KONE EI TREENAA JA TURHAUDU. AI-SÄVELTÄMISEN JA -ESITTÄMISEN LUPAUKSET JA VARJOPUOLET
Petri Kuljuntausta on äänitaiteilija, säveltäjä, FT ja Äänitaiteen ja elektronimusiikin dosentti.
Musiikin tekemisessä on käytetty arpaa ja algoritmisia menetelmiä jo vuosisatoja (mm. Mozartin Musikalisches Wurfelspiel). Tietokone esitti musiikkia 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla se teki läpimurron sävellyskoneena. Vuonna 1961 IBM 704 -tietokone jo lauloi synteettisesti Daisy Bell -iskelmää Bell Laboratoriossa. Suomessa herätti heti tuoreeltaan huomiota vuonna 1956 toteutettu tietokonesävellys Push Button Bertha. “Kone sävelsi iskelmän” otsikoi Tekniikan Maailma amerikkalaista sävellyshanketta tarkastelevan artikkelin vuonna 1957 (Robotti 1957: 9) ja väliotsikko informoi tehokkaan sävellyskoneen tuottavan “4000 sävelmää tunnissa”. Kirjoituksessa kuvaillaan kuinka sävellystyö tehtiin.
Sävellyshankkeen pohjana oli 100 uutta pop-sävelmää jotka analysoitin ja sen pohjalta tietokone tuotti uusia kappaleita. Melodian generoi Burroughs Datatron -tietokone, ohjelmoinnista vastasivat Martin L. Klein ja Douglas Bolitho ja sanat kappaleeseen teki Jack Owens. Lehdessä esitelty Push Button Bertha oli näkyvin lopputulos koneen tuottamista tuhansista aikaansaannoksista. Kirjoituksessa ei niinkään arvioitu teoksen musiikillista kvaliteettia vaan kiinnitettiin huomio koneen sävellystehokkuuteen, musiikin matemaattisiin piirteisiin ja siihen mitkä ovat kappaleen reunaehdot ja rakenteelliset ominaisuukset joiden pohjalta sävellys tuotettiin. Kappaleista analysoidut tyylipiirteet kiteytettiin seuraavaan muotoon:
1. Eri säveliä on n. 35-60.
2. Iskelmän kokoonpano on seuraava:
osa A, jossa on 8 tahtia ja jossa on 18-25 nuottia,
osa A toistettuna,
osa B, jossa on 8 tahtia ja 17-35 nuottia sekä jälleen
osa A toistettuna.
3. Jos viisi säveltä liikkuu peräkkäin ylöspäin, on kuudes alaspäin ja päinvastoin.
Martin L. Klein ja Douglas Bolitho laativat sävellysohjelman ja syöttivät koneeseen säännöt joiden pohjalta generointi alkoi. Koska tietokone ei tunne nuotteja, nuotit ja aika-arvot oli ensin muutettava numeeriseen muotoon. Ja kun kone oli suorittanut laskutoimituksen, tulos muutettiin takaisin nuoteiksi. Tietokone ei varsinaisesti säveltänyt vaan teki laskusuorituksia annettujen sääntöjen pohjalta. Eikä kone myöskään soittanut ääniä kuuluviin, laskutulos piti siirtää nuoteille ja edelleen muusikoiden soitettavaksi. Ohjelmoija Martin Klein arvioi saavutustaan toteamalla ettei tietokone korvaa säveltäjää, mutta se voi olla apuväline sovituksia ja soitinnuksia tehdessä. Klein ja Bolitho olisivat voineet nimetä itsensä säveltäjiksi, mutta he antoivat kunnian teoksen valmistamisesta koneelle. Library of Congress ei kuitenkaan antanut teoksen tekijänoikeuksia Datatronille, eikä tekijänpalkkiota esityksistä, sillä tekijänoikeuslaista ei löytynyt mainintaa että säveltäjä voisi olla kone.
