Outro - Amazing Grace: Aretha Franklinin gospellaulutaide

Ph.D. Nina Öhman on Musiikin suunnan päätoimittaja.

Aretha Franklin (1942–2018) “soulin kuningatar” äänitti tunnetun gospellevynsä Amazing Grace tammikuussa 1972 Los Angelesin Watts -kaupunginosassa sijaitsevassa The New Temple Missionary Baptist Church kirkossa. Levy tallennettiin kahden illan aikana pidetyissä konserteissa, joissa Franklin esitti gospelsävelmiä, hymnejä ja hengellissävytteisiä poplauluja kirkkoon saapuneen yleisön sekä levy-yhtiön tuotantoryhmän läsnäollessa. Sittemmin levystä on tullut gospelmusiikin klassikko. Vuonna 1999 levystä ilmestyi täydennetty julkaisu, joka sisältää alkuperäisen levyn kappaleita, aiemmin julkaisemattomia esityksiä sekä puheosia uudessa soittojärjestyksessä. Äänitystapahtuma tallennettiin filmille ohjaaja Sydney Polackin johdolla. Konserttielokuvan valmistuminen kuitenkin viivästyi teknisten ongelmien takia ja myöhemmin Aretha Franklin itse kielsi sen julkaisemisen. Vasta hänen perikuntansa luvalla konserttielokuva Amazing Grace näytettiin DOC festivaalilla New Yorkissa vuonna 2018 ja vuoden 2019 aikana se ilmestyi maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi Suomessa se oli Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalin ohjelmistossa syksyllä 2019, jonka jälkeen se tuli ensi-iltaan elokuvateattereissa. Amazing Grace konserttielokuvaa näytetään edelleen Suomessa. Muun muassa elokuussa 2025 se oli Sinebrychoffin puistossa pidetyn Koffarin Kinofestin ohjelmassa.

Äänitystilaisuuden aikaan Franklin oli uransa huipulla ja hänen lauluäänensä oli parhaimmillaan. Hänen äänialansa oli hyvin laaja ja hän kykeni käyttämään lukemattomia äänenvärejä ja ilmaisutekniikoita. Silti Amazing Grace ei ole vain kokoelma Franklinin taiturimaisia lauluesityksiä. Hänen laulamisensa hienojakoista sointia on vaikea sanallistaa tai nuotintaa, siinä on ainutlaatuista vetovoimaa, jota musikologi ja säveltäjä Ken Ueno kutsuu “artistin auraksi” (Ueno 2012; 2013).

Walter Benjaminin ([1936] 2008) kuuluisa teoria käsittelee alkuperäisen taideteoksen ainutlaatuisuutta sen aurana, joka heikentyy kun teos jäljennetään. Benjaminin teoriasta johtamaansa käsitettä “artistin aura” Ueno luonnehtii artistin persoonallisuudeksi. Hän kuvailee artistin auraa kertomalla B.B. Kingin konsertista, jossa legendaarinen kitaristi oli havainnollistanut improvisointitaitojaan. King oli ensin soittanut ihan hyvän version sävelmästä käyttäen sille valitsemansa sävellajin nuotteja. Seuraavaksi hän toisti sävelmän uudenlaisella otteella, joka muutti tapahtuman tunnelman välittömästi; Kingin soittaessa sävelet ikään kuin heräsivät eloon. King näppäili kitarastaan ääniä, jotka taipuivat “oikeiden” nuottien yltä ja alta, hänen soittonsa latasi niihin rytmiä terävöittävää energiaa ja hän lisäsi pienillä tekniikoilla esitykseen ilmeikkyyttä. Oleellisinta kuitenkin oli se, että tällä kertaa King kertoi musiikillaan tarinaa, jossa hän oli sydämellään mukana. Ueno huomioi Kingin soittamisen tuottaman nosteen olleen kuulijoiden kollektiivinen kokemus. (Ueno 2012; 2013.)

