AFRIKKALAISTEN MUUSIKOIDEN HISTORIA JA MERKITYS MONIKULTTUURISESSA SUOMESSA

FT Elina Seye on afrikkalaisiin perinteisiin erikoistunut etnomusikologi ja tanssintutkija.

Musiikkiarkisto JAPA ja Maailman musiikin keskus (GMC) ovat aloittaneet tänä vuonna Koneen säätiön rahoittaman hankkeen ”Afrikkalaisten muusikoiden historia ja merkitys monikulttuurisessa Suomessa”, jonka tarkoituksena on kartoittaa eri Afrikan maista kotoisin olevien muusikoiden toimintaa Suomessa. Kyseessä on aiheeseen liittyvän aineiston kokoamiseen ja arkistoimiseen keskittyvä hanke, joka luo pohjaa tuleville tutkimushankkeille afrikkalaismuusikoiden vaikutuksista musiikin kentällä ja sitä kautta tuottaa tietoa monikulttuurisen Suomen rakentumisesta.

Hankkeen painopiste on 1980- ja 1990-luvulla, jolloin pisimpään täällä vaikuttaneet afrikkalaismuusikot ovat muuttaneet Suomeen. Tältä ajalta, ennen internetin ja erityisesti sosiaalisen median yleistymistä, on levyjulkaisujen lisäksi vain vähän aineistoa saatavilla. Siksi tietoa näiden muusikoiden toiminnasta on varsin vaikea löytää, vaikka heidän toimintansa on ollut aktiivista. Hankkeen tarkoituksena onkin tallentaa muusikoiden muistinvaraista tietoa omasta toiminnastaan, samoin kuin kartoittaa ja mahdollisuuksien mukaan arkistoida heidän hallussaan olevat julkaisemattomat aineistot, joista osa on myös tarpeen digitoida. Lisäksi kartoitetaan suomalaisissa arkistoissa ja kirjastoissa saatavilla olevia aineistoja aiheeseen liittyen.

Hankkeen taustaa

Afrikkalaissyntyisten muusikoiden historia Suomessa on aiheena ajankohtainen, kun maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta puhutaan paljon. Julkisessa keskustelussa maahanmuutto näyttäytyy kuitenkin helposti vain viime vuosien ilmiönä, vaikka ainakin isommissa kaupungeissa maahanmuuttajaväestöä on ollut jo vuosikymmeniä ja monikulttuurisuus on siten ollut arkipäivää jo kauan. Erityisesti afrikkalaisten maahanmuutto Suomeen yhdistetään helposti vain 1990-luvun lopulla alkaneeseen somalialaisten pakolaisten tuloon, vaikka muista Afrikan maistakin on muutettu Suomeen. Suomessa asuvien afrikkalaismuusikoiden historia ei ylipäätään ole kiinteästi yhteydessä Suomeen suuntautuvan maahanmuuton laajempiin trendeihin, sillä musiikkielämässä pitkään vaikuttaneet henkilöt ovat kotoisin muita Afrikan maista kuin niistä, joista Suomeen on tullut eniten maahanmuuttajia (ks. Rastas & Seye 2011: 28). Siten hanke tuottaa tietoa paitsi suomalaisen musiikkielämän myös Suomeen suuntautuvan maahanmuuton moninaisuudesta.

Kirjoittaessamme Anna Rastaan kanssa Musiikin suunnassa 4/2011 julkaistua Suomen afrikkalaismuusikoita käsittelevää artikkelia (Rastas & Seye 2011) jouduin toteamaan, että afrikkalaisten muusikoiden toiminnasta Suomessa on hyvin vähän tietoa saatavilla, varsinkin jos etsii tietoa tapahtumista ennen 2000-lukua. Aineistoa aiheesta ei myöskään löydy paljoa musiikkialan arkistoista, joten ainoita tietolähteitä ovat monissa tapauksissa satunnaiset sanoma- ja aikakauslehtiartikkelit. Vasta sosiaalisen median yleistymisen jälkeiseltä ajalta tietoa alkaa löytymään helpommin, sen seurauksena, että muusikot ja heidän ystävänsä ovat esimerkiksi tehneet tapahtumailmoituksia Facebookiin tai jakaneet keikkavideoita YouTubessa.

