KIRJA-ARVIO: SAULI HEIKKILÄN MANDOLIININ MAAILMANHISTORIA, KAKSOISVIRROILTA KAMMAREIHIN

FM Kimmo Hyyppä on valmistunut musiikkitiede ja musiikin sosiologia ja etnomusikologia pääaineenaan. Kirjoittaja on myös syvällisesti perehtynyt kreikkalaiseen musiikkiin ja kreikkalaiseen busuki -soittimeen muusikkona yli kolmenkymmenen vuoden urallaan, esiintymällä Suomessa ja Kreikassa eri kokoonpanoissa.

Arvioitavan teoksen kirjoittaja Sauli Heikkilä (s. 1959) on etnisten musiikkikulttuurien asiantuntija ja Kansanmusiikki-lehden päätoimittaja. Heikkilä tunnetaan erityisesti kurkkulaulun asiantuntijana ja harjoittajana. Hän on aiemmin julkaissut muun muassa teoksen Kiehtova kurkkulaulu (2018).

Sauli Heikkilän Mandoliinin maailmanhistoria, Kaksoisvirroilta kammareihin (Aviador Kustannus, 2022) on laaja kokoomateos, joka käsittelee mandoliinia kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta, esitellen lukijalle hyvin kattavan mandoliinimuusikoiden henkilöhistorioiden kokoelman.

Teoksessa kautta linjan kiinnittää huomiota tasapainoilu ja arvelut mandoliinin arvostuksen ja vähättelyn tiimoilla. Jo kirjan nimessä soittimen historian kulku maailman kulttuurin kehdosta päätyy suomalaiseen kammariin, ei sentään peräkammariin. Soittimesta tuodaan esille sen mainetta koomisena, aina epävireisenä väliinputoajana muiden soittimien rinnalla silloin, kuin parempaakaan ei ole ollut saatavilla. Sen hinta on ollut halpa ja soittimen voi rakentaa vaikka suutarinnauloista. Lähestymistapa ei ehkä ole paras mahdollinen; monikieliset, kielipareista, eli kuoroista sointinsa saavat soittimet ovat olleet kautta aikain vaikeita viritettäviä, etenkin kun suurella paineella vetävät ja samalla venyvät teräskielet on yhdistetty enemmän tai vähemmän joustaviin ja ilman kosteuseroille alttiisiin puupohjaisiin soittimiin. Se ei ole mandoliinin tai sen soittajien vika ja koskee kaikkia muitakin teräskielisiä monikuoroisia puusoittimia.

Pääpaino teoksessa on mandoliinin kotimaisessa ja kansainvälisessä 1900-luvun historiassa, esitystapa ei ole tieteellinen, vaan tietosanakirjamainen ja on termistön ja musiikin teorian osalta kansantajuinen. Organologiseksi teokseksi kirjaa ei voi luonnehtia, eikä sitä voi käyttää viitteiden puuttuessa kovin helposti jatkotutkimuksessa tai tietojen alkulähteen etsinnässä. Silti teos on kiintoisaa luettavaa ja sen moniin värikkäisiin kertomuksiin muusikoiden historiasta on toki uskominen.

Runsas kuvitus ja helppolukuinen teksti varmasti inspiroivat lukijaa ja tietoiskumaisesti laaditut osiot, kuten esimerkiksi Kielimateriaalit -osio, avaavat ovia aiheeseen tarkennetusti ja kertovat tarvittavista perusasioista ymmärrettävästi. Katsaus mandoliinin asemasta eri maiden musiikissa on mielenkiintoinen ja olisi varmasti tarjonnut enemmänkin sisältöä, mutta tässä kohdassa tiivistys on osunut sopivasti kohdalleen, Ruotsi ja Yhdysvallat saavat hieman laajemman käsittelyn. Tästä osiosta löytyy myös mielenkiintoisia pop- ja rock-musiikin historian viittauksia ja kiehtovia anekdootteja, kuten Israelin entinen pääministeri Shimon Peres mandoliininsoittajana!

