VALIKKO

Johdatus Etelä-Albanian ja Luoteis-Kreikan Epiruksen polyfoniseen lauluun

RSS
Facebook
Twitter

Julkaistu 31.1.2020
Päivitetty 8.5.2020

Meri-Sofia Lakos on helsinkiläinen muusikko ja kreikan ja persian kielen asioimistulkki. Hän toimii useammassa yhtyeessä niin harrastuksena kuin osana esiintyvän ammattimuusikon toimeenkuvaa. Meri-Sofia kiinnostui vertailevasta tutkimuksesta ja etnomusikologiasta 2010-luvun alussa.

Etelä-Albanian tai Luoteis-Kreikassa sijaitsevan Epiruksen kansanmusiikkia kuullessa saattaa kokea tietynlaisen “ajattomuuden” ja ehkä jollakin lailla tuttuuden tunteenkin. Pentatonisuus, joka on tunnusomaista Epiruksen kansan musiikille, ei toki rajoitu vain Etelä-Albanian ja Epiruksen kansanmusiikkiin, vaan sitä esiintyy lähes kaikilla maailman mantereilla. Epirus on yksi näistä maailman mantereiden saarekkeista, jossa pentatoniikka ja myös yhteisöllinen moniääninen laulu ovat voimissaan. Kautta pitkän historiansa on historiallis-maantieteellinen alue Epirus todistanut suurten sivilisaatioiden nousuja ja laskuja: milloin on alueella vaikuttanut kreikkalaisten tai roomalaisten, milloin Bysantin ja milloin ottomaanien suurvalta. Myös musiikillisia vaikutteita on epäilemättä ollut tarjolla niin lännestä kuin idästäkin. Siltikin alueen kulttuuri ja kansanmusiikki on onnistunut säilyttämään omintakeisuutensa.

Mitä tulee alueen moniääniseen lauluun, kollektiivisuus ja eri äänten hierarkkinen järjestys pentatoniikan lisäksi ovat epiruslaiselle polyfonialle leimaavia ja kertovat myös sen arkaaisista juurista.

Tässä artikkelissa tarkastellaan moniäänistä laulua, jota esiintyy Etelä-Albaniassa, Luoteis-Kreikassa ja näiden lisäksi Kreikan Makedonian alueella, Pohjois-Makedonian tasavallassa sekä Bulgarian että Romanian Dobrudzhassa. Vuonna 2008 albanialainen iso-polyfonia liitettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Koska artikkelissa puhutaan myös kreikkalaisten ja Fraserin aromuunien moniäänisestä laulusta, joka on yhteneväinen albanialaisen iso-polyfonian kanssa, katson käytännölliseksi ratkaisuksi käyttää tässä artikkelissa kokoavasti nimitystä ”epiruslainen polyfonia”. Alueen nimenä Epirus on maantieteellis-historiallinen. Vuodesta 1944 lähtien alue jakautuu kahden kansallisvaltion, Albanian ja Kreikan välille.

Puhuessani Epiruksen alueen kansanmusiikista lainaan sitä nimitystä mikä tällä ”vyöhykkeellä” oli ennen maan rajojen vetoa kahden kansallisvaltion välillä. Artikkelin lopussa pohdin lyhyesti seuraavia asioita: Onko epiruslainen polyfonia jotain mikä puhuu äidinkieltäkin voimakkaampaa kieltä alueen ihmisille? Entä mitä kertovat suomen kielellä käännetyt moniäänisen ryhmän roolien (äänten) nimet? Voiko niistä löytää mitään tuttua mihin rinnastaa suomalaiseen kansanlaulun käytäntöihin?

Polyfonian asema on Albaniassa vahva. Polyfoniaa esiintyy maan eteläosassa toskien ja labien asuinalueella. Polyfonia ei ole vaan marginaaliryhmän vaalima laji, vaan sitä harjoitetaan eri ikäryhmissä niin maaseudulla kuin kaupungeissa koulutuksesta riippumatta (Mahony 2011: 71). Gjirokasterissa vuodesta 1968 järjestetty kansanmusiikkifestivaali oli omiaan edistämään polyfonisen laulun asemaa.

Kreikka lukeutuu Euroopan monofonisimpiin maihin (Jordania 2006: 116, 117). Ja kuitenkin kreikankielinen polyfonia niin Kreikan Epiruksessa kuin Pohjois-Epiruksessa/Etelä-Albaniassa on olemassa oleva ikiaikainen ilmiö alueella, ja juuri siksi siitä on tärkeä kirjoittaa tässä yhteydessä. Käyttäessäni nimitystä epiruslainen polyfonia tai epiruslainen moniääninen laulu on syynä pyrkimykseni puhua kokoavasti kansallisvaltioiden rajan molemmin puolin asuvien kansojen polyfoniasta, joka kuitenkin on yhteneväinen ja joka on syntynyt alueella, joka on ollut yhtenäinen saareke ennen kansallisvaltion rajojen vetämistä. Albanialaisten ja kreikkalaisten lisäksi polyfoniaa harjoittavat Fraserin aromuunit. Heidän yhteisöjä on Albanian ja Kreikan lisäksi Romaniassa ja Bulgariassa Dobrudzhan alueella.

Mitä on tämä laulu ja missä on sen koti?

Vuonna 1997 satuin kuuntelemaan yhtä kirjastosta lainaamaani CD-levyä siinä uskossa, että kuuntelen romanialaista kansanmusiikkia, mutta kuulemani moniääninen laulu kuulosti jokseenkin samankaltaiselta kuin kuulemani Kreikan Epiruksen laulu. Ajattelin levyllä lauletun kielen olevan romaniaa, sillä levyn kannessa luki ylimpänä Rumania ja otsikon ”polyphonia vocaile des aroumains” ja sama englanniksi Rumania -vocal polyphony of the aromains. En ollut kiinnittänyt huomiota ”a” kirjaimeen ”romains” sanan edessä. Ja koska en ollut koskaan kuullut käsitettä arumaani, oletin että kysymyksessä oli romanialainen musiikki.

Pari vuotta myöhemmin ymmärsin, että kyse oli aromuuneista ja aromuunit olivat “vlaheja”, joita olin nähnyt ennen kaikkea Kreikan Thessaliassa. Sittemmin kuullessani Kreikassa siirtotöissä olevan albanialaisen laulavan tuttua Epiruksen kreikkalaista laulua albaniaksi tai kun Helsingissä asuva Kreikan aromuuni Nikos lauloi pentatonista sävelmää äidinkielellään tai kuullessani Saunabaarissa 2000-luvun alussa suomalaisen Äijä-yhtyeen laulavan albanialaista polyfonista laulua “Janina ci pane syte”, en ollut enää hämmentynyt laulutyylien keskinäisistä yhtäläisyyksistä.

