VALIKKO
Bergstrom

Pirjo ja Matti Bergström – elämä ja ura

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2017/01/pirjo-ja-matti-bergstrom-elama-ja-ura/
Twitter
Share

imageedit_28_7448621280

 

FM Paula Ranto on Helsingin yliopistosta valmistunut musiikkitieteilijä.

 

Musiikin monitoimipariskunta Pirjo (1939‒2011) ja Matti Bergström (1938‒1994) ovat merkittävä osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Uransa aikana he työskentelivät muusikkoina, säveltäjinä, sovittajina ja tuottajina erilaisten musiikkiin, teatteriin, tanssiin, elokuviin ja mainoksiin liittyvien hankkeiden parissa. Bergströmit tekivät yhteistyötä lukuisien artistien ja tahojen kanssa, minkä lisäksi heidän oma tuotantonsa kattaa muun muassa satoja sävellyksiä ja sovituksia, useita teatteri- ja tanssiteoksia sekä televisio-ohjelmia. Bergströmit ja heidän työnsä ovat kuitenkin jostain syystä toistaiseksi jääneet lähes täysin vaille huomiota musiikkitieteellisessä tutkimuksessa. Lisäksi Bergströmeistä ei tiettävästi ole laadittu laajamittaista biografiaa.

Tämä artikkeli perustuu kokoamaani elämänkerralliseen lukuun pro gradu -tutkielmassani ”Tavallista työtä” – Taiteilijuuden representaatiot Pirjo ja Matti Bergströmiä koskevassa ajanvietelehtikirjoittelussa 1970‒1990-luvuilla (Ranto 2016). Kokosin tutkielman elämäkerrallisen osuuden käyttäen lähteinäni muun muassa lehtileikkeitä, artikkeleita, Bergströmien muistikirjoja sekä heidän vanhimman tyttärensä Tiina Bergströmin haastattelua (Bergström h2015). Erityisen tärkeitä lähteitä tutkimuksessa olivat Bergströmien antamat lehtihaastattelut, joissa esiin tulleita tietoja täydensin hyödyntämällä Bergströmien omia kirjoituksia ja kalentereita sekä muita lähteitä. Haastattelut ja muut lehtileikkeet keräsin Bergströmejä koskevasta lehtileikekokoelmasta, joka on osa Bergströmien perikunnan vuonna 2012 Musiikkiarkisto JAPAan lahjoittamaa kokoelmaa. Bergströmien perikunnan lahjoitus sisältää lehtileikekokoelman lisäksi esimerkiksi äänitteitä, nuotti- ja projektikäsikirjoituksia, muistikirjoja ja kalentereita sekä asiakirjoja. (Mäkelä 2012.) Koska Bergströmien lehtileikekokoelma alkaa vasta vuodesta 1970, käytin tätä aiempien vuosikymmenien tapahtumien kartoittamisessa lähteinä esimerkiksi Bergströmien omia kirjoituksia, myöhempiä lehtileikkeitä sekä muita heitä koskevia kirjoituksia.

Uransa aikana Bergströmit työskentelivät lukuisien muusikkojen, artistien ja muiden tahojen kanssa. Olen pyrkinyt sisällyttämään tähän artikkeliin ainoastaan heidän uransa merkittävimpiä ja näkyvimpiä töitä, mistä johtuen useita yhteistyökumppaneita ja hankkeita käsitellään hyvin suppeasti jos ollenkaan. Ylipäätään tämä artikkeli, siinä missä tutkielmani elämänkerrallinen lukukin on vain pintaraapaisu Bergströmien elämään, uraan ja tuotantoon; toivottavaa olisi, että Bergströmit saisivat tulevaisuudessa aiempaa enemmän huomiota musiikkitieteellisessä ja elämänkerrallisessa tutkimuksessa.

Lapsuus ja nuoruus

Pirjo Bergström (o.s. Halminen) syntyi Helsingissä 21. huhtikuuta 1939. Niiniluodon (2011) mukaan Pirjo Bergströmin suvussa ”kaikki osasivat laulaa”, ja Bergströmin ensimmäinen musiikinopettaja oli hänen äitinsä (Nissilä 2011). Bergströmin lapsuudessa kotiin ostettiin piano, ja hän kertoo Rondossa (Karlson 1980: 14) saaneensa jonkin aikaa yksityistä soitto-opetusta. Bergströmin vanhemmat erosivat hänen lapsuudessaan (esim. Miikkulainen 1980). Muodolliset musiikkiopinnot alkoivat kahdeksan vuoden iässä, jolloin Bergström hyväksyttiin SibeliusAkatemiaan nuoriso-osaston harjoitusoppilaaksi. 12-vuotiaana hän pääsi opiskelemaan pianonsoittoa professori Matti Paavolan johdolla. Pianonsoiton lisäksi Bergström opiskeli myös klassista laulua opettajanaan Mirjam Helin. (Niiniluoto 2011.) Ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1959 Bergström aloitti opinnot Sibelius-Akatemian konservatorio-osastolla (Sibelius-Akatemian oppilasluettelo 1960–1965).

Matti Bergström syntyi musikaaliseen perheeseen Helsingissä 17. helmikuuta 1938. Hänen isänsä Harry Bergström (1910‒1989) tunnetaan työstään monipuolisena iskelmä- ja elokuvasäveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina (esim. Jalkanen 1992: 61). Musiikki oli vahvasti läsnä Matti Bergströmin lapsuudessa, sillä isä ”soitti pianoa kaiket yöt” (Vilhonen & Hilpo 1976: 14). Myös Matti Bergströmin vanhempien avioliitto kariutui hänen lapsuudessaan (Jalkanen 2003: 577). Basso valikoitui Bergströmin ensimmäiseksi instrumentiksi siitä huolimatta, että lapsena hän piti basson ääntä hyvin epämiellyttävänä (Vilhonen & Hilpo 1976: 15). Soittamisen aloittaessaan Bergström oli jo noin 16-vuotias, mutta ahkeran harjoittelemisen ja säännöllisten esiintymisten koulimana hän pääsi vuonna 1960 Sibelius-Akatemian konservatorio-osastolle opiskelemaan kontrabasson soittoa Oiva Nummelinin johdolla (Bergström 1960; Sibelius-Akatemian oppilasluettelo 1960–1965; Eräpuu & Laitinen 1982). Sivuaineenaan Bergström opiskeli pianonsoittoa, ja hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa yhteensä viisi vuotta (Bergström 1960). Opiskeluaikanaan Bergström soitti useissa eri yhtyeissä kuten Old House Jazz Bandissa sekä New Joysissa (Jalkanen 1994). Niiniluodon (2011) mukaan hän oli myös yksi perustajajäsenistä kokoonpanossa Oiling Boiling. Bergström ei kertomansa mukaan koskaan suorittanut oppivelvollisuutta, mutta hän opiskeli itselleen sähköasentajan ja sorvarin pätevyydet (Eräpuu & Laitinen 1982).

