1 min read

TIEDOTE: “MIHIN JÄI PUNK?” -MUISTITIETOAINEISTO JULKAISTU VERKOSSA

Musiikkiarkisto JAPA on julkaissut ”Mihin jäi punk?” -hankkeessa kerätyn muistitietoaineiston avoindata.fi-palvelussa, jossa se on avoimesti käytettävissä ja ladattavissa excel-taulukkomuodossa.

Voit tutustua aineistoon täällä.

Muistitietohanke ”Mihin jäi punk?” selvitti, millaista oli olla punk sen ensimmäisen aallon aikaan 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkuun. Hankkeessa kerättiin omakohtaisia kirjoituksia Suomessa poikkeuksellisen vireästä punk-kulttuurista. Muistelut kertovat esimerkiksi musiikkifaniudesta, toiminnasta punk-liikkeessä, itseilmaisun aloittamisesta, kasvusta punk-nuorena tai mieleen jääneistä festivaalireissuista. Hankkeessa oltiin kiinnostuneita myös aikakauden todistaneiden, mutta punk-kulttuurin ulkopuolelle jääneiden näkökulmista punkiin.

“Mihin jäi punk?” -hanke toteutettiin 28.2.–31.8.2016. Kerätyistä 37 muistelusta 36 on julkaistu avoimesti. Muistelut keskittyvät punkin ensimmäiseen aaltoon. Yhteistyöhankkeen takana olivat Musiikkiarkisto JAPA ja Oranssi ry sekä Nuorisotutkimusverkosto ja Nuorisotutkimusseura. Hankkeen toteutti Juho Hänninen. Julkaistusta aineistosta on poistettu suorat tunnistetiedot ja epäsuorat tunnistetiedot on luokiteltu. Vastaajien taustatiedot sisältävä alkuperäinen muistitietoaineisto on tallennettu Musiikkiarkisto JAPAan.

Musiikkiarkisto JAPA on valtakunnallinen keskusarkisto, joka tallentaa suomalaiseen musiikkiin liittyvää aineistoa taidemusiikkia ja kansanmusiikkia lukuun ottamatta. JAPAn toimintaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. JAPA on ainoa itsenäinen, palkkatyövoimalla toimiva musiikkiarkisto Suomessa. JAPA palvelee tutkijoita, mutta myös muita suomalaisen populaarimusiikin historiasta kiinnostuneita.

JAPA panostaa voimakkaasti aineistojensa ja julkaisujensa avaamiseen. JAPAn Open Access -toiminta löytyy keskitetysti omalta sivustoltaan, jonne on koottu esimerkiksi linkit JAPAn käyttämiin julkaisualustoihin sekä avoimiin kirja- ja levyjulkaisuihin.

Lisätietoja:
Juha Henriksson
arkistonjohtaja, dosentti
Musiikkiarkisto JAPA
juh[at]musiikkiarkisto.fi