VALIKKO

Lennättimen aika – Ääni-innovaatioiden kehityskausia ja -vaiheita

RSS
Facebook
Twitter

Julkaistu 31.1.2020

FL Ahti Korhonen on digitaalisen television asiantuntija ja jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa.



Tämän artikkelin tarkoituksena on esittää kehityksen ajanjaksoja lennättimelle, puhelimelle, fonografille ja radiolle. Lennätin on erityisasemassa tässä kirjoituksessa. Se on viestintäjärjestelmä ja teknologinen keksintö. Lennättimen avulla siirrettiin tekstiä, ja tämän seurauksena ääntä paikasta toiseen.

Vuodet 1793−1914 ovat lennättimen kehityksessä merkittäviä. Teollinen vallankumous oli takana, Belle Époque Euroopassa ja edistyksellinen ajanjakso Yhdysvalloissa (Perez 2010: 3). Kehitys rajataan vuoteen 1914, jolloin ilmapiiri keksintöjen oli muuttunut pessimistiseksi ensimmäisen maailmansodan vuoksi. Ajateltiin, että kaikki kaunis oli mennyttä keksintöjen osalta. Belle Époque, Expot, sähkön käytön hyödyntäminen keksintöjen osana, ja radioaaltojen olemassaolon havaitseminen olivat merkkejä muutoksesta.

Teen artikkelissa äänen teknologisen historian tapahtumien analyysiä. Tutkimuksen menetelminä käytän vertailua ja syy-seuraus-suhteen tarkastelua. Vertaan tarkasteltavina olevien ääni-innovaatioiden kehitysketjuja lennättimen kehityksen kulkuun. Jokaisen ääni-innovaation kohdalla ilmenee kausaalisuutta kehityksen osalta.

Esitän ääni-innovaatiolle kehityksen kestoja. Äänen teknologinen vaihe sisältää prosessin, jossa tuote päätyy lopulta markkinoille. Tutkimustuloksena todetaan, että lennättimen kehityskaari on pidempi kuin muiden ääni-innovaatioiden. Lennättimen rakenteellinen, teknologinen kehitys ja toimintaperiaate olivat pisimmät (90 vuotta).

Tutkimusongelma ja -menetelmät

Äänen historian teknologisilla tapahtumilla on tunnusmerkkejä, jotka viittaavat tiettyjen teknologisten kehitysvaiheiden alkamiseen ja päättymiseen. Äänen varhaisiin innovaatioihin liittyy kehitysjaksoja, joiden avulla voin liittää ne osaksi laajempia tapahtumia.

Yksittäiselle ääni-innovaatiolle lasken kehityksen kesto ideasta tuotteeksi ja näitä kestoja vertaan lennättimen kehitykseen. Tapahtumia tarkastelemalla voidaan ääni-innovaation alkukehitys sijoittaa teorioihin, näkemyksiin ja kehitystapahtumiin. Tutkimus sisältää selittämisen ja kartoituksen sekä tapahtumien rakenneanalyysin.

Kartoituksen avulla esitän äänen kehityskausien ja teknologisten vaiheiden olemassaolon. Äänenhistorian teknologisilla kehitysvaiheilla on tunnusmerkkejä, jotka viittaavat teknologisten kehitysvaiheiden alkamiseen ja päättymiseen. Äänen kehitysvaiheiden alkamiskohdat voivat olla epätarkkoja, mutta tunnusmerkkien ja käännekohtien avulla saadaan esille, milloin tapahtumien voi katsoa alkaneen tai päättyneen. Säännönmukaisuuksien löytymisellä voidaan saada esille yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Informaatiosta voi tulla esille myös häiriötekijöitä. Tämä tarkoittaa sitä, että häiriö on merkki jostakin muutoksesta innovaation kehityksessä. Tämä voi olla poikkeama tiedoissa tai muu epäselvyys.

Wihtori Peltosen (1907) kolmiosainen Keksintöjen kirja näyttää edelleen olevan hyvä tietolähde 1800-luvun lopun tapahtumista, ja sen myöhempi tarkastelu osoittaa Peltosen tehneen hyvää analyysia aikanaan. Tämän lisäksi Jonathan Sterne teos The Audible Past (2003), ja Oliver Readin ja Walter Welchin (1976) From Tin Foil to Stereo. Evolution of the Phonograph antavat lukijalleen tarkan selostuksen aihealueestaan.

Äänen divergentti kausi ja äänen sähkömekaaninen vaihe

Divergenssillä tarkoitetaan hajaantumista, poikkeamista ja erimielisyyttä. Ääneen liittyvien varhaisten innovaatioiden divergoituminen oli sekä teknologinen että yhteiskunnallinen ilmiö. Äänen divergentti kausi liittyy lennättimen ja sen jälkeen tulleisiin äänen varhaisiin keksintöihin (Korhonen: 2019, 2010, 2009). Ne kehittyivät toistensa rinnalla samanaikaisesti. Äänen divergenttiä kautta on pidettävä yhteiskunnallisena ilmiönä, kun taas äänen sähkömekaaninen vaihe liittyy sen aikana kehiteltyihin äänen varhaisiin keksintöihin ja teknologioihin. Äänen divergentillä kaudella tapahtui varhaisten äänen innovaatioiden ja viestintävälineiden yleistä teknologista ja innovatiivista kehitystä.

Jonathan Sterne (2003: 4−5) mainitsee äänen kehitykseen liittyvien osatekijöiden kytkeytyvän toisiinsa, mutta mainitsee tähän liittyvän epäselvyyksiä. Äänen divergentin kauden tapahtumien aikana teknologinen kehitys oli nopeaa, ja tällöin ilmeni rinnakkaisia teknologisen kehityksen tapahtumasarjoja. Tämän ilmiön aikana viestintävälineiden rooli muuttui ja vahvistui.

Äänen divergentin kauden tärkein keksintö on lennätin, jonka toiminta jatkui pitkälle 1900-luvun puolelle. Lennätin vaikutti osaltaan siihen, että kaupungeista kehittyi kansainvälisen kaupan keskuksia. Sen merkitys liittyy viestien välittämiseen pulssien ja kirjainyhdistelmien muodossa ja sitä voi pitää ensimmäisenä viestintävälineenä, joka mahdollisti nopean tiedonsiirron paikasta toiseen. Lennätin vaikutti puhelimen rinnalla myös radion käyttöönottoon.

Äänen divergentin kauden tunnusmerkkejä ilmenee monella tavalla. Olennaisena seikkana voi pitää sähkön käytön mahdollistumista keksintöjen osana. Sähkön kokeilut ja ottaminen hyötykäyttöön oli merkittävä muutos yhteiskunnallisesti. Merkittävimpänä tapahtumana voi pitää sähköisen lennätinjärjestelmän käyttöönottoa. Tämän rinnalla oli jo pitkään ollut mekaanisuuden periaate, joka ilmeni monella tavalla ääni-innovaatioiden alkukehityksessä. Äänentallentamisen ja -toiston mahdollistuminen toi suuren muutoksen musiikin esittämiseen. Broadcasting sisälsi monipuolisen teknologisen uudistumisen, johon kuului äänilevyjen soitto.

Toisena merkittävänä äänen divergentin kauden tunnusmerkkinä pidän puhelimen keksimistä. Puhelin mahdollisti viestinnän etäälle lennättimen rinnalla. Radiotaajuuksien havaitsemisesta, hyödyntämisestä ja käyttöönotosta seurasi taas radiolähetysten aloittaminen. Television alkukehitys oli osa tätä kautta, ja elokuvaäänen synkronoimisen kokeilut kuuluivat myös tähän.

Yleisesti ottaen kauden tunnusmerkkeihin kuului ääneen liittyvien teknologisten järjestelmien ja laitteiden nopea ja yhdenaikainen kehitys. Tunnusomaista oli myös runsas innovatiivisuus ja kilpailu patenttioikeuksista. Laitteisiin liittyviä ominaisuuksia hyödynnettiin monesti toisissa äänen keksinnöissä. Patentointi ja teknologinen standardointi toivat mukanaan myös rajoitteita, mutta samalla hyvän teknologisen kehityssuunnan. Monissa varhaisissa ääni-innovaatioissa ominaisuudet ja laatu kehittyivät myöhemmin korkealle tasolle.   

