POLYFONIA GEORGIASSA JA POHJOIS-KAUKASIASSA

Meri-Sofia Lakopoulos on freelancemuusikko, asioimistulkki ja Helsinki-opas, joka askaroi elämäntapamuusikkona ennen kaikkea maailmanmusiikin parissa. Viime vuosina hän on enenevissä määrin ollut kiinnostunut etnomusikologiasta ja kirjoittamisesta.

Moniäänisyyttä esiintyy koko Pohjois-Kaukasiassa: polyfonian kuningaskunnaksi tituleeratun Georgian lisäksi polyfonia on vallitseva laulutyyli Abhasiassa, Tšetšeniassa, Inguušiassa, Etelä- ja Pohjois-Ossetiassa, Dagestanissa, Kabardi-Balkariassa, Karatšai-Tšerkessiassa ja Adygeassa. Lisäksi se on tyypillistä Venäjän Kaukasian puolella 1500-luvun lopulla asettuneiden venäjänkielisten kasakoiden keskuudessa.

Sen sijaan Etelä-Kaukasiassa – Armeniassa ja Azerbaidžanissa – vallitsee monofoninen lauluperinne. Georgia muodostaa Etelä-Kaukasiassa sijaitsevana valtiona poikkeuksen tässä asiassa.

Kaukasialaisten kielten puhujien ryhmään lukeutuvat pohjoiskaukasialaisista adyget, abhasit, tšetšeenit, inguušit ja dagestanialaiset.

Niin Pohjois- kuin Etelä-Kaukasiassakin asuu myös toisiin kieliryhmiin kuuluvaa väestöä kuten

turkkilaisten kielten perheeseen kuuluvat azerit, balkarit ja karatšait, kumykit sekä indoeurooppalaiseen kieliryhmään kuuluvia armenialaiset ja osseetit. Lisäksi venäläisiä asuu alueella huomattavasti.

Australialais-georgialaisen etnomusikologi Joseph Jordanian mukaan Pohjois-Kaukasian polyfoniassa vallitsee kaksi erilaista tyyliä. Ensimmäistä näistä tavataan koko Pohjois- Kaukasiassa. Tämä tyyli perustuu solistia säestävään bordunaan tai ostinatoon. Bordunaa lauletaan kvarteissa, kvinteissä tai unisonossa. Toinen tyyli, jota Jordania kutsuu ”georgialaiseksi tyyliksi”, taas on sellainen, jossa bordunatyyppinen alaääni säestää kahta johtavaa, solistisesti laulettavaa melodista linjaa. Solistit laulavat näitä ylimpiä ääniä rinnakkaisissa harmonioissa, vakaan bordunan säestämänä. Pohjois-Kaukasian polyfonioista eniten maailmalla kuin Suomessakin kuultua lienee georgialainen polyfonia.

Polyfonia Georgiassa

Alueelliset tyylit vaihtelevat yksinkertaisista vuorolauluista kahden äänen välillä vaihtelevan bordunan yllä aina monimutkaisiin, melismaattisiin tai kontrapunktisiin kolme- tai jopa neliäänisiin laulutyyppeihin. Georgiassa – toisin kuin monissa Euroopan maissa, joissa polyfonista laulua esiintyy vain tietyillä alueilla – esiintyy polyfoniaa koko maassa. Eri alueilla esiintyvät niin sanotut polyfoniset murteet jaetaan Itä-Länsi-akselilla kahteen luokkaan. Nämä kaksi ryhmää, läntinen ja itäinen, jakautuvat kumpikin edelleen useampiin ryhmiin.

Itäiseen tyyppiin luokitellaan pienemmät koilliset vuoristoalueet kuten Khevsureti, Pshavi, Tuseti, Khevi ja Mtiuleti sekä Gudamakari ja eteläiseen alueeseen kuuluva Meskheti. Tällä alueella homofoninen laulu on laajemmin levinnyttä, ja yksi melodinen linja kuuluu selkeänä ja koristeellisena. Garaqanidzen mukaan nämä kaksi viimeiseksi mainittua aluetta muodostavat yhden alueen eli Kartli-Kakhetin. Toisinaan myös kaksi muuta aluetta kuten Saingilo Azerbaidžanin alueella luetaan tähän itäiseen tyyliin kuuluvaksi.