Push Button Berthasta ei tullut klassikkoa, vaikka ABC-kanavan ensilähetyksen (15.7.1956) jälkeen äänite oli kaupoissa alle viikossa viitenä eri versiona (Levy 2006: 169). Sen sijaan yksi tunnetuimmista varhaisista tietokoneavusteisista sävellyksistä on Lejaren Hillerin ja Leonard Isaacsonin Illiac Suite (1956) jousikvartetille. Vaikka teoksen tuottamisessa käytettiin tietokonetta, se ei ollut tyylillisesti kiinni tietokoneajassa vaan mukaili menneitä sävellystyylejä. Varsin vähän tunnetaan Moskovassa vaikuttaneen Rudolf Zaripovin työtä. Hän analysoi kansanmusiikkia ja sävelsi sen pohjalta URAL-tietokoneen avustamana uutta kansanmusiikkia vuonna 1960. Lopputuloksen hän esitti sellolla.
Suomessa ensiaskeleet tietokonesäveltämisessä otettiin vuonna 1961 jolloin tilastotieteilijä Seppo Mustonen ohjelmoi Suomen Kaapelitehtaan elektroniikkaosaston Elliott 803 -tietokoneen tuottamaan yksiäänisiä sävellyksiä. Mustosen hanke poikkesi edellä mainituista kansainvälisistä esimerkeistä radikaalisti. Mustonen antoi koneelle sävelaiheen josta ohjelma alkoi tuottaa soivia variaatioita. Tai koneen saattoi vain laittaa käyntiin jolloin ohjelma tuotti myös sävelaiheen ja soitti loputtomasti variaatioita toistamatta itseään.
Mustonen ei tehnyt sävellysohjelmaa joka olisi matkinut tiettyjä musiikkityylejä ja juuri tämä piirre teki hänen sävelyksistään ainutlaatuisia: sävellinjat olivat oikukkaita, atonaalisia ja kulmikkaitakin, ja ne eivät assosioineet mihinkään olemassa olevaan musiikkityyliin. Toisinaan sävellinjat kuulostavat siltä kuin Frank Zappan atonaalinen kitarasoolo olisi risteytetty 1990-luvun Nokian kännykkäsignaaliin. Edellä aikaansa Mustosen toteutus oli myös siinä mielessä, että laskutoimituksen lisäksi tietokone soitti reaaliajassa tuottamansa musiikin. Elliott 803 soitti musiikin pienestä kaiuttimesta joka oli asennettu tietokoneen kylkeen. Mustonen sävelsi tietokonemusiikkia vuosina 1961-63 ja esitteli saavutuksiaan Jyväskylän Kesän konsertissa vuonna 1963.
Mustosen tietokonekokeiluista on säilynyt nauhalla teossarja Teema ja muunnelmia. Näin jälkikäteen voidaan harmitella ettei Mustosen sävellystoiminta jatkunut. Hänen tietokoneohjelmansa oli uuden alku ja tuotti aitoa konemusiikkia, mutta hanke jäi lopulta pistemäiseksi kokeiluksi. Mustonen oli edellä aikaansa sillä reaaliaikainen tietokonemusiikki oli vasta tulevien vuosikymmenten aihe. Valitettavasti “historiattomat” tietokonevariaatiot oikukkaine melodioineen olivat niin uutta ja outoa ettei näitä otettu aikanaan mukaan suomalaisen musiikin viralliseen historiakertomukseen. Saavutusten unohtamiseen vaikutti todennäköisesti myös se, ettei Mustosella ollut säveltäjätaustaa.
Erkki Kurenniemi tunsi Mustosen työn ja jatkoi hänen avaamalla linjalla eteenpäin ja rakensi elektronisen musiikin studioonsa laitekokonaisuutta jolla automatisoi säveltämisen. Tavoite oli pitkälti sama kuin Mustosella, mutta Kurenniemi suunnitteli ja rakensi tarvittavat laitteet itse ja lähtökohta oli kokeellisempi. Kurenniemen opus no 1, On-Off (1963), on lopputulos automatisoidusta sävellysprosessista jonka hän taltioi suoraan nauhalle. Teoksen säveltäminen kesti sen aikaa mitä teos kestää, reilut 12 minuuttia. Kurenniemi totesi pilke silmäkulmassa tulevaisuuden säveltäjän tehtäväksi jäävän vain on/off-nappulan käyttämisen. Todennäköisesti hän kuitenkin uskoi siihen että jonain päivänä kyetään mallintamaan säveltäjän intentiot niin perinpohjin että hänen tehtäväksi jää vain käynnistää kone ja päättää milloin ohjelma lopettaa sävellysprosessin.
