VALIKKO
Kansikuvassa Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen (ent. etnomusikologian) henkilökunnan ja opiskelijoiden perinteinen kevätkisa toukokuussa 2014. Lyöntivuorossa henkilökunnan joukkueesta Elina Seye, kuvassa myös voittopokaali. Kuva: Lari Aaltonen

Etnomusikologian olemassaolosta

RSS
Facebook
Twitter

Julkaistu 10.2.2020

Elina Seye, Suomen etnomusikologisen seuran puheenjohtaja

Suomen etnomusikologisen seuran julkaisuissa esitetyt käsitykset etnomusikologian kuolemasta, tai ainakin jonkinlaisesta siirtymästä materiaalisesta henkiseen ulottuvuuteen, ovat herättäneet huomiota ja aiheellisia vastalauseita niin sosiaalisessa mediassa kuin yksityisemmissä viesteissä ja keskusteluissa. Asioiden olemassaoloa voi tietenkin arvioida monenlaisista lähtökohdista, mutta vaikuttaa siltä, että tilanne vaatii selkiyttävää puheenvuoroa. Keskityn seuraavassa katsauksessa vain perustutkinto-opetukseen (siis kandidaatin ja maisterin tutkintoihin), jotta tilanne olisi kuvattavissa.

Viimeisimmän Etnomusikologian vuosikirjan esipuheessa julkaisun toimittajat Janne Mäkelä ja Heidi Haapoja-Mäkelä (2019: 6) toteavat ensinnäkin, että ”[e]nää Suomessa ei järjestetä systemaattista ja laajaa etnomusikologian opetusta.” Tämä lausunto oletettavasti viittaa ennen muuta Tampereen yliopistossa tapahtuneisiin muutoksiin, jotka mainitaan saman tekstin alussa: ”Etnomusikologia koki Suomessa takaiskun loppukesästä 2019, kun musiikin tutkimista koskeva kokonaisuus poistui virallisesti Tampereen yliopiston opetusohjelmasta.” 

Helsingin kirjamessuilla 27.10.2019 käytyä keskustelua raportoivassa kirjoituksessa etnomusikologisen seuran tuolloinen puheenjohtaja Antti-Ville Kärjä puolestaan toteaa: ”Suomessa puhdasveriset etnomusikologit ovat harvassa sen takia, että täällä ei enää ole yhtäkään oppiainetta, josta voisi valmistua nimenomaan etnomusikologiksi.” Tähän keskustelun vetäjä Janne Mäkelä vastaa: ”Se on totta. Se poistui juuri Tampereen yliopiston opetusohjelmasta.” (Mäkelä ym. 2020.)

Näistä teksteistä voi siis saada käsityksen, että nimenomaan Tampereen yliopistossa olisi kesään 2019 asti ollut tarjolla ”systemaattista ja laajaa etnomusikologian opetusta” ja että missään muualla vastaavaa opetusta ei ole tarjolla. Jälkimmäinen lienee totta siltä osin, että kovin laajasti etnomusikologiaan ei todellakaan voi perehtyä yhdessäkään suomalaisessa opistossa, mutta alan systemaattista opetusta kyllä on tarjolla ainakin Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella ja Helsingin yliopistossa. Ymmärtääkseni myös Åbo Akademin musiikkitieteessä (musikvetenskap) tarjotaan säännöllisesti opetusta etnomusikologiassa.

Lisäksi siteeratuista teksteistä välittyvä käsitys on virheellinen siltä osin, että laajamittaisempi etnomusikologian (pääaine)opetus loppui Tampereen yliopistossa jo kesällä 2012. Tarina on pitkähkö ja varsin mutkikas, mutta kerrottakoon se tässä tiivistetysti:

Tampereen yliopistossa etnomusikologiaa opetettiin ennen syksyä 2012 omana itsenäisenä pääaineenaan, jolla oli siis esimerkiksi omat pääsykokeet. Yliopistoja koskevaan asetukseen oli myös kirjattu Tampereen yliopistolle valtakunnallinen opetusvastuu etnomusikologian alalla. Tampereen yliopistoa kuitenkin alettiin uudistaa rankalla kädellä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla: suunnitelmiin kuului muun muassa uusien ”laaja-alaisten” tutkinto-ohjelmien luominen aiempien pääainepohjaisten koulutusten tilalle, samaan aikaan kun yliopiston hallintorakenne myllättiin yhtä lailla perusteellisesti. Etnomusikologian oppiaine puolestaan päätyi erinäisten mutkien kautta syksystä 2012 alkaen osaksi sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelmaa, ja samoihin aikoihin oppiaineen nimi muutettiin etnomusikologiasta musiikintutkimukseksi. Oppiaineessa tarjottavan opetuksen päälinjat eivät muuttuneet vielä tuolloin, mutta opetustarjonta supistui huomattavasti, kun tutkinto-ohjelman yhteinen opetus vei tilaa oman alan opinnoilta, joihin uudessa ohjelmassa alettiin suuntautua vasta toisen opintovuoden kuluessa.

