LÄHTÖKOHTIA AMERIKANSUOMALAISTEN SIIRTOLAISTEN MUSIIKKIKULTTUURIN TUTKIMUKSEEN 1800- JA 1900-LUKUJEN VAIHTEESSA

MuT, FM Saijaleena Rantanen työskentelee tutkijatohtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Pohjois-Amerikkaan suuntautuneen siirtolaisuuden historiaa on tutkittu Suomessa paljon, mutta aikaisempi tutkimus siirtolaisuuden ja musiikin suhteesta on vähäistä. Kattavimmin on kartoitettu amerikansuomalaiset äänilevyt ja niiden vaiheet (esim. Gronow 1977; 1982; Leary 2010; Kukkonen 2001). Tämän lisäksi siirtolaisten musiikkikulttuurin tutkimus rajoittuu suhteellisen kapealle alueelle. Simo Westerholm (1983), Juha Niemelä (1997; 2002; 2003) sekä Ilpo Saunio ja Timo Tuovinen (1974, 1978) ovat tehneet tärkeää työtä valottaessaan siirtolaislaulujen olemusta. Siirtolaismuusikoiden vaiheita on käsitelty Hiski Salomaan tuoreehkossa elämäkerrassa (Pitkänen & Sutinen 2011) sekä muutamissa Kansanmusiikkilehden ja Siirtolaisuusinstituutin julkaisemissa esittelyartikkeleissa. Siirtolaisuuden historian tutkimuksen pioneereista Keijo Virtanen (1986; 2014) on tutkimuksissaan käsitellyt myös suomalaissiirtolaisten kulttuuritoimintaa.

Yhdysvalloissa tutkimusta siirtolaisuuden vaikutuksista musiikkiin on tehty enemmän, myös suomalaisten näkökulmasta. Niistä tärkeimpiä ovat Paul Niemiston (2014) perusteellinen selvitys Suomesta saapuneiden siirtolaisten torvisoittokuntien kehityksestä ja leviämisestä Minnesotan Iron Rangen alueella, Joyce Hakalan tutkimukset suomalaistaustaisista kanteleensoittajista (1997) ja kansanlauluista Yhdysvalloissa (2007) sekä James P. Learyn (esim. 2010a; 2010b) työ amerikansuomalaisten työväenlaulujen parissa.

Seuraavassa esittelen taustoja ja näkökulmia amerikansuomalaisten siirtolaisten musiikkielämän tutkimukselle 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa niin sanotun suuren siirtolaisaallon aikana. Kartoitus liittyy tammikuussa käynnistyneeseen tutkimusprojektiini Musical transnationalism and translocal networks, jonka tavoitteena on selvittää, millä tavalla 1800-luvun lopulla voimistunut siirtolaisuuskehitys ja sen aiheuttamat sosiaaliset, poliittiset ja kulttuuriset muutokset vaikuttivat suomalaissiirtolaisten musiikkikulttuuriin Pohjois-Amerikassa. Tutkimuksessa huomioidaan myös siirtolaisuuden vaikutuksia kulttuurielämän muotoutumiseen Suomessa.

Siirtolaisuuden alkuvaiheet ja syyt Suomessa

Yleisen määrittelyn mukaan (mm. Punainen risti, Puolikuun liitto, Suomen Pakolaisapu, Tilastokeskus, YK) siirtolainen on henkilö, joka lähtee kotimaastaan joko vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti. Usein lähtöpäätös on yhdistelmä, joka sisältää sekä valintoja että rajoitteita. Siirtolaisuuden syitä ovat tavallisesti uusien mahdollisuuksien tai turvallisempien ja parempien tulevaisuudennäkymien etsiminen. Tämä oli tyypillinen tilanne myös amerikansuomalaisten tapauksessa. Siirtolaisuus sijoittuu maahanmuuttajan tai maastamuuttajan käsitteen alle, sillä heihin luetaan kaikki ulkomailta tai ulkomaille pidemmäksi aikaa muuttaneet henkilöt. Siirtolaisten lisäksi nimitystä maahanmuuttaja käytetään usein kaikista maahan muuttaneista henkilöistä kuten pakolaisista, turvapaikanhakijoista ja paluumuuttajista.

Transatlanttinen muuttoaalto Pohjois-Amerikkaan oli valtava kansainvaellus. 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa yli 20 miljoonaa ihmistä muutti Yhdysvaltoihin, lähes kaikki Euroopasta. Suomalaiset kuuluivat siirtolaisuuden viimeiseen aaltoon ennen ensimmäistä maailmansotaa. Aikaisemmin Euroopasta Amerikkaan oli muuttanut miljoonia brittejä, irlantilaisia, saksalaisia, norjalaisia, ruotsalaisia, puolalaisia ja italialaisia. 1860-luvun puolivälin ja 1920-luvun lopun välisenä aikana yli 350 000 suomalaista jätti Suomen lähteäkseen Pohjois-Amerikkaan. Jopa puolet tästä muutosta tapahtui 1900-luvun ensimmäisten viidentoista vuoden aikana. Lähtijöiden lukumäärää kuvastaa hyvin se, että samaan aikaan siirtolaisuus ylitti kotimaisiin kaupunkeihin suuntautuneen muuttoliikkeen, joka oli teollistumisen ja voimakkaan väestönkasvun myötä lisääntynyt merkittävästi. Lähes kuudesosa suomalaisista lähti Pohjois-Amerikkaan parempaa elämää etsimään. Heistä noin 20 prosenttia palasi takaisin kotiin. (Haapala 2007: 53–55; Kero 1997: 13–16.)

