Autenttisuuden ja gangsta rapin representointi komediaryhmä Justimuksen kappaleessa ”Fuck the police”
Jere Javarus on tuleva suomen kielen, kirjallisuuden ja ruotsin kielen opettaja. Hän on kotosin Rovaniemeltä ja asuu nyt Jyväskylässä. Hän on koko elämänsä fanittanut ja harrastanut musiikkia monissa eri muodoissa.
Haapavedeltä suosioon ponnistanut komediaryhmä Justimus (tai Justimusfilms) julkaisi vuonna 2014 minisarjan Fuck the Police. Se kertoo fiktiivisen tarinan kahdesta parikymppisestä pikkukylän aitopäästä, jotka ovat nimeltään Matias ja Jyrki. Käsite aitopää viittaa henkilöön, joka arvottaa 1990-luvun maineikkaan boom bap -tyylisen räpin kaiken muun yläpuolelle ja lähinnä halveksuu muuntyylistä musiikkia, etenkin poppia. Matias ja Jyrki ihannoivat ja kuvittelevat itsekin elävänsä pahamaineista 1990-luvun yhdysvaltalaista gangsta rap -skeneä. Poikien kannalta ongelmallisesti kukaan muu heidän yhteisössään ei oikein ymmärrä tai jaa heille rakasta kulttuuria. Katu-uskottavuutta heikentää myös se, että Matias asuu edelleen vanhemmillaan. Fuck the Police -sarjan huumori perustuukin pitkälti rap-autenttisuuden ja suomalaisen hyvinvointivaltion vastakkainasetteluun. Sarja ilmentää yhteiskunnallisella tasolla sitä, kuinka suomalaisen hiphopin representointi autenttisena ja alkuperäisenä voi näyttäytyä varsin mielikuvituksellisena ja toissijaisiin kokemuksiin perustuvana ”larppauksena”.
Sarjan tunnuskappale on Matiaksen ja Jyrkin artistinimillä MoneyCriminal ja Mc Copkillah julkaisema ”Fuck the Police”, jota tarkastelen tässä esseessä autenttisuuden ja gangsta räpin sekä näihin nivoutuvan huumorin näkökulmista. Sarjan maailmassa ”Fuck the Police” on vakavasti otettavaksi tarkoitettu gangsta rap -kappale, mutta sarjan ulkopuolella kappale on tyyliltään gangsta rap -parodia. Komediaryhmä Justimus, jonka jäseniä ovat Sami Harmaala, Joose Kääriäinen, ja Juho Nummela, on tehnyt yli 10 vuotta kestäneen uransa aikana humoristista räppiä useiden puhujien äänellä, joihin kuuluvat esimerkiksi tietokonenörtti, yläasteen opettaja, rantaleijona ja joulupukki. Parodia gangsta-räppäreistä sopiikin osaksi heidän tuotantoaan. ”Fuck the Police” -musiikkivideo on heinäkuuhun 2022 mennessä kerännyt YouTubessa yli 2,4 miljoonaa katselukertaa ja Spotifyssakin yli miljoona kuuntelua. Tässä esseessä keskityn ”Fuck the Police” -kappaleen sanoituksiin, mutta huomioin myös kappaleen musiikkivideossa rakentuvia huumori- ja autenttisuuselementtejä. Kappaleen ovat sanoittaneet Juho Nummela ja Joose Kääriäinen. Justimuksen teoksia on aiemmin tutkinut ainakin Pia Pitkänen (2015) pro gradu -tutkielmassaan maskuliinisuuden representaatioiden näkökulmasta, mutta ”Fuck the Police” ei sisältynyt Pitkäsen aineistoon. Olen litteroinut ”Fuck the Policen” sanoitukset korvakuulolta. Olen myös tarkastellut internetin sanoitussivustojen antamia sanoituksia, mutta huomannut niiden sisältävän virheitä.
