KOLUMNI: UUTENA MUUSIKKOJEN YHTEISÖSSÄ

Ali Murad, kitaristi, huilisti, tietokoneinsinööri

Päättäessäni matkata Suomeen minulla oli siihen monia syitä, mutta yksi niistä oli musiikki. Tietoni Suomesta olivat niukat ja pääosin verkosta poimittuja. Olin lukenut hieman musiikista Suomessa, mutta en tiennyt asiasta yksityiskohtaisesti. Nyt täällä asuvana olen oppinut paljon lisää.

Musiikinharrastajana musiikinopiskelu on aina ollut unelmani; soittaa yhtyeessä, tehdä musiikkia ja tuntea musiikin voima. Saapuessani olin hieman pettynyt suomalaisen yhteiskunnan sulkeutuneisuuteen. Ihmiset tuntuivat hiljaisilta ja vetäytyviltä, yksilökeskeisiltä. Oli aluksi hankalaa rakentaa ystävyyssuhteita ja tuttavien verkostoa. Ensimmäinen epätoivoinen yritykseni päästä puhumaan ihmisten kanssa oli käyttää hyväksi sosiaalista mediaa ja sovelluksia. Facebook oli ensimmäinen valintani, ja löysinkin sieltä pian ryhmän nimeltä “Refugee Hospitality Club”. Kirjoitin ryhmään esittelyn itsestäni ja musiikillisesta taustastani toivoen, että joku kiinnostuisi asiasta.

Vähitellen kirjoitukseni alkoi saada kommentteja, moni oli kiinnostunut tutustumaan ja tapaamaan. Heistä usea oli joko itse muusikko tai heidän läheinen tuttunsa oli musiikin kanssa tekemisissä. Pian tapasin yhden muusikon, Ninni Poijärven, joka oli ensimmäinen minulle viestin lähettänyt henkilö. Tapasimme kahvilla Helsingissä ja kävimme pitkän keskustelun. Ymmärsimme, että meillä on molemmilla sama intohimoinen suhde musiikkiin, vaikka olemmekin eri kulttuureissa kasvaneita. Tämä sai minut ajattelemaan, että ehkä muusikot ovat muita sosiaalisempia ihmisiä…

Tämä oli ensikosketukseni suomalaisten muusikkojen yhteisöön. Poijärvi alkoi ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka voisivat auttaa meitä soittimien ja soiton harjoittelupaikkojen etsimisessä. Yksi rouva antoi minulle kitaransa. Hän oli pitänyt sitä tallella tyttärelleen, mutta sanoi että voisin soittaa sillä kunnes hankin oman soittopelin.

Pian tämän jälkeen tapasin viulisti Lotta-Maria Pitkäsen. Hän otti myös minuun yhteyttä Facebookissa, jonka jälkeen tapasimme Musiikkitalolla. Samalla minua haastateltiin radioon, YLEn klassisen musiikin ohjelmaan. Lotta-Maria oli kiinnostunut arabialaisesta musiikista. Suunnittelimme soittavamme yhdessä. Lotta-Marian kautta tutustuin myös muihin soittajiin, kuten basisti Javier Sanchez Pereziin. Muodostimme yhtyeen, minä, Lotta-Maria, Javier and ystäväni Irakista, Munther Al-Assaf.

Video: Ishtar esittää kappaleensa “From Baghdad to Helsinki”.

Kuukauden kuluttua olin tutustunut yli kahteenkymmeneen muusikkoon, joista moni on nykyään ystäväni. Jokaisessa yhteiskunnassa on hyviä ja huonoja puolia, mutta muusikkojen avulla näin Suomen hyvän puolen, sen, miten ystävällisiä ihmiset olivat.

Irakissa ammatinvalinta on hankalaa ja koulutusjärjestelmä ei helpota asiaa. Tästä syystä en pystynyt opiskelemaan musiikkia ammatikseni. Lisäksi yhteiskuntamme on uskonnollisuuden hallitsema. Uskonnolliset halveksuvat musiikkia, eikä hyvää opetusmateriaalia tai opetukseen tarvittavia resursseja ole saatavilla. Tämä saa ammattimuusikot varuilleen ja antamaan niukasti neuvoja tai tietoa soittamisesta. Joskus he pyytävät opetuksesta kohtuuttomia summia. En ole nähnyt näitä ongelmia täällä. Muusikkojen yhteisö Suomessa vaikuttaa verrattuna suurelta. Usealla täkäläisellä muusikoilla on korkeakoulutasoinen musiikinopiskelutausta, ja muillakin on perustiedot musiikista, vaikka eivät soittamista harrastaisikaan. Itselläni ei musiikin ammattikoulutusta ole. Tästä huolimatta tapaamani muusikot ovat olleet kovin nöyriä ja vaatimattomia, eivätkä he ole lainkaan tärkeilleet minulle – amatöörille – osaamisellaan. Erityistä on se, että kaikki ovat niin avuliaita. He jakavat tietoa mutkitta tai kertovat mistä voi löytää hyödyllistä tietoa ja oppia.

Joskus hämmästelen, minkä tähden he antavat meille näin paljon huomiota. Tarkoitan siis, että he ovat kiinnostuneita musisoinnistamme, vaikka emme ole ammattilaistasoisia heihin verrattuna. Silti he kuuntelevat ja joskus pyytävät opettamaan musiikkiamme. He tuntuvat tyytyväisiltä kun soitamme yhdessä. Tuumailen, että olenkohan minä tosiaan niin taidokas vai ovatko he vain kohteliaita? En olisi ikinä uskonut, että löydän täältä näin paljon erilaisten musiikkilajien soittajia. Odotin lähinnä klassisen musiikin harrastajia, mutta löysinkin todella monia muita, kuten kansanmuusikoita, jatsin ja rockin soittajia, jopa itämaisen musiikin osaajia. Kaikki ovat innokkaita oppimaan uutta. Soittamaan muutakin kuin mitä he itse opiskelevat.

Joukko muusikkoja perusti Facebook-ryhmän, jossa he keräsivät soittimia ja antoivat niitä turvapaikanhakijoiden käyttöön. He kävivät vastaanottokeskuksissa soittamassa pakolaisille. Yksi muusikko omisti minulle sävellyksen. Kerroin hänelle, miten jouduin ylittämään meren paetessani. Kuunneltuaan kokemuksistani hän kirjoitti kappaleen nimeltä ”Sailing through the treacherous waters”, käydä yli petollisen meren. Muusikot todella auttavat kaikin keinoin. Heidän kanssaan tunnen oloni kotoisaksi, en koskaan vieraaksi tai muukalaiseksi.

[Englannista suomentanut Meri Kytö]

**

Artikkelin kansikuva: Pixabay.com.