1960-luvun lopulla oli suomalaisen tietokonetangon vuoro. Matemaatikko Markku Nurminen Turun yliopistosta valmisti tietokoneen avustamana tango-sävellyksen Kesän muistatko sen Toivo Kärjen tyyliin. Lähtökohtana oli Kärjen säveltämien tangojen analyysi, joiden pohjalta tuotettiin uusi. Esitys julkaistiin singlenä vuonna 1967 Esko Rahkosen laulamana ja sävellys laitettiin Kärjen nimiin. Yleisradion sivulla on kappaleesta myös julkaisematon versio, tietokonesalissa esiintyvän yhtyeen solistina on Erkki Liikanen (Lindfors 2008). Myöhemmin Nurminen (1971) paljasti ettei tietokone tuottanut tietokonetangoa kerralla ja yhden laskutoimituksen pohjalta: koneen generoimista jaksoista Nurminen yhdisti käsityönä sopivimmat jaksot joista lopullinen sävellys syntyi. Myös Nurmisen kollega Ulla Huttunen, sovelletun matematiikan laitoksen nuori tutkija, ohjelmoi koneen säveltämään musiikkia jo vuonna 1966. Lisäksi Huttunen valmisti ohjelman jolla koneen piirturi piirsi viivastot ja nuotit tulostuspaperille. Huttusen yksiäänisiä ja nimettömiä tietokone-sävellyksiä esiteltiin nuotinnoksena Turun Taidetapahtumassa vuonna 1966. Kurenniemi jatkoi Helsingin yliopistossa ja Digelius Electronicissa digitaalisten musiikkilaitteiden rakentamista ja sovelsi niihin tietokonetekniikkaa. 1970-luvun alussa hän valmisti DIMI-soittimien sarjan. Suomi oli kehityksen kärkimaita tietokoneavusteisen säveltämisen kehityksessä, joskin kokeilut jäivät, Kurenniemeä lukuunottamatta, usein pistemäisiksi ja vailla jatkoa ja niistä ei aikanaan tiedetty laajemmin koska tekijät eivät kirjoittaneet kokeiluistaan. Poikkeuksena Nurminen, joka kirjoittamassaan artikkelissa (1971) purki sävellysprosessin vaiheet.
Tietokonetango: Kesän muistatko sen. Kuva: P. Kuljuntausta
* * *
1970-luvulta lähtien tietokonemusiikin historiaa on tallennettu perusteellisemmin ja kehitys eteni pitkälti samoilla linjoilla kuin pioneerivaiheessa. Myöhemmin tapahtui kehitystä erityisesti siinä, että kone tuotti myös soivan äänimateriaalin, kuten Mustosen ja Kurenniemen varhaisissa hankkeissa. Tietokoneella tuotettiin ensin äänitapahtumia ja ne äänitettiin kelanauhalle, josta jokainen äänitapahtuma leikattiin irti omalla nauhanpätkälleen. Teoksen kokoamisvaiheessa masternauha rakennettiin teippaamalla näitä lyhyitä nauhoja äänineen yhteen. Lopullinen nauhateos rakentui siis käsityönä, tietokoneella tuotetuista äänielementeistä. 1980-luvulla tulivat henkilökohtaiset pöytäkoneet, PC:t, ja näihin julkaistut musiikinsävellysohjelmat. 1990-luvulla kehitys jatkui, vuosikymmen oli tietotekniikan (ATK) nousukautta ja automaattiset sävellysohjelmat ottivat ison kehitysaskeleen eteenpäin. Tietokoneelle ladattavat ohjelmat kuten Golden Ambient ja Thonk tuottivat ambient-äänikudelmaa Kurenniemen kuvailemalla tavalla: on/off-nappulaa painamalla ääniprosessi alkoi ja päättyi. Tosin ennen ohjelman käynnistämistä oli mahdollista säätää millä aktiviteetilla, nopeudella ja tyylillä muutoksia musiikissa tapahtui. Näitä ohjelmia saattoi käyttää osana luovaa sävellystyötä tai tuottaa niillä taustamusiikkia.
