LYHYESTI: AUDIOVISUAALINEN ANALYYSI VAIHTOEHTOISISTA FEMINIINISYYKSIEN ESITYKSISTÄ ALMAN DYE MY HAIR JA COWBOY-POPMUSIIKKIVIDEOILLA

Julkaistu 20.5.2020

FM Hanna-Mari Riihimäki työskentelee Turun yliopiston musiikkitieteen tohtorikoulutettavana ja on lisäksi aktiivinen laulaja-lauluntekijä. Hänen tutkimusintressinsä liittyvät audiovisuaalisuuteen sekä musiikin ja sukupuolen kulttuurisiin ja poliittisiin merkityksiin.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee nykypopmusiikin sukupuolittuneita rakenteita, erityisesti popmusiikkivideoiden feminiinisyyksien esityksiä ja niiden muutosta. Tarkastelen työssäni vaihtoehtoisia ja samalla voimaannuttavia feminiinisyyden esityksiä suomalaisen pop-artisti ja musiikintekijä Alman kahdella 2010-luvun loppupuolen musiikkivideolla Dye My Hair (2016, ohj. Youth Hymns) ja Cowboy (2018, ohj. Miikka Lommi). Pyrin hahmottamaan, mitä nykyaikainen vaihtoehtoinen popmusiikin feminiinisyys voi olla sekä miten Alman musiikkivideoilla luodaan uusia ja samalla kommentoidaan edellisiä popmusiikin feminiinisyyksien esityksiä.

Tutkimuksen taustaa

Työni kiinnittyy eniten populaarimusiikin ja sukupuolen kulttuurisen tutkimuksen kentälle, johon yhdistän musiikkivideon audiovisuaalista analyysia. Lisämotivaationa työlleni toimivat diskurssit usein stereotyyppisten sukupuolittuneiden rakenteiden purkamisesta. On edelleen tärkeää luoda keskustelua sukupuolittumisesta, myös toki maskuliinisuuteen, seksuaalisuuteen tai yleensä binäärisiin määritelmiin liittyen. Suhtaudun tutkimusaiheeseeni tietyllä intohimolla, mutta tarkoitukseni ei silti ole arvottaa tai määritellä oikeita sukupuolen esittämisen tapoja, vaan tehdä tulkintoja siitä mitä kuulen ja näen, suhteutettuna tämän hetkiseen (länsimaiseen) kulttuuriseen ja (pop)musiikilliseen kontekstiin, ja kartoittaa erilaisia vaihtoehtoja sekä pohtia mahdollisia tulokulmia tutkimusaiheeseeni.

”Vaihtoehtoinen”-käsitteellä viitataan johonkin, joka on tavallisuudesta tai (usein stereotyyppisistä) oletuksista ja odotuksista poikkeavaa. Tässä tarkastelussa sillä tarkoitetaan tämän lisäksi jotain, joka haastaa normeja, sekä herättää kysymyksiä ja keskustelua, vaikkakin jonkin asian vaihtoehtoisuus toki riippuu kunkin omista näkökulmista. Voimaantuminen tai valtaistuminen (engl. empowerment) viittaa yleisemmin erilaisten vähemmistöjen kohtaamaan eriarvoisuuteen ja taisteluun, jolla näitä valtarakenteita pyritään purkamaan. Sana on määritelty muun muassa prosessina, jossa saavutetaan (ennen mahdoton) valta tehdä valintoja, joka puolestaan tuo tullessaan uusia ja monenlaisia mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Voimaantumiseen liittyykin ydinajatus olosuhteiden ja mahdollisuuksien muutoksesta. Voimaantumista voi tapahtua vain, jos ei ole ollut valtaapitävän asemassa. (Kabeer 2005: 13–14.) Käsitteellä on toki nykyään moninaisempiakin merkityksiä, mutta tässä työssä voimaantumisen kehys on kutakuinkin edellä mainitun kaltainen.