1800-luvun lopulla siirtolaisuudesta muodostui yksi eurooppalaista modernisaatioita voimakkaasti määrittävistä tekijöistä. Suomessa siirtolaisuus muutti sekä suomalaista yhteiskuntaa että ihmisten ajattelu- ja toimintamalleja perinpohjin. Suurin siirtolaisuusaalto ajoittui samaan aikaan kansallisuusaatteen nousun ja kansallisvaltion rakentamisen kanssa. Tilanne muodostui ongelmalliseksi sekä maan fennomaanijohtoiselle hallinnolle että kirkolle, sillä niiden mukaan siirtolaisuus ja isänmaallisuus eivät sopineet yhteen. Tästä johtuen sanomalehdissä ja jopa jumalanpalvelusten saarnoissa hyödynnettiin kansallista propagandaa siirtolaisuuden hillitsemiseksi. Pysyäkseen tilanteen tasalla vuonna 1865 perustettu Suomen Tilastokeskus vaati maan jokaisen seurakunnan papistolta vuosittaisen raportin siirtolaisiksi lähteneistä ja lähdön syistä.

Suomesta siirtolaiseksi lähdettiin sekä vapaaehtoisesti että pakon edessä. Useimmat Pohjois-Amerikkaan lähtijöistä olivat maaseudulta tulleita 15–25-vuotiaita perheettömiä nuoria miehiä, joita työnsivät liikkeelle kato- ja lamavuosien aiheuttama työttömyys sekä Venäjän armeijan kutsunnat, kun Suomen armeija yhdistettiin Venäjän asevoimiin 1900-luvun vaihteen ensimmäisen venäläistämiskauden (1899–1905) yhteydessä. Myös kokonaisia perheitä lähti matkaan. Miehet matkustivat usein ensin hankkimaan työpaikan ja varmistamaan kelvolliset elinolosuhteet perillä. Pelkästään matka oli pitkä ja usein myös vaarallinen. Köyhimpien matkustajien olosuhteet olivat huonot ja ihmiset sairastuivat helposti muun muassa huonon hygienian vuoksi (esim. Peltonen 1905). Siirtolaisista noin 10 prosenttia oli kaupunkilaisia. Työmahdollisuuksien lisäksi Amerikkaan houkutteli muun muassa kaupanteko, opiskelu, seikkailunhalu, uteliaisuus sekä toiveet paremmasta elämästä. (Haapala 2007: 53–55; Kero 1997: 13–16.)

Eurooppalaisen siirtolaisuuden taustalla vaikutti Yhdysvalloissa tapahtunut nopea teollistumiskehitys 1800-luvun puolivälissä. Sen myötä Länsi-Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta muodostui yhtenäinen talousalue, jonka uudet liikenneyhteydet – juna, höyrylaiva ja sähkölennätin – sitoivat toisiinsa. Rakenteilla oleva amerikkalainen yhteiskunta tarjosi monia mahdollisuuksia menestykseen. Vain pääomasta ja työvoimasta oli puutetta. Niitä löytyi Euroopasta. Taiteen kenttä muodosti yhden merkittävistä markkina-alueista, jonka valloituksesta etenkin länsi- ja keskieurooppalaiset mahtivaltiot – Ranska, Saksa ja Iso-Britannia – kilpailivat (Gienow-Hecht 2009: 2). Musiikin alueella parhaiten menestyi odotetusti saksankielisen alueen musiikkikulttuuri, jonka vaikutus oli Euroopassa ylivoimainen.

Kuva 1: Mustalainen-laulunäytelmän näyttelijöitä 1900-luvun alkupuolella. Kuva on otettu Sosialisti-oopperaksi nimetyn rakennuksen lavalta Minnesotan Virginiassa. Lähde: IHRCA.

Myös Suomessa musiikkielämä oli 1900-luvulle tultaessa voimakkaasti ja monin eri tavoin verkostoitunut Itämeren alueeseen, ennen kaikkea Saksan kaupunkeihin. Itämeren alueen kaupungit muodostivat melko yhtenäisen kulttuurisen alueen (esim. Gerner & Karlsson 2002), joka musiikin piirissä ilmeni siinä, että muusikot, nuotit, musiikinopettajat, soittimet, musiikilliset ideat ja uutuudet levisivät melko vaivattomasti valtakuntien rajojen yli kaupungista toiseen. Myös muusikkojen koulutuksessa Saksan ja saksankielisen alueen merkitys oli keskeinen (Kurkela 2014). Muusikot olivat aikansa kosmopoliitteja, jotka alueen metropoleissa musiikillisen kompetenssinsa hankittuaan päätyivät helposti siirtymään alueen muihin kaupunkeihin elantoaan etsimään (ks. esim. Heikkinen 2013). Mannereurooppalaisten siirtolaisten mukana samat lainalaisuudet levisivät Pohjois-Amerikkaan ja vaikuttivat voimakkaasti sekä musiikin ammattilaisten että harrastajien toimintaan. Huomionarvoista on, että Saksan vaikutus ei koskenut ainoastaan taidemusiikkia, vaan myös laajaa musiikin kenttää sen ulkopuolella: ravintolasoittoa, tivolitoimintaa, koululaulua, sotilas- ja amatöörisoittokuntia ja niin edelleen.

