1 min read

ERIKOISNUMERON ESITTELY

PhD Nina Öhman on Musiikin suunnan päätoimittaja.

Tervetuloa lukemaan Musiikin suunnan erikoisnumeroa, johon on koottu Suomen musiikintutkijoiden 24. valtakunnallisessa symposiumissa pidettyjen esitelmien perusteella laadittuja artikkeleita ja symposiumissa esitettyjä videopostereita. Symposium pidettiin 5–7.5.2021 Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Suomen etnomusikologisen seuran järjestämänä verkkotapahtumana. Symposiumin teeman “Technology and Change in Music Cultures” mukaisesti tämän erikoisnumeron artikkelivalikoima antaa laajan katsauksen musiikintutkimuksen ajankohtaisiin aiheisiin keskittyen teknologian ja tiedon tuottamisen monitasoiseen linkittyneisyyteen. Samalla myös artikkeleiden erilaiset toteutustavat avaavat uusia näkymiä digitaalisen julkaisutoiminnan mahdollisuuksiin. Tässä yhteydessä haluan ilmaista erityiskiitoksen Henri Pitkäselle teknisestä tuesta ja opastuksesta.

On myös tärkeää mainita, että Symposium oli yksi tutkitun tiedon teemavuoden 2021 tapahtumista. Sen myötä symposium sai lisää medianäkyvyyttä ja kytkeytyi laajempaan tieteellisten tapahtumien verkostoon.

Mukavia lukuhetkiä!