7 min read

Rodullistettu toiseus ja arkielämän rasismi Sexmanen kappaleessa ”Etkö sä nää”

Rodullistettu toiseus ja arkielämän rasismi Sexmanen kappaleessa ”Etkö sä nää”
Sexmane. Kuvaaja Tero Ahonen. 

Aliisa Rajala on toisen vuoden kirjallisuuden opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Hän on kiinnostunut kulttuurisista ilmiöistä ja on suomalaisen hiphop-musiikin suurkuluttaja.

Rodullistaminen tapahtuu merkityksenannon prosessissa, jossa ihmisiä luokitellaan hierarkkisesti, yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti suhteessa valkoisuuden normiin. (Seikkula & Keskinen 2021: 10). Toiseus voidaan määritellä esimerkiksi eroavaisuutena suhteessa itseen (Hall 1997: 234–235). Rodullistettu toiseus voidaan yhdistää siirtomaa-aikaiseen rotuajatteluun, jossa sekä eri kansoja että saman kansakunnan sisällä olevia ihmisiä luokiteltiin ”arvokkaisiin ja vähemmän arvokkaisiin” (Keskinen ym. 2021: 54). Historiallisesti ja yhä nykyään valkoinen enemmistö valtaa pitävänä ryhmänä on määritellyt valkoisuuden normista poikkeavat ryhmät ja ihmiset vähempiarvoisiksi, ja täten toisesta ryhmästä muodostuu ulkopuolinen valtaväestöön nähden. Rodullistetun toiseuden juuret ulottuvat pitkälle 1500-luvulle saakka, kun eurooppalaiset siirtomaavallat alkoivat hallita muun muassa afrikkalaista väestöä orjuuttamalla heitä seuraavat kolme vuosisataa (Hall 1997: 239).

Tässä esseessä käsittelen Sexmanen kappaletta ”Etkö sä nää” ja siinä rakentuvia kokemuksia rodullistetusta toiseudesta ja arkipäivän rasismista. Kappaleen esittäjä Sexmane eli oikealta nimeltään Max Sene kuuluu itse rodullistettuun vähemmistöön. Sexmane on suomalainen vuonna 2000 syntynyt rap-artisti, joka on asunut lapsuutensa Kuopiossa ja Siilinjärvellä, ja muuttanut sieltä Helsinkiin. Senen äiti on suomalainen ja isä Senegalista. Sexmanen kappale ”Etkö sä nää” on julkaistu artistin albumilla Väärinymmärretty vuonna 2021. Rumba-lehden (Hätinen 2021) haastattelussa Sene kertoo, että hänestä on tehty paljon oletuksia, ja hän on kohdannut ennakkoluuloja. Hänen albuminsa Väärinymmärretty (2021) pohjautuu osin näihin kokemuksiin ja ennakkoluulojen ainaiseen oikomiseen (Hätinen 2021).

Sosiologi Jasmine Kelekayn  (2019: 397) mukaan afrosuomalaiset rap-artistit ovat ottaneet ansaitusti paikkansa suomalaisella hiphop-kentällä. Kertoessaan omista kokemuksistaan musiikissaan artistit ovat vahvistaneet suomalaisuuden monimuotoisuutta. Rap-artistina Sexmane vahvistaa osaltaan monimuotoisuutta ja on myös löytänyt oman paikkansa Kelekayn mainitsemien rap-artistien tavoin. Rasismin kokemuksia käsittelevä ”Etkö sä nää”-kappale on yhteiskunnallinen ja omaelämäkerrallinen. Aihepiiriltään se onkin yhdysvaltalaiseen rap-musiikkiin verratessa varsin autenttinen rap-kappale. Sexmanen tuotanto, varsinkin Väärinymmärretty-albumi (2021) käsittelee samoja aiheita hyvinkin monipuolisesti, mutta kyseinen ”Etkö sä nää” -kappale on erityisen kantaaottava.