Klassiseen musiikkiin vahvasti suuntautunut Pirjo Bergström kiinnostui jazzista ja populaarimusiikista lukiossa opiskellessaan, ja hän tapasi tulevan aviomiehensä juhannuksena ravintola Klaavassa Helsingin Kalliossa vuonna 1959. Matti Bergströmin yhtyeen vakituinen pianisti oli saanut samalle illalle houkuttelevamman esiintymistilaisuuden, ja eräs hänen tuttavansa ehdotti korvaajaksi Pirjo Bergströmiä, joka oli kartuttanut esiintymiskokemusta säestämällä pianolla Töölön yhteiskoulun ”kaikissa juhlissa” ylioppilaaksi valmistumiseensa saakka. (Esim. Wirtavuori & Järvinen 1986; Laitinen 1998.) Matti Bergström kertoo Kodin Kuvalehdessä (Väisänen & Jarva 1988) muistavansa ensikohtaamisesta erityisen hyvin Pirjo Bergströmin jalassa olleet kengät, joissa oli ”hyvin korkeat ja kapeat ranskalaiset korot”. Pirjo Bergström muistelee vastaavasti, kuinka hän klassisen taidemusiikin toimintakulttuuriin tottuneena niiasi ”kapellimestarille” esittäytyessään (esim. Perttola-Flinck & Jousi 1983: 23). Bergströmit aloittivat pian seurustelun, mutta erosivat myöhemmin noin puolen vuoden ajaksi (Väisänen & Jarva 1988). Nissilän (2011) mukaan Pirjo Bergströmin siirtyminen kevyemmän musiikin pariin tapahtui Matti Bergströmin tapaamisen myötä luontevasti.

Uran alkuvaiheet

Bergströmien seurustelusuhde vakavoitui nopeasti, ja Matti Bergström kosi tulevaa vaimoaan ensimmäisen kerran jo viikon kuluttua ensitapaamisesta. Pirjo Bergström kieltäytyi todeten ”ettei tulisi mieleenkään”. (Väisänen & Jarva 1988.) Jaanassa (Enäkoski & Löfving 1980) kerrotaan hieman toisenlainen tarina: kirjoituksen mukaan Matti Bergström kosi seurustelukumppaniaan ensimmäisen kerran parin viikon kuluttua ensitapaamisesta, ja Pirjo Bergströmin epäröivän kieltäytymisen syyksi kerrotaan heidän keskeneräiset opintonsa Sibelius-Akatemiassa. Selviksen (Laitinen 1998) haastattelussa Pirjo Bergström kertoo, että Matti Bergström joutui lopulta kosimaan häntä jopa kolme kertaa, ennen kuin sai myöntävän vastauksen. Bergströmit vihittiin avioliittoon Töölön kirkossa kuudes kesäkuuta 1962 (esim. Peutere 1978; Enäkoski & Löfving 1980; Bergström 1986). Viikon kuluttua häistä Matti Bergström lähti Esa Pethmanin yhtyeen kanssa opinto- ja esiintymismatkalle Tšekkoslovakiaan. Matka oli rahallisesti niin tuottoisa, että Pirjo Bergström pystyi matkustamaan puolisonsa luokse. Bergströmit oleskelivat Tšekkoslovakiassa yhdessä noin kuukauden ajan. (Esim. Peutere 1978; Enäkoski & Löfving 1980.)

Kumpikaan Bergströmeistä ei koskaan valmistunut Sibelius-Akatemiasta (esim. Wirtavuori, & Järvinen 1986). Pirjo Bergström aloitti diplomityön valmistelemisen, mutta opiskelu ”rapisi itsestään” lasten syntymän vuoksi (Karlson 1980: 14). Bergströmien esikoinen, Tiina Harriet syntyi 24. toukokuuta 1963 ja nuorempi tytär Carita Julia 7. lokakuuta 1965 (Miikkulainen 1980). Bergströmien perheeseen kuuluivat myöhemmin myös mäyräkoira Hessu sekä kissat Hietanen, Ossi, Tuppence Astikainen ja Nielsson (Eräpuu & Laitinen 1982; Perttola-Flinck & Jousi 1983: 24; Bergström h2015: 1:12:26–1:15:26). Lemmikkieläimet olivat rakkaita etenkin Pirjo Bergströmille, ja hän suri myöhemmin menehtyneitä lemmikkejään syvästi. (Bergström 1986‒1987.)

Pirjo Bergström kertoo Rondossa (Karlson 1980: 14), kuinka lasten syntymä vaikutti huomattavasti enemmän häneen kuin Matti Bergströmiin, ja meni ”aika pitkä aika” kunnes hän pystyi taas keskittymään musiikkiin. Pirjo Bergström työskenteli 1960-luvulla pianonsoitonopettajana Käpylän musiikkiopistossa, minkä lisäksi hän antoi myös yksityistunteja. Hän suoritti myös musiikkitarkkailijakurssin ja työskenteli Yleisradiossa usean vuoden ajan. (Ems.; Bergström h2015: 6:05–7:29.) Bergström teki Yleisradiossa kalenterimerkintöjensä perusteella säännöllisesti sekä aamu- että iltavuoroja noin neljänä päivänä viikossa (Bergström 1967).

Matti Bergström toimi 1960-luvulla pääasiallisesti ravintola- ja studiomuusikkona (esim. Bergström h2015: 6:05–7:29). Tyypillisenä viikonloppuna Bergström esiintyi eri kokoonpanoissa sekä lauantaina että sunnuntaina, usein Helsingin ulkopuolella. Matti Bergström kertoo Hifi-lehdessä (Eräpuu & Laitinen 1982) soittaneensa 1960-luvulla muun muassa Tapani Kansan, Eino Grönin ja muiden ”iskelmänikkarien” kanssa. Bergström soitti myös useissa jazzyhtyeissä, ja esimerkiksi vuonna 1969 hän soitti Erik Lindströmin yhtyeessä ja oli mukana New Joys -yhtyeen kiertueella kesäkuussa 1969. (Bergström 1969.) Lisäksi Bergström soitti 1960-luvun alussa Hämeenlinnan kaupunginorkesterissa yhden ”sesongin”, mutta orkesterimuusikon ura päättyi naimisiinmenon ja lasten syntymisen myötä (Eräpuu & Laitinen 1982). Arkipäivisin Bergström työskenteli melko säännöllisesti Finnvoxin studiossa (Bergström 1967).

Sävellys- ja sovitusyhteistyö alkaa

Kumpikaan Bergströmeistä ei ollut saanut Sibelius-Akatemiassa opetusta säveltämisestä ja sovittamisesta, vaan he olivat ”itsekseen kuunnelleet ja miettineet” (Karlson 1980: 14). Sibelius-Akatemian opintoihin oli kuitenkin kuulunut muun muassa musiikin historiaa ja kontrapunktiopintoja (Bergström 1960; Eräpuu & Laitinen 1982). Bergströmien sävellys-, sovitus- ja tuottajaura sai alkunsa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa (esim. Jalkanen 1994). Matti Bergström muistelee Hifi-lehden (Eräpuu & Laitinen 1982) haastattelussa sovitustöiden alkaneen noin vuonna 1968. Pirjo Bergströmin mukaan heidät ”keksi” Pohjoismainen Sähkö Oy:n (PSO) musiikkiosaston johtaja Martti Piha. Pirjo Bergströmin mukaan ”vapaan taiteilijan ammattiin” siirtyminen oli taloudellisesti riskialtista, mutta riski päätettiin ottaa, sillä ”teki niin hirveästi mieli laulaa ja soittaa, sovittaa ja säveltää.” (Karlson 1980: 14.) Säännöllisten palkkatulojen loppuminen johti siihen, että Bergströmien taloudellinen tilanne oli vaihteleva koko heidän yhteisen uransa ajan. Useissa lehtihaastatteluissa Bergströmit kertoivat raha-asioistaan hyvin avoimesti (esim. Saarikoski & Öster 1977; Sallamaa 1978; Grönroos 1990). Lisäksi vuonna 1976 Rondo julkaisi Matti Bergströmin (Bergström 1976a) hyvin sydämistyneen kirjoituksen muusikoiden verotuksesta Suomessa. Kirjoituksen alkuunpanijana oli Bergströmeille odottamattomasti maksettavaksi kertynyt 27 000 markan lisävero (vuoden 2014 valuutassa noin 19 300 euroa).

