VALIKKO
shomyo kansikuva

NÄKÖKULMIA TENDAI-SHŌMYŌN PERUSTEISIIN

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2019/01/nakokulmia-tendai-shomyon-perusteisiin/
Twitter
Share

Juha Koskinen

Juha T. Koskinen on säveltäjä, jota kiinnostaa kulttuurien kohtaamiset. Hän toimi vierailevana sävellyksen professorina Aichin taideyliopistossa Japanissa vuonna 2016.

Tämä artikkeli on jatkoa Musiikin suunnassa 1/2018 julkaistuun buddhalaista rituaalilaulua shōmyōta käsittelevään yleiskatsaukseeni. Nyt erona on se, että tämän jatko-osan perustana ovat opintoni tendai-buddhalaisessa Konrei-temppelissä Tokiossa. Sain temppelin johtajalta Suehiro Shōei -senseiltä yksityistunteja kahdessa jaksossa kahden apurahan turvin: aluksi opiskelin Japani-Suomi yhdistyksen Chūjo Watanabe -rahaston stipendillä loka–marraskuussa 2018 ja sen jälkeen Scandinavia-Japan Sasakawa Foundation -säätiön apurahalla helmi–maaliskuussa 2019. Tässä artikkelissa keskityn tendai-koulukunnan shōmyō-traditioon ja erityisesti sen opetusmetodeihin, eli keinoihin, joilla opettajani pyrki välittämään rituaalilaulun perusteet oppilaalleen – jonka kokemusten ja tietämyksen juuret löytyvät aivan toisenlaisen kulttuurin maaperästä.

Opettajani

Jo heti ensimmäinen tapaaminen vakuutti minut siitä, että olin saapunut oikeaan paikkaan oppia etsimään. Opettajani Suehiro-sensei halusi ystävällisesti hakea minut ryokan-hotellistani tutustumiskäynnille temppeliinsä. Odotellessani hotellin edustalla myöhäissyksyn auringon lämmössä näin hänen hahmonsa ilmestyvän mäen päälle ja lähtevän laskeutumaan Tokiolle tyypillistä rinnettä hotelliani kohden. Riensin opettajaani vastaan ja näin sain oppia reitin Konrei-temppelin portille pitkin Yanakan kaupunginosan mutkittelevia kujia. Tärkeä maamerkki reitin varrella on vanha, suojeltu himalajansetri, jonka katveessa voi ihailla taitelija Allan Westin ateljee-gallerian nihonga-tyylisiä maalauksia. Konrei-temppelin portilla meidät otti vastaan temppeleille tyypillisten komainu-patsaiden asemasta Suehiro-sensein sympaattinen Riku-koira. Temppelin honzon Amida-buddha säteili rajoittamatonta myötätuntoaan pääalttarilla.

Hakase-notaatio

Alkajaisiksi sain opettajaltani oppimateriaalin. Tendai-buddhalaisuuden pääkeskuksen Hiei-vuoren shōmyō-koulukunnan johtaja Nakayama Gen’yū (1902–1977) julkaisi 1960-luvulla kirjan nimeltä Yleinen tendai-shōmyōn ohjelmisto (Tendai jōyō shōmyō; 天台常用聲明, 1963). Pieni kirjanen on painettu ohuen ohuelle raamattu-paperille ja sieltä löytyy tärkein standardiohjelmisto nuotinnettuna kolmella eri tavalla: perinteinen hakase-notaatio (博士), Nakayaman kehittämä graafinen notaatio kaisenfu (回旋譜) sekä meille tuttu länsimainen notaatio Yoshida Tsunezon (1872–1957) nuotintamana. Nakayaman opusta täydentämään sain opettajaltani nivaskan kopioita, jotka osoittautuivat erityisen tärkeiksi. Kyseessä on eräänlainen käsikirja, jonka avulla pääsin tutustumaan tendai-shōmyōn perusteisiin.