Vuonna 1990 julkaistu kanadalainen Band-in-a-Box -ohjelma osoittautui oivaksi apuvälineeksi yhtyesoiton harjoitteluun ja pian mekaanisesta soittokumppanista tuli yhden miehen säestysyhtye jolla hoidettiin esimerkiksi karaoke-tilaisuuksien taustasäestys. Ohjelmalla oli vankka käyttäjäkuntansa ja erityistä myös se että ammattisoittajat olivat soittaneet komppeja ja säestysosuuksia ohjelmaan. Käyttäjä saattoi käyttää näitä valmiita musiikkielementtejä rakentaessaan kappaleen säestystä.
Varhaisten digitaalisten säestyskoneiden ongelma oli se että näillä tehty musiikki kuulosti mekaaniselta. Niinpä ohjelmien toimintaa vietiin humaanimpaan suuntaan pienin innovaatioin. Yksi tällainen oli rumpukoneisiin ilmestynyt “humanize”-toiminto, jolla mekaaniseen biittiin sai lisättyä inhimillistä vaihtelua, eli epätarkkuutta, jonka määrän sai itse säätää. Jos kuuntelee konserttitallennetta joka on soitettu ilman klikki-raitaa, voi havaita miten tempo elää esityksen aikana. Tähän elävyyteen pyrittiin biittipohjaisessa konemusiikissa “humanize”-toiminnolla. Syntetisaattorien kehityksen myötä 1980-90-luvuilla studiomuusikoiden työt vähenivät dramaattisesti sillä yksi soittaja saattoi hallita koko syntetisaattoriorkesteria ja pohjan päälle kävi esiintymässä vain laulusolisti ja mahdollinen vieraileva muusikko.
* * *
Nuotinnosohjelmissa on mahdollisuus soittaa teoksen instrumenttiosuudet koneen midi-soittimilla ja koneen soitinpankissa on valittavana suuntaa-antavia instrumenttisoundeja joista voi valita mieleisensä. Alussa akustisia soittimia jäljittelevät äänet tuotettiin synteettisesti. Seuraavassa kehitysvaiheessa jokaisessa soitinsoundissa oli hieman aitoa soitinääntä mukana. Aidompi soundi saatiin aikaiseksi kun millisekuntien kestoinen soundin aluke (attack) oli sämplätty akustisesta soittimesta ja äänen loppu tuotettiiin synteettisesti. Näin toimittiin koska koneiden muistikapasiteetti ei olisi riittänyt kaikkien äänien sämpläämiseen kokonaisuudessaan. Vaikka lopputulos ei kuulostanut oikeiden muusikoiden soittamalta, aidomman kuuloiset soundit olivat suureksi avuksi erityisesti partituuri- ja elokuvamusiikin säveltäjille, jotka saattoivat hahmotella soitinyhdistelmiä koneensa ääressä. Sittemmin tuli markkinoille massiivisia soitinpankkeja, joissa soitinäänet olivat aitoja ja äänitetty huipputekniikalla hyvissä studioissa. Uusissa ja tehokkaissa tietokoneissa oli resursseja soittaa näitäkin.
Oma sektorinsa on musiikin kokeellinen alue, jossa tuotetaan musiikkia vaihtoehtoisista lähtökohdista käsin. Kokeellisen musiikin säveltäjät ja äänitaiteilijat “väärinkäyttävät” teknologiaa ja tutkivat äänitekniikoita ja keinoja miten tuottaa uusia ääniä. Teoksen lähtökohtana voi olla kehon liikkeet, aivoaallot, mediateknologian väärinkäyttö ja ns. mediakriittisen lähestymistavan kautta tavoitetut uudet merkitykset, rakenteet ja estetiikat. Periaatteessa mikä tahansa data, jossa tapahtuu muutoksia voidaan kääntää ohjelmalla ääniksi tai säveliksi. Tämän taiteensektorin luovassa toiminnassa ei simuloida musiikin menneisyyttä eikä kyse ole sarjatuotantona myyntiin valmistettavan sovelluksen tai koneen rakentamisesta sillä laitteisto on yleensä rakennettu vain omaan käyttöön. Uniikki teos on sekä tyylin alku että loppu. Sen jälkeen rakennetaan uusi laite ja kehitetään uusi estetiikka.