Verkostot tutkimuskohteena

Tutkimukseni perustuu pääsääntöisesti olemassa olevan arkistoaineiston lähdekriittiselle tarkastelulle sekä uuden aineiston tuottamiselle. Tutkimuksen lähtökohtana ovat siirtolaisten muodostamat erilaisten paikallisten ja ylirajaisten kulttuuristen vaikutteiden verkostot, joiden välityksellä tarkastelen ilmiötä. Niiden avulla on mahdollista selvittää yksittäisten siirtolaismuusikoiden tai musiikkiryhmien toimintaa ja sen musiikillisia vaikutuksia monikulttuurisessa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Verkostonäkökulma paitsi tuottaa ilmiöstä uudenlaista tietoa, myös kehittää tuoreita teoreettisia ja menetelmällisiä välineitä sen tarkasteluun. Sitä hyödyntäen on myös mahdollista päästä eroon siirtolaistutkimuksessa yleisestä etnisestä tai kansallisesta jaottelusta ja näin välttää metodologinen nationalismi. (Kiwan & Meinhof 2011.)

2000-luvun alussa monilla tieteenaloilla yleistynyttä ylirajaisuuden käsitettä on hyödynnetty kansainvälisessä siirtolaistutkimuksessa paljon. Transnationalismi on näkökulma, joka antaa mahdollisuuden ymmärtää monimutkaisia, monikulttuurisia ja medioituneita kanssakäynnin muotoja globalisoituvassa maailmassa (Vertovec 2009: 2). Viime vuosina se on yleistynyt myös siirtolaismusiikin tutkimuksessa. Esimerkiksi Nadia Kiwan ja Ulrike Hanna Meinhof (2011) sekä Paul Gilroy (1993) ovat hyödyntäneet ylirajaisuuden käsitettä tutkimuksissaan afrikkalaisten maahanmuuttajien musiikkikulttuureista ja niihin liittyvistä akkulturaatioprosesseista. Piilevän metodologisen nationalismin välttämiseksi Gilroy on myös esittänyt Atlantin valtameren alueen käsittämistä yhtenä ja yhtenäisenä transatlanttisena ja -kulttuurisena alueena. Samaan johtopäätökseen on tullut Jessica C. E. Gienow-Hecht (2009) käsitellessään musiikin ylirajaisia yhteyksiä Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä.

Omassa tutkimusprojektissani laajennan teoreettista viitekehystä transnationaalisten verkostojen yli huomioimalla myös alueelliset verkostot sekä paikat, joissa verkostojen kontaktit tapahtuvat (ks. Lehti 2002). Tässä hyödynnän muun muassa ylipaikallisuuden eli translokaalin käsitettä. Yhdistämällä ylirajaisten ja ylipaikallisten verkostojen tutkimus, on mahdollista saada kattavampi kuva tapahtumista sekä hahmottaa tarkemmin tähän saakka varsin vähän tunnettuja paikallisten verkostojen muotoja ja vaikutuksia. Translokaalin tarkastelutavan avulla on mahdollista tutkia mikrotasolla, kuinka musiikki ja siihen liittyvät käytännöt muuttuivat monikulttuurisen siirtolaisyhteisön sisällä musiikin ja muusikoiden liikkuessa paikallisten rajojen yli kylästä tai kaupungista toiseen. Näkökulma tarjoaa toimijalähtöisen lähestymistavan ylirajaisille siirtolaisuuskokemuksille. Mitä enemmän ihmiset liikkuivat, sitä enemmän myös heidän asuttamansa paikallisuudet muuttivat muotoaan. Toisaalta liikkuvuus loi olosuhteita, joissa traditioiden merkitys korostui. Etenkin siirtolaisuuden alkuvaiheessa tämä välittyi suomalaisuuden ja suomalaisen identiteetin korostumisena. (Ks. esim. Freitag & von Oppen 2010; Oakes & Schein 2006.)

Oletukseni on, että vilkas mannertenvälinen liike ja tiivis yhteydenpito Suomen ja Pohjois-Amerikan välillä (kirjeenvaihto, sanomalehdet) oli yksi suomalaissiirtolaisten ja samalla suomalaisen musiikkikulttuurin kehityksen luonnehtivia piirteitä. Aluksi sekä fyysinen että ideologinen liike kulki pääosin Suomesta Amerikkaan, minkä vuoksi ensimmäisen polven siirtolaisten toiminnassa suomalaiset piirteet näkyivät selvästi. Ajan kuluessa vaikutukset alkoivat kuitenkin liikkua myös toisinpäin. Takaisin Suomeen palanneet matkalaiset toivat myös mukanaan monia merkittäviä innovaatioita sekä teknologian että kulttuurin alalta. Jatkuvan transatlanttisen liikkuvuuden myötä amerikkalaisperäinen viihdekulttuuri levisi Suomeen ja vaikutti voimakkaasti maan musiikkielämään, etenkin jazz-musiikin leviämisen muodossa. Vuorovaikutuksen tarkemmat ilmenemismuodot ovat kuitenkin toistaiseksi lähes selvittämättä (ks. Jalkanen & Kurkela 2003).

Tutkimuksen kolme keskeistä näkökulmaa

Keskeisen tutkimusaineiston muodostavat Suomessa ja Pohjois-Amerikassa sijaitseva arkistoaineisto: yhdistysten pöytäkirjat, kirjeenvaihto, matkakertomukset, päiväkirjat sekä nuottikokoelmat, äänitteet ja valokuvat. Tärkeässä osassa ovat lisäksi amerikansuomalaisten sanomalehdet, jotka ovat saatavilla Kansallisarkistossa ja Siirtolaisuusinstituutissa. Amerikansuomalaiset perustivat useita sanomalehtiä. Niiden sivuilla siirtolaisten aate- ja kulttuurimaailma näyttäytyvät hyvin konkreettisesti. Suomalaiset siirtolaiset olivat muihin siirtolaisiin nähden poikkeuksellisen lukutaitoisia. Jokaiseen suomalaiseen siirtolaisperheeseen tuli vähintään yksi sanomalehti, minkä vuoksi erilaiset vaikutteet levisivät siirtolaisten keskuudessa tehokkaasti. Keskeisen tarkasteluni kohteena ovat pisimpään julkaistut ja erilaisia aatteellisia suuntauksia edustaneet lehdet Amerikan Kaiku, Amerikan Työmies, Industrialisti, Siirtolainen, Uusi Kotimaa ja Raivaaja.

