8 min read 1/2018, 40.vuosikerta

JOAQUIN TADEO DE MURGUÍA: ”MUSIIKISTA, ETTÄ SE ON YKSI TEHOKKAIMMISTA KEINOISTA HERÄTTÄMÄÄN PATRIOOTTISUUTTA JA ROHKEUTTA”

JOAQUIN TADEO DE MURGUÍA: ”MUSIIKISTA, ETTÄ SE ON YKSI TEHOKKAIMMISTA KEINOISTA HERÄTTÄMÄÄN PATRIOOTTISUUTTA JA ROHKEUTTA”

Joaquin Tadeo de Murguía (1759–1836) oli espanjalainen urkuri ja säveltäjä.

Musiikista,
että se on
yksi tehokkaimmista keinoista
herättämään patrioottisuutta
ja rohkeutta.
Kirjoittanut
Don Joaquin Tadeo de Murguia,
Malagan kirkon urkuri.
[Vuodelta 1809.]

Käännös: Aleksi Haukka. Tutustu myös johdantoon käännökselle.

… Post hos insignis Homerus,
Tyrtaeusque mares animos in martia bella,
Versibus exacuit (Horat. Art. Poet)[1]

Kun Espanjan kunniakkaat joukot itsenäisyytensä, uskontonsa ja rakastetun kuninkaansa Ferdinand VII:n puolesta ovat koko universumin ihmetyksen aihe: kun Euroopan kansat hämmästyneinä nähdessään urheutemme odottavat ehkä varjollamme saavuttavansa menetetyn vapautensa: kun tässä onnellisessa taistelussa ei löydy luokkaa, säätyä eikä yksilöä, joka ei tuntisi olevansa täynnä jumalallista tulta, joka sytyttää suloisen rakkauden Isänmaata kohtaan: kun viimein ei ole ketään yhteiskunnassamme, joka ei olisi osallistunut tiedollaan tai avullaan meidän suuren, oikeudenmukaisen ja muistettavan pyrintömme onnelliseen onnistumiseen: näissä olosuhteissa vaikuttaa siltä, että säveltäjämme ovat vaipuneet ikuiseen uneen kuin Epimenides[2].

