästä mut irti” (2014) taiteilijanimellä Aino. Musiikin lisäksi Ainolla on myös taustaa teatterista ja näyttelemisestä. Aino esiintyy sivuroolissa televisiosarjan Kaikki synnit- toisella tuotantokaudella (Juntto 2020). Vaikka konservatorion ja musiikkiharrastusten kautta Aino oli päässyt soittamaan paljon klassista musiikkia ja jazzia, lukiossa kiinnostus popmusiikkiin kasvoi. (Manner 2024; Kling 2024.) Aino tunsi popmusiikin olevan hänelle tapa ammentaa omia tunteitaan sekä ilmaista itseään paremmin. Hän kertoi Soundi-lehdelle antamassaan haastattelussa: ” Kun musiikin kautta pääsen kiinnittymään tiettyyn tunteeseen, siinä on helpompi pysyä, jos tunnistaa tiettyjä kaavoja. Että nyt tulee kertosäe, mitä klassisessa ei esiinny niin paljon.” (Kling 2024.)

Aino aloitti tekemään musiikkiaan lukiossa ystäviensä kanssa. Mukana oli mm. lahjakas tuottaja Topi Kilpinen. Pian näistä kappaleista valittiin ensimmäiset singlet kuten ”sekaisin” (2021) ja ”rakasta mua” (2021) julkaistavaksi artistinimellä pehmoaino. Myöhemmin näistä kappaleista muodostui pehmoainon ensimmäinen EP Kaukana kotoa (2022). Ainon mukaan EP:n tekstin innoittajina olivat omat elämänkokemukset, runous Ainon mummon innoittamana, sekä kiinnostus kristinuskoon. Kappaleet keräsivät suosiota etenkin TikTok-sovelluksessa vuoden 2022 maaliskuussa. Niistä kappale ”Haluun takas mun perhoset” menestyi parhaiten (H-hetki – Tunnit ennen keikkaa 2023). EP menestyi hyvin suomalaisen musiikin listoilla, ja pehmoaino palkittiin vuoden 2023 Emma-gaalassa vuoden tulokkaana sekä Kaukana kotoa-EP vuoden alternative-julkaisuna.

EP:n jälkeen, vuonna 2024, pehmoaino julkaisi debyyttialbuminsa Soittorasia (2024), jolla on pehmoainon suosituimpia kappaleita, kuten ”maasta taivaaseen” ja ”mietin sua pahalla”. Albumi sai vuoden 2025 Emma-gaalassa vuoden albumi- sekä vuoden alternative-palkinnot. EP:n ja debyyttialbumin lisäksi pehmoaino on julkaissut erillisiä singlejä, kuten ”sisko älä pelkää” (2023), coverin Indica-yhtyeen kappaleesta ”Ikuinen virta” (2022), sekä yhteissovituksen omista kappaleistaan Mokoma-metalliyhtyeen kanssa vuoden 2025 Emma-gaalassa (”Haluamanilainen, mietin sua pahalla”). Artistina pehmoaino on nykyisen vaihtoehtomusiikin ja suomalaisen indie pop-musiikin uranuurtaja ja suunnannäyttäjä. Kuitenkin pehmoainon indie-status on ristiriitainen, koska jo uransa alussa pehmoaino pääsi Sony Music-levy-yhtiön piiriin. Yksi indiemusiikin määritelmistä tulee juuri lyhenteen alkuperäisestä independent-sanasta, jolla viitataan ilman suuren levy-yhtiön tuella tuotettuun musiikkiin (Käpylä & Pääkkölä 2023: 285). Musiikillaan pehmoaino kuitenkin liitetään indie-genreen suuren levy-yhtiön tuesta huolimatta, niin kuin monet muutkin vaihtoehtomusiikkigenren artistit.

Tässä artikkelissa tarkastelen artisti pehmoainon artistiuraa post-feminismin ja populaarin feminismin näkökulmasta. Tarkastelen pehmoainon kappaleiden teemoja sekä pehmoainon statusta artistina sosiaalisessa mediassa. Analysoimalla lyhyesti pehmoainon musiikkivideota ”Valssi” (2023) tuon esille artistin musiikin yhteyksiä post-feminismin ja populaarin feminismin teorioihin.