Lisäksi Turkin alueella Tao-Klarjetin ja Lazeti – joilla asuu georgialaisia ja lazeja, jotka ovat georgialaisten sukulaisia – luetaan georgialaisen polyfonian piiriin. Näin on huolimatta siitä, että mikäli polyfoniaa on noilla alueilla ollut – kuten useat musiikkitieteilijät uskovat olleen – on se jo hävinnyt. Tämän katsotaan johtuneen islamin vaikutuksesta alueella ja myös georgialaisten kansojen keskuudessa. Polyfoniaa on edellä mainituilla alueilla niin sanotusti elvytetty.

Länsi-Georgian luokka koostuu Länsi-Georgian keskiosasta, Imeretistä, kolmesta vuoristoalueesta Svaneti, Racha ja Lechkhumi, sekä kolmesta Mustanmeren rannikkoalueesta Samegrelo, Guria ja Adžarian. Jotkut tutkijat erottavat Lechkumin ja Gudamakarin alueen omiksi murrealueikseen. Alavilla alueilla kuten Imereti, Samegrelo, Adžaria ja Guria on tyypillistä, että kukin ääni on melko itsenäinen ja omaa itsenäisen melodisen linjan. Gurialaisesta tyylistä käytetään toisinaan ilmaisua ”kompleksinen polyfonia” tai ”kontrapunktinen polyfonia”. Imeretian, Megrelian ja Adžarian (virallisesti Adžarian autonominen tasavalta) sekä erityisesti Gurian kontrapunktiset laulut ovat vahvassa yhteydessä polyfoniseen tyyliin, jossa vallitsee riitasointuisten intervallien ja sointujen yltäkylläisyys.

Kuva 1. Georgialaisyhtye Trio šalva chemo esittämässä pöytälaulua ”Supris khelkhavi”. Lähde: Youtube.

Termejä:
Tkmeli = Päämelodia/keskiääni (kirjaimellisesti ”se joka puhuu”)
Modzakhili = Ylä-ääni/toinen ääni (kirjaimellisesti ”se joka vastaa kutsuun”)
Bani = borduna (kirjaimellisesti ”matala katto”)

Lisäksi kolmiääniset laulut jakaantuvat käsitteillä pirveli khma, meore khma, meame khma eli ensimmäinen ääni, toinen ääni, kolmas ääni. Tällöin järjestys on yleensä yksi yhteen järjestyksessä ylimmästä alimpaan.

Dimitri Arakishvilia (1873–1953) ja Zakaria Paliashvilia (1871–1933) on pidetty kaikkein vaikutusvaltaisimpina hahmoina Georgian kansanmusiikin tutkimuksessa. Arakishvilin julkaisemat kirjat ja artikkelit georgialaisista lauluperinteistä ovat alan perusteoksia, ja häntä pidetään yleisesti georgialaisen etnomusikologian perustajana. 1800-luvun lopulla syntyneistä Grigol Chkhikvadzesta ja Shalva Aslanishvilista, jotka saivat ammatillisen musiikillisen koulutuksen Venäjällä, muodostui tärkeitä georgialaisen kansanmusiikin tutkijoita niin ikään. Historioitsija Ivane Javakhishvili julkaisemaa georgialaisen musiikin historiaa on pidetty myös georgialaisen musiikin historian peruslähteenä.

Lue lisää georgialaisesta polyfoniasta Musiikin suunnan artikkelista numerossa 3/2017.

Kuva 2. Georgialainen yhtye “Bani” esittää tšetšenialaisen laulun “Malika Malika” Georgialaisessa TV-show’ssa. Esilaulaja laulaa tšetšeeniksi ja kuoro toistaa kertosäkeen äänissä georgian kielellä. Lähde: Youtube.

Polyfonia Abhasiassa

Etnisesti ja kielellisesti abhasialaiset ovat lähellä adygheja eli tšerkessejä ja kabardineja. Abhasit asuvat Pohjois-Kaukasian luoteisosassa. Yhdessä adygheiden kanssa he muodostavat yhden kaukasialaisten kielten kieliryhmistä, eli abhasilais-adygelaisen kieliryhmän.

Polyfoninen musiikki kuuluu edelleen merkittävänä osana abhasialaisten perinteisiin.