Arkielämän rasismi ja hiphop Suomessa

Rasismi ei ole yksiselitteinen ilmiö, eikä sitä voida pitää pelkästään tietynlaisena ideologiana tai puhetapana, sillä se ilmenee useiden konkreettisten asioiden kautta aivan tavallisessa elämässä (Puuronen 2011: 48). Rasismintutkija Vesa Puurosen (2011: 52) mukaan ”[s]yrjintä, joka perustuu syrjittävän rotuun, etniseen alkuperään, rodullistettuun kulttuuriin tai rodullistettuun uskontoon, on rasismia”. Rasismi ei ole pysyvä rakenne, vaan ihmiset tuottavat ja ylläpitävät sitä omalla toiminnallaan (Seikkula & Hortelano 2021: 148). Rasismiin liittyy erityisesti valkoisuuden ylivalta-asema, joka pohjautuu kolonialismiin (Keskinen ym. 2021: 61). Rasismia on ollut Suomessa jo satoja vuosia. Siitä ovat kärsineet esimerkiksi romanit ja saamelaiset.

Arkielämän rasismi on käsitteenä otettu käyttöön suomalaisessa rasismintutkimuksessa 1990-luvulla. Arkielämän rasismi yhdistyy ennakkoluuloihin, joiden perusteella on erotettu useita erilaisia rasismin muotoja. Erilaiset loukkaavaksi luokitellut ilmeet tai katseet vuorovaikutuksessa on myös huomioitava arkielämän rasismista puhuttaessa, sillä niiden kautta pystytään osoittamaan esimerkiksi millaisessa asemassa vähemmistöön kuuluvaa pidetään. Vältteleminen on myös eräs rasismin muoto, jolloin tietty ryhmä tai henkilö voi joutua eristetyksi tai eristäytyä muusta yhteisöstä. Usein esimerkiksi työyhteisöissä tapahtuu tietyn henkilön tai tiettyjen henkilöiden välttelemistä. (Puuronen 2011: 60–61.) Arkielämän rasismi voi siirtyä sukupolvelta toiselle huomaamattakin, juuri esimerkiksi nimittelyn ja välttelemisen kautta. Tapoja ja asenteita opitaan paljon kotoa ja ystäviltä, ja tärkeää olisikin, että niin sanotun perityn rasistisen ajattelun kierre loppuisi. Esimerkiksi nimitykset tietyille etnisille vähemmistöille voivat joissakin yhteisöissä olla niin tavanomaista kielenkäyttöä, että tapoja ja sanoja ei yhteisön sisällä enää edes osata erottaa rasistisiksi.

Esimerkiksi n-sana on Suomessa mielletty halventavan tarkoituksensa lisäksi myös näennäisen neutraaliksi termiksi tummaihoisista. Varsinkin vanhemman väestön mukaan heille on aikanaan opetettu n-sanan käyttö koulussa, mikä oikeuttaa heidät käyttämään kyseistä sanaa. Rastaan mukaan (2007) Suomessa n-sanan käyttöä puolustellaan sillä, että sana on joskus ollut näennäisen neutraali. Rastaan (2007:129) tekemän tutkimuksen valossa kaikki merkitykset ovat kuitenkin poikkeuksetta rasistisia. N-puhetta ei voi oikeuttaa vain siksi, että sitä on joskus joidenkin (valkoisten ihmisten) mielestä pidetty ikään kuin normaalina puhetapana. Tällaisen ajatusmallin kautta n-sanan käyttö ja rasistiset opit siirtyvät myös seuraavalle sukupolvelle.

Rasismin ja hiphopin suhde on Suomessa osin kompleksinen. Jotkut valkoiset suomalaiset rap-artistit ovat julkisesti kertoneet ajattelevansa, etteivät hiphop ja rasismi kuulu yhteen, ja että amerikkalaisen rap-musiikin pohjimmainen tarkoitus on ollut nimenomaan viestiä rakenteellisesta rasismista ja vähemmistöjen, etenkin tumman väestön huonoista oloista. Moni  ei-valkoinen suomalainen rap-artisti on silti kokenut rasismia suomirap-kentällä. (Ramstedt & Rantakallio 2020.) Monet ei-valkoiset artistit joutuvat yhä neuvottelemaan omasta paikastaan suomiräpissä ja kuuluvat suomalaisessa hiphop-kontekstissa ulkopuolisten, rodullistettujen toisten ryhmään (Westinen 2019: 235). POC-artisteja (Person/People of Color -termi kuvaa mustia, ruskeita ja muita ei-valkoisiksi rodullistettuja ihmisiä; Seikkula & Keskinen 2021: 16) ja erilaisiin etnisiin vähemmistöihin kuuluvia artisteja on myös ollut suomirap-kentällä sen alkuajoista lähtien, mutta he ovat jääneet kuitenkin varjoon suuremmalta yleisöltä. Suomalaista hiphop-kenttää ovat dominoineet viime vuosiin asti valkoiset miehet (Kelekay 2019: 389).