Musiikillaan pehmoaino maalaa hyvin estetisoitua ja oman artistikuvansa kuuloista auditiivista maailmaa, jossa tuntuu olevan vahva eskapistinen ja satumainen tunnelma. Kappaleiden tuotannossa käytetään yhdistelmiä hempeistä lofi-elementeistä ja perinteisistä soittimista, kuten pianosta ja jousisoittimista. Keskiössä ovat kuitenkin Ainon kerrostetut, stemmoitetut taustavokaalit. Yhdistettynä Ainon päävokaaleihin kokonaisuus luo äänimaailmaa, joka on suorastaan taianomainen. pehmoaino ei myöskään pelkää kirjoittaa sanoituksiaan vaikeista aiheista, vaan ammentaa rohkeasti omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Vuoden 2026 alkupuolella on selvää, että pehmoaino on vaihtoehtoisen musiikin tämänhetkisiä keulahahmoja.

Postfeminismi ja populaari feminismi

Postfeminismin käsite argumentoi feminismin olevan vanhentunutta, koska sukupuolten välinen tasa-arvo on jo saavutettu. Populaari feminismi tarkoittaa puolestaan popularisoitua, sosiaalisessa mediassa laajenevaa ja joskus myös ”kaupallista” feminismin ajatusta, jossa feminismin arvot ja aatteet hyväksytään laajalti (James 2020). Tarkastelen näiden kahden käsitteen yhteensopivuutta samalla kun sovellan niitä pehmoainon uraan ja musiikkiin.

pehmoainon musiikkiin tutustuneena käsitän, että hänen kappaleissaan esiintyy yleensä kolme pääteemaa. Ensimmäinen pääteema on rakastuminen. Esimerkiksi kappaleessa ”kevät 22” (2022) käsitellään voimakasta ihastumista, ja kappaleessa ”myrskyä, tyyntä” (2024) avataan pitkän parisuhteen tunnemyrskyjä. Toinen pääteema on kaipuu, joka ilmenee joko kaipuuna kotiin tai tärkeän ihmisen lähelle. Esimerkiksi kappaleissa ”Kaukana kotoa” (2022), ”Hulda” (2024) ja ”syreenit” (2024) kaipuulla on sanoituksissa keskeinen rooli. Kuitenkin feministisestä näkökulmasta kiinnostava on pehmoainon kolmas pääteema, itsenäisyys ja itsekunnioitus. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää kappaletta ”mietin sua pahalla” (2023), jonka tunteellinen raakuus ja katkeruus, mutta myös rationaalisuus ja itsekunnioitus, tuodaan voimakkaasti esille.

Sanoitukset naisen itsenäisyydestä ja itsekunnioituksesta ovat eittämättä feministisiä. Post-feminismiä kappaleet eivät näytä esittävän, koska pehmoainon lauluissa ei pidetä itsekunnioitusta tai itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä, vaan puolustettavana asiana. Tulkinnanvarainen yhteys voidaan vetää enemmänkin populaariin feminismiin, koska pehmoainon kappaleita voidaan pitää suhteellisen menestyneinä ja niissä käsitellään feministisiä aiheita. Kuitenkaan asenteeltaan kappaleet eivät pyri olemaan ”kaupallisia” feminismillään, vaan todenmukaisia Ainon omalle taiteelliselle visiolle ja kokemuksille. pehmoaino ei siis aiheiltaan täytä postfeminismin tai populaarin feminismin reunaehtoja täysin, vaan taipuu perinteisemmän feminismin suuntaan, jossa edelleen haastetaan käsitystä siitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo on jotenkin onnistunutta tai valmista.

Kenen pehmoaino?