Abhasialaisten polyfonia on kaksi- tai kolmiäänistä ja se pohjautuu bordunaan (joskus kaksoisbordunaan). Nimenomaan tämä kaksoisborduna on tyypillistä abhasialaisessa polyfoniassa. Kaksiääninen polyfonia on vallitseva tyyli erityisesti Gudautan alueella, joka on etnisten abhasialaisten ydinasuinalueella. Lähes tuhatvuotisesta abhasien ja georgialaisten välisestä tiiviistä keskinäinen vuorovaikutuksesta on seurannut kulttuurivaihtoa puolin ja toisin. Tämä vaikutus näkyy myös polyfonian alueella ja niin sanotun ”georgialaisen tyylin” muodostumisessa, joka taas on ollut tuntematonta abhasialaisille läheisillä Adygeilla. Tässä georgialaisella tyylillä tarkoitetaan aiemmin mainittua tyyliä, jossa kaksi johtavaa solistista linjaa säestää borduna tai ostinatokuvio. Solisteja kutsutaan nimityksellä akhkizkhuo. Ostinatopohjaa kutsutaan puolestaan nimellä argizra. Abhasialaiseen tyyliin kuuluvat kaksoisbordunat (kvarteissa, kvinteissä ja oktaaveissa) ja yksi johtava melodinen linja kerrallaan.

Termejä
Akhkizkhuo = solisti
Argizra = borduna (ostinatomuotoinen)

Ensimmäiset tieteelliset kirjoitukset Abhasian polyfoniasta ilmestyivät 1900-luvun alussa (Araqishvili, vuonna 1916) ja muutamia lisää 1900-luvulla (Kovach & Dzidzaria vuosina 1929 ja 1930; Akhobadze & Kortua vuonna 1957; Khashba vuosina 1977 ja 1983; Asuba vuonna 1986; Shamba vuonna 1986), joskaan mikään niistä ei julkaistu länsieurooppalaisilla kielillä. Jordanian kirjoittama artikkeli Garlandin World Music -lehdessä vuodelta 2000 näyttää olevan ensimmäinen länsimaisten lukijoiden julkaisu tästä mielenkiintoisesta polyfonisesta perinteestä.

Adygheiden polyfonia

Adygean kieli on luoteiskaukasialainen kieli, jota puhutaan Adygean tasavallassa, Turkissa ja Lähi-Idässä asuvien adygealaisten parissa. Adygheista käytetään laajalti nimityksellä tšerkessit, joskin tšerkessit ovat tarkemmin yksi adygeiden ryhmään kuuluvista alaryhmistä.

Adygeiden musiikillisissa perinteissä on polyfonialla tärkeä asema. Adygeiden polyfoniassa vallitsee bordunapohjainen tyyppi. Bordunassa ovat kuitenkin melodiset linjat toisinaan sen verran liikkuvia ja toisinaan sillä on jopa oma erottuva melodinen linjakin, että borduna muistuttaa pikemminkin ostionatoa.

Adygeit kutsuvat bordunaa perinteisesti nimellä zhiu. Muita nimityksiä ovat ezhu, zhu tai dzju. Ezhu tarkoittaa kirjaimellisesti ”kaikki”. Adygeiden polyfoniassa kaksiääninen polyfonia on vallitseva. Kuitenkin yhdellä adygeihin lukeutuvan ryhmän, kabardinien, parissa kolmiääninen laulutyyppi, jossa borduna kulkee kvinteissä tai oktaaveissa, on melko yleinen. Mainittakoon, että osalla adygeista – esimerkiksi tšerkesseillä – on myös monofonisia lauluperinteitä, ja he laulavat unisonossa.

Zhiuta lauletaan tavuilla, jotka eivät tarkoita mitään. Adygen tasavallan yliopiston professorin Alla Sokolovan mukaan zhiu on jäänne muinaisesta adygeiden polyfonisesta perinteestä, joka on aikanamme ollut uhattuna. Sokolovan mukaan zhiu on suhteellisen vakaa, vaikka variantteja sekä improvisaatiota saattaa esiintyä eri esitystilanteissa. Zhiu saattaa olla pitkäkestoinen tai lyhyt. Äänen laatu on Sokolovan mukaan nasaali, eli suu on jonkin verran kiinni laulettaessa. Zhiun merkitys adygeiden laulussa on niin tärkeä, että jos kukaan lavalla olijoista ei esiintymistilanteessa sitä laula, ryhtyy sitä laulamaan todennäköisesti joku yleisöstä.