Siirtolaistutkimuksen kannalta tärkeimmät kokoelmat Suomessa sijaitsevat Siirtolaisuusinstituutissa Turussa ja Seinäjoella, Kansanmusiikki-instituutissa Kaustisella sekä Turun yliopiston yleisen historian laitoksella (Siirtolaisuushistorian kokoelma). Pohjois-Amerikassa tärkeimmät kohteet ovat Kongressin kirjasto (Washington DC), Immigration History Research Center Archives (Minneapolis), Finnish American Heritage Center (Hancock), Yorkin yliopiston arkisto (Toronto), Lakeheadin yliopiston arkisto (Thunder Bay) sekä Ottawassa sijaitseva Library and Archives Canada.

Siirtolaismusiikin tutkimuksessa on tavallisesti ollut vallalla kaksi eri tutkimuslinjaa, joista toinen on keskittynyt siirtolaisten omaan, etniseen musiikkikulttuuriin, toinen mannereurooppalaisen musiikkikulttuuriin. Tässä tutkimuksessa lähtökohta on aikalaistoiminnassa. Musiikin lajien (populaarimusiikki, taidemusiikki, kansanmusiikki) sijaan musiikin tekijä- ja käyttäjäryhmät muodostavat näkökulman, jonka avulla musiikkia voi luokitella ja analysoida. Aineistosta nousee esille kolme keskeistä näkökulmaa amerikansuomalaiseen musiikkikulttuuriin liittyen.

1. Musiikki harrastuksena ja ajanvietteenä

Selvää on, että musiikilla oli tärkeä tehtävä suomalaissiirtolaisten elämässä. Sen avulla oli mahdollista paitsi ylläpitää ja säilyttää suomalaista identiteettiä uudessa ympäristössä, myös integroitua uuteen amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Harrastajatasolla keskeisessä roolissa olivat laulukuorot ja torvisoittokunnat, joita alettiin etenkin 1880-luvulta alkaen perustaa uusien yhdistysten, kuten raittiusseurojen ja työväenyhdistysten yhteyteen. Ensimmäiset soittokunnat perustettiin tiettävästi jo 1870-luvun lopulla. (Niemisto 2014; Virtanen 1986; 2014.)

Ensimmäisten suomalaisyhteisöihin perustettujen musiikkiseurojen juuret olivat Suomessa, sillä monet siirtolaisista olivat osallistuneet tai vähintäänkin tutustuneet kuorojen ja/tai soittokuntien toimintaan jo ennen siirtymistään Amerikkaan. Suomessa kansallisvaltion rakennusprosessiin kuului keskeisesti myös kansallisen musiikkikulttuurin luominen, jossa erilaisten yhdistysten yhteyteen perustetut laulu- ja soittokunnat olivat keskeisessä asemassa. Musiikkiohjelmisto perustui kansallissävytteiseen repertuaariin, jonka juuret olivat länsimaisessa taidemusiikissa. (Ks. Rantanen 2013.) Tämä musiikki siirtyi siirtolaisten mukana uuteen kotimaahan ja aineiston perusteella näyttää säilyneen varsin pitkään siirtolaisyhteisöiden musiikkiohjelmistossa.

Ajan kuluessa etenkin soittokuntien toimintaan tarttui myös amerikkalaisia piirteitä, sillä soittokuntaharrastus oli hyvin suosittua amerikkalaisten keskuudessa. Myöhemmin vaikutteet alkoivat näkyä myös ohjelmistoissa, joihin alettiin sisällyttää Amerikassa suosittua musiikkia. Instrumentaalimusiikissa vaikutteiden leviäminen oli helpompaa, sillä siinä kielirajat menettivät merkityksensä. Kuoromusiikkiin vieraskieliset laulut tulivat vasta myöhemmin.

Myös järjestöjen ulkopuolelle kehittyi vuosien kuluessa runsaasti omaehtoista musiikkitoimintaa. Toisin kuin Suomessa, suuri osa torvisoittokunnista perustettiin aluksi itsenäisiksi erillään muusta yhdistystoiminnasta. Soittokunnat saattoivat kuitenkin toimia hyvinkin järjestelmällisesti ja yhdistyksenomaisesti pitäen pöytäkirjoja ja valiten erillisiä johtokuntia päättämään soittokuntiin liittyvistä asioista, kuten esiintymisistä, nuottihankinnoista ja niin edelleen. Siirtolaisuuden alkuvaiheessa torvisoittokunnat olivat suomalaisten keskuudessa yleisempiä kuin kuorot. Tämä selittyy sillä, että suurin osa siirtolaisista oli miehiä, jotka työskentelivät miesvaltaisissa töissä kaivoksissa, tehtaissa ja metsätöissä. Sekakuorojen, tai kuorojen perustaminen ylipäätään, oli haastavaa. Soittokuntien perustaminen oli helpompaa myös siitä syystä, että niiden suosiosta johtuen niille löytyi helpommin johtajia. Alkuvaiheessa tärkeässä roolissa olivat myös suomesta tulleet lukkarit, urkurit ja siirtolaisiksi lähteneet entiset sotilassoittajat. (Ilmonen 1930: 205–206.)