Ääneen liittyvien varhaisten keksintöjen divergoituminen oli sekä teknologinen että yhteiskunnallinen ilmiö. Divergoitumisella tarkoitan äänen eriytymistä palvelemaan siihen liittyvien viestintävälineiden tarpeita. Äänen varhaisten keksintöjen tulo tapahtui yhteiskunnallisesti ja kehityskelpoisen teknologian kannalta otollisella hetkellä.

Lennätin, puhelin, fonografi, elokuva, radio ja televisio kehittyivät rinnakkain. Kuitenkin lennättimellä, puhelimella ja radiolla voi toisaalta katsoa olleen kehitysketju. Jokaisessa innovaatiossa ääntä kehiteltiin nimenomaisen viestintävälineen tarpeisiin ja varhaisten äänen innovaatioiden kehitystarpeet johdattelivat myös myöhempiä teknologisia ratkaisuja. Edellä olevia viestimiä yhdistää yksi asia – ääni. Äänen varhaisille innovaatioille oli tyypillistä nopea kehitys ja niiden teknologisten ratkaisujen hyödyntäminen muissa äänen innovaatioissa. Äänen divergenttiin kauteen liittyi äänen varhaisten keksintöjen teknologinen kehitys, jonka myötä kukin ääni-innovaatio sai tunnusomaiset piirteensä.

Äänen teknologiset vaiheet liittyvät keskeisesti äänen varhaisten innovaatioiden teknologiseen kehitykseen. Määritän vaiheet jokaisen ääni-innovaation teknologisten kehitystapahtumien lähtökohdista. Niihin kuuluvat innovaation idea, alkukehitys, tuotantoprosessi, tuotteen päätyminen markkinoille ja yhteiskunnalliset tapahtumat heijastumisen muodossa. Äänen sähkömekaaninen vaihe oli äänen divergentin kauden teknologinen ajanjakso (Korhonen: 2010, 255). Sen tunnusmerkkejä olivat lennättimen toiminnan laajeneminen, äänen tallentamisen ja toiston mahdollistuminen sekä puhelimen käyttöönotto. Tunnusmerkkejä ovat myös äänen varhaisten teknologisten innovaatioiden yhdenaikainen ja erillinen kehitys. Radion alkukehitykseen kuuluu radioaaltojen kokeellinen toiminta. Äänen teknologiseen kehitykseen äänensähkömekaanisessa vaiheessa kuuluivat äänen akustisen ja mekaanisen tallentamisen mahdollistuminen. Tähän vaiheeseen kuuluivat myös sähkön käytön ja elektroniikan kokeilut sekä mikrofonin, kaiuttimen ja puhelimen alkukehitys. Elokuvassa tähän kuului kuvan ja äänen synkronoimisen kokeiluja.  

Lennättimen, puhelimen ja radion kohdalla kehittyi yhteys paikasta toiseen. Tämän viestintätavan mahdollistuminen sähköisesti oli merkittävä yhteiskunnallinen muutos 1800-luvun lopulla, jonka vaikutukset ovat nähtävissä tänäkin päivänä. Radioaaltojen olemassaolon havaitseminen ja merkityksen ymmärtäminen muuntui radioaaltojen käytöksi. Puhelin mahdollisti yhteydenoton nopeasti pitkienkin etäisyyksien päähän; kirjeeseen verrattuna edistysaskel oli huomattava (Kern 1991: 188).

Lennätin varhaisten ääni-innovaatioiden puskurina

Teollinen vallankumous alkoi 1750-luvulla Englannista, josta se levisi vähitellen muualle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Talouden uudistuminen toi mukanaan rahatalouteen siirtymisen, tavaroiden tuotannon lisääntymisen ja kulutuksen kasvun (Väänänen 1978: 7042.) Lennättimen alkukehitys oli tapahtunut jo 1700-luvun puolella. Mekaanisuuden ja sähkön yhdistelmät ja kokeilut toivat mahdollisuuden lennätintoiminnan aloittamiseksi. Samuel Morsen kehittelemän lennättimen myötä alkoi ääni-innovaatioihin liittyvä kehityskausi, jonka yhteiskunnalliset, teknologiset ja taloudelliset vaikutukset olivat merkittäviä. Varhaiset äänen innovaatiot toivat mukanaan uudenlaisia ansainnan muotoja.

Oletus kehityksestä perustuu optisen lennättimen (1793−1795), Morsen lennättimen (1840−1844) ja langattoman lennättimen (1895−1897) käyttöönoton kohtiin. 

Kuvio 1. Lennättimen kehityskausia  

 

 

 

Kuva 1. Chappen lennätin. John Farey, Jr., Morgan Riley, Wikimedia Commons, Public domain

Claude Chappe valmisti vuonna 1790 sananlennätinjärjestelmän, ja tämän seurauksena vuonna 1793 Ranskaan Pariisin ja Lillen välille rakennettiin lennätinlinja (Peltonen 1907, osa 2.: 289).  Myös liikuteltavia järjestelmiä rakennettiin sodan käynnin tukemiseen. Armeijalla oli ollut käytössä lippujärjestelmiä, jotka koettiin riittäviksi viestinnässä (Winston 1998: 22.)

Sähkön ja magnetismin käyttö mullisti lennättimen kehityksen. Schillingin uusi järjestelmä esitettiin luonnontutkijoiden kongressissa Bonnissa vuonna 1837. Englantilaisen Cooken ehdotuksesta yhteistyö Wheatstonen kanssa alkoi Iso-Britanniassa. Neulasähkölennättimiä käytettiin pääasiassa Englannissa ja ne levisivät laajasti kaikkialle (Peltonen 1907, osa 2.: 291.) Samuel Morsen lennätin muutti 1840-luvulla lennätintoiminnan tapaa sähkön käytön johdosta. Yhdysvalloissa rakennettiin ensimmäinen Morsen lennätinlinja vuonna 1844 Washingtonin ja Baltimoren välille. Ensimmäinen sähkösanoma lähetettiin 27.5.1844. Kirjainmerkkeinä käytettiin Morsen aakkosia (Peltonen 1907, osa 2.: 294.) 

Useiden sähkösanomien lähettämisestä tuli arkea, ja tarvittiin useita johdinpareja. Kyse oli dupleksi- ja dipleksisähköttämisestä. Käytännöllisimmäksi osoittautui aikanaan Thomas Edisonin keksintö vuodelta 1874. Siinä virrat kulkivat aina määrättyyn suuntaan. Pidemmälle vietyjä sähköttimiä kutsuttiin multiplexsähköttimiksi (Peltonen 1907, osa 2.: 300−301.) Nämä muistuttavat jo telefax-järjestelmää.

Lennätin oli ensimmäinen sähkön avulla toimiva viestin (Sterne 2003: 141). Sähkön käytön taustalla merkittäväksi henkilöksi on yleisesti tunnustettu englantilainen matemaatikko Clerk Maxwell. Thomas Edison taas keksi, että sähköenergia voi siirtyä epämääräisessä muodossa. Ilmiötä esiteltiin kuvien kera Scientific American -lehdessä joulukuussa 1875. Tälle selittämättömälle purkaukselle annettiin nimeksi eteerinen voima (engl. etheric force). Tässä kohdassa keksittiin radioaallot. (Read & Welch 1976: 219.)

Read ja Welch (1976: 219) toteavat, että Thomas Edison ja Heinrich Hertz esittelivät langattoman lennättimen mahdollisuutta, mutta Oliver Lodge ja Guglielmo Marconi tekivät siitä toimivan. Hertz oli vuonna 1888 tehnyt merkittäviä tutkimuksia ja julkaisun ”Electric Waves”, ja loi perustan tulevaisuudessa kehitellä elektromagneettista langatonta viestintää (Read & Welch 1976: 223).