* * *
Koneavusteisesti tuotetun musiikin kehitys on edennyt pienin askelin sitten Push Button Berthan ilmestymisen 1950-luvulla. Myöhemmin tulivat sarjavalmisteiset syntetisaattorit, midi, sämplerit jne. Kone on ollut säveltäjän apuväline, ei korvaaja. Syntetisaattorit, sekvensserit ja rumpukoneet oli kehitetty jo 1980-luvulla niin hyviksi, että niillä korvattiin elävät soittajat monissa pop-sessioissa ja studioäänityksissä. Kehitys kiihtyi 1990-luvulla ja musiikin tuotanto helpottui ja nopeutui kohti uutta vuosituhatta lähestyttäessä. Muutoksesta huolimatta koneet eivät uhanneet säveltäjiä. Tietokone oli pohjimmiltaan laskukone ja säveltäjän hyvä apuri.
2010-luvulla AI-pohjaiset toteutukset avasivat portteja täysin uusiin mahdollisuuksiin. Tekoälyssä (artificial intelligence, AI) on kyse koneista, jotka oppivat jatkuvasti analyysin pohjana olevan raaka-datan kasvaessa. Neuroverkko oppii ja mukautuu uusiin tilanteisiin ja kone voi suorittaa inhimillisiä tehtäviä. AI-avusteinen säveltäminen tukee luovia tekijöitä, helpottaa ja nopeuttaa sävellystyötä sillä tietyissä musiikkityyleissä sovittaminen ja soinnuttaminen on mahdollista automatisoida. Erityistä on se, että ohjelmilla ei tuoteta vain sävellystä ja sen nuotteja, vaan valmiita soivia esityksiä. Kehitys on nopeaa, ilmassa on paljon lupauksia ja hämmentävää onkin se, kuinka nopeasti huikeat lupaukset näyttävät toteutuvan. AI-ohjelmat ovat lyhyessä ajassa kuin varkain kivunneet tasolle, jota ei olisi vielä vuosituhannen vaihteessa voinut ennustaa. Asiat ovat olleet idulla, mutta nyt ne alkavat kantaa hedelmää.
Tänä päivänä kone voidaan laittaa säveltämään sujuvasti mihin tyyliin tahansa, mutta lisäksi se soittaa sävellyksen niin hyvin ettei esiintyjiä tarvita. Synteettinen laulu alkaa lähestyä tasoa, ettei sitä voi erottaa oikeasta laulajasta. Levymusiikin pohjalta on mahdollista generoida uusia esityksiä joista parhaimmat ovat esikuvansa kuuloisia.
Eräs nykyisistä AI-sävellystyökaluista on elokuvamusiikin sävellysohjelma AIVA (Artificial Intelligence Virtual Artist). Sävellystyö ohjelmalla alkaa musiikkityylien preset-valikosta joka sisältää seuraavat tyylit: Modern Cinematic, Electronic, Pop, Ambient, Rock, Fantasy, Jazz, Sea Shanty, 20th Century Cinematic, Tango ja Chinese.
AIVA-sävellysohjelma. Näkymä päävalikosta. Kuvakaappaus: P. Kuljuntausta.
Valinnan jälkeen siirrytään ohjelman sivulle, jossa on musiikin parametrien valikko. Tällä sivulla valitaan sävellaji, tahtilaji, tempo, instrumentaatio ja montako teosta tuotetaan. Jos käyttäjä ei halua valita mitään, hän voi jättää kaikki parametrit ‘Auto’-asetukselle jolloin ohjelma tekee päätökset. Lopuksi käyttäjä painaa nappia ‘Create your track(s)’ ja ohjelma alkaa generoida teosta. Käyttäjä voi valita haluaako hän valmiin teoksen partituurina (midi-tiedosto) vai äänitiedostona. Partituuria voi muokata, tehdä poistoja tai lisäyksiä ja tuottaa sen pohjalta uuden partituurin tai äänitiedoston.