Ennen vuotta 2012 opintonsa aloittaneet etnomusikologian opiskelijat kommentoivat muutosta syksyllä 2012 tekemässäni anonyymissä kyselyssä muun muassa seuraavasti: 

”Aivan perseestä.”

”Vasta opinnot aloittaneena harmittaa suunnattomasti hienon ja mielenkiintoisen oppiaineen alasajo.”

”Huono juttu. Etnomusikologian kuolemalta tuntuu.”

Sosiaalitieteiden ohjelmassa musiikintutkimuksella oli kuitenkin vielä selkeästi omaa (etnomusikologista) opetusta. Tilanne muuttui uudelleen jo pari vuotta myöhemmin, kun Tampereen yliopiston musiikintutkimus siirtyi Sosiaali- ja kulttuuritieteiden yksiköstä Viestinnän, median ja teatterin yksikköön vuonna 2015, ja vastaavasti opetus integroitiin osaksi journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmaa. Tässä ohjelmassa ei ollut enää aiempaan tapaan mahdollista suuntautua musiikintutkimukseen, sillä ohjelmassa ei ollut lainkaan erillisiä musiikintutkimukseen keskittyviä kursseja, joskin opettajat saattoivat käsitellä musiikkia yhtenä aiheena media- ja kulttuurintutkimuksen opetuksessa. (Meri Kytö 4.2.2020, sähköpostiviesti.) Tilanne on jokseenkin sama tänäkin päivänä: musiikintutkimuksella ei ole omaa opetusta, mutta musiikki mainitaan edelleen joidenkin kurssien kuvauksissa ja opetushenkilökunnalla on kompetenssia ohjata myös etnomusikologisia tutkielmia.

Onko etnomusikologia siis olemassa Tampereen (uudessa) yliopistossa vai ei? Jos ei, milloin se lakkasi olemasta? Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelman musiikintutkimuksen suuntautumisvaihtoehdon opintoja oli kyllä periaatteessa mahdollista suorittaa siirtymäkauden loppuun eli kesään 2019 asti, mutta niitä vastaavaa kurssitarjontaa ei ole ollut sitten kevään 2015, joten etnomusikologian ”kuolema” itsenäisenä opintosuuntana Tampereen yliopiston tutkinto-ohjelmissa olisi sijoitettava viimeistään kesään 2015. 

Tampereen yliopiston tapaan myös muissa yliopistoissa on lähivuosina yhdistetty useita oppiaineita monialaisiksi tutkinto-ohjelmiksi: nykyisin musiikkitiede on Helsingin yliopistossa osa taiteiden tutkimuksen tutkinto-ohjelmaa, Turun yliopistossa median, musiikin ja taiteen tutkimuksen tutkinto-ohjelmaa ja Åbo Akademissa kulttuurin, historian ja filosofian tutkinto-ohjelmaa. Itse asiassa Jyväskylän yliopisto on nykyisin ainoa Suomen yliopistoista, joilla on itsenäinen musiikkitieteen tutkinto-ohjelma (jossa ei opeteta etnomusikologiaa lainkaan). (Ks. myös Lehtonen 2018.)

Sen sijaan monialaisen tutkinto-ohjelman osana toimiminen on ollut todellisuutta jo paljon kauemmin Joensuun yliopistossa (vuodesta 2010 alkaen Itä-Suomen yliopistossa), jossa musiikkitiedettä tai etnomusikologiaa on opetettu ties kuinka kauan yhtenä kulttuurintutkimuksen oppiaineena, arkikielellä siis pääaineena, vaikka virallisesti kyse onkin ”kulttuurintutkimus-pääaineen erikoistumisalasta”. Perustutkintotasolla oppiaineen nimi muutettiin kylläkin vasta vuonna 2018 musiikkitieteestä etnomusikologiaksi (Noora Vikman 3.2.2020, sähköpostiviesti), mutta käytännössä Joensuussa annettu opetus on ollut vahvasti etnomusikologiaan painottunutta jo ainakin 20 vuoden ajan, joten systemaattisen opetuksen puutteesta ei itäsuomalaisia ainakaan voi moittia.

