ALSTIN AIKAAN: VARKAUDEN TEHTAIDEN HÖYRYPILLI

Anne Puurunen toimii museoassistenttina Varkauden museolla. Yleisötyön ja asiakaspalvelun vastapainona hän on kiinnostunut tarinoista ja tutkimuksesta.

Varkauden teollisuus sai alkunsa, kun vapaaherra Gustav Wrede sai vuonna 1815 senaatilta luvan perustaa Varkauteen Huruslahden rannalle masuunin, kankirautavasaran ja ahjon. Ensimmäiset sata vuotta merkitsivät valtaisaa muutosta koko ruukkiyhdyskunnalle. Ajanjaksoa sävyttivät kaksi yrityskauppaa. Ensin teollisuuslaitokset siirtyivät vapaaherra Wredeltä Paul Wahlin ja Erik Johan Längmanin hallintaan. Vuonna 1909 Varkauden teollisuuskokonaisuuden siirtyminen myöhemmin ”Alstiksi” tai ”Römmiksi” kutsutun A. Ahlström Osakeyhtiön omistukseen monipuolisti tuotannon laivanrakennuksen, konepajateollisuuden ja sahatoiminnan lisäksi metalli- ja paperiteollisuuteen (Soikkanen 1963: 74, 81, 150). Alkoi nykyaikaisen suurteollisuuden aika ja uudet investoinnit käynnistettiin nopeasti.

Höyrypilli edustaa työtehokkuuteen ja kontrolliin panostavan modernin teollisuuden syntymistä ja sitä, että yhä useamman varkautelaisen työpaikka sijaitsi tehdassaleissa. Pillin alkuperäisenä tehtävänä oli kertoa, milloin työ alkaa ja loppuu – toimia kellon tavoin (Itkonen 2004: 72). Se sääteli aiemmin ruukkiyhteisön, myöhemmin kauppalan ja sittemmin kaupungin työnteon ja vapaa-ajan rytmiä aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Pilliä huudatettiin päivätyöläisten mukaan. Vuonna 1917 työaika lyheni kahdeksaan tuntiin. Pillin soitot olivat kello 7.00, 11.00, 12.00 ja 16.00. Kuusipäiväisessä viikossa vihellys kuului myös lauantaina kello 7.00 ja 12.00. Siirryttäessä 1960-luvun lopulla viisipäiväiseen viikkoon ei soittoja ollut lauantaina ja sunnuntaina (Suhonen, Miettinen 2016).

Kuva 1: Pillin vihellys klo 16.00 ilmoitti työpäivän päättyneen. Kuva: Varkauden museon kuva-arkisto, Valokuvaamo Jäniksen kokoelma.

Oletettavaa on, että höyrypilli otettiin käyttöön melko pian voimalaitoksen valmistuttua vuonna 1913, koska voimalaitoksen työntekijöille kuului pillin käyttö ja kunnossapito (Korpivaara 2014: 58). Tästä ovat todisteena Varkauden museoiden kokoelmissa olevat valokuvat, joissa tehtaan vanha höyrypilli on osana tehdasrakentamista jo vuosina 1923–25 Ivar Ekströmin ottamissa kuvissa. Ensimmäinen pilli oli muodoltaan suppilomallinen, halkaisijaltaan 400 mm pönttö, joka oli toiminnassa ainakin 1950-luvun lopulle.

Pilli sijaitsi tehdasalueen keskellä. Sen sijaintia vaihdettiin muutaman kerran kellotornin molemmille puolille riippuen uusien tuotantolaitosten rakentamisesta (Korpivaara 2014: 58). Ekström kuvasi tehdasalueen rakentamista säännöllisesti, joten vanhan höyrypillin paikanvaihtokin tuli tallennetuksi.

Viimeisin pilli on suurennettu malli veturinpillistä ja on halkaisijaltaan 320 mm, pöntön korkeuden ollessa 750 mm. Sekä tehtaan vanhan pillin että viimeisimmän pillin tekijästä ei ole toistaiseksi löytynyt tietoa. Kirkkaat teräosat, vara- ja uusittavat osat sekä korjaus- ja kunnostustyöt tehtiin kuitenkin paikallisesti voimalaitoksella. Viimeinen sijainti on ollut kattila 3:n ja konesalin seinän kulmauksessa, josta pilli tilatarpeen vuoksi purettiin lopulta pois vuonna 1985 (Suhonen, Miettinen 2016).

Kuva 2: Tehtaan höyrypillin viimeisin yläosa Varkauden museoiden Teollisuuden tekijät – Kymmenen tarinaa tehtailta -näyttelyssä. Kuva: Tuomas Toratti, Varkauden museot.

Höyrypillistä on saatavilla vähän kirjallista tietoa, ainoastaan muistelmia ja kuvamateriaalia. Onneksi löytyi YleArkiston (2015) tallenne luonnehdinnalla ”Vanha höyrypilli viheltää, ulvoo soi” ja tallennustietoina vuosi 1957 ja Varkaus. Ilman äänitallennetta pilli on mykkä. Nyt höyrypillillä on oma äänensä, jonka avulla voidaan helpommin konkretisoida sen merkityksiä.