Ei ole välttämättä hedelmällistä pyrkiä määrittelemään, millainen olisi ”oikeanlainen” feminiinisyyden esitys popmusiikissa ja millainen taas ei, mutta stereotypioiden purkaminen on silti eräs tämän aihealueen avainkysymyksistä. Vaihtoehtoinen feminiinisyys tässä tutkimuksessa rakentuukin eräiden stereotypioiden eli tässä feminiinisyyden piirteiden, kuten viimeistelty ulkonäkö ja naiselliset liikkeet, ja (nais)pop-artistiuden oletuksien ja odotuksien, kuten korkeahko ääni ja seksualisoitu esiintyminen, haastamisen kautta. Se, miksi tässä tutkimuksessa vaihtoehtoisen feminiinisyyden perässä on liitteenä sana ”esitykset”, kumpuaa siitä, ettei feminiinisyys tai muutkaan sukupuolittuneet (tai muut erojen) kategorisoinnit ole itsestään selviä, sisäisesti ja syntymässä tulevia, ristiriidattomia ominaisuuksia, piirteitä, toimintaa, tekoja ja käsityksiä, vaan rakentuvat monimutkaisemmista elementeistä läpi elämän.

Feminiinisyys ja maskuliinisuus määrittyvät kontekstisidonnaisesti sosiaalisissa sekä kulttuurisissa konventioissa, kunkin ajan ja ympäristön mukaisesti. Yhteiskuntamme sukupuolittuneet rakenteet ylläpitävät näitä rakennettuja käsityksiä ja määrittävät osin ymmärrystämme ympäröivästä maailmasta. Myös populaarimusiikin alueella taivutellaan ja muokataan sukupuoleen liitettäviä merkityksiä, jotka rakentavat uudelleen, vahvistavat tai haastavat perinteisiä, usein stereotyyppisiä määritelmiä. Tilaa on myös leikittelylle (Hawkins 2015). Sukupuoleen liittyvät merkitykset ovatkin jatkuvassa, vaikkakin hitaassa, muutoksessa ja useat populaarimusiikin artistit ovat toteuttaneet vapaampia ja moninaisempia sukupuolen esityksiä (Ks. esim. Whiteley 2000; Burns&Lafrance 2002; Burns 2010). Kuitenkin kohdennettuna etenkin globaaliin kaupalliseen popmusiikkiin, jossa listamenestys on usein sidoksissa länsimaisten kauneusihanteiden mukaiseen ulkomuotoon, vahvaksi muodostuneita feminiinisyyden normeja selkeästi kyseenalaistavia esityksiä on edelleen melko harvassa. Pop-feminiinisyyden ideaali on sinänsä noudatellut muita länsimaisia kauneusihanteita, kuten muun muassa vaaleat ja länsimaiset piirteet (suorat hiukset, suora nenä ja korkeat poskipäät), uhkea povi, treenattu vartalo ja hoikkuus (ks. esim. Kyrölä 2006: 108; Hawkins 2013: 473; Kinnunen 2010: 229, 232.)

Kysymyksenasettelu, aineisto ja menetelmä

Analyysini mukaan Alma hajottaa ja häiritsee (engl. disrupt, ks. Burns ja Lafrance 2002) häneen kohdistettuja odotuksia sekä yleisempiä odotuksia myös popmusiikin feminiinisyyteen liittyen. Alma voidaan myös nähdä musiikkigenrensä eräänlaisena liikuttavana voimana (ks. Whiteley 2000), joka pyrkii tietoisesti muuttamaan genrensä konventioita. Päätutkimuskysymykseni myötä tarkastelen minkälaisia vaihtoehtoisia ja samalla voimaannuttavia feminiinisyyksien esityksiä Alman Dye My Hair ja Cowboy -musiikkivideoilla rakennetaan. Tutkimuksen alakysymyksen (ja teoreettisen taustaluvun 2.) kautta hahmottelen lisäksi, minkälaisia feminiinisyyden esityksiä nykypopmusiikissa yleensä löytyy, luoden silmäyksen aiempaan kirjallisuuteen pohjaaviin esimerkkiartisteihin, jotka tavoillaan kyseenalaistavat sukupuoliin liittyviä määritelmiä. Tarkastelen myös Almaa ja molempia musiikkivideoita osittain vertautuen tähän hahmoteltuun (lähihistorialliseen) kehykseen.