Gangsta rap genrenä
Gangsta rap -alagenre syntyi Yhdysvalloissa 1980-luvun loppupuolella. Tässä alagenressä sanoitukset keskittyvät gettoihin, jengikulttuuriin, viranomaisten vastustamiseen, huumekauppaan ja huumeiden käyttämiseen, prostituutioon sekä silmittömään väkivaltaan ja aseilla ampumiseen. (Forman 2000: 89.) Rikollisuus on gangsta räpin aiheita yhdistävä teema. Genren pioneereina pidetään new jerseyläistä Ice-T:tä sekä comptonilaista N.W.A.-yhtyettä, jonka jäsenistä varsinkin Dr. Dre, Ice Cube ja Eazy-E kuuluvat kaikkien aikojen arvostetuimpien hiphop-toimijoiden joukkoon. Kuten muukin yhdysvaltalainen hiphop-kulttuuri, myös gangsta rap sijoittuu alkujaan sorrettujen mustien ihmisten ääneksi. (Forman 2000: 76.) Siinä missä tiedostavassa räpissä kuvataan kriittisesti yhteiskunnallista todellisuutta, gangsta räpissä haistatetaan samalla pitkät koko maailmalle (ks. Forman 2000: 76).
Toisinaan yliampuvalta kuulostavasta uhoamisestaan huolimatta gangsta rap on pohjimmiltaan yhteiskunnallista lyriikkaa. Sen tekijöillä on syynsä ilmaista turhautumisensa. Esimerkiksi N.W.A.:n kappale ”Fuck Tha Police” (1988), josta myös Justimus poimi kertosäkeistön biisilleen ja nimen sarjalleen, kuvaa Yhdysvaltain poliisin epäoikeudenmukaista toimintaa ja rakenteellista rasismia mustaa väestöä kohtaan: mustien ihmisten oletetaan automaattisesti olevan huumediilereitä, varkaita tai muita rikollisia, jotka halutaan teljetä vankilaan syyllä millä hyvänsä ja joiden hengellä ei ole väliä. Yli 30 vuotta N.W.A.:n ”Fuck Tha Police” -kappaleen julkaisun jälkeen poliisin mustiin ihmisiin kohdistama rasistinen väkivalta on yhteiskunnallisena ongelmana edelleen hyvin ajankohtainen ja vakava.
Justimuksen ”Fuck the Police” julkaistiin aikana, jolloin Yhdysvalloissa vuonna 2013 syntynyt ja sittemmin maailmalle levinnyt Black Lives Matter -liike oli vasta vuoden ikäinen, eikä liike siten ollut esimerkiksi Suomessa läheskään niin tunnettu kuin mitä se on 2020-luvulla. Julma poliisiväkivalta on voinut myös tuntua kaukaiselta lintukotona pidetyssä Suomessa, jossa kansalaisten luottamus poliisiin on edelleen maailman kärkiluokkaa (Sisäministeriö 2020). Toki viime aikoina Suomenkin poliisia on kritisoitu muun muassa voimankäytöstään mielenosoittajia kohtaan. Joka tapauksessa ”Fuck the Police” -nimisen parodiaräpin julkaiseminen olisi vuonna 2022 selvästi kyseenalaisempaa kuin vuonna 2014. Poliisiväkivalta on globaalisti tunnistettu ihmishenkiä tuhoava ongelma, jota tulee vastustaa. Siten poliiseja kritisoivien henkilöiden esittäminen naurettavina öykkäreinä ”Fuck the Police” -kappaleen tavoin saisi todennäköisesti osakseen kritiikkiä. (ks. Juhola & Välikangas 2020; Amnesty International 2022; Levin 2022, The Washington Post 2022.)