Saadessani Nakayaman kirjasen hakase-notaatiot eteeni ja yrittäessäni tulkita niitä, minut valtasi melko täydellinen avuttomuus. Kokemus muistutti ensimmäisiä yrityksiäni löytää tietty metrolinja Tokion Shinjukun aseman loppumattoman kiemuraisista tunneleista. Ensinäkemältä hakase-notaatiosta puuttuvat sävelkorkeutta ja rytmiä selkeästi osoittavat merkit. Mistä sävelestä lähdetään liikkeelle ja minne ollaan menossa? Kuinka tempo määräytyy? Myös laulettava teksti ei aukene helposti, se on vanhoilla kiinalaisilla merkeillä kirjoitettua sanskritia. Merkkien viereen on sentään merkitty ääntäminen japanilaisella tavukirjoituksella, katakanalla.

Ääntämiseen liittyviä katakanoja ei tule kuitenkaan sekoittaa kiinalaisten merkkien ympärillä parveileviin toisiin katakanoihin, jotka liittyvät tekstin musiikilliseen tulkintaan. Yurini, sori, makuri – näiden vinkeiden nimien merkitysten selvittäminen on avain hakase-notaation ymmärtämiseen. Kyseessä ovat senritsukeit (旋律型) eli kuviot, tendai-shōmyōn aakkoset. Senritsukeit muistuttavat lasten leikkijunaradan palikoita. Niitä löytyy lyhyitä, keskimittaisia ja pitkiä, lisäksi kaarevia, kuperia ja koveria. Hauskimmat niistä muistuttavat hyppyrimäkeä, josta lentoon lähdössä tehdään voltti ilmassa. Palikoita voi yhdistää toisiinsa lähes loputtomasti, rajoja eivät aseta joulupukin resurssit vaan tulkitsijan keuhkot. Itselläni ilma loppuu yleensä jo heti ensikättelyssä, harmikseni kun en ole aikaisemmin ottanut laulutunteja.

sange hymnit

Kuva 1. Sange-hymnin (kengyō-versio) kolme erilaista notaatiota. Vasemmalla hakase-notaatio (Nakayama 1963, 4), oikealla ylhäällä kaisenfu-notaatio (Nakayama 1963, 59) ja oikealla alhaalla länsimainen notaatio (Nakayama 1963, 137).

Hakase-notaation vierellä on usein merkittynä pieni pallukka, jonka selityksenä lukee roi ari. Kun kysyin opettajaltani, mitä se oikein merkitsee, hän kertoi sen tarkoittavan suullista traditiota (kuden). Toisin kuin eurooppalaisessa klassisen musiikin perinteessä, Urtext-editio ei shōmyōssa löydy ainoastaan käsikirjoituksista, vaan aivan yhtä suuressa määrin opettajalta oppilaalle periytyvässä elävässä jatkumossa. Monet hienovaraiset erot kuvioiden välillä erottuivat minulle parhaiten opettajani laulaessa niistä esimerkkejä. Yritykseni jäljentää länsimaalaisella notaatiolla mahdollisimman tarkasti ainakin muutamia käsikirjaan listatuista kuvioista johdatti minut nopeasti paradoksaaliseen tilanteeseen. Muun muassa monenkaltaisia glissandoja, mordentteja ja huojuvaa mikrotonaalisuutta sisältävien melodisten kuvioiden luonteenomaisimmat piirteet vaativat avantgarde-säveltäjien laajennettua työkalupakkia. Tuloksena syntynyt lähes lukukelvottoman risukkoinen harakanpesä tuntui vastaavan huonosti lauluilmaisua, jolle on ominaista vapaasti hengittävä luontevuus. Kyseinen ristiriita liittyy läheisesti musiikin notatoinnin yleisiin haasteisiin, joiden parissa säveltäjät joutuvat kamppailemaan.

Bai-sange

Shika hōyō (四箇法要) on yksi tendai-shōmyōn yleisimmistä rituaaleista. Sen muodostavat bai (唄), sange (散華), bonnon (梵音) sekä shakujō (錫杖). Rituaali on eksoteerinen eli myös ulkopuolisille avoin. Esoteeriseen rituaaliin ei minulla olisi pääsyä.

