LEKTIO: BÄNDISSÄ JA VIMMASSA: SOSIAALINEN SUKUPUOLI ARJESTA ESIINTYMISLAVALLE TURKULAISTEN NUORTEN BÄNDIHARRASTUKSISSA

FT Tiina Käpylä (Turun yliopisto) on etnologitaustainen musiikintutkija, jonka erityisaloihin kuuluvat nuorisotutkimus ja sukupuolentutkimus.

Kunnioitettu kustos, arvoisa vastaväittäjä, ja hyvät kuulijat!

“Me käsitellään musiikki musiikkina. Musiikki ei ole mun mielestä sukupuoliasia. Toivoisin, että ihmiset tulee sinne kuuntelemaan musiikkia eikä miettimään me too -asioita.”

Näin totesi Helsinki Festivaalin ohjelmasta vastaava, Radio Suomipopin musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä alkukesällä 2018, toimittaja Joonas Lehtosen tiedustellessa sitä, onko festivaalin ohjelmaa kootessa mietitty sukupuoliasioita. Koivusipilä ilmoitti, että konsertin järjestelyiden yhteydessä ei ole kiinnitetty huomiota artistien sukupuolijakaumaan. Hänen mukaansa tapahtumaan ei ole etsitty pelkästään miesartisteja vaan suoraan häntä siteeratakseni ”sinne on etsitty kiinnostavia, suomalaisia artisteja, jotta saataisiin mahdollisimman monipuolisesti ihmisiä paikan päälle”. Laulaja Jenni Vartiainen oli ainoa nainen esiintyjien joukossa koko tapahtumassa. (Lehtonen 2018.)

Pori Jazzeilla päätettiin puolestaan menneenä kesänä omistaa kokonainen päivä naisille ja heidän johtamilleen kokoonpanoille. Mikko-Matti Aro päivitti asiasta Facebookiin seuraavaa:

”Pori Jazzissa ja Kirjurinluodon kolmella estradilla esiintyy lauantaina 21.7. pelkästään naisartisteja ja naisliiderien bändejä. Twitterissä Miesten tasa-arvo ry oli jo kysynyt, mikä päivä on omistettu miesmuusikoille. Kaikkein helpoin vastaus taitaisi olla, että aika moni päivä Pori Jazzin ja monen muun festivaalin historiassa.” (Aro 2018.)

Tämä keskustelu liittyy siihen, että alkukesästä 2018 verkkomedia Nuorgam julkaisi listauksen kesän suurimpien festivaalien esiintyjien sukupuolijakaumasta. Keskimäärin vain joka yhdeksäs esiintyjä oli nainen. Tilanne vaihteli tietysti festivaalin luonteesta riippuen paljon, turkulaisittain esimerkiksi Ruisrock yhtenä suurimmista pärjäsi tarkastelussa hyvin: 22,8 % tapahtuman esiintyjistä oli naisia. Suhteellisen iso prosentti toisinpäin käännettynä kuitenkin tarkoittaa sitä, että reippaasti yli puolet esiintyjistä eli 77,2 % on miehiksi luokiteltavissa olevia. Vastaavasti esimerkiksi metallimusiikkiin keskittyvän, helsinkiläisen Tuska-festivaalin ohjelma sisälsi vain 1,5 % naisia lavalla – 98,5 % esiintyjistä luokiteltiin siis miehiksi. (Markkola 2018.)

Tämä vuosi on sisältänyt erittäin vilkasta keskustelua sukupuolesta ja populaarimusiikista. Tämä keskustelu on tehnyt väitöstutkimuksestani hieman yllättäen erittäin ajankohtaisen. Väitöskirjassani Bändissä ja Vimmassa: Sosiaalinen sukupuoli arjesta esiintymislavalle turkulaisten nuorten bändiharrastuksissa (2018) voin kertoi joitain seikkoja siitä, miksi naisia on noilla lavoilla niin vähän ja siitä, miksi tilanne vaihtelee niin paljon eri tapahtumissa. Ehkä hieman myös siitä, miksi edes näennäiseen pyrkimykseen kohti tasa-arvoa voidaan suhtautua kovin karvaasti, kuten Miesten tasa-arvo Ry:n reaktio Pori Jazzin ohjelmajulkistukseen osoittaa.

Tutkimuksen aihe ja näkökulmat

Avatakseni tutkimukseni aihetta ja näkökulmia laajemmin, voin todeta että tutkimus on toteutettu etnografisin menetelmin. Nelisen vuotta kestäneen etnografisen kenttätyön myötä pääasialliset aineistot muodostuvat osallistuvaan havainnointiin perustuvan kenttäpäiväkirjan sekä tekstimuotoon litteroitujen haastattelunauhoitusten varaan.