Autenttisuus kappaleen musiikissa ja videossa
Vuonna 2014 Suomen Spotifysta kuunneltiin eniten Cheekiä, Robinia ja JVG:tä (Korhonen 2014). EDM-genren paukkuvat supersaw-syntetisaattorit, dropit ja korosteisen popahtavat kertosäkeet olivat suomiräpissäkin valtavirtaa. Tuon ajan hengen on itseensä sisäistänyt myös Fuck the Police -sarjan pääpahis ja arkkivihollinen, teinipoppari Michael. Michael esitellään ”Fuck the Police” -musiikkivideon introssa, kun Jyrki ja Matias huomaavat YouTubesta tämän paikallisen kiiltokuvapojun uuden ”Proteiinia, muijia” -hittibiisin. Musiikkivideolla leopardikuvioisiin trikoisiin pukeutunut ananastukkainen Michael laulaa omahyväisesti elämästään naisten ihailun keskipisteenä. Hän yhdistää suosionsa kuntosaliharrastukseensa ja ulkonäköönsä. Kameralle flirttaileva lipevä Michael edustaa yhdenlaista stereotyyppiä 2010-luvun puolivälin pinnallisesta salibuumi-artistista. Michaelista tulevat mieleen sellaiset suomalaiset rap-teokset kuten Uniikin ”Tikis” (2015) tai Skandaalin ”Salikissa” (2014).
Tuohtuneena Michaelin ”mainstream-paskasta” Jyrki ja Matias alkavat unelmoida, kuinka he tekisivät ”kunnon gangsta shittiä”. Unelmasta syntyy kappale ”Fuck the Police”. Michaelista ja teinipoppareista saadaan kappaleelle tarvittava konkreettinen vastustamisen kohde poliisin rinnalle. Massamusiikin kiteytymä Michael onkin tärkeä hahmo ”Fuck the Policen” uskottavuuden ja autenttisuuden kannalta, sillä häneen voidaan kohdistaa gangsta rap -kulttuurin väkivaltaisia ajatuksia, syytöksiä kaupallisuudesta sekä yleistä lyttäämistä poikien oman egon ja musiikkityylin pönkittämiseksi. Koska Michael on MoneyCriminalia ja Mc Copkillahia suositumpi, voidaan kappaletta ja sen sisältöä kuvailla myös termillä punching up, joka tarkoittaa alemmassa asemassa olevan (artistin) piikittelyä korkeamman statuksen henkilöä, tässä tapauksessa mainstream-artistia, kohtaan.
”Fuck the Policen” gangsta rap -autenttisuus alkaa rakentua biitistä, joka on kuin suoraan 1990-luvun aitopää-räpin ohjekirjasta: basso- ja virvelirumpua korostava yksinkertainen rumpukomppi, matalalla mouruava basso, uhkaavat synasointuiskut, samplet ampuma-aseiden lataamisesta ja laukaisemisesta, wah wah -efektillä varustettu kitara sekä ”west coast whistleksi” kutsuttu sävelien väliä liukuva korkeaääninen monosyntetisaattori. Viimeisenä silauksena kertosäkeen piano soittamassa kolmisointuja tahdin kahdeksasosilla kevyen arpeggion (soinnun sävelien soittaminen murtaen eikä samanaikaisesti) kera on kuin suora mukaelma Dr. Dren ”Still D.R.E.” -kappaleesta (1999). Ilmaisultaan MoneyCriminal ja Mc Copkillah ovat aggressiivisia ja uhoavia. Täten suomen kieltä osaamatonkin kuulija osaisi yhdistää kappaleen gangsta räpin genreen.
Näkyvin autenttisuutta rakentava tehokeino sanoituksissa on laaja yhdysvaltalaisten gangsta rap -artistien ja -kappaleiden nimeäminen, minkä avulla osoitetaan genren ja siihen liittyvän kulttuurin ja historian tuntemusta. Tämä ilmiö on vakiintunut hiphop-kulttuuriin myös nimityksellä namedropping. (Ks. Craig, Flynn & Holody 2017; Rantakallio 2019: 90–91). Artisteja ja kappaleita käytetään sanoituksissa kertomaan poikien omasta elämästä. ”Fuck the Policessa” ajetaan lowrider-autolla kuten legendaarinen kalifornialainen räppäri Snoop Dogg, eletään Amerikan tyyliin kuten toinen yhdysvaltalainen rap-legenda Rick Ross sekä lainataan iskulauseet 2Pacin ”Only God Can Judge Me”- (1996) ja Ice Cuben ”Gangsta Rap Made Me Do It” (2008) -kappaleista argumentteina omalle kovistelulle. Kertosäkeen ”Fuck the police”-hokema on myös suora lainaus N.W.A.:n ”Fuck Tha Policesta”. Suomalaiselle hiphop-kulttuurille ominainen vankka yhteys yhdysvaltalaisiin esikuviin sekä räpin historian tuntemuksella leveily näkyvät läpi kappaleen sanoitusten intertekstuaalisuudessa. (Sykäri ym. 2019: 18; Paleface & Salminen 2019: 210; Rantakallio 2019: 91.)