Kappaleessa ”mietin sua pahalla” käsitellään suorasanaisesti parisuhdeväkivaltaa ja sen jättämiä jälkiä, joka herätti monen huomion heti julkaisupäivänä. Tunnelmaltaan kappale on synkempi verrattaessa muuhun pehmoainon tuotantoon, mutta siitä huolimatta kappale nousi yhdeksi pehmoainon kuunnelluimmaksi kappaleeksi. Havainnollistamiseksi ”mietin sua pahalla”-kertosäe:

Miten mä voin muistaa mitään menneestä
Kun joka ikisessä kuvassa on mukana sä?
Miten mä en miettis sua pahalla?
Mä piirsin rajan, mut sä ylitit sen tahallaan
Miten luulet, et mä voisin antaa anteeksi?
Ykskään pahoittelu ei oo iskuu vahvempi
Miten mä en miettis sua pahalla?
Mun iho paloi ku sä päätit siihen koskea

(sanoitus: pehmoaino eli Aino Morko)

Aino taustoitti kappalettaan Ylen haastattelussa (Vedenpää 2024) kertomalla vuonna 2022 läheisen henkilön rikkoneen hänen fyysistä koskemattomuuttaan. Kappaleen vastaanotto herätti keskustelua ihmisten kokemuksista seksuaalisesta häirinnästä. Kappale on myös ajankohtainen, koska musiikkialalla on keskitytty 2020-luvulla yhä enemmän seksuaalisen häirintään, väkivaltaan ja ahdisteluun puuttumiseen mm. Black Lives Matter ja #MeToo-liikkeiden myötä (Wahlfors 2021: 8–10).

Omassa arjessani havahduin myös tilanteeseen, missä lähipiirini kymmenenvuotias tyttö lauloi ”mietin sua pahalla”-kappaleen kertosäettä ulkoa. Huomasin ihmetteleväni, miten teemaltaan hyvin vakava kappale resonoi lapsessa. Tätä voisi verrata toiseen lasten musiikinkuuntelua tarkastelevaan esimerkkiin, Janne Poikolaisen (2018: 25–37) tutkimukseen artisti Sannin mediakohusta vuonna 2016. Artikkelissa tarkastellaan Sannin kappaleiden ”Että mitähän vittua”- ja ”Vahinko”-sanoituksia ja niiden aiheuttamia reaktioita lasten vanhemmilta Facebookissa. Poikolainen avaa ilmiötä, missä nuorisomusiikki rantautuu nyt ala-asteelle sekä päiväkoteihin saakka herättäen vanhemmissa paljon huolipuhetta. Kuitenkin Poikolaisen (2018: 36) mukaan Sannin kritiikki vetoaa uuden lapsuudentutkimuksen kritisoimaan kuvaan lapsuudesta viattomana ja puhtaana elämänvaiheena, ja miten artistia luonnehditaan lasten viattomuuden uhkana. Poikolainen väittääkin, että lasten ääniä pitäisi ottaa keskustelussa mukaan enemmän, jotta keskustelu ei etenisi vain aikuisten ehdoilla.

Palatakseni pehmoainoon, artistina hänet voidaan liittää samaan kategoriaan kuin Poikolaisen tarkastelussa oleva Sanni, jonka musiikin kohderyhmänä toimii pääsääntöisesti nuoret, mutta suosionsa myötä hänen musiikkinsa on levinnyt myös nuoremmille kuuntelijoille. Artistina pehmoaino tekee Sannin tapaan musiikkia toteuttaakseen itseään. pehmoainon sanoituksista kuitenkin loistaa se, miten vakavatkin aiheet kirjoitettuna tunteita herättäviin ja tulkinnanvaraisiin muotoihin voivat herättää resonoivia tunteita nuoremmissakin kuuntelijoissa – myös lapsissa. Ymmärsi lähipiirini tyttö ”mietin sua pahalla”-kappaleen pääteemaa tai ei, niin kappaleella oli siitä huolimatta häneen voimakas ja pysyvä vaikutus. Kappaleen teema voi avautua hänelle kenties myöhemmin – ja toimia jonkinlaisena porttina vanhempien tyttöjen ja naisten feministisiin kysymyksiin, sillä tuskin lähisuhdeväkivaltaa saadaan seuraavan viiden vuoden aikana ratkaistua yhteiskunnallisena ongelmana.

pehmoaino sosiaalisessa mediassa

pehmoaino on tullut myös tunnetuksi poliittisuudestaan sosiaalisessa mediassa. Ylen artikkelissa ”Tiukasti kantaa” (Vedenpää 2024) kerrotaan pehmoainon ottavan äänekkäästi kantaa Palestiinan tilanteeseen jakamalla Instagram-tilillään postauksia, joissa tuomitaan Israelin sotatoimet Gazassa. Aino sanoo, ettei hän pelkää seuraajien vähentymistä tai yhteistöiden loppumista, vaan pitää oikeudenmukaisuutta kaikkein tärkeimpänä asiana: ”Minulle ei ole mitään niin tärkeää kuin oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden puolesta taisteleminen.” (Vedenpää 2024.)

