RAJALLA

FM Lasse Lehtonen (Helsingin yliopisto) on Musiikin suunnan päätoimittaja.

Tämänkertainen Musiikin suunnan numero päättää lehden toisen avoimena verkkojulkaisuna ilmestyneen vuosikerran. Muutos painetusta ja taitetusta julkaisusta digitaaliseksi on sinänsä suuri, mutta prosessina kuitenkin jokseenkin mutkaton. Tämä kertoo mahdollisesti siitä, että Musiikin suunnalle avoin, digitaalinen julkaisuformaatti on nykypäivänä kaikkein luontevin valinta. Kyse oli yksinkertaisesti rajanylityksestä, jonka tavoitteena oli palvella paremmin sekä lukijoita että kirjoittajia – suomalaista musiikintutkimusta ylipäänsä.

Läheskään aina rajavedot eivät ole yhtä selviä. Vaikka tämänkertaisen numeron artikkeleissa käsitellään totutun mukaisesti laajaa kirjoa erilaisia aihepiirejä, niitä kaikkia yhdistää jonkinlainen implisiittinen rajojen asettelu: esimerkiksi vaikeasti määriteltävien kansallisuuksien, valtavirran ja marginaalin, perinteen ja uudistumisen, populaarin ja taiteen, teorian ja käytännön sekä oikean ja väärän. Milloin ollaan selvästi rajan toisella puolella, milloin rajattomassa välitilassa?

Lehden aloittaa Janne Mäkelän selvitys musiikkiin liittyvästä lainsäädännöstä. Tähän asti enimmäkseen tekijänoikeuskysymysten kautta avattu aihepiiri laajenee artikkelissa käsittelemään myös suuremman paletin kysymyksiä ja osoittaa, että musiikkia koskevaa lainsäädäntöä on ja on ollut paljon – vaikka se ei tekstin tasolla koskisikaan suoraan musiikkia. Helsingin yliopiston musiikkitieteen opiskelijoiden ja yliopistonlehtori Milla Tiaisen artikkeli on paitsi katsaus länsimaisen taidemusiikin uudistuviin esitys- ja soveltumiskäytäntöihin myös johdanto niihin kysymyksiin, joiden parissa nykypäivän länsimaisen taidemusiikin tutkimus työskentelee.

Emmi Kujanpään artikkelissa keskiöön nousee bulgarialainen kuorolaulu ja sen harrastaminen Suomessa. Esiintyjälle ja kuulijalle parhaimmillaan veret seisauttava musiikkikokemus ei välty vaikeilta kysymyksiltä siitä, mikä on ”aitoa” laulua ja kuka sitä saa esittää. Oili Paaskosken artikkelissa perehdytään haastattelumateriaalin kautta suomalaiseen marginaalimusiikkiin ja muusikoiden omiin näkemyksiin syistä, haluista, ehkä taidoistakin pysytellä marginaalissa. Artikkelikokoelman päättää Meri-Sofia Lakopouloksen johdatus georgialaiseen polyfoniaan ja sen kiehtoviin eri tyyleihin ja ilmiöihin niin historian kuin nykypäivänkin kontekstissa.

Lehden loppupuolella Milla Tiaisen pohdinta Deleuzen ja Guattarin filosofian metodologisesta sovellettavuudesta näyttäytyy samalla laajemmassa teorian hyödyntämisen ja kehittämisen – siis käyttämisen – kontekstissa, minkä jälkeen lehden päättävät allekirjoittaneen arvio taannoisesta pelimusiikkikonsertti sekä kaksi Juha Henrikssonin kirja-arviota.

Musiikin suuntakin on rajakohdassa, sillä ensi vuonna ilmestyy lehden 40. vuosikerta. Rajan ylittäminen on tässä yhteydessä mutkatonta – vuosia lehti on täyttänyt siinä missä vaikkapa kuukausia tai päiviäkin – mutta suomalaisen, monipuolisen musiikintutkimuksen tavoin se on jatkuvassa prosessissa ja samanaikaisesti usealla rajalla. Rajan huomaa tietysti helposti, kun sen on ylittänyt. Mutta entä ylittämättä jäävät rajat – ovatko ne todellisia muutoksen kuvaajia vai vain kuvitteellisia, eri muotoihin mukautuvan prosessin eri näkökantoja? Kummasta tahansa onkin kyse, ne näyttäytyvätkin lopulta vain yksittäisinä vaiheina, kuin vähäisinä viisarin liikkeinä kosmoksessa.