Rodullistettu toiseus ”Etkö sä nää” -kappaleen sanoituksissa

Kappaleessa ”Etkö sä nää” Sexmane puhuu kokemuksista ja elämästä rodullistetun vähemmistön näkökulmasta tavalla, joka saa tekstin vaikuttamaan hyvin henkilökohtaiselta. Kappaleessa puhutaan myös muista, jotka ovat kokeneet samankaltaisia ja vielä pahempiakin tilanteita. Kappaleessa kerrotaan myös heistä, jotka ovat käyttäytyneet rasistisesti kappaleen puhujaa kohtaan. Kappaleen intro herättelee aiheen pariin ja heti alussa kuulijalta kysytään sinuttelemalla, miksi rasismin annetaan yhä jatkua. ”[E]tkö sä nää? Etkö sä välitä? Vai sanooks sun vanhemmat, et väril on väliä?”. Onko kyse siitä, ettei rasismia nähdä omassa ympäristössä tai ettei se kosketa itseä, eikä siihen silloin välttämättä osata puuttua? Vai voiko kyse olla siitä, että rasismia kyllä havaitaan, mutta siihen ei haluta puuttua? Vai onko kyse sittenkin opitusta rasismista, jonka myötä valkoisuus nähdään ylivoimaisena, eikä ei-valkoisilla ihmisillä ole samoja oikeuksia?

Ensimmäinen säkeistö kertoo rasismin kokemisesta lapsuudesta lähtien: ”[s]e alko jo pikkukyläst metsästä vitun syvält”. Puhuja kertoo, että ei itse kokenut rasismia välttämättä aivan yhtä vahvasti kuin muut samanlaisen tilanteen läpikäyneet, ”[m]ut siel oli tummii jotka jäi kokonaan varjoon”. Kuitenkin sekä puhuja että muut samankaltaisia tilanteita kokeneet joutuivat todistelemaan itseään ja omaa arvoaan muille, minkä voi nähdä liittyvän valkoisuuden normiin (Keskinen ym. 2021: 60). ”[L]iian nuorena joutu jo monelle todistaa – mä oon iha hyvä jäbä suomalaisesta kodista”. Rodullistettuun vähemmistöön kuuluva joutuu aktiivisesti tuomaan omaa identiteettiään esille, kun taas valkoisten kantasuomalaisten ei tarvitse todistella suomalaisuuttaan. Miksi ei-valkoisen suomalaisen täytyy todistella omaa suomalaisuuttaan? Eikö riitä, että hän itse kokee olevansa suomalainen?

Kertosäkeistössä puhuja muistuttaa, että vaikka rasismista puhutaan nykyään enemmän, ei sitä voida pitää ohimenevänä ”trendinä”, vaan kyse on tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, joista puhuminen on tärkeää aina.

[E]tkö sä tiiä, et ollaan tapeltu kauan?
Etkö nää, et ollaan ammuttu omia hautaan?
Eikö se riitä, et meit sattuu vaik sitä ei voi näyttää?
Tää ei oo mikää vitun trendi tai halu näpäyttää
Etkö sä nää vai etsä halua nähä?
Et ihan liian kauan ollaan kestetty tätä
Etkö sä kuule vai etsä haluu vaan kuulla?