Kuva 3. Adygemies ja -nainen perinteisissä adygealaisasuissa. Lähde: Wikimedia Commons.

Termejä:

Ezhu, zhiu tai dzju = nimitys alaäänelle (tarkoittaa kirjaimellisesti ”kaikki”)

Adygeiden perinteinen moniääninen laulu sai omintakeisuudessaan huomiota matkailijoilta, kuten sotilailta, poliitikoilta, vakoojilta, lääkäreiltä ja kauppiailta. Tunnettu venäläinen säveltäjä S. I Taneev oli ensimmäisiä, joka kuvaili erityisesti adygeiden kaksiäänistä tekstuuria, musiikkitermejä ja käsitteitä. Ensimmäiset tšerkessien kansanmusiikkia ja polyfoniaa käsittelevät julkaisut ilmaantuivat 1850-luvulla. Useammassa osassa julkaistua opusta Tšerkessien laulut ja instrumentaaliset kansansävelmät (Gippius 1980; 1981; 1986; ja 1990) pidetään länsimaisten tutkijoiden parissa yhtenä parhaista Neuvostoliiton ajalta olevana aihetta käsittelevänä julkaisuna. M. Schneider käytti esimerkkejä Kabardiinien polyfoniasta teoksessa Polyfonian historia.

Kuva 4. Tšerkessien soittimia. Lähde: Wikimedia Commons.

Balkareiden ja karatšaiden polyfonia

Kabardit ja balkarit liittyvät toisiinsa läheisesti. Karatšait ovat itse asiassa balkarialaisia, jotka muuttivat uudelle alueelle 1800-luvulla. Turkinkieliseen keliryhmään kuuluvien balkarien uskottiin – kielitieteellisten ja etnogeneettisten tutkimuksen tuloksena – olevan kulttuurisesti läheisessä yhteydessä niihin turkinkielisiin ryhmiin, jotka toivat islamin Pohjois-Kaukasiaan. Tämän seurauksena musiikintutkijoiden keskuuteen levisi trendi ikään kuin ”turkkilaistaa” heidän musiikkiaan esimerkiksi julkaisemalla yksiäänisiä nuotinnoksia lauluista.

Eräässä vaiheessa oli linjauksena tuoda balkarien ja karatšaiden laulut lähemmäksi yksiäänisiä monofonisia lauluja, minkä tavoitteena oli lähentää niitä turkkilaisten ja muslimien yksiäänisten traditioiden kanssa. Vaikka balkarien polyfoniset laulut olivat ensimmäisiä, joita transkriboitiin, ja heidän laulutraditionsa on itse asiassa yksi kehittyneimmistä Pohjois-Kaukasiassa, balkarien moniääninen laulu tavoitti länsimaiset lukijat hyvin hitaasti. Melodian laulaa solisti ja bordunan ryhmä laulajia. Melodista linjaa kutsutaan zhir baschi, joka tarkoittaa kirjaimellisesti päämelodiaa. Bordunaa balkarit ja karatšait kutsuvat kuitenkin nimellä ezhu.

Ensimmäinen julkaisu länsieurooppalaisella kielellä, joka sisälsi tietoa Balkarien polyfoniasta, oli pieni artikkeli Garlandin World Music -lehdessä vuonna 2000.

Termejä
Zhir baschi = päämelodia
Ezhu = borduna
Vainakhien polyfonia: tšetšeenien polyfonia

Tšetšeeneistä, galgaista ja inguušeista käytetään kollektiivista nimitystä vainahit. Toisinaan myös avaarit luetaan heihin. Georgiassa, Pankisin laaksossa Itä-Georgian Kakhetiassa, elää huomattava tšetšeeniyhteisö, joita kutsutaan nimellä Kisti. Heidän kielensä kuuluu niin sanotuun nakho-dagestanialaiseen kieliryhmään kaukasialaisessa kieliperheessä. Tšetšeenit ovat Pohjois-Kaukasian suurin kansanryhmä. Suurin osa heistä asuu Tšetšenian tasavallassa. Lisäksi heitä asuu ympäröivillä alueilla, kuten Dagestanissa länsiosassa ja Georgiassa. Inguušit asuvat pääasiassa Inguušian tasavallassa ja Pohjois-Ossetiassa.