Shōmyō on luonteeltaan homofonista, eli tutti-jaksoissa jokainen laulajista seuraa samaa melodialinjaa unisonossa. Koska kyse ei ole ammattilaulajista, vaan hartautta harjoittavista munkeista, on soiva tulos toisinaan jännästi suriseva klusteri. Polyfoniaa ei länsimaisen musiikin mielessä shōmyōsta löydy. Lähimmäksi sellaista päästään bai ja sange -hymnien esityskäytännössä. Bai-hymnin aloittaa temppelin paras soololaulaja lootusasennossa istuen. Kyseessä on usein nyōraibai, joka on omistettu tathāgata-buddhalle. Hymnin teksti on peräisin Srimālādevi Simhanāda -sutrasta, joka käännettiin sanskritista kiinaksi vuonna 436. Bai-hymni voi myös olla salainen hikyoku, johon sen esittäjä on saanut oikeudet initiaation kautta.

Shidan-bai (始段唄) lähtee rauhallisesti aaltoillen keskirekisteristä liikkeelle, N-NYO-RA-I. Sen jälkeen se kohoaa pitkällä ME-tavulla kohden ylempää rekisteriä. Noin kahden minuutin kohdalla hymnin alusta laskettuna solisti saavuttaa tietyn sävelkorkeuden, joka vastaa sange-hymnin aloitussäveltä. Silloin toisella puolen alttaria temppelin toiseksi paras laulaja aloittaa sange-hymnin seisten. Tämän jälkeen molemmat hymnit jatkavat omaa kulkuaan toisiaan häiritsemättä. Opettajani kertoi, että alun perin hymnit esitettiin erikseen toinen toisensa jälkeen. Ne olivat paljon pitempiä kuin nykyiset versiot.

Bai on solistinen loppuun saakka, sangessa on myös tutti-kohtia, joihin kuoro yhtyy. Ne on merkitty ”samaa” merkitsevällä kanji-merkillä (同, luetaan ). Sangen laulajat lähtevät kiertämään alttaria myötäpäivään. Hymnin tekstin kohdassa kuyō (供養) munkit sirottelevat ympärilleen kukkien terälehtiä muistuttavia värikkäitä paperilappusia. Sange-hymnin nimi (”putoavat kukat”, 散華) liittyy juuri tähän ”kukkaisrituaaliin”. Opettajani selosti, kuinka kukkien ja suitsukkeen hyvä tuoksu karkottaa pahan. Hymni päättyy otteeseen Lootussutran seitsemännestä kirjasta, joka englanniksi kuuluu näin:

May these blessings
Extend to all,
That we with all the living
Together attain the Buddha way.

 

Video 1. Viimeisenä esityksenä sange, johon liittyy myös kukkien terälehtien sirottelu.

Yhteistyö elävien säveltäjien kanssa

Opettajani näytti minulle muutamia partituureja oman aikamme säveltäjiltä, jotka ovat tehneet yhteistyötä shōmyō-munkkien kanssa. Tärkeimpänä Torikai Ushion (鳥養潮) laaja, moniosainen A UN (阿吽の音) vuodelta 1995 – teos jonka levytys oli itselleni aikanaan eräs tärkeimmistä väylistä tutustua shōmyōhon. Nähdessäni partituurin olin yllättynyt sen nuottikuvan paljaasta koruttomuudesta. Melodiset kuviot oli piirretty pelkästään graafisesti mainitsematta niiden nimiä tai muita yksityiskohtia. Tärkeimmät sävelkorkeudet oli mainittu englanniksi (D, G, A ja niin edelleen).

Nuoremman polven säveltäjä Miyauchi Yasuno (宮内康乃) on löytänyt oivalllisen ratkaisun shōmyō-koulukuntien notaatiodilemmaan – shingon-koulukunnan munkit kun eivät lue tendai-notaatiota ja sama toisinpäin. Koulukuntien hakase-notaatioiden poikkeavuutta toisistaan voisi ehkäpä verrata länsimaisen neumi- ja mensuraalinotaation väliseen eroon. Miyauchin Shōmyō no kai -yhtyeelle säveltämässä teoksessa Umigiri sandan (Merisumun ylistys, 海霧讃歎) sekä shingon- että tendai-munkit tulkitsevat samaa runotekstiä samantyyppisin melodisin kuvioin. Partituuri, josta tendai-munkki laulaa perustuu tendai-hakaseen ja vastaavanlaisesti shingon-munkin partituuri shingon-hakaseen. Toisin kuin yksinkertaistetussa ”kompromissinotaatiossa” Miyauchin ratkaisu säilyttää artikulaation yksityiskohtien rikkauden ja luontevuuden.