Aineistona ovat siis mainitut musiikkivideot Dye My Hair ja Cowboy. Tutkimuksen tukena on lisäksi käytetty kyseisten kappaleiden lyriikoita ja Alman haastatteluja. Audiovisuaalisissa musiikin muodoissa sukupuoleen liittyvät ja sitä määrittävät tekijät kiinnittyvät yhtä paljon katsomiseen kuin kuuntelemiseenkin (mm. Hansen 2017: 89) ja popmusiikissa feminiinisyys tai yleensä sukupuolen representaatiot kiinnittyvät muutoinkin vahvasti visualisuuteen ja katsomisen valtarakenteisiin. Musiikkivideoista koostuvan aineiston pohjalta sekä teemoitetulla audiovisuaalisella analyysilla vaihtoehtoisen feminiinisyyden esityksiä onkin mahdollista tuoda esille paremmin kuin esimerkiksi pelkkien äänitteiden avulla. Lisäksi musiikkivideoiden nopeasti levittyvä luonne, helppo saatavuus sekä niiden yleinen suosio tekee niistä hedelmällisen analysointiaineiston, kun tutkitaan viestejä, joita yleisö vastaanottaa artisteiltaan (Koorsgaard 2017).

Tutkimusmenetelmänä on teemoitettu audiovisuaalinen analyysi, jossa vaihtoehtoisten feminiinisyyksien esityksiä ja niiden rakentumista kartoitetaan kolmen eri osa-alueen, 1. äänen, 2. ulkoisen kehon ja 3. poliittisen sanoman kautta. Jokaista aluetta avataan molempien musiikkivideoiden kohdalla niiden elementtien pohjalta, jotka ovat tulkintani mukaan erityisen huomiota herättäviä ja merkityksellisiä juuri niissä, joten yksityiskohdissa ilmenee eroavuuksia. Nämä osa-alueet ovat kukin hyvin moniulotteisia teemoja, limittyen osittain yhteen ja tukien toisiaan. Tässä tutkimuksessa ääntä tarkastellaan äänen muutamien eri ulottuvuuksien kannalta ja pohditaan minkälaista sukupuolta sekä vaihtoehtoista feminiinisyyttä Alman musiikkivideoilla rakennetaan lauluäänen ja sen teknologisen manipulaation kautta. Vaikka käsittelen sinänsä lauluääntä ja siihen liittyviä sukupuolittamisen suhteita, merkitystä on myös äänellä jonkin tietyn ryhmän edustajana. Ulkoisella keholla viitataan tässä tutkimuksessa kehon ”ulkopuolisiin” viitteisiin ja suhteisiin (engl. ”body’s relationship outside”, Frith 1996: 218), kuten vaatetukseen, hiustyyliin, kehon muotoihin ja liikkeisiin, menemättä sen enempää kehollisiin kokemuksiin. Tarkastelen, millaisia kehoja musiikkivideoilla esiintyy, miten niitä on ”merkitty” ja sukupuolitettu (ks. Kinnunen 2010: 227; myös Frith 1996: 218–219) sekä miten ne kommentoivat perinteisiä käsityksiä feminiinisyydestä sekä luovat mahdollista vaihtoehtoisuutta. Pohdin myös, millaista tekijyyttä ja auktoriteettia valittujen musiikkivideoiden kehoihin liitetään. Sukupuolen esityksillä ja niiden tarkastelulla on aina poliittista merkitystä, koska ne toimivat rakennuspalikoina maailmankuvan, kulttuurisen ymmärryksen sekä identiteettien rakennuksessa (Railton ja Watson 2011: 20). Analyysissani pohdin, miten poliittista sanomaa rakennetaan Dye My Hair ja Cowboy-musiikkivideoilla audiovisuaalisuuden keinoin. Minkälainen sanoma kummastakin kokonaisuudesta rakentuu? Tämä kyseinen ”kategoria” limittyy toki erottamattomasti yhteen myös edellisten, ääni ja keho, osa-alueiden kanssa, mutta pääosin käsittelyluvuissa poliittisen viestin tarkastelu on siirretty oman otsikkonsa alle.