Koska afrikkalaissyntyisiä muusikoita on asunut Suomessa jo 1980-luvulta lähtien, ja osa heistä on siten jo iäkkäitä, tuntui tarpeelliselta painottaa hankkeessa nimenomaan 1980- ja 1990-lukujen toimintaa. Näiltä vuosikymmeniltä tietoa ja aineistoa on vaikea löytää ja lisäksi vielä 1990-luvullakin on yleisesti käytetty analogisia tallennusmenetelmiä, joilla tehdyt tallenteet (c-kasetit, VHS-videokasetit ym.) ovat tuhoutumisvaarassa. Siten hankkeessa painottuu muusikkohaastattelujen lisäksi muusikoiden yksityisten kokoelmien kartoitus sekä heidän tallettamiensa aineistojen digitointi ja arkistointi, sikäli kuin he ovat halukkaita antamaan aineistojaan talletettavaksi JAPAn ja GMC:n arkistoihin.

Afrikkalaismuusikoiden historiaa kartoittava hanke kytkeytyy vahvasti Anna Rastaan valtakunnalliseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on tallentaa Suomen afrikkalaisyhteisöjen historiaa ja toimintaa sekä sitä, miten nämä ovat muokanneet suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. Tähän hankkeeseen liittyen toteutettiin Tampereen Työväenmuseo Werstaalla näyttely ”Afrikka Suomessa” (28.4.–8.11.2015), jossa oli esillä myös afrikkalaismuusikoita käsittelevää materiaalia, mm. 20 artistin musiikkia esittelevä videojukeboksi, jota olin mukana kokoamassa.

Hankkeen aihepiiri liittyy Suomessakin vähitellen lisääntyvään tutkimukseen afrikkalaisperäisistä diasporayhteisöistä, joka on Euroopassa verrattain uusi tutkimusalue: esimerkiksi ”afroeurooppalaisia” kulttuureja ja identiteettejä tutkiva Afroeurope@s-verkosto sai alkunsa 2000-luvun puolivälin tienoilla ja verkoston järjestämä Afroeuropeans – Black Cultures and Identities in Europe -konferenssi järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006. Verkosto on sittemmin saanut aikaan mm. Euroopan afrikkalaisperäisiä kulttuurivaikuttajia esittelevän verkkosivuston otsikolla Encyclopedia of Afroeuropean Studies (ks. Rastas 2012, Seye 2012). Seuraava Afroeuropeans-konferenssi pidetään Tampereella heinäkuussa 2017.

Kyse on laajemmin ottaen myös monikulttuurisuuden ja maahanmuuton tutkimuksesta. Musiikki ja muusikot ovat olleet esillä joissakin maahanmuuttajien työllistymistä ja kotoutumista käsittelevissä selvityksissä (Karhunen 2013, Saukkonen 2010), mutta maahanmuuton vaikutusta suomalaiseen musiikkiin ei ole tietääkseni tutkittu laajemmin ennen Antti-Ville Kärjän käynnissä olevaa tutkimushanketta ”Musiikki, monikulttuurisuus ja Suomi” (ks. myös Kärjä 2013, Thiam 1999).

Hankkeen toteutus ja aineistot

Afrikkalaismuusikoiden historia -hankkeessa on tähän mennessä toteutettu kolmea osa-aluetta:

Ensinnäkin kartoitetaan jo olemassa olevaa julkaistua aineistoa ja arkistomateriaalia, jota on ennen muuta GMC:n ja JAPAn kokoelmissa, mutta jonkin verran myös muissa musiikkialan arkistoissa, joihin ollaan yhteydessä. Tarvittaessa huolehditaan myös aineiston digitoimisesta. Yhteistietokantoihin lisätään aihetta koskeviin aineistoihin viite, jonka avulla aiheeseen liittyvät aineistot on helpompi jatkossa löytää. Lisäksi kootaan lista hankkeen kohteena olevia afrikkalaismuusikoita ja heidän yhtyeitään käsittelevistä lehtiartikkeleista.