1970-luvun alussa Bergströmit työskentelivät muun muassa laulaja Anki Lindqvistin ja Cumulus-yhtyeen kanssa (esim. Jalkanen 1994). Kuitenkin vasta yhteistyö Heikki ”Hector” Harman kanssa nosti Bergströmit kansallisesti aiempaa laajempaan tietoisuuteen. Bergströmit toimivat muusikkoina, sovittajina ja tuottajina Hectorin läpimurtolevyllä Nostalgia (1972). (Esim. Nissilä 2011.) Bergströmien työ kyseisen albumin parissa tunnustettiin MTV:n Vuoden sovittaja -palkinnolla (esim. Jalkanen 1994). Hector kertoo Ilta-Sanomien (Liuhala 1972a) haastattelussa Bergströmien työpanoksen olleen ehdottoman ratkaiseva Nostalgian loppuun saattamisessa, ja hänen mukaansa ”he [Bergströmit] ovat paneutuneet asiaan todella hienosti”.

Bergströmien yhteistyö Hectorin kanssa jatkui vuoteen 1974 saakka albumeilla Herra Mirandos (1973) ja Hectorock I (1974) (esim. Nissilä 2011). Molemmat albumit olivat menestyksekkäitä sekä taiteellisesti että taloudellisesti: Hector ja Bergströmit palkittiin Herra Mirandosin kultalevyillä 20. helmikuuta 1974 (PSO 1974). Hectorock I ylsi seuraavana vuonna sekä kulta- että timanttilevyn vaatimiin myyntilukemiin (esim. Kikka 1975). Bergströmeiltä säilyneiden nuottikäsikirjoitusten perusteella Bergströmit olivat mukana myös Hectorin kappaleen ”Pikku-Juulia” (1975) sovittamisessa (Bergström 1975b). Lopullinen kappale kuitenkin julkaistiin vain Hectorin nimissä (Hector 1975). Yhteistyönsä myötä Bergströmit ja Hector ystävystyivät ja heidän suhteensa oli lopulta niin läheinen, että Bergströmeistä tuli Hectorin pojan kummeja (Niiniluoto 2011).

Yhteistyökumppanien, yleisöjen ja kriitikoiden suhtautuminen Bergströmien sävellys-, sovitus- ja soittotaitoihin on ollut lehtikirjoitusten perusteella yleisesti kiittävää. Poikkeuksena mainittakoon Ilta-Sanomissa julkaistu arvio Carita ja Jukka Teittisen pihajuhlien konsertista, jossa Matti Bergströmin bassonsoitto ei erityisesti ollut ihastuttanut toimittajaa (Ojala 1972). Kulta- ja timanttilevyjen, julkisuuden ja tilaustöiden lisäksi Bergströmit saivat kunnianosoituksia muun muassa Keravan kaupungilta. Esimerkiksi vuonna 1978 Bergströmit palkittiin ansiomerkein ”huomattavasta menestyksestä kevyen musiikin alalla” (Tuntematon 1978). Bergströmien työtä kiitettiin usein myös levyarvosteluissa ja muissa lehtikirjoituksissa. Esimerkiksi Pekka Makkulan arviossa Cumuluksen melko kokeellisesta albumista Sirkustirehtöörin pieni sydän (1973) Pirjo ja Matti Bergström saavat erityisen myönteistä palautetta:

Sitten annetaan taas erikoiskiitos eli kiitos ja ylistys sille pariskunnalle, jota ehdin kehua jo Hectorin levyn yhteydessä. Pirjo ja Matti Bergström ovat sovittajina aivan silkkaa rautaa, oivaltavia, yllättäviä ja tunnelman täysin hallitsevia. Kuunnelkaa Hectorin kappaletta Maailma saa yön silmilleen ja nauttikaa! Todella maukasta toimintaa. Uskoisi, että näillä kahdella olisi omaakin kamaa, jota varmasti mielellään kuuntelisi, mikä PSO:n isokenkäisille täten vihjeenä mainittakoon. (Makkula 1973: 33.)

1970-luvulla Bergströmit osallistuivat useita kertoja erilaisiin musiikkikilpailuihin. Esimerkiksi elokuussa 1972 Matti Bergström osallistui Egyptin Aleksandriassa järjestettyihin laulufestivaaleihin ”ensimmäisellä iskelmäsävellyksellään” ”Bad Feelings Go Away”. Bergström toimi festivaalilla myös orkesterinjohtajana oman sävellyksensä osalta. Kilpailukappaleen esitti Lea Laven. (Liuhala 1972b.) Seuraavan vuoden Suomen Euroviisukarsintaan Bergströmit sovittivat Frank Robsonin sävellyksen ”Song for a Dove” (Holopainen 1973). Neljänneksi sijoittuneen kappaleen esitti Irina Milan (Rytsä 2007). Syksyn sävel -kilpailuun Bergströmit osallistuivat ensimmäisen kerran itse esittämällään kappaleella vuonna 1975. Kilpailukappale ”Pitkätukka-rakastettuni” (Video 1) on pääasiassa Matti Bergströmin säveltämä ja sovittama. Persoonallisuudellaan huomiota herättänyt kappale ei menestynyt kilpailussa, vaan kappale sijoittui lopulta yhdeksänneksi. (Esim. Tuntematon 1975; Saarikoski & Öster 1977: 63.)

Video 1. Bergströmit esittävät kappaleen ”Pitkätukka-rakastettuni” Syksyn sävel -kilpailussa vuona 1975.

Seuraavana vuonna Bergströmit osallistuivat Suomen Euroviisukarsintaan Paula Koivuniemen ja Finlandia-kvartetin esittämällä kansallisromanttisella sottiisijenkalla ”Posket hehkuu ja haitari soi” (Video 2). Koivuniemi kuvaili Jaanassa (Mäkelä & Vatanen 1976) kappaletta ”herkäksi, hauskaksi ja poikkeukselliseksi”. Kappale ei kuitenkaan saanut osakseen äänestäjien suosiota, vaan se sijoittui karsinnassa viimeiseksi 182 pisteellä. (Rytsä 2014.) Mahdollisesti heikosta kilpailumenestyksestä johtuen ”Posket hehkuu ja haitari soi” ei tiettävästi koskaan päätynyt Koivuniemen levytysohjelmistoon, mutta kappale levytettiin vuonna 1976 Pirjo Bergströmin laulamana (Bergström 1976b). Harvinainen äänite on kuunneltavissa muun muassa Musiikkiarkisto JAPAssa.

Video 2. ”Posket hehkuu ja haitari soi” Suomen Euroviisukarsinnassa vuonna 1976.