Kun kuulin käsitteen ”Vórios Ipiros” eli Pohjois-Epirus aloin hahmottaa paremmin sitä että albanialaisten (joita olin vuodesta 1990 lähtien nähnyt tulevan Kreikkaan) asuinalue ei ollut niin kaukana mikäli he tulivat Pohjois-Epiruksesta, mutta miten Romaniassa asti oli tätä Epiruksen polyfonian kaltaista laulua? Olivatko ”vlahit”/aromuunit vieneet sen sinne vai tuoneet sieltä? Kuitenkin jotkut kysymykset olivat vielä ilmassa: Mikä sai yksiäänisestikin toimivan laulun toimimaan myös moniäänisenä? Olinhan kuullut jo joitain lauluja niin yksiäänisinä kuin moniäänisinä.

Albanialainen musikologi Vasil Tole on sanonut ”pentatoniikkaa ei voi olla ilman polyfoniaa”. Tolen (2010: 75) mukaan iso-polyfonia ja pentatoniikka ovat erottamaton kaksikko ”eteläisessä musiikissa”.

Kirjoitusprosessissa artikkelin kirjoittaminen suomen kielellä osoittautui toisinaan haasteelliseksi, sillä joitakin käsitteitä en löytänyt suomeksi. Yksi näistä olivat Fraserin aromuunit, joita kutsutaan eri kielillä eri nimillä. Kuitenkin he kutsuvat itseään nimellä Fërshirot tai yleisnimityksellä rramani (Nitsiakos 2010: 185). Myös Fersirootit voisi olla yksi vaihtoehto, mutta käytän toistaiseksi nimitystä Fraserin aromuunit. Edellä mainittujen sanotaan olevan peräisin Frashërista, joka on kunta Gjirokasterin maakunnassa Etelä-Albaniassa.

Epirus historiallisena, maantieteellisenä ja musiikillisena vyöhykkeenä

Vuonna 370 ekr. Epirus yhdistyi yhdeksi Aecidaen dynastian valtioksi. Myöhemmin Epiruksesta tuli osa Rooman valtakuntaa yhdessä muun Kreikan kanssa 146 eKr., jota seurasi Bysantin valtakunta. Ottomaanien imperium valloitti alueen 1400-luvulla. Epirus tuli osittain itsenäiseksi Ali Pashan kaudella 1700-luvun alkupuolella, mutta ottomaanit vahvistivat kontrollinsa sittemmin. (Encyclopaedia Britannica 2018.)

Balkanin sotien ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen Etelä-Epiruksesta tuli osa Kreikkaa, kun taas Pohjois-Epiruksesta osa Albaniaa. 1914 kreikkalaiset perustivat Pohjois-Epiruksen autonomisen tasavallan valloittaen Pohjois-Epiruksen sen valtioonsa liittääkseen. Epiruksen autonomisen tasavallan aikakausi jäi kuitenkin lyhyeksi. (Hall 2014: 105.)

Tämä historiassa yhtenäinen alue Epirus jakautuu tänä päivänä siis Albanian ja Kreikan välille. Kreikan Epirus käsittää alueen, joka rajautuu lännessä Joonianmereen, pohjoisessa Albaniaan, idässä Pindos-vuoristoon ja etelässä Amvarikos-lahteen. Pohjoisen Píndoksen itäpuolella sijaitsee Länsi-Makedonian ja Eteläisen Píndoksen itäpuolella Thessalia. Pohjois-Epirus eli Etelä-Albania ulottuu kuitenkin klassista Epirusta idemmäksi sisältäen historiallisen Makedonian alueita. Kaupunkeja Pohjois-Epiruksessa – toisin sanoen Etelä-Albaniassa – ovat Himara, Sarande, Delvine, Gjirokastër, Tepelene, Permey, Leskovik, Ersekë, Korcë, Bilisht ja Moskopoli. Epiri i Veriut on nimitys, jota käytetään niistä historiallisen Epiruksen osista, jotka kuuluvat nykyään Albanialle. Pohjois-Epiruksessa/Etelä-Albaniassa asuu merkittävä kreikkalaisvähemmistö.

Kuva 1.  Muinainen Epirus ja nykyaikaiset valtion rajat ja valtiot. Kuva Megistias, Wikimedia Commons  lisenssi CC BY-SA 2.5.

Epiruksen polyfonia ja sen tutkimus 1900-luvulla

Mitä tulee albanialaisen polyfonian tutkimukseen, pidetään Ramadan Sokolia albanialaisen etnomusikologian pioneerina. Vuonna 1959 tehdyllä julkaisulla ”Meidän polyfonia” (1959) saatiin aikaan se, että etelä-albanialainen polyfonia sai huomiota ulkomaistenkin tutkijoiden taholla. Yhteistyössä itäsaksalaisten tutkijoiden kanssa Sokoll auttoi kokoelman luomisessa, jota pidetään yhtenä parhaimmista sodanjälkeisistä kokoelmista Euroopassa (Ahmedaja 2008: 212). Vuonna 1957 tehtyä kenttätutkimusta johti Erich Stockman. Saksalaisen tutkijatiimi paneutui erityisesti Chamien polyfoniaan (Jordania 2006: 115). Benjamin Krutan monografia aiheella ”Etelä-Albanian kaksiääninen polyfonia” ja Spiro Shtunin ”Labi polifonia” julkaistiin vuonna 1989 (Tole 2004).

Kreikkalaisen Epiruksen polyfonian tutkimuksen käynnistymisessä kesti pidempään. Aromuunien kulttuuria ja musiikkia tutkinut Thede Kahl kirjoittaa, että ensimmäiset kreikkalaiset tieteelliset julkaisut koskien moniäänistä laulua ilmestyivät vasta 1950-luvulla. Nämä Dimitrios Ikodomídeksen vuonna 1952 ja Spyros Peristeriksen vuonna 1958 julkaistut tutkimukset, jotka koskivat Pohjois-Epiruksen kreikkalaisten moniäänistä laulua, perustuivat äänityksiin, jotka oli tehty Kreikan Epiruksen asuvien pakolaisten parissa (Kahl 2008: 269). Mitä tulee aromuunien polyfoniaan Romaniassa, Kahl mainitsee ensimmäiseksi George Marcun, joka oli myös yksi ensimmäisiä, joka luonnehti albaanien, aromuunien ja kreikkalaisten polyfonista menetelmää ”identtiseksi” (1968). Vuonna 1977 Romaniassa julkaistiin ensimmäinen Fraserin aromuunien lauluja sisältävä LP.

Kreikassa ja Albaniassa ilmestyi aromuunien polyfoniaa edellä mainituissa maissa tutkivia julkaisuja vasta 2000-luvulla (Katsanevakis 2003, Nitsiakos 2003 ja Koco 2015).