Toisekseen kootaan haastattelujen muodossa muusikoiden muistitietoa ja kokemuksia heidän toiminnastaan muusikoina ja/tai tanssijoina Suomessa, mukaan lukien tekijöiden henkilöhistoria. Haastatteluja varten on muotoiltu lista kysymyksiä, jotta samoja asioita tulisi kysyttyä kaikilta, mutta tähän mennessä kysymyslistan mukaan eteneminen on osoittautunut hankalaksi, sillä haastateltavien taustat ja urat ovat hyvin moninaisia, eivätkä kaikki kysymykset siten ole mielekkäitä kaikkien kohdalla. Heillä on myös omat näkemyksensä siitä, mikä on tärkeää tai olennaista aiheeseen liittyen, joten käytännössä haastattelut ovat edenneet haastateltavien ehdoilla. Lisäksi haastatteluja on tehty myös useiden suomalaisten kanssa, joilla on ollut keskeinen rooli afrikkalaismuusikoiden yhteistyökumppaneina ja afrikkalaisen musiikin (ja tanssin) edistämisessä Suomessa. Kaikki toivomamme muusikot eivät ole halunneet tulla haastatelluiksi ja toisaalta jotkut 1980- ja 1990-luvulla Suomessa toimineet muusikot asuvat nykyisin muualla ja ainakin yksi on kuollut joitain vuosia sitten, joten täysin kattavaa ei haastatteluaineistosta ole mahdollista saada.

Kolmanneksi samoilta henkilöiltä kysellään heidän hallussaan olevista aineistoista ja pyydetään heitä antamaan aineistoja joko talletettavaksi tai kopioitavaksi arkistointia varten. Tähän mennessä on uutena aineistona saatu lehtileikkeitä, konserttimainoksia ja valokuvia sekä äänitteitä c-kasettien muodossa. Tämä aineisto tallennetaan digitaalisessa muodossa sekä GMC:n että JAPAn arkistoon. Konkreettisten materiaalien tallettamisen osalta tehdään tapauskohtaisia ratkaisuja henkilöstä ja aineiston määrästä riippuen.

Kuva 1: Senegalilaista mbalax-musiikkia soittava Galaxy-yhtye esiintyi ahkerasti 1990-luvun alkupuolella (mainoslehtinen yhtyeen basistin Pape Sarrin kokoelmista).

Omana roolinani hankkeessa on erityisesti kontaktien ottaminen muusikoihin ja haastattelujen tekeminen heidän kanssaan. Tätä työtä helpottaa oma aktiivisuuteni afrikkalaisen musiikin ja tanssin kentällä 1990-luvun loppupuolelta lähtien, samoin kuin Maailman musiikin keskuksen vakiintunut rooli maahanmuuttajamuusikoiden tukijana. Hankkeessa työskentelevät itseni lisäksi GMC:n kirjastonhoitaja Heikki Niemelä, jonka vastuulla on ollut erityisesti aineistojen kartoittaminen, ja JAPAn Jouni Eerola, joka vastaa ensisijaisesti aineistojen digitoinnista.

Koneen säätiöltä saatu rahoitus on pian käytetty loppuun, mutta hankkeelle on haettu jatkorahoitusta, jotta kootut aineistot saataisiin paremmin sekä tutkijoiden että laajemman yleisön tietoon. Tarkoituksena on luoda verkkosivuston muodossa pienimuotoinen historiakatsaus Suomen ”afroskeneen” 1980- ja 1990-luvulla sekä esitellä sen keskeisiä toimijoita ja heidän toimintaansa aina nykypäivään asti. Yleistajuisen tekstin joukkoon on tarkoitus nostaa esimerkkejä hankkeessa kerätyistä aineistoista, kuten valokuvia ja katkelmia haastatteluista. Lisäksi linkitetään muualla tarjolla oleviin verkkoaineistoihin (esim. YLEn Elävä Arkisto).

Huomioita haastatteluista

Pisimpään Suomessa toimineet afrikkalaismuusikot eivät tulleet tänne pakolaisina, vaan useimmissa tapauksissa nimenomaan esiintymään muusikoina. Keskeisessä roolissa olivat tuolloin afrikkalaisesta musiikista innostuneet suomalaiset muusikot, kuten Sakari Kukko ja Hasse Walli, jotka loivat henkilökohtaisia kontakteja ennen muuta Senegalissa ja ottivat sikäläisiä muusikoita yhtyeisiinsä (Piirpauke, Asamaan), sekä itäiseen Afrikkaan suuntautuneet tutkimus- ja kehitysyhteistyöhankkeet, joiden kautta syntyi yhteyksiä erityisesti Tansaniaan. Joitain varhaisia afrikkalaismuusikoita on päätynyt Suomeen muita reittejä, haastatelluista kaikki erilaisten henkilökohtaisten kontaktien kautta.