Humoristisuus ja ilkikurisuus kuuluivat olennaisesti Bergströmien työskentelyyn. Vuoden 1978 Syksyn sävel -kilpailukappaleensa, ”Minä itse”, Bergströmit esittivät nimimerkeillä Tahvo ja Maija (esim. Bergström 1978; Lehtisalo & Lepola 1978). Kappaleen laulusolistina toimi poikkeuksellisesti Matti Bergström, joka ei kertomansa mukaan ”osaa laulaa yhtään” (Tuntematon 1981a). Erityistä kilpailukappaleessa oli myös se, että televisiolähetyksessä kappale esitettiin Sara Popovitshin tekemien nukkehahmojen avulla. Hassutteleva, musiikkikilpailujen pinnallisuutta sekä muusikoiden kehnoa työllisyystilannetta vastaan protestoiva kappale ei odotusten mukaisesti menestynyt kilpailussa. (Rastas 1978.) Matti Bergström oli lähettänyt kilpailuun myös toisen sävellyksen, niin ikään humoristisen ”Annikan”, jota ei kuitenkaan valittu finaalikierrokselle. Kappale oli Carita Bergströmin ja hänen ystävänsä Päivi Hiltusen sanoittama. (Lehtisalo & Lepola 1978.)

”Minä itse” ja ”Annika” eivät suinkaan ole ainoat osoitukset Bergströmien tuotannon humoristisesta puolesta. Pirjo Bergström oli esimerkiksi mukana seksuaalisävytteisistä huumorilauluista koostuvalla albumilla Isojen poikien lauluja: ei lapsille eikä herkkämielisille (1971). Toisaalta Bergströmit sovittivat myös kristillistä musiikkia muun muassa yhtyeen Scopus albumille Rakkautta maailmaan (1977) sekä lastenlauluja Lurpin larpin luppakorva julkaisuun (1979).

Euroviisujen lisäksi Bergströmit osallistuivat muutamia kertoja myös Interviisuihin. Vuonna 1979 Bergströmit olivat Ritva Oksasen kanssa edustamassa Suomea Puolan Sopotissa järjestetyssä finaalissa. Bergströmit olivat sovittaneet kilpailuun Jukka Siikavirran säveltämän kappaleen ”Tuulessa soitto sousi” (Oksanen 1979) (Video 3). Myös Bergströmien oma sävellys, ”Kuunaan kuuta kaipais en” esitettiin kilpailuissa. Lisäksi Pirjo Bergström toimi Oksasen taustalaulajana. (Kinnunen et. al. 1979.) Ritva Oksanen oli yksi Bergströmien keskeisimmistä yhteistyökumppaneista, ja he toteuttivat yhdessä useita musiikkiesityksiä kuten pienoismusikaalin Tää se vielä puuttu! vuonna 1979 (Kajava 1979).

Video 3. Ritva Oksanen esittää Bergströmien sovittaman kappaleen ”Tuulessa soitto sousi” Suomen Euro- ja Interviisukarsinnassa vuonna 1979. Pirjo Bergström laulaa Oksasen taustalla.

Valtaosa Bergströmien omista albumeista julkaistiin 1970-luvulla. Ensimmäinen albumi, joululaulusovituksista sekä yhdestä omasta sävellyksestä koostuva Jouluyö julkaistiin vuonna 1973. Albumi sai melko vaihtelevia arvioita: esimerkiksi Lunnas (1973) piti sovituksia miellyttävinä ja raikkaina, kun taas Väyrysen (1974) mukaan lopputulos oli ”– kovasti vaisu. Jotenkin tuntuu siltä, että sikariportaalta olisi käynyt käsky, että ei sitten mitään eriskummallisia sovituksia ‒ sellaisia tavallisia vaan, että menevät kaupaksi.” Myös Bergströmien seuraava albumi Suomen kansan lauluja tänään (Bergström 1975a) sisältää heidän sovituksistaan suomalaisista kansanlauluista. Vasta kolmas albumi koostuu ainoastaan Bergströmien omista sävellyksistä. Pirjo Bergströmin mukaan Free & Easy (Bergström 1976c) on nimensä mukaisesti tyyliltään lähimpänä free jazzia. (Niiniluoto 2011.) Muun muassa Sermilä (1976) piti Bergströmien albumia erittäin onnistuneena, ja hänen mielestään ”mainion pariskunnan” äänite on omaperäinen ja positiivisella tavalla erottuva: ”Vivahteikas ammattitaito ja selkeä musiikillinen ote ovat tämän levyn ansioita, ja tulos epäilemättä kuuluu menneen kesän suomalaisiin huippukohteisiin.” Myös Niemisen (1976) arvio Salon Seudun Sanomissa on hyvin kiittävä, ja hän toteaa, kuinka kappale ”Lynx” jousikvartettiosuuksineen todistaa, että ”kontrapunktiharjoitukset ovat aikanaan tulleet huolella tehdyksi.”

Sävellys- ja sovitustyön ohella Bergströmit esiintyivät ahkerasti koko uransa ajan. Matti Bergström toimi vakituisena jäsenenä useissa yhtyeissä, joista esimerkiksi Matti Oiling Happy Jazz Band esiintyi Porin jazzjuhlilla 20. heinäkuuta 1970. Kokoonpanossa soittivat Matti Oilingin ja Bergströmin lisäksi Seppo Paakkunainen, Nono Söderberg ja Esa Helasvuo. (Liuhala et al. 1970.) Säveltämisen, sovittamisen ja soittamisen lisäksi Matti Bergström toimi myös ääniteknikkona näyttämöteostensa esityksissä mahdollisuuksien mukaan (esim. Eräpuu & Laitinen 1982). Myös Pirjo Bergström esiintyi usein, ja esimerkiksi vuonna 1973 hän soitti omien laskelmiensa mukaan yhteensä 59 konserttia (Bergström 1973). Bergströmit esiintyivät usein myös yhdessä erilaisissa tapahtumissa (esim. Ojala 1972). Lisäksi vuonna 1977 Bergströmit perustivat kokeellista musiikkia esittävän yhtyeen Unlimited Performing Company (Bergström 1977). Kokoonpanoon kuuluivat Bergströmien lisäksi Tuomo ”Nappi” Ikonen, Janos Póćzos, Calle Lindholm ja Hannu Heikinheimo. Soittamisen ohessa yhtyeen jäsenet myös näyttelivät joissakin esityksissä (esim. Louhivuori & Aalto 1978).

Bergströmit olivat aktiivisia kävijöitä erilaisissa kulttuuritapahtumissa. Esimerkiksi baletti- ja teatteriesityksiä käytiin seuraamassa usein koko perheen voimin. (Bergström 2015: 17:54–18:54.) Bergströmit kävivät kuuntelemassa kaikenlaista musiikkia, ja Pirjo Bergströmin vuoden 1976 kalenterissa on merkintöjä muun muassa Frank Zappan, Love Machinen sekä Suzi Quattron konserteista (Bergström 1976d). Bergströmit olivat vakiokävijöitä myös Porin Jazzjuhlilla (esim. Liuhala et al. 1970). Kulttuurin lisäksi Matti Bergströmin rakkaimpiin harrastuksiin kuului moottoripyöräily (esim. Tuurna 1984; Bergström h2015: 35:03–37:15). Pirjo Bergström puolestaan harrasti esimerkiksi tanssia sekä erilaisia laulutekniikkaan ja -ilmaisuun liittyviä kursseja. Hän toimi satunnaisesti myös vastaavien kurssien ohjaajana. (Vilhonen & Hilpo 1975: 17; Bergström h2015: 37:21–38:40.)