Reginald Fessenden teki useita keksintöjä sähkön ja kemian tekniikan puolella ja kirjoitti useita tieteellisiä artikkeleita. 1900-luvun alun jälkeen kuuden vuoden intensiivisen kokeilujakson jälkeen syntyi tausta ja periaatteet radiopuhelimelle, radiolähetyksille ja jopa television tulolle (Read & Welch 1976: 221.) Read ja Welch (1976: 223−224) viittaavat venäläisen Alexander Popovin tehneen kokeita vuonna 1895 kohereerin kanssa, ja tähän liittyi antennisovite. Myös Marconi teki vuonna 1896 samanlaisia kokeita, joita Lodge oli tehnyt jo kaksi vuotta aiemmin. Lodgen kokeet olivat olleet samankaltaisia kuin Popovin. Marconin kokeissa vastaanottimen antenni oli maadoitettu ja tämä versio oli toimivin.

Vuonna 1906 onnistuttiin sitten lähettämään korkeataajuista vaihtovirtaa langattomasti ja puhelintoiminnon kera Brand Rockin ja Plymouthin välillä. Puheen artikulointi oli erinomainen puhelinasiantuntijoiden mukaan. Heinäkuussa 1907 lähetysalue oli laajentunut jo 200 mailiin, ja langattoman puhelimen kokeilut olivat edenneet Eurooppaan (Read & Welch 1976: 233.)

Guglielmo Marconia pidetään radion keksijänä. Hän oli esittänyt radiopuhelimeen liittyviä kokeitaan näyttävästi ja saanut yleisöä kokeilleen. Hän käytti kuitenkin yksinkertaisia laitteita, joiden tavoitteena olivat enemmänkin suuret etäisyydet kuin laatu. (Read & Welch 1976: 234.)

Yhteiskunnallisia seurauksia ja heijastuksia lennättimen tulosta

Lennätinjärjestelmän tuloon oli useita syitä. Ensisijainen syy oli halu nopeuttaa viestintää. Postilaitoksen kautta tapahtunut viestintä oli hidasta ja tähän haluttiin muutosta. Lennätin nähtiin myös postilaitoksen laajentumana (Sterne 2003: 146 & Winston 1998: 29). Spencer ja Thomas (1969: 425) kirjoittavat nopeuden viestinnän ja kuljetusten kohdalla muuttuneen lennättimen tulon myötä. Vuonna 1844 lähes 30 kaupunkia yhdistyi 500 lennätinaseman avulla. Vuonna 1850 ensimmäinen kansainvälinen yhteys muodostettiin Ranskan ja Englannin välille, ja transatlanttinen kaapeli asennettiin meren pohjaan vuonna 1866. Spencer ja Thomas painottavat lennättimen tulon olleen varsin nopeaa, josta esimerkkinä voi mainita langattoman lennättimen tulon jo vuonna 1895 (vain 20 vuotta puhelimen jälkeen), ja television (1923) tulleen vain 17 vuotta radiolähetysten (1906) jälkeen.

Yhdysvalloissa rautateiden tulon aikakausi oli 1830−1916, ja rakentamisen huippu sijoittuu vuoteen 1880, jolloin rakennettiin noin 70 000 mailia rautateitä (Spencer & Thomas 1969: 426−427.) 1860-luvun loppuun mennessä lennätin oli vakiinnuttanut asemansa, vaikka se ei koskaan saavuttanut täydellistä määräävää asemaa (Sterne 2003: 50). Kansainvälinen kauppa ja liikenne nopeuttivat järjestelmien laajentumista.  

Rautateiden yhteyteen rakennetut lennätinyhteydet paransivat rautatieyhtiöiden viestintää, ja lennätinjärjestelmiä pystyttiin samalla huoltamaan helpommin junien avulla. Moni yritys ja toimiala sai hyötyä lennättimen tulosta. Pörssikurssitiedot välittyivät nopeammin, ja yritysten välinen viestintä parani. Teknologiateollisuuden vientitavoitteisiin tuli muutoksia sähköisen lennättimen tulon jälkeen (Winston 1998: 27). 

Yritykset saivat laajennettua asiakaskuntaansa, ja samalla tavarantoimitukset saatiin tehtyä laajemmalle alueelle, ja uusia työpaikkoja luotua lennätintoiminnan piiriin. Kaiken kaikkiaan yritykset saivat uusia ansainnan mahdollisuuksia. Myös diplomaattiset suhteet muuttuivat nopeammiksi lennättimen tulon myötä (Nickles 2003, 98).

Lennätin oli vallankumouksellinen keksintö, joka muutti yhteiskunnan rakenteita, ja toi odotuksen paremmasta tulevaisuudesta. Sähkön hyödyntäminen kiinnosti keksijöitä, ja sähköisen lennättimen vakiintuminen 1870-luvulla vaikutti puhelinjärjestelmien kehittelyyn (Williams 1974: 10).

Kuvio 2. Lennättimen kehitysvaiheita

 

Puhelimella saadaan puhe kuuluvaksi

Kuvio 3. Puhelimen kehitysvaiheita: (alaosiot Dijk 2006: 46)

Marshall McLuhan (1968: 301) kirjoitti puhelimen mikrofonin syntyneen jo 1600-luvun jälkeen tapahtuneiden kokeiden tuloksena, jolloin yritettiin jäljitellä ihmisen fysiologiaa mekaanisin keinoin. McLuhan (1968: 298) lisää puhelimen liittyneen 1800-luvulla yritykseen saada puhe näkyväksi. Sanaa Telephone käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1796 akustisen kommunikaatiomenetelmän tarkoituksessa (Briggs &Burke 2002: 143). Puhelin on konvergoitunut mekaaninen viestin, jonka osia ovat mikrofoni, kuuloke ja muu puhelinkoneisto. Puhelimen perusluonteeseen kuuluu toimiminen paikasta toiseen -viestimenä. Puhelin vaikutti sosiaalisiin rakenteisiin sekä julkisella puolella että yksityisessä elämässä ja nopeutti asioiden hoitoa. 

Italialainen Antonio Meucci rakensi ensimmäisen puhelimen kaltaisen laitteen vuonna 1854. Vuonna 1860 Meucci julkaisi artikkelin puhuvasta lennättimestä (engl. Speaking Telegraph) L´Eco -lehdessä (Campanella 2007, 37−45 & Ollila 2019: 53.) Philip Reis oli puolestaan rakentanut 1850-luvun lopulla sähkömagnetismiin pohjautuvan laitteen, jolla pystyi siirtämään ääntä lankaa pitkin. Reis kutsui laitetta nimellä Telefon ja se esiteltiin vuonna 1861. Puisessa laatikossa oli torvi puhumista varten ja platinakalvo pienen vasaran kera (Lindell 1994: 249). Hugo Blombergin (1934: 679) mukaan tätä laatikkoa kehiteltiin vuodesta 1861 alkaen. Kun korvan aukosta tuli ääntä laatikkoon, platinakalvo tärisi ja kalvoon nojaavan vasaran kärki katkoi sähkövirtaa äänen tahdissa. Ääni vahvistettiin sitten kelan, rautapuikon ja kaikulaatikon avulla. Sinimuotoiset äänet kuuluivat hyvin kuten viulunsoitto, mutta puhe toistui huonosti (Lindell 1994: 250.) Puhelinlaite perustui mekaanisuudelle ja sähköpulssien käytölle.

Vuonna 1874 Alexander Graham Bell teki kokeita ääniraudoilla ja niiden resonansseilla. Hän kehitti metallilevyihin perustuvaa vastaanotinlaitetta. Signaali ohjattaisiin sähkömagneettiin, ja äänivärähtelyt tuotettaisiin sähkövärähtelyjen keinoin. Bell työskenteli apulaisensa Watsonin kanssa tehden kokeita harmonisella lennättimellä. Vuonna 1875 he onnistuivat siirtämään heikkolaatuisen äänen huoneesta toiseen. Watson oli koputellut värähtelevää kieltä, joka aiheutti lähettimen toiseen päähän häiriöitä (Sweins 1923: 20.)

Toimivan puhelimen syntymähetkenä pidetään vuotta 1875 (Ramsay 1921: 347). Birger Sweinsin (1923: 23) mukaan puhelin oli jo vuonna 1876 niin kehittynyt, että sillä oli mahdollista kuulla hiljaistakin puhetta. 1876 tehtiin koe lennätinjohtojen välityksellä yli 200 kilometrin etäisyydelle; kuuluvuus riitti häiriöistä huolimatta (Lindell 1994: 252−253).