Jokainen, joka tietää vaikutuksen, joka on musiikilla ihmistoimiin, käsittää helposti, että se on ollut yksi ensimmäisistä liikuttajista suurissa pyrinnöissä ja poikkeuksellisissa kuolevaisten toimissa kaikkina aikoina ja kaikenlaisten hallitusten alla. Sen ihmeellinen hallitus taisteluissa on melkein yhtä muinainen kuin ovat suuret sotapäälliköt ja kuuluisat valloittajat. Musiikilla oli voimakas ja aktiivinen vaikutus kansojen tapoihin. Kreikassa se oli uskonnon, moraalin, julkisen kasvatuksen ja lakien perusta. Kuorot lauloivat soitinten säestyksellä kehoituksia hyveeseen, jumalallisesta ja inhimillisestä tiedosta, sankareiden elämistä ja teoista, sillä tämän nähtiin olevan tehokkain väline moraalisten tunteiden iskostamiseen ihmisymmärryksen. Niinpä Orfeuksen lyyran, Linoksen ja Amfionin tähden se sai ensimmäiseksi rationaaliset muotonsa, jos näin on sallittua sanoa; Hesiodoksen, Homeroksen, Arkhilokhoksen, Tyrtaioksen, Olympoksen, Simonidesin ja Sapfon laulujen tähden se sai kunnian ja loistonsa; voi sanoa liioittelematta, että Lyyran sävelet hallitsivat Kreikan kaupunkivaltioita samalla vallalla kuin nykyiset monarkiat säätelevät ministeriöitään, kuten Isac Wossio sanoo. Seuraavaksi joitakin musiikin aikaansaamia ihmeitä, joita nykyään luullaan ne luuleva vain kertomuksiksi, jotka ovat tietämättömiä tai eivät tunne täysin sitä suuruutta ja täydellisyyden astetta, jonka kaunotaiteet olivat saavuttaneet ja etenkin musiikki. Nouseeko lakedaimonilaisten keskuudessa epäsopua. Terpandros ilmestyy rauhoittamaan heidät, ilma muita suostuttelukeinoja kuin konsonanssissa. Kieltääkö ankara säädös kuolemanrangaistuksen uhalla ehdottamasta ateenalaisille Salamiin saaren valtausta? Solonin laulut sytyttävät hetkessä epäjärjestyksessä olevan kansan; säädös kumotaan, osasto lähetetään ja voitto saavutetaan. Oliko välttämätöntä sivistää verenhimoiset ja villit arkadialaiset? Otetaan käyttöön yhteiskunnallinen suunnitelma julkiselle hallinnolle, joka perustuu harmoniaan, jolla velvoitetaan nuoret, aikuiset ja vanhukset laulamaan tiettyjen sääntöjen mukaan: Arkadia, joka ennen oli villi-ihmisten seutu, muuttuu nautintojen ja ihanuuksien tyyssijaksi. Mitkä ruumiin ja hengen vaivat eivät saaneet loppuaan Kleiniaksen, Thimoteoksen, Asklepiadesin, Empedoklesin, lesboslaisen ja Arionin suloisissa sävelkuluissa. Mitä mielenliikutuksia, kuinka voimakkaita ne olivatkaan, ei rauhoitettu? Mitä sitten kaikista sielullisen tasapainon palautuksista, tukahdetuista passioista, aiheutetuista mielenhäiriöistä ja vihastuksista, kun vain he tahtoivat! Tässä onnistui Timoteos Aleksanteri Suuren kanssa, jonka hän kiihotti raivoon fryygisellä moodilla ja rauhoitti sitten lyydiseen sävelmään vaihtamalla. Tällainen oli musiikin voima, ja kansakunnilla oli sellainen käsitys siitä, että getalaiset, barbaarinen ja sotaisa kansa, ei koskaan tehnyt rauhaa eikä liittoa paitsi soittimet kädessään, näyttääkseen kansakunnille, että niiden ehdotusten tuli järjestyä itse musiikin sääntöjen mukaan, jonka he näkivät rauhan symbolina. Lykurgos uskoi musiikin olevan niin hyödyllistä vihollisen voittamiseksi taistelussa, että hän sääti, että kaikkien poikien tuli oppia sitä viisivuotiaasta lähtien, alkaa soittaa huilua seitsemänvuotiaasta lähtien ja tanssia fryygisen moodin tahdissa keihäin, miekoin ja kilvin aseistettuna. Tätä tanssia kutsuttiin gymnopediaksi ja siinä oli kaksi kuoroa.