Toimenkuva laajenee

Free & Easy johti musiikillisten ansioidensa kautta merkittäviin yhteistyökumppanuuksiin. Niiniluodon (2011) mukaan albumi ”velloi maasta toiseen”, ja äänite päätyi myös amerikansuomalaisen koreografi Carolyn Carlsonin haltuun Pariisissa vuonna 1976 (Nissilä 2011). Carlson työsti parhaillaan balettia Kaiku Suomen Kansallisoopperaan, ja hän tarvitsi teokseensa säveltäjää. Bergströmien musiikista vaikuttuneena Carlson pyysi Bergströmejä säveltämään teokseen musiikin. (Karlson 1980: 15‒16.) Kaiku kantaesitettiin Suomen Kansallisoopperassa 26. syyskuuta 1976, ja baletti esitettiin myöhemmin myös esimerkiksi Porin Jazzjuhlilla (Karlson 1980: 16; Niiniluoto 2011; Encore-tietokanta 2016, s. v. Kaiku). Teoksen myötä Bergströmit tutustuivat tanssija Jorma Uotiseen, jonka kanssa he toteuttivat useita tanssiteoksia vuoteen 1993 asti (esim. Niiniluoto 2011).

1970-luvulla Bergströmit ja Uotinen kantaesittivät kaksi yhteistuotantoaan, sinfonisen runon Suden hymy (1978) sekä baletin Jojo (1978). Suden hymyssä Uotinen toimi orkesterin solistina, ja hänen rooliinsa kuului esimerkiksi lausunta, muu puhuminen, elehtiminen ja liikkuminen (esim. Karlson 1980: 16). Jojo kantaesitettiin 4. tammikuuta 1978 Suomen Kansallisoopperassa (Bergström 1977; Encore-tietokanta 2016, s. v. Jojo). Jojosta tehtiin myöhemmin myös toinen versio, mistä johtuen teoksiin viitataan lehtikirjoituksissa yleensä nimityksillä Jojo I ja Jojo II (esim. Räsänen 1979). Myöhempi versio Jojosta esitettiin useaan kertaan muun muassa Kuopiossa sekä Ranskan Avignon’issa (esim. Karlson 1980: 16). Jojon eri versioiden vastaanotto oli erityisen kiittävää, ja esimerkiksi Nissilä (2011) nimittää teosta suorastaan legendaariseksi. Helsingin Sanomat (Vienola-Lindfors 1979) kertoo puolestaan, kuinka Jojo II:n ensiesityksessä Ranskan Theatre Bouffes de Nord’ssa yleisö osoitti suosiotaan Bergströmeille ja Uotiselle riehakkaasti ”jalkojaan tömistäen, kukkia heitellen ja bravo-huudoin”. Jojo esitettiin myös televisiossa nimellä Jojo ‒ lähtevä (Tornikoski 1978).

Vaikka Pirjo Bergström oli ollut kiinnostunut näyttelemisestä jo lapsena, hänen uransa näyttelijänä alkoi vasta 1980-luvulla (Parikka 1980; Bergström 2015: 20:09–22:23). Bergström esiintyi muun muassa useissa musikaaleissa, joista merkittävimpinä voidaan pitää teoksia Cats ja The Sound of Music (Niiniluoto 2011). Vuonna 1980 Pirjo Bergström esiintyi Tirriäiskuningattaren roolissa Marjatta Pokelan Mörköoopperassa, minkä lisäksi Bergström oli mukana Pirkko Mannolan tähdittämässä Irma la Douce -musikaalissa (Tuntematon 1980; Parikka 1980). Pirjo Bergström esiintyi 1980-luvulta alkaen myös useissa televisio-ohjelmissa. Hän näytteli muun muassa viihdeohjelmassa Viittä vaille Kari Sorvalin, Pirkko Saision, Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Marja Packalénin kanssa (Kinnunen 1980). Ohjelman musiikki oli Bergströmien säveltämä (esim. Sorjanen 1980). Vuosina 1983–1984 Bergström esiintyi myös komediasarja Velipuolikuussa (Niiniluoto 2011; Bergström h2015: 22:23–23:00). Ensimmäisen merkittävän elokuvaroolinsa Bergström teki Pekka Mandartin ohjaamassa televisioelokuvassa Suomen piru (1981) (esim. Tuntematon 1981b).

Mainos-, radiokuunnelma-, elokuva- sekä televisiomusiikki olivat hyvin keskeisessä osassa Bergströmien tuotannossa 1980-luvulta alkaen. Esimerkiksi vuonna 1981 Matti Bergström sävelsi musiikin Marja Pensalan lyhytelokuvaan Elsa. Elokuva voitti ensimmäisen palkinnon Sveitsin kansainvälisillä komediaelokuvafestivaaleilla vuonna 1982. (Tuntematon 1982.) Bergströmien mainostuotannosta tunnetaan erityisen hyvin hyttysmyrkky OFFin mainos, jossa keskeisessä osassa oleva hyttysen ininä on Bergströmien studiossa tehty (esim. Pollari & Louhivaara 1990). Bergströmit sävelsivät musiikkia ja äänitehosteita myös useisiin lapsille suunnattuihin animaatiosarjoihin ja elokuviin. Esimerkkinä Matti Bergström mainitsee Hifi-lehden (Eräpuu & Laitinen 1982) haastattelussa televisiosarjan Paapero. Lisäksi Bergströmien kotona kuvattiin 1980-luvun loppupuolella lastenohjelmaa Pirjo ja Matti. Sarjan ensimmäinen jakso ”Nurmikkoleipää ja naamasalaattia” esitettiin lokakuussa 1985 (Himberg 2011). Tammikuussa 1988 Bergströmit perustivat myös oman radiokanavan, joka nimettiin Radio Etelän Ääneksi. Kanava hakeutui konkurssiin viiden vuoden kuluttua 29. lokakuuta 1994. (Ylönen 2002: 118.)

Bergströmit toimivat koko uransa ajan aktiivisesti erilaisissa yhdistyksissä. Pirjo Bergström oli yksi ensimmäisistä naisista Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n johtokunnassa vuosina 1986–1989. Yhdistyksen kunniajäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 2008. (Nissilä 2011.) Myös Matti Bergström toimi Elvis ry:n johtokunnassa vuosina 1978–1980 sekä Suomen Viihdemuusikot ry:n johtokunnassa (Niemelä 1979; Heikkilä & Nissilä 2011: 479). Bergströmit kuuluivat myös Georg Malmstén säätiön hallitukseen, minkä lisäksi he olivat esimerkiksi Ryhmäteatterin Kannatus ry:n sekä Keravan yrittäjät ry:n jäseniä. Pirjo Bergström osallistui myös Keravan Seudun Eläinsuojeluyhdistys KeSyn hallituksen toimintaan. (Bergström 1986‒1987.) Pirjo Bergström oli kiinnostunut myös sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä, ja hän esiintyi useissa naispuolisten muusikkojen ja säveltäjien elämää ja työtä käsittelevissä televisio-ohjelmissa. Vuonna 1980 Bergström esiintyi muun muassa Anki Lindqvistin kanssa ohjelmassa Entäs naiset (Ja se kvinnor!). (Timonen 1980.) Bergströmit todennäköisesti pitivät tärkeänä myös seksuaalisen tasa-arvon edistämistä, sillä he esimerkiksi esiintyivät Seta ry:n pikkujouluissa vuonna 1981 (Välimaa & Kukkonen 1981).

