“Olen hyvä luomaan tunnelmia” musiikillisia pohdintoja Kikka!-elokuvan äärellä
PhD Nina Öhman on postdoc-tutkija Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa ja Musiikin suunnan päätoimittaja.
Kikka! Ohjaaja: Anna Paavilainen. Käsikirjoitus: Maarit Nissilä
Pääosassa: Sara Melleri. Muissa rooleissa: Elena Leeve, Jakob Öhrman, Aku Hirviniemi, Martti Suosalo, Kai Vaine, Samuli Niittymäki, Tuomo Prättälä, Sanna-Kaisa Palo, Rea Mauranen ja Ville Tiihonen. Tuotantoyhtiö: Elokuvayhtiö Komeetta. Levittäjä: Nordisk Film. Ensi-ilta: 12.10.2022
Kikka! (2022) kertoo Kikkana tunnetun laulajan Kirsi Sirénin (o.s. Viilonen) tarinan. Elokuvan roolihahmot ja tapahtumat ovat osittain fiktiivisiä, todellisen Kikan ääni kuuluu elokuvan ääniraidalle valikoituneissa kappaleissa. Elokuva keskittyy Kikan uraan laulajana, alkaen vuodesta 1986 jolloin Kikka tapaa DJ Venuksen nimellä esiintyvän radiotoimittajan Paula Takolan (Elena Leeve). Yhdessä he kehittävät “singback”-esityksen, jossa Kikka laulaa Paulan soittamien levyjen päälle Tampereen yökerhoissa. Paulan ammattiverkoston ansioista Kikka pääsee Musiikki ja Media -messuille. Siellä he löytävät tiensä levy-yhtiön edustajien pöytään keskustelemaan, tämän kohtaamisen kautta Kikka saa tilaisuuden koelauluun. Onnistunut koelaulu johtaa viipymättä solmittuun levytyssopimukseen ja Paulasta tulee Kikan manageri. Tämän jälkeen tarina etenee Kikan suosion kasvuun vaikuttaneista tapahtumista hänen menestyksensä huippuhetkiin sekä hänen levytysuransa laskuun. Keskeisten tapahtumien ohella elokuva tuo esille Kikan alkoholin käytön ja sen myöhemmin aiheuttamat ongelmat sekä uraan että henkilökohtaiseen elämään. Elokuvan juonen kehittyessä katsojalle myös muodostuu monisäikeinen kuva Kikan “seksipommi” -imagon tuottamista haasteista hänen pyrkiessään luoda uraa vakavasti otettavana artistina. Tarina päättyy Kikan ennenaikaiseen kuolemaan 41-vuotiaana joulukuussa 2005. Elokuvan coda on alkuperäinen kuva/videokooste Kikan elämän varrelta.
Kikka! kuten lukuisat tekstit ja hänestä kertovat tuotannot sekä Kikan musiikin laaja suosio todistavat Kikan pitkäaikaista vaikutusta suomalaisen populaarimusiikin kentällä. Toistaiseksi hänen musiikillinen luovuutensa on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Kikka!-elokuvan avulla ja kuuntelemalla Kikan musiikkia on kuitenkin mahdollista pohtia tarkemmin hänen työtään artistina.
Kikka suomalaisen populaarimusiikin kentällä
Vuonna 1989 julkaistun hitin “Mä haluun viihdyttää” myötä Kikka astui suomalaisen populaarimusiikin kentälle uudenlaisena naisartistina. Kikan mukaansatempaavan syntikkapop ja estoton tyyli edustivat 1980-luvun neonhohtoista glamouria ja siihen kuuluvaa visuaalista populaarikulttuuria, joka levisi globaalisti mm. musiikkivideoiden kautta. Kotimaisessa mediassa Kikka rinnastettiin kansainvälisesti pinnalla oleviin “seksikkäisiin” poplaulajiin, joiden esityksiä suomalaisetkin yleisöt katsoivat satelliittikanavilta ja varsinkin Music Televisionin musiikkivideo-ohjelmista. Kansainvälisistä virtauksista inspiraatiota ammentaen, Kikka loi oman sähäkän brändinsä kotimaan markkinoille; Madonnan provokatiivista imagoa jäljitellen ja pilke silmäkulmassa hän lauloi suomenkielisiä rohkeita lauluja, joista yleisölle välittyi aito iloinen “fiilis”.