Franklinin Amazing Grace levy ja konserttielokuva ovat yhdessä multimediateos, joka kuljettaa kuuntelija-katsojan ainutlaatuiseen musiikkikokemukseen. Uenon analyysin keskiössä on B.B. Kingin konsertti, sen perusteella hän tarjoaa vastauksen Walter Benjaminin teorialle: musiikkiesityksestä tehdyt äänitteet voivat olla avuksi artistin auran tarkastelemisessa. Hänen näkökulmaansa tukeutuen pohdin tässä tekstissä Franklinin musiikillista persoonallisuutta. Tarkasteluni aineistona käytän Amazing Grace levyä (1972, 1999) sekä konserttielokuvaa (2019).

Äänitystilaisuus

Aretha Franklin halusi äänittää Amazing Grace -levyn kirkossa, kuten äänitystilaisuuden vetäjänä toiminut pastori ja gospelmusiikin kuninkaaksi kutsuttu James Cleveland kertoo kuuntelijoille. Hänen perustamansa gospelkuoro Southern California Community Gospel Choir esiintyy tapahtumassa gospelmuusikko ja säveltäjä Alexander Hamiltonin johdolla. Cleveland myös soitti pianoa ajoittain Franklinin laulaessa. Sästyksestä vastasi Franklinin taustalla usein soittanut kokoonpano, jonka tyylin toimittaja ja historioitsija Aaron Cohen huomioi sopineen ideaalisti Franklinin äänelle (Cohen 2011:4)

Clevelandilla oli keskeinen rooli äänitystilaisuuden vetäjänä ja tunnelman ohjaajana. Hän sanallisti sen uskonnollista luonnetta sekä koordinoi tapahtumien ketjua esittelemällä esiintyjiä ja Franklinin lauluesityksiä. Hän myös ohjasi yleisöä osoittamaan innokuuttaan tallennusta silmällä ja korvalla pitäen. Siten Clevelandin tehtävänä oli välittää äänitystilaisuuden uskonnollisten ja kaupallisten elementtien yhteensopivuutta sekä paikalla olleille kuulijoille että tulevan albumin kuuntelijoille.

Cleveland esitteli äänitystilaisuuden ensimmäisen illan yleisölle Lady Soulin ensimmäisenä uskonnollisena levytyksenä. Jo vuonna 1956 Detroitissa sijainneen levykaupan omistaja ja tuottaja Joe Von Battle oli äänittänyt Franklinin gospellaulamista hänen isänsä pastori C.L. Franklinin johtamassa New Bethel Baptist Church kirkossa sekä C.L. Franklinin gospelkiertueilla. Clevelandin esittely kuitenkin oli historiallisesti looginen, koska Franklin ei vielä 1950-luvulla ollut soulmusiikin tähti. Äänitystilaisuuden seuraavana iltana Cleveland laajensi Franklinin musiikillista “hallintopiiriä” esittelemällä hänet tittelillä “The First Lady of Music”. Sillä hän viittasi arvonimeen, joka yhdistetään Yhdysvaltain presidentin vaimoon sekä yhdysvaltalaisissa kirkkoyhteisöissä pastorin vaimoon. Tittelin voi myös tulkita tarkoittavan johtavaa naista (kaikessa) musiikissa.

Gospelmusiikin tarkoitus

Vuonna 1972 julkaistu Amazing Grace levy koostui suurelta osin lauluesityksistä. Myöhempään julkaisuun lisätty musiikki ja puheosat sekä konserttielokuva valottavat äänitystilaisuuden luonnetta nimenomaan hengellisenä tapahtumana. Pastorin tyttärenä Franklin oli varttunut afrikkalaisamerikkalaisen kirkkokulttuurin keskellä ja tämä levytystilaisuus tarjosi hänen musiikilliselle persoonallisuudelleen aidon ympäristön.