Bergströmit muuttivat omakotitaloon Keravalle helmikuussa 1977 (esim. Nenonen 1978). Bergströmien asunnoissa oli jo aiemminkin ollut jonkin verran äänityslaitteistoa, mutta varsinaisen studion rakentaminen tuli mahdolliseksi vasta omakotitaloon muutettaessa (esim. Perttola-Flinck & Jousi 1983: 23–24; Bergström h2015: 11:02–11:54, 15:35–17:06). Äänitysstudio rakennettiin talon olohuoneeseen. Useat l980-luvun lehtihaastatteluista järjestettiin Bergströmien kotona, ja joissakin lehtikirjoituksissa studiota kuvaillaan melko mielenkiintoisin sanavalinnoin. Esimerkiksi Flashlightissa (Tuntematon 1981a) Bergströmien studiota kuvataan ”lentokoneohjaamon näköiseksi mankka- ja syntetisaattorihirvitykseksi”. Hifi-lehdessä (Eräpuu & Laitinen 1982) esitellään yksityiskohtaisesti studion silloinen laitteisto.

Bergströmien ja Jorma Uotisen yhteistyö oli aktiivisinta 1980-luvun alkupuolella. Jalkanen (1994) luettelee yhteistyöprojekteista muun muassa teokset Trio (1980), Paljastusten aakkoset (1980), Anonyymit (1982), Loputon arvoitus (1982), Unisono (1982) ja Kalevala (1984). Lisäksi Bergströmit toteuttivat Uotisen kanssa Design 81 -kongressin avajaisiin suomalaista nykymuotia esittelevän musiikki- ja tanssiteoksen Suomalainen vaate ‒ neljä vuodenaikaa (Koski & Puskala 1981). Jostain syystä Jalkanen (emt.) jättää mainitsematta teoksen Unohdettu Horisontti (1980), joka julkaistiin erikseen albumina nimellä The Forgotten Horizon (1980). Jouko Jokinen siteeraa levyarviossaan Matti Bergströmiä, joka kertoo teoksesta seuraavaa:

Musiikissa on olemassa välimaasto kevyen eli iskelmämusiikin ja taidemusiikin välillä. Siihen olemme pyrkineet sijoittamaan tämän teoksen ”Unohdettu horisontti”. Ideana on se, että itse voi päättää, mitä ja minkälaista musiikkia haluaa kuunnella. Tarkoituksemme on ollut liikkua tässä välimaastossa. Siksi sävellys onkin varsin kokeellista, on aitoa keravalaista ukkosta, sateenlitinää ja juuri eräänlaisen jakajamusiikin tunnuksena loppupuolen sirkkeliääni. (Ks. Jokinen 1981.)

Bergströmien perhe-elämässä koettiin 1980-luvulla useita raskaita tapahtumia, sillä Pirjo ja Matti Bergströmin isät menehtyivät (Bergström 1982; Jalkanen 2003: 576). Lisäksi lokakuussa 1983 Tiina Bergström joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, ja häntä hoidettiin sairaalassa muutamia viikkoja (Bergström 1983). Perhe-elämässä koettiin kuitenkin myös iloisia hetkiä, kun Tiina Bergström kihlautui heinäkuussa 1981, ja Carita Bergström avioitui lokakuussa 1989 (Kauppinen 1981; Bergström 1989).

Uran loppuvaiheet

Suurten muutosten aika Bergströmien perhe-elämässä jatkui 1990-luvulle tultaessa. Pirjo ja Matti Bergström muuttivat takaisin Helsinkiin helmikuussa 1990 asuttuaan ensin Sipoossa. Saman vuoden toukokuussa Bergströmeistä tuli ensimmäistä kertaa isovanhempia. (Bergström 1990.) Lisäksi Tiina Bergström avioitui 14. elokuuta 1993. Iloisia perhetapahtumia varjosti kuitenkin Pirjo Bergströmin äidin menehtyminen tammikuussa 1992. (Bergström 1992.)

Koska kotistudion ylläpitäminen ei ollut enää mahdollista Sipoon ja Helsingin kerrostaloasunnoissa, Matti Bergström siirsi studiolaitteistonsa Helsingin Kaapelitehtaan tiloihin (esim. Laitinen 1998). Studiossa sävellettiin musiikkia muun muassa Veijo Meren Runoilijan kuolemasta tehtyyn näytelmään (1993) sekä televisiosarjaan Hamlet (1992) (Jalkanen 1994; Tuntematon 2012). Lisäksi Bergströmit työskentelivät Jorma Uotisen kanssa. Yhteistyön tuloksena syntyi vuonna 1993 valmistunut tanssiteos Kaapeli, joka kantaesitettiin Suomen Kansallisoopperassa 12. maaliskuuta (esim. Jalkanen 1994; Encore-tietokanta 2016, s. v. Kaapeli).

Lauantaina 8. lokakuuta 1994 Bergströmien oli määrä esiintyä yhdessä taiteilijakoti Lallukan iltamissa. Bergströmit olivat muuttaneet Lallukkaan saman vuoden helmikuussa. Matti Bergström oli kyseisenä iltana kuitenkin huonovointinen, mistä johtuen Pirjo Bergström päätyi hoitamaan esiintymisen yksin. Kotiin palattuaan hän löysi Matti Bergströmin menehtyneenä. Bergströmin kuolinsyyksi todettiin äkillinen sairauskohtaus. (Jalkanen 1994.)

Pirjo Bergström suri yllättäen menehtynyttä puolisoaan syvästi, ja hän pyrki helpottamaan suruaan ”tekemällä valtavasti työtä” (Niiniluoto 2011). Bergström kertoo Selviksessä (Laitinen 1998), kuinka hän joutui yksin viimeistelemään musiikin 11-osaiseen televisiosarjaan Vallesmannin Arvo ja minä. Matti Bergström oli ehtinyt säveltää musiikin ennen kuolemaansa ainoastaan sarjan ensimmäiseen osaan. Pirjo Bergströmin täytyi saattaa työ valmiiksi määräajassa, eikä hän voinut ”jäädä surkuttelemaan ja suremaan”. Ahkera työnteko takasi taloudellisen turvan mutta auttoi ennen kaikkea surutyössä. Bergström purki ikäväänsä myös kirjoittamalla, ja esimerkiksi vuosien 1995‒1996 ja 1998 studion työkirjoista löytyy useita lyhyitä koskettavia kirjoituksia Matti Bergströmistä (Bergström 1995‒1996; Bergström 1998).

Pirjo Bergström jatkoi monipuolista työskentelyään kulttuurin parissa. Hän kiinnostui erityisesti elokuva- ja teatterimusiikista ja sävelsi sekä sovitti musiikin muun muassa Henrik Ibsenin näytelmään Villisorsa Lahden Kaupunginteatterille. Lisäksi Bergström työskenteli esimerkiksi Old Time Jazz Bandin sekä Ruuhka-Suomen laulun kanssa. Pirjo Bergström toimi edelleen myös näyttelijänä, ja hän esiintyi muun muassa elokuvassa Johtaja Uuno Turhapuro pisnismies (1998). (Niiniluoto 2011.) Koska eläessään Matti Bergström oli ollut päävastuussa studion laitteiston käytöstä, puolisonsa kuoleman jälkeen Pirjo Bergström joutui pakon edessä opettelemaan Kaapelitehtaan studion laitteiston käyttöä. Bergström koki studion käytön haastavaksi, mutta Selviksessä (Laitinen 1998) hän kertoo myös, kuinka nautinnollista on vetäytyä ”luostariin” tutkimaan soundeja ja pohtimaan sävellys- ja sovitustöitä.