Puhujan tarkoituksena on saada kuulija ymmärtämään, miten pitkään jatkuneesta asiasta on kyse ja kuinka rasismista kärsivät ihmiset ovat kyllästyneitä kohtaamaan sitä aina vain uudestaan. Kun puhuja kertoo omien hautaan ampumisesta, voi sen nähdä kuvaavan, miten erilaisilla jakolinjoilla petetään oma kansa. Kaikkien  meidän tulisi olla samanarvoisia ja  yhteiskunnallisesti samalla lähtöviivalla ihonväristä riippumatta. Esimerkiksi se, että tummaihoisia suomalaisia syrjitään ulkonäköön liittyvien ominaisuuksien takia, on samalla takinkääntö omaa kansakuntaa kohtaan.

Arkielämän rasismia puhuja kohtaa, kun hän menee ensimmäistä kertaa uuteen työpaikkaansa ja tapaa siellä kollegojaan. Tietynlaiset katseet ja eleet puhujaa kohtaan osoittavat, millaisessa asemassa häntä pidetään työyhteisössä. Puhujan käyttämä ilmaisu kollegoista (”pystyin lukee ton pellen huulilt”) ja heidän kalpenemisestaan osoittaa myös, kuinka he eivät välttämättä osanneet odottaa puhujan näköistä kollegaa saapuvaksi työpaikalle. Kyseessä on siis tilanne, jossa valkoiset suomalaiset ottavat itselleen näennäisen oikeuden toiseuttaa ei-valkoinen suomalainen ja tehdä hänestä ulkopuolinen (Seikkula & Hortelano 2021: 152). 

Esimerkki arkielämän rasismista ja toiseuttamisesta on myös nimittely, tässä tapauksessa ehkä puoliääneen tai kuiskaten kollegalle lausuttu kommentti, joka kuitenkin päätyi myös puhujan tietoisuuteen: kommentti ”mikä toi on?” voi viitata esimerkiksi siihen, että puhujaa ei pidetty ihmisenä, vaan hänet koettiin jonain sellaisena, joka ei kuulu heidän kanssaan samaan yhteisöön. Toisen säkeistön lopussa kollegojen ja puhujan välillä tapahtuu jonkinlainen sanallinen yhteenotto: ”[m]ut satuin kuuleen jotain sairast mist sekosin”. Yhteenotto alkaa kollegojen kommentista tai kommenteista, mikä ei kappaleesta välity kuulijalle. Kappaleessa puhuja kuitenkin kertoo kollegojen ikään kuin korjanneen, että he (ainakin näennäisesti) hyväksyvät puhujan, mutta että muissa ”hänen kaltaisissaan” on vikaa: ”[A]i mä oon ihan cool mut noi muut raiskaa sun ipanat”. Kollegojen kommentti tummaihoisiin liitetystä rasistisesta väitteestä sai tähän asti erittäin rauhallisena pysyneen puhujan vaihtamaan tunnetilaansa päinvastaiseen.

Sanoitukset sisältävät myös viittauksen käsitteeseen valkoinen hauraus (white fragility) (esim. Keskinen ym. 2021: 62), jolla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, kuinka valkoinen ihminen, joka on aiheuttanut rasistisen välikohtauksen, alkaa itseään puolustaakseen vähättelemään tilannetta, syyttelemään muita tai uhriutuu. Tässä yhteydessä rasistisen tilanteen aiheuttaneet kollegat pyytelevät puhujalta anteeksi ja yrittävät puolustella puheitaan ja itseään sillä, ettei puhujassa varsinaisesti ole vikaa. Puhujan turhautumisesta ja vihaisuudesta kollegojaan kohtaan kertonevat viimeiset säkeet, joissa tämä käskee kommentoijia menemään kotiin ja viiltelemään ranteensa ”[h]ei sairasta, ja ku se pyyteli anteeks, käskin sen mennä himaan ja viillellä ranteet”.