Aiheena tarkastelen väitöstutkimuksessani turkulaisten, alle 29-vuotiaiden nuorten bändiharrastuksia sosiaalisen sukupuolen näkökulmasta.

Tutkimuksen tärkeimmät teemat, joiden kautta sosiaalista sukupuolta sekä sen rakentumista että ilmentymiä tutkimuksessa tarkastellaan, ovat arki, teknologiat, musiikin tyylilaji, muusikkous sekä esiintyminen. Näihin liittyy lukuisia hienosyisempiäkin alateemoja, joihin ei ole tässä yhteydessä kuitenkaan syytä paneutua tarkemmin.

Kokonaisuudessaan tähän tarkasteluun mahtuvat sekä nuorisotutkimus että nuorisotyön tutkimus, joiden piirissä nykypäivään sijoittuva bändiharrastustutkimus tai musiikintutkimus ovat olleet yllättävänkin harvinaisia aihepiirejä. Esimerkiksi media- ja kommunikaatiotutkimuksen professori Johan Förnäs (1998: 20) kuvailee musiikin tärkeää roolia teini-ikäisten kiivaimmassa identiteettityön vaiheessa. Nuorten ja populaarimusiikin yhteys on nähty erityisenä, mutta lapsiin ja nuoriin keskittyvä musiikintutkimus on silti yleisintä musiikkikasvatuksen koulutuksen parissa. Jostain syystä nuorten musisointiin liittyvä tutkimus on marginaalista musiikkitieteen ja etnomusikologian suuntauksissa ja se identifioituukin erityisesti musiikkikasvatuksen suuntauksen aihepiiriksi. Osittain tähän aukkoon nykyisessä musiikkitieteen tutkimuskentässä nyt ujuttaudun väitöstutkimukseni myötä.

Nuorisotutkimus ja nuorisotyön tutkimus on monitieteistä, ja nämä kaksi kietoutuvatkin usein yhteen. Yksi lähtökohta niiden tutkimiseen on sosiologinen. Myös sosiaalipoliittista tutkimusta tehdään, ja esimerkiksi Nuorisotutkimusverkoston tutkijoista monilla on yhteiskuntatieteellinen tausta. Nuorisotyötä ja nuorisotutkimusta voi opiskella omana oppiaineenaan ainakin Tampereen yliopistossa, jossa voi suorittaa yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot nuorisotyöhön ja nuorisotutkimukseen erikoistuen. Tampereella nuorisotutkimus on myös yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelman yksi väittelyala.

Toinen lähtökohta nuorten ja nuorisotyön tutkimukseen nojautuu enemmän humanistisiin aloihin, esimerkiksi etnologiatieteet ja sukupuolentutkimus ovat otollisia aloja aihepiirin tarkasteluun, lisäksi taiteidentutkimuksen eri aloilla näkökulmat voivat olla nuorisokeskeisiä tai liittyä nuorisotyöhön. Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen yhteydessä toimiva, nuorisotyöperinteen keruuseen keskittyvä Nuoperi-projekti kuuluu aihepiirin vakiintuneisiin tutkimusyksiköhin. Projektissa syksyllä 2018 alkanut ”Musa ja me” -tutkimushanke kartoittaa nuorisotyön alla tapahtuvaa musiikkitoimintaa erityisesti niiden nuorisotyöntekijöiden kokemana, jotka sitä tällä hetkellä nuorille Suomessa vetävät. Myöhemmässä vaiheessa mukaan halutaan myös musiikkia harrastavia nuoria. Haluan mainita Nuoperi-projektin, koska koko väitöskirjaideani on syntynyt kesällä 2009 kyseisen projektin korkeakouluharjoittelijana. Sillä on siis oleellinen rooli väitöstutkimukseni taustoittamiseksi.

Olen kuitenkin siirtynyt väitöstutkimukseni kuluessa musiikkitieteeseen. Suuri vaikuttaja tähän siirtymään on ollut se tosiasia, että populaarimusiikilla on iso rooli tutkimuksessa. Kiinnostukseni musiikkia, instrumentteja, musiikin tyylilajeja ja musiikkia tekeviä ihmisiä sekä heidän elämismaailmojaan kohtaan saivat minut ankkuroitumaan musiikkitieteeseen. Kuten jo mainittu, nuoriso- ja nuorisotyötutkimus ovat taustaltaan monitieteisiä; sen puolesta oppiaineella ei ole niin suurta merkitystä. Useiden tutkimuksessa käytettyjen teemojenkin tutkimus on monitieteistä, esimerkiksi arki, teknologia, esiintyminen, sosiaalinen sukupuoli ja monet hienosyisemmätkin teemat tässä tutkimuksessa ovat mitä erinäisimpien tieteenalojen temmellyskenttää. Usein näitä teemoja tarkastellaan useamman kuin yhden linssin läpi yksittäisissäkin tutkimuksissa. Siitähän monitieteisessä tutkimuksessa on käytännössä kyse.