Etnomusikologi Mellonee Burnim (1989) kertoo gospelmusiikin esitystapahtuman olevan ensisijaisesti uskonnollinen rituaali. Sen aikana esiintyjä, oman henkisen muutoksensa kautta, tuo kuuntelijansa uudenlaiseen olotilaan. Muutos voi tapahtua missä vain paikassa, myös kirkon ulkopuolella. Henkilön olotilan sekä paikan muutos tapahtuu musiikillisen kommunikaation välityksellä. Esiintyessään gospellaulaja (tai instrumentalisti) kommunikoi Jumalalle ja kuulijoilleen kahdella tasolla sekä hengellisen että kulttuurisen symbolismin avulla. (Burnim 1989.) Amazing Grace osoittaa, että Franklin hallitsi gospellaulamisen ydinajatukseen perustuvat käytännöt ja kykeni täyttämään niihin liittyvät odotukset erinomaisesti.

Jo vuonna 1956 tehdyistä äänitteistä voi kuulla, että Franklin oli erityisen lahjakas gospellaulaja, joka kykeni musiikillaan nostattamaan esitystilaisuuden uskonnollista ilmapiiriä. 14-vuotiaan Franklinin esittämään “Precious Lord” (Parts I & II) virittäytytyneet kuuntelijat Oakland areenalla vastaavat hänen evokatiiviseen laulamiseensa “yes, yes, yes!” ja muilla huudahduksilla. Amazing Grace levyllä Franklin laulaa saman sävelmän yhdistämällä sen saumattomasti Carole Kingin “You’ve Got a Friend” kappaleeseen. Tämä säestetty poptyylinen esitys osoitti Franklinin kyvyn äänellistää sekulaarimusiikin pyhiä resonansseja. Äänitystilaisuudessa hymni “Amazing Grace”, antaa esimerkin hänen ja kuuntelijoiden välille syntyvästä hengellisestä vuorovaikutuksesta.

Burnimin mukaan esityksen aikana gospelmusiikin kuuntelijat arvioivat esittäjässä tapahtuvaa muutosta erilaisista merkeistä (Burnim 1981; 1989). Esimerkiksi kuuntelijoiden keskeinen odotus, joka pohjautuu afrikkalaisamerikkalaisen kulttuurin esteettiseen viitekehykseen, on esittäjän yksilöllinen kyky kertoa musiikin sanomaa vaihdellen (improvisoiden) musiikillista ilmaisua (Burnim 1981: 162). Samoin esittäjän äänen ja kehon kautta ilmaistu intensiteetti, täydellinen keskittyneisyys ja suuren energian kohdistaminen musiikkiin, ovat kuuntelijoille merkkejä hänen henkisestä muutoksestaan. Tähän tehtävään laulaja käyttää äänessään erilaisia sävyjä, vastakohtaisuuksia ja vaihteluja. Niin ikään kehon eleillä on myös tärkeä rooli musiikillisessa kommunikaatiossa. Kun kuulijat verbaalisesti ja eleiden kautta vastaavat esittäjän äänellisiin valintoihin ja visuaaliseen tyyliin, he ovat tulleet osaksi muutosta uudenlaiseen olotilaan. (Burnim 1981: 154-165; 1989: 56.)

Dokumenttielokuvasta voi nähdä, että Franklin usein laulaa keskityneesti silmät kiinni ja hänen ilmeikkäillä kasvoillaan on runsaasti hikipisaroita (ehkä johtuen laulamisen työstä sekä tapahtuman kuumasta valaistuksesta). Hän värittää laulujen sävelkulkuja lukemattomilla nuansseilla, käänteillä ja sävyjen vastakohdilla, kuten esimerkiksi laulussa “Going up a Higher Mountain”. Kun Franklin laulaa kolmannen kerran kiipeävänsä vuoren rosoista puolta (“rough side”) hän korostaa sanaa “rough” karkealla äänenvärillä. Hymnin “Amazing Grace” hän avaa lausekkeella “Amazing grace”, jonka hän rakentaa kolmiosaisena mietteenä “Aa—ama-zing—amazing grace”. Hän liukuu sävelestä toiseen luoden melodiaan käänteitä ja toistoja sekä rytmisiä että dynaamisia variaatioita, jotka kuljettavat kuuntelijoita sisälle laulun kertomukseen. Kuuntelijoiden kannustavat vastaukset Franklinin laulamiseen “sing Aretha!”, “sing it!” ja voimakkaat taputukset, osoittavat gospelmusiikin hengellisen tarkoituksen toteutuvan.

