Maskuliinisuuksien muuttuvat kuvastot suomalaisessa räpissä

FM Alma Rinta-Pollari on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa, ja hänen tutkimuksensa keskittyy tarkastelemaan suomalaisen rap-musiikin maskuliinisuuksia. Hän on myös kirjoitusviestinnän yliopisto-opettaja.

Viime vuosina populaarimusiikin kentällä ovat puhututtaneet useammat tapaukset liittyen suomiräpin seksismiin ja rap-lyriikoiden kapeaan, heteronormatiiviseen maailmankuvaan. Vuonna 2017 Cheekin ja Elastisen muodostama Profeetat-yhtye räppäsi “Yhtäccii”-kappaleellaan, kuinka “kääntyy lesboja streiteiks” eli lesboista tulee heteroita, sillä juhlimassa olevat miehet — biisin tekijät mukaan lukien — ovat niin vastustamattomia. Vuonna 2022 julkaistussa Turistin ”Mietin äänee” -kappaleessa taas räpättiin siitä, miten naisen oletetaan antavan suuseksiä aina silloin, kun mies näin haluaa. Kappale poistettiin pian julkaisunsa jälkeen suoratoistopalveluista, ja levy-yhtiö Babyface pyysi julkaisua anteeksi (ks. esim. Hakulinen 2022). Seuraavana vuonna, 2023, Antti Tuiskun yhteistyökappale ”Baila Por Mi” madboialin kanssa jouduttiin perumaan sen jälkeen, kun biisiä mainostava Tiktok-video täyttyi homofobisista kommenteista (mm. Onninen 2023). Lopulta kappale julkaistiin kokonaan ilman madboialin osuuksia.

Vastaavanlaisia tapauksia niin suomiräpin kentällä kuin myös globaaleillakin rap-kentillä on lukuisia useamman vuoden varrelta. Rap on jo kauan ollut erityisen maskuliininen kenttä: tekijät ovat olleet pitkälti miehiä, ja vallalla niin lyriikoissa kuin ajatusmaailmassa yleisestikin on ollut heteronormatiivisuus ja seksismi, ajatus heteromiehestä naisten ja esimerkiksi homomiesten yläpuolella (ks. esim. Adams & Fuller 2006; Ogbar 2007; Rantakallio & Strand 2021; Rose 1994). Vaikka rap on alunperin syntynyt New Yorkin afrikkalaisamerikkalaisten, afrikkalaiskaribialaisten ja latinalaisamerikkalaisten yhteisöissä, suomiräpissä marginaaliin ovat usein jääneet myös ei-valkoiset tekijät naisten, muunsukupuolisten ja muiden kuin heteroiden lisäksi (mm. Rantakallio & Strand 2021; Westinen 2023). Suomiräpin kenttä on alkanut muodostua jo 1980–1990-lukujen taitteessa, mutta vasta nyt, 2010- ja 2020-luvuilla, suosituimmilla suomalaisilla soittolistoilla ja Emma-voittajina nähdään myös ei-valkoisia räppäreitä — hekin tosin edelleen pitkälti miehiä.

Miesten valta rap-kentällä sekä seksistiset lyriikat liittyvät ajatukseen hallitsevasta, hegemonisesta ihannemaskuliinisuudesta (mm. Connell 1995), joka määrittää pitkälti sen, millainen miesten ja poikien käytös on hyväksyttävää ja millainen on hyväksyttävä tapa olla mies (Frosh, Pattman & Phoenix 2002: 75). Siihen liittyy esimerkiksi heteroseksuaalisuus, kovuus, voima, auktoriteetti, kilpailullisuus ja alistaminen. Räpin maailmassa nämä ominaisuudet usein jopa korostuvat entisestään, jolloin voidaan puhua myös hypermaskuliinisuudesta.

Hypermaskuliinisissa kuvastoissa huomio kiinnittyy usein erityisesti siihen, miten naisista ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä puhutaan. Räpin narratiiveissa omaa statusta korostetaan esimerkiksi räppäämällä siitä, kuinka oma, ylivertainen seksuaalinen kyvykkyys asettaa naiset ikään kuin rekvisiitaksi (Ogbar 2007). Naisen tehtävä räpin maailmankuvassa onkin usein vain miehen tarpeiden tyydyttäminen, jolloin nainen nähdään yhtenä maineen kautta hankituista esineistä niin suomalaisessa kuin esimerkiksi yhdysvaltalaisessakin räpissä (ks. esim. Ogbar 2007; Rinta-Pollari & Åberg, tulossa).

