Esipuhe

FT, Dos. Elina Hytönen-Ng on kulttuurintutkija ja etnomusikologian dosentti, joka on erikoistunut musiikillisten kokemusten ja esiintymispaikkojen tutkimiseen. Tällä hetkellä hän työskentelee yliopistotutkijana Karjalan Tutkimuslaitoksella Itä-Suomen yliopistossa.

Kyynelkanavat on Koneen Säätiön vuosina 2021–2024 rahoittama hanke, jossa on tutkittu ja tarkasteltu itkuvirsiperinteen jatkumoa sekä roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka tarkastelumme kontekstina on ollut nykypäivän suomalainen yhteiskunta, olemme halunneet muistaa myös itkuvirsien historian ja sen, että nyky-Suomen itkujen juuret juontuvat itämerensuomalaisista, etenkin karjalaisista ja inkeriläisistä perinteistä.

Tässä Musiikin suunnan numerossa avaamme niitä teemoja, joita hankkeen työparit, yksittäiset tutkijat ja taiteilijat omassa Surento-kokoonpanossaan ovat työstäneet kuluneen kolmen vuoden aikana. Olemme pyrkineet tuomaan tasapainoisesti esille tutkijoiden ja taiteilijoiden ääniä, sillä tutkija–taiteilija- ja taiteilijoiden keskinäinen yhteistyö on ollut hankkeessa olennaista. Emme esitä lopullisia  tuloksia, totuuksia tai määritelmiä itkuvirsistä, sillä työmme tai itkuvirsien tutkimus yleisemminkin on saavuttanut vasta yhden kehityspisteensä. Tämä teemanumero teksteineen voidaan nähdä paremminkin eräänlaisena avauksena, joka kutsuu tutkijoita ja myös muita itkuvirsistä kiinnostuneita keskustelun pariin. Julkaisun tarkoituksena on avata niitä teemoja, joita olemme hankkeen aikana pohtineet samalla kun tuomme esille eri työskentelytapojamme ja kuvaamme niitä sekä käyttämiämme menetelmiä konkreettisesti.

Kyynelkanavat-hanke tieteen ja taiteen taitoskohdissa

Hankkeessa on työskennellyt kolme tutkijaa ja kolme taiteilijaa, joista on muodostunut kolme tutkija–taiteilija-työparia. Jokaisella työparilla on ollut omat painopisteensä. Elina Hytönen-Ng ja Emilia Kallonen ovat keskittyneet työskentelyssään itkupiirin, eli ohjatun itkuvirsiryhmän, toimintaan. Lisäksi Kallonen ja Hytönen-Ng ovat työskentelyssään keskittyneet tarkastelemaan Kalloselle luontevaa kehollista lähestymistapaa ja somatiikkaa itkuvirsien opettamisessa ja perehtyneet siinä erityisesti soomaestetiikan (Shusterman 2012) teorian tarjoamaan näkökulmaan. Riikka Patrikainen ja Liisa Matveinen ovat tarkastelleet, mitä erityistä ortodoksikarjalaisen itkijän maailmankuvassa on nykyitkuvirsiin liittyen ja miten se tulee esille Matveisen itkuvirsissä. He ovat tarkastelleet itkuvirsiä omaehtoisen eli niin sanotun vernakulaarin uskonnollisen toimijuuden näkökulmasta. Viliina Silvonen ja Emmi Kuittinen taas ovat pohtineet itkuvirsien moninaisuutta perinteisestä rituaalisesta käytännöstä nykyajan esittäväksi taiteeksi. He ovat tarkastelleet itkuvirsiesityksiä, konteksteja ja käytäntöjä etenkin affektiivisuuden ja tunteen näkökulmista.