Hyvistä laulun ja soiton johtajista oli puutetta, mistä johtuen toisinaan turvauduttiin jopa värväämän osaavia johtajia sanomalehti-ilmoitusten välityksellä Suomesta saakka. Oletettavaa kuitenkin on, että ajan kuluessa johtajia saatiin myös paikallisten verkostojen avulla. Myöhemmin, amerikkalaisen koulujärjestelmän kehittyessä opettajien merkitys kuorojen ja soittokuntien johtajina kasvoi merkittävästi. Samassa yhteydessä yksittäiset koulut alkoivat perustaa omia, vaskipuhaltimiin keskittyneitä torvisoittokuntia monipuolisempia ja suurempia orkestereita.

Myös kirkon piirissä musiikki oli tärkeässä osassa. Suomalaisten seurakuntien yhteyteen perustettiin erityisesti laulukuoroja, jotka esiintyivät jumalanpalveluksissa ja muissa tilaisuuksissa. Torvisoittokuntien ja kuorojen lisäksi siirtolaisten keskuudessa toimi monia yksittäisiä pelimanneja, jotka viihdyttivät yleisöä muun muassa iltamissa ja vastasivat usein tanssisoitosta.

1890-luvulta lähtien raittiusseurat alkoivat järjestää musiikkikilpailuja ja -festivaaleja. Työväenliike seurasi perässä noin kymmenen vuotta myöhemmin. Kuten Suomessa aikaisemmin, festivaalien tavoitteena oli amerikansuomalaisten siirtolaisten kulttuuritoiminnan kehittäminen ja lisääminen. Festivaaleilla oli myös monia sivistäviä tarkoituksia. Oletettavasti Pohjois-Amerikassa festivaalijärjestäjät saivat vaikutteita myös muilta siirtolaisryhmiltä, kuten saksalaisilta, joilla oli pitkät perinteet musiikkitapahtumien järjestämisessä.

1910-luvulla perustettiin myös ensimmäiset katto-organisaatiot musiikkitoiminnalle. 1911 perustettiin Amerikan Suomalainen Musiikkiliitto (Michigan), 1915 Sibelius-Klubi (Pennsylvania) ja samana vuonna vielä Idän Suomalainen Laulajien ja Soittajien Liitto (Massachusetts). Yhdistysten päätarkoituksena oli yhdistää suomalaiset laulajat ja soittajat, julkaista nuotteja sekä järjestää festivaaleja ja erilaisia koulutusmahdollisuuksia. Yhdistykset myös pyrkivät poliittiseen sitoutumattomuuteen ”punaisiin” ja ”kirkkosuomalaisiin” jakaantuneessa siirtolaisyhteisössä. (Ilmonen 1930: 218–222.)

2. Musiikki ansiotoimintana

Amerikka houkutteli paremman toimeentulon perässä Suomesta myös musiikin ammattilaisia, jotka vaikuttivat sekä suomalaissa siirtolaisyhteisöissä että niiden ulkopuolella. Suomalaismuusikoiden ammattimainen toiminta Pohjois-Amerikassa on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (esim. Pitkänen & Sutinen 2011) lähes kokonaan tutkimatta. Ammattimaisuudella tarkoitan ammatillisen toiminnan ymmärtämistä ansiotoimintana kokonaisvaltaisesti sen kaikki osa-alueet huomioiden. Tarkastelun kohteena eivät siis ole ainoastaan muusikot, vaan myös sellainen musiikkiin liittyvä toiminta, jonka tarkoituksena on tuottaa toimijalle (muusikko, yritys) ansioita, kuten palkkioita, palkkaa tai liiketaloudellista voittoa.

Tiedämme, että esimerkiksi Oskar Merikanto vieraili Amerikassa vuonna 1900 esiintymässä amerikansuomalaisille. Jean Sibelius saapui Amerikkaan vuonna 1914 jo tunnettuna säveltäjänä. Selim Palmgren puolestaan työskenteli 1920-luvulla opettajana Rochesterin yliopistossa New Yorkin osavaltiossa. Populaarimusiikin kentältä Pohjois-Amerikassa kiersi muun muassa kanteleensoittaja Pasi Jääskeläinen sekä kupletistit Alfred Tanner ja Tatu Pekkarinen.

Heidän lisäkseen löytyy monia kiinnostavia musiikkiammattilaisia, joiden vaiheita ei juurikaan ole tutkittu aikaisemmin. Yksi heistä on Lanesvillessä, Massachusettsissa suomalaisille vanhemmille syntynyt jazz-trumpetisti Sylvester ”Hooley” Ahola, joka teki merkittävän uran sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa. Hänen lisäkseen kiinnostavia henkilöitä ovat – vain muutamia mainitakseni – Minnesotassa vaikuttanut laulaja, kuoronjohtaja Edith Koivisto sekä Viola Turpeisen kanssa soittaneet viulisti John Rosendahl sekä viulisti, rumpali ja trumpetisti William Syrjälä, jonka kanssa Turpeinen myöhemmin avioitui.