Sähkösanomien äänitaajuudet saisivat resonanssiliuskat värähtelemään ja niiden signaalit erottuisivat (Blomberg 1934: 681 & Lindell 1994: 25). Reisin ja Bellin puhelimet perustuivat toiminnalle, jossa äänivärähtely katkoi sähkövirtaa, ja sitten muuntui johdon toisessa päässä taas ääneksi (Lindell 2009: 277).

Aleksander Graham Bell ja Elisha Grey keksivät puhelimen lähes samanaikaisesti vuonna 1876, mutta Bell ehti patentoida keksinnön muutamia tunteja ennen Greytä. Oli tyypillistä, että ääneen liittyviä innovaatioita kehitteli useita henkilöitä tai tutkimusryhmiä samanaikaisesti, ja äänen keksintöjen kehittelyä hyödynnettiin toisaalla. Bell puhui patentissaan lennättimen parantamisesta, eikä käyttänyt sanaa Telephone. Patentissa mainitaan myös kahdesta äänen siirtoon liittyvästä termistä: magneettinen induktio ja piirin muuttuva resistanssi (Lindell 2009: 280.) Nämä termit viittaavat sähkön osittaiseen käyttöön.

Fonautografi, fonografi ja gramofoni

Kuvio 4. Äänentallennuksen kehitysvaiheita

Ensimmäiset äänentallentamisen kokeet oli tehty jo vuonna 1809 Chladnin ja Duhamelin toimesta. Eisenmangerilla oli vuonna 1836 vastaavanlaisia kokeiluja (The David Sarnoff Library 2019a: 1.) Wilhelm Weber rakensi vuonna 1830 piirturin, joka tallensi äänenvärähtelyt paperille (Borg 1977: 8). Édouard-Léon Scott de Martinville patentoi vuonna 1857 Ear Phonautographin eli fonautografin, johon kuuluivat korvaa muistuttava suuosa, pieni värähtelevä piirrin ja savulasi. Piirrin kaiversi savulasiin äänenvärähtelyitä kuvioina (Sterne 2003: 31.) Ajatuksena fonautografissa oli muuttaa puhe visuaaliseen muotoon, ja ääni tekstiksi (Sterne 2003: 32−33). Tehtyjen äänitteiden toistaminen mahdollistui vasta vuonna 2008 digitaalitekniikan avulla. Äänitetyn kappaleen nimi on Au clair de la lune, ja se on kymmenen sekunnin mittainen (Rosen 2008: 1−6 & Backman 2009: 118). Alexander Graham Bellille fonautografi oli keskeinen vaikutin puhelimen kehittelyssä (Sterne 2003: 32−33).

Fonografin keksimiseksi oli tehty kokeita jo 1850-luvulla, mutta käänne tapahtui vasta vuonna 1877, kun Charles Cros antoi Ranskan tiedeakatemialle selvityksen keksinnöstään. Thomas Edison työskenteli lennättimen ja puhelimen parissa. Vuonna 1877 Edison kehitteli laitetta, joka sopisi ääniviestien lähettämiseen paperimuodossa, ja tämä muistuttaa lennättimen toimintaa. Edison oletti, että viesti voitaisiin tallentaa kuvana paperille. Puheen värähtelyt todella tallentuivat paperille neulan välityksellä, ja Edison vaihtoi paperin sylinteriin, jossa oli ohut metallikalvo. Ensimmäiset tallennetut äänet olivat pitkään Edisonin lausumat Hello ja Mary Had a Little Lamb (Borg 1977: 9), jotka voitiin myös toistaa.

Edison jätti patenttihakemuksen fonografin valmistusmenetelmälle. Fonografin toiminta perustui äänen värähtelyyn. Alkeellinen mikrofoni-kalvo-yhdistelmä ja laitteeseen kiinnitetty piirtokärki tallensivat tinapaperirullaan puhetta vastaavan uran. Toistettaessa piirtokärki liikkui samaa uraa pitkin, puhe siirtyi kalvolle ja ääni kuultiin puheena (Palo-oja & Willberg 1977: 15; Winston 1998: 61; Helistö, Pohjola & Urho 1973: 167.) Laitteesta tuli nopeasti suosittu, mutta sen ongelmana oli käytön vaikeus ja se, että ohut tallennuskalvo kesti vain muutaman toistokerran. Vuonna 1881 Charles Tainter kehitti sylinterin tallennusmateriaaliksi vahan (Rennie 2008: 1). Edison vei fonografia pidemmälle muuttaen lieriöt vaharulliksi ja liitti sähkön fonografin pyörittämiseen (Helistö, Pohjola & Urho 1973: 167). Laitteet olivat olleet jousivedon avulla mekaanisesti toimivia, mutta niiden käyttömukavuutta haluttiin parantaa sähkön avulla.

Fonografi muuntui vähitellen äänen tallennuslaitteeksi, mutta samanaikaisesti kehiteltiin levysoitinta. Emile Berliner patentoi vuonna 1887 gramofonin ja siitä tuli kilpailija fonografille. Gramofoni oli muuten samanlainen kuin fonografi, mutta tallennus tapahtui vahapäällysteiselle metallikiekolle lieriön sijaan (Palo-oja & Willberg 1977: 18). Vuonna 1888 Berliner esitteli keksintöään Franklin Instituutille, ja kutsui instrumenttiaan gramofoniksi ja äänitysprosessia äänen etsaukseksi eli syövytykseksi (The David Sarnoff Library 2019b: 2 & Uimonen 2006: 15). Edisonista poiketen Berliner ajatteli gramofonin olevan lähinnä kotikäyttöinen viihdelaite. Berlinerin mukaan patentoidun gramofonin edut fonografiin nähden olivat parempi toisto, suurempi äänenvoimakkuus, parempi kestävyys, helpompi kopioitavuus, varastoitavuus ja kuljetus sekä äänirasian mekanismin vaatiman ohjauksen helpottuminen (The David Sarnoff Library 2019b: 2).

Vuodesta 1903 eteenpäin 12 tuuman äänilevyistä tuli kaupallisia tuotteita, joille oli tallennettu klassista musiikkia tai oopperaa. Radiolähetysten myötä tästä äänilevyteollisuuden tuotteesta tuli osa broadcastingia. Äänilevyjä soitettiin radio-ohjelmissa, ja äänilevy-yhtiöt saivat mainosaikaa levyilleen. Muutenkin äänilevy ajautui enemmän radion kuin elokuvateollisuuden käyttöön (Briggs & Burke 2002: 172).

Radio kehittyy puhelimesta ja langattomasta lennättimestä

Kuvio 5. Radion kehitysvaiheita

Thomas Edison oli tutkinut sähköenergian siirtymistä jo vuonna 1875 (Read & Welch 1976: 219), ja Heinrich Hertz oivalsi radioaaltojen olemassaolon 1887−1888 (Ilmonen 1996: 16). Magneettisen tallennuksen rinnalla radioaaltojen hyödyntämistä oli tutkittu jo pitkään. Vuosina 1886−1887 Heinrich Hertz vahvisti kokeellisesti sähköisen energian kulkevan valon nopeudella ilmassa (The David Sarnoff Library 2019c: 1−2; Newton 2011: 42).

Vuotta 1895 pidetään radion keksimisvuotena (Haustein & Neuwirth 1982: 84−89). Marconi haki vuonna 1896 patenttia nimikkeellä Parannuksille sähkösysäysten ja merkkien lähettämisessä ja siihen tarvittaville koneille (Sweins 1923: 34). Vuosina 1897−1898 Marconi tutki radioaaltoja ja sai julkisuutta kokeillaan. Hertzin aaltojen tutkimusten pohjalta Marconi näki yhteydet langattomaan viestintään ja sähkömagneettisten aaltojen siirtosysteemiin. Vuonna 1899 Marconi onnistui lähettämään radiosignaalia Englannin kanaalin yli. Vuonna 1900 hänelle selvisi, että radiosignaalia voidaan käyttää sanomien lähettämiseen (Ramsay 1921: 347). Marconi kehitti jo vuonna 1904 radiojärjestelmän uutisten ja yksityisten viestien lähettämiseen (Winston 1998: 272).

