Paradoksi ylläpitää miehistä mielikuvaa äänitetuotannosta
Emma af Hällström on musiikintekijä, äänittäjä ja tuottaja. Tämä artikkeli perustuu af Hällströmin kulttuurisen musiikintutkimuksen kandidaatintutkielmaan "Näkymätön nainen: Systeemiteoreettinen näkökulma sukupuolittuneiden rakenteiden tarkasteluun suomalaisessa äänitetuotannossa" (2025).
Äänitetuotanto on perinteisesti mielletty miesvaltaiseksi alaksi. Kansainvälisesti naisten puuttuminen teknisistä rooleista on ollut niin silmiinpistävää, ettei heidän määräänsä vaivauduta edes laskemaan. Sara Boboltzin (2016) artikkelin otsikko “There Are So Few Women In Music Production, No One Bothers To Count” kiteyttää pitkään vallalla olleen näkemyksen. Ensimmäinen laajempi selvitys sukupuolten edustuksesta äänitetuotannossa, Lost in the Mix (Lazar et al. 2023), tarkasteli vuoden 2022 eri alustojen Top 50 -listojen kappaleiden tuotannollisia ja teknisiä rooleja. Tässä Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että vain alle viisi prosenttia teknisistä krediiteistä kuului naisille ja muunsukupuolisille henkilöille.
Kattavaa tilastotietoa suomalaisten tuottajien, äänittäjien, miksaajien tai masteroijien sukupuolijakaumasta ei tällä hetkellä ole saatavilla. Lost in the Mix -selvityksen perusteella voisi olettaa, että sukupuolijakauma on samansuuntaisesti epätasapainoinen myös Suomessa. Suomessa julkaistut musiikkialan yhdenvertaisuutta koskevat kyselytutkimukset vahvistavat samaa mielikuvaa. Naisten ja vähemmistöjen kokemukset epätasa-arvosta, syrjinnästä ja esikuvien puutteesta toistuvat vuodesta toiseen. Alan tuoreimmassa yhdenvertaisuusbarometrissa vain 41% naisista ja 24% muunsukupuolisista pitivät alaa yhdenvertaisena, kun taas vastaava luku miesten keskuudessa oli 60% (Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy 2025:7.) Musiikkiteknologian käyttöön liittyvä epävarmuus korostuu erityisesti naisten vastauksissa (esim. Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy 2023).
Työskenneltyäni vuosia äänitetuotantojen parissa, olen kokenut alan monin tavoin epäreiluksi ja vaikeasti saavutettavaksi muille kuin miehille. Suurin osa tapaamistani tuottajista, äänittäjistä, miksaajista ja masteroijista tai alan opettajista on ollut miehiä. Halusin tutkia äänitetuotantoa nimenomaan järjestelmänä, jotta ymmärtäisin, millaisin keinoin sen sukupuolittuneita rakenteita voitaisiin muuttaa yhdenvertaisimmiksi. Tutkimustehtäväni oli selvittää mikä äänitetuotannon järjestelmän funktio on, minkälaista viestintää se tuottaa ja miten sen rakenteita voisi muuttaa.
Ironinen ristiriita
Tutkimusaineistoni koostui kolmen naisvetoisen indie-julkaisijan – Kuohu Recordsin, Minna Recordsin ja Mimmi Labelin – toiminnasta, Kuohun perustajan Oona Kaparin teemahaastattelusta sekä neljästä vuosina 2022–2025 julkaistusta musiikkialan yhdenvertaisuuskyselystä. Omat kokemukseni alalla työskentelystä täydensivät aineistoa autoetnografisesti.