Elokuva vahvistaa vaikutelmaa Kikasta artistina, jonka uskalias ote popmusiikin esittämiseen ei ollut vain musiikkiteollisuuden markkinointi-idea vaan tietoinen toimintatapa. Samalla elokuvan tärkeä sanoma on myös se, että Kikan rajojarikkova esiintymistyyli kiehtoi monenlaisia yleisöjä kautta maan. Kikkaa eivät “fanittaneet” ainoastaan hänen imagoonsa hullaantuneet heteromiehet vaan hänen kuulijakuntaansa kuului monenlaisia aikuisia ja lapsia. Elokuvassa Kikka mm. esiintyy LHBTIQ-yleisölle ja hänen risteilylaivalla pidettyyn alkuillan esitykseen tulee perheitä, jotka tahtovat kuulla hittikappaleet.
Toisaalta elokuvassa myös nostetaan esille taustatapahtumia, jotka herättävät kysymyksiä siitä miten ristiriitaista ja lopulta vaikeasti hallittavaa “seksikkyyden” hyödyntäminen oli Kikan urakehitykselle. Esimerkiksi elokuva näyttää kuinka Musiikki ja Media -messuilla Kikka hyppää pöydälle miehistä koostuvan A&R tiimin eteen esittämään taitojaan ja hän laulaa oman versionsa Marilyn Monroen kuuluisasta esityksestä: “Happy birthday Mr. President…[Kikka toistaa] Presidents”. Kohtauksen ollessa erinomainen osoitus Mellerin yksityiskohtaisesta näyttelijäntyöstä, itse tapahtuma saa katsojan vähintäänkin kohottamaan kulmakarvojaan; katsoja tietää Kikan aiemmin kertoneen Paulalle, ettei Kikalla ole alushousuja jalassaan. Elokuvassa esitetään myös laajalti tunnettu tapaus “Mä haluun viihdyttää” musiikkivideon kuvauksista: Kikan tanssiessa kameran edessä hänen toppinsa vahingossa valahtaa liian alas paljastaen osan nänniä. Elokuvassa tästä seuraa Kikan tarinan käännekohta. Videon nähtyään televisiossa Kikka ja Paula pelkäävät lupauksista huolimatta videossa näytetyn filmimateriaalin aiheuttavan Kikan uralle tuhoisan skandaalin. Toisin kuitenkin käy ja video johtaa Kikan läpimurtoon. Myöhemmin suosion huipulla Kikan imagon tuottama fantasia aina kiihkeästä naisesta kuitenkin koituu hänelle fyysisesti vaaralliseksi, kun eräällä keikalla fanit hyökkäävät lavalle ja Kikka pelastuu heidän kähmimiseltä täpärästi.
Elokuva tuo myös näkemyksiä Kikan yksityiselämään ja kuinka hänen roolinsa vaimona, äitinä, tyttärenä ja ystävänä kytkeytyivät hänen uraansa artistina. Kikan on kasvattanut hänen mumminsa (Rea Mauranen), joka on hänen tärkein henkinen tuki ja voimanlähde. Lisäksi mummin ennakkoluulottomasta suhtautumisesta erotiikkaan katsoja voi päätellä hänen asenteensa vaikuttaneen Kikan avoimen ja humoristisen persoonan kehittymiseen. Esimerkiksi Kikka antaa mummille lahjaksi Chanel N°5 parfyymin ja kertoo sen olleen Marilynin “ainoa asuste sängyssä”. Siihen mummi humoristisesti toteaa lahjan olevan “oikea tuoksu vuodepotilaalle”.