Kun Michael laulaa ”Proteiinia, muijia” -kappaleellaan makeasta elämästään, MoneyCriminal aloittaa ”Fuck the Policen” säkeellä ”Lähteny nollast antanu kaikkeni”, joka kuvaa räppärin omistautumista omalle musiikilleen sekä kertoo kliseistä ”ryysyistä rikkauksiin” -tarinaa. Aloitussäe ”Lähteny nollast antanu kaikkeni” voisi hyvinkin olla vaikkapa jostain Fintelligens-duon kappaleesta. Säkeet ”Tää duo tekee ug-kamaa / Vetää teinipoppareit päivittäin pataan” ja ”En reppaa mitä tahansa mainstream-lafkaa” kuvaavat autenttisuuden rakentumista ”underground vs. kaupallinen” -näkökulmasta, jossa undergroundiin (ug) yhdistyy artistin itsenäisyys ja riippumattomuus, kun taas kaupalliseen yhdistyy itsensä myyminen musiikkibisneksen määräiltäväksi (Westinen 2014: 68). ”Fuck the Policessa” teinipoppari Michael edustaa juuri tätä jälkimmäistä kategoriaa.
Yleisesti ”Fuck the Policen” sanoitukset ovat gangsta räpille hyvin tyypillisiä. Autot, ajaminen ja musiikin kuuntelu kuvataan yleisenä ajanvietteenä säkeissä ”Autos soi ainoostaan Youtuubist loopil” ja ”MoneyCriminalin kaa keskustas driftii”. Kappaleessa vihollisiin kohdistetaan väkivaltaa Mc Copkillahin artistinimen lisäksi säkeissä ”Mä hakkaan sen ja sen paskagroupin” sekä ”Jos on kyse poliiseista […] mukana AK-neliseiska” (rynnäkkökivääri). Monesti gangsta räpin rajuja väkivaltakuvauksia, kuten ”Fuck the Policen” poliisien ampumista rynnäkkökiväärillä, on mielekkäintä tulkita artistin mielikuvituksellisena ja tietoisen yliampuvana liioitteluna, eikä niinkään todellisen maailman uhkauksena (Rantakallio 2019: 255).
Häikäilemätöntä ja pelotonta itserepresentaatiota rakennetaan säkeissä ”Oon vaarallinen mies, en mammanpoika” ja ”Ku duunaan mun shittii, luotan mun klikkiin”; klikki on synonyymi sisäpiirille, omalle ryhmälle tai yhteisölle. Myös kappaleen musiikkivideossa autolla ajeleminen, aseiden esittely ja räppäreiden aggressiivinen elehdintä ovat autenttisuutta rakentavia visuaalisia keinoja, kellarimiljöötä ja gangsta-vaatetusta unohtamatta. Musiikkivideolla esiintyvän auton rämäisyys kuvaa yhtäältä rankkuutta ja kovuutta, toisaalta humoristisesti surkeutta, kun sitä verrataan vaikkapa poikien yhdysvaltalaisten esikuvaräppäreiden musiikkivideoilla rullaaviin kalliisiin ökyautoihin. Tyypillistä gangsta-rikollisuutta esiintyy sanoituksissa myös kuvitteellisen crackin diilaamisen, graffitin ja mafian muodossa.