Eivätkä juutalaisetkaan pitäneet musiikkia sen tehottomampana taistelussa. Sen lisäksi, että Jumala käski Mooseksen käyttää torvia sotajoukoissa (4. Moos. 10): joitakin vuosia Mooseksen jälkeen Joosua mursi Jerikon muurit, ja samaisten äänestä myöhemmin täyttyivät Jerobeamin armeijat pelolla ja kauhulla antaen täydellisen voiton Abialle Juudan kuninkaalle. Mutta sen vakuuttamiseksi, mikä hyöty heprealaisille oli musiikista, mikään todiste ei ole niin selvä, kuin voitto, jonka Josafat saavutti ammonilaisista ja moabilaisista [2. Aik. 20]. Muusikot palvelivat etujoukkoina, samassa järjestyksessä kuin temppelissä. Leeviläiset olivat vasta alkaneet laulunsa, kun epäjärjestys ja kauhu levisivät vihollisten keskuudessa, ja he nostivat aseensa toisiaan vastaan ja sota loppui heidän hävitykseensä. Jos muistelemme kiinalaisten historiaa, huomaamme, että he ovat käyttäneet musiikkia arvoituksellisella tavalla: he pitävät sitä olevan yhtä vaikuttavana ihmisiin, tapoihin ja politiikkaan kuin kreikkalaiset; tuon valtakunnan perinteissä puhutaan siihen tapaan, että sen ihmeet olisi haluttu kopioida. Lin Lun, Kovei tai Pinmun Kia[3] eivät olleet sotaisalla tiao-soittimellaan[4] vähäisempiä kuin Amfion tai Orfeus lyyrallaan. Arabeilla on sama mielipide musiikin vastustamattomasta voimasta muusikoihin. He kerskuvat samaan tapaan Ishacistaan[5], Cathabistaan, Monssonlystaan ja Al-Farabistaan kuin kreikkalaiset Linoksestaan tai Pindaroksestaan. Sen lisäksi, että harmonia on heidän mielestään panacea eli ruumiin ja mielen yleislääke, heillä on kaikkiin sairauksiin reseptit, jotka perustuva udin sävellajeille, niin että nämä olivat moraalisääntöjä ja puhetaidon sekä runousopin aiheita, ja tarkoitettu herättämään kaikenlaisia passioita, jotka perustuvat musiikin sanoille ja soittimien monenlaisille värähtelyillä. Niiden joukossa maineikas on sotimiseen tarkoitettu buq, joka on trumpetin tai metsästystorven lajia, jota eräs arabialainen filosofi kutsuu taisteluvälineiden Kuninkaaksi, ja jonka ääni hänen mielestään rohkaisee taistelijoita ja kylvää pelkoa heikkojen ja pelokkaiden sielussa. Persialaisten ja turkkilaisten keskuudessa vähemmän tunnettuja eivät ole Nava, Ochaq ja Rast, jotka ovat sotaisia sävellajeja ja sopivia nostattamaan mielialaa ja vihaa sotilaissa; viimeinen on tarkoitettu soitettavaksi aina kun turkkilaiset armeijat lähtevät leirista klarinettien, huilujen ja trumpettien säestäessä.

Eivätkä sen tuntemattomampia ole olleet meidän päivinämme lukuisat kuuluisista sotilasmarsseista, joita on sävelletty Saksassa, Preussissa, Ranskassa ja muissa Euroopan kuningaskunnissa, ja jotka ovat olleet osallisia siihen, että näiden taistelut ovat mieleen painuneita. Entä mitä ovat espanjalaiset säveltäjät säveltäneet kunniakkaiden tapahtumiemme keskellä? Missä on niitä, jotka voivat antaa muille kansoille idean nykyisestä tahdostamme? Mikä tuomio on jälkeläisten annettava saavutuksistamme? Ehkä silloin sanotaan, että aihe ei ollut riittävän suuri saamaan mielikuvitustamme kuumenemaan? Ehkä syynä on, että espanjalaiset eivät ole kykeneväisiä syttymään niin kuin muut kansat? Ovatko he tuntevampia kuin me? Pois se minusta, että ajattelisin näin, sillä monista syistä, joihin ei ole nyt tarpeen viitata, johtuen uskon, ettei ole toista valtakuntaa, joka ei temperamenttinsa, asukkaidensa luonteen ja kielensä luonnon puolesta ole sopivampi ja edullisemmassa asemassa toisiin kansoihin nähden tässä lajissa. Mikä on sitten syy sävellysten puutteeseen? Mikä se sitten onkaan, niin voidaan vakuuttaa, että muut kansat ovat päihittäneet meidät; ja että kaikki olemme hyvin kaukana antiikin ihmisistä, jotka tunsivat paremmin ihmissydämen tai sitten kaiken musiikillisen retoriikan, josta ei huolehdita keskuudessamme, varmaa kuitenkin on, että he hyötyivät musiikista suuresti ja että heidän musiikkinsa vaikutuksiin verrattuna, on tarpeen tunnustaa, meidän aikamme musiikin vaikutus on joko hyvin vähäistä ja surkeaa tai olematonta siitä huolimatta, että kerskumme sen loistavasta tilasta, jossa oletamme sen olevan kaikkien suurten harmonisten löydösten seurauksena.