Elokuvassa näytetään myös Kikan suhteen kehittyminen hänen tulevan aviomiehensä Henkan (Jakob Öhrman) kanssa. Kikan jo ollessa tunnettu laulaja, he saavat tyttären ja perhetapahtumien kautta katsoja saa realistisen kuvan haasteista, jotka voivat vaikuttaa naisartistin urakehitykseen. Ajan kuluessa pariskunnan välille syntyy jännitteitä Kikan tasapainotellessa musiikin tekemiseen liittyvien tilaisuuksien ja perhevastuun välillä, Henkan joutuessa kantamaan yhä enemmän vastuuta lapsenhoidosta. Lisäksi merkittävässä sivuroolissa on Sokoksen “kempparissa” Kikan kanssa työskennellyt Riitta (Sanna-Kaisa Palo). Kun he kohtaavat vuosien jälkeen, Riitta kertoo Kikalle, kuinka hänen musiikkinsa toi hänelle iloa ja auttoi jaksamaan hänen miehensä kuoleman jälkeen. Riitan kommentti heijastaa naisnäkökulmaa Kikan musiikkiin ja sen mieltä kohottavaan tunnelmaan.
Elokuvan alussa yrittäessään saada Paulaa vakuuttuneeksi yhteistyön hyödyllisyydestä Kikka kertoo hänelle: “olen hyvä luomaan tunnelmia”. Tämä elokuvassa esitetty lause kiteyttää tärkeän osan Kikan taiteilijuutta ja johti minut miettimään, miten Kikka toimi taiteilijana?
Visuaalisuus
Elokuvassa Kikan vaatetus varsinkin uran huippuaikoina oli värikästä ja näyttävää, viimeisinä vuosina hän pukeutui hillitymmin varsinkin kotioloissa. Kikan esiintymisasut olivat hänen oman makunsa mukaan tehtyjä, toisinaan ne olivat itse valmistettuja. Hän näytti nauttivan ajan räväkän muodin antamista mahdollisuuksista, korostaen naisellisuuttaan korkokengillä, moninkertaisilla kultaketjuilla ja suurilla korvakoruilla, lyhyillä topeilla sekä minihameilla ja minishortseilla. Laulaja Kikka, kuten elokuvan Kikka, leikitteli trendikkäillä leikkauksilla, hyödynsi tekojalokiviä ja muita kimalteita, farkkukangasta ja joustavia materiaaleja sekä yhdisteli erilaisia tekstuureja, värejä ja kuvioita. Hänen vaalennetut ja usein pöyheäksi tupeeratut kiharat laskeutuivat vallattomasti harteille, toisinaan ne olivat löysästi sidottu päälaelle. Kikka selkeästi jäljitteli Marilyn Monroen ulkoista olemusta kauneuspilkkua myöten, mutta kuten aiemmin mainitsemani “Happy birthday” -laulun tulkinta osoittaa, mahdollisesti hän myös otti vaikutteita Monroen sensuellista musiikkiesityksestä.
Kikan karismaattiseen visuaalisuuteen oleellisesti liittyi hänen kasvojensa monivivahteiset ilmeet ja energinen tanssityyli. Elokuvassa Kikan tanssia kuvataan hetkittäin, mutta hänen alkuperäisistä esityksistään helposti tunnistaa tanssin, jolle olennaista oli lyhyet ja napakat askeleet sekä nopeita kaaria piirtävät käsien liikkeet katsojan huomion vangitsijana. Samaan aikaan hänen kasvojensa erittäin eloisat ilmeet heijastivat kokonaisvaltaista keskittymistä. Erityisen hyvän esimerkin laulaja Kikan karismasta antaa “Mä haluun viihdyttää”-musiikkivideo. Elokuvassa näytetty kyseisen musiikkivideon tekeminen (jonka aikana tuottaja ja kuvaaja tuskin kuuntelevat Kikan omia ideoita) tapahtuu suhteellisen siistissä studiossa verrattuna alkuperäisen videon ankeaan varastoon, jonka harmautta vasten Kikka vaaleanpunaisessa asussa luo lumoavan esityksen.