Epiruksen polyfonian piirteitä

Epiruksen moniääniselle laululle on keskeistä pentatoniikka. Epiruksen laulut ovat suuressa määrin anhemitonisia. Siinä missä hemitoniset asteikot sisältävät puoliaskeleita eivät anhemitoniset asteikkoon perustuvat sisällä puolisävelaskeleita (Mahony 2011: 33). Epiruksen laulut ovat säilyneet päiviimme suullisena perintönä. Moniäänisen laulun kokoonpanossa laulavat niin miehet kuin naiset. Samassa moniäänisen laulun ryhmässä saattaa laulaa kumpaakin sukupuolta olevia. Toisaalta on myös kokoonpanoja, joissa on vain jompaakumpaa sukupuolta, ja miehistä koostuvat lauluryhmät ovat huomattavasti yleisimpiä kuin naisista koostuvat. Laulujen muoto on säkeistöllinen. Lauluja on ihmisen fyysisen ja sosiaalisen elämän piirin kaikilta osa-alueilta. Lauluja on lisäksi niistä, joiden säkeet kuvaavat ulkomaille muuttaneen kohtaloa (Tsahouridis 2016: 66).

Tsahouridis puhuu Epiruksen polyfonisen laulun yhteisöllisyyden tärkeydestä artikkelissaan: epiruslaisessa laulussa polyfoninen yhtye äänituotannossaan saavuttaa pisteen, jossa on mahdotonta erottaa yksi ääni toisistaan (Tsahouridis 2016: 66).

On myös syytä huomata, että kolmiäänisellä iso-polyfonialla on myös tärkeä yhteys kansantanssiin. Moniäänisyyden ja kansankoreografian rinnakkaiselo on jäänne muinaisuudesta.

Kolmiääninen laulu on myös osa kansantanssiperinnettä. Tolen mukaan siinä missä polyfonian viitekehyksessä tavataan marrë, prerës ja iso (nimitykset tarkoittavat ensimmäistä, toista ja borduunaääntä) niin myös kansantanssissa tapaamme vastaavanlaisen rakenteen. Tole mainitsee havainnollistavaksi esimerkiksi sananlaskun, joka käyttää isopolyfoniaan verrattavissa olevan tanssin rakenteellisia yksityiskohtia: ”Se ei ole johtaja, joka tekee hyvän tanssin, vaan ne, jotka tukevat häntä” (Tole 2010: 75).

Kohtaamassani kreikankielisessä kirjallisuudessa puhutaan Epiruksen (niin Etelä- kuin Pohjois-Epiruksen) moniäänisestä laulusta nimellä ”polyfonia”. Albaniankielisessä olen tavannut useimmiten polyfonia tai iso-polyfonia. Englanninkielisessä kirjallisuudessa esiintyy multipart song, iso-polyphony, polyphony ja IMUS (ison-based unaccompanied multi-part song). Käytän tässä artikkelissa kuitenkin ”polyfoniaa” ja ”moniäänistä” laulua niiden kätevyyden takia ja toisaalta siksi että niitä käytetään paljon asiaa käsittelevässä kirjallisuudessa. Olen tietoinen siitä, että polyfonia sen läntisessä taidemusiikin historiassa saamassaan merkityksessä tarkoittaa kontrapunktisuutta moniäänisessä tekstuurissa. Kuitenkaan en kreikan kielen puhujana karsasta käyttämästä myös ilmausta polyfonia siksi että ilmaisu on hyvin käytetty niin Albaniassa kuin Kreikassakin. Kreikan kielellä etymologisesti tarkoittaa moniäänisyyttä: poluphōnos (polu- “monta” + phōnē “ääni”).

Näkemyksiä Epiruksen ja Etelä-Albanialaisen polyfonian synnystä

Jotkut musiikin tutkijat näkevät Epiruksen kansanmusiikissa ja polyfoniassa pentatonisuuksineen yhteyden antiikin Kreikan doorilaiseen asteikkoon, antiikin teatteriin ja valituslauluihin. Epiruksen polyfonian antiikin Kreikkaan ulottuviin juuriin uskovan Panajot Barkan mukaan antiikin kreikkalaisten heimojen valitussävelmät anhemitonisine melodioineen olisivat toimineet pysyvänä polyfoniaa ruokkivana ”substratumina” (Barka 2015: 3–4). Toiset tutkijat taas eivät kallistu teoriaan moniäänisen lauluperinteen pohjautumisesta hellenistiselle musiikinteoreettiselle ajattelulle ja antiikin teatterille. Eno Koco (2015: 111–112) argumentoi työssään Journey of the vocal ison että tämä mahdollisesti Lounais-Balkanilla syntynyt borduunapohjainen laulutapa olisi suullisena perintönä kulkenut ja säilynyt. Koco on vakuuttunut siitä, että agro-pastoraaliset ja nomadiset ryhmät, joita liikkui erityisesti Lounais-Balkanilla ex-roomalaisessa Epiruksessa (Vetus ja Nova) olivat syynä niin moniäänisen kuin yksiäänisen ja monodisen pentatonisen laulutyylin leviämiseen. Kocon mukaan aikanaan IMUS oli yksi osa Lounais-Balkanin ihmisten yhteisön monikansallisen/-etnisen kulttuurin musiikillista ilmaisua aikana, jolloin kansallisvaltioita ei ollut ja etnisyys oli hankala asia määrittää. (Koco 2015: 105, 106.) Aiheesta on paljon keskustelua vuosikymmenten aikana. Siitä mikä merkitys bysanttilaisella kirkkolaululla on epiruslaisen kansanmusiikin muotoutumiseen, on eriäviä näkemyksiä niin ikään. Jotkut tutkijat uskovat Epiruksen polyfoniassa olevan isonin eli borduunan juontuvan bysanttilaisesta kirkkomusiikista. Käsite iso-polyfonia levisi 1900-luvun jälkipuoliskolla Etelä-Albaniassa. Kuitenkaan Ahmedajanin mukaan Ohrid- ja Prespa-järvien alueen albanialaiset Makedoniassa eivät käytä ilmaisua iso-polifonia vaan nimitystä këngë me të mbajtur (Lauluja pidolla). Toisaalta myös Etelä-Albaniassa käytetään borduunasta nimityksiä mbaj, mbajtës (pitäjät). (Ahmedaja 2008: 245.)

Epiruksen moniäänisen laulun esiintymisalueet

Polyfonista laulua esiintyy Luoteis-Kreikassa Epiruksessa ja Etelä-Albaniassa. Albaniassa polyfoniaa esiintyy neljällä alueella Toskeriassa, Chameriassa, Myzeqessä ja Laberiassa. Huom. lisäksi epiruslaista moniäänistä laulua esiintyy Epiruksen – niin historiallisen kuin nykyisten nimityksellä tunnettujen alueiden – ulkopuolella. Toski-tyylistä polyfoniaa esiintyy Pohjois-Makedonian tasavallassa ja lisäksi Kreikan Makedonian maakunnassa sekä Bulgariassa ja Romaniassa niillä alueilla, jonne Fraserin (kaupunki Etelä-Albaniassa) alueelta lähtöisin olevia aromuuneja on muuttanut pysyvästi asumaan (Kahl 2008: 268).

Epiruslaisessa polyfoniassa voi erottaa kaksi päätyyliä. Tyylit eivät jakaudu kielten mukaan vaan eri kielisillä saattaa esiintyä samantyyppistä polyfoniaa ja toisaalta saman kielen puhujien tahoilla esiintyy erilaisia tyylejä.