Toisaalta rap-kenttä tarjoaa myös vaihtoehtoisia miehen ja maskuliinisuuden malleja (ks. esim. Rinta-Pollari 2024). Erilaiset tavat olla mies ja toteuttaa maskuliinisuuksia saavat yhä enemmän tilaa yhteiskunnassa, ja se heijastuu myös räpin kentälle: ainoa oikea tapa olla mies ei ole enää vain hegemoniseen maskuliinisuuteen pyrkivä, vaan rinnalle mahtuu myös puhetta esimerkiksi omista tunteista ja epävarmuudesta. Esimerkiksi omasta herkkyydestään ja ihmissuhteisiinsa liittyvästä epävarmuudestaan avoimesti räppäävä Lauri Haav ja toiset miehet kuumana näkevä Isaac Sene ovat tarjonneet vaihtoehtoja ajatukselle siitä, millaiseksi miehen kuvan tulisi räpissä rakentua. Kyseisten artistien tuotannossa maskuliinisuuksien mallien lisäksi myös genret sekoittuvat keskenään; räpin lisäksi heidän musiikillisessa tuotannossaan kuuluvat myös esimerkiksi r’n’b-, pop- ja jopa iskelmävaikutteet, joista etenkin kahdessa jälkimmäisessä rakkaus on jo pitkään ollut yksi keskeisistä teemoista.

Epätasa-arvoisia rakenteita kyseenalaistavaa ja maskuliinisuuden ja feminiinisyyden rajoja rikkovaa maskuliinisuutta voidaan nimittää inklusiiviseksi maskuliinisuudeksi (Peltola & Phoenix 2022; Pietilä & Ojala 2021) tai hybridimaskuliinisuudeksi (ks. esim. Hyvönen 2021). Ajatuksena tämän tyyppisissä maskuliinisuuksissa on irrottautua vallitsevista, usein rajoittavista ja kapeista mieheyteen ja maskuliinisuuteen liitettävistä normeista, jotka ovat usein vallalla rap-musiikissakin. Esimerkiksi omista tunteista puhuminen, epävarmuuden osoittaminen ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan tavoitteleminen ovat tällöin niitä teemoja, joita räppärit tuotannossaan käsittelevät.

Vaikka liikettä on osin maailmanpoliittisen tilanteen myötä myös päinvastaiseen, konservatiivisempaan suuntaan, on suhtautuminen sukupuoliin ja seksuaalisuuteen kehittynyt sallivampaan ja suvaitsevaisempaan suuntaan laajemmassa kuvassa. Räpin kaltaisella suositulla valtavirtagenrellä on suuri mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten maailma nähdään ja miten sitä rakennetaan. Monet räppärit ovat esikuvia etenkin nuorelle yleisölle, jolloin esimerkiksi seksistisiä asenteita saatetaan omaksua huomaamattakin. Siksi olisi tärkeää, että myös tekijät itse tunnistaisivat käyttämänsä kielen vallan, eivätkä vetoaisi esimerkiksi siihen, että ovat seksistisistä lyriikoistaan huolimatta oikeasti hyviä tyyppejä, kuten esimerkiksi Cheek ja Elastinen kohun keskellä ovat tehneet (mm. Latvala 2017).

Räpin kuvastot ovat vuorovaikutuksessa sen kanssa, mitä yhteiskunnassa ja maskuliinisuuksien kentällä yleisestikin tapahtuu. Yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden kitkeminen on lähtenyt vähemmistöjen ja vähemmistön asemassa olevien tarpeesta muuttaa asioita ja pitää ääntä. Feministinen katse myös miehiin ja miesten oikeuksiin on avannut uusia tapoja toteuttaa erilaisia maskuliinisuuksia ja vaatinut tilaa monenlaisille tavoille olla olemassa riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisyydestä tai luokasta.