Perinteisesti vainaheiden keskuudessa vallitsee kolmiääninen polyfonia, vaikka yleensä pohjoiskaukasialaisessa kulttuurissa kaksiääninen on tyypillisempi. Keskiääni muodostaa melodisen päälinjan. Tätä säestää kaksoisborduna, joka kulkee kvintissä läpi kappaleen, kuten usein pohjoiskaukasialaisessa musiikissa. Varsinkin aiempien tutkimuksien perusteella pohjoiskaukasialaisessa polyfoniassa riitasoinnulliset intervallit (septimit, sekuntit ja kvartit) ovat olleet melko yleisiä ja erityisesti tšetšeenien ja inguušien musiikissa. Jordania mainitsee edellä mainittujen riitasoinnut vielä tavallista terävämmiksi.

Jordanian mukaan erityinen kadenssi, jonka loppusointu muodostuu kvartista ja sekunnista soinnun ylimpänä (c-f-g), on ainutlaatuisuus Pohjois-Kaukasiassa. Jordania lisää kuitenkin, että Georgiassa, toisella puolella Kaukasuksen aluetta, esiintyy joitain lauluja, jotka vainakhilaulujen tapaan päättyvät samaan dissonanssisointuun (c-f-g). Tähän liittyen ja – tietoisena Jordanian kirjoituksesta – KuzinTheCaucasus-blogin pitäjä tuo esiin taas ”venäläistymisen” aspektin: ”Joissakin lauluissa on ilmeinen venäläinen kuorosointi [choral sound] kuten olen myös abhasialaisten ja ossetialaisten laulujen kohdalla huomannut. Joissakin tšetšeenien kansankuoroissa, erityisesti nuorten naisten, ilmenee enemmän nykyaikaisia harmonioita, jotka muistuttavat aika ajoin modernisoituja Balkanin kuoroja.”

Aiman Jamoukhanin teoksen The Chechens: A Handbook mukaan perinteiselle vainakhien laululle oli tyypillistä, että ne alkavat hitaasti tai maltillisella aloituksella, tempo pikkuhiljaa kiihtyen ja kasvaen vauhdikkaaseen tanssin rytmiin. Laulut oli tapana toteuttaa resitatiivia muistuttavaan julistavaan tyyliin, jotkut taas ikään kuin dialogina. Tämä koskee myös uskonnollisia lauluja – esimerkiksi sufityyppisissä zikr-lauluja, joita naiset ja miehet laulavat – sekä resitatiivisuuden että dialogisuuden tiimoilta. Osa tšetšeeneistä oli Bysantin aikana kääntynyt kristinuskoon, mutta 1700-luvulle tultaessa he olivat jo omaksuneet islamin.

Tšetšenialainen musiikki tuli venäläisten tietoisuuteen 1800-luvulla. Näihin aikoihin nimittäin tšetšeenit – samoin kuin myös muut pohjoiskaukasialaiset – omaksuivat venäläisiltä harmonikan ja muita soittimia. Tšetšenian kansanperinne kiinnosti klassisia venäläisiä säveltäjiä. Ensimmäiset tšetšenialaisen musiikin äänitykset tekivät maanpaossa olleet tšetšeenit 1800-luvun puolessa välissä. Säveltäjä A. A. Davidenko vieraili tšetšenialaisissa kylissä 1920-luvulla ja nauhoitti joitain historiallisia perinteitä, rakkaus- ja tanssilauluja. 1926 julkaistiin Moskovassa sovitettuna 30 tšetšeenisävelmää yhdessä julkaisussa. 1840-luvun loppupuolella julkaisi tšetšeenien vankina 30 kuukautta ollut I. Klinger teoksen, jossa oli joitain tšetšenialaisia melodioita. Vuonna 1918 Aslanbek Sheripov julkaisi Vladikavkazissa kokoelman tšetšeenien lauluja.

Dagestanin polyfonia

Lisäksi Dagestanissa, Kaukasus-vuoriston itäosassa sijaitsevan maan kulttuurissa on monia piirteitä, joita esiintyy muillakin pohjoiskaukasialaisilla. Tässä pienessä Venäjän federaation alaisessa tasavallassa puhutaan peräti sataa eri kieltä. Suurimmat ryhmät ovat avaarit, darginit, kumikit, lezgit, tabasaranit, tšetšeenit ja lakit.