Labi-tyyli

Labi-tyylille on tyypillistä rytmikäs borduuna, jonka melodinen eteneminen on suoraviivaista (Koco 2009: 44). Iso(n)/Borduuna lausuu samoja sanoja kuin esilauluja. Tavut lausutaan kuitenkin löysään tapaan niin, ettei niitä artikuloida. Laberian alueen laulut ovat raskassoutuisia ja otteeltaan lyyriseeppisiä. Esitystyylille on omaista julistava tyyli. Laberian laulujen melodiat etenevät asteittain pienin intervallein, sekunnein ja terssein. Laulu etenee horisontaalisesti, mutta tuettuna vertikaalisesti muiden äänten taholta (Mahony 2011: 47, 48). Ison(n) saatetaan laulaa yhdellä vokaalilla tai useamman vokaalin yhdistelmillä. Vaihdellessa vokaaleja on tarkoituksena niiden avulla muodostaa vankka perusta ja vahvistaa laulun tulkintaa (Mahony 2011: 32).

Videoesimerkki 1. Lauluryhmä “Bejke e Bardhe Pilur” esittää laulun “Aman mike kapedane” Vloren Iso-polyfonian Festivalissa vuonna 2001

Laulun ääniala rajoittuu kvinttiin yltäen joskus septimiin. Dissonanssit ovat yleisiä. Laulut ovat rytmisesti ja metrisesti melko tiukasti järjestettyjä. (Jordania 2006: 146.)

Labëria on historiallinen alue, joka sijaitsee suunnilleen Albanian lounaisosassa. Sen asukkaat tunnetaan nimellä labit (albaniaksi: Lab, monikossa Lebër ja kreikaksi Liapídes). Labërian rajat ulottuvat Vlorasta Himaraan etelässä ja Kreikan rajalle Sarandën lähelle, jossa on Gjirokastërin piirin Kurveleshin alue ja ulottuu itään Tepelenen kaupunkiin. Epiruksen kreikkalaisten polyfonia on niin ikään labi-tyylinen.

Videoesimerkki 2. Lauluryhmä “Lalitádes “esittää laulun “Kalotyxa’ nai ta vouna” (Καλότυχα ‘ναι τα βουνά) 20, polyfonisen muotojen ja äänten kokoontuma Dora stratoun ulkoilmateatterissa Filopáppoun kukkulalla” 2.6.2012

Ainoastaan labi-tyylin piirissä on myös neliäänisiä lauluja.

Toski-tyyli

Nimitys toski-tyyli juontuu Toskerian alueesta. Toskeria sisältää kaupungit Korce, Permet, Fier, Skrapar, Berat, Kucove, Lushnje, Kolonje, Devoll, Pogradec, Gramsh ja Librazhd. (Mahony 2011: 44.) Toski-tyylille ominaista on tasainen borduuna, jossa käytetään vokaaleja ”E” tai ”ë”. Laulu etenee horisontaalisesti. Tätä tyyliä esiintyy Toskeriassa, Myzeqessä ja Chameriassa sekä Kreikassa, Makedonian alueella ja Bulgariassa ja Romaniassa (Dobrudzhassa), joissa on Fraserin aromuunien yhteisöjä. Toski-tyylistä polyfoniaa löytyy myös Pohjois-Makedonian tasavallassa toskien parissa. Edellisten lisäksi myös kreikkalaisten parissa Ioánnina-läänin luoteisosassa olevissa kylästä asuvien parissa on tavattu polyfoniaa, joka muistuttaa toski-tyyliä siinä mitä tulee jatkuvaan borduunaan ja E-vokaaliin (Koco 2015: 61). Spiro Shetunin mukaan toskien musiikista tekee labien musiikkia rikkaammaksi musiikin improvisoiva ulottuvuus, musiikillinen koristeellisuus ja laaja ääniala. Ensimmäisen ja toisen äänen melodinen linja on kehittyneempi verratessa labi-tyyliseen musiikkiin (Shetuni 2014: 38). Toskien pentatonisissa lauluissa intervallit ovat yleensä suuria sekunteja tai terssejä. Chamien laulut ovat äänialaltaan yleensä laajempia. Laulu etenee horisontaalisesti siinä missä toski-tyylisen laulun borduuna on jatkuva, joskin sillä on tapana katketa lyhyesti kummankin solistin lopetettua ensimmäinen osuus. Borduuna on vaienneena sen ajan, kun solisti laulaa johdannon seuraavalle säkeistölle. ”Kysymys ja vastaus” -muoto ovat tyypillistä toskien alueen miesten lauluille. Toskien alueen miesten laulut ovat rytmiltään vapaita, mikä mahdollistaa itsenäisyyden muihin ääniin verrattuna (Mahony 2011: 42, 43).

Videoesimerkki 3. Demir Zyko lauluryhmineen esittää laulun “Nje megjes dola pa gdhire”

Imitaatio, jota toski-tyylisissä lauluissa tapaa, koskee sekä melodiaa että rytmiä. Toinen ääni kulkee koko laulun ensimmäisen äänen perässä tehden pieniä muunteluja melodiaan. Huomattava ero Laberian polyfoniaan verratessa on se, että toski-tyylisessä laulussa molemmat äänet käyttävät samaa pentatonista asteikkoa, kun taas laberialaisessa molemmat äänet pohjautuvat erilaisiin skaaloihin. Rytmillisesti laberialaisessa laulussa on lyhyitä nuottiarvoja, kun taas toski-tyylisessä laulussa nuottiarvot ovat yleensä pitkiä. (Mahony 2011: 45.) Shetunin mukaan chamien musiikissa toisin kuin toskien on taipumus nasaalisuuteen. Usein ne lauletaan alempaa. Shetunin mukaan ne ovat huomattavan pehmeitä ja lempeitä sisältäen myös melankolisuutta. Chamien laulut ovat metrisiä/rytmisiä mitä esiintyy harvemmin toskien lauluissa. Suuressa osassa chamien moniäänisiä lauluja on myös soittimet, vaikkei kuitenkaan yhtä usein kuin Myzeqen alueen musiikissa. (Shetuni 2014: 40.)

Videoesimerkki 4. Lauluryhmä “Apollonia” esittää aromuunilaulun Myzeqen Fieristä “Mi kisi danda ku óili”.

Toski-tyylin piirissä löytyy kaksi ja kolmiäänisiä moniäänisiä lauluja. Ei kuitenkaan neliäänisiä.

Albaanien polyfonia ja sen esiintymisalueet

Albania jaetaan perinteisesti kahteen karkeasti yhtä suureen osaan: Pohjois-Albaniaan ja Etelä-Albaniaan. Maan pohjoisosassa asuvat geget ja eteläosassa toskit ja labit.