Vuosien 2021–2023 aikana hankkeessa on osallistuttu hyvin monenlaiseen toimintaan konferensseista julkisiin keskustelutilaisuuksiin ja kutsuttuihin esitelmiin eri tapahtumissa, omia tapahtumia unohtamatta. Olemme halunneet tarjota itkuvirsistä kiinnostuneelle yleisölle taiteellista ja tieteellistä ohjelmaa yhdistäviä tapahtumia ja tehdä näin omaa työtämme saavutettavaksi ja avoimeksi monipuolisesti. Ensimmäisen  toimintavuoden  4/2021–3/2022 aikana järjestimme heinäkuussa 2021 Ilomantsissa hankkeen ensimmäisen yleisötapahtuman, joka piti sisällään esitelmiä ja konsertteja. Tämän lisäksi ensimmäisen vuoden aikana hankkeen työryhmä vieraili Hangossa Le Petit Festival -tapahtumassa ja Pajot -karjalaisilla musiikkipäivillä Kontiolahdella sekä esitteli hankkeen tavoitteita ja lähtökohtia verkkojulkaisu Eloressa (Hytönen-Ng, Patrikainen & Silvonen 2021). Viliina Silvonen ja Emmi Kuittinen pitivät myös esitelmän ja soivan luennon kansanmusiikintutkijoiden symposiumissa Helsingissä.

Toisena toimintavuotena 4/2022–3/2023 hankkeen yleisötapahtuma järjestettiin Ilomantsissa ja Joensuussa. Tapahtuman monipuolisessa ohjelmassa oli taiteellinen osuus sekä tieteellinen seminaari että karjalankielinen itkuvirsityöpaja.  Toisen vuoden aikana julkaistiin myös tutkimusartikkeleita (Silvonen & Kuittinen 2022).

Hanke järjesti toisen toimintavuoden aikana yhdessä Kalevalaseuran kanssa keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin karjalaista itkuvirsiperinnettä ja sen nykymuotoja Suomessa. Keskustelijoina olivat itkijät Lea Tajakka, MuM Liisa Matveinen, musiikkipedagogi Emilia Kallonen, folkloristi Viliina Silvonen, karjalaisaktivisti Maura Häkki. Paneelikeskustelun puheenjohtajana toimi  sosiolingvisti, karjalaisaktivisti FM Tuomo Kondie ja tilaisuuden juonsi Niina Hämäläinen.(Kalevalaseura 2022.)

Viimeisenä toimintavuotena 4/2023–3/2024 hanke järjesti Helsingissä kansainvälisen itkuvirsi aiheisen konferenssin Laments, lost or alive and well?  yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Karjalan Sivistysseuran kanssa. Kolmepäiväisen konferenssin avauspäivän ohjelmassa oli suomenkielinen avoin yleisöluento nykysuomalaisesta itkuvirsikentästä ja siihen liittyvästä tutkimuksessa Kyynelkanavat-hankkessa. Konferenssin avajaiskonsertissa esiintyivät sekä hankkeen taiteilijaryhmän Surento-yhtye että kutsuvieraamme Lummo Kati Leelolkoor Setomaalta. Kaksipäiväiseen tiedekonferenssiin osallistui tutkijoita eri puolilta Eurooppaa sekä Yhdysvalloista ja Suomesta. Konferenssi oli kattava ja kiinnostava esimerkki siitä, miten monipuolisesta ilmiökentästä on kyse, kun puhutaan itkuvirrestä maailmanlaajuisena perinteenlajina. Konferenssista on tarkempi raportti Eloren 2/2023 numerossa.

Hankkeen parissa tehty tutkimuskin on alkanut saada muotoaan julkaisujen puitteissa ja työparien yhteistyöstä esimerkkinä ovat kaksi audioartikkelia Seismograph Peers julkaisussa (Hytönen-Ng & Kallonen 2023; Silvonen & Kuittinen 2023). Hanke järjesti World Wide Women hankkeen kanssa yhteisen päätösseminaarin Helsingissä 10.11.2023, osana Etnosoi!-festivaalia ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin Salon -series tapahtumaa. Kuten tästä esittelystä jo käy ilmi on hankkeen sisäinen työskentely ollut todella monipuolista ja ulospäin suuntautunutta.