Bordunapohjainen polyfonia on Dagestanissa tšetšeenien lisäksi yleistä avaarien ja kumikien keskuudessa. Avaarien kieli kuuluu dagestanilaisten kielten ryhmään, kun taas kumikien kieli kuuluu turkkilaiseen kieliryhmään. Kumikien keskuudessa esiintyy kolmiäänistä laulua. Niin kuin Pohjois-Kaukasian muissakin polyfonisissa perinteissä, säestää päämelodiaa kvinteissä kulkeva kaksoisbordunalla.

Dagestanissa ainakin avaareilla esiintyy sufilaisten Islaminuskoisten keskuudessa uskonnollista rituaalilaulantaa, jota kutsutaan nimellä zikr. Zikr-lauluja laulavat sekä miehet ja naiset mutta erikseen omissa ryhmissään.

Tämä laulutyyli muistuttaa pikemminkin Pohjois-Kaukasian perinteistä moniäänistä kansanlaulua kuin Moskeijassa tapahtuvaa Koraanin resitointia, joka nojaa yksiääniseen perinteeseen.

Kirjassaan Who asked the first question Joseph Jordania mainitsee tärkeäksi lähteeksi Edisher Garakanidzen johtaman ”lyhyen mutta hyvin tärkeän” kenttätyön Degstanissa vuonna 1999. Dagestanilaisen polyfonian tutkimuksesta Jordania mainitsee Manashir Iakubovin (jota hän nimittää pohjoiskaukasialaisen musiikin asiantuntijaksi) artikkelin, joka vertaa Dagestanin ja Bulgarian musiikkiperinteitä ja jossa esiintyy perinteisen Dagestanilaisen polyfonian lisäksi vertailua Lounais Bulgarian perinteisen polyfonian ja Dagestanin polyfonian välillä (Iakubov 1972).

Ossetialaisten polyfonia

Ossetian kieltä puhutaan Pohjois- ja Etelä-Ossetian tasavallassa, jotka kumpikin kuuluvat Venäjän federaatioon. Ossetiankielisiä vähemmistöjä tavataan myös muualla Pohjois-Kaukasuksella. Tämän lisäksi kieltä puhutaan joillain Keski- ja Itä-Anatolian alueilla (1860-luvulla kotialueensa jättäneiden pakolaisten jälkeläisten parissa). Ossetian kieli jakautuu kahteen murteeseen, digoriin ja ironiin. Musiikillisesti indoeurooppalaista kieltä puhuvat osseetit muistuttavat muuta Pohjois-Kaukasian väestöä, ja sama koskee polyfoniaa. Polyfoninen on merkittävässä asemassa niin kristittyjen kuin islaminuskoisten osseettien musiikissa. Ossetialainen polyfonia on miesvoittoista. Se perustuu sekä yksöisbordunan että kaksoisbordunan käyttöön. Kun alin sävel on kaksoisborduna, sen sävelet liikkuvat rinnakkaisissa kvarteissa, kvinteissä ja oktaaveissa. Tällöin laulu onkin kolmiääninen.

Pohjoisossetialaisten kaksiäänisissä lauluissa säestävä bassoääni ei ole niinkään borduna, muttei oikeastaan ostinatokaan. Luonteeltaan jatkuva borduna perustuu pitkiin säveliin, mutta se tekee hetkellisiä terssin hyppyjä ylöspäin ja sitten sekuntin alas. Eteläosseettien keskuudessa esiintyy ”georgialaistyyppistä” kolmiäänistä polyfoniaa. Tämä on luonnollista johtuen eteläossetialaisten historiallisista yhteyksistä Georgiaan – ja olihan Etelä-Ossetia vuoteen 2008 asti osa Georgiaa.

Termejä:
Kirnig tai fersag = borduna, ostinato

Toisin kuin useimmat muut Pohjois-Kaukasian polyfoniset perinnelaulut tuli ossetialainen laulu – samoin kuin tšerkessien polyfonia – eurooppalaisten tutkijoiden tietoon melko aikaisin. Teos Ossetian kansanlaulut (Galaev 1964) on edelleen yksi parhaimmista lähteistä ossetialaiseen lauluun liittyen.

