VALIKKO

Jårgaleaddji – kun nykyaikainen äänitetuotanto saapui Saamenmaalle

Julkaistu 30.10.2021

Annukka Hirvasvuopio-Laiti (Hirvas-Niillasa Heaikka Annukka) viimeistelee väitöskirjaansa Jårgaleaddji-kustantamon julkaisemasta saamelaisesta populaarimusiikista Sámi allaskuvlassa (Sámi University of Applied Sciences) Kautokeinossa Norjassa. (annukkah@samas.no)

 

Jårgaleaddji-kustantamo (suom. kielenkääntäjä/kääntäjä) julkaisi kirjojen ohella myös saamenkielisiä LP-levyjä vuosina 1974–1987. Jårgaleaddji toimi Tanassa, Pohjois-Norjassa, mutta saamelaiskulttuurille ominaiselle valtakunnanrajat ylittävällä tavalla myös Suomen puolen saamelaisalueella Jårgaleaddjin julkaisut olivat hyvin suosittuja. Ja olihan myös tunnettu Suomen puolelta kotoisin oleva saamelaistaiteilija Nils-Aslak Valkeapää yksi Jårgaleaddjin artisteista. Kustantamon toiminnan alkaessa 1970-luvun alussa saamenkielistä musiikkia ei ollut juuri mahdollista kuunnella äänitteiltä. Tuolloin oli nimittäin julkaistu vasta kaksi saamenkielistä populaarimusiikkilevyä, Nils-Aslak Valkeapään Joikuja (OTLP-50) vuonna 1968 ja Deatnogátte nuorat -yhtyeen nimikkolevy (MAI 7402) vuonna 1973. Jårgaleaddjin perustamiseen ja sen toimintaan limittyvät vahvasti 1970–1980 -luvuilla voimistunut saamelaisen kielen ja kulttuurin revitalisaatio, jonka vahvistamisessa omankielisellä musiikilla oli suuri merkitys. 

Sápmi (suom. Saamenmaa) on pohjoissaamenkielinen nimitys saamelaisten kotiseutualueelle. Sápmi ei rajoitu ainoastaan yhteen maahan vaan käsittää Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän ne osat, jotka nykyään katsotaan saamelaisten perinteisiksi asuinalueiksi. Sápmi kuvataan kartoissa usein myös kielialueiden mukaan. Saamen kieliä on useita ja niistä kolmea (inarinsaame, koltansaame ja pohjoissaame) puhutaan Suomessa. Pohjoissaamen voidaan katsoa olevan valtakieli, jolla on eniten puhujia. Pohjoissaamea puhutaan Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa. Jårgaleaddjin julkaisema musiikki oli pohjoissaamenkielistä, joskin kielen (ja joikuperinteen) eri murteet tulivat hyvin edustetuksi kustantamon julkaisuissa koska eri puolilta Sápmia kotoisin olevat artistit esittivät musiikkiaan omilla murteillaan ja omaan perinteeseensä pohjautuen. 

Yhteisen kielen lisäksi eri maiden saamelaisia yhdistävät esimerkiksi perinteiset elinkeinot, sama/samankaltainen puku- ja käsityöperinne sekä musiikkiperinne. Perinnemusiikkilajit seuraavat usein kieliryhmiä, joskin kielien eri murteiden lisäksi musiikkiperinteissäkin paikalliset piirteet ovat vahvasti esillä. Pohjoissaamelaisten perinteinen vokaalimusiikkityyli on joiku. Joiku, kuten muutkin saamelaiset perinnemusiikkityylit, on ollut katoamassa ja joiltakin paikkakunnilta se on jo kadonnut – näin oli tilanne jo Jårgaleaddji-kustantamon toiminnan alkaessa 1970-luvulla. Tällöin saamelaisia perinnemusiikkityylejä ei opetettu kouluissa, kuten ei saamen kieliäkään. Opetus järjestettiin koko Sápmin alueella valtakielillä valtakunnallisten opetussuunnitelmien mukaisesti huomioimatta kulttuurisia erityispiirteitä, ja saamelaiset pyrittiin vahvasti sulauttamaan valtaväestöön. Saamelaislapset koottiin vuosikymmenten ajan pitkien matkojen takaa asuntolakouluihin ja usein yhteys omaan kieleen ja kulttuuriin, myös musiikkiperinteeseen, katkesi tai jäi hyvin vajavaiseksi. Valtaosa Jårgaleaddji-kustantamon artisteista ja työntekijöistä kuuluvat sotien jälkeen syntyneeseen niin kutsuttuun asuntolasukupolveen. Asuntolakoulukäytäntö oli käytössä Suomenkin saamelaisalueella pitkään, myös tämän artikkelin kirjoittaja on asunut asuntolassa 12-vuotiaasta 17-vuotiaaksi 1980–luvun loppupuolella.