AIVA-sävellysohjelma. Valmiin teoksen latausvalikko. Kuvakaappaus: P.Kuljuntausta.
Erityinen toiminto ohjelmassa on teoksen kloonaus. Ohjelmaan voi tuoda sisään midi-tiedoston ja ohjelma valmistaa siitä kloonin pienin eroavaisuuksin. Jos käyttää ohjelman ilmaisversiota, sävellysten tekijänoikeutta ei saa itselleen vaan se jää ohjelman tekijöille. Jos maksaa noin 40 euron kuukausimaksua, saa tekijänoikeuden itselleen. AI-sävellysohjelma voi tuottaa käyttäjälle teoksia vaikka hänellä ei olisi lainkaan tietämystä musiikista. Ja hän voi ostaa ohjelman tuottamien teosten tekijänoikeudet itselleen, vaikka ei osaisi säveltää. Kaiken lisäksi ohjelma tuottaa sävellyksistä hämmästyttävän aidolta kuulostavia esityksiä. Säveltäjät ovat syystä kauhistelleet ammattinsa tulevaisuutta AIVA:n youtube-kanavalla. Eräs skenaario on, että tuottajat voivat ilman säveltäjää tuottaa ohjelmalla musiikin ja saada vielä tekijänoikeuden itselleen pienellä kuukausimaksulla.
AIVA ei tuota laulua, mutta laulun mallintamisen saralla on myös tehty hiljattain merkittäviä kokeiluja. Yli 30 vuotta sitten edesmennyt japanilainen laulajakuuluisuus Misora Hibari (1937-1989) nousi hologrammina lavalle loppuvuodesta 2019 ja lauloi yleisölle uuden kappaleen Arekara. “AI Misora Hibarin” lauluäänen ohjelmoinnissa käytettiin AI-teknologiaa yhdistettynä Vocaloid-puhesynteesiin.
Projektin alkuvaiheessa Hibarin vanhat laulu- ja puhetallenteet kerättiin pohjamateriaaliksi. Hänen äänensä analysoitiin kahteen miljoonaan indeksiin, jotka muodostuivat 1/100 sekunnin pituisista näytteistä. Näiden pohjalta seurasi tekoälypohjainen syväoppimisen (engl. deep learning) prosessi. Lopulta Hibarin ääni oli mallinnettu kaikkine elementteineen, mukaan lukien äänen vibrato, harmoninen rakenne ja jopa hengitys. Analyysissa selvisi miksi Hibarin lauluääni on erikoinen: se koostuu kahdesta samanaikaisesti soivasta äänestä, joista ylempi ääni on korkeassa äänirekisterissä soiva harmoninen ylä-äänes. Konsertissa Misora Hibarin AI-hahmo lauloi koskettavasti ja monet kuuntelijat yleisössä liikuttuivat. Blogi-kirjoituksessa eräs ihailija kertoi kuinka kummalliselta se tuntui, että AI Misora Hibarin esityksessä oli sielukkuutta ja laulajan lämpö nousi esiin. Useiden kuuntelukertojen jälkeen hän saattoi etsimällä löytää esityksen youtube-tallenteesta kohtia, joissa Vocaloid ehkä “kurkisti läpi”, muttei pitänyt tätä seikkaa tärkeänä. (J-Canuck 2020).
Jukebox-hankkeessa puolestaan lähestytään AI-pohjaisen musiikin generointia hieman toisesta tulokulmasta ja tuotetaan musiikkiesityksiä tunnettujen artistien levytysten pohjalta. Jukebox on neuroverkko (neural network), joka tuottaa raaka-audiosta (raw audio) uusia, tyylinmukaisia musiikkiteoksia soivina esityksinä.