Jakajana toimii Shkumbin joki. (Jordania 2006: 114). Albaniassa polyfoniaa löytyy Laberiassa, Toskeriassa, Myzeqessä, Chameriassa (Kreikaksi Tsamouria), johon kuuluu Etelä-Albanian lisäksi osa Kreikan Epiruksesta (Kahl 2008: 268) aina Shkumbin joelle asti. Toskien polyfoniaa löytyy myös Pohjois-Makedonian tasavallassa Prespa-järven itäisillä rannoilla ja Länsirannalla Musta-Drinin alueella, sekä Strugan alueella, missä toski-albaaneja asuu. (Kahl 2008: 268.) Albaanien polyfoniaa löytyy siis kaksi-, kolmi ja neliäänisenä.

Kaksiääniset laulut ovat perinteisesti naisten laulamia.

Videoesimerkki 5. Lauluryhmä “Grupi Përmetit” esittää laulun “Më ra shamia në llucë”Permetin alueelta v.1973 Gjirokastërin “Folklore festivaalissa”.

Esimerkkejä toski-tyylisistä moniäänisestä lauluista: ”O skrapar mali me lule”, “Vogelusja ne lume”, “Celo Mezani” ,”Djalit mos ju nda””, Te me beje zoti mua” (Prespa, Makedonia). Esimerkkejä labi-tyylisistä lauluista: Albanian kielellä: “Laberia Labe hene”, ”Kur vishe holle Beharit”, ”Janino ci pane syte”.

Fraserin aromuunien polyfonia

Kahlin (2008: 273) mukaan aromuunien moniääniselle laululle on tyypillistä anhemitoninen pentatoniikka puhtaalla kvintillä. Glissandot ovat tyypillisiä. Iso(n) seuraa vakaana ja jatkuvana kahta tai joskus harvoin kolmea laulajaa. Äänenväri Fraserin aromuunien laulussa saattaa vaihdella suuresti. Vokaalit saattavat muuttua laulaessa samaa säveltä. Kahl mainitsee muina tyylillisinä elementteinä kuiskaamisen ja viheltämisen. Yleensä tempomuutoksia ei esiinny (Kahl 2008: 273). Aromuunien polyfoniaa löytyy Albanian Myzeqesta Kreikkaan asti. Tämän lisäksi laulua löytyy Bulgariasta ja Romaniasta, minne heitä muutti edellä mainituilta alueilta (Kahl 2008: 270).

Osa aromuuneista kaupungistui jo 1600-luvulla, kun taas osa heistä jatkoi esi-isiensä karjankasvatukseen liittyvää elämäntapaa. Aromuunien muuttoliike pois Epiruksesta juontuu 1700-luvulle. Muuttoliikkeen syynä olivat toisaalta Ali Pashan joukkojen vainot ja toisaalta myös aromuuneille ominaisen nomadisen elämäntyylin jatkaminen sukupolvesta toiseen.

Kahlin mukaan saman tyyppistä laulua löytyy niin Albanian Myzeqestä kuin Keski-Kreikasta. Kahlin mukaan myös laulutyylien vertailu mahdollistaa johtopäätöksiä liittyen heidän muuttohistoriaansa. (Kahl 2008: 267, 273.) Aromuunien laulutyyli vaihtelee alueesta riippuen. Esimerkiksi Vermion, Gammoposin, Mpitoplian ja Pindosin alueen aromuunien laulutyyli on hyvin erilainen verrattuna taas Fraserin aromuunien lauluperinteeseen. Aromuuneista ainoastaan jälkimmäisillä esiintyy kolmiäänistä laulua. Huolimatta siitä, että aromuuneja asuu myös Gjirokastërissa, jossa labi-tyylinen laulu on vallitsevaa, on heidän laulutyylinsä kuitenkin yhteneväinen toski-tyylin kanssa. Kahlin mukaan tämä voidaan selittää, sillä että he ovat lähtöisin Përmetin alueelta Etelä-Albaniasta. Samanlaisia johtopäätöksiä voidaan tehdä Kreikassa asuvien aromuunien suhteen, joiden lähtöpaikka on nimenomaan Etelä-Albaniassa. (Kahl 2008: 273.)

Albaniassa asuvat aromuunit esittävät äidinkielensä lisäksi myös albaniankielisiä lauluja ja sama koskee Kreikassa asuvia aromuuneja (Koco 2015: 59). Muutamia esimerkkejä Fraserin aromuunien polyfonisista laulusta: ”Estan dzacu sa-nji iesu tu munti”, ”Suchachia tsi loi”, ”Kentikou Al Lukas”.

Kreikkalaisten polyfonia

Kreikkalaisen väestön polyfoniaa löytyy Kreikan Epiruksen lisäksi Kreikan ja Albanian rajan toiselta puolen Albaniasta. Kreikkalaisten polyfonia muistuttaa albanialaisten polyfoniaa ja erityisesti labi-tyylistä. Kocon vuonna 2006 tekemien havaintojen mukaan Janinan kaupungista luoteeseen sijaitsevassa Parakalamosin kylässä esiintyi kreikankielistä polyfoniaa, jossa borduuna on jatkuva ja ”e”-vokaalilla. Kreikankielistä polyfoniaa harjoitetaan Pogonin alueella kummallakin puolella kreikkalais-albanialaista rajaa: Pohjois-Epiruksessa/Etelä-Albaniassa Deropolin, Sotiran, Kosovítsan, Lóggoksen, Áno Pogónin, Polítsanin, Voudrotón, Béntsan, Tsaoúsin, Vodritsan, Áno Grapsin, Glinan alueilla, Himáran, ja Àno Episkopín. Thesprotian alueelle Koillisessa sijaitsevan Kyliin jotka kuuluvat Janninan läänin luoteisosassa sijaitseviin kylissä (Ktísmata Doló ja Parakálamos) sekä Janninan läänin pohjoisosassa sijaitsevan Konitsan eparxianssa sekä Mourgánan vuoren kylissä Tsamantás, Lias, Vavoúri ja Póvla Thesprotían nomoussa (Gika 2015: 15). Kreikkalaisten moniääninen laulu Albanian valtion rajojen sisällä muistuttaa suuresti labien polyfoniaa.

Koco (2015: 61) mainitsee etnomusikologi Kostas Llolin toteaman, että ”isokratima” eli borduuna esiintyy kreikkalaisessa polyfoniassa joko tasaisena e-vokaalilla tai sitten myös vokaalein -a -i -o riippuen siitä millä lailla säe päättyy, yhtenä havainnollistavana esimerkkinä siitä miten kreikkalaisten polyfonia muistuttaa albanialaista. (Huom. labien a, -i ja -ë). Kreikan kielistä polyfoniaa on kolme- ja neliäänisenä. Pääasiassa kreikkalaisten polyfonia on labi-tyylistä, mutta lisäksi on lauluja, jotka muistuttavat suuresti toskien laulutyyliä. Koco kertoo Janinan kaupungista luoteeseen sijaitsevassa Parakalamosin kylässä vaimonsa kuulleen polyfoniaa, joka muistutti suuresti Myseqen polyfoniaa. Kummatkin ovat melodialtaan lyyrisiä ja liikkuvat vaiheittaisissa intervalleissa laskeutuvin glissandoin puhtaan kvartin ja suuren sekunnin kautta perussäveleen.