1970–luvulla alkanut Alta-joen patoamisesta syntynyt kiista havahdutti monet, niin saamelaiset itsensä kuin valtaväestöjen edustajatkin, huomaamaan saamelaiset ja saamelaisten aseman valtakulttuurien puristuksessa. Suunnitelmat Norjan Finnmarkenissa sijaitsevan Alta-joen patoamisesta aloitettiin jo 1960-luvun lopulla ja kiista jatkui aina 1980-luvulle saakka. Luonnonsuojelijoiden ja saamelaisten laajasta vastustuksesta huolimatta joki padottiin. Vuonna 1990 Norjan silloinen pääministeri Gro Harlem Brundtland myönsi sen olleen tarpeeton toimenpide. Monet saamelaistaiteilijat, esimerkiksi Mari Boine, ovat kuvanneet Alta-kiistan herättäneen heidät huomaamaan oman kielensä ja kulttuurinsa tilan ja tarpeen parantaa niitä. Taide monissa eri muodoissaan toimi sekä vallitsevan järjestelmän vastustamisessa että yhdistävänä ja kokoavana tekijänä saamelaisten keskuudessa. Altan kiistan kanssa samoihin aikoihin silloinen nuori saamelainen sukupolvi laajensi elinpiiriään vanhempiaan ja isovanhempiaan enemmän, opiskeli ja muutti takaisin pohjoiseen tuoden tullessaan uusia näkemyksiä ja ammattitaitoa eri aloilta. Nuoret myös matkustelivat aiempia sukupolvia enemmän, saivat uusia vaikutteita ja loivat uusia yhteyksiä muihin alkuperäiskansoihin. World Council of Indigenous Peoples (WCIP) aloitellessa toimintaansa kansainvälisessä konferenssissa 1975 Kanadassa, paikalla oli myös Suomen, Norjan ja Ruotsin saamelaisia. Nils-Aslak Valkeapää valittiin vuonna 1976 WCIP:n kulttuurikoordinaattoriksi.

Myös Jårgaleaddji-kustantamot perustajat, veljekset John Trygve ja Åge Solbakk opiskelivat Oslossa tahoillaan korkeakouluissa ja palasivat opintojensa jälkeen takaisin kotipaikkakunnalleen. Jårgaleaddji-kustantamon ensiaskeleet otettiin pääkaupungissa kun veljekset olivat mukana julkaisemassa Deatnogátte nuorat -yhtyeen (suom. Tenorannan nuoret) ensilevyä Deatnogátte nuorat (MAI 7402) yhdessä oslolaisen MAI-levy-yhtiön kanssa vuonna 1973. Deatnogátte-nuorat ammensi vahvasti vaikutteita Nils-Aslak Valkeapään neljä vuotta aiemmin julkaistusta ensilevystä Joikuja (OTLP-50) ja levyillä oli mukana myös samoja joikuja. Deatnogátte nuorat -yhtye saavutti suuren suosion etenkin Norjassa. Heidän musiikkiaan soitettiin valtakunnallisella radiokanavalla ja esiteltiin suositussa Norsk Toppen -radio-ohjelmassa. Yhtye esiintyi perinteisissä saamenpuvuissa, lauloi ja joikasi saameksi ja keikkaili runsaasti. 

Ensilevyllään Valkeapää, saamelaiselta nimeltään Áillohaš, teki historiaa sillä perinteistä joikua ei oltu aiemmin levytetty säestettynä. Joikuja-levyllä Áillohaš joikasi Martti Niskalan säestäessä häntä kitaralla. Levyllä kuultavasta äänimaailmasta puolestaan vastasi Kari Rydman. Perinteisen joiun esittäminen soitinsäestyksellä vaikutti joikuun monella tapaa lähtien vaikkapa siitä, että joikaajan tuli sovittaa joikaaminen samaan sävellajiin ja rytmiin säestävän soittimen kanssa. Joiku on ollut perinteisesti säestyksetön vokaalimusiikkilaji ja “musiikin” lisääminen joikuun herätti ihmetystä ja vastustusta.  Joikuja-levyn sisälehdessä Áillohaš kertoo joutuneensa kokemaan kaksi kriisikautta joikaamisensa vuoksi. Uskovaiset tulkitsivat joikaamisen synniksi ja “nationalistis-romantikot” puolestaan tuomitsivat artistin väärentäneen puhtaan joiun. Uskomus joiun synnillisyydestä pohjaa niin kauas kuin kristinuskon tulemiseen Saamenmaalle ja vaikkei joikaamisesta enää langetetakaan rangaistuksia, ei tämä “synnin taakka” ole vieläkään täysin hälvennyt. Esimerkiksi kirkoissa joikaaminen on edelleen tabu muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta koko Saamenmaalla. Norjan Kautokeinossa kouluissa oli voimassa joikukielto vuodesta 1953 aina 1990-luvun loppupuolelle saakka. 