Eräänlaisen tutkimuskriisin- tai tutkijan identiteettikriisin tuoksinassa olisin voinut tietysti jatkaa kansatieteessä, ehkä siirtyä sukupuolentutkimukseen tai jonnekin muualle. Musiikkitieteen yhteisössä kuitenkin kaikki tutkivat musiikkia. En ollut enää yksin aihevalintani kanssa. Nuorisoa ja nuorisotyötä merkittävämpi taso tutkimuksessa on musiikki, se ratkaisi lopulta väitöstutkimukseni kohtalon musiikkitieteen hyväksi. Tietysti taustani kansatieteessä, mutta myös eräänlainen murroskausi kohti musiikkitiedettä näkyy tutkimukseni lopputuloksessa.

Nyt lieneekin sopiva hetki palata tuohon puheenvuoroni alussa esitettyyn pilkahdukseen aihepiirin keskustelusta ja sen liitoskohdista tähän tutkimukseen. Yleisellä tasolla voin tutkimukseni pääkohdista todeta, että keskeiset tutkimustulokset kuvastavat eri kulmista sitä, kuinka merkittävä erontekijä sosiaalinen sukupuoli tällä tutkimuskentällä on.

Keskeiset tutkimustulokset linkittyvät homososiaalisuuden, sosiaalisesti rakentuvan tilan ja jakautuneiden harrastusvalintojen ympärille.

Homososiaalisuus on kaverisosiaalisuutta, jossa esimerkiksi vapaa-ajanvietossa ja vaikkapa harrastustoiminnassa suositaan oman sukupuolen edustajia. Käsitteenä siinä ei ole sukupuolirajoitteita, yhtä hyvin tämän tyyppinen kaverisosiaalisuus voi toteutua minkä tahansa sukupuolikategorian edustajien kesken. On kuitenkin perusteltua huomioida, että poikien kesken tämä sosiaalisuustyyppi toimii paremmin, siihen kannustetaan enemmän muun muassa joukkueurheilussa ja bändiharrastuksissa. Käsitteensä sitä käytetäänkin enemmän poikien ja miesten keskinäisiä verkostoja tarkastellessa, näin tässäkin tapauksessa koska se näyttäytyy tutkimuskentälläni nimenomaan poikien ja miesten toimintaa kuvaavana ja selittävänä sosiaalisuusmallina. Pojat ja miehet siis toimivat omansukupuolisissa sosiaalisissa tasoissa kaikilla bändiharrastusten osa-alueilla. Useimmat tytöt ja naiset bändiharrastuksiin pyrkiessään eivät käytännössä edes voi yrittää tehdä samaa, koska omansukupuolisia soittajia on niin vähän. Tämä on kuitenkin merkittävä, vaikkei ehkä yllättävin tutkimustulos, joka kertoo siitä, mikä tukee poikien ja nuorten miesten harrastamista.

Sosiaalisesti rakentuva tila on osa fyysisen toimintaympäristön tarkastelua, jossa fyysisesti olemassa olevien ympäristöjen ja tilojen päälle rakentuu sosiokulttuurinen taso, ajatus rinnastuu tuossa jo aiemmin mainittuun sosiaalisen sukupuolen ajatukseen. Eli ympäristössä tai tilassa toimivat ihmiset muovaavat tilasta sosiaalisen oman toimintansa kautta. Tämä on tilanteista, esimerkiksi tämän tutkimuksen yleisin havainnointiin käytetty tila, Turun kaupungin nuorten taide- ja toimintatalo Vimman kolmannen kerroksen suuri sali täyttyy bändiläisistä, rockmusiikista sekä pojista ja miehistä Turku Bandstand -bändikilpailuiltoina. Sama sali toimii kuitenkin myös muun muassa teatterinäytösten, koulutusten ja vaikkapa tytöille suunnatun Mimmi Magiaa -tapahtuman näyttämönä, jolloin tilasta tulee kulloisenkin tapahtuman ja käyttäjäkunnan tila. Kun tilassa on tietty käyttäjäryhmä, voi se tila heidän toimintansa ja lähtökohtiensa myötä, kuten puhetapojensa, kielensä, etnisen taustansa tai sukupuolensa mukaan muovautua esimerkiksi maskuliiniseksi tilaksi tai vaikkapa suomea puhuvien tilaksi. Tilaan astuessaan tähän sosiaaliseen ympäristöön kuuluva ei välttämättä rekisteröi asiasta mitään, mutta ne, jotka eivät kuulu siihen ryhmään luultavasti tajuavat heti olevansa vieraalla maaperällä. Tilaan kuuluvan voi olla mahdoton nähdä ja ymmärtää, kuinka määräävältä se voi tuntua niistä, jotka sinne haluaisivat astua tai siellä haluaisivat toimia, mutta jotka eivät koe kuuluvansa siellä toimivaan sosiaaliseen kehykseen esimerkiksi sukupuolensa, kielitaitonsa tai muiden seikkojen vuoksi.

