Näkökulmana itkuvirret esittävänä taiteena nyky-Suomessa
FT Viliina Silvonen ja MuM Emmi Kuittinen ovat työskennelleet tutkija–taiteilija-työparina Kyynelkanavat-hankkeessa.
Työparityöskentelymme teemat kumpuavat taustoistamme itkuvirsi- eli itkuperinteen parissa ja jaetuista kiinnostuksen kohteista. Silvosen aiempi tutkimus on keskittynyt niin sanottuun historialliseen karjalaiseen itkuperinteeseen. Hän on väitöskirjassaan (2022) syventynyt apeuteen arkistoäänitteillä ja analysoinut itkuja tekstin, musiikin ja tunteen kokonaisuutena. Kuittisen omien itkuvirsien perusta on arkistoaineistoissa. Perinteisten itkuvirsien lisäksi hän on tehnyt myös niin sanottuja itkulauluja, joissa on elementtejä itkuvirsistä, mutta jotka ovat muodoltaan lauluja. Hänen ja Ikuisen ikävän orkesterin albumi Itken ja laulan (2020) tarkastelee itkuvirsiä muusikon näkökulmasta – kaikki kappaleet eivät ole itkuvirsiä, mutta niillä kaikilla on jokin kytkös itkuvirsiperinteeseen.
Arkistolähtöisyys ja perinteen jatkumo hahmottuivat meille yhteisinä lähtökohtina, ja yleiseksi näkökulmaksemme muotoutui itkuvirsien moninaisuus perinteisestä rituaalisesta käytännöstä nykyajan esittäväksi taiteeksi. Tarkemmin olemme pureutuneet itkuvirsiesityksiin sekä niiden konteksteihin ja käytäntöihin etenkin affektiivisuuden ja tunteen näkökulmista. Nämä teoreettiset näkökulmat eli tunteet ja affektiivisuus nousevat erityisesti Silvosen aiemmasta tutkimuksesta, mutta myös siitä, että ne ovat itkuperinteen kannalta keskeisiä elementtejä.
Aiempi 2000-luvun Suomen itkuvirsikentän tutkimus on keskittynyt kuvaamaan perinteen muutosta ja uusiutumista (Tenhunen 2006) tai analysoimaan niin kutsuttua hoitavaa itkua (Wilce 2011; 2017). Tutkimuksemme itkuvirsistä esittävänä taiteena nykykansanmusiikin kentällä avaa siis uusia näkökulmia ja laajentaa käsityksiä itkuvirsiperinteestä ja sen vaihtelevista ilmenemismuodoista nyky-Suomessa. Samalla etenkin tunteeseen ja affektiivisuuteen liittyvät teemat keskustelevat myös laajemmin musiikin ja musiikintutkimuksen kentän kanssa.
Työparityöskentelymme tuloksina on syntynyt kolme tieteellistä artikkelia: Elore-lehden Tunteet, ruumiillisuus ja ideologiat suullis-kirjallisissa aineistoissa -teemanumerossa julkaistu artikkeli "Mielikuvien, ruumiillisuuden ja perinteen kohtaamispisteessä" (Silvonen & Kuittinen 2022b), Seismograf Peer -julkaisun GRIEF-teemanumerossa julkaistu "Creating grief and lamenting on stage" -ääniartikkeli (Silvonen & Kuittinen 2023) sekä "Collaboration between an artist and a researcher in the field of laments in Finland" (Silvonen & Kuittinen, tulossa).
Yhteistyön muodot ja menetelmät
Yhteistyömme keskeisenä lähtökohtana ja perustana on ollut Kuittisen itkijä-muusikkous ja itkuvirsistä ammentava taide. Keskeiset työskentelytapamme ovat olleet etnografiset haastattelut ja havainnointi, omaelämäkerrallinen refleksiivinen kirjoittaminen sekä epäviralliset keskustelut. Tutkimusaineistomme sisältää myös itkuesityksiä, julkaistuja ja muita äänitteitä sekä mediamateriaalia.