John Fleming esitteli radioputken vuonna 1904 (Borg 1977: 18). Vuonna 1906 Robert von Lieben keksi elektroniputken ja hän teki yhteistyötä Arthur Wehneltin, Lee de Forestin ja Irving Langmuirin kanssa (Schnoor 1965: 47). Laitteistojen kehitykseen vaikutti myös Lee de Forestin vuonna 1912 kehittelemä, signaalinvahvistamiseen tarkoitettu tyhjiöputki Audion. Ilman Audionia ja kaiutinta radio ei olisi ollut toimintakelpoinen (Stöber 2004: 501). Read ja Welch (1976: 219) kirjoittavat putken vaikuttaneen siihen, että lennätintä seurasi puhelin ja siitä edelleen radio. Moore (1989: 233) kirjoitti, että keksintö, joka kehiteltiin palvelemaan korkeiden taajuuksien siirtotarvetta, keskustelujen välitykseen tai puhelimen vahvistimena, mahdollisti myös radion.

Raymond Williamsin (1974: 12) mukaan radion merkittävä kehitysjakso ja tekniset kehitysvaiheet vuosina 1885−1911 tekivät radiosta edistyneemmän kuin lennätin. Tätä ajanjaksoa seuraavina vuosina tehtiin merkittävä määrä kokeiluja radioaalloilla ja valmistauduttiin broadcastingiin. Marconi Company lähetti 1910-luvun alussa langattomasti puhelimitse ääniviestejä ja musiikkia. Tämän katsotaan osaltaan johtaneen radioon (Perry 2004: 903.) Moore (1989: 237) mainitsee radion olleen ensimmäinen menetelmä massaviestinnän puolella. Hänen mukaansa se sai alkunsa kokeilijoiden ja insinöörien kehitystyöstä. Toiminta liittyi haluun laajentaa lennättimen ja puhelimen alueella pisteestä pisteeseen ja henkilöltä henkilölle -vaihtoa.

Ääni-innovaatioiden kehitysketjuja ja -vaiheita

Yksittäisten innovaatioiden suhteen ei voi määritellä tarkkoja alkamis- ja päättymispäivämääriä (Stöber 2004: 489). Rogers (1995: 200) kirjoittaa yksittäisen innovaation kehityksen alun ja käyttöönoton tapahtuvan noin kymmenessä vuodessa. Innovaation leviämiseen vaikuttavat itse innovaatio, viestintäkanavat, aika ja sosiaalinen järjestelmä (Rogers 1995: 10−11).

Teknologisten äänen innovaatioiden kehittelytyö ja tuottaminen lähtevät yhteiskunnan tarpeista saada hyötyä mekaniikan ja sähkön käytön yhdistämisestä. Marshall McLuhan (1968: 16) toteaa, että teknologioiden ansiosta syntyneet ympäristöt ovat nopeatahtisia, ja seurauksena tiedostamme jo uuden ympäristön. Teknologista innovaatiota on edeltänyt tietty sosiaalisten tarpeiden, yhteiskunnallisten toimintojen ja teknologisen toimivuuden kartoittaminen. Jokaista teknologista keksintöä edeltää tapahtumia, josta innovaatio saa alkunsa. McLuhanin (1968: 209) mukaan omaksumme jo olemassa olevia teknologioita ja sitten syntyy uudenlaisia tarpeita.

Maier (1987: 51) tähdentää, että jokainen innovaatio koostuu teknologisesta keksinnöstä ja piilevästä tarpeesta lisätä tuottavuutta. Nelson (2011: 273) kirjoittaa rautateiden ja lennättimen tuottaneen mahdollisuuden lisätä kannattavuutta. Myös laajeneminen maantieteellisesti mahdollistui, ja tuotantomäärät kasvoivat. Useimmiten uudet teknologiat kehittyvät olemassaolevan ja erilaisessa ympäristössä olevan teknologian pohjalta. Tapahtuma aiheuttaa asteittaisen kehityksen tai dramaattisen mullistuksen (Moores 1993: 72). Joidenkin ääni-innovaatioiden tai järjestelmien kohdalla voi olla järkevää esittää kehitystä muutaman vuoden tarkkuudella tai vuosikymmenen tarkkuudella. 

Optisen lennättimen alku sijoittuu vuosiin 1793−1795. Claude Chappe lähetti ensimmäisen sanoman vuonna 1794 (Lindell 1994: 23). Optinen lennätin toiminta jatkui aina 1850-luvulle saakka, ja lennättimen huippuvuosi oli 1852. Toiminta loppui vähitellen, ja optinen lennätin poistettiin käytöstä vuonna 1881 (Holzmann & Pehrson 1994: 17.) Alexander Bellin puhelimen patentoinnilla vuonna 1876 oli konkreettinen merkitys Tukholmasta lähtevän optisen linjan lopettamiselle (Lindell 1991: 5). Tämän lennätinjärjestelmän kokonaispituudeksi tuli lähes 90 vuotta.

Sähkömagneettista lennätintä kehiteltiin varsinaisesti vuosina 1830−1837. Lindellin (2009, 1994, 1991) mukaan kehitystyötä tekivät Henry Albani vuosina 1830, Carl Gauss 1833 ja Karl Steinheil 1837. Markkinoiden käyttöön sähkömagneettinen lennätin tuli vuonna 1833 (Haustein & Neuwirth 1982/2003). Tämän vaiheen voi sanoa olevan osa sähköisen lennättimen kehitystä.

Kuva 2. Samuel Morse ja nauhoitin 1857. Mathew Brady, Wikimedia Commons, Public domain

Samuel Morse esitteli ideansa sähköisestä lennättimestä vuonna 1835 (Williams 1982: 31). Alfred Vail kehitti sähkötysavaimen vuonna 1837 (Lindell 1991: 15), ja samana vuonna Samuel Morse esitteli Morse-koodin (Newton 2011: 40). Sähköisen lennättimen patentointi oli vuonna 1840 ja käyttöönotto tapahtui vuonna 1844 (Lindell 1991: 15). Sähkömagneettisen lennättimen ja sähköisen lennättimen (Morsen lennätin) alkukehitys kesti noin 15 vuotta.

Sähköisen lennättimen kehitykseen tuli tässä vaiheessa laajentumisen tarve. Pääasiallisesti lennätintä rakennettiin rautateiden yhteyteen. Vuonna 1850 laskettiin Englannin kanaaliin ensimmäinen lennätinkaapeli. Pian alettiin rakentaa laajempaa verkostoa Atlantin yli Yhdysvaltoihin, ja vuonna 1858 laskettiin transatlanttinen kaapeli Euroopan ja Yhdysvaltojen välille (Newton 2011: 40.) Tätä kaapeliverkostoa laajennettiin vuoteen 1866 asti. Lennätinkaapelit olivat markkinoiden käytössä laajasti vuonna 1882 (Haustein & Neuwirth 1982: 84−89). Kaapeleiden yhteinen pituus oli 51 kertaa maailman ympäri vuonna 1893 (Lindell 1991: 23). Tämä oli jonkinlainen käännekohta tai saturaatiopiste kehityksessä. Kaapeloinnin kehityskulku oli tässä vaiheessa 43 vuoden mittainen.

Viestintäjärjestelmänä lennätin oli vakiinnuttanut asemansa 1860-luvun loppuun mennessä. Tällöin tehtiin ensimmäiset havainnot langattomasta lennättimestä (Newton 2011: 41). Vei kuitenkin vielä vuosikymmeniä ennen kuin se otettiin käyttöön. Vuonna 1896 Guglielmo Marconi haki patenttia langattomalle lennättimelle (Beniger 1991: 249 & Newton 2011: 43) ja se otettiin käyttöön vuosina 1895−1897. Tie langattoman lennättimen tulosta radiolähetysten aloitukseen kesti noin 30 vuotta. Kehitysketju kokonaisuudessaan optisen lennättimen, sähkömagneettisen lennättimen ja sähköisen lennättimen (Morsen lennätin) kautta langattoman lennättimen käyttöönottoon oli yli sadan vuoden mittainen.