Video 1: Hasse Walli toi useita senegalilaisia muusikoita Suomeen esiintymään Asamaan-nimellä toimineiden yhtyeidensä jäseninä. Videolla nähtävässä kokoonpanossa (1989) ovat mukana sittemmin Suomeen pysyvästi asettuneet Rane Diallo, Yamar Thiam ja Pape Sarr, jotka pari vuotta myöhemmin perustivat Galaxy-yhtyeen.

Erityisesti 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa afrikkalaiseen musiikkiin liittyvä toiminta oli muusikoiden kertoman perusteella tämän päivän näkökulmasta hämmästyttävän aktiivista, joskin toiminta keskittyi kesän festivaalikautta lukuunottamatta etupäässä Helsinkiin. Maailmanmusiikki oli tuohon aikaan pinnalla ja myös säännöllisille afro-, reggae-, salsa- ym. klubeille ja festivaaleille riitti yleisöä. Myös rockfestivaalit ottivat mielellään afrikkalaistyylistä tai -vaikutteista rytmimusiikkia soittavia yhtyeitä ohjelmistoonsa ja afrikkalaismuusikot tekivät yhteistyötä monien suomalaisten artistien ja yhtyeiden kanssa. Afrikkalaiset muusikot otettiin noihin aikoihin lähes aina positiivisesti vastaan esiintymispaikasta riippumatta, selkeää rasismia haastateltavat kertovat kohdanneensa hyvin harvoin. Myös perinteisen afrikkalaisen musiikin ja tanssin esityksiä nähtiin säännöllisesti eri tapahtumissa, tosin etupäässä suomalaisten esittämänä, mutta välillä mukana oli muualta Euroopasta Suomeen kutsuttuja vierailijoita ja myöhemmin myös Suomeen muuttaneita afrikkalaisia.

Video 2: Pisimpään Suomessa vaikuttanut afrikkalainen muusikko on kongolainen Marie-Alphonse Liwata, jolla oli 1980- ja 1990-luvulla useita yhtyeitä suomalaisten muusikoiden kanssa. Videolla Liwata Afrock-yhtyeen kanssa Tampereella vuonna 1982.

Laman myötä tilanne muuttui radikaalisti: elävän musiikin kysyntä väheni merkittävästi, säännöllistä klubitoimintaa ei enää ollut ja vakiintuneet festivaalit keskittyivät lähinnä valtavirran rockiin ja poppiin. Useimmilla Suomeen pysyvästi jääneillä afrikkalaismuusikoilla onkin siitä lähtien ollut ongelmia löytää riittävästi työtilaisuuksia musiikin saralla. Jotkut ovat kyllä tulleet toimeen kulttuurin kentän töitä tekemällä, mutta yleensä tämä on vaatinut musiikin (tai tanssin) esittämisen lisäksi vähintään säännöllistä opetustoimintaa, mukaan lukien taiteen keinoin tapahtuva monikulttuurisuustyö erityisesti lasten parissa. Moni on kuitenkin joutunut hankkimaan lisätuloja myös kulttuurin kentän ulkopuolelta. (Ks. Rastas & Seye 2015 ja 2011.)

Tänä päivänä elävän musiikin tarjonta ja klubitoiminta näyttää olevan hiljalleen elpymässä, mutta maailmanmusiikin tai ”etnomusiikin” kysyntä on edelleen marginaalista. Lisäksi muusikot joutuvat usein itse ottamaan vastuun esiintymisten järjestämisestä ja markkinoinnista, ja siten myös kantamaan riskin mahdollisista tappioista. Afrikkalaisia asuu Suomessa nykyisin huomattavasti enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten, mistä johtuen kilpailua afrikkalaisen musiikin kentällä on enemmän, mutta toisaalta yleisökin on valistuneempaa, eikä kuka tahansa afrikkalainen voi enää esiintyä ”afrikkalaisena mestarirumpalina”, mikä oli tavallista aiemmin.