Jakautuneisiin harrastusvalintoihin liittyvä tutkimustulos nostaa esiin sen, kuinka sosiaalinen sukupuoli jakaa harrastukset ja harrastusten sisällöt tehokkaasti, tämä ei sinällään ole musiikkiharrastustoiminnalle erityistä, vaan se näkyy yhtä selkeästi myös muun muassa urheiluharrastuksissa. Tytöt ja pojat harrastavat eri lajeja, eri intensiteetillä, ja jos harrastukset ovat samoja, he pelaavat ja harjoittelevat omansukupuolensa edustajien kanssa. Ne, jotka eivät koe kuuluvansa kumpaankaan binääriseen sukupuolikategoriaan, pusertuvat biologisen sukupuolimäärityksen kautta jompaankumpaan tai yrittävät luovia jossain välimaastossa. Jopa mahdollisuudet tehdä jotain harrastuksen kohteena olevaa myöhemmin työkseen, voi riippua sukupuolesta. Naiset eivät esimerkiksi jääkiekkoammattilaisina uraa pysty luomaan samassa mittakaavassa kuin miehet, harvemmin myöskään rokkitähtinä.

Paikallistasolla, omalla tutkimuskentälläni Turku Bandstand -bändikilpailun historian alhaisin osallistujamäärä koettiin tänä vuonna eli keväällä 2018, ja kilpailun voitti ensimmäistä kertaa ikinä räppiä esittänyt, pääosin maahanmuuttajataustainen ja ei-valkoihoinen trio, joka ei soittanut perinteisiä bändi-instrumentteja. Kaikkina muina vuosina, eli 22 vuotena tätä ennen kilpailun voitto on mennyt 20–30-vuotiaiden, melko perinteisiä bändi-instrumentteja soittavien, suomea puhuvien, valkoihoisten kantasuomalaisten nuorten miesten kokoonpanoille. Tämä kuvastaa paikallistasolla sekä rockin valkoisen maskuliinisuuden valta-asemaa että tämänhetkistä bändisoiton matalaa suosiota.

Katsotaanpa isoa kuvaa. Kitaravalmistaja Gibson hakeutui yrityssaneeraukseen toukokuussa. 2018. Siinäkin mielessä kuluva vuosi on näyttäytynyt populaarimusiikkikentän murroksena. 127 vuotta kitaroita valmistanut yritys oli ajautunut talousvaikeuksiin useista eri syistä, esimerkiksi laajentuminen kodinelektroniikkaan ja pois yhtiön ydinosaamisesta oli taloudellisesti virhe. Myös tuotekehittelyssä oli harharetkiä, kuten sähkökitaroiden robottivirittimet, jotka tulivat kalliiksi. Yhtenä Gibsonin talousvaikeuksiin johtaneista syistä pidettiin kuitenkin sitä, että kitaraa markkinoitiin pitkään vain miehille.

Uutista pidettiin jopa merkkinä sähkökitaran kuolemasta – rockmusiikin kuolemaahan on ennustettu jo sen synnystä saakka. lkka Mattila (2018) kirjoittaa Helsingin Sanomissa sähkökitaroiden laskenutta myyntiä käsittelevässä jutussaan, että kitaramarkkinoilla on vihdoin kiinnitetty huomiota isoon ostajakuntaan: tyttöihin ja naisiin. Lisäksi:

”Keskustelu kitaran mahdollisesta kuolemasta alkoi jo viime kesänä, kun Washington Post muistutti, että sähkökitaroiden vuosittainen myynti Yhdysvalloissa on pudonnut kymmenessä vuodessa puolestatoista miljoonasta kappaleesta miljoonaan. Washington Postin haastattelema nashvilleläinen kitarakaupan veteraani George Gruhn piti sähkökitaran suosion laskun syynä erityisesti kitarasankarien puutetta.” (Mattila 2018.)