Ensimmäiset havainnot puhelimesta tehtiin vuonna 1854. Italialainen Antonio Meucci kehitteli laitetta, jonka hän esitteli julkisesti vuonna 1860 (Campanella 2007, 37−45 & Ollila 2019: 53.) Myös Philip Reisin telefon esiteltiin vuonna 1861 (Lindell 1994: 249). Kesti yli kymmenen vuotta ennen kuin Alexander Bell patentoi toimivan puhelimen. Patentti julkaistiin vuonna 1876 (Williams 1982: 31 & Newton 2011: 41). Tuotanto ja markkinat alkoivat vuonna 1878 (Haustein & Neuwirth 1982: 84−89). Puhelimen alkukehitys oli noin 28 vuotta.

Äänentallentamisen historia on monivaiheinen. Se alkaa jo vuonna 1809, jolloin tehtiin äänentallentamisen kokeiluja. Vuonna 1836 Eisenmanger tekee omia kokeitaan (The David Sarnoff Library 2019a: 1.) Vuonna 1857 Éduard-Léon Scott de Martinville tallensi ääntä fonautografinsa avulla. Uusi vaihe äänentallentamisessa alkaa 1870-luvulla, jolloin Charles Cros teki omia kokeitaan parliofonilla vuonna 1877 (Keskinen 2008: 65) Myös Thomas Edison kehitteli fonografia vuonna 1877 (Newton 2011: 41). Emile Berliner kehitti äänentallennusta uuteen suuntaan, ja toi markkinoille gramofonin vuonna 1887 (Palo-oja & Willberg 1977: 18). Fonografin markkinat olivat jo hyvät vuonna 1887 (Haustein & Neuwirth 1982: 84−89). Tähän mennessä äänentallentamisen kehitys oli kestänyt noin 80 vuotta.

Radion osalta merkittävä kehitysjakso on 1885−1911 (Williams 1974: 12). Heinrich Hertz (Newton 2011: 42) osoitti sähkömagneettisten aaltojen olemassaolon ja hän tuotti radioaaltoja vuosien 1886−1888 aikana. Kehitys johti Radio News Dispenserin toimintaan vuonna 1893 (Gábor & Giro-Szász 1993; Newton 2011: 43). Radiopalvelu toimi Unkarin Budapestissä, ja siellä tarjottiin puhelinpalveluita, musiikkia, uutisia, markkinatietoa, runojen lukemista ja luentoja. Tällä palvelulla oli jopa 6000 tilaajaa.

Radiolennätin tuli Guglielmo Marconin toimesta vuonna 1895 (Williams 1982: 32). Ensimmäiset kaupalliset radiot tulivat myyntiin vuonna 1910 Radio Telephone Companyn toimesta, ja ensimmäinen transatlanttinen radiolähetys oli vuonna 1917 (Newton 2011: 44). Yhteiskunta ja markkinat olivat valmiina radiolähetyksiin, ja vuonna 1922 BBC aloitti toimintansa Iso-Britanniassa (Haustein & Neuwirth 1982: 84−89; Newton 2011: 45). Radion alkukehitys tapahtui vuosina 1885−1922. Tämä kausi oli 37 vuoden mittainen.

Kokonaisuutena lennättimen, puhelimen, äänentallennuksen ja radion kehityksen kaudet on mielenkiintoinen tapahtumasarja. Pisin kehitys tapahtui selvästi lennättimen kohdalla, ja se oli yli sadan vuoden mittainen. Äänentallennuksen kehitys oli pituudeltaan jo lyhyempi ollen noin 80 vuoden mittainen. Puhelimella ja radiolla oli suunnilleen saman mittaiset kehityskaaret: puhelin 28 vuotta ja radio 37 vuotta. 

Lennättimen vaikutuksia ja heijastuksia muihin ääni-innovaatioihin

Lennätin vaikutti muihin äänen keksintöihin taloudellisesti, teknologisesti ja yhteiskunnallisesti. Taloudellisia vaikutuksia voidaan määrittää yritystoiminnan, tuotteiden ja tuotannon osa-alueilta. Teknologiset vaikutukset liittyvät yleiseen tekniseen kehitykseen ja laadun paranemiseen. Keksijä, keksintö ja keksintöketjut muodostavat yrityksen kanssa yhteiskunnallisen ilmiön, jonka vaikutukset ovat moninaisia. Keksintöjen patentoinnit ovat osa tuotekehitystä. Yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia voidaan löytää yritysten toimintojen nopeutumisesta ja pörssikurssien seurannan taholta. Tuotteiden saaminen siviilien käyttöön tarpeiden ja yhteiskunnan tilan vuoksi kasvatti laatua ja hyvinvointia. Myös viestinnän nopeutuminen yhtenä diffuusion osa-alueena oli merkittävä muutoksena näkynyt seikka.

Lennättimen kehityskaari oli huomattavasti pidempi kuin sitä seuranneiden muiden äänen varhaisten keksintöjen. Myös lennättimen rakenteellinen muoto ja teknologinen toimintaperiaate säilyivät pisimpään verrattuna muihin äänen varhaisiin innovaatioihin. Lennättimen kehitykseen liittyvät muutokset ovat kuitenkin olleet varsin hitaita. Sen alkukehitys syntyi jo 1700-luvun lopulla, mutta jatkuu silti edelleen. Uusin muoto muutoksesta on internetin tulo.

Sähköisen lennättimen tulo mullisti viestinnän vuonna 1844. Lennätin nopeutti viestintää radikaalisti. Sillä oli myös muita merkityksiä, kuten sen vaikutukset muihin varhaisiin ääni-innovaatioihin. Uudet viestimet vaikuttivat laajasti yhteiskunnallisesti. Niillä ei ollut pelkkää taloudellista vaikutusta, vaan myös sosiaalisia ja muita pitkäkantoisia vaikutteita. Tapahtumia ohjasivat talouden käänteet ja yhteiskunnan muutokset. Laskusuhdanteiden aikana syntyi tarve tuottaa uusia keksintöjä, jotka toisivat vetovoimaisuutta markkinoihin. Myös taloudellisten voittojen tavoittelu motivoi yrityksiä toimimaan.

1800-luvulla elettiin yhteiskunnallisten muutosten ja teknologisen edistyksen kautta. Siihen liittyi kapitalismin nousua, uudenlaisen liike-elämän kehitystä ja teollistumista. Positiivinen suhtautuminen teknologian tuomiin hyötyihin näkyi monella tavalla. Yleisesti ajateltiin, että mitä helpommin tavara liikkui, sitä suurempia liikevoitot olivat. Vuonna 1899 ajateltiin sijoitusten ja teknologisen determinismin avulla voitavan vaikuttaa historian kulkuun (Douglas 1991: 194). Äänen varhaiset keksinnöt olivat osa modernin talouden kehitystä, ja innovaatiot ovat kytkeytyneet taloudellisten voiton tavoittelun ajatukseen.

Jonathan Sterne (2003: 183) näkee radion, puhelimen ja fonografin omaavan loogisia yhteyksiä talouteen, teknologiaan ja sosiaalisiin toimintoihin. Hänen mukaansa radiosta tuli broadcastingia, puhelimesta tuli verkko paikasta-paikkaan-yhteyksille, ja fonografista tuli arkistomedia. Lennätin, puhelin ja radio omaavat yhteisiä piirteitä, koska niiden jokaiseen ominaisuuteen kuuluu ajatus tiedonsiirtämisestä paikasta toiseen. Andrew Crisell (2005, 14) painottaa, että radioteknologia olisi eroteltava muista aikansa keksinnöistä. Lennätin mahdollisti elektronisten pulssien lähettämisen etäälle. Pulssien muuntaminen koodeiksi ja vastaanottaminen kirjaimina olivat osa tätä prosessia.