Muutama esimerkki kreikkalaisten polyfoniasta Pohjois-Epiruksesta/Etelä-Albaniassa: ”Stis Derópolis ton kámpo” (Στης Δερόπολης τον κάμπο), Sýre mana pes tou Giánni” (Σύρε μάνα πες του Γιάννη), Márkos Bótsaris (Μάρκος Μπότσαρης), ”Ksenitemeno mou poulí” (Ξενιτεμένο μου πουλί) ja “Ósa louloudia éxei h ánoiksi” (σα λουλούδια έχει η άνοιξη).

Esimerkkejä Kreikan Epiroksesta olevista polyfonisista lauluista: “Klaín’ oi pérdikes sta plágia” (Κλαίν’ οι πέρδικες στα πλάγια), “Pérdika kai peristéra(Πέρδικα και περιστέρα),”Asimókoupa” (Ασημοκούρα) ja ”Janni mou to mantili sou (γιάννη μου το μαντήλι σου).

Joitakin lauluja löytyy Epiruksen vyöhykkeeltä sekä yksi- että kaksiäänisinä. Esimerkkinä viimeksi mainittu laulu.

Runomitta

Toski-tyylissä vallitsee kuusipolvinen trokee, kun taas labi-tyylissä nelipolvinen. (Koco 2015:86). Heterometriikkaa esiintyy albanialaisessa kansanmusiikissa ja niin myös laberialaisessa.

Johdanto saattaa alkaa metrillä 2/8 ja vaihtua mittaan 3/8. Ainoa paikka missä sitä ei tapaa on Himara. (Mahony 2011: 48.) Tavuja on kuusi tai kahdeksan. Aromuuneilla tyypillinen runomuoto on riimillinen kahdeksantavuinen trokee, joka on suosittu myös pohjoiskreikkalaisessa kansanlauluissa. Monet tekstit ovat kuusitavuisia, mutta niissä on täytetavuja, kuten moimori, dada, oi, lele. (Kahl 2008: 275–76). Kocon (2015: 87) mukaan alueilla, joissa albaanien lisäksi asuu kreikkalaisia ja aromuuneja, on runomitta kahdeksantavuinen trokeinen ja jambinen.

Polyfonisen ryhmän roolien nimet alkukielellä ja suomenkieliset käännökset

Jokaisella äänellä on polyfonisessa ryhmässä oma tehtävänsä. Sen voinee havaita tarkastella äänien eri nimiä albaniaksi, kreikaksi ja aromuuniksi. Samalla voi havaita sen, että käsitteet ovat nimityksiltään ja merkityksiltään melko yhteneväisiä kaikilla edellä mainituilla kielillä.

Ensimmäinen ääni

Albaniaksi ykköslaulajan nimitys on Marrës, kreikaksi Partis (πάρτης) tai Sikotís (σηκωτής) ja aromuuniksi Atselu tsi u lia. Albaniankielinen käsite ”Marrësi” tarkoittaa kirjaimellisesti ottajaa. Kreikan kielellä aloittaja on taas “Pártis” (πάρτης), mikä niin ikään tarkoittaa ottajaa ja Sikotís tarkoittaa nostajaa. Aromuunin kielinen käsite Atselu tsi u lia tarkoittaa laulun aloittajaa. Muita nimityksiä aromuuniksi ovat ija canticle tai tratzi broatsea. Ensiksi mainittu on käännettynä ”ottaa laulun” ja jälkimmäisenä mainittu kääntyy suomen kielellä asuun ‘“vetää laulu”. Kolmas nimitys aromuuniksi on ”atselu tsi u lja” eli ”se, joka ottaa laulun” (Kahl 2008: 274).

Suomen kielellä kokisin luontevaksi käyttää ensimmäiselle äänelle nimitystä ”aloittaja”, ”ottaja” tai ”vetäjä”.

Toinen ääni

Ensimmäisen laulullisen fraasin lopussa tai fraasin keskellä, toinen ääni vastaa sekuntia, kvarttia tai kvinttiä alempaa. Albaniaksi tämä toinen ääni, joka vastaa, on Kthyes tai prërësi. Kthyes tarkoittaa ”palauttajaa ” tai ”takaisin antajaa”. Prërës tarkoittaa leikkaajaa. (Ahmedaja 2008: 250). Kreikaksi tämä on vuorostaan Giristís (γυρίστεις). Lisäksi Kreikan kielellä löytyy kóftis (κόφτης) eli leikkaaja. Aromuuniksi toinen ääni on nimeltään ”talji boatsea” eli ”hän katkaisee äänen” tai ”atselu tsi u talji ”, joka olisi suomeksi ”hän, joka katkaisee laulun” (Kahl 2008: 274). Ensimmäisen ja toisen ääneen yhteistoiminta on yksi keskeisimpiä piirteitä Epiroksen polyfoniassa. Käytän suomeksi kuitenkin käsitettä vastaaja, vaikka kirjaimellisesti se olisikin kääntäjä tai katkaisija tai palauttaja.

Kun toinen ääni menee falsettoon, kutsutaan toista ääntä albaniaksi nimellä Dredhes eli ”kehrääjä”. Kreikaksi Klóstis (κλώστης) eli kehrääjä tai tsakistís (τσακιστής) eli poimuttaja tai aallottaja. (Gkika 2014: 13.) Nimitys tulee tekniikasta, joka tarkoittaa laulettavan sävelen liikkumista toonikan ja subtoonikan välillä, joka taas saattaa tuoda mieleen neulaa pitelevän käden, joka muistuttaa lankaa kiertävää värttinää (Kahl 2008: 274, 275). Kehrääjä on suora käännös sanoista ”Dredhes” (alb.) ja ”Klostís” (kreik.).

Käyttäisin toiselle äänelle suomen kielellä nimitystä ”vastaaja”. Dredhes/Klóstis kääntyisi luontevasti ja suoraan muotoon ”kehrääjä”.

Kolmas ääni

“Heittäjän” rooli tavataan labi-tyylisessä polyfoniassa. Albaniaksi nimitys on ”Hedhesi tai ”hedhës”, mikä tarkoittaa heittäjää. Kreikaksi Rihtis (ριχτείς) tarkoittaa täsmälleen samaa. Aromuuniksi heittäjän nimitys on subtantiivi atselu eli “hän heittää äänen” tai arucă boatsea, ”hän joka heittää äänen”. Albaniankielisissä lauluissa hedhesi laulaa huudahduksen sanoilla ”Oi-oi, or Bu Bu”. Kreikaksi huudahdus kuuluu yleensä sanoilla “Ah oh oh” (αχ ωχ ωχ) tai, ”ánte vré” (άντε βρε). Aromuuniksi taas käytetään ”atselu is ab, aide, lele, moi, lai, oo”. Huudahdus lauletaan usein kvarttia perussäveltä alempaa. Kuitenkin aromuunien polyfoniassa se saattaa olla pientä terssiä alempaa. (Kahl 2008: 274; Ahmedaja 2008: 244 ja 245.) Ehdotan tälle äänelle suomenkielistä nimitystä ”heittäjä”.