Rohkenen spekuloida, että kyse ei ole edes kitarasankareiden puutteesta vaan siitä, etteivät nämä sankarit, heidän edustamansa maskuliinisuus ja muusikkous yksinkertaisesti houkuttele nyt nuoruuttaan eläviä sukupolvia samassa mittakaavassa kuin joskus aiemmin. Miksi he tavoittelisivat jotain, mitä eivät pidä kiinnostavana tai jotain, mikä tuntuu vieraalta? Kyllä rockmusiikki joka tapauksessa houkuttelee yhä poikia pariinsa, vaikka bändimusiikin ja rockin suosio onkin globaalisti tällä hetkellä matalalla. Tällä hetkellä eniten bändeissä soittamisesta ja rockin eri tyylilajien soittamisesta näyttävät kuitenkin olevan kiinnostuneita aikuiset, yli 25-vuotiaat naiset, jotka omin sanoinensa ovat aina halunneet soittaa bändeissä mutta eivät ole aiemmin tienneet miten se onnistuisi.

Niitä naisia, jotka eivät ole päätyneet mukaan omien kaupunkiensa nuorisotalojen bänditoimintoihin koska eivät ole osanneet tai uskaltaneet astua miesten maailmaan nuorempina ja epävarmempina versioina itsestään. Niistä naisista, jotka ovat tehneet jo vuosien jopa vuosikymmenten työt muodollisessa musiikkikoulutuksessa tai muuten elelleet elävän musiikin toimintojen liepeillä keikoilla käyden, jopa niitä järjestäen ja musiikkia muuten kuluttaen. Ehkäpä näiltä naisilta voisi ottaa oppia ja pitää huolta, että tulevien sukupolvien tytöt ja naiset pääsisivät mukaan.

Kaiken kaikkineen nuoret kuitenkin tekevät paljon musiikkia. Sen tekeminen on vain omaehtoistunut, teknologisoitunut ja karannut perinteisemmistä toimintakanavista, joita rockin valtakautena asemansa vakiinnuttaneet valkoiset, keskiluokkaiset, länsimaalaiset heteroseksuaaliset miehet hallinnoivat. En usko rockin enkä edes sähkökitaran kuolemaan, vaikka kupla onkin puhjennut – musiikki löytää aina tiensä. Sitä tehdään nyt älypuhelimilla, tableteilla, ukulelella, lo–fi-estetiikalla, pienillä ruohonjuuriklubeilla, tuotetaan ja tallennetaan studiojärjestelmien ulkopuolella ja levitetään sosiaalisessa mediassa. Suurimmatkin lupaukset, kuten Alma, tekevät itse musiikkiaan ja hallinnoivat julkisuuttaan sekä musiikinteko- ja esittämisprosesseja.

Pyydän Teitä, arvoisa dosentti Elina HytönenNg tiedekunnan määräämänä vastaväittäjänä esittämään ne muistutukset, joihin katsotte väitöskirjani antavan aihetta.

Lähteet:

Aro, Mikko-Matti 18.05.2018. Internet-lähde: https://www.facebook.com/mikkomatti/posts/10157388246372067 (tarkistettu 20.1.2019).

Förnäs, Johan 1998. Kulttuuriteoria. Myöhäismodernin ulottuvuuksia. Suom. Mikko Lehtonen ym. Tampere: Vastapaino.

Lehtonen, Joonas 2018. ”Suomen suurimpaan ilmaiskonserttiin mahtui esiintymään vain yksi nainen – järjestäjä: ’Musiikki ei ole mun mielestä sukupuoliasia’”. Iltalehti 7.6.2018. Internet-lähde: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/201806062200995241 (tarkistettu 20.1.2019).

Markkola, Matti 2018. ”’Tytöt ei soita kitaraa’ – Nuorgam tutki, millä kesän 2018 festarilla esiintyy eniten naisoletettuja”. Nuorgam 20.5.2018. Internet-lähde: http://www.nrgm.fi/artikkelit/tytot-ei-soita-kitaraa-nuorgam-tutki-milla-kesan-2018-festarilla-esiintyy-eniten-naisoletettuja/ (tarkistettu 20.1.2019).

Mattila, Ilkka 2018. ”Legendaarinen Gibson hakeutui yrityssaneeraukseen – sähkökitara kuolee ilman uusia kitarasankareita, varsinkin naispuolisia”. Helsingin sanomat 21.5.2018. Internet-lähde: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005688420.html (tarkistettu 20.1.2019).

**

Artikkelin kansikuva: kuva Tiina Käpylän väitöskirjasta. Väitöskirja on luettavissa verkossa osoitteessa: http://www.utupub.fi/handle/10024/146285.