Hankkeen moninaisuus tulee kuitenkin selvimmin esille juuri työparien erilaisessa työskentelyssä. Samalla työparien aiheiden erilaisuudesta huolimatta teemat tukevat ja täydentävät toisiaan. Teemat nostavat esille myös sen, ettei useassa kohtaa hankkeella ole ollut yhtä yhtenäistä mielipidettä. Tämä hankkeen sisäisten mielipiteiden moninaisuus on osaltaan jäänyt laajemmalle yleisölle hieman epäselväksi. Välillä on ollut tarpeellista muistuttaa myös itseään siitä, että meillä hankkeen kuudella jäsenellä on omat mielipiteemme asioista samalla, kun lähestymistapamme eroavat jo koulutus- ja oppialataustoistamme johtuen. Hankehan on yhdistänyt ei pelkästään tiedettä ja taidetta, mutta myös etnomusikologiaa, teologiaa ja folkloristiikkaa. Loppujen lopuksi tämä moninaisuus on ollut yksi Kyynelkanavat-hankkeen rikkaus.

Toisena hankkeemme rikkautena voidaan pitää sitä, että hanke on yhdistänyt toimijoita varsin laajalla maantieteellisellä alueella; Ilomantsi, Joensuu, Helsinki, Tampere ja Turku. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman nykyisenlaisia etäyhteyksiä. Koko hankkeen ajan, olemme työskennelle osittain tai kokonaan etäyhteyksiä käyttäen, mikä on vaikuttanut työskentelyyn: keskustelukulttuuri videopuhelun välityksellä on rajoittuneempi kuin kasvokkain käyty keskustelu.Toisaalta ilman etäyhteyden antamaa mahdollisuutta hankkeemme ja mahdollisesti myös työryhmämme olisi ollut suppeampi. Maantieteelliset välimatkat ylittävästä työskentelystä on pidettävä hienona esimerkkinä myös taiteilijoiden keskinäistä työskentelyä. Työparityöskentelyn lisäksi taiteilijat ovat perustaneet hankkeen aikana itkuvirsiin keskittyvän Surento-yhtyeen, joka jatkaa hankkeen päätyttyäkin.

Hankkeen aikana olemme kohdanneet myös haasteita. Näistä esimerkkinä muun muassa hankkeen alkumetreillä esille nousseet kulttuurisen omimisen kysymykset, eli muun muassa se, että kenellä on oikeus määrittää säännöt itkuvirsien käytölle tai kuka niitä saa esittää ja millä kielellä (Silvonen & Kallio 2023). Tässä yhteydessä julkisten keskusteluiden – kuten Kalevalaseuran kanssa järjestetty tilaisuus 2022 – kannalta keskeiseksi teemaksi oikeutetusti nousi myös karjalan kielen huono asema ja tunnettavuus Suomessa. Näihin haasteisiin pyrimme hankeessa vastaamaan muun muassa tarjoamalla kesän 2022 tapahtumassa karjalankielisen itkuvirsityöpajan sekä lisäämällä nettisivuillemme hankkeen kuvauksen karjalaksi. Selvää kuitenkin on, että itkuvirsien ympärillä käytävät keskustelut nostattavat kulttuurisen omimisen keskusteluiden kautta esille myös muita eettisiä kysymyksiä, joita olemme pohtineet niin työparien kuin koko työryhmän kesken. Näistä keskusteluista löytyy vielä joitakin kaikuja tämän julkaisun teksteissä.

Julkaisun tekstien esittely

Tässä teemanumerossa tarjoamme katsauksen Kyynelkanavat-hankkeen parissa tehtyyn moninaiseen työhön. Artikkeleissa tuomme esille vastauksia hankkeemme pääkysymykseen: Mitä kaikkea itkuvirret ja itkuvirsiperinne nykyaikana ovat, ja minkälaisia muotoja ja merkityksiä itkijät antavat itkuvirsille ja äänellä itkemiselle? Pyrimme teksteissämme tuomaan aiheitamme ja työskentelyämme saavutettavaksi laajemmalle yleisölle helposti löydettävässä ja avoimessa  julkaisussa. Musiikin suunta tarjoaa tähän oivallisen alustan. Artikkelien teemat ja sisällöt ovat valikoituneet käymiimme keskusteluihin pohjaten. Teemanumeron artikkeleita on ollut kirjoittamassa kaikki hankkeen tutkijat ja taiteilijat yksin ja yhdessä.