Kiertueiden lisäksi musiikin kaupallistuminen konkretisoitui äänilevyteollisuuden kehityksessä ja suosion kasvussa, joka Yhdysvalloissa kiihtyi huippuunsa 1910–1920-luvuilla lukuun ottamatta ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa hetkellistä laskusuhdannetta (Gronow 2013: 88–89). On kiinnostavaa selvittää, millä tavalla äänilevyteollisuus muutti musiikillisia käytäntöjä toisaalta liiketalouden, toisaalta muusikon näkökulmasta. Äänilevyjen yleistymisellä oli oletettavasti myös vaikutusta konserttitarjontaan. Äänilevyteollisuuden ja sittemmin jazzkulttuurin myötä musiikin ammattimaisen harjoittamisen ympärille kehittyi aivan uudenlainen kaupallinen ideologia, joka Amerikassa kiertäneiden muusikoiden välityksellä levisi myös Suomeen.

3. Musiikki aatteellisten ideologioiden välittäjänä

Musiikilla oli monia ideologisia merkityksiä. Suomalaissiirtolaisten suosiossa olivat etenkin raittiusyhdistys ja työväenliike. Maailmanpoliittisten kriisien myötä sosialistinen työväenliike eriytyi muusta yhdistystoiminnasta 1900-luvun alkuvuosina. Työväenluokkaisen taustansa vuoksi amerikkalainen työväenliike sai suuren kannatuksen suomalaissiirtolaisten keskuudessa. Suomalaiset olivat aktiivisia myös ammattiyhdistysliikkeessä ollen muun muassa suurin yksittäinen etninen ryhmä kansainvälisessä IWW (International Workers of the World) -järjestössä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. ”Iituplajuu” oli sosialistiseen ideologiaan perustuva järjestö, jonka suomenkielinen äänenkannattaja Industrialisti ilmestyi vuosina 1917–1975. Se oli IWW:n ainoa päivälehti ja saavutti parhaimmillaan jopa 10 000 kappaleen levikin. Musiikin merkitys järjestön toiminnassa tulee kuvaavasti esille järjestön kutsumanimessä ”laulava unioni”. (Leary 2010: 6.)

Kuva 2: Työväen sosialistisen kustannusyhtiön julkaisema laulukirja, Duluth, Minnesota 1918.

Työväenliikkeen radikaaleimmat toimijat tulivat kaivosmiesten ja muiden matalapalkkaisten ja vaarallisten ammattialojen parista, joskin heidän toimintaansa johtivat tavallisesti koulutetut agitaattorit, kirjoittajat ja lehtimiehet. Musiikista tuli aatteellinen työkalu, jonka avulla välitettiin sosialistisia ja muita liikkeen kannalta keskeisiä oppeja. Laulut olivat tehokas väline luokkatietoisuuden omaksumiseen ja levittämiseen. Lisäksi amerikansuomalaiset työväenlaulut ilmensivät työläisyyden olemusta sekä kamppailua uuteen yhteiskuntaan integroitumisessa. Ne antoivat ilmaisukanavan ilolle, tuskalle, voitokkuudelle sekä kamppailulle erilaisten haasteiden edessä. (Kaunonen 2010: 1.)

Kaivoksilla ja metsätöissä eri etniset siirtolaisryhmät sekoittuivat keskenään. Oletettavasti tämä välittyi myös musiikissa, jolla oli tärkeä tehtävä työväenliikkeessä muun kulttuuritoiminnan ohella. Työväenyhdistysten kulttuurisesta aktiivisuudesta hyvänä esimerkkinä on Yhdysvaltain Suomalainen Sosialistijärjestö, jonka yhteydessä toimi vuonna 1912 yhteensä 107 näytelmäryhmää, 23 kuoroa, 23 soittokuntaa, 91 ompeluseuraa, 33 lukusalia ja 80 kirjastoa. Nämä aktiviteetit olivat niin suosittuja, että erään arvion mukaan jopa 80 prosenttia seuran jäsenistä osallistui toimintaan juuri harrastustoiminnan, ei niinkään poliittisen agendan vuoksi. (Pakkala 1983: 77–78).

Sosialistit järjestivät myös suurimman osan siirtolaisyhteisöjen tanssitilaisuuksista. Monissa uskonnollisissa raittiusseuroissa tanssi katsottiin synniksi ja kiellettiin kokonaan. Yksi kiinnostavimmista piirteistä sosialistien kulttuuritoiminnassa oli oman oopperaryhmän perustaminen Minnesotan Hibbingissä. Tämän lisäksi Minnesotan Virginiassa avattiin vuonna 1913 Sosialisti-Oopperaksi nimetty rakennus, jossa muun muassa edellä mainittu oopperaryhmä esitti Carmenin neljässä näytöksessä vuonna 1930. Oopperan ohjasi musiikillisen koulutuksen saanut järjestöaktiivi Edith Koivisto.

Ideologisten ja pedagogisten tavoitteiden ohella musiikkitoiminnalla oli voimakas yhteisöllinen ja yksilöiden identiteettiä kohottava vaikutus. Eräs soittokuntalainen kirjoitti muistelmissaan vuonna 1917, kuinka ”kuuluminen soittokuntaan oli samanlainen välttämättömyys kuin kodin koristeleminen vapahtajan kuvalla tai kauppiaiden kalentereilla. Hyvän ja kunniallisen nuoren miehen korkein pyrkimys oli tulla soittokunnan jäseneksi. Ja nuoret neidot… Heille oli suuri kunnia kulkea punaista univormua ja kultaista nauhaa kantavan nuoren miehen rinnalla” (Pakkala 1983: 91, suom. SR).