Olin omaksunut narratiivin, jonka mukaan teknisissä rooleissa työskentelevien naisten tai muunsukupuolisten määrä on vähäinen. Siksi ennakko-oletukseni oli, että aineisto vahvistaisi tätä narratiivia. Sen sijaan aineistosta nousikin esiin erilaisia näkymättömyyden muotoja ja joukko näkymättömiä tekijöitä Virginia Braunin ja Victoria Clarken (2006) kehittämän temaattisen analyysin avulla. Analyysi alkoi aineistosta merkittävältä tuntuvien ilmaisujen, kuten ”jatkuvaa vähättelyä alkaen siitä, tunnistaako plugipiuhan, vaikka takana olisi satoja keikkoja”, keräämisellä. Ryhmittelin keräämäni ilmaisut koodeiksi, kuten naista ei nähdä teknisesti pätevänä. Jatkojalostin koodeista teemaehdokkaita, joista muodostui lopulta seuraavat teemat: ammattitaidon vähättely, representaation ja roolimallien vähyys, näkyvyyden puute, toimijuuden sivuuttaminen, tuottajaidentiteetin tunnistamattomuus sekä rohkeuden puute ja itsetunto-ongelmat.
Teemat toivat mieleeni joitakin vuosia sitten lukemani Caroline Criado Perezin teoksen Näkymättömät naiset – näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille (2020). Sitä kautta lopulliseksi pääteemaksi muodostui sukupuolittunut näkymättömyys. Perez kuvaa sukupuolittunutta näkymättömyyttä ilmiönä, jossa naisten tiedot, kokemukset ja tarpeet jäävät järjestelmien ja käytäntöjen ulkopuolelle. Ymmärsin, ettei kokemukset ammattitaidon vähättelystä tai representaation puutteesta ole vain yksittäisiä tapahtumia, vaan osa laajempaa rakennetta, jossa naisten ja muunsukupuolisten toimijuus jää järjestelmän valtakielen ulkopuolelle.
Sukupuolittunut näkymättömyys kiteytyy paradoksiin. Teoston tilamaasta vuoden 2025 yhdenvertaisuusbarometrista selvisi, että kyselyyn vastasi vähintään sata naispuolista tuottajaa. Luku käy ilmi osiosta, jossa kuvataan sukupuolten välisiä eroja muun muassa siinä, onko vastaaja kokenut syrjintää tai epäasiallista kohtelua viimeisen vuoden aikana. Kysymykseen on vastannut 101 naispuolista tuottajaa. Koko raporttiin oli vastannut 446 tuottajaa. Vähintään 22 % kyselyyn osallistuneista tuottajista oli siis naisia – mahdollisesti enemmänkin, sillä kaikki eivät välttämättä vastanneet juuri tähän kohtaan. (Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy 2025:18.)
Havaintoni haastaa vakiintuneen narratiivin, jonka mukaan naisia ei juurikaan ole teknisissä rooleissa. On suorastaan ironista, että vastaajat kokivat tyttöjen kiinnostuksen musiikkiteknologiaa kohtaan kasvavan, jos alalla olisi esikuvia. Miten 100 naistuottajaa ja kokemukset siitä, ettei vähemmistölle ole teknisissä rooleissa toimivia esikuvia, voivat olla samaan aikaan olemassa? Miksi olemassaolo ei takaa näkyvyyttä?
Systeemiteoreettinen selitys näkymättömyydelle
Saksalaisen sosiologin Niklas Luhmannin (1927–1998) systeemiteorian avulla voidaan selittää, miksi olemassaolon ja näkymisen väliin jää kuvitteellinen esirippu, joka aiheuttaa viestinnän katkeamisen. Luhmannilaisessa ajattelussa järjestelmät rakentuvat kommunikaatiosta, ja ne uusintavat itseään tuottamalla jatkuvasti niitä elementtejä, joista ne koostuvat (Sevänen 1998: 98). Tätä itseänsä uusintavaa kehämäistä toimintaa Luhmann (1990; Sevänen 1998: 98) kutsuu autopoieesiksi. Toimintalogiikka takaa järjestelmän jatkuvuuden, mutta tekee järjestelmän viestinnästä sulkeutunutta.