Pääsin seuraamaan Umigiri sandan -teoksen harjoituksia Tokiossa ja Nagoyassa sekä kuulemaan konserttiesityksen Aichin taidekeskuksen suuressa konserttisalissa. ”Merisumun ylistys” on omistettu Tōhokun alueen vuoden 2011 suuren maanjäristyksen ja tsunamin uhreille. Sävellys perustuu Sata Junkon samannimiseen runoon. Rikuzentakassa Sendain pohjoispuolella asunut kirjailija sai surmansa tsunami-aallon iskettyä hänen kotitaloonsa. Oli hyvin koskettavaa ja järkyttävää kuulla, että useita katastrofin uhrien omaisia oli tullut kuulemaan Nagoyan konserttia.

Umigiri sandan sai puurakenteisen salin resonoimaan mahtavasti kohdassa, jossa munkit lähtivät liikkeelle jatkaen lauluaan. He kiersivät eri puolilla salia yleisön ympärillä, jokainen laulaen samoja melodisia kuvioita, omaan tahtiinsa omalle äänelle sopivalta sävelkorkeudelta. Istuin korkealla parvella esiintyjien yllä ja aloin erottaa vellovasta ääniaallokosta yläsäveliä. Jylhästi kajahtelevat munkkien äänet ikään kuin herättivät eloon näkymättömän naiskuoron. Vaikutelma vastasi vanhojen buddhalaisten maalausten ilmassa leijuvien taivaallisten muusikoiden eli gandharvojen ilmestymistä.

Yhteistunti

Viimeisenä iltana ennen Eurooppaan paluutani sain kunnian osallistua tendai-munkkien shōmyō-tunnille. Matkasin sinne Suehiro-sensein maastoauton kyydissä, jonne lisäkseni poimimme matkan varrelta erään nuoremman munkin. Mutkitteleva reitti johdatti meidät tendai-temppeliin Asakusan kaupunginosan takamaastossa Sumida-joen toisella puolen. Harjoitushuoneessa minut ohjattiin samassa kyydissä matkanneen nuoremman munkin viereen. Tendai-temppeleissä ei näy zen-buddhalaisuudesta tuttuja zafu-tyynyjä, vaan siellä istutaan länsimaiseen tyyliin tuoleilla. Opettajani toimi yhteisharjoituksen ”kuoronjohtajana”. Äänenavauksen jälkeen harjoiteltiin kaiken muun lisäksi myös taizōmandara-rituaaliin liittyviä osioita, jotka olivat minulle tuttuja yksityistunneiltani. Siten pystyin yhtymään lauluun tutti-kuoron mukana. Vaikutelma oli todella vahva, melkeinpä järisyttävä. Se mistä olin saanut aavistuksen kuunnellessani cd-levyjä, avautui nyt voimalla eläväksi todellisuudeksi. Sain olla osana shōmyōn valoisan vahvaa sävelvirtaa. Kaikki se tieto, jonka olin koettanut painaa mieleeni Suehiro-sensein opastuksella, muuttui nyt käyttövoimaksi yhteistä tässä ja nyt tapahtuvaa harjoitusta varten.

suehiro-lesson1

Kuva 2. Kirjoittaja oppitunnilla. Kuva: Yasuno Miyauchi.

Lähteet:

Harich-Schneider, Eta 1962. ”Le shōmyō bouddhique, exercice de meditation”. Oriens Extremus 9 (2), 220–231.

Nakayama, Gen’yū 1963. Tendai jōyō shōmyō. Tōkyō: Shibakinseidō.

Nelson, Steven G. 2008. “Court and religious music (2): music of gagaku and shōmyō”. Teoksessa The Ashgate Research Companion to Japanese Music, toim. Alison McQueen Tokita ja David W. Hughes. Aldershot: Ashgate, 49–76.

Tamura, Yoshiro 2014. Introduction to the Lotus Sutra. Toimittanut Gene Reeves. Boston: Wisdom Publications.

**
Artikkelin kansikuva: Tendai-koulukunnan sange-hymnin hakase-notaatiota. Lähde: Nakayama 1963, 4.