pehmoaino on ollut sosiaalisessa mediassa monesti mukana ottamassa kantaa muihin tasavertaisuuteen liittyviin aiheisiin, kuten esimerkiksi naisten oikeuksiin. Kannanotot ovat näkyneet pehmoainon Instagram-tilin tarinoissa. pehmoaino ei siis taivu postfeminismiin, koska hän aktiivisesti haastaa käsitystä tasa-arvon onnistumisesta. Hän ei myöskään taivu populaariin feminismiin, koska hänen kannanottonsa eivät pyri olemaan kaupallisia, vaan joskus jopa vaarantavat kaupallisuutta. Hänelle tärkeämpää on, että ne ovat hänen oman moraalinsa mukaisia.

pehmoainon julkisuuskuva on myös alusta alkaen ollut hyvin esteettisesti Ainon vision näköinen, oli kyseessä hänen pukeutumisensa tai sosiaalinen mediansa. Verrattaessa pehmoainon naiskuvaa Liisa Tuomen (2022) lektioon poplaulajan naiskuvasta 2000-luvun lehdissä, pehmoainon naiskuva on hyvin erilainen musiikkialan normeista, jotka olivat avoimina artistinaisille vielä 2000-luvulla. Tässä näkyykin musiikkialan muuttuminen 2000-luvulta 2020-luvulle: artistinaisilla on nykyään suurempi vapaus toteuttaa itseään.

Viimeinen valssi

Lopuksi tarkastelen vielä lyhyesti pehmoainon musiikkivideota ”Valssi” (2023). Musiikkivideon kerronta ja kuvaus vaihtelee kolmen miljöön välillä: tanssisali, vaalea huone (jossa pehmoaino on keskiössä) ja kartanon piha. Tanssisalissa on käynnissä tanssit, jonka koreografia liikkuu kappaleen mukana. Tyyliltään tanssiaiset muistuttavat 1800-luvun hovitansseja tai lukion vanhojen tansseja. Videon keskipisteenä ovat itse tanssijat, ja pehmoaino yhtyeineen säestävät sivussa. pehmoainoa kuvataan kolmessa eri tilassa: ohimennen tanssisalissa säestämässä, laulamassa suoraan kameralle sisällä vaaleassa tilassa muiden tanssijoiden ympäröimänä, ja ulkona nurmikolla ”haukkaamassa happea”. Video on tunnelmaltaan hempeä ja kaunis. Itse kappale kertoo rakkaudesta ja sen elinkaaresta. Kappale kuvailee, miten rakkaus vaatii yhteistä uskoa ja luottamusta toiseen kestääkseen. Sen äänellinen maailma on valssin tavoin hyvin ”heiluva” hyödyntäen perinteisiä klassisia soittimia, kuten pianoa ja jousisoittimia. Soittorasia-albumin (2024) tuotanto itsessään kaartaa hieman pois pehmoainon aikaisemmasta pop-indie-tyylistä ja nojaa enemmän klassisiin instrumentteihin ja ääniin.

Ensimmäinen yhteys feminismiin, jopa queer-teoriaan, on videon miestanssija, jolla on päällään korsetti ja mekko. Tanssija rikkoo perinteistä oletusta sukupuolen kaksinapaisuudesta, jolla ajateltaisiin miehisyyden ja naisellisuuden olevan vastakohtia, ja kuinka nämä kaksi pidetään länsimaisessa ajattelussa erossa toisistaan (Riihimäki 2019: 1). Musiikkivideossa löytyy myös paljon symboliikkaa, kuten murskatut hedelmät ja tanssikenkien poistaminen. Itse tulkitsen nämä symbolit naiseuden näkökulmasta ”neitsyyden” ja itsenäisyyden menettämiseksi tai poisjättämiseksi, ja täydeksi antautumiseksi rakkaudelle toista kohtaan.