Musiikki
Kikan alkuperäinen musiikki soi elokuvan ääniraidalla. Ajankuvaa ääniraita tuottaa myös muiden 1980- ja 1990-luvun hittien avulla. Lisäksi mukana on muutama nykyajan kappale, mm. lopussa soiva Erika Vikmanin laulu “Kateus”. Elokuvan musiikkia kuunnellessa yhdessä Kikan alkuperäisen tuotannon kanssa tarkkakorvainen kuulija voi huomata kuinka taitavasti hän käytti ääntään ja kutsui lauluillaan kuulijan mielikuvitusleikkiin. Kuka tahansa ei olisi onnistunut tulkitsemaan Kikalle kirjoitettua ronskia materiaalia; lauluista kuten “Tartu tiukasti hanuriin” ja “Käyrä nousemaan” olisi helposti voinut syntyä korni ja yliampuva vaikutelma. Vaikka olisin toivonut elokuvalta enemmän näkymiä Kikan studiotyöskentelyyn, yhden oivan esimerkin Kikan taiteilijuudesta katsoja saa vertaamalla elokuvan kohtausta, jossa laulunkirjoittaja esittelee kappaletta “Mä haluun viihdyttää” Kikan omaan versioon. Laulunkirjoittajan hitaan sentimentaalin version ja Kikan mukaansatempaava hitin välinen ero on suuri.
Kikan taustalla toimineet lauluntekijät olivat Suomen arvostetuimpien joukossa. Juha Vainion, Ilkka Vainion, Veikko Samulin ja Pauli Hanhiniemen (myös salanimillä) taitavasti kirjoittamat kappaleet tarjosivat musiikillisen rakenteen ja sanoitukset, joihin Kikka loi äänellään sykettä ja tunnelatausta. Kikan hiteissä on poikkeuksetta nopea tempo, jonka kiihkeää intensiteettiä lisää loppuosaan rakennettu modulaatio ylöspäin. Näistä lähtökohdista Kikka herätti kappaleet eloon. Vaikka hän saattoi laulaa säkeen jopa kuiskauksenomaisesti, olennaisena piirteenä hänen esityksissään oli korkealle sijoittuva, joskus lähes kimakasti laulettu kertosäe ja lauluäänen nopeasti väreilevä vibrato. Hänen palettiinsa kuului myös tyttömäinen äänenväri, joka muistuttaa Madonnan laulamista “Like a Virgin” kappaleella. Kuulijan on helppo seurata Kikan laulujen sanoituksia, koska hän sanoo hyvin selkeästi kaikki sanat ja päättää lauseet tarkasti. Hän antaa usein kirjaimelle “s” lämpimän pehmeän muodon ja sanoituksissa toistuvalla kirjaimella “r” (esim. “rakkaus” ja “rakas”) hän viipyy sen vahvaa resonanssia painottaen. Erityisen huomioitavaa on hänen myöhemmin kehittämänsä pientä kiljaisua tai hihkaisua muistuttava efekti. (Esim. “Pian teet se sinäkin" kappaleessa "Sukkula Venukseen”).
Merkittävää on, että elokuvan loppuosassa Kikka saa laulettavakseen vakavampaa repertuaaria edustavan kappaleen “Rakkauden talo”. Kikan koskettavan kaunis ilmaisu osoittaa hänellä olleen valmiuksia monipuolisen materiaalin esittämiseen.
Lopuksi
Vaikka Kikalla oli paljon faneja, oli myös monia jotka eivät pitäneet hänen imagostaan tai musiikistaan. Tämä on tuotu elokuvassa esille todellisen Sabatti-ohjelman (1990) pohjalle rakennetussa kohtauksessa, jossa haastattelija mm. kutsuu Kikkaa naiseksi jolla “kaikki on harteiden alapuolella”. Ohjelman edetessä yleisön joukossa oleva nainen kärkkäästi kysyy Kikalta eikö hänellä ole yhteiskunnallisesti mitään merkittävää sanottavaa? Samalla kuitenkin pohdin: jos Kikka olisi halunnut ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, olisiko häntä kuunneltu? Aikanaan julkiseksi nöyryytykseksi muodostunut televisiolähetys osoitti kuinka vaikeaa Kikan oli rikkoa häneen liitettyjä stereotyyppejä ja muuttaa median, musiikkiteollisuuden ja laajemman yleisön hänelle asettamia odotuksia. Nykyhetkessä Kikan musiikin jatkuva suosio ja Kikka!-elokuva herättävät uusia ja ajankohtaisia kysymyksiä: tarvitseeko musiikin esittämisen olla poliittista vai voiko sen arvostettuna tarkoituksena olla tunnelmien luominen.