Teemanumeron ensimmäisenä artikkelina on Viliina Silvosen artikkeli “Perinteinen äänellä itku ja nyky-Suomen moninainen itkuvirsikenttä”, jossa Silvonen esittelee perinteistä äänellä itkemistä ja nyky-Suomen moni-ilmeistä itkuvirsikenttää esittävän taiteen, hoitavan itkun ja nykyajassa ilmenevän karjalankielisen itkun esimerkein. Hän rakentaa analyysinsä genren käsitteen ympärille ja pohtii, onko perinteisen äänellä itkemisen ja nyky-Suomen vaihtelevien itkuvirsikäytäntöjen kokonaisuutta mielekästä tarkastella yhtenä genrenä vai hahmottuuko nämä itkuvirsiperinteen eri muodot jo omina genreinään.

Silvosen artikkelia seuraa Emilia Kallosen kokoama yhteisartikkeli, joka keskittyy pohtimaan sitä, mitä itkuvirret ovat. Kirjallisen haastattelun avulla koottussa tekstissä tulee esille työryhmän jäsenten yksilöllisiä näkökulmia ja lähtökohtia itkuvirsiaiheeseen. Samalla avautuu näkymä siihen, miten moninaisesta ilmiöstä ja kentästä nykysuomalisissa itkuvirsissä on kyse. Artikkelissa esitetyissä puheenvuoroisssa tulee hyvin esille myös se, että ajatuksemme aiheesta ovat alati liikkeessä.

Tämän jälkeen julkaisussa siirrytään kunkin työparin työskentelyyn. Emilia Kallosen ja Elina Hytönen-Ng:n tekstissä avataan tarkemmin työparin tutkimuskohteena ollutta itkupiiriä yhtenä esimerkkinä nykysuomalisesta itkuvirsikäytänteestä. Tekstissä avataan itkupiirissä opittavan ja harjoitettavan uuden itkuvirren ja toiminnan yhteisöllisyyden merkityksiä ryhmään sekä osallistujien että ohjaajan näkökulmista. Lisäksi tekstissä avataa hieman myös työparin työskentelyssä keskeiseksi nouseen kehollisuuden ja somatiikan näkökulmia.

Riikka Patrikaisen ja Liisa Matveisen työparityöskentelylle on ollut leimallista sen tarkastelu miten maailmankuva vaikuttaa ortodoksisen nykyitkijän työskentelyyn. Artikkeli on Patrikaisen kirjoittama ja Matveisen ajatukset näkyvät tekstissä sitaatteina jolloin Matveisen ääni kuuluu tekstin sisällä.

Viliina Silvonen ja Emmi Kuittinen esittelevät tutkimustaan itkuvirsistä esittävänä taiteena ja laajemminkin itkuvirsistä moninaisena perinteenä, joka on sopeutunut ajan saatossa uusiin konteksteihin. Silvonen ja Kuittinen avaavat tekstissään myös niitä yhteisiä työskentelyn – esimerkiksi kirjoittamisen – tapoja, joita heille on hankkeen aikana syntynyt. Lisäksi he pohtivat itkujen esityskontekstin vaikutusta esitykseen ja esityksen tunteikkuuteen sekä tunteiden yhteisöllisyyteen.