Neuroverkko koulutettiin keräämällä netistä 1.2 miljoonan musiikkikappaleen datajoukko ja linkittämällä esitykset LyricWikiin, josta saatiin kappaleiden sanoitukset (Dhariwal, 2020). Hankkeen sivustolla on soittolista pop-artisteista, joiden tyyliin Jukebox on generoinut uusia kappaleita. Artisteja ovat mm. David Bowie, Talking Heads, Prince, Tori Amos, Joe Bonamassa, Al Green, Beatles, Ella Fitzgerald jne. Myös lyriikat kappaleisiin tuottaa AI-ohjelma.
Jukeboxin klusterointi osoittaa miten musiikin lajityypit liittyvät toisiinsa. Kuva: OpenAI
Jukeboxissa kyse on elävältä kuulostavien esitysten tuottamisesta aina soittimia ja laulusolistia myöten. Parhaimmissa tapauksissa lopputulos on toimiva, heikoimmissa esitys muistuttaa vain etäisesti alkuperäistä. Jukebox-ohjelmaa kehitetään Cornellin yliopistossa ja tutkimustuloksia julkaistaan keinoälyn tutkimiseen ja soveltamiseen keskittyneen OpenAI-yrityksen kautta.
* * *
AI-avusteisten sävellysten ja -esitysten tuottaminen on edennyt pitkälle ja tullut tienristeykseen jossa nousee esiin myös eettisiä ja tekijänoikeuteen liittyviä ongelmia. Jos ohjelma tuottaa uusia kappaleita edesmenneiden artistien tyyliin niin aidon kuuloisesti ettei niitä erota alkuperäisestä esittäjästä, kenelle silloin kuuluu tekijänoikeus, kenen nimiin teos ja esitys merkitään? Voiko David Bowie jatkaa luovaa uraansa AI-hahmona, vai tulisiko AI-realisoinnit erottaa mallina olevista aidoista taiteilijoista. Todennäköisesti näistä sovitaan perikuntien ja tuottajien välillä tapaus kerrallaan. Pelisääntöjä ei ole olemassa ja 2020-luku tuonee mukanaan tekijänoikeus-oikeudenkäyntejä, joissa puidaan kenellä on oikeus koneen tuottamaan teokseen ja silloin määritellään uudestaan mitkä ovat luovuuden ja luovan teoksen kriteerit — ja kuka (tai mikä) voi olla taiteilija. Keskustelu siirtyy väistämättä uudelle tasolle siinä vaiheessa kun artistin läsnäoloa ei enää tarvita ja hänen luova taiteellinen tuotantonsa jatkuu bittiavaruudessa. Sitä rikkaampana se jatkuu, mitä enemmän hän on tuottanut uransa aikana dataa (teoksia ja esityksiä) neuroverkon käyttöön.
Koneavusteinen musiikki ja äänisuunnittelu on arkipäiväistynyt ja musiikkituotannon automatisointi on edennyt pisteeseen jossa säveltäjät ovat uuden edessä. Tekoälypohjaisen musiikin äärellä voidaan pohtia koneen ja säveltäjän muuttunutta suhdetta ja tarkastella missä määrin kone laajentaa säveltäjän työtä vai korvaako se lopulta säveltäjän.
Oireellista on että vuonna 2020 Discovery-tuotantoyhtiö ja -kanava irtisanoi säveltäjänsä ja ilmoitti ettei tule enää maksamaan heille työstä. Säveltäjät voivat säveltää jos tekevät työn ilmaiseksi. Ohjelmiin aiemmin tehdystä musiikista ei myöskään luvattu maksaa enää royalteja. Jos säveltäjä ei luovu oikeuksistaan ja haluaa edelleen osuutensa, hänen musiikki pyyhitään yli ja korvataan ns. katalogimusiikilla josta yhtiön ei tarvitse maksaa korvauksia. Asia herätti julkisuudessa paljon keskustelua ja lopulta Discovery perui päätöksensä (Burlingame 2020). Tämä tuskin jää ainoaksi vastaavaksi tapaukseksi, ja ehkä muut yhtiöt tekevät siirtymän AI-pohjaiseen musiikkiin hienovaraisemmin.