Tänä päivänä tilanne afrikkalaissyntyisten muusikoiden osalta on muutenkin huomattavasti monimutkaisempi kuin aiemmin: Hankkeen aikarajauksen piiriin kuuluvien afrikkalaismuusikoiden taustat olivat hyvin samantapaiset siltä osin, että kaikki ovat toimineet muusikoina jo kotimaassaan ja muuttaneet vasta aikuisena Suomeen. Sen sijaan tämän päivän suomalaisen musiikin kentältä löytyy paljon afrikkalaistaustaisia mutta Suomessa kasvaneita ja koulunsa käyneitä muusikoita, joiden musiikissa ei välttämättä myöskään kuulu heidän afrikkalaiset juurensa millään tavalla. Monet tällaiset nuoremman polven muusikot identifioituvatkin ensisijaisesti suomalaisiksi, kun taas hankkeessa haastatellut muusikot ymmärtävät itsensä ensisijaisesti afrikkalaisiksi, vaikka ovatkin asuneet Suomessa jo vuosikymmenien ajan ja joillain on myös Suomen kansalaisuus.

Lopuksi

Afrikkalaismuusikoiden historia -hankkeen puitteissa toteutetut haastattelut ja muu aineistonkeruu on tehnyt entistäkin selvemmäksi sen, että afrikkalaissyntyiset muusikot ovat jääneet Suomen musiikin ja kulttuurielämän historiassa lähes täysin pimentoon, ja siten tutkimukselle todella on tarvetta. Onkin toivottavaa, että muutkin tutkijat hyödyntäisivät hankkeessa koottuja aineistoja omissa hankkeissaan. Kaikki aineistot ovat tutkijoiden käytettävissä JAPAssa ja GMC:ssä heti kun ne saadaan luetteloitua.

Vaikka tämä hanke on jo loppumassa, sekä Musiikkiarkisto JAPA että Maailman musiikin keskus ottavat jatkuvasti vastaan uusia aineistoja, ja niitä digitoidaan ja luetteloidaan käytettävissä olevien työvoimaresurssien puitteissa. Siten myös kaikenlaiset afrikkalaismuusikoiden toimintaan liittyvät aineistot, myös 2000-luvulta, ovat erittäin tervetulleita lisäyksiä kokoelmiin jatkossakin.

Lähteet

Karhunen, Paula 2013. Maahanmuuttajataiteilijat taiteen tukijärjestelmässä. Helsinki: Taiteen edistämiskeskus.

Kärjä, Antti-Ville 2013. ”Musiikkia jälkikoloniaalisesta Suomesta”. Musiikki kulttuurina. Toim. Pirkko Moisala & Elina Seye. Helsinki: SES, 277–298.

Rastas, Anna 2012. “African Diaspora in Finland.” Encyclopedia of Afroeuropean Studies. Toim. International research group Afroeureope@s: Culturas e Identidades Negras en Europa. Universidad de León. http://www.encyclopediaofafroeuropeanstudies.eu/encyclopedia/african-diaspora-in-finland/

Rastas, Anna & Seye, Elina 2011. ”Ammattina afrikkalaismuusikko”. Musiikin suunta 4/2011, 22–36.

Rastas, Anna & Seye, Elina 2015. “Music as a site for Africanness and diaspora cultures: African musicians in the white landscape of Finland.” African and Black Diaspora: An International Journal. http://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/17528631.2015.1055652#.VbwDA7dnVsY

Saukkonen, Pasi 2010. Kotouttaminen ja kulttuuripolitiikka: Tutkimus maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta suomalaisella taiteen ja kulttuurin kentällä. Helsinki: Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore.

Seye, Elina 2012. Artikkelit ”Arnold Chiwalala”, ”Galaxy”, ”Ismaila Sané” ja ”Menard Mponda”. Encyclopedia of Afroeuropean Studies. Toim. International research group Afroeureope@s: Culturas e Identidades Negras en Europa. Universidad de León. http://www.encyclopediaofafroeuropeanstudies.eu/

Thiam, Riitta 1999. ”Orientalismikriittinen ja postkolonialistinen näkökulma suomalaiseen musiikkiin”. Musiikki 4/1999, 391–415.

**

Artikkelin kansikuva: Ehkä ensimmäinen nimenomaan afrikkalaiseen musiikkiin keskittyvä festivaali järjestettiin Helsingissä vuonna 1994. Tapahtuman järjesti Marie-Alphonse Liwata (mainoslehtinen Liwatan kokoelmista).