Taidejärjestelmiä tutkineen Erkki Seväsen (1998: 100) mukaan luhmannilaisessa ajattelussa yhteiskunta on eriytynyt funktionaalisiin osajärjestelmiin, kuten esimerkiksi talous, tiede, oikeus ja taide. Kukin osajärjestelmä täyttää omaa erityistehtäväänsä, joten talous ei voi esimerkiksi hoitaa tieteen tehtävää, vaikka voikin hyödyntää tieteellisen tutkimuksen tuloksia. (Sevänen 1998: 110.) Osajärjestelmät käyttävät viestinnässään yksinkertaistavia binäärisiä koodipareja, joiden avulla ne tekevät päätöksiä ja ohjaavat toimintaansa. Oikeusjärjestelmän koodi on laillinen/laiton ja tieteellisen järjestelmän tosi/epätosi. (Sevänen 1998: 101-102.) Oikeusjärjestelmä ei siis voi arvioida, onko jokin asia moraalisesti hyvä tai paha. Sen tehtävä on vastata, onko jokin lain mukaan sallittua vai kiellettyä. Tieteellinen järjestelmä arvioi tietoa sen mukaan, onko se todistettavissa ja perusteltavissa vai ei.
Luhmannilaiseen ajatteluun pohjaten tulkitsen musiikin taidejärjestelmästä eriytyneeksi autopoieettiseksi osajärjestelmäksi. Musiikkijärjestelmän viestintä kytkeytyy tiiviisti talouden ja median järjestelmiin, mikä näkyy erityisesti sen alaisuudessa toimivassa äänitetuotannossa. Äänitetuotantoa ei voida irrottaa musiikin järjestelmästä, mutta sillä on siitä huolimatta oma ydinfunktionsa äänitetyn musiikin tuotannon, julkaisun, jakelun ja markkinoinnin jatkuvuuden turvaamisessa. Tästä syystä äänitetuotannon järjestelmässä vallitsee pitkälti tuottavuuden ja menestymisen logiikka, joka korostuu suurien levy-yhtiöiden toiminnassa. Pitkän linjan musiikkialan juristi Donald Passman kuvaa "alan raamatuksikin" ylistetyssä teoksessaan All You Need to Know About the Music Business (2021) kuinka suurien levy-yhtiöiden liiketoiminta rakentuu kaupallisen menestyksen ympärille. Ne täyttävät funktiotansa investoimalla artisteihin, rahoittamalla äänityksiä ja markkinointia. Ne pyrkivät saamaan sijoitukselleen tuoton myynti- ja suoratoistotulojen kautta. Suurilla levy-yhtiöillä on myös käytössään laajat resurssit, vahvat jakeluverkostot, markkinointikoneistot sekä merkittävä vaikutusvalta esimerkiksi soittolistoihin, radioihin ja medioihin.
Koska äänitetuotannon historia on ollut hyvin miehinen, vähemmistön näkyminen kollektiivisesti esimerkiksi menestyjinä, mediatarinoissa, roolimalleina, päätöksenteossa tai palkintojen saamisessa ei kuulu järjestelmän tunnistamaan valtakieleen. Valtakielellä tarkoitan sitä hallitsevaa viestinnän logiikkaa, joka määrittelee, mitä järjestelmä tunnistaa ja pitää merkityksellisenä. Mieskeskeinen valtakieli kiteytyy myös siinä, etteivät aiemmin mainitut vähintään 100 naistuottajaa näy suurien levy-yhtiöiden viestinnässä. Valtaosan heistä täytyy siis toimia valtavirran ulkopuolella. Jarno Valtonen (2021) on tutkinut indiemusiikin ja innovaatioiden roolia myöhäiskapitalistisen äänitealan kehityksessä. Valtosen mukaan (2021: 28–29) indie-toiminnan keskeinen piirre on vaihtoehtoinen lähestymistapa tuotantoon, artistisuhteisiin ja taloudelliseen logiikkaan. Siksi ne voivat tuottaa erilaisia arvoja ja merkityksiä suuriin levy-yhtiöihin verrattuna.