Nämä yhteiskunnan muutokset ovat virranneet myös rap-lyriikoihin ja avanneet uudenlaisia reittejä maskuliinisuuksien toteuttamiselle. Vaatimus kilpailunhaluisesta, fyysisesti ylivertaisesta ja naisia alistavasta miehestä ei ole enää ainut, sallittu ja tavoiteltu tapa olla mies ja ilmentää maskuliinisuutta. Sen rinnalle on tullut mahdollisuuksia osoittaa omia epävarmuuksiaan, haasteitaan ja heikkouksiaan. Räpin kaltaisessa valtavirran musiikkigenressä nämä kuvastot tavoittavat suuren määrän kuuntelijoita, jolloin sillä on väliä, miten kieltä käytetään ja millaisia stereotypioita sillä sekä vahvistetaan että puretaan.

Lähteet

Adams, Terri M. & Fuller, Douglas B. 2006. The words have changed but the ideology remains the same: Misogynistic lyrics in rap music. Journal of Black Studies, 36(6): 938–957. https://doi.org/10.1177/0021934704274072

Connell, Raewyn W. 1995. Masculinities. Cambridge: Polity Press.

Frosh, Stephen, Pattman, Rob & Phoenix, Ann 2002. Young Masculinities: Understanding Boys in Contemporary Society. Lontoo: Palgrave.

Hakulinen, Juulia 9.11.2022. "Kohun aiheuttanut suomalainen räppikappale poistettiin kuuntelusta – levy-yhtiö pyytää anteeksi". Ilta-Sanomat. https://www.is.fi/viihde/art-2000009189876.html (tarkistettu 14.4.2025).

Hyvönen, Henri 2021. "Men, work, and care of the self: hybrid masculinities in Finnish working life". Väitöskirja, Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/items/20a69360-fe1b-48f3-a5b2-4d32ae620e39 (tarkistettu 19.5.2025).

Latvala, Jussi 13.2.2017. "Cheek Profeetat-bändin Yhtäccii-sanoituksista: Naisräppärit tekevät miehistä ihan samanlaista läppää". YleX. https://yle.fi/aihe/a/20-267916 (tarkistettu 15.4.2025).

Ogbar, Jeffrey Ogbonna Green 2007. Hip-Hop Revolution: The Culture and Politics of Rap. Lawrence: University Press of Kansas.

Onninen, Oskari 16.3.2023. "Antti Tuiskun kanssa tehty biisi raivostutti nuoren räppärin seuraajat, ja nyt yhteistyö on peruttu". Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009456799.html (tarkistettu 15.4.2025).

Peltola, Marja & Phoenix, Ann 2022. Nuancing Young Masculinities: Helsinki Boys’ Intersectional Relationships in New Times. Helsinki: Helsinki University Press.

Pietilä, Ilkka & Ojala, Hanna 2021. “Inclusivity, Horizontal Homosociality and Controlled Participation of ‘The Others’: Negotiations of Masculinity and Ageing in Two Older Men’s Communities”. NORA - Nordic Journal of Feminist and Gender Research 29 (4): 316–329.

Rantakallio, Inka & Strand, Heini 2021. Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä. Helsinki: Kosmos.

Rinta-Pollari, Alma 2024. “Mä oon riippuvainen sust ja sä oot riippuvainen must. Maskuliinisuuksien representaatiot suomalaisessa runopoikaräpissä”. Joustavat sukupuolet - Muuntuvat merkitykset. Kalevalaseuran vuosikirja 103. Toim. Niina Hämäläinen, Tarja Kupiainen & Riikka Taavetti. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 267–290.

Rinta-Pollari, Alma & Åberg, Erica tulossa. “Omistamisen ja kuluttamisen kuvastot suomalaisten miesräppäreiden lyriikoissa”. Omistamisen kulttuurit: tavaroiden taakasta sijoittamisen vapauteen. Toim. Heidi Hirsto, Hanna Kuusela, Merja Porttikivi & Juhana Venäläinen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Rose, Tricia 1994. Black Noise: Rap Music and Black Culture in Contemporary America. Connecticut, Yhdysvallat: Wesleyan University Press.

Westinen, Elina 2023. Aina ollu tääl – Suomiräp 4.0. Helsinki: Johnny Kniga.