Yhdysvallat mandoliinin historiassa -osa tuo mielenkiintoisen ja laajan käsittelyn mandoliinin uusien mallien osalta. Erityisesti mandoliini Gibsonin kehittämänä versiona on loistokas luku osana Gibsonin laajempaa historiaa ja Gibsonin merkitystä populaarimusiikin työkalujen kehittäjänä. Orville Gibsonin varhaiset mandoliinit ovat todellisia taideteoksia, hyvien ominaisuuksiensa ohella. Voisi melkeinpä puhua eri soittimesta, verrattuna mandoliinin syvällä kaikukopalla varustettuihin Suomessa tutumpiin malleihin. Luku sisältää jälleen hauskoja anekdootteja ja upeita kuvia Gibsonin soittimista.

Mandoliinin Suomeen tulosta ja sen levittäytymisestä keskiluokan ja kansan soittimeksi tekijä kirjoittaa edelleen melko alentuvaan sävyyn ja kutsuukin Suomea Euroopan takapajulaksi. Ehkäpä salonkikulttuurin ja loiston mittareilla näin olikin aikoinaan. Kirjassa näiltä osin kuultaa jonkinlainen alemmuudentunto sekä soitinta, että sen repertuaaria ja soittajia kohtaan. Näin ei välttämättä tarvitsisi olla ja se luo teokselle sen kohokohtien vastineeksi kevyesti harmaan alavireen. Pelimannien varhaisen historian mandoliinin soittoa Suomessa kuvaillaan rämpyttelyksi. Vaikka se eri mittapuiden perusteella olisikin sellaista, se on kuitenkin ollut pelimannimusiikkia sellaisenaan, sillä hetkellä, siinä ajassa, niillä soittimilla, virityksillä ja niillä edellytyksillä, jotka pelimannille ovat olleet tarjolla.

Mandoliinin ja kitaroiden rakennusta Suomessa käsitellään melko laajasti ja osio on mielenkiintoinen, tosin paljolti rakentajien henkilöhistoriaa ja vuosilukuja seuraten. Olisi ollut mukava tietää laajemmin soittimen rakenteista ja työstämisestä ja siitä, miten rakennetta on kehitetty ja mistä syistä. Myös plektratekniikasta ja mandoliininsoittajien plektrojen muodosta ja laadusta olisi ollut mielenkiintoista lukea. Pikkaus ja tremolo on kuitenkin olennainen osa mandoliinin soundin muodostamista ja plektralla on tässä olennainen osa.

Mandoliini kansanmusiikissa -osio kokoaa suomalaisen populaarimusiikin levytyshistorian ja 1970-luvun kansanmusiikkibuumin kautta kielisoittimiin ja mandoliiniin erikoistuneet suomalaiset muusikot ja musiikin. Lähestymistapa on jälleen henkilöhistoriallinen ja luotaa samalla kansanmusiikin festivaali-innostuksen ja opetuksen merkkihetkiä Suomessa. Mandoliinin käytöstä eri musiikkigenreissä on huomioita, mutta esimerkiksi 1970-luvun lopun ”alkuperäistä” bluessgrass-vivahteista soundia hakeneiden Rockabilly -yhtyeiden levytyksiä ja mandoliinin asemaa tässä kontekstissa ei ole huomattu. Mandoliini soi mm. Buck Jones & His Lone Star Cowboys -yhtyeen levytyksillä Matti ”Moko” Karttusen soittamana ja on nähtävissä esim. Everybodys Rockin Tonight EP:llä (1980) takakannen kansikuvassa.

Varsinaisten mandoliiniyhtyeiden ja soittajien luettelointi on toteutettu seikkaperäisesti ja kertoo siitä, minkälaisissa kokoonpanoissa ja tilanteissa soitinta on Suomessa käytetty viime vuosikymmeninä.

Kirjan toinen osio, viitisenkymmentä sivua kattaa mandoliinimestari Heikki Lahden musiikillisen elämäkerran monin kuvin, lainauksin, kirjein, käsiohjelmin jne. kuvattuna. Musiikillinen kotiseututyö ja kulttuurimatkat Australiaan saakka ovat arvokasta suomalaisen populaarikulttuurin ja aikakauden historiaa tästä näkökulmasta. Heikki Lahteen kiteytyy suomalaisen mandoliininsoiton historia kautta teoksen ja kirja tuleekin ottaa tarkasteluun ajankuvallisena ja soittimen karaktääriä ja arvomaailmaa koskettelevana kokoomateoksena.