Tämä kolmas ääni, toisin sanoen ”heittäjä”, esiintyy niissä labi-tyylisissä lauluissa, joissa on kaiken kaikkiaan neljä ääntä.

Borduuna

Albaniaksi borduunaäänen laulajaa kutsutaan monilla nimillä. Yksi näistä on mbajne ze, joka tarkoittaa isonin tekijää tai pitäjää, ja monikossa mbajtës tai Iso- mbajtës eli “Isonin pitäjät”. Yksistään íso voi myös tarkoittaa isonin pitäjiä monikossa. (Ahmedaja 2008: 245, 252; Tole 2010: 71.)

Aromuuniksi borduunaa kutsutaan nimellä ”Isu”. Nimitys tulee kreikan kielisestä sanasta ison (íσον.), joka tarkoittaa tasaista. Lisäksi käytössä on ”tsâni boatsea” (”Hän pitää ääntä”) tai ”hearbi boatsea” (”hän kypsyttää äänen”) ja ”tsi tsâni boatsea” eli ”se joka pitää ääntä”. Kreikaksi isonia kutsutaan nimellä Íso tai Ísokrátima ( ισοκράτημα ), mikä tarkoittaa isonin pitämistä. (Kahl 2008: 274, 275.)

Ehdotan suomen kieliseksi nimitykseksi ” ison” tai ”borduuna.”

Kaksiäänisissä lauluissa, kuten kolmiäänisissä, tapaamme aloittajan, vastaajan ja borduunan. Neliäänisissä voimme tavata edellisten lisäksi heittäjän.

Polyfonia soittimilla

Niin Albaniassa Toskëriassa ja Labëriassa kuin myös kuin Kreikan Epiruksessa löytyy vokaalipolyfonian lisäksi pelkästään soittimilla soitettua polyfoniaa. Etelä-Albaniassa tällaisia polyfonisia soitinkokoonpanoja kutsutaan nimellä Saze. (Tole 2010:31.) Kreikassa taas nimellä Koumpania (Gantsou 2015:10). Samat roolit voi nähdä kuin lauluyhtyeessä. Soitinkokoonpanossa ensimmäisestä äänestä huolehtii klarinetisti, kun taas toinen ääni on viulistilla. Luutisti on taas toimittaa borduunan virkaa. (Tole 2010: 74.) Polyfoniset soitinkokoonpanot muodostuivat 1800-luvun jälkipuoliskolla (Tole 2007a: 127–28).

Videoesimerkki 6. Polyfoniaa soittimilla. Mihális Haligíannis ja Pétros Deligiánnis ja Haligiánnisis lapset esittävät Mirolóin (Valituslaulun). Äänitetty v.1975 Parakálamon kylässä

Epiruksen polyfonia vyöhykkeellisenä kielenä

Katsoessani Kreikan ERT 2 -ohjelmaa ”Ta mystiká tís mousikís” (τα μυστικά της μουσικής ΕΡΤ 2), jossa Nikos Kypourgos haastatteli Kreikan ja Albanian rajan tuntumassa Kreikan Kastorian Jeropigin kylässä toimivan aromuunien lauluryhmän johtajaa ja kunnan virkamiehenä toimivaa muusikko Fotis Trasiasta, palautui mieleeni joskus aiemmin mielessä häivähtänyt ajatus: voisiko musiikki haastaa esiin jotakin ihmisen geneettisessä muistissa, joka menee vielä syvemmälle kuin äidinkieli? Jotain joka on geneettisessä muistissa? Mieleeni jäi mitä Trasias on sanonut liittyen kieleen ja sointiin. Tilanne: Nikos Kypourgos on vieraillut Kreikan eri alueilla olevien eri aromuuniryhmien luona ja päätynyt lopulta Kastoriaan Jeropigí:in, jossa tapaa Fraserin aromuunien yhdistyksen lauluryhmän ja keskustelee lauluryhmän johtajan Fotiksen kanssa.

Nikos toteaa Jeropigíssä kuulemansa aromuunien laulun olevan kovin erilaista kuin esimerkiksi Sérreksen aromuunien laulu, tai Véroian, joiden laulua hän luonnehtii länsimaisemmaksi ja heterofoniseksi.

Fótis: Haluan sanoa, Niko, että ”íhos” (ääni, sointi) on meille vlaheille merkittävämmässä roolissa kuin kieli. Haluan sanoa sinulle, että jos joku meidän vaarimme Jeropigín ”vlahos” kuulisi aromuunilaulun Véroiasta kielellä, jota hän ymmärtäisi, ja kuulisi polyfonisen kreikan kielisen laulun Ktísmatasta tai polyfonisen albanian kielisen laulun Etelä-Albaniasta, eikä ymmärtäisikään kieltä, häntä liikuttaisi enemmän sen polyfonian sointi, kuin se, jota hän kuulisi Véroiassa.

Nikos: – kun se muistuttaa jotakin länsimaisempaa.

Fótis: Se kuulostaisi etäisemmältä. Tämä todistaa sen, että se on ääni, joka matkustaa enemmän kuin kieli.

Videoesimerkki 7. Aromuunien polyfoniaa Kastorian Jeropigístä, esitysvuosi ei tiedossa. Βλάχικη πολυφωνία στην Ιεροπηγή Καστοριάς(τα μυστικά της μουσικής ΕΡΤ 2

 

Epiruslainen ja suomalainen kansanlaulu

Suomalaisten niin kuin muidenkin suomen sukuisten kansojen parissa pentatoniikka on ollut vahvana menneisyydessä. Ja vielä tänä päivänä se on elinvoimaista saamelaisten joikuperinteessä, inkeriläisten paimensoitteissa (Aarnio 2016) ja joidenkin suomen sukuisten kansojen taholla.

Mitä tulee polyfoniaan niin Suomea pidetään maana, jolta puuttuu oma polyfoninen perinne. Yhdyn mielelläni Joseph Jordanian toteamukseen, ettei datan puuttuminen kuitenkaan tarkoita ilmiön puuttumista. Teoksessaan Who asked the first question Jordania mainitsee Islannissa vuonna 1988 olleen hääjuhlan, jossa oli itsekin mukana. Suomalainen seurue, joka lauloi onnittelulaulun unisonossa, päätti laulun terssisointuun. (Jordania 2006: 125–126.)

Artikkelissaan Georgian Traditional Polyphony in Comparative Studies Jordania kirjoittaa labi-tyyppisen polyfonian edustavan niin sanottua borduuna-dissonanssi-polyfoniaa (drone dissonance polyphony), jota edustaa myös suomen sukuisten mordvalaisten polyfonia (Jordania 2010: 8).

Toski-tyyppinen polyfonia lukeutuu niin ikään urkupisteharmonian piiriin sikäli, että siinä on paikallaan pysyvä borduunaääni tasaisena mattona, jonka päälle joko yksi ääni tai kaksi laulavat kysymys-vastaus-tyyppisesti.