Pillin vihellys ei herättänyt tehtaan työntekijöissä tai kaupunkilaisissa ärtymystä eikä negatiivisia tunteita. Soitto loi turvallisuutta ja sen tiedettiin tuovan leivän pöytään. Soitto oli itsestäänselvyys ja sitä odotettiin. Pillin ääni kuului hyvällä säällä jopa kymmenen kilometrin päähän. Maatalous- ja peltotöissä havahduttiin pitämään ruokatunti pillin äänen mukaan ja klo 16.00 vihellyksellä valmistaututtiin lypsy- ja iltatöihin (Lappalainen 2016).

Höyrypillin soittaminen koettiin kunnia-asiaksi. Voimalaitoksen vuoromestarin tehtävänä oli huolehtia, että miehet olivat vapaana töistään pilliä soittamaan ja usein samat miehet hoitivatkin tehtävän. Kiertotehtävien aikana oli työstä sovittava erikseen. Tästä huolimatta sattui myös virhesoittoja sekä lauantai- ja sunnuntaisoittoja (Suhonen, Miettinen 2016).

Kuva 3: Näkymä voima-aseman konesalista v. 1926. Turpiinit Stal 5000 kVA, AEG 3500 kVA ja Stal 8335 kVA. Henkilöt Stal-turpiinin ääressä oikealta vasemmalle: ylimest. Pekka Väänänen, ins. Brynolf Alonen, sähkömest. Antti Kokko, vuoromest. Tommi Nuotio, piirtäjä Eino Räsänen, vuoromestarit Armas Viljakainen ja Jussi Viding. Kuva: Varkauden museot, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström.

Höyrypilli oli käsikäyttöinen, mikä edellytti aina kahta työmiestä keskeyttämään senhetkisen työnsä. Ns. ”kiitoradalla” eli hoitotasolla oleva ykköslämmittäjä seurasi kellon aikaa ja antoi merkin pillin juurella olevalle kakkoslämmittäjälle, joka suoritti vihellyksen (Suhonen, Miettinen 2016). Pillissä oli soiva huulilevy poikittain. Levyssä oli huulivälikkö ja kun pilliin johdettiin höyryä höyryverkosta, huulivälikkö aiheutti levyn resonoinnin ja näin syntyi höyrypillin tunnusomainen ääni (Korpivaara 2014: 59).

Höyryn paine oli 20 baria. Mikäli höyry ei värähdyttänyt levyä tai jos levy oli liikkunut epäedulliseen kohtaan, meni pilli epäkuntoon. Vihellyksen ääni saattoi olla korkeampi tai matalampi riippuen soittajan ”käsialasta” ja siitä, minkä verran venttiiliä avattiin.  Mitä isompi kaikusylinteri on, sitä matalampi ääni. Ohjearvo vihellykselle oli 30 sekuntia. Soiton ääntä ei muutettu vihellyksen aikana, mutta kaikulieriön materiaalin vaihtuminen vaikutti äänen taajuuteen. Materiaalien vaihtumista tapahtui korjausten yhteydessä (Suhonen, Miettinen 2016). Varkauden museon muutama satunnainen näyttelyvieras muistelikin äänen olleen välillä korkeampi ja matalampi.

Talvisodan sytyttyä oletettiin, että teollisuuspaikkakuntaa tultaisiin pommittamaan. Harjoituksia pidettiin usein. Tehtaan pillin viheltämän ilmahälytysmerkin jälkeen koko kauppalan tuli olla ehdottomasti pimennettynä ja piti kiiruhtaa eri puolille Varkautta rakennettuihin pommisuojiin. Paikallisille asukkaille annettiin myös tarkat ohjeet siitä, kuinka tehtaalta annettujen katkonaisten äänimerkkien jälkeen tuli toimia. Tehtaan pillin väestövastuullinen tehtävä väheni 1970-luvun lopulla, kun kaupunki otti tehtävän vastuulleen ja hälytyssireenejä sijoitettiin ympäri kaupunkia (Itkonen 2004: 239, 241, 313). Pilliä soitettiin enää vain viranomaispyynnöstä. Viimeisimpiä hälytyksiä oli vuonna 1976, kun Varkauden tehtailla sytytettiin neljän tuhopolton sarja ja palolaitoksen lisäksi suurhälytykseen pyydettiin tehtaan kovaääninen höyrypilli mukaan (Harjanne 1977: 12).