Olemme kirjoittaneet yhdessä tutkimusartikkeleita, koska olemme halunneet tuoda itkijä-muusikon äänen ja ajatukset kuuluviin sellaisenaan eikä vain tutkijan tulkitsemana ja välittämänä. Yhteisissä artikkeleissamme päävastuu on kuitenkin ollut Silvosella, jolle tieteellisen artikkelin konventiot ovat tutkijana tuttuja. Artikkeleissa olemme tuoneet tutkijan äänen rinnalle taiteilijan äänen reflektiivisten omakohtaisten tekstien kautta ja rakentaneet artikkeleiden analyysiosioista moniäänisiä. (Ks. lisää Silvonen & Kuittinen 2022b; tulossa; Patrikainen 2024, ks. tässä julkaisussa) Vaikka yhteisartikkeleillamme pyrimme tieteen ja taiteen tasapuolisuuteen, on tutkimusartikkeli vahvasti tieteen puolella. Ääniartikkelissa (Silvonen & Kuittinen 2023) taide ja itkuvirsien kehollinen, affektiivinen puoli pääsevät kirjallista artikkelia paremmin esille.
Tieteellinen ja taiteellinen näkökulma ovat kohdanneet parhaiten tilanteissa, joissa molemmat olemme olleet läsnä ja jotka ovat muodoltaan tukeneet monialaisuutta ja erilaisia tiedon tuottamisen ja välittämisen tapoja. Tällaisia ovat muun muassa konferenssi- ja muut yhteiset esitelmä- tai luentotilanteet, joissa on sekä tutkimusperustaista puhetta että itkuvirsiesitys. Esimerkiksi Kyynelkanavat 2022 -tapahtumassa jokaisella työparilla oli pieni demonstraatio työparityöskentelystä. Omassa demossamme annoimme ensin taustatietoa, sitten Kuittinen esitti itkuvirren ja Silvonen analysoi itkua näkökulmasta ja lopuksi näistä huomioista keskusteltiin yhdessä. Esitelmän ja konsertin yhdistäminen on myös ollut hyvä tapa viestiä työstämme ja erilaisista lähtökohdistamme. Vaikka näissä taide ja tiede pysyvät erillään, olemme aina pyrkineet tuomaan esiin tapamme tuottaa tietoa yhdessä.
Kaikkiaan yhteistyötämme on helpottanut se, että olemme tunteneet toisemme ja hieman toistemme työtä sekä satunnaisesti keskustelleet itkuvirsiin liittyvistä asioista jo ennen tätä hanketta. Meidän oli vaivatonta löytää molempia innostavia teemoja ja näkökulmia ja rajata tutkimuskohde. Lisäksi keskinäinen luottamus, toisen työn arvostus ja riittävän samankaltainen käsitys itkuvirsistä ja nykykentän suhteesta perinteeseen ovat olleet hyvä pohja yhteistyölle. Näiden ansiosta keskustelumme ovat olleet luontevia, ja meidän on ollut helppo kysyä toisiltamme tarkennusta ja täsmennystä tarvittaessa. Tämä pohja on auttanut löytämään yhteisen kielen tieteen ja taiteen erilaisten ilmaisu- ja tietämisen tapojen väliltä.
Itkuvirret esittävänä taiteena ja tunteet esityksissä vaihtelevissa tilanteissa
Tutkimusartikkeleissamme (Silvonen & Kuittinen 2022b; 2023) olemme keskittyneet tunteisiin itkuvirsissä nimenomaan ammattimuusikon esitysten kautta ja analysoineet myös vaihtelevien esitystilanteiden vaikutusta tunteiden tuottamiseen itkuvirteen ja itkijän tunteisiin. Tapaustutkimuksemme mukaan itkijän tunne syntyy itkuvirren aiheen ja kohteen, mielikuvien, itse itkuvirsiesityksen ja ruumiillisuuden rajapinnassa. Itkijän ymmärrys itkuvirren tunteista kumpuaa aiemmasta itkututkimuksesta ja kirjallisista kuvauksista, arkistojen itkuvirsitallenteista sekä hänen omista kokemuksistaan arjessa ja itkijänä. Tapaustutkimuksessamme keholliset elementit, kuten itkun matkiminen kasvoja kurtistamalla ja hengityksen muuttaminen, ovat itkijä-muusikon tärkeitä työkaluja tunteen luomisessa esitykseen erilaisissa esiintymistilanteissa. Itkuvirsiperinteen jatkumon näkökulmasta tunne näyttäytyy linkkinä eri aikojen ja erilaisten sosiokulttuuristen kontekstien välillä: itkijä löytää arkistojen itkuvirsiaineiston tunnesisällöistä samastumispintaa ja kokee olevansa pieni osa itkijäsukupolvien ketjussa. Vaikka tapaustutkimus perustuu vain yhden itkijän näkemyksiin ja kokemuksiin, peilaamme näitä yleisemminkin koko nykyajan itkukentän valossa.
Olemme myös pohtineet erilaisia esitystilanteita ja niiden vaikutusta esitettävään itkuvirteen. Näihin kontekstipohdintoihin on liittynyt myös yleisemmän tason kysymyksiä siitä, minkälaisiin tilanteisiin ja minkälaisiin aiheisiin itkuvirret sopivat. Kuittinen on esittänyt itkuvirsiä esimerkiksi konserteissa, taideperformansseissa, hautajaisissa ja kuten jo edellä mainittiin, osana esitelmiä tai luentoja. Hänen kokemuksensa mukaan tilanteen luonne ja fyysiset olosuhteet vaikuttavat itkuvirren sisältöön ja ennen kaikkea apeutumiseen. Hyvin virallisessa tilanteessa tai heti esityksen alussa apeutuminen on vaikeampaa. Hautajaistilanteessa esiintyessään Kuittinen on joutunut myös miettimään, minkälainen apeutuminen on tilanteeseen sopivaa, kun kyseessä on hänelle täysin vieraan ihmisen hautajaiset eikä hänellä ole tietoa, mitä hautajaisvieraat tietävät itkuvirsistä. Hän on pohtinut muun muassa sitä, voitaisiinko liian suuri apeutuminen tulkita epäsopivaksi tilan viemiseksi surevilta omaisilta. Tällaisen hautajaiskokemuksen analysointi yhdessä on vahvistanut käsitystämme perinteisen itkuvirren yhteisöllisestä luonteesta: Perinteisessä kyläyhteisössä sekä itkijät että yleisö ovat tienneet, mitä tilanteelta odottaa ja miten toimia sekä millaisia merkityksiä äänellä itkuun liittyy. Kun tätä yhteistä kulttuurisesti jaettua käsitystä ei ole, kuten yllä kuvaamassamme tapauksessa, itkijän pitää pohtia itkuesitystä uudessa valossa ja toimia ja tehdä ratkaisuita oman intuitionsa varassa. Esimerkiksi kuvaamassamme tilanteessa Kuittinen päätyi esittämään itkuvirren, jossa apeus oli melko hillittyä.
Yhteisöllisen luonteen, esityskontekstin sekä itkuvirsiesityksen vuorovaikutteisuuden ja affektiivisen tehon kokonaisuus on tullut esille monissa erilaisissa tilanteissa. Vaikka itkuilla ei nykyään useinkaan ole koko yhteisön jakamia kulttuurisia merkityksiä, ovat Kuittinen ja Silvonen molemmat kokeneet itkuvirren yhteisöllisen voiman esitystilanteissa. Kuittinen on usein aistinut ja jopa kuullut yleisön apeutumisen. Esimerkiksi kolmipäiväisessä Kuolinriitti-esityksessä Seurasaaren museossa vuonna 2017 Kuittinen koki tällaisen itkuvirren affektiivisen tehon voimakkaasti. Hän on tulkinnut, että esityksen pitkä kaari ja tunnelmallinen museomiljöö auttoivat niin esiintyjiä kuin yleisöäkin rauhoittumaan ja apeutumaan.
Silvonen taas on eri tilanteissa itkuvirsiesityksiä havainnoidessaan tai konserteissa kuunnellessaan apeutunut toisinaan voimakkaastikin. Apeutumisen voimakkuuteen on vaikuttanut esimerkiksi itkuvirren aihe ja sen merkitys joko hänelle itselleen, esittäjälle (jos Silvonen tietää ja tuntee tämän) tai yhteisölle. Empatia on keskeisessä asemassa, kun kyseessä on merkitys esittäjälle tai yhteisölle. Myös se, miten Silvonen on tilanteeseen asennoitunut vaikuttaa apeuteen: onko hän paikalla pelkästään analyyttisenä tutkijana vai eläytyvänä tutkijana, mitä hän on analysoimassa, vai osallistuuko hän vain kuuntelijana. Esimerkiksi tutkiessaan musiikillisia piirteitä tai poetiikkaa oma eläytyminen ja mielen avoimuus apeudelle on vähäisempää kuin tilanteissa, joissa hän tarkastelee nimenomaan apeutta tai on vain kuuntelijana.
Esimerkkinä yhteisöllisesti jaetusta vaikuttavasta aiheesta ja epätavanomaisesta itkutilanteesta on esitelmämme ESEM (European Seminar in Ethnomusicology) -tutkimusseminaarissa Itävallassa syyskuussa 2022 (Silvonen & Kuittinen 2022a). Silvosen ja Kuittisen esitelmän loppupuolella Kuittinen itki Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa käsittelevän itkun, josta oli käännös englanniksi esillä. Konferenssi ja muodollinen tutkimusesitelmä eivät kontekstina ruoki apeutta, mutta tässä tapauksessa jaettu surun aihe ja tunteikas esitystapa loivat koko tilaan jaetun apean tunnelman.
Lähteet
Kuittinen, Emmi & Ikuisen ikävän orkesteri 2020. Itken ja laulan. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti.
Patrikainen, Riikka 2024. ”Kokemuksia taiteen ja tieteen yhdistämisestä itkuvirsitutkimuksessa”. Musiikin suunta 46(1).
Silvonen, Viliina & Emmi Kuittinen 2022a. "An Artist and a Researcher in Cooperation in the Field of Laments". XXXVII European Seminar in Ethnomusicology: Joint Knowledge Production and Collaboration in Research. 12–16 September 2022, University of Music and Performing Arts Graz, Austria.
Silvonen, Viliina & Emmi Kuittinen 2022b. "Mielikuvien, ruumiillisuuden ja perinteen kohtaamispisteessä: Tapaustutkimus tunteista nykyajan muusikko-itkijän itkuvirsiperformansseissa". Elore, 29(2): 81–102. https://doi.org/10.30666/elore.121298
Silvonen, Viliina & Emmi Kuittinen 2023. "Creating grief and lamenting on stage". Seismograf Peer. https://seismograf.org/node/20095 (tarkistettu 25.9.2023).
Silvonen, Viliina & Emmi Kuittinen, tulossa. "Collaboration between an artist and a researcher in the field of laments in Finland". Joint Knowledge Production and Collaboration in Research. Toim. Kendra Stepputat & Felix Morgenstern. Grazer Beiträge zur Ethnomusikologie Nr. 30. Graz: University of Music and Performing Arts Graz.
Tenhunen, Anna-Liisa 2006. Itkuvirren kolme elämää. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Wilce, James M. 2011. "Sacred Psychotherapy in the ‘Age of Authenticity’: Healing and Cultural Revivalism in Contemporary Finland". Religions 2011(2): 566–589. https://doi.org/10.3390/rel2040566
Wilce, James M. 2017. “Tradition, Emotion, Healing and the Sacred: Revivalist Lamenting in Finland in Relation to Three Authenticities”. Spirit & Mind: Mental Health at the Intersection of Religion and Psychiatry. Toim. Helene Basu, Roland Littlewood & Arne S. Steinforth. Münster: LIT Verlag, 227–252.