1 min read

MUSIIKINTUTKIMUKSEN JULKAISEMISEN TULEVAISUUS

Julkaistu 31.1.2020

FM Henri Pitkänen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston musiikkitieteessä ja Musiikin suunnan päätoimittaja.

PhD Nina Öhman on yliopistonlehtori Helsingin yliopiston musiikkitieteessä ja Musiikin suunnan päätoimittaja.


Vuonna 2016 Musiikin suunta siirtyi painetusta julkaisusta verkkopohjaiseksi versioksi. Sittemmin julkaistujen artikkeleiden määrä ja niissä käsiteltyjen aiheiden rikkaus osoittaa, että verkkolehti elää ja voi hyvin. Moninaiset tutkimukset ovat niin ikään esillä myös tässä numerossa; Johanna Rapo ja Taru Tähti esittelevät rohkeasti omien kokemustensa perusteella, kuinka musiikki voi auttaa syömishäiriöstä toipumisessa. Ahti Korhonen syventyy musiikkiteknologiaankin vaikuttaneiden varhaisten innovaatioiden historiaan ja kehityskaariin. Meri-Sofia Lakos esittelee Epiruksen alueen polyfonisen laulun perusteita. Elina Seye, Henri Pitkänen ja Leena Lampinen raportoivat postkoloniaalista musiikintutkimusta käsitelleen lukupiirinsä tuloksia. Artikkelien lopuksi pääsemme lukemaan Inka Rantakallion lektion suomalaisen underground rapin uushenkisyydestä ja Outro-osiossa palataan vielä hetkeksi Helsingin Kirjamessujen keskusteluun “Musiikintutkimusta ilman musiikkia”. Janne Mäkelän haastattelemat Antti-Ville Kärjä ja Nina Öhman ottavat kantaa jopa hieman provokatiiviseen kysymykseen “Tarvitaanko musiikintutkimuksessa enää ‘musiikkia’ ollenkaan?”

Näiden ajatuksia stimuloivien artikkelien perusteella ja yleisestikin tutkimusraportoinnin tapoja seuraamalla on selvää, että perinteisellä lineaarisella kirjoitustyylillä on paikkansa, vaikka kuinka siirryttäisiin uudenlaisten työkalujen äärelle. Toisaalta olisi hienoa nähdä myös kokeellisempia ilmaisutapoja ja tähän saumaan uskoisimme, että Musiikin suunta voisi toimia sopivana julkaisukanavana – eräänlaisena kokeilualustana ja hyppylautana tulevaisuuteen. Haluaisimme kannustaa teitä, arvoisat lukijat ja kirjoittajat, ideoimaan ja tarjoamaan innovatiivisia ja tuoreita tapoja tehdä ja esittää tutkimusta. Olisiko sopiva julkaisutapa kenties podcast? Tai mahdollisesti sarjakuva? Virtuaalinen todellisuus? Roolipeli? Luentotallenne? Jotain ihan muuta? Aluillaankin olevia ideoita voi tarjota. Yhdessä voimme selvittää, millä tavoin voisimme avautua uusille tiedontuottamisen tavoille.

Toimittajat haluavat kiittää Lasse Lehtosta Musiikin suunnan ansiokkaasta luotsaamisesta verkkolehtien aikakaudelle ja hänen taitavasta työstään lehden päätoimittajana. Ylpeinä Musiikin suunnan taipaleesta musiikintutkimuksen uraa uurtavana julkaisuna ja innoissamme yhä lisääntyvien mediamuotojen tarjoamista mahdollisuuksista lehden sisällön kehittämiseen me toivotamme lukijat tervetulleiksi kanssamme avaamaan Musiikin suunnan uudelle vuosikymmenelle!