Jårgaleaddji-kustantamon julkaisemat äänitteet olivat kokonaan pohjoissaamenkielisiä ja kustantamon julkaisemista 17 musiikkiäänitteestä viisi sisälsi ainoastaan perinteistä säestyksetöntä joikua. Perinteinen joiku oli suuressa roolissa myös valtaosassa kustantamon julkaisemissa populaarimusiikkia sisältävissä äänitteissä. Useat artistit (esimerkiksi Deatnogátte nuorat -yhtye, Piera Balto, Máze nieiddat -yhtye ja Norjaa Euroviisuissa vuonna 1980 edustanut Mattis Hætta) seurasivat Nils-Aslak Valkeapään ensilevyllään viitoittamaa tietä ja uudistivat joikuperinnettä esittämällä perinteisiä joikuja soitinsäestyksellä tai vaikkapa joikuosioita sisältäviä lauluja.

Jårgaleaddji toi Saamenmaalle modernin äänitetuotannon ja teki sen saamelaiskulttuurilähtöisesti, omalla kielellä ja omaan perinteeseen pohjautuen. Kustantamon julkaisuissa nostettiin esille niin perinteistä joikua kuin modernia saamelaista musiikkiakin ja julkaisujen voi hyvin sanoa luoneen pohjan tämän päivän saamelaiselle nykymusiikille. Jårgaleaddjin toiminta oli hyvin innovatiivista ja modernia teknologiaa hyödynnettiin alkuperäiskansan musiikin säilymisessä ja edelleenkehittämisessä. Äänitetuotanto mm. mahdollisti saamelaisen musiikin radiosoiton ja nosti saamelaisen musiikin yhdeksi musiikinmuodoksi muiden joukkoon. Jårgaleaddjin toiminta käynnisti myös uudenlaisen kulttuuriyrittäjyyden saamelaisalueella, sillä äänitetuotannon myötä töitä löytyi mm. muusikoille, ääniteknikoille, konsertti- ja festivaalijärjestäjille, graafikoille. 

Jårgaleaddjin artistit toivat saamelaiskulttuuria esille ja ikään kuin todistivat, että saamen kieli, saamenpuvut ja saamelainen musiikki voi olla arvokasta ja esittelemisen arvoista. Tällä oli suuri vaikutus nk. kansalliseen itsetuntoon saamelaisten keskuudessa. Omankielinen musiikkitarjonta oli uutta ja ihmeellistä, valtaväestön musiikin lisäksi oli viimeinkin mahdollista kuunnella myös saamelaista musiikkia. Jårgaleaddjin julkaisema musiikki saavutti suurta suosiota ja todella monet Jårgaleaddjin musiikkikappaleet soivat yhä saamenkielisten radiokanavien (YLE Sápmi, NRK Sápmi, SVT Sápmi) soittolistoilla. Niistä on tehty ja tehdään uusia versioita, niitä käytetään kouluissa opetusmateriaalina, niistä on tehty runonanalyyseja ja nyt viimeksi väitöskirjaa, jota tämän artikkelin kirjoittaja viimeistelee parhaillaan. Jårgaleaddjin perustajat ja artistit ovat olleet todellisia kulttuurityöntekijöitä, uranuurtajia ja perinteen säilyttäjiä ja uudistajia. Áillohaš kirjoitti ensilevynsä kansilehdessä vuonna 1968:  “Joiku elää edelleen voimakkaasti sikiävänä. — Moderni joiku ei ole riippuvainen minusta. On kasvamassa nuori joikaajapolvi. Heidän joukossaan on monia lahjakkaita ja ennakkoluulottomia nuoria, joista kuullaan vielä. Se, että olen ehtinyt tavallaan ensimmäiseksi, on sattuma.” Onnellinen sattuma, sanoisin. 

Kirjallisuutta: 

Lehtola, Veli-Pekka 2004. The Sámi People. Traditions in Transition. Jyväskylä: Kustannus-Puntsi. 

Lehtola, Jorma 2007. Laulujen Lappi, tarinoita haavemaasta. Jyväskylä: Kustannus-Puntsi. 

Valtonen, Taarna ja Valkeapää, Leena (toim.) 2017. Minä soin – Mun čuojan. Kirjoituksia Nils-Aslak Valkeapään elämäntyöstä – Erityisesti Marko Jousteen artikkeli: Áillohaš ja uuden joiun synty. Tampere: Lapland University Press. 

LISÄÄ KOMMENTTI