Huumori ja tietämättömyys
”Fuck the Policen” parodisuus tulee ilmi aiheista, joilla sanoituksissa uhotaan: ”Ajetaan punasii päin jos meitä huvittaa”. Aivan kuin liikennesääntöjen rikkominen olisi pahinta, mitä aito gangsteri voi tehdä. Lupsakalla savolaismaisella murteella puhuva poliisikin vain pyytää poikia laittamaan musiikkia hiljemmalle: ”Se pyys: ’Hiljennä mussiikkia, tää on ihan susta kiinni’ / Haista paska kyttä turpa kiinni”. Kun Mc Copkillah vastaa musiikkivideon asialliselle poliisille säkeen osoittamalla epäkypsällä tavalla, hän tekee itsestään naurettavan. Jotkut solvaukset kuulostavat pikemminkin lapselliselta uhmalta kuin kovan jätkän puheelta: ”Mä hakkaan sen ja sen paskagroupin”, ”Epäaitoo illuminati-feikkipaskaa”. Viimeksi mainitussa on myös viittaus salaliittoteorioihin, jollaisia esiintyy underground-räpissä usein.
Sanoituksiin on sisäistetty eräänlainen varhaisaikuisen suomalaisen miehen saamattomuus: ”Oon vaarallinen mies, en mammanpoika / Vaikka syön ja punkkaanki mun porukoilla”. Tässä säeparissa MoneyCriminal on itse huomannut ristiriidan autenttisuutensa suhteen, joten hän korjaa tilanteen muistuttamalla, että vaikka hän syö ja punkkaa vanhemmillaan, hän ei asu siellä. Mc Copkillahin kovan jätkän maine taas todistetaan hänen raivokkaalla nettikäyttäytymisellään: ”Dissaan kaikkii kuuluisii poppareit / Isolla kädellä YouTuben kommenteis”.
Mc Copkillahin ja MoneyCriminalin räp-sivistymättömyys tai -tietämättömyys on oleellinen parodian kohde kappaleessa. Etenkin kertosäkeen ”Fuck the Police” -hokema on kuin tyhmyyttään lainattu yhteiskunnallisesta protestibiisistä ”Fuck Tha Police” ymmärtämättä sen todellisia juuria. Pojat eivät viittaa poliisiväkivaltaan tai rakenteelliseen rasismiin kertaakaan kappaleensa aikana. Tämä antaa vaikutelman siitä, että heidän hiphop-kulttuuria koskeva tietämyksensä on pinnallista ja he rakastavat gangsta räppiä vain genren uhon takia.
Toinen kyseenalainen säe kappaleessa on: ”Jos og:t nii mäki huudan ’fak nika” (og = original gangster eli ”aito räppäri”; fak nika on ”Fuck the Police” -musiikkivideolla esiintyvän kirjoitusasun mukainen ilmaus). Siinä Mc Copkillah lipsauttaa, ettei oikeasti edes ymmärrä kaikkea, mitä suustaan päästää, vaan kopioi sanatarkasti ihailemiaan räppäreitä halutessaan olla cool. Hän ei ymmärrä eroa itsensä ja mustien räppäreiden välillä. Säkeestä huomaa ajan hengen muuttuneen noin kahdeksan vuoden aikana, sillä vuonna 2022 julkaistuna n-sanaa sisältävää säettä ei pidettäisi ongelmattomana edes huumorikontekstissa, mikäli valkoinen ihminen lausuu sen. Vuonna 2021 räppäri Yeboyah aloitti suomalaisen median huomion kiinnittäneen keskustelun suomalaisten puutteellisesta hiphop-kulttuurin juurien tuntemuksesta sekä valkoisten räppäreiden n-sanan käytöstä sanoituksissaan (Hätinen 2021).
Musiikkivideolla pojat todistavat omaa rankkuuttaan muun muassa repimällä paperia ja töhrimällä Michaelin keikkajulisteita. Videolla esiintyvän taustajengin tärkeää roolia edustava Matiaksen äiti nähdään nostamassa poikansa housuja. Mc Copkillahin raapustaessa ”graffitei seinii” huomataan ”graffitin” olevan jonkin taiteellisen tägin tai yhteiskunnallisen viestin sijaan piirros miehen sukuelimistä. Kokonaisuutena musiikkivideo korostaa fiktiivisten räppäreiden sanoituksissakin ilmenevää lapsellisuutta, peräkammarin-poikuutta ja tarvetta päästä uhoamaan.