Musiikkivideo käsittelee rakkauden lisäksi myös naiseutta ja sen kauneutta, jota ei määritellä biologisen sukupuolen mukaan, vaan koetun ja sosiaalisen sukupuolen kautta. pehmoainon naiseuden kuvaus haastaa jälleen postfeminismiä, koska se esimerkeillään ja aiheillaan luo uutta tulkintaa naiseuteen, eikä vain hyväksy sitä valmiina. Jos populaarin feminismin kannalta musiikkivideon luoma naiskuva olisi globaalisti hyväksytty, voitaisiin videota pitää osana populaaria feminismiä. Kuitenkaan sitä se ei vielä ole, vaan video edustaa perinteisempää feminismiä tai kenties queer-ajattelua, jotka pyrkivät haastamaan jo edellä mainittua ”kaksinapaisuutta” taiteen muodossa.

Yhteenvetona pehmoainoon ei saada liitettyä postfeminismin tai populaarin feminismin piirteitä, vaan hänen musiikissaan yhdistyy moneen otteeseen perinteisemmän feminismin piirteet. Nämä näkyvät tavoissa haastaa tasa-arvokäsityksiä ja siinä, miten Aino omalla taiteellaan nostaa ongelmakohtia esille omien kokemuksiensa kautta. Artistina pehmoaino on myös hyvin kiinnostava, koska vaikka hänen auditiivinen maailmansa on jo monen suomalaisen korvaan tuttu, kukaan tuskin tietää, mitä maagista tulevan pitää pehmoainon tulevaisuudessa.

Lähteet

H-hetki – tunnit ennen keikkaa 2023. ”Pehmoaino ennen keikkaa”. Yle Areena. 16.1.2023. https://areena.yle.fi/1-62871438

James, Robin 2020. “Music and Feminism in the 21st Century”. Music Research Annual 1: 1–25.

Juntto, Anssi 2020. “’Nyt Aino sitä raivoa kehiin’ – äärimmäisten tunteiden näytteleminen tuotti päänvaivaa Kaikki synnit -sarjassa nähtäville oululaisnuorille”. Kaleva.fi, 23.10.2020. https://www.kaleva.fi/nyt-aino-sita-raivoa-kehiin-aarimmaisten-tunteiden/3034044

Kling, Joni 2024. ”’Siellä on kaikki ne asiat, joista laulan, mutta joista en halua puhua enää’ – Pehmoaino ammentaa lauluihinsa elämänkokemuksistaan”. Soundi 1/24. 30.1.2024. https://www.soundi.fi/jutut/siella-on-kaikki-ne-asiat-joista-laulan-mutta-joista-en-halua-puhua-enaa-pehmoaino-ammentaa-lauluihinsa-elamankokemuksistaan/

Käpylä, Tiina & Pääkkölä, Anna-Elena 2023. Lailasta Almaan: Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia. Helsinki: Into Kustannus Oy.

Manner, Linnea 2024. ”Lapsena Aino Morkoa kiusattiin – ’Tunnen yhä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta siitä, ettei minua autettu’”. Ilta-Sanomat / Me Naiset. https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000010450401.html

Pehmoaino 2023. "Valssi". YouTube-video. Julkaistu 14.7.2023. https://www.youtube.com/watch?v=XxsDvXWW5oE

Poikolainen, Janne 2018. ”’Ei oo lasten terveellistä fanittaa tuollaista’ – Lasten musiikinkulutuksen muutos ja siihen liittyvät jännitteet poptähti Sannia koskevassa mediakeskustelussa”. Kasvatus & Aika 12 (1): 25–43.

Riihimäki, Hanna-Mari 2019. Audiovisuaalinen analyysi vaihtoehtoisista feminiinisyyksien esityksistä Alman Dye My Hair ja Cowboy -popmusiikkivideoilla. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto.

Tuomi, Liisa 2022. ”Poplaulaja mediassa: Popmusiikin naiskuva 2000-luvun alun suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä”. Media ja viestintä 45 (4): 80–85.

Vedenpää, Ville 2024. ”Tiukasti kantaa”. Yle.fi, 1.6.2024. https://yle.fi/a/74-20091684

Wahlfors, Laura 2021. ”Sukupuoli, seksuaalisuus, musiikin esittäminen ja muusikkous – muusikot ja tutkijat ajankohtaisten kysymysten äärellä”. Musiikki 2: 3–22. DOI: https://doi.org/10.51816/musiikki.110847