Liikevaihdon kasvu ja pääoman lisääntyminen johtivat luoton myöntämiseen liikenteen ja telekommunikaation puolelle. Näihin kuuluivat höyrylaivaliikenne, lennätintoiminta ja rautatiet. Näiden yhdistelmät selittävät vahvan, yhtäkkisen ja joustavan voittojen saavuttamisen (Mandel 1980: 22.) Raymond Williams (1974: 25) kirjoittaa, että kun sosiaalisen viestinnän muotoon on investoitu paljon, on pidäteltävänä joukko liiketoiminnan instituutioita, kulttuurista odotusta ja erityistä teknologista kehitystyötä. Tämä on nähtävä merkkinä uuden alkamisesta. Böckerman (2001: 75) sanoo taantumien uudistavan talouden rakennetta, koska rakennemuutos on tällöin poikkeuksellisen voimakasta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ennen ensimmäistä maailmansotaa tehtiin suuria taloudellisia investointeja Yhdysvalloissa, Saksassa ja Britanniassa kolmannen teknologisen vallankumouksen loppuvaiheessa. Viktoriaaninen ajanjakso ja Belle Époque olivat pääoman muodostamisen aikaa Britanniassa (Perez 2002: 84.)

Williams (1974: 10) kirjoittaa, että kansainvälinen kauppa ja kuljetuksen kehitys toivat mukanaan lennättimen laajennustarpeen, ja tästä seurauksena kaapeliyhteyttä Atlantin yli valmisteltiin. Lennätinkaapelin laskeminen Atlantin pohjaan oli monimutkainen ja kallis toimenpide. Toimenpide aloitettiin vuonna 1857, ja vuonna 1858 kaapelia oli vedetty Atlantin yli noin 4000 kilometrin matka. Kaapelien katkeamiset ja muut ongelmat vaikeuttivat viestien kulkua alkuaikoina, mutta vuonna 1910 oli Euroopan ja Amerikan välille vedetty 19 kaapelia (Lindell 1994: 246.) Nelson (2011: 273) kirjoittaa rautateiden ja lennättimen tuottaneen mahdollisuuden lisätä kannattavuutta. Myös laajeneminen maantieteellisesti mahdollistui, ja tuotantomäärät kasvoivat. Useimmiten uudet teknologiat kehittyvät olemassaolevan ja erilaisessa ympäristössä olevan teknologian pohjalta. Tapahtuma aiheuttaa asteittaisen kehityksen tai dramaattisen mullistuksen (Moores 1993: 72).

Lennättimen kohdalla hyöty perustui tiedonvälittämisen nopeuttamiseen, pitkien välimatkojen lyhentämiseen ja taloudellisten hyötyjen saavuttaminen. Puhelin, joka oli lennättimen kehityksestä syntynyt innovaatio, perustui alun perin työn tekemisen tehostamiseen yrityksissä. Fonografin kohdalla ensisijaisena tavoitteena oli taloudellisten voittojen saaminen. Elokuva ja radio luokiteltiin alun pitäen massaviestintävälineiksi.

Lennätin muutti yhteiskunnan toimintoja monella tavalla. Lennätin tuli myös politiikan osaksi varsin pian. Yhteiskunnallinen eristyneisyys muuntui lennättimen tulon jälkeen vähitellen kansainvälisyydeksi. Uutiset kaukaisista tapahtumista (Lindell 2009: 251) liikkuivat nopeammin kuin koskaan aiemmin, ja ajan määrittäminen tarkentui. Viestin lähettämispaikalla tai -ajalla ei ollut enää merkitystä (Carey 1991: 134).  Langallinen lennätin kehittyi muutamassa vuosikymmenessä maailmanlaajuiseksi, ajan ja paikan esteet ylittäväksi koodattujen viestien kommunikaatiojärjestelmäksi (Eerikäinen 1992: 21). Puhelin oli tehnyt kellonajasta yhtenäisen suurimpien kaupunkien kohdalla (Carey 1991: 135).

Yhteenveto

Äänen divergentin kauden keksintöjen alku on ollut monivaiheinen. Merkittävin keksintö oli lennätin. Sen kehityskaarta verrattiin puhelimen, fonografin ja radion kehitykseen. Lennättimen kehityskaaren pituudeksi laskin 90 vuotta. Äänentallentamisen alkukehitys johti fonografin keksimiseen, ääniteteollisuuden syntymiseen ja lopulta tallennemarkkinoiden muodostumiseen. Pituudeksi tälle kehitykselle laskin noin 80 vuotta. Näiden kahden keksinnön kehityksen katson olevan melkein yhdenmittaisia. Puhelimen, joka kehittyi lennättimestä, alkukaari oli noin 28 vuotta. Radion voi katsoa tulleen langattoman lennättimen kehitystyön jatkumona, jonka kehitys kesti 37 vuotta.

Lennätin aloitti maailmanlaajuisen tietoverkon leviämisen ja syntyi globaali viestinnän infrastruktuuri – lennätinverkosto. Lennätin nopeutti viestintää merkittävästi. Kirjeposti ja postijärjestelmä oli koettu hitaaksi, ja tähän haluttiin selvä muutos. Myös kansainvälinen kauppa vilkastui ja yritykset saivat suoranaista hyötyä lennättimen tulosta. Ansainnan mahdollisuudet kasvoivat oleellisesti. Asiakaskunta laajeni, tuotteiden toimitusten etäisyydet lyhenivät ja työpaikkoja syntyi lisää. Lennättimen kehitys jatkuu edelleen, ja uusin muoto siitä on internet.

Äänen divergentti kausi on ilmiönä ainutlaatuinen. Sen aikana äänen varhaiset keksinnöt 1800-luvun lopulla kehittyivät yhdenaikaisesti, mutta kuitenkin erillään. Lennättimen ja äänentallentamisen kehitys oli samankaltaista. Lennättimen viesti piirtyi pisteinä ja viivoina paperille, ja Éduard-Léon Scott de Martinvillen kehittelemässä fonautografissa ääni tallennettiin savulasille. Yhdenkaltaisuus kehityksen osalta on hämmentävän selvä. Erona voi kuitenkin mainita sähkön käytön lennätinjärjestelmän osana, ja fonautografissa tallennus tapahtui mekaanisesti. Tämä yhdistää molemmat äänen sähkömekaanisen vaiheen keksinnöiksi.

Puhelimen keksimisen myötä henkilökohtainen viestintä nopeutui, ja samalla syntyi uusi teollisuuden haara. Äänentallentamisen mahdollistuminen synnytti uuden kulutustarvikkeen, äänilevyn. Tämän tuotteen jälkeen syntyi laaja mediateollisuuden osa-alue eli äänilevyteollisuus. Äänilevyn keksiminen muutti musiikin esittämisen muotoa, kun äänilevyistä tuli osa radiolähetyksiä. Raymond Williamsin (1974: 12) mainitsema lennättimestä syntynyt radio kehittyi merkittäväksi viestimeksi ja lopulta broadcastingiksi. Kuitenkaan ilman lennättimen ja langattoman lennättimen kehitystä ei radiota olisi syntynyt.

Lähteet:

Backman, Leo 2009. Äänentallennuksen historia. Tekniikan maailma 13/2009, 116−121. 

Beniger, James 1991. The Control Revolution. Communication in History: Technology, Culture, Society. Toim. David Crowley & Paul Heyer. New York & London: Longman, 249−259.

Blomberg, Hugo 1934. Puhelin. Keksintöjen kirja. Sähkö ja sen käyttö. Toimittanut M. Heikinheimo. Porvoo: Werner Söderström osakeyhtiön kirjapainossa, 678−771.

Borg Jaakko, Alaspää Arto, Gronow Pekka, Karttunen Arto, Liedes Jukka, Lindberg Roger, Lindblad Leif & Pälli Erkki 1977. Sata vuotta äänentallennustaitoa. Satavuotias äänilevy. Toim. Jaakko Borg. Äänilevytuottajat r.y., 8−20. 

Briggs, Asa & Burge, Peter 2002. A Social History of the Media. From Gutenberg to the Internet. UK: Polity Press.

Böckerman, Petri 2001. Schumpeter ja “luovatuho”. Kansantaloudellinen aikakauskirja. 97. vsk. 1/2001, 74−82.

Campanella, Angelo 2007. Antonio Meucci, the speaking telegraph, and the first telephone. Acoustics Today. April 2007. 37−45. https://acousticstoday.org/wp-content/uploads/2017/07/Article_3of3_from_ATCODK_3_2.pdf      

Carey, James 1991. Time, Space, and The Telegraph. Communication in History: Technology, Culture, Society. Toim. David Crowley & Paul Heyer. New York & London: Longman, 132−137.