Vuonna 1998 Helsingin kaupunki luovutti Pirjo Bergströmille kulttuuripalkinnon, ja hänelle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2008. Pirjo Bergström kuoli kotonaan Helsingissä 72-vuotiaana 15. toukokuuta 2011. Myös hänen kuolinsyykseen todettiin sairauskohtaus. (Niiniluoto 2011.)

Lähteet:

Kirjallisuus:

Bergström, Matti 1976a. Minä, isänmaa ja valtio. Rondo 10/1976. S. 35.

Enäkoski, Ritva & Löfving, Magnus 1980. ”Pirjo ja Matti Bergströmin avioliiton höysteenä on huumori”. Jaana 15.5.1980.

Eräpuu, Jaakko ja Jouko Laitinen 1982. ”Matti Bergström: Teen musiikkia tämän hetken ihmisille”. Hifi-lehti 1/1982.

Grönroos, Aira 1990. ”Erilaisuus on rikkautta”. Boheemi elää toisella tavalla. Eeva 8/1 990.

Heikkilä, Martti ja Pekka Nissilä 2011. Laululla on tekijänsä 2: Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n historiikki 1980‒2004. Saarijärvi: Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry.

Himberg, Petra 2011. ”Musiikkivaikuttaja Pirjo Bergström. Pirjo ja Matti: Nurmikkoleipää ja naa-masalaattia”. Internet-lähde: Http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/musiikkivaikuttaja_pirjo_bergstrom_5

4130.html#media=54131 (tarkistettu 25.1.2017).

Holopainen, Eeva-Kaarina 1973. ”Viisuehdokkaat Tommin tentissä”. Ilta-Sanomat 3.2.1973.

Jalkanen, Pekka 2003. ”Bergström, Harry”. Teoksessa Suomen kansallisbiografia 1. Helsinki: Suoma laisen Kirjallisuuden Seura, 576‒577.

Jalkanen, Pekka 1994. ”Matti Bergström”. Internet-lähde: http://www.hs.fi/muistot/a1364358682837 (tarkistettu 25.1.2017).

Jalkanen, Pekka 1992. Pohjolan yössä. Helsinki: Kirjastopalvelu Oy.

Jojo, 2016. Encore-tietokanta. Internet-lähde: http://encore.opera.fi/fi/production/20040126 (tarkistettu 25.1.2017).

Jokinen, Jouko 1981. ”Unohdettu horisontti ‒ juuri siihen väliin”. Keski-Uusimaa 18.2.1981.

Kaapeli, 2016. Encore-tietokanta. Internet-lähde: http://encore.opera.fi/fi/work/20040128 (tarkistettu 25.1.2017).

Kaiku, 2016. Encore-tietokanta. Internet-lähde: http://encore.opera.fi/fi/work/20040219 (tarkistettu 25.1.2017).

Kajava, Jukka 1979. ”Laisen, Oksasen ja Bergströmin tavalla”. Helsingin Sanomat 10.11.1979.

Karlson, Anu 1980. ”Rajojen ylittäminen on haaste”. Rondo 2/1980: 14‒17.

Kauppinen, Pirjo 1981. ”Mennen tullen. Huumorin kukka”. Jaana 32/1981: 89.

Kikka 1975. ”Hector astui timanttikerhoon”. Iltaset 7.2.1975.

Kinnunen, Pirkko 1980. ”Pirjo ja Matti ovat täystyöllistettyjä”. Ilta-Sanomat 3.11.1980.

Kinnunen, Raila, Kalevi Hujanen ja Arto Jousi 1979. ”Tähän loppuivat Oksaskan kilpailut”. Apu 31.8.1979.

Koski, Maija ja Antti Puskala 1981. ”Design 81”. Nahka ja kenkä 5/1981.

Laitinen, Kikka 1998. ”Pirjo Bergström ‒ vahvasti elämässä ja musiikissa kiinni”. Selvis 3/1998.

Lehtisalo, Juhani ja Markku Lepola 1978. ”Tahvo, Maija ja Purema”. Apu 13.10.1978.

Liuhala, Tommi, Esko Saarinen ja Reino Lakkonen 1970. ”Uudet ennätykset saavutettiin Porin jazzjuhlien yleisömäärässä – tilaisuuksissa noin 15.000 henkeä”. Satakunnan kansa 20.7.1970.

Liuhala, Tommi 1972a. ”Hector päästää pellolle nostalgiset höyrynsä”. Ilta-Sanomat 29.2.1972.

Liuhala, Tommi 1972b. ”Matin uusi rooli – edustussäveltäjä”. Ilta-Sanomat 8.8.1972.

Louhivuori, Kati ja Jussi Aalto 1978. ”Pirjo ja Matti Bergström – musiikin takapirut”. Me Naiset 2.2.1978.

Lunnas, Veikko 1973. ”Viime tingan levyvinkkejä”. Hämeen Sanomat 18.12.1973.

Makkula, Pekka 1973. ”Platat. Cumulus: Sirkustirehtöörin pieni sydän”. Musa 3/1973: 33.

Mäkelä, Riitta ja Jukka Vatanen 1976. ”Euroviisujen karsinnasta kohukilpailu – viisusota alkamassa”. Jaana 27.1.1976.

Nenonen, Heikki 1978. ”Musiikkia modernille tanssille. Pirjo ja Matti Bergströmin idearikas vuosi Keravalla”. Keski-Uusimaa 6.1.1978.

Niemelä, Jari 1979. ”Viihdemuusikot ry:n syyskokous”. Muusikko 12/1979: 15.

Nieminen, Risto 1976. ”Pop”. Salon Seudun Sanomat 4.4.1976.

Niiniluoto, Maarit 2011. ”Pirjo Bergström”. Internet-lähde: http://www.hs.fi/muistot/a1364355421843 (tarkistettu 25.1.2017).

Nissilä, Pekka 2011. ”Pirjo Bergström 21.4.1939 – 15.5.2011”. Selvis 02/2011.

Ojala, Maija 1972. ”Jatsi hiljensi linnutkin”. Ilta-Sanomat 31.7.1972.

Parikka, Raija 1980. ”Innokas Pirjo Bergström: Olisin vaikka naulana lattiassa”. Seura 21.3.1980.

Peutere, Kaisa 1978. ”Muusikkohäät ilman musiikkia”. Anna 18.4.1978.

Perttola-Flinck, Airi ja Arto Jousi 1983. ”Ihastuttava peikkopari”. Katso! 41/1983: 23–24.

Pollari, Marja-Liisa ja Leena Louhivaara 1990. ”Tilaus herättää ja kiire innostaa. Musiikin ikihipit”. Mainosuutiset 6/1990.

Pulkkinen, Hannu 1976. ”Rima korkealla”. Kansandemokraattinen nuori 2/1976.

Ranto, Paula 2016. ”Tavallista työtä” – Taiteilijuuden representaatiot Pirjo ja Matti Bergströmiä koskevassa ajanvietelehtikirjoittelussa 1970‒1990-luvuilla. Musiikkitieteen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Rastas, Perttu 1978. ”He pitävät työstään, valitettavasti”. Kansan Uutiset 8.10.1978.

Rytsä, Paavo 2014 [2007]. Fredi ja ystävät: Pump- pump. Internet-lähde: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/01/26/fredi-ja-ystavat-pump-pump (tarkistettu 25.1.2017).

Rytsä, Paavo 2007. Irina Milan: Song for a Dove. Internet-lähde: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/02/26/irina-milan-song-dove (tarkistettu 25.1.2017).