Jotta sukupuolittuneiden rakenteiden purkaminen vauhdittuisi, yhdenvertaisuutta voisi perustella järjestelmälle sen omalla valtakielellä. Tällöin järjestelmälle osoitettaisiin, että monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus tuovat alalle lisää potentiaalista työvoimaa, joka puolestaan tuottaa taloudellista hyötyä. Tutkittujen indie-toimijoiden toisin tekeminen todistaa kuitenkin, että järjestelmään syötetään jatkuvasti sen marginaalista uudenlaista viestintää, jossa yhdenvertaisuuden ei tarvitse perustua tuottavuuden kasvuun. Koska äänitetuotanto on liitoksissa musiikin järjestelmään, muutosta voisi myös siivittää hyödyntämällä musiikin kytköksiä muihin yhteiskunnan alueisiin, kuten politiikkaan.
Musiikkiaktivismia tarvitaan paradoksin purkamiseksi
Kutsun järjestelmän valtakielen ulkopuolelta tulevaa informaatiota ärsykkeiksi, jotka häiritsevät järjestelmän sulkeutunutta viestintää. Resonanssi kuvaa puolestaan sitä, miten järjestelmä reagoi ärsykkeisiin, ja missä määrin se on valmis tunnistamaan ne osaksi valtakieltä. Resonanssi paljastaa järjestelmien rajapinnat. (Luhmann 1990: 52-59.) Viestintään voidaan kohdistaa ärsykkeitä joko sen marginaalista, kokonaan järjestelmän ulkopuolelta tai jopa sen valtakielestä käsin.
Yksilö- ja yhteisötason musiikkiaktivismi muodostaa keskeisen ydin-ärsykkeen, joka kohdistuu niin äänitetuotannon kuin koko musiikkialan järjestelmän valtakieleen. Kuohu Recordsin, Minna Recordsin ja Mimmi Labelin toiminta edustaa järjestelmän marginaalista kumpuavaa yhteisöllistä musiikkiaktivismia. Vaihtoehtoisia toimintamalleja tarjoamalla ne rakentavat järjestelmän valtakielestä poikkeavaa viestintää. Kaikkien kolmen tavoite on edistää musiikkialan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, joten jo niiden perustaminen on itsessään merkittävä järjestelmään kohdistuva ärsyke.
Naisille ja muunsukupuolisille suunnatut koulutus- ja yhteisöhankkeet ovat toinen esimerkki järjestelmän marginaalissa tapahtuvasta yhteisöllisestä vaikuttamisesta. Opinnäytetyössäni, johon tämä teksti pohjautuuu, nostin esiin muun muassa puolen vuoden mittaisen PROD BY ME -tuottajakurssin, joka johdattaa osallistujat populaarimusiikin tuotantoon ammattilaisten johdolla. Musamimmien päivä on puolestaan musiikkialan naisille ja muunsukupuolisille suunnattu verkostoitumistapahtuma.
Musiikkialan ammattilaisten etuja valvovat järjestöt voivat kohdistaa äänitetuotannon järjestelmään erityisen kiinnostavia ärsykkeitä, koska ne tulevat samaan aikaan sekä sisältä että ulkoa. Tämä on mahdollista, koska musiikin järjestelmää ja äänitetuotannon järjestelmää ei voida erottaa toisistaan. Näin ollen esimerkiksi Teoston toteuttamat yhdenvertaisuuskyselyt kohdistuvat koko musiikkialaan, ja pakottavat myös äänitetuotannon tarkastelemaan omia rakenteitaan uudella tavalla.
Aktivistinen musiikintutkimus on tehokas järjestelmän ulkopuolelta tuleva ärsyke. Esimerkiksi väitöskirjatutkija Tomi Rantasen ratkaisukeskeinen Equal Futures in Music -tutkimusprojekti pyrkii sitouttamaan koko alaa tasa-arvotavoitteisiin ja seuraamaan niiden toteutumista. Rantasen hankkeen ideana on, että musiikkialan keskeiset toimijat, aliedustetut ryhmät sekä ulkopuoliset asiantuntijat yhdessä muotoilevat ratkaisuja tasa-arvon edistämiseksi esimerkiksi työpajojen avulla. (Laitinen 2024.)