Gospemusiikin historiassa eri kirkkokuntien käytännöt ovat muokanneet esityskulttuuria. Ne ovat myös vaikuttaneet Franklinin musiikilliseen oppiin. Franklinin baptistiseen kasvatukseen viitaten Cleveland esittelee “What a Friend We Have in Jesus” kappaleen hymninä, joka sijaitsee Baptisti kirkon sydämessä ja jonka oppiminen oli pastorin tyttärelle ensisijaisen tärkeää. Tämä suosittu seurakunnan yhteislaulu yhdistää kuulijoita sen “me” sanomalla ja laulamisen aikana Franklin ottaakin usein katsekontaktia yleisöön. Myöhemmin laulun “God Will Take Care of You” lopussa piano alustaa instrumentaaliosuuden, jonka käynnistyttyä Cleveland kysyy yleisöltä kuinka moni heidän joukossaan tuntee Sanctified church (helluntalaisesti suuntautunutta) -kirkkokuntaa. Tämä osuus viittaa epäsuorasti Franklinin vaikutteisiin gospelmusiikin laulajana. (Tosin kuten Cohen (2011: 20) huomaa, Franklin myös nostaa kätensä ylös vastauksena Clevelandin kysymykseen.) Suuntaukseen kuuluvat kirkot ovat tarjonneet tärkeän kasvualustan gospelmusiikille, koska niiden doktriinin mukaan musiikilla on keskeinen tarkoitus seurakunnan hengellisessä elämässä. Sanctified church -perinteisiin viitaten uudelleen julkaistulla versiolla (1999) samassa kohdassa on kuultavissa nopeatempoisen tamburiin alustuksella soitettu ylistys (“praise break”), johon kuuluu nopeasti toistuva bassokuvio, uruilla ja pianolla soitetut riffit ja niihin yhteenkytkeytyvä laulaminen ja taputtaminen.

Amazing Grace painottaa kristillisyyttä ideologisena perustana Franklinin gospeltaiteelle. Burnim (1981: 151-154) kertoo gospelmusiikin ilmaisevan afrikkalaisamerikkalaisten historian kontekstissa muokkaantunutta kristinuskon ideologista perspektiiviä. Tämä heijastuu Franklinin esittämien gospellaulujen sanoituksissa, joista suurin osa keskittyy Jeesukseen. Filmissä Franklinin taustalla on maalaus Jeesuksesta ja Franklinin vieressä korokkeella on Raamattu. Levyn uudelleen julkaisusta versiosta voi kuulla, että kappaleen “Give Yourself to Jesus” lopussa Franklin luki tai lausui muistinvaraisesti psalmin 23. (Tämä on ollut mahdollisesti ensimmäisen illan lopussa pidetyssä kutsu seurakuntaan -osuudessa) Franklinin taustalla kuoro laulaa ja muusikot säestävät häntä. Hänen rauhallisella äänellä lausumansa psalmi 23. on King Jamesin englanninkielisestä käännöksestä, joka on perinteisesti monessa afrikkalaisamerikkalaisessa kirkkoyhteisöissä käytetty Raamattu. Psalmin jälkeen Franklin osoittaa äänenhallintansa monet mahdollisuudet siirtymällä suoraan korkeaan karhealla äänellä laulettuun huudahdukseen.