Alman musiikkivideoiden voimaannuttavat vaihtoehtoiset feminiinisyydet

Musiikkivideoiden tutkimuksen keskiössä ovat musiikin ja kuvastojen keskinäiset suhteet sekä niiden yhteydet muun muassa kulttuurisiin tai kuvausteknisiin seikkoihin. Musiikkivideoilla on useita funktioita, aina artistin ja kappaleen markkinoinnista musiikin ja lyriikoiden eri elementtien esiin nostamiseen. Lisäksi musiikkivideot voivat myös esittää eli representoida sosiaalisia arvojärjestelmiä ja eron kategorioita, kuten esimerkiksi sukupuolta, ikää, rotua tai luokkaa (Vernallis 2004: 10, 75; ks. myös Pääkkölä 2016: 152; Hawkins ja Richardson 2007). Musiikkivideoiden ohjaajat harvoin valitsevat kuvastoonsa kulttuurisia, rakennettuja koodeja toistavia näkymiä, vaan jotakin, joka luo poikkeavan näkökulman, haastaa perinteisen ymmärryksen mukaisen tulkinnan kappaleesta tai ainakin herättää kysymyksiä (Vernallis 2004: 203). Valitsemani Alman musiikkivideot ovat keskenään hyvin erilaisia ja vaihtoehtoista feminiinisyyttä rakennetaan monipuolisesti kullekin videolle spesifein keinoin. Tulkintani mukaan vaihtoehtoinen ja voimaannuttava feminiinisyys Dye My Hair -videolla rakentuu stereotyyppisten oletusten rikkomisen kautta. Cowboy-musiikkivideolla taas rakennetaan hyväksyvää, suomalaisuudenkin kanssa keskustelevaa feminiinisyyttä, joka kuitenkin häivyttää sukupuolittuneiden määritelmien ja käsitteiden rajoja.

Sekä Dye My Hair että Cowboy kumoavat popmusiikissa (nais)artistiuteen liittyviä odotuksia, häiritsevät sukupuolittuneita rakenteita, purkavat feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen liittyviä stereotypioita sekä tuottavat uusia merkityksiä. Molemmilla musiikkivideoilla luodaan monenlaisten äänien ja kehojen kautta kysymyksiä herättävää kuvastoa ja äänimaailmaa, täten rakentaen myös poliittisesti latautunutta sanomaa.  Dye My Hair on mielenkiintoinen ja monitasoinen musiikkivideo. Alman omaa auktoriteettia korostetaan etenkin oudoksuttavien tanssijoiden välityksellä. Tanssijoiden ja Alman väliseen kontrastiin sitoutuu niin muokattu ja luonnollinen ääni, outo ja ”normaali” ulkomuoto ja kehon liikkeet kuin kaikesta tästä muodostuva poliittinen sanomakin, joka kokonaisuudessaan haastaa totuttuja feminiinisyyden esityksiä popmusiikissa. Musiikkivideon myötä Cowboy-kappale muodostuu kiinnostavaksi audiovisuaaliseksi kokonaisuudeksi, jossa luodaan merkityksiä ja rakennetaan vaihtoehtoista feminiinisyyttä muun muassa cowboy-identiteetin, Alman äänen ”jakamisen” ja yhteiseksi kokemisen, erilaisten kehojen näyttämisen sekä näistä ominaisuuksista ja muista elementeistä muodostuvan poliittisen sanoman kautta.