Järjestelmän viestintä ei ole muuttumaton kokonaisuus, vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa ärsykkeiden kanssa. Aktivistinen toiminta kutsuu järjestelmää reflektoimaan omia rakenteitaan. Kun alan vähemmistö ottaa tilaa miesvaltaisessa ympäristössä, järjestelmä pakotetaan vastaanottamaan viestejä, joita se ei ole aiemmin tunnistanut. Vaikka ärsykkeet eivät ole alun perin kuuluneet järjestelmän valtakieleen, ne voivat horjuttaa sen vakiintunutta rakennetta.
Narratiivin voima ja tutkimuksen vastuu
Opinnäytteessäni tarkastelin sukupuolittunutta näkymättömyyttä ennen kaikkea sulkeutuneen viestinnän logiikan synnyttämänä rakenteena. Artikkelia kirjoittaessani pääsin syventymään vielä enemmän ytimeen. Kaikkein paljastavin näkymättömyyden muoto tiivistyy artikkelissa käsittelemääni paradoksiin. Ymmärrys ilmiön monikerroksellisuudesta ei synny yhdellä kertaa, vaan syvenee pala palalta. Systeemiteoreettisen linssin avulla voidaan paljastaa, miten vääristyneet narratiivit syntyvät ja miksi niitä toistetaan.
Vuoden 2025 yhdenvertaisuusbarometriin vastanneet 101 naispuolista tuottajaa osoittavat, että tekijöitä on enemmän kuin järjestelmän valtakieli antaa ymmärtää. Sukupuolittunut näkymättömyys ilmenee siinä, ettei vähemmistön olemassaolo muutu näkyväksi kaupallisen äänitetuotannon näkyvimmillä alustoilla. Lost in the Mix -selvitys heijastaa samaa. Jos tutkitaan vain Top 50-listoja, tulos kertoo valtakielen todellisuudesta, mutta ei sen marginaalista.
Narratiivi naisten vähyydestä elää myös alan valtaa pitävien käsityksissä. Se ei ole tarkoituksellista vääristelyä, vaan jälleen seuraus järjestelmän sulkeutuneesta viestinnästä. Kun miehet esitetään toistuvasti ainoina toimijoina, myös järjestelmän sisällä työskentelevät omaksuvat tämän kuvan ja toistavat sitä vilpittömästi eteenpäin.
”Naisia on alalla liian vähän” on tuttu lausahdus niin itseni kuin monen kollegan hokemana. Vaikka sen taustalla on usein turhautuminen tilanteeseen, toistelu ei ratkaise järjestelmän rakenteellista ongelmaa. Ratkaisu ei piile vain määrällisessä kasvussa, vaan järjestelmän viestinnän sulkeutuneisuuden läpäisemisessä. Kysymys ei ole siitä, kuinka monta naista tai muunsukupuolista saadaan alalle lisää, vaan siitä, kenen ääni tunnistetaan osaksi järjestelmää. Ensin on tehtävä näkyväksi niitä näkymättömiä tekijöitä, joita alalla jo on.
Myös musiikintutkija Kim Ramstedt (2025) kritisoi Suoni ry:n Toiminta soi -verkkolehdessä, kuinka määrälliset tutkimusmenetelmät voivat yksinkertaistaa todellisuutta. Prosenttiluvut eivät tavoita rakenteellisen syrjinnän hienovaraisia muotoja, vaan voivat jopa silottaa alan ristiriitoja ja valtasuhteita. Oma tutkimustulokseni ei kiellä sitä, että naisia ja muunsukupuolisia on alalla edelleen vähemmän kuin miehiä. Sen sijaan se paljastaa, ettei tilanne ole niin yksiselitteinen kuin usein esitetään. Siksi tutkijan on tärkeää huomioida, millaista narratiivia hän tutkimuksellaan rakentaa. Narratiivi vaikuttaa siihen, miten alan ongelmia ymmärretään ja millaisina ratkaisut tulevaisuudessa nähdään. Jatkuvaa kriittistä tarkastelua tarvitaankin paitsi musiikkialan toimintatapojen ja arvorakenteiden, myös niiden mittaamisen ja tulkinnan menetelmien osalta.