Perheympäristön merkitys Franklinin gospellaulutaiteelle

Aretha Franklin sai läheltä oppia kuinka hänen isänsä pastori C.L. Franklin, jota myös kutsuttin “mieheksi, jolla on miljoonan dollarin ääni” johti seurakuntaansa New Bethel Baptist Church kirkossa ja saarnasi kuuntelijoilleen. Jo lapsuudessaan Franklin toimi gospelsolistina, jonka tehtävä oli valmistella yleisö kuulemaan pastorin saarnaa (Franklin ja Ritz 1999: 64-65 ). Samalla hän näki miten yleisö reagoi ja pystyi ottamaan oppia hänen isänsä retoriikasta.

On maininnan arvoista, että äänitystilaisuudessa Cleveland esittelee C.L. Franklinin pastorina Detroitista, Michiganista. Siten hän nostaa esille Franklinin perheen merkityksen ja hänen kotikaupunkinsa Detroitin. Niillä on epäilemättä ollut suuri vaikutus Franklinin musiikillisen persoonallisuuden muokkantumiseen. Detroit on musiikillinen kaupunki, joka on etenkin tunnettu Motown levy-yhtiöstä. Kaupunki on kuitenkin myös pitkäaikainen gospelmusiikin keskus. Franklin levyttikin seuraavan gospellevynsä One Lord, One Faith, One Baptism vuonna 1987 New Bethel Baptist Church -kirkossa.

Rev. C.L. Franklinin puheen pidempi versio uudelleen julkaistulla albumilla kiteyttää hänen tyttärensä musiikillisen persoonallisuuden keskeiset elementit. C.L. Franklin mainitsee Aretha Franklinin perheympäristön sekä musiikilliset esikuvat, joista hän mainitsee James Clevelandin, Mahalia Jacksonin ja Clara Wardin. Franklin erityisesti ihannoi Wardia, joka istuu äänitystilaisuudessa C.L. Franklinin vieressä eturivissä. Puheessaan C.L. Franklin myös mainitsee Aretha Franklinin tarkkakorvaisuuden ja sen, että hän loi musiikillisista vaikutteista oman synteesinsä.

C.L. Franklinin mainitsema “synteesi” on olennainen osa Franklinin gospellaulutaidetta: vaikutteiden avulla Franklin kehitti omia tapoja kertoa laulun tarinaa. Sitä osoittaa hänen herkkyytensä tehdä oivaltavia musiikillisia valintoja sekä hänen taitonsa hallita kerronnallisia ja kulttuurisia ilmaisukeinoja. Puheensa lopuksi C.L. Franklin painotti tyttärensä uskonnollisuutta, vastaten Aretha Franklinin soulmusiikin kritisoijille, ettei hän koskaan jättänyt kirkkoa.

Lopuksi

Yksi Amazing Grace teoksen huippuhetkistä on gospelsävelmä “Never Grow Old”, jonka Franklin laulaa säesten itseään pianolla. Tämän sävelmän sanoitus kertoo tuonpuoleisesta, jonka ajattomuudessa ei koskaan vanheta. Se on yksi Franklinin lauluista, jonka Joe Von Battle äänitti vuonna 1956. Se on myös sävellys, jota Clara Ward lauloi. Cleveland esittelee sen Franklinin kuulijakunnalle lauluna niiltä ajoilta, jolloin “kuulimme” ensi kertaa Aretha Franklinin laulavan monia vuosia sitten. (kirjoittajan oma merkintä) Franklin rakentaa laulamansa tarinan sanan “never” (ei koskaan) ympärille siten painottaen siihen liittyvää uskonnollista aikakäsitystä. Esityksen kulminaatiossa hän toistaa intensiivisellä äänellä “never!” nostaen täydellä voimakkuudella lauletun sanan jokaisella kerralla sävelasteikkoa ylöpäin. Siten hän kuljettaa kuuntelijoiden ajatukset maallisesta ajasta ylöspäin ikuiseen nuoruuteen hengellisessä ajattomuudessa.