Vesa Kurkela kirjoittaa tekstissään Harmonia ja sointuajattelu länsimaisessa musiikissa: ”Borduna eli urkupisteharmonia on todennäköisesti vanhin ja laajimmalle levinnyt musiikillisen harmonian muoto. Bordunaa on käytetty eri maiden ja maanosien etnisissä musiikeissa laajalti. Kirkollisen musiikin ulkopuolella bordunaharmonia hallitsi yksiäänisyyden ohella eurooppalaista musiikkia koko keskiajan Eri maiden kansanmusiikissa bordunan käyttö säilytti asemansa vieläkin pitempään. Vielä nykyaikanakin bordunamusiikki kukoistaa monissa paikallisissa tyyleissä, joissa käytetään säkkipilliä tai kampiliiraa.” (Kurkela)

Useamman suomalaisen lauluyhtyeen ja kuoron toimintaan osallistuneena olen monta kertaa ollut mukana tilanteessa, jossa improvisoidaan yksiäänisen melodian ympärille ja osa ikään kuin itsestään hakeutuu borduunaan, joka on tasainen urkupistemäinen. Vuorolauluna esitettävälle runonlaululle kuulee usein lauletun urkupistemäisen borduunan tai soittimen säestyksen mikä on toski-tyyppiselle moniääniselle laululle tyypillistä.

Entä olisiko jotakin labi-tyylisissä tai aromuunien lauluissa joka toisi mieleen kalevalaisen kahdeksantavuisen runomitan labi-laulujen heterometriikasta huolimatta?

Lähteet

Aarnio, Roope 2016. ”Mistä on musiikki tehty. Inspiraatiota pentatoniikasta.” Kansanmusiikki 4: 31. http://kansanmusiikki-lehti.fi/wp-content/uploads/2015/11/musiikin-teoria-osa-10_pentatoniikka.pdf

Ahmedaja, Ardian 2008. “Changes within Tradition: Parts and their Number in Multipart Songs among Albanians.” European Voices I: Multipart singing in the Balkans and the Mediterranean. Toim. Ardian Ahmedaja ja Gerlinde Haid. Wien: Böhlau, 209–266.

Barka, Panajot 2015. “Polyphonic Singing: A Diachronic Emblem of a Multicultural Environment”. Asian Journal of Social Sciences & Humanities 4 (2): 119–127.

Encyclopaedia Britannica 2018. ”Epirus”. https://www.britannica.com/place/Epirus (viitattu 30.10.2019)

Gkika, Athinoula 2014. Tehnikés ihografísis tis Ipeirótikis paradosiakís mousikís ( «ΤΕΧΝΙΚΕΣ ΗΧΟΓΡΑΦΗΣΗΣ ΤΗΣ ΗΠΕΙΡΩΤΙΚΗΣ ΠΑΡΑΔΟΣΙΑΚΗΣ  ), Tehnologikó ekpaideutikó ídryma Iónion Nisón skolí mousikís tehnologías, tmíma tehnologías IIou kai mousikón órganon (TΕΧΝΟΛΟΓΙΚΟ ΕΚΠΑΙΔΕΥΤΙΚΟ ΙΔΡΥΜΑ  ΙΟΝΙΩΝ ΝΗΣΩΝ ΣΧΟΛΗ ΜΟΥΣΙΚΗΣ ΤΕΧΝΟΛΟΓΙΑΣ ΤΜΗΜΑ ΤΕΧΝΟΛΟΓΙΑΣ ΗΧΟΥ ΚΑΙ ΜΟΥΣΙΚΩΝ ΟΡΓΑΝΩΝ) https://docplayer.gr/12304880-Tehnikes-ihografisis-tis-ipeirotikis.html

Hall, Richard C. 2014. War in the Balkans : An Encyclopedic History from the Fall of the Ottoman Empire to the Breakup of Yugoslavia. Hall. Santa Barbara, California: ABC-CLIO.

Jordania Joseph 2006, Who asked the first question – The Origins of Human Choral Singing, Intelligence, Language and Speech. Tbilisi: Logos.

Jordania Joseph 2010. ”Georgian Traditional Polyphony in Comparative Studies: History and Perspectives Comparative studies”. Teoksessa Echoes from Georgia: Seventeen Arguments on Georgian Polyphony. Toim. Rusudan Tsurtsumia and Joseph Jordania. New York: Nova Science.  229–248.

Kahl, Thede 2008. “Multipart singing among the Aromanians (Vlachs)”. Teoksessa European Voices: Multipart singing in the Balkans and the Mediterranean. Toim. Ahmedaja Ardian ja Haid Gerlinde. Wien: Böhlau. 267–284.

Koco, Eno 2015. A journey of the Vocal Iso(n). Newcastle upon Tyne: Cambridge Scholars Publishing.

Kurkela, Vesa 2019. Harmonia ja sointuajattelu länsimaisessa musiikissa, Saatavissa: http://www15.uta.fi/arkisto/mustut/mute/harmonia2.pdf (viitattu 25.4.2019)

Mahony, Marinela 2011. An investigation of the folk music of Albania. MMUS (performing art),  University of Pretoria, Department of music January 2011. http://hdl.handle.net/2263/27337

Nitsiakos, Vassilis 2010. On the Border: Transborder Mobility, Ethnic Groups and Boundaries Along the Albanian-Greek Frontier. Sarjassa Balkan Border Crossing – Contributions to Balkan Ethnography). Berlin: Lit.

Shetuni, Spiro J. 2014 [2011]. Albanian Traditional Music: An Introduction, with Sheet Music and Lyrics for and Lyrics for 48 Songs. Jefferson: McFarland.

Tole, Vasil S. 2004. “‘On the Albanian folk Iso-Polyphony’ – Introduction”. https://worldmusiccentral.org/2004/12/28/the-origin-of-albanian-folk-iso-polyphony/ (viitattu 30.4.2019)

Tole, Vasil S. 2007. Folklori muzikor, isopolifonia & monodia. Tirane: Shtëpia Botuese Uegen.

Tole, Vasil S. 2010. “INVENTORY OF PERFORMES ON ALBANIAN FOLK ISO-POLYPHONY” “A Masterpiece of the Oral and Intangible Heritage of Mankind” safeguarded by UNESCO. Tirana. http://www.isopolifonia.com/Other%20docs/Inventory%20of%20Performers,%20on%20iso-polyphony.pdf

Tsahouridis, Konstantinos 2016 [2014]. “The Epirotic Vocal Folk Polyphony in Contemporary Greece and the Involvement of Higher Education in an Oral/Aural Tradition”. Teoksessa Advanced Musical Performance: Investigations in Higher Education Learning. Toim. Ioulia Papageorgi, Graham Welch. London: Routledge. 65–76.

**

Päivitetty 8.5.2020: kielenhuoltoa ja käännöksien tarkennusta.

**

Kansikuva: Meri-Sofia Lakos 2015.