Yliopistomaailmaa myllertävien, toinen toistaan seuraavien uudistusten aallokoissa ei ole kovin helppo pysyä ajan tasalla siitä, missä mitäkin voi opiskella – tai varsinkaan siitä, onko etnomusikologia mahdollisesti jo kuollut vai ehkä kuitenkin vielä hengissä erinimisten koulutuskokonaisuuksien suojissa.

Kaiken lisäksi rakenteellisiin uudistuksiin on monissa yliopistoissa liittynyt myös näitä rakenteita kuvaavan sanaston uudistaminen. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa ei enää ole lainkaan ”oppiaineita”, eikä siten opiskelijoilla ole enää pää- tai sivuaineita, vaan oman tutkinto-ohjelman sisällä valitaan oma ”opintosuunta” ja sen rinnalle ”valinnaisia opintoja” joko omasta tai muista tutkinto-ohjelmista. Muissa yliopistoissa sen sijaan näkyy edelleen olevan pää- ja sivuaineita myös monialaisten koulutusohjelmien sisällä. 

Joka tapauksessa tilanne on tällä hetkellä se, että lähes kaikissa suomalaisissa yliopistoissa niin etnomusikologia kuin musiikkitiedekin ovat osa ”laaja-alaisia” tutkinto-ohjelmia. Opiskelijat siis hakeutuvat opiskelemaan tutkinto-ohjelmaan ja vasta opinnot aloitettuaan he valitsevat oman pääaineensa tai opintosuuntansa tai erikoistumisalansa. Vanhojen oppiainepohjaisten humanististen opintojen näkökulmasta nämä tutkinto-ohjelmat tosin ovat kaikkea muuta kuin ”laaja-alaisia”, sillä pakottavat opiskelijat suorittamaan verrattain suuren määrän kaikille ohjelman opiskelijoille yhteisiä kursseja, kun taas oman pääaineen opintotarjonta on aiempaa rajatumpaa. Siirtymistä useamman oppiaineen tutkinto-ohjelmiin onkin motivoinut ennen muuta koulutusrahoituksen leikkauksista seurannut pakko säästää yliopistojen henkilöstökuluista, vaikka tätä tuskin minkään yliopiston johto suostuu julkisesti myöntämään.

Tässä varsin vaikeasti hahmotettavassa nykytilanteessa etnomusikologian voi sanoa olevan vahvimmin olemassa Itä-Suomen yliopistossa, jossa etnomusikologia-nimisellä oppiaineella (tai siis erikoistumisalalla) on jopa oma sivunsa yliopiston verkkosivustolla. Myös Helsingin yliopiston musiikkitieteessä etnomusikologian opetusta on ainakin vielä kohtuullisesti tarjolla, mutta aiemman henkilökunnan eläköitymisten jälkeen opetustehtäviä on hoidettu suurelta osin määräaikaisin sopimuksin. Siksi on tällä hetkellä vaikea sanoa, millaiseksi musiikkitieteen oppiaineen opetustarjonta tulee jatkossa muotoutumaan. Muiden yliopistojen tutkinto-ohjelmista etnomusikologiaa on sen sijaan vaikeampi löytää. Tosin Åbo Akademin musiikkitieteessä kenttätyökurssi näyttää olevan pakollinen kaikille musiikkitieteen pääaineopiskelijoille, mikä vihjaa opetuksen etnomusikologisesta painotuksesta, vaikka sellaista on hyvin laajan valinnanvapauden tarjoavasta opetussuunnitelmasta muilta osin vaikeampi hahmottaa.

Lopuksi

Muistelen kuulleeni jonkun joskus lausahtavan, että ”etnomusikologia on seura”. Tämä oli mahdollisesti kriittinen kommentti etnomusikologia-termin moninaisiin ja välillä epämääräisiin käyttötapoihin Suomessa, mutta saman ajatuksen voi ehkä kääntää niinkin päin, että etnomusikologia on olemassa vähintään yhtä kauan kuin Suomessa on tieteellinen seura, joka pyrkii etnomusikologiaa edistämään. Näyttääkin siltä, että seuran on jatkossa otettava entistäkin enemmän vastuuta myös tulevaisuuden etnomusikologien kouluttamisesta, ainakin välillisesti alan tutkijoiden asiantuntimusta tukien, sillä etnomusikologian ja osin myös musiikkitieteen koulutuspoliittinen asema on Suomessa todellakin hyvin heikko