Riikka Patrikaisen teksti taas avaa hankkeessa tehtyä tiede-taideyhteistyötä. Patrikainen pohtii artikkelissaan sitä yhteistyötä, jota hankkeen taiteilijat ja tutkijat ovat reflektoineen  kirjaamissaan ajatuksissa. Tekstissä nousevat esille sekä yhteistyön kautta saavutetut moninaiset hyödyt , mutta myös sen haasteet, joista esimerkkinä voidaan mainita muun muassa erilaiset puhumisen tavat tutkijoiden ja taiteilijoiden välillä. Kaikesta huolimatta yhteistyön kautta molempien osapuolien tieto ja osaaminen on kasvanut. Yhteistyössä on löydetty uusia tulokulmia ja ulottuvuuksia, joita ei hankkeen alussa osattu kuvitella tai hahmottaa.

Emmi Kuittinen esittelee Surento-yhtyeen, jonka hankkeen taiteilijat ovat perustaneet. Hänen artikkelinsa on kaksiosainen: Teksti esittelee sitä monipuolista työtä, jota yhtye on tehnyt hankkeen aikana. Video tuo luontevasti esille kolmen itkijän muodostaman yhtyeen toimintaa käytännössä ja Surennon esiintymispaikkojen laaja-alaisuutta. Artikkelin teksti pohjustaa musiikillista työskentelyä ja siinä tehtyjä valintoja.

Teemanumeron viimeinen artikkeli käsittelee itkuvirsiin liittyviä eettisiä kysymyksiä. Tekstin on koostanut Liisa Matveinen hankkeen jäsenten kirjallisista pohdinnoista. Hankkeen jäsenet kertovat muun muassa siitä, miten kukakin - taiteilija tai tutkija - on itkuvirsiä opetellut ja pohtivat sitä miten itkuvirsiä tulisi opettaa tai kuka saa tätä tehdä. Kentällä ei ole selkeää ohjeistusta siitä miten itkuvirsiä tulisi opettaa ja miten tämä tulisi tehdä, joten käytänteet ovat hyvin vaihtelevia. Samaan aikaan puhumme perinteestä, joka on tietylle ihmisryhmälle pyhä perinne ja jota tulisi siksikin kohdella kunnioittavasti. Näkökulmien kohdatessa syntyy usein väistämättä eettisiä ongelmia. Näitä pohdintoja olemme yrittäneet avata tässä teemanumeron viimeisessä tekstissä.

Teemanumero kokonaisuudessaan tarjoaa hyvin monipuolisen kattauksen Suomessa tavattavan nykyitkuvirren maailmaan ja itkukentällä kohdattuihin haasteisiin. Toivomme, että kokonaisuus avaa Kyynelkanavat-hankkeessa tehtyä työtä, herättää ajatuksia ja innostaa uusia ihmisiä tutustumaan itkuvirsiperinteeseen.

Lähteet:

Hytönen-Ng, Elina & Emilia Kallonen 2023. ”’Lament is like a safe lap’: Lamenting circle’s meaning for the participants” Seismograph Peer. https://seismograf.org/node/20092

Hytönen-Ng, Elina, Riikka Patrikainen & Viliina Silvonen 2021. ”Kyynelkanavat - Nykyajan itkuvirret ja itkuvirsiperinteen merkitykset modernissa suomalaisessa yhteiskunnassa.” Elore.  https://doi.org/10.30666/elore.107424

Kalevalaseura 2022. "Karjalainen itkuvirsiperinne ja sen moninaiset muodot nyky-Suomessa". https://kalevalaseura.fi/tapahtuma/karjalainen-itkuvirsiperinne-ja-sen-moninaiset-muodot-nyky-suomessa/

Silvonen, Viliina & Emmi Kuittinen 2022. ”Mielikuvien, ruumiillisuuden ja perinteen kohtaamispisteessä”. Elore, 29(2): 81–102. https://doi.org/10.30666/elore.121298

Silvonen, Viliina & Emmi Kuittinen 2023. “Creating grief and lamenting on stage” Seismograph Peer. HTTPS://SEISMOGRAF.ORG/NODE/20093

Silvonen, Viliina & Kati Kallio 2023. “Tradition and ownership: Disputes about Karelian laments in Finland”. Approaching Religion 13(3): 40–59. https://doi.org/10.30664/ar.131229