Lähteet
af Hällström, Emma 2025. "Näkymätön nainen: Systeemiteoreettinen näkökulma sukupuolittuneiden rakenteiden tarkasteluun suomalaisessa äänitetuotannossa". Kandidaatintutkielma. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö. https://taju.uniarts.fi/server/api/core/bitstreams/79c4217b-72e5-412e-8da1-1a4bc43629b2/content (tarkistettu 11.11.2025)
Braun Virginia & Clarke, Victoria 2006. “Using thematic analysis in psychology” Qualitative Research in Psychology 3(2): 77–101. https://doi.org/10.1191/1478088706qp063oa
Boboltz, Sara 2016. “There Are So Few Women In Music Production, No One Bothers To Count”. Huffington Post. 3.5.2016. https://www.huffpost.com/entry/women-producers-statistics_n_57113cebe4b0060ccda345be (tarkistettu 11.11.2025)
Criado Perez, Caroline 2020. Näkymättömät naiset – Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. Helsinki: WSOY.
Lazar, Emily, Beth Appleton, Meghan Smyth, Beverly Keel, Carolyn Malachi, Jordan Hamlin, Gabriela Rodriguez Bonilla & Jasmine Kok 2023. “Lost In The Mix: An Analysis of Credited Technical Professionals in the Music Industry - Highlighting Women and Non-Binary Producers and Engineers Across DSP Playlists, Genres, Awards, Record Certifications & Distributors”. Annual Report. Fix the Mix. April 2023. https://w1.mtsu.edu/media/fix.pdf (tarkistettu 11.11.2025)
Laitinen, Johanna 2024.”Miten musiikkialalle rakennetaan tasa-arvoinen tulevaisuus?” Teosto. 13.11.2024. https://www.teosto.fi/teostory/miten-musiikkialalle-rakennetaan-tasa-arvoinen-tulevaisuus/ (tarkistettu 11.11.2025)
Luhmann, Niklas 1990. Ekologinen kommunikaatio. Gaudeamus Helsinki.
Passman, Donald S. 2021 [1991]. All You Need to Know About the Music Business. 10. painos. Penguin Books.
Ramstedt, Kim 2025. “Numerot yksinkertaistavat käsitystä musiikkialan syrjinnästä”. Toiminta soi 12.5.2025. Suoni ry.
https://www.suoni.fi/fi/toiminta-soi/2025/5/12/numerot-yksinkertaistavat-ksityst-musiikkialan-syrjinnst (tarkistettu 11.11.2025)
Sevänen, Erkki 1998. Taide instituutiona ja järjestelmänä – modernin taide-elämän historiallis-sosiologiset mallit. (88–116). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy 2023. Tasapuolisempi sukupuolijakauma musiikkialalle -selvitys. Teosto. https://www.teosto.fi/wp-content/uploads/2023/03/tasapuolisempi-sukupuolijakauma-musiikkialalle-suomessa_yhteenvetoraportti_2023.pdf (tarkistettu 11.11.2025)
Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy 2025. Musiikkialan yhdenvertaisuusbarometri. Teosto. https://www.teosto.fi/wp-content/uploads/2025/04/Musiikkialan-yhdenvertaisuusbarometri-2025.pdf (tarkistettu 11.11.2025)
Valtonen, Jarno 2021. Sellakkalevyistä suoratoistoon – Indiemusiikki ja innovaatiot myöhäiskapitalistisen äänitealan kehityksessä. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto. https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/151269/Valtonen_Jarno_opinnayte.pdf?sequence=1&isAllowed=y (tarkistettu 11.11.2025)