INTRO: TULEVAISUUDEN MUSIIKKIKRITIIKKI

Vieraileva päätoimittaja Sini Mononen on musiikkitieteilijä, joka on kirjoittanut taidekritiikkiä vuodesta 2005 lähtien.

Millaista tulevaisuuden musiikkikritiikki on? Kritiikin huomista kuvitellessaan moni saattaa nähdä ankeita näkyjä. Eikä ihme. Vaikuttaahan musiikkikritiikin lähihistoria toisinaan varsin synkältä. Pitkään on puhuttu niin sanotusta kritiikin kriisistä, joka on pakottanut perinteisen kritiikin vetäytymään päivälehdistä ja siirtänyt painopisteen teoksesta tekijään. Toisinaan herää kysymys, voidaanko enää edes puhua taidejournalismista, jos kulttuurisivujen jutut käsittelevät pääasiassa tekijöitä ja ilmiöitä, eikä itse taidetta ja sen ominaispiirteitä juurikaan pohdita?

Musiikkikritiikin tulevaisuuden kuvittelun ei kuitenkaan tarvitse olla dystooppista. Kritiikin lähihistoria osoittaa nimittäin myös sen, että kritiikki-instituutio on käynyt läpi useita muutoksia ja selvinnyt niistä kaikista. Keskeisessä roolissa näissä sankaritarinoissa ovat kriitikot itse.

Esimerkiksi populaarimusiikin legitimioimista Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla käsittelevän Mikko Mattlarin väitöskirjan mukaan moni niin sanotun kevyen musiikin ilmiö löysi tiensä maamme suurimman päivälehden sivuille nimeen omaan siksi, että kriitikot tekivät sinnikästä työtä musiikkikritiikin monipuolistamiseksi.

Tänä päivänä on tultu kauas lähes henkilökulttimaisista tähtikriitikoiden ajoista. Silti voidaan hyvällä syyllä ajatella, että kritiikki-instituutio on ja elää niin kauan kuin kriitikot pitävät sitä yllä. Siinä missä kriitikkouteen liittyvät mielikuvat ja käytännöt voivat muuttua, itse kritiikkiä kuitenkin tarvitaan taidemaailman osana myös tulevaisuudessa.

Tämä Musiikin Suunnan musiikkikritiikin teemanumero liittyy tiiviisti kritiikin tulevaisuuteen. Sen ovat kirjoittaneet pitkälti huomispäivän musiikkikriitikot. Numero sai alkusysäyksen Turun yliopistossa talvella 2017 pidetyllä musiikkikritiikin kurssilla. Kurssin aikana opiskelijat pohtivat kritiikki-instituutiota, sen roolia ja merkitystä, kritiikin paikkaa journalistisella kentällä sekä musiikkikritiikin eri muotoja. Kurssilla kuviteltiin myös jonkin verran sitä, mitä kritiikki voisi olla. Pohdimme opiskelijoiden kanssa yhteisöllisiä kritiikin muotoja, kriitikon roolia erilaisten identiteettien tulkkina ja taidekritiikin yhteiskunnallista merkitystä. Myös uusi teknologia ja sen merkitys kritiikin julkaisualustana herätti keskustelua.

Tässä numerossa julkaistaan kolmen kurssin opiskelijan esseet. Heidän lisäkseen numeroon on kutsuttu mukaan kaksi kritiikin ammattilaista sekä yksi muusikon roolissa musiikkikritiikkiä lukeva kirjoittaja.

Hanna-Mari Riihimäki avaa elävästä musiikista kirjoittamisen haasteita. Hän pohtii, kuinka sanallistaa nopeasti ohi menevä yhteisöllinen musiikkitapahtuma. Riihimäki myös visioi uusia kritiikin muotoja.

Anna Pohjola keskittyy albumikritiikkiin ja erityisesti klassisen musiikin levytyksiin. Hän lukee Rondo-lehteä ja kysyy, millaista klassisen musiikin albumikritiikki on. Miten usein toistettuun, jo vakiintuneen kaanonin tarkasteluun saisi uutta näkökulmaa?

Jasmin Vahtera lähilukee Soundin ja Rumban julkaisemia kritiikkejä Olavi Uusivirran Preeria-albumista. Hän tarkastelee kriitikoiden käyttämää kieltä ja pohtii, millaista artistiutta kritiikit rakentavat.

Musiikkikritiikin historiaan ja filosofisiin kysymyksenasetteluihin saadaan näkökulmaa Markus Mantereen esseessä. Mantere vieraili syksyllä 2016 Suomen arvostelijain liiton tapahtumassa puhumassa musiikkikritiikistä. Nyt julkaistava essee sai kipinän tuosta esitelmästä.

Suomen arvostelijain liiton julkaiseman Kritiikin Uutiset –lehden päätoimittaja, kirjallisuuskriitikko Marissa Mehr avaa taiderajat ylittäviä näkökulmia musiikkikritiikkiin. Hän pohtii usealle taiteenlajille yhteisiä aiheita, kuten Faustin tarinaa, ja kysyy, kuinka kritiikki hyötyisi taiderajat ylittävästä lähestymistavasta.

Kritiikin kohteen näkökulman numerossa tarjoaa muusikko ja kulttuurihistorioitsija Kimi Kärki. Kärki on tehnyt pitkää uraa muusikkona muun muassa Reverend Bizarre ja Lord Vicar –yhtyeissä. Onnistuuko kritiikki herättämään dialogia kriitikon ja muusikon välille? Mitä muusikko kritiikistä saa?

Numerossa julkaistaan myös Turun yliopiston musiikkikritiikkikurssilaisten kritiikkejä. Kurssilla opiskelijat kirjoittivat yhden live- ja yhden albumikritiikin. Jälkimmäisten kohdalla tehtävänä oli tarkastella uudelleen omassa genressään kanonisoitunutta albumia. Livekritiikeissä eläydytään niin kamarimusiikkikonsertin, rock-klubin kuin suomalaisen undergroundinkin tunnelmiin.

Kirjallisuutta:

Mattlar, Mikko 2015. ”Ei mitä hyvänsä rilutusta” – Populaarimusiikin tie legitiimiksi kulttuuriksi Helsingin Sanomissa 1950-1982. Musiikkitieteen alan väitöskirja. Helsinki: Jazz & Pop –arkisto.

**
Kansikuva: Annie Spratt. Creative commons.