Lopuksi: rap arkielämän rasismin kuvaajana

Rasismin ja rodullistetun toiseuden kuvailulla on suuri merkitys niin yhteiskunnallisesti kuin myös oletetusti kappaleen kirjoittajille Max Senelle ja Hugo Sundstedtille, sekä niille, joilla on samanlaisia kokemuksia rasismista. Kappaleen teksti on realistinen kuvaus arkielämän rasismista. Samalla siitä välittyvät avoimuus sekä omakohtaisuus ja siten kappaleen puhujan on helpompi vaikuttaa kuulijaan. Aiheiden ja konkreettisten esimerkkien kuvailulla kuulija saadaan miettimään rasismia, sen historiaa ja sitä, millä tavalla se vaikuttaa ihmisten tavalliseen arkeen, esimerkiksi juuri kappaleessakin mainitulla työpaikalla. Rasismista on tärkeää puhua, sillä ihmiset, jotka eivät itse koe rasismia eivät ymmärrä, millä kaikilla tavoilla se voi vaikuttaa elämään. Aihe kytkeytyy siis suoraan hiphopin ja rap-musiikin alkulähteelle, sillä se toimii rasismia kokeneen henkilön mahdollisuutena vaikuttaa yhteiskuntaan ja ympäristöönsä.

Lähteet

Genius 2021. ”Sexmane – Etkö sä nää”. https://genius.com/Sexmane-etko-sa-naa-lyrics (tarkistettu 6.8.2022).

Hall, Stuart 1997. Representation: Cultural representations and signifying practices. London: Sage Publications.

Hätinen, Jukka 2021. ”Herkkä ja melankolinen – neljä Emma-ehdokkuutta saanut Sexmane ei ole gangsteri muttei esikuvakaan”. Rumba 15.2.2021. https://www.rumba.fi/uutiset/herkka-ja-melankolinen-nelja-emma-ehdokkuutta-saanut-sexmane-ei-ole-gangsteri-muttei-esikuvakaan/ (tarkistettu 22.5.2022).

Kelekay, Jasmine Linnea 2019. ”Too Dark to Support the Lions, But Light Enough for the Frontlines: Negotiating Race, Place, and Nation in Afro-Finnish Hip Hop.” Open Cultural Studies 3: 386–401.

Keskinen, Suvi, Mkwesha, Faith & Seikkula, Minna 2021. ”Teoreettisen keskustelun avaimet – Rasismi, valkoisuus ja koloniaalisuuden purkaminen”. Rasismi, valta ja vastarinta. Toim. Suvi Keskinen, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha. Helsinki: Gaudeamus, 45–68.

Puuronen, Vesa 2011. Rasistinen Suomi. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press.

Ramstedt, Kim & Rantakallio, Inka 2021. ”Finnish Rap, the Far-Right and Racism”. Toiminta soi: Kirjoituksia yhteiskunnallisesta, toiminnallisesta ja aktivisesta musiikintutkimuksesta. https://www.suoni.fi/etusivu/2020/10/16/finnish-rap-far-right-and-racism (tarkistettu 22.5.2022).

Rastas, Anna 2007. ”Näennäisesti neutraali. Erään sanan politiikkaa”. Kolonialismin jäljet: keskustat, periferiat ja Suomi. Toim. Joel Kuortti, Mikko Lehtonen ja Olli Löytty. Helsinki: Gaudeamus, 119–141.

Rose, Tricia 1994. Black Noise: Rap Music and Black Culture in Contemporary America. Hanover, NH: Wesleyan University Press.

Seikkula, Minna & Hortelano, Pauline 2021. ”Arjen rasismi ja rasisminvastaisuus arjessa”. Rasismi, valta ja vastarinta. Toim. Suvi Keskinen, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha. Helsinki: Gaudeamus, 147–161.

Seikkula, Minna & Keskinen, Suvi 2021. ”Johdanto: Muuntautuva rasismi ja moninainen antirasismi”. Rasismi, valta ja vastarinta. Toim. Suvi Keskinen, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha. Helsinki: Gaudeamus, 9–21.

Sexmane 2021. Väärinymmärretty. Digitaalinen albumi. Helsinki: Sony Music Entertainment Finland Oy.

Westinen, Elina 2019. ”Kuulumisen ja etnisyyden neuvottelua monimuotoisessa suomiräpissä”. Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Toim. Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen & Dragana Cvetanović. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 234–267.

Westinen, Elina & Rantakallio, Inka 2019. ”’Keep it real’ – rap-artistien näkemyksiä autenttisuudesta”. Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Toim. Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen & Dragana Cvetanović. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 124–149.