Konserttielokuvasta voi nähdä, että Franklin kykeni hallitsemaan, tai sivuuttamaan, äänitystilaisuuden kaupalliset elementit. “Never Grow Old” kappaleen aikana hänen ympärilleen kerääntyy tuotantoryhmän videokuvaajia, jotka tallentavat kannettavilla nauhureillaan hänen laulamistaan eri suunnista välillä hyvinkin läheltä. Franklin ei kuitenkaan antanut videokuvaamisen häiritä kommunikaatiota hänen, Jumalan ja kuuntelijoiden kesken. Tätä todistaa yleisön jäsenten ilmaisema tunnetila ja heidän huudahduksensa sekä eleet, jotka osoittavat Franklinin laulamisen tuottaman muutoksen äänitystilaisuuden ilmapiiriin.

Kirjoituksissa konserttielokuvasta on tuotu esille, ettei Aretha Franklinin puhu siinä juuri lainkaan. Hänen sanallinen osuutensa onkin lyhyt, mutta sitäkin merkittävämpi: hän saa äänitystilaisuudessa viimeisen sanan. Konserttielokuva näyttää, että laulun “Never Grow Old” päätyttyä Franklin menee istumaan ja sen jälkeen Cleveland alleviivaa kommenteillaan laulun sanomaa. Cleveland kuitenkin vielä kerran ojentaa Franklinille mikrofonin. Franklin alkaa improvisoida perinteiseen herätystyyliin “I’m so glad, I got religion, yeah, my soul is satisifed. Yes it is!”. Franklinin resitaatiosta heijastuu hänen musiikillinen persoonallisuutensa: Lady Soulin gospelmusiikin ja soulmusiikin yhteinen hengellinen ydin. Lopuksi Franklin puhuu kuuntelijoilleen tuoden tilaisuuden päätöksen sanoillaan: “Thank you, good night. God Bless you and keep you. God be with you”.

Äänitteet ja konserttielokuva

Franklin, Aretha 1972. Amazing Grace. Atlantic Recording Corp. 2-906-2 (CD)
Franklin, Aretha 1999. Amazing Grace, The Complete Recordings. Atlantic Recording Corp. / Rhino Entertainment Company. (iTunes Music)
Franklin, Aretha 1991. Aretha Gospel. Chess Records, CHD-91521, MCA Records, CHMD-91521 (CD)
Aretha Franklin with James Cleveland and Southern California Community Gospel Choir in Amazing Grace [ 2018] 2019. Directed by Alan Elliott and Sydney Pollack. Rampant / 40 Acres & A Mule Filmworks / Al’s Rcords And Tapes.

Kirjallisuus

Benjamin, Walter 2008 [1936]. The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction. London: Penguin Great Ideas.
Burnim, Mellonee V. 1989. “The Performance of Black Gospel Music as Transformation” Music and the Experience of God, toim. David Power, Mary Collins, and Mellonee Burnim. Edinburgh: T&T Clark LTD, 52–61.
Burnim, Mellonee V. 1981. “The Black Gospel Music Tradition: A Complex of Ideology, Aesthetic, and Behavior”, teoksessa More Than Dancing, Essays on Afro-American Music and Musicians, toim. Irenen V. Jackson. Westport: Greenwood Press.
Cochen, Aaron 2011. Amazing Grace. New York: Continuum.
Franklin Aretha ja David Ritz. 1999. Aretha, From These Roots. New York: Villard.
Ueno, Ken 2012. “Reclaiming the Aura. B.B. King in the Age of Mechanical Reproduction” Teoksessa Blues - Philosophy for Everyone: Thinking Deep about Feeling Low, toim. Jesse R. Steinberg ja Abrol Fairweather. Malden: John Wiley & Sons, inc.
Ueno, Ken 2013. “Reclaiming the Aura: B.B. King and the Limits of Music Notation”. Townsend Center for the Humanities. Uutiskirje syyskuu/lokakuu 2013.
Öhman, Nina C. 2017. "Sound Business: Great Women of Gospel Music and the Transmission of Tradition". Doctoral Thesis. University of Pennsylvania, 2017. Proquest 10614940.