Lopuksi: parodia ja räpin vastaanotto
Justimuksen parodinen ”Fuck the Police” -musiikkivideo kuvaa, kuinka vaikeaa tai jopa mahdotonta gangsta rap -autenttisuuden saavuttaminen on valkoiselle suomalaiselle räppärille. Ristiriita yhdysvaltalaisen, yhteiskunnallista epätasa-arvoa ja rasismia kritisoivan esikuvan ja suomalaisen hyvinvointivaltion kasvattien lapsellisen uhon välillä on kappaleen huumorin avain. Teoksesta kuitenkin ilmenee myös vahva omintakeisen tekemisen meininki, joka on yksi autenttisen hiphop-teoksen kulmakiviä (Westinen & Rantakallio 2019: 138). Jyrki ja Matias rullaavat musiikkivideolla sellaisella rähjäisellä autolla, mikä heiltä löytyy, mutta rullaavat kuitenkin, ja he ovat onnistuneet luomaan vanhempien autotallista autenttisen räppiluolan muutamalla fanijulisteella.
Suomessa huumoriräppiä ei ole aina pidetty oikeana räppinä. 1990-luvun suomalainen huumoriräppi, joka oli myös suomiräpin ensimmäisen aallon menestynein puoli, on joskus rajattu suomiräpin ulkopuolelle ja pahimmillaan sen nähtiin pilaavan tai tahraavan suomiräpin maineen ja olemuksen. Vähintäänkin se on jakanut mielipiteitä. (Kärjä 2019: 92‒96.) Suomiräpissä voi siis edelleen olla sisäänrakennettuna tarve tarkastella hiphop-teoksia jonkinlaisen huumoriseulan läpi: huumori suomiräpissä ei nykyään enää ole automaattisesti autenttisuuden tuhoaja, mutta se on edelleen riskitekijä. Koska ”Fuck the Police” on tietoisesti huumoriteos ja sen tekijöinä on tunnettu komediaryhmä, ei yleisökään todennäköisesti ota kappaletta täysin vakavissaan. Täten mittapuu teoksen onnistumiselle on erilainen kuin jonkin vakavaksi tarkoitetun rap-kappaleen. Justimuksen ollessa jo kappaleen ilmestyessä tunnettu komediaryhmä voi heiltä ensinnäkin odottaa tämänkaltaista sisältöä ja toiseksi heidän ei oletetan seisovan sanojensa takana samalla tavalla kuin vakavaksi räppäriksi tai räppiryhmäksi identifioituvien esittäjien. Näin sanoituksiin ei myöskään välttämättä suhtauduta yhtä kriittisesti kuin ”oikeaan” räppiin.
Sellaiset suomalaiset, jotka eivät ole syvällisesti perehtyneet hiphopin historiaan ja kulttuuriin, eivät välttämättä tajua, kuinka myös alkuperäisessä yhdysvaltalaisessa gangsta räpissa mennään joskus huumori edellä. Suomalainen huumori, joka on etenkin historiassa paikoin perustunut kyseenalaiseen ja sortavaan ”vitsikkyyteen” (Kärjä 2019: 118), saatetaan siis kokonaisuudessaan nähdä eri asiana kuin muiden huumori, jolloin suomalaisen huumorin lisääminen alun perin yhdysvaltalaiseen räppiin nähdään vähentävän autenttisuutta. ”Fuck the Police” liittyykin toisaalta osaksi hiphopin kaanonia myös näyttäessään, miten huumori ja liioittelu itsessään luovat gangsta räppiä. Teos osoittaa myös, miten gangsta räppiä kuuluu esittää ja edustaa sekä miten hiphop-kulttuuri ja rap-musiikki voivat nostaa altavastaajan roolissa olevat omien konfliktiensa yläpuolelle. Lisäksi ”Fuck the Policessa” nimetyt hiphopin yhdysvaltalaiset suuret tekijät ja kappaleet saattoivat aikanaan tulla ensimmäistä kertaa monen suomalaisen lapsen ja nuoren tietoisuuteen Justimuksen tuotannon kautta.