Molemmat videot myös haastavat tavoillaan muita nykypopmusiikkivideoita tuottamaan entistä monipuolisempia ja ehkä jollain tapaa mahdollisempia esityksiä sukupuolesta. Sukupuolirakenteiden esiin nostamista ja kommentointia voidaan tehdä seksualisoimatta kehoa, vaikka seksuaalisuus ja sen näkyville tuominen sekä sen eri ulottuvuuksista keskusteleminen ei silti näyttäydy videoissa tabuina, vaan luonnollisena identiteettitekijänä. Myös julkisuuden ja pop-artistiuden tuomia paineita ja oletuksia vastaan voidaan taistella tietoisesti toisen strategian kautta, kuten tulkintani mukaan juuri Alma on osoittanut. Lisäksi Alma vaikuttaa olevan melko poikkeuksellinen hahmo nykypopmusiikissa. Hän haastaa (rakennetun) imagonsa kautta kyseisen genren feminiinisyyteen liittyviä stereotyyppisiä piirteitä ja oletuksia, mikä analyysieni pohjalta vain vahvistuu hänen musiikkivideoidensa myötä.

Mainitut lähteet:

Alma 2016. Dye My Hair. Musiikkivideo (ohj. Youth Hymns). Julkaistu YouTubessa 16.12.2016. https://www.youtube.com/watch?v=p6LULl0GS6M

Alma 2018. Cowboy. Musiikkivideo (ohj. Miikka Lommi). Julkaistu YouTubessa 26.10.2018. https://www.youtube.com/watch?v=PTzYoemFra8

Burns, Lori 2010. “Vocal Authority and Listener Engagement: Musical and Narrative Expressive Strategies in the Songs of Female Pop-Rock Artists 1993-95”. Sounding out pop: Analytical Essays in Popular Music. Toim. Mark Spicer ja John Covach. Michigan: University of Michigan Press, 154–192.

Burns, Lori ja Lafrance, Mélisse 2002. Disruptive Divas. New York: Routledge.

Frith, Simon 1996. Performing Rites. On the Value of Popular Music. Oxford: Oxford University Press.

Hansen, Kai Arne 2017. “Empowered or Objectified? Personal Narrative and  Audiovisual Aesthetics in Beyoncé’s Partition”. Popular Music and Society 40(2), 164-180.

Hawkins, Stan (toim.) 2017. The Routledge Research Companion to Popular Music and Gender. London: Routledge.

__ 2015. Queerness in Pop Music: Aesthetics, Gender Norms and Temporality. London: Routledge.

__ 2013. “Aesthetics and hyperembodiment in pop videos: Rihanna’s ‘Umbrella’”. The Oxford Handbook of New Audiovisual Aesthetics. Toim. John Richardson, Claudia Gorbman ja Carol Vernallis. New York: Oxford University Press, 466–482.

Hawkins, Stan ja Richardson, John 2007. “Remodeling Britney Spears: Matters of Intoxication and Mediation”. Popular Music and Society Vol. 30, No. 5, 605–629.

Kabeer, Naila 2005. “Gender Equality and Women’s Empowerment: A Critical Analysis of the Third Millennium Development Goal”. Gender and Development, Vol. 13, No. 1, 13–24.

Kinnunen, Taina 2010. “Sukupuolen ja seksuaalisuuden muoto-oppi”. Käsikirja sukupuoleen. Toim. Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi ja Tuula Juvonen. Tampere: Vastapaino, 226–240.

Korsgaard, Mathias Bonde 2017. Music Video After MTV: Audiovisual Studies, New Media, and Popular Music. Lontoo ja New York: Routledge.

Kyrölä, Katariina 2006 . ”Ruumis, media ja ruumiinkuvat”. Sukupuolishow. Toim. Anna Mäkelä, Liina Puustinen ja Iiris Ruoho. Helsinki: Gaudeamus, 107–128.

Pääkkölä, Anna-Elena 2016. Sound Kinks: Sadomasochistic Erotica in Audiovisual Music Performances. Väitöskirja. Turun yliopisto.

Railton, Diane ja Watson, Paul 2011. Music Video and the Politics of Representation. Edinburgh: Edinburgh University Press.

Vernallis, Carol 2004. Experiencing Music Video: Aesthetics and Cultural Context. New York: Columbia University Press.

Whiteley, Sheila 2000 Women and popular music: Sexuality, identity and subjectivity. Abingdon: Routledge.

Tästä linkistä pääsee lukemaan pro gradu -tutkielman https://www.utupub.fi/handle/10024/147922