AI-sävellysohjelmilla voidaan helposti tuottaa dokumentteihin ja elokuviin aidonkuuloisia musiikkitaustoja ja -tekstuureita. Koneen tehokkuus on siinä että se voi tuottaa esimerkkinä olevan raakadatan pohjalta nopeasti suuren määrän vaihtoehtoja, joista todennäköisesti lopulta löytyy haluttuun yhteyteen sopiva ratkaisu. Nähtäväksi jää millä vauhdilla tekoälyohjelmat kehittyvät ja ovatko ne lopulta niin hyviä että säveltäjät ja esiintyjät joutuvat tulevaisuudessa entistäkin ahtaammalle kamppaillessaan oppivaa ja uutta generoivaa konetta vastaan, joka omaksuu hetkessä tietyn musiikkityylin ja jopa koko tradition. Tietyissä tapauksissa peli on hyvinkin pian menetetty ja säveltäjien palveluksia ei enää tarvita niin usein kuin aikaisemmin. Uskon kuitenkin että omaperäisiä säveltäjiä ja esittäjiä tarvitaan vielä pitkään silloin kun musiikilta vaaditaan inhimillisen toiminnan erilaisia valööreja, luovuutta, omaperäisyyttä, uusia ideoita, oivalluksia, huumoria, leikkimielisyyttä, oikkuja… ja sellaisia karaktereja ja ominaisuuksia joita tämänhetkinen raaka-data ei vielä sisällä. Musiikki kehittyy ihmisten ehdoilla ja musiikissa on tasoja joita ei voi siirtää laskutoimitukseksi. Unohtamatta eläviä esityksiä ja sitä kuinka tärkeää yleisölle on tietoisuus siitä että artisti on oikeasti läsnä.
Lähteet
AIVA. Created with AIVA (Youtube-soittolista). https://www.youtube.com/playlist?list=PLv7BOfa4CxsHAMHQj0ScPXSbgBlLglRPo (tarkistettu 18.9.2021)
Burlingame, Jon 2020: “Following Outrage, Discovery Networks Backs Down on Composer Ultimatum”. Variety 23.1.2020. https://variety.com/2020/music/news/discovery-networks-composers-ultimatum-1203478062/ (tarkistettu 18.9.2021).
Dhariwal, Prafulla & Heewoo Jun, Christine Payne, Jong Wook Kim, Alec Radford, Ilya Sutskever 2020. “Jukebox: A Generative Model for Music”. Cornell University, arXiv:2005.00341v1 [eess.AS].
Hiller, Lejaren ja Leonard Isaacson 1956: Illiac Suite jousikvartetille. https://open.spotify.com/track/6ikV7mM1mwzFDrhmK4bNxE (tarkistettu 18.9.2021)
Hiller Jr, Lejaren A. 1959: “Computer Music”. Scientific American 201:6 (December 1959), 109-121.
J-Canuck 2020. AI Hibari Misora – Arekara. Kayokyokuplus-blogi. http://kayokyokuplus.blogspot.com/2020/02/ai-hibari-misora-arekara.html
Jukebox. https://openai.com/blog/jukebox/ (tarkistettu 18.9.2021)
Levy, David 2006. Robots Unlimited. Life in a Virtual Age. Wellesley: A K Peters.
Lindfors, Jukka 2008 (2016). “Tietokoneet sävelsivät tangoa ja soittelivat polkkaa”. Ylen ohjelmissa tietokonesäveltämisestä puhuvat mm. Markku Nurminen ja Erkki Kurenniemi, sivulla myös tietokonetangon julkaisematon versio jossa solistina Erkki Liikanen. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/02/13/tietokoneet-savelsivat-tangoa-ja-soittelivat-polkkaa (tarkistettu 18.9.2021)
Nurminen, Markku 1971. “Suomalainen tango: analyysi ja sävellysmalli”. Musiikki 1:2, 29-37.
Nurminen, Markku 1967: “Kesän muistatko sen”. Philips 340 807 PF (single-äänilevy). Markku Nurminen ohjelmointi IBM 1130 -tietokoneella, Toivo Kärki sovittaja ja tuottaja, Juhani Lompolo sanat, Esko Rahkonen laulu, Jaakko Borg orkesterinjohto.
Robotti 1957: “Kone sävelsi iskelmän – elektroniaivojen käyttöala laajenee”. Tekniikan Maailma 1957:8, 9.