Mitä etuja kreikkalaiset eivät saaneet patrioottisista lauluistaan ja ylistetyistä hymneistään, joita laulettiin sankareista ja merkittävistä teoista. Samaa kertovat sotilaalliset paiaanit ja skolionit, laulut, jotka on pyhitetty ikuistamaan suurten sotilaiden nimiä. Mitä voidaan verrata Kreetan Hybriaksen skolioniin, tai muihin, jotka kertovat Utiaxesta tai Harmodioksesta ja Aristogeitonista, joihin Atheneos viittaa. Vähemmän kuuluisia eivät olleet Aristoteleksen paiaani Hermiaksen kunniaksi, eikä kertymä epinikioneiksi kutsuttuja lauluja, jonka alkuperä on hänen kunniakseen sen tähden sävelletyssä laulussa, että hän oli uhrannut henkensä vapaaehtoisesti pelastaakseen isänmaansa, kuten oli tehnyt myös Sperchis.. Nämä esimerkit sen lisäksi, että ne antavat erehtymättömän kuvan siitä kukoistavasta tilasta, joka musiikilla oli kreikkalaisten keskuudessa, ovat myös osoitus moraalisesta voimasta, joka oli heidän sydämessään suuriin tekoihin ryhtymiseen. Roomalaisten keskuudessa olivat tunnettuja laulut, joita Caesarin sotilaat lauloivat, kun he voittivat gallialaiset. ”Kansalaiset”, kuuluivat sanat, ”pitäkää huolta vaimoistanne jne.”; ja Marcus Aureliuksen aikana ne, jotka oli laadittu sen tähden, että hänen kätensä kautta oli muutaman päivän aikana kuollut 9500 vihollista. Muinaiset germaanit, Tacituksen mukaan, välittivät tiedon historiastaan elegioilla, jotka laadittiin heidän sankareittensa ylistykseksi: samoin kuin skyytit ja tanskalaiset, kuten Mallet ja Bartolino kertovat. Britannialaisten bardien keskuudessa Osianin nimi on kuuluisa, hän lauloi harppunsa säestyksellä isänsä kuningas Fion mac Cumhaillin (Fingal) voitoista. Preussilaiset eivät turhaan herättäneet henkiin tätä sotalaulujen käyttöä kampanjoissaan vuosina 1756–1757, niiden joukoista maininnan ansaitsevat Johann Wilhelm Ludwig Gleimin laatimat. Entä mitä etuja eivät saksalaiset saaneet ja saa vielä tänä päivänä hirmuisiin sotavoimiinsa kuuluisasta sävellyksestä Salva nos Regem? Itse ranskalaisetkin ovat velkaa siitä hurjuudesta ja raivokkuudesta, jolla he repivät voiton vihollistensa käsistä vallankumouksen ensimmäisinä päivinä, laulujen moneudelle, jolla he sytyttivät kansalaistensa sielun ja mielikuvituksen.