Musiikillisen ja aatteellisen elämän keskipisteessä olivat ”haalit”, joiden merkitystä siirtolaisten kulttuurielämässä ei voi liioitella. Haalit toimivat siirtolaisten kokoontumispaikkoina erilaisten tilaisuuksien tarpeisiin. Ne tarjosivat tiloja kaikenlaiselle virkistystoiminnalle, kuten näytelmäseurueille, kuoroille ja torvisoittokunnille. Haaleilla järjestettiin iltamia, konsertteja, yhdistysten kokouksia ja vuosijuhlia sekä lukuisia muita tapahtumia. Monet suomalaiset muusikot ja levylaulajat aloittivat uransa haaleilla joko taustaorkestereissa tai kupletööreinä. Haalit olivat kulttuurielämän keskuksia, ja niitä perustettiin lähes jokaiseen suomalaiseen siirtolaisyhteisöön.

Siirtolaistutkimuksen ajankohtaisuus

Musiikkikulttuurin tutkiminen on olennainen osa suomalaissiirtolaisten toiminnan ja tavoitteiden selvittämisessä Pohjois-Amerikassa. Musiikki loi tärkeän yhteisöllisyyttä edistävän väylän, jonka avulla Suomesta tullut siirtolainen sopeutui helpommin sekä suomalaisyhteisöön että uuteen amerikkalaiseen kulttuuriin. Selvää on, että musiikilla oli keskeinen rooli siirtolaisten elämässä ja yhteiskunnallisissa riennoissa sekä viihdyttäjänä, koti-ikävän lievittäjänä, että erilaisten yhteiskunnallisten aatteiden välittäjänä. Siirtolaisten laajat verkostot Suomeen ja muuhun musiikkielämään Pohjois-Amerikassa vaikuttivat merkittävästi suomalaisten siirtolaisten musiikkikulttuuriin, musiikkitottumuksiin sekä musiikintekotapoihin. Samalla siirtolaismuusikoiden Suomessa tekemien kiertueiden sekä Suomeen palanneiden siirtolaisten mukanaan tuomat vaikutteet muokkasivat voimakkaasti musiikkikulttuuria myös Suomessa.

Sadan vuoden takaisessa siirtolaisaallossa on ilmiönä monia yhtäläisyyksiä nykypäivän tilanteen kanssa. Tutkimuksen aihe onkin hyvin ajankohtainen. Kuten olemme joutuneet toteamaan, nykyhetken poliittisesti haastava maailmantilanne sekä sotien ja pitkään kestäneen taloudellisen laskukauden aiheuttama siirtolaisten tulva on aiheuttanut nationalististen ja maahanmuuttokriittisten mielipiteiden nousua kaikkialla maailmassa – myös Suomessa. Siirtolaisuus tutkimuksen kohteena muistuttaa siitä, että Suomestakin on lähdetty maailmalle sekä vapaaehtoisesti että pakon edessä.

1990-luvulla kasvaneen ja tällä hetkellä yhä kiihtyvän maahanmuuton myötä uudenlaiset ryhmät omine erityisine kulttuureineen ja elämäntilanteineen ovat yhä lisääntyvässä määrin tulleet osaksi suomalaista arkea. Samalla se on kohdistanut meihin vaatimuksia arvioida uudelleen vanhoja ajattelu-, asennoitumis- ja puhetapoja. Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi. Suomi oli hyvin monikulttuurinen ja kosmopoliittinen maa jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Sijainti Tukholman ja Pietarin välissä takasi Suomelle otolliset olosuhteet niin talouden, kaupankäynnin kuin kulttuurinkin alueella. Tämä välittyi erityisesti musiikissa, sillä suuri osa musiikin ammattilaisista tuli Suomeen ulkomailta. Etenkin ennen Helsingin Musiikkiopiston (nykyinen Sibelius-Akatemia) perustamista 1882 myös musiikillinen koulutus haettiin usein ulkomailta.

Siirtolaisuus laajensi ihmisten maailmankuvaa entisestään ja mahdollisti uuden elämän alun myös kymmenille tuhansille työväenluokan edustajille. Matkustaminen ja selviytyminen uudessa kotimaassa ei aina ollut helppoa, mutta sopeutumista helpotti integroituminen amerikkalaiseen yhteiskuntaan työn, kielen ja yhteisten aktiviteettien avulla.

Lähteet

Freitag, Ulrike & von Oppen, Achim 2010. “Introduction. ‘Translocality’: an approach to connections and transfer in area studies”. Translocality. The Study of Globalising Processes froms Southern Perspective. Toim. Ulrike Freitag & Achim von Oppen. Leiden: Brill.

Gerner, Kristian & Karlsson, Klas-Göran 2002. Nordens Medelhav. Östersjöområdet som historia, myt och project. Stockholm: Natur och Kultur.

Gienow-Hecht, Jessica C. E. 2009. Sound Diplomacy. Music and Emotions in Transatlantic Relations, 1850–1920. Chicago and London: The University of Chicago Press.

Gilroy, Paul 1993. The Black Atlantic. Modernity and Double Conciousness. London – New York: Verso.

Goss, Glenda Dawn 2009. Sibelius, Amerikka ja amerikkalaiset. Vieläkö lähetämme hänelle sikareja? 24 tarinaa. Helsinki: WSOY.

Gronow, Pekka 1977. Studies in Scandinavian-American discography 1–2. Helsinki: Suomen äänitearkisto.

Gronow, Pekka 1982. Ethnic recordings in America: a negleced heritage. Studies in American Folklife 1. Washington: Library of Congress.

Gronow, Pekka 2013. 78 kierrosta minuutissa. Äänilevyn historia 1877–1960. Helsinki: Suomen Jazz & Pop Arkisto.