Varkaus eli tehtaan pillin tahtiin. Kauppojen aukioloajoissa otettiin huomioon tehtaan työrytmi. Teollisuuden tarvitsevan uuden työvoiman kulkeutuminen Varkauteen kasvatti yhdyskunnan väkimäärää erityisesti 1930-luvulla kauppalan laitaosiin Luttilaan, Puurtilaan, Lehtoniemeen, Joutenlahteen ja Taulumäelle. Näiden alueiden asumisentasoon alettiinkin kiinnittää huomiota (Itkonen 2004: 195).  Linja-autoliikenne suunniteltiin palvelemaan matkustajia tehtaan työntekijöiden työrytmin mukaan. Kuljettajat joutuivat kello 16.00 vihellyksen jälkeen noudattamaan erityistä varovaisuutta, kun tehtaan porteista kävi ryntäys vastavirtaan (Natunen 9.2.2016). Vuoden 1937 liikennelaskennan mukaan Ahlströminkadulla kulki vuorokauden aikaan jopa 5387 pyöräilijää ja 3370 jalankulkijaa. Vuonna 1964 autoistumisen yleistyessä Varkauden keskustan vilkkaimmassa tehtaan risteyksessä oli poliisin välttämätöntä ohjata liikennettä (Itkonen 2004: 220, 317).

Tehtaan pillin työura päättyi vuonna 1985. Pilliä jouduttiin usein korjaamaan ja se oli välillä viikkojakin pois käytöstä. Pillillä ei ollut enää tuotannollista merkitystä, kattila 3 ja eri kerrosten hoitotasot purettiin pois, seinää riisuttiin ja uudistettiin. Todettiin, että kaikillahan kello jo on (Suhonen 2018; Miettinen 2018).

Vuonna 1984 A. Ahlström Oy oli jo lahjoittanut oman Tehtaan museon kokoelmansa Varkauden museoille. Oli hyvin luontevaa vuonna 1986 ottaa vastaan myös pilli osaksi kokoelmaa. 1980-luvun puolivälissä ei ollut vielä kokoelmapoliittista ohjelmaa, joten joka tapauksessa kaikki mitä lahjoitettiin, otettiin vastaan. A. Ahlström Oy:n kokoelma on merkittävä ja siitä riittää ammennettavaa museon näyttelytoimintaan yhä uudelleen. A. Ahlström Oy:n kokoelma täyttääkin museokokoelmien kolme yleispiirrettä: ne muodostuvat eri esineistä, esineet tulevat menneisyydestä ja esineet muodostavat kokonaisuuden. A. Ahlström Oy myi vuosien 1985–2001 aikana kaikki teollisuuslaitoksensa eteenpäin muille yrityksille päättäen näin oman aikansa Varkaudessa.

Varkauden museossa olevassa Teollisuuden tekijät – Kymmenen tarinaa tehtailta -näyttelyssä tehtaan pilli on ihanteellisella paikalla. Pilliä ei ole helppo tunnistaa eikä moni sitä ole nähnyt. Nyt sillä on jälleen ääni ja sen kuuleminen on herättänyt museovieraissa nostalgisia tunteita ja koskettavia muistoja. Pillin tarina on saatu sidottua koko Varkauden kehityshistoriaan. Hyväkuntoisena se – kuin patruuna konsanaan – on kertomassa, miten eri sukupolvet elivät Alstin ajan nousuja ja laskuja.

Lähteet

Ryhmähaastattelut Varkauden museossa

Suhonen, Leo, Varkauden voimalaitoksen vuoromestarija Miettinen, Ville, Varkauden voimalaitoksen vuoromestari 4.2.2016. Haastattelijana Anne Puurunen.

Natunen, Juhani, Kuopion liikenteen autonasentaja ja Lappalainen, Markku, Varkauden paperitehtaan vuoromestari 9.2.2016. Haastattelijana Anne Puurunen.

Kirjallisuus

Harjanne, Pekka 1977. “Sammustustyönjohtajan toimintaselostus paperikoneiden sekä paperivaraston palosta”. Palontorjunta 1. URL: https://pelastustieto.fi/wp-content/uploads/2015/05/Arkisto_Varkaus_1_1977.pdf (tarkistettu 7.9.2018).

Häyhä, Heikki, Sari Janhunen & Leena Paaskoski 2015. Merkitysanalyysimenetelmä. Suomen Museoliiton julkaisuja 64. URL: http://www.museoliitto.fi/doc/Merkitysanalyysimenetelma1.pdf (tarkistettu 3.9.2018).

Itkonen, Hannu 2004. Varkautelaisten vuosisata. Helsinki: SKS.

Kinanen, Pauliina 2007. ”Museologiset objektit”. Toim. Pauliina Kinanen. Museologia tänään. Helsinki: Suomen museoliitto, 168–186.

Korpivaara, Sofia 2014. Höyryvoimaa 100 vuotta Varkaudessa. Offsetpaino Tuovinen, Mainostoimisto Luode,  58–59.

Moilanen, Pentti 1991. Varkauden teollisuus 175 vuotta. Varkauden museon julkaisuja IV. Pieksämäki: Raamattutalo.

Soikkanen Hannu 1963. Varkauden historia. Helsinki: Varkauden kaupunki.

YleArkisto 2015. Freesound. URL:  https://freesound.org/people/YleArkisto/sounds/322581/ (tarkistettu 3.9.2018).

***

Artikkelin kansikuva: Tehtaan vanha höyrypilli oikealla alakulmassa. Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström.