1 min read

MUSIIKIN TUTKIJAT OVAT YHTEISÖ

LL kuva

FT Lasse Lehtonen (Helsingin yliopisto) on Musiikin suunnan päätoimittaja.

Musiikintutkijoiden valtakunnallinen symposium maaliskuussa 2018 oli pysäyttävä kokemus. Ei niinkään vain kiinnostavan sisältönsä vuoksi, vaan myös siksi, mikä kaikki tapahtumaa ympäröi.

Alkuvuotta varjosti kompastelu ylipistojen työehtosopimusten neuvotteluissa. Niistä johtuen Musiikin suuntakin oli välillä suljettu, ja hetkellisesti näytti siltä, että Tampereen yliopiston väki joutuisi jättämään symposiumin väliin vähintään ensimmäisen päivän osalta työtaistelutoimenpiteenä. Tältä vältyttiin, kun sopimus saatiin aikaiseksi.

Silti ei voi olla miettimättä, että lopulta pitkäksi venynyt vääntö oli pohjimmiltaan suorastaan ala-arvoinen prosessi. Se kertoo pohjimmiltaan pyrkimyksestä painottaa vastakkainasettelua ennemmin kuin yhteisöllisyyttä; ennemmin halusta tavoitella konfliktia kuin yhteisymmärrystä. Tähän on syytä suhtautua vakavasti: miten ihmeessä olemme tulleet tilanteeseen, jossa yhteisen kosketuspinnan etsimisen sijaan tuntuu luontevammalta olettaa vastapuolen – enkä todellakaan haluaisi käyttää tätä sanaa – olevan vihollinen?

Haetaan vertailukohtaa muualta. Tämä on kolmas kerta, kun julkaisen Musiikin suunnan uusimman numeron verkossa Japanista käsin. Joka kerta täällä työskennellessäni yllätyn yhteisöllisyydestä, johon pääsen osalliseksi. Japania – kuten myös muita Itä-Aasian maita – syytetään usein turhasta kompromissihakuisuudesta ja pyrkimyksestä mukautua keskustelukumppanin toiveisiin. Toisaalta yhteisöllisyyttä Itä-Aasiassa lähetystään myös orientalistisen dikotomian kautta; toiseutettu Itä on yhteisöllinen, kun Länsi taas on luonnostaan yksilöllinen.

Tämä väsynyt ja tympeä näkemys on syytä haastaa. Ei yhteisöllisyys ole käsite, joka tulisi toiseuttaa ja eksotisoida, väittää sitä omalle maailmallemme vieraaksi. Nyt jos koskaan tarvitsemme yhteisöllisyyttä. Tarvitsemme yhteisiä tavoitteita ja ideaaleja, jotka toimivat ajattelumme peruspilareina silloinkin, kun yksittäiset näkemyksemme poikkeavat toisistaan.

Tiede ja uuden tiedon luonti pohjautuu aina tietynlaiselle yhteisöllisyydelle. Sitä ei tehdä eristyksessä muusta maailmasta, vaan osana sitä ja samalla sitä varten. Se pohjautuu aina jo olemassa olevalle, ja sen yleisönä ja innoituksena toimivat muut ihmiset.

Juuri siksi musiikintutkijoiden symposium maaliskuussa oli hieno kokemus. Musiikin tutkijat – ennemmin kuin vain musiikintutkijat – ovat yhteisö, vieläpä kansainvälinen sellainen, vaikka Suomen symposiumit ovat lähtökohtaisesti kansallisia tapahtumia. Pohjimmiltaan olemme saman asian – tai ainakin samojen asioiden – äärellä, myös silloin, kun yksittäiset näkemyksemme poikkeavat toisistaan. Juuri se tekee meistä yhteisön, ja se on arvo, josta on syytä pitää kiinni nyt ja jatkossa.

Nämä ajatukset mielessä toivon, että nautitte uusimman Musiikin suunnan artikkelitarjonnasta.