Räsänen, Auli 1979. ”Jojon menestyksekäs kolmikko”. Uusi Suomi 1.7.1979.

Saarikoski, Tuulaliina ja Leif Öster 1977. ”Musiikin ammattilainen ei tee työtään silkkihansikkain”. Uusi Nainen 12/1977: 62–63.

Sallamaa, Kari 1978. ”Tapettiviihteestä elävään musiikkiin”. Me 6.9.1978: 63‒64.

Sermilä, Jarmo 1976. ”Kaikuja eri maailmoista”. Hämeen sanomat 17.11.1976.

Sorjanen, Jouko 1980. ”Viikon radio- ja tv-ohjelmat. Torstai 18.12”. Seura 12.12.1980.

Timonen, Kaarina 1980. ”Naisellista musiikkiviihdettä”. Ilta-Sanomat 19.2.1980.

Tornikoski, Terttu 1978. ”TV-viikko. Uutta teatteria – Tapahtumia ajassa ja tilassa. Jorma Uotinen ja Jojo”. Katso! 37/1978.

Tuntematon 1975. ”Näistä valitaa [sic] Syksyn sävel”. Seura 3.10.1975.

Tuntematon 1978. Keski-Uusimaa 3.12.1978.

Tuntematon 1980. ”Pirjo Bergström – monitoimimuusikko”. Lapin Kansa 7.10.1980.

Tuntematon 1981a. ”Pirjo ja Matti Bergström”. Flashlight 1981.

Tuntematon 1981b. ”Annakka. Hyvä Pirjo”. Anna 8.12.1981.

Tuntematon 1982. ”Elsa palkittiin Sveitsissä”. Kansan Uutiset 1.9.1982.

Tuntematon 2012 [2011]. Muusikko Pirjo Bergström on kuollut. Internet-lähde: http://yle.fi/uutiset/muusikko_pirjo_bergstrom_on_kuollut/5359792 (tarkistettu 25.1.2017).

Tuurna, Markku 1984. ”Matti Bergström: Moottoripyöräily on henkinen harrastus”. Keski-Uusimaa 29.3.1984.

Vienola-Lindfors, Vieno 1979. ”Jorma Uotisen soolosta menestys”. Helsingin Sanomat 1.6.1979.

Vilhonen, Antti ja Seppo Hilpo 1976. ”Musiikin majakka ja peraväunu [sic]”. Tuntematon 1976: 14‒17.

Väisänen, Aira ja Juha Jarva 1988. ”Pitkän onnen salaisuus”. Kodin Kuvalehti 12/1988.

Välimaa, Hannu ja Paula Kukkonen. ”Ne pikkujoulut”. SETA 1/1981.

Väyrynen, Jukka 1974. ”Vaisu Jouluyö”. Demari 3.1.1973.

Wirtavuori, Sanna Risto Järvinen 1986. ”Yhteinen huumori on onnellisen liiton salaisuus”. Me Naiset 15.7.1986.

Ylönen, Olli 2002. Paikallisradioita Suomeen! Tampere: Tiedotusopin laitos. Julkaisuja, sarja C36/2002.

Bergströmien muistikirjat, kalenterit ja Studio Oy Living-Roomin työkirjat, säilytyspaikka Musiikkiarkisto JAPA

Bergström, Matti 1960. Sibelius-Akatemian opintokirja.

Bergström, Matti 1966. Kalenteri.

Bergström, Matti 1967. Kalenteri.

Bergström, Matti 1969. Kalenteri.

Bergström, Pirjo 1973. Kalenteri.

Bergström, Pirjo 1976d. Kalenteri ja muistikirja.

Bergström, Pirjo 1977. Kalenteri ja muistikirja.

Bergström, Pirjo 1982. Kalenteri ja muistikirja.

Bergström, Pirjo 1983. Kalenteri ja muistikirja.

Bergström, Pirjo 1986. Kalenteri.

Bergström, Pirjo 1986‒1987. Kalenteri ja muistikirja.

Bergström, Pirjo 1989. Kalenteri ja muistikirja.

Bergström, Pirjo 1990. Kalenteri ja muistikirja.

Bergström, Pirjo 1992. Kalenteri ja muistikirja.

Bergström, Pirjo 1995‒1996. Studio Oy Living-Roomin työkirja.

Bergström, Pirjo 1998. Studio Oy Living-Roomin työkirja.

Bergströmien nuottikäsikirjoitukset, säilytyspaikka Musiikkiarkisto JAPA:

Bergström, Pirjo ja Matti Bergström 1975b. ”Pikku-Juulia”.

Äänitteet:

Bergström, Matti 1978. Minä itse: Annika. Helsinki: Discophon.

Bergström, Matti 1980. The Forgotten Horizon. Helsinki: Compass Records.

Bergström, Matti ja Pirjo Bergström 1973. Jouluyö. Helsinki: PSO.

Bergström, Matti ja Pirjo Bergström 1975a. Suomen kansan lauluja tänään. Helsinki: PSO.

Bergström, Matti ja Pirjo Bergström 1976c. Free & Easy. Finlandia, FINLP203.

Bergström, Matti ja Pirjo Bergström 1979. Lurpin larpin luppakorva. Helsinki: Finnlevy.

Bergström, Pirjo 1976b. Posket hehkuu ja haitari soi: Ikimetsä. Helsinki: PSO.

Bergström, Matti Paula Koivuniemi 1975. Pitkätukka-rakastettuni: Toivomus. Blue Master Special, SPS3.

Cumulus 1973. Sirkustirehtöörin pieni sydän. Helsinki: PSO.

Hector 1972. Nostalgia. Helsinki: PSO.

Hector 1973. Herra Mirandos. Helsinki: PSO.

Hector 1974. Hectorock I. Helsinki: PSO.

Hector 1975. Pikku-Juulia: Lasikevät: Surullinen Liisa. Helsinki: Love Records.

Oksanen, Ritva 1979. Tuulessa soitto sousi: Laulujoutsen. Helsinki: EMI Finland.

Scopus 1977. Rakkautta maailmaan. Helsinki: SLEY-kirjat.

Uhlenius, Jani (sov.) 1971. Isojen poikien lauluja: ei lapsille eikä herkkämielisille. Shokki, SHLP2.

Muut lähteet:

Bergström, Tiina h2015. Haastattelu 16.3.2015. Materiaali haastattelijan sekä Musiikkiarkisto JAPAn hallussa.

Miikkulainen, Inkeri 1980. Stenholmien sukupuu. Tiina Bergströmin hallussa.

Mäkelä, Janne 2012. Suomen Jazz & Populaarimusiikin Arkiston Kannatusyhdistys ry, Toimintakertomus 2012. Internet-lähde: http://www.musiikkiarkisto.fi/tiedostot/tk2012.pdf (tarkistettu 25.1.2017).

Pohjoismainen Sähkö Osakeyhtiö, Musiikkiosasto 1974. ”Kultalevyt Herra Mirandos -LP-levystä 19.74.2.20”. Tiedote. Säilytyspaikka Musiikkiarkisto JAPA.

Sibelius-Akatemian oppilasluettelo 1960–1965. Taideyliopiston arkisto.

**
Artikkelin kansikuva: Hectorock I –kultalevy, jota säilytetään Musiikkiarkisto JAPAssa. Kuva: Musiikkiarkisto JAPA.

print

LISÄÄ KOMMENTTI