Espanjalaiset säveltäjät: jälkipolvet puhuvat teistä häpeilevällä äänellä. Oikeus ja totuus nöyryyttävät teitä tavalla, jota ei nähty typerimmissäkään kansoissa. Perun intiaaneilla oli sotalaulunsa; heidän säveltäjänsä osasivat herättää rohkeutta perulaisissa enemmän kuin kerran heidän sodissaan, kuten vakuuttaa Garcilaso de la Vega[6]. Ja jos uskomme Lafitauta tämä tapa oli yhtä yleinen kuin vanhakin aina irokeesien ja muiden Pohjois-Amerikan villien keskuudessa. Mitä odotatte? Espanjalaiset muusikot, karistakaa harteiltanne tämä toimettomuus ja tämä surkea tila, jossa olette. Ette tahdo hautautua häpeälliseen unohdukseen ilman että teillä on minkäänlaista osaa pyhässä ja onnellisessa kansannousussa, jolla mainio ja rohkea kansamme pyrkii laskemaan ensimmäiset perustuksensa suuruudelleen ja tulevalle vapaudelleen. Te kuulutte kansaan, joka on mitä oikeutetuin maailman ihailuun. Ottakaa käsiinne suurenmoisen ja jumalaisen Quintanan[7] jäljittelemättömät oodit. Kyllä, nämä säkeet, joissa on ainutlaatuista voimaa ja ilmaisua ylentävät mielikuvituksenne ja innokkuutenne; ne kiidättävät teidät sen pyhän tulen seuduille, joka jumalallisti Kreikassa Arionin ja Thamiriksen. Est Deus innobis, agitante calescimus illo.[8] Kuka ei liikutu suloisuudesta, lempeydestä ja luonnollisuudesta, jonka suo tuo kauniin luonnon rakastettu poika, meidän Arriazamme[9], jonka teokset ovat täynnänsä nektaria ja ambrosiaa. Teidän, nuoret säveltäjät, omistautuneina niin mielenkiintoiselle ja lumoavalle ammatille pyritte Pindoksen tripodille uhraten huolellisuutenne äitinne, Isänmaanne kunniaksi, piirtäkää ensimmäiset harjoituksenne, viivanne ja luonnoksenne Haydnin, Gluckin, Mozartin ja muiden harmonian Newtonien kauniita piirroksia ja malleja seuraten; imitoikaa liikkeen iloisuudessa, laulun nautinnossa ja filosofiassa Paisielloja, Cimarosia ja muita melodian Rafaelloja. He näyttävät teille jalanjäljet, joita teidän on seurattava välittääksenne ja osallistuaksenne ihmeelliseen taikuuteen, joka on herättää passioita toisissa. Heiltä opitte tuon salaisen ihmissydämen retoriikan, tuon affektien ja tunteellisuuden kielen, joka on tuntematon tänäpäivänä suurimmalle osalle muusikoistamme. Opiskelkaa harmoniaa, joka on soivan korpuksen värähtelyn alla tai kenraalibassoa (bajo fundamental); järjestelmää, jonka on inspiroinut järki ja luonto. Pohtikaa huolellisesti fraasien ja kielen luonnollisuutta. Tutkikaa vaikutusta ja luonnetta, joka on eri sävellajeilla tai intervalleilla. Kiinnittäkää huomiota vakavuuteen, joka seuraa alennetuista duureista ja suloiseen surullisuuteen, joka on ominainen molleille. Lempeys ja ilmaisu, joka on ylennetyillä molleilla, ja loisto, joka on duureilla; olkaa omaperäisiä töissänne; imitoikaa, mutta ilman, että kadotatte näköpiiristänne Horatiuksen neuvoa respicere exemplar vitae, morumque iubebo doctum imitatorum et veras hinc ducere voces[10]. Välttäkää tätä kurjaa orjamaisuutta, jossa makaavat nuo mielikuvituksen puutteesta kärsivät kaavoihin kangistuneet, joiden, koska eivät tiedä mitään varmoista prinsiipeistä, on välttämätöntä kerjätä ja ottaa omakseen vieraita teoksia. Tällaisia kutsui Horatius kerjäläislaumaksi: O, imitatorum servuum pecus![11] Jos Terprandos ja Frinnide esiteltiin Spartan kiivaalle senaatille siitä epäilyksestä, että he innovoivat musiikissa; jos Thimoteosta rankaistiin siksi, että hän oli lisännyt lyyraansa neljä kieltä seitsemän lisäksi, mitä eivät tekisi eforit joukoille plagioitsijoitamme, jotka muuttavat vehreät puutarhat autiomaiksi? Hyvän maun turmelijat ja todellisen oivallisuuden Aristippukset pitävät, kuten muinaiset egyptiläiset enemmän Niilin mudan tuotteista kuin Jumalallisista ikuisista omainaisuuksista.