Pohjoiskaukasialaisten polyfonioiden yhteisiä piirteitä:

Bordunapohjainen polyfonia vallitsee kautta Pohjois-Kaukasian. Polyfoninen laulu on kollektiivista. Se sisältää kansanryhmistä kaikki. Polyfonian sisäinen roolijakauma on se, että

melodiaa ja ylä-ääntä laulavat solisti ja bordunassa on useampi henkilö.

Kristinuskon ja islamin kulttuureiden vaikutuksesta on vakiintunut käytäntö, että miehet ja naiset laulavat erikseen. Toisaalta eristäytyneillä vuoristoalueilla naiset ja miehet laulavat useammin yhdessä. Sukupuolijakaumaa selittänee myös se, että kaukasialaiselle polyfonialle on ominaista se, että äänet ovat lähellä toisiaan. Näin korkeimmat äänet eivät yllä kovinkaan korkealle alaääneen nähden. Polyfonisten laulujen sisäinen koordinaatio on perinteisesti sama: solistit laulavat melodian, ja useammat henkilöt toimivat säestävässä bordunassa. Sekunteja ja septimejä sisältävät soinnut ovat tyypillisiä perinteisessä pohjoiskaukasialaisessa polyfoniassa, mutta toisaalta tasavireistyminen on saanut tilaa enenevissä määrin moniäänisesti laulettavissa homofonista polyfoniaa edustavissa lauluissa kuin nykyaikaisemmissa kuorosovituksissakin.

Pohjois-Kaukasian uskonnollisesta musiikista

Suurin osa pohjois-kaukasialaisista georgialaisista, etelä-osseeteista ja abhaasialaisista tunnustaa ortodoksista uskoa.

Suurin osa Pohjois-Kaukasian muslimeista kuuluu sunnalaiseen haaraan, joskin Etelä-Dagestanissa on huomattava shia-vähemmistö. Suuri osa dagestanilaisia, tšetšeeneistä ja ingušialaisista kuuluu suufilaisiin ryhmiin. Islamin uskon piirin lukeutuvaa polyfoniaa esiintyy nimenomaan suufilaisten keskuudessa uskonnollista rituaalilaulantaa, jota kutsutaan nimellä zikr. Tšetšeenialaisten zikriin kuuluu myös piirimuodostelmassa liikkuminen ja paikka paikoin taipumus transsiin vaipumisesta prosessin edetessä. Moniääninen laulu ei ole kuitenkaan vallitsevaa perinteisessä islamilaisessa kokouskäytännöissä eikä Koraanin resitoinnissa. Alun perin Saudi-Arabialaista perua oleva wahhabilaisuus, jonka vaikutus viime vuosina Tšetšeeniassa on lisääntynyt, on zikr-rituaalia vastaan. Ja kuitenkin zikr on erityisesti tšetšeenien parissa saavuttanut kansallisesti merkittävän rituaalin leiman.

Georgialaisilla taas moniääninen kirkkolaulu on vakiinnuttanut asemansa ortodoksisessa liturgiassa jo vuosisatoja sitten. Ortodoksisten pohjoisossetialaisten parissa vallitsee sen sijaan slaavilaiseen perinteeseen nojaavaa kirkkolauluperinne. Abhasialaisilla on käytössään abhasinkielinen liturgia, jonka sävelistö kumpuaa osittain abhasialaisesta lauluperinteestä. Abhasia kuului Georgiaan vuoteen 1993 asti. Todennäköistä olisi että esimerkiksi vainaaheilla  ja samoin joilla muillakin kaukasialaisilla ollut moniäänistä liturgista laulua ennen kääntymistään islamiin.

Mitä tulee Abhasian lailla Georgiasta irtautuneeseen/irrotettuun Etelä-Ossetiaan, harjoitettiin georgialaista kirkkolaulua sielläkin vielä ennen vuoden 2008 sotaa. Kuitenkin todennäköisesti siellä nykyään harjoitetaan todennäköisesti venäläistä kirkkolaulua, kun alueesta on tullut osa Venäjän federaatiota. (Artikkelin kirjoittaja ei löytänyt tietoa aiheesta).

**
Artikkelin kansikuva: ossetialaisesta yhtye Kona laulamassa osseetin kielistä moniäänistä kappaletta Dzeranty Lavrenty zaræg. Lähde: Youtube.