Lähteet
Amnesty International 2022. ”Police violence”. https://www.amnesty.org/en/what-we-do/police-brutality/ (tarkistettu 26.7.2022).
Craig, Clay, Flynn, Mark A. & Holody, Kyle J. 2017. ”Name Dropping and Product Mentions: Branding in Popular Music Lyrics”. Journal of Promotion Management 23 (2), 258–276. https://doi.org/10.1080/10496491.2016.1267679 (tarkistettu 25.5.2022).
Forman, Murray 2000. ”’Represent’: Race, Space and Place in Rap Music.” Popular Music 19 (1), 65‒90.
Hätinen, Jukka 2021. ”Kolumni: Pyhimyksen n-sanoissa ei ole enää kysymys Pyhimyksestä”. Rumba 10.3.2021. https://www.rumba.fi/uutiset/kolumni-pyhimyksen-n-sanoissa-ei-ole-enaa-kysymys-pyhimyksesta/ (tarkistettu 21.2.2022).
Juhola, Teemu & Välikangas, Harri 2020. ”USA:ssa mustat joutuvat poliisin pysäyttämiksi paljon useammin kuin valkoiset – Nämä seitsemän tilastoa kertovat syvästä epäluulosta”. Yle 4.6.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11382362 (tarkistettu 21.2.2022).
Korhonen, Iida 2014. ”Cheek on Suomen suosituin artisti Spotifyssa – musiikkipalvelu listasi vuoden soitetuimmat”. Yle 3.12.2014. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/03/cheek-on-suomen-suosituin-artisti-spotifyssa-musiikkipalvelu-listasi-vuoden (tarkistettu 21.2.2022).
Kärjä, Antti-Ville 2019. ”Suomiräppiä ennen suomiräppiä: suomalainen rap ja historian poliittisuus”. Hiphop Suomessa: puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Toim. Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen & Dragana Cvetanović. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 89‒123.
Levin, Sam 2022. ”’No progress’ since George Floyd: US police killing three people a day”. The Guardian 30.3.2022. https://www.theguardian.com/us-news/2022/mar/30/us-police-killing-people-high-rates (tarkistettu 26.7.2022).
Mc Copkillah & MoneyCriminal 2014. ”Fuck the Police”. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=LRoYlTMlZGU (tarkistettu 26.7.2022).
Paleface & Salminen, Esa 2019. 13 kertaa kovempi. Räppärin käsikirja. Helsinki: Like Kustannus.
Pitkänen, Pia 2015. Maskuliinisuuden representaatiot Justimusfilmsin huumorivideoissa. Painamaton pro gradu. Kasvatustieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201510191340 (tarkistettu 21.2.2022).
Rantakallio, Inka 2019. New spirituality, atheism, and authenticity in Finnish underground rap. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto. https://www.utupub.fi/handle/10024/148453 (tarkistettu 26.7.2022).
Sisäministeriö 2020. ”Poliisibarometri: suomalaisten luotto poliisiin on yhä vahva”. https://valtioneuvosto.fi/-/1410869/poliisibarometri-suomalaisten-luotto-poliisiin-on-yha-vahva (tarkistettu 21.2.2022).
Sykäri, Venla, Rantakallio, Inka, Westinen, Elina & Cvetanović, Dragana 2019. ”Johdanto: Hiphop Suomessa 35 vuotta”. Hiphop Suomessa: puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Toim. Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen & Dragana Cvetanović. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 7‒32.
The Washington Post 2022. ”1,066 people have been shot and killed by police in the past year”. https://www.washingtonpost.com/graphics/investigations/police-shootings-database/ (tarkistettu 26.7.2022).
Westinen, Elina 2014. The discursive construction of authenticity: resources, scales and polycentricity in Finnish hip hop culture. Väitöskirja. Jyväskylä studies in humanities 227. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5728-5 (tarkistettu 21.2.2022).
Westinen, Elina & Rantakallio, Inka 2019. ”’Keep it real’ – Rap-artistien näkemyksiä autenttisuudesta”. Hiphop Suomessa: puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Toim. Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen & Dragana Cvetanović. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 124‒149.