Olkaa entistä voimallisemmat, espanjalaiset säveltäjät, töissänne tehdäksenne ilmi kaikki transponoinnit, joihin ovat harmonian lajit tai intervallit kykeneviä; ja erilaiset yhdistelmät ja muodot, joihin ne sopivat ovat teille siemen loppumattomaan rikkauteen ja uutuuteen. Näin voitte saattaa työnne päätökseen. Näin herätätte uudestaan henkiin kunniakkaat ajat, jolloin espanjalaiset säveltäjät olivat koko Euroopan ihailun aihe Salinasin, Ramosin, Vitorian, Moralesin, Sotos de Langan, Herediaan, Escobedon, Ordoñezin, Sanchezin kuolemattomien teosten vuoksi, jotka ovat Ferdinandien ja Kaarle V:n vuosisadan kunnia. Silloin, kyllä, silloin voimme juhlistaa voittojamme, uskollisuuttamme ja patrioottisuuttamme lauluilla, jotka ovat niiden arvoisia. Laulakaamme kuten Homeros lauloi Troijasta: Ferdinand VII olkoon uusi Agamemnon, kuninkaiden kuningas, joka tuhoaa uuden ahdistajan Troijan. Juhlistakaamme hänen kunniakasta paluutaan, ja voittajiamme, kuten Femios kreikkalaisia; ja harppujemme säestyksellä siunaamme yhdessä heidän hyveitään hänen ympärillään.

HUOMIO.
Yleisön tähden, ja siitä syystä, että kaikilla ei ole käsissään hymniä voitolle, jonka elokuussa edeltävänä vuonna sepitti huomattava runoilijamme Arriaza, kirjoittaja on uskonut, että on tarpeen sijoittaa se kokonaisuudessaan loppuun kolmiääniselle kuorolle ja säkeistöt solistille sävellettynä fortepianon säestyksellä.

**

  1. ”Näiden jälkeen Homeros sai kuuluisuutta, ja Tyrtaios terästi säkeillään miesten mielet kestämään hurjia sotia”. (402; suomennoksen sivu 49). Suomennos: Teivas Oksala ja Erkki Palmén, 1978. Ars poetica. Runotaide. Helsinki:Gaudeamus. ↑
  2. Kreetalainen tietäjä (n. 600–500 eKr.), jonka kerrotaan nukkuneen 57 vuotta yhtä mittaan. ↑
  3. Ehkä Pinmu Jia. ↑
  4. Ehkä jiao. ↑
  5. Varmaankin Ishaq Al-Mausili, Abu Mohammed (767–850). ↑
  6. Ei pidä sekoittaa kuuluisaan runoilijana tunnettuun kaimaansa. ↑
  7. Manuel José Quintana (1772–1857). ↑
  8. ”Meissä on jumala, hänen liikkeistään lämpenemme.” Ovidius Fasti, VI, 5. ↑
  9. Juan Bautista Arriaza (1770–1837). ↑
  10. ”Neuvoni on, että hän tottuneena kuvailijana tarkkailisi elämän ja käyttäytymisen malleja ja ottaisi niistä eläviä äänenpainoja.” (317; suomennoksen sivu 45). Suomennos: Teivas Oksala ja Erkki Palmén, 1978. Ars poetica. Runotaide. Helsinki: Gaudeamus. ↑
  11. Oi, imitaattorien orjalauma. Horatius, Epistularum liber primus, XIX, 19. Kirjoissa, joita tarkastelin käännöstä varten, on monikon genetiivimuodon imitatorum sijaan monikon akkusatiivi imitatores. En ihmettelisi, jos Murguia siteeraa kohtaa muistinvaraisesti. ↑

**
Artikkelin kansikuva: tekstin vuoden 1809 julkaisun kansikuva. Lähde: Espanjan kansalliskirjasto. Artikkeliin on poikkeuksellisesti otettu mukaan mahdollisuus alaviitteisiin, koska kyse on käännöksestä.