Haapala, Pertti 1997. ”Kun kaikki alkoi liikkua…” Suomalaisen arjen historia 3. Modernin Suomen synty. Toim. Kai Häggman & Pertti Haapala. Porvoo: WSOY, 47–63.

Hakala, Joyce E. 1997. Memento of Finland. A musical legacy. St. Paul: Pikebone Music.

Hakala, Joyce E. 2007. The Rowan Tree. The lifework of Marjorie Edgar, girl scout pioneer and folklorist. With her Finnish folk song collection Songs from Metsola. St. Paul: Pikebone Music.

Heikkinen, Olli 2013. ”Urkuri Sörensenin ’rikos’”. Musiikki 2013(2): 5–23.

Ilmonen, S. 1930. Amerikan suomalaisten sivistyshistoria. Johtavia aatteita, harrastuksia, yhteispyrintöjä ja tapahtumia siirtokansan keskuudessa. Hancock: Suomalais-luterilaisen kustannusliikkeen kirjapaino.

Jalkanen, Pekka & Kurkela, Vesa 2003. Suomalaisen musiikin historia. Populaarimusiikki. Helsinki: WSOY

Kaunonen, Gary 2010. “Finnish-American working-class literacy through song. A Foreword”. Journal of Finnish Studies 2010(1): 1–5.

Kero, Reino 1997. Suomalaisina Pohjois-Amerikassa. Siirtolaiselämää Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti.

Kiwani, Nadia & Meinhof, Ulrike Hanna 2011. Music and Migration: A Transnational Approach. Music & Arts in Action. 3/2011, 3–20.

Kukkonen, Einari 2001. Lännen lokarit: amerikansuomalaisen levylaulun vaiheita. Helsinki: Kustannuskolmio

Kurkela, Vesa 2014. “Universal, National or Germanised?” FMQ 2/2014, 18–21.

Leary, James P. & Virtanen, Hilary Joy (toim.) 2010. Finnish-American Songs and Tunes, from Mines, Lumber Camps, and Worker’s Halls. Journal of Finnish Studies 1/14.

Leary, James P. 2010. ”Yksi Suuri Union: Field recordings of Finnish American IWW songs”. Journal of Finnish Studies 2010(1): 6–17.

Lehti, Marko 2002. “Mapping the study of the Baltic Sea area: From nation-centric to multinational history”. Journal of Baltic Studies 33, 431–446.

Niemelä, Juha 1997. ”Cultural reflections in Finnish American songs”. Journal of Finnish Studies 1(3), 100–116.

Niemelä, Juha 2002. ”The role-images in the songs of Finnish Americans in 1900–1930”. Entering multiculturalism. The Finnish experience abroad. Papers from FinnForum VI. Toim. Olavi Koivukangas. Turku: Institute of Migration.

Niemelä, Juha 2003. Amerikansuomalainen musiikkiperinne. http://www.migrationinstitute.fi/fi/article/ulkosuomalaiset/amerikansuomalainen-musiikkiperinne (luettu 19.10.2016).

Niemisto, Paul 2014. Cornets & pickaxes: Finnish brass on the Iron Range. Minnesota: Ameriikan poijat.

Oakes, Tim & Schein, Louisa 2006. Preface. Translocal China. Linkages, Identities, and the Reimaging of Space. Toim. Tim Oakes & Louisa Schein. London: Routledge.

Pakkala, Alaine 1983. The instrumental music of the Finnish-American community in the Great Lakes region, 1880–1930. Master’s thesis. Ann Arbor: University of Michigan.

Pitkänen, Silja & Sutinen, Ville-Juhani 2011. Värssyjä sieltä ja täältä. Hiski Salomaan elämä ja laulut. Helsinki: Teos.

Saunio, Ilpo 1974. Veli sisko kuulet kummat soitot: työväenlaulut eilen ja tänään. Helsinki: Kansankulttuuri.

Saunio, Ilpo & Tuovinen, Timo 1978. Edestä aattehen. Suomalaisia työväenlauluja 1890–1938. Helsinki: Tammi.

Rantanen, Saijaleena 2013. Laulun mahti ja sivistynyt kansalainen. Musiikki ja kansanvalistus Etelä-Pohjanmaalla 1860-luvulta suurlakkoon. Studia Musica 52. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

Vertovec, Steven 2009. Transnationalism. London and New York: Routledge.

Virtanen, Keijo 1986. ”Siirtolaisten kulttuuritoiminta. Osallistumismahdollisuuksia jokaiselle”. Suomen siirtolaisuuden historia III. Sopeutuminen, kulttuuritoiminta ja paluumuutto. Keijo Virtanen, Arja Pilli & Auvo Kostiainen. Turku: Turun yliopisto. 145–208.

Virtanen, Keijo 2014. ”Finnish identity in immigrant culture”. Finns in the United States. A history of settlement, dissent, and integration. Toim. Auvo Kostiainen. East Lancing: Michigan State University Press, 173–203.

Virtanen, Keijo 2014. “Finnish Identity in Immigrant Culture”. Finns in the United States. A History of Settlement, Dissent, and Integration. Toim. Auvo Kostiainen. East Lansing: Michigan State University Press. S. 173–204.

Westerholm, Simo (toim.) 1983. Reisaavaisen laulu Ameriikkaan. Siirtolaislauluja. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti.

**

Artikkelin kansikuva: Kanadansuomalaisen utopistisen sosialistiklubin jäseniä ja soittokunta. Sointula, British Columbia 1903.

Kuvien arkistotiedot: University of Minnesota, Immigration History Research Center Archives. Immigration History Research Center photograph collection and visual material collection.