Crisell, Andrew 2005. An Introductory History of British Broadcasting. Second edition. London and New York: Routledge.

Dijk, Jan van 2006. The Network Society. Social Aspects of New Media. Second edition. London: SAGE Publications.  

Douglas, Susan 1991. Broadcasting begins. Communication in History: Technology, Culture, Society. Toim. David Crowley & Paul Heyer. New York & London: Longman, 190−197.

Eerikäinen, Hannu 1992. Broadcasting–järjestelmä, mediateknologian muutos ja vastatelevision utopia. Lähikuva, Broadcasting 1/1992, 18−27.

Gábor, Luca & Giro-Szász, Magda 1993. Telephonic news dispenser. Budapest: Hungarian Broadcasting Company.

Haustein, Heinz-Dieter & Neuwirth, Erich 1982. Long Waves in World, Industrial Production, Energy Consumption, Innovations, Inventions and Patents and their Identification by spectral Analysis. Technological Forecasting and Social Change 22, 53−89 (1982).

Helistö, Paavo, Pohjola, Erkki & Urho, Ellen 1973. Musiikki eilen ja tänään. Musica IV. Helsinki: Musiikki Fazer, 167−169.

Holzmann, Gerard & Pehrson, Björn 1994. The First Data Networks. Scientific American. January 1994. 112−117.

Ilmonen, Kari 1996. Tekniikka kaiken perusta. Yleisradion historia 1926−1996. Osa 3/3. Yleisradio Oy. WSOY painolaitokset 1996. 15−27.

Keskinen, Mikko 2008. Ääniteknologiat ja kirjallisuus. AVAIN 2008/1. 62−76.

Korhonen, Ahti 2019. Telegraph Time. ICOHTEC conference Katowice Poland. 22nd−27th July 2019. http://katowice2019.icohtec.org/programme/abstracts

Korhonen, Ahti 2010. From Analogue to Digital-Television Sound Moving Towards New Media. Reusing the industrial past. Programme and abstracts. ICOHTEC, TICCIH & Worklab conference in Tampere 10−15th of August 2010. https://www.tampere.fi/industrialpast2010/reusing_abstracts.pdf  

Korhonen, Ahti 2009. Analogisesta digitaaliseksi. Television äänen muuttuminen uuden median osaksi. Tekniikan waiheita 4/09. 23−31. https://journal.fi/tekniikanwaiheita/article/view/63936/25244  

Lindell, Ismo 2009. Sähkön pitkä historia. Helsinki University Press. 

Lindell, Ismo 1994. Sähkötekniikan historia. Tampere: Otatieto Oy.

Lindell, Ismo 1991. Lennättimen ja puhelimen kehitysvaiheita. Teknillinen korkeakoulu. Raportti SF11.

Maier, Harry 1987. Basic Innovations and the Next Long Wave of Productivity Growth: Socioeconomic Implications and Consequences. The Long-Wave Debate. Editor Tibor Vasko. Tulostettu 28.10.2019. Germany: Springer-Verlag. 46−65.

Mandel, Ernest 1980. Long waves of capitalist development. London: Cambridge University Press.

McLuhan, Marshall 1968. Ihmisen uudet ulottuvuudet. Suomennos: Antero Tiusanen. WSOY. Porvoo. Alkuperäisteos Understanding media: The Extensions of Man. 1964. London: Sphere books limited.

Moore, James 1989. Communications. Science, technology and everyday life. Edited by Colin Chant. Cambridge: Routledge.

Moores, Shaun 1993. Interpreting audiences. The Ethnography of Media Consumption. London: SAGE.

Nelson, Richard 2011. Technology, Institutions and Economic Development. Techno-economic paradigms. Essays in Honour of Carlota Perez. UK and USA: Anthem Press. 269−285.

Newton, Harry 2011. Newton´s Telecom Dictionary. 26th Expanded and Updated Edition. Contributing Editor Steve Schoen. New York: Flatiron Publishing.

Nickles, David Paul 2003. Under the Wire. How the Telegraph Changed Diplomacy. Cambridge, Massachusetts, & London, England: Harvard University Press.

Ollila, Antero 2019. Läpimurtoja tieteessä. Tieteessä tapahtuu 3/2019. Julkaisija: Tieteellisten seurain valtuuskunta.

Palo-oja, Ritva & Willberg, Leena 1977. Äänentallennus ja sen tekninen kehitys. Tampereen kaupungin museolautakunnan julkaisuja 7. Tammer-paino.

Peltonen, Wihtori 1907. Keksintöjen kirja. Toimittanut Wihtori Peltonen. Osat Ι−ΙΙΙ. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Perez, Carlota 2010. The advance of technology and major bubble collapses: historical regularities and lessons for today. Tulostettu 5.6.2018. www.carlotaperez.org

Perez, Carlota 2002. Technical Revolutions and Financial Capital. The Dynamics of Bubbles and Golden Ages. UK: Edward Publishing Limited.

Perry, Stephen 2004. Marconi, Guglielmo 1874−1937. Italian Wireless Inventor. The Museum of Broadcast Communications. Encyclopedia of Radio. Volume 2. New York: Fitzroy Dearborn, 900−904.

Ramsay, Henrik 1921.Tekniikka ja yleiset luonnontieteet 19:nnellä vuosisadalla. Yhdeksännentoista vuosisadan kulttuurikehitys. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiön kirjapaino, 331−352. 

Read, Oliver & Welch, Walter 1976. From Tin Foil to Stereo. Evolution of the Phonograph. Second edition. First printing-1976. USA: Howard W. Sams & Co., Inc. Yhe Bobbs-Merrill Co., Inc.

Rennie, Richard 2008. A Brief History of the Talking Machine. Tulostettu 24.11.2008.  http://lightandsound.net.au/HistoryOfTalkingMachine.htm

Rogers, Everett 1995. Diffusion of Innovations. Fourth Edition. New York: The Free Press.

Rosen, Jody 2008. Researchers Play Tune Recorded Before Edison. Tulostettu 27.3.2008. The New York Times. http://www.nytimes.com/2008/03/27/arts/27soun.html?hp  

Schnoor, Hans 1965. Sävelten taide. Johdatus musiikin maailmaan. Saksankielinen alkuteos: Welt der tonkunst. Suomentanut Ilpo Saunio. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiön laakapainossa 1965.

Spencer, Joseph & Thomas, William 1969. Cultural geography. USA: John Wiley & Sons, Inc.

Sterne, Jonathan 2003. The Audible Past. Cultural Origins of sound reproduction. 3rd printing 2006. Durham & London: Duke University Press.

Stöber, Rudolf 2004. What Media Evolution Is: A Theoretical Approach to the History of New Media. European Journal of Communication 19 (4): 483−505. https://doi.org/10.1177/0267323104049461

Sweins, Birger 1923. Radio langattoman lennättimen ja puhelimen kehitys ja käyttö. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

The David Sarnoff Library. 2019a. The Victor Talking Machine Company. Scott and Edison. Tulostettu 10.10.2019. http://www.davidsarnoff.org/vtm-chapter1.html  

The David Sarnoff Library. 2019b. The Victor Talking Machine Company. Emile Berliner. Tulostettu 10.10.2019. http://www.davidsarnoff.org/vtm-chapter3.html  

The David Sarnoff Library. 2019c. The Victor Talking Machine Company. Radio. Tulostettu 10.10.2019. http://www.davidsarnoff.org/rcatechradio.html    

Uimonen, Jaska 2006. Äänenlaadullisia tekijöitä äänitystekniikan historiassa. Musiikin suunta 28 (3): 14−25.

Väänänen, Juha 1981. Tekniikka. Otavan Suuri Ensyklopedia. Osa 9. 7041−7044.

Williams, Frederick 1982. The Communications Revolution. USA: Sage Publications.

Williams, Raymond 1974. Television technology and cultural form. Hanover: University Press of New England, 3−33, 113−146.

Winston, Brian 1998. Media technology and society. A history From the Telegraph to the Internet. London: Routledge.

**

Artikkelin kansikuva: Siemens & Halske Morse -lennätin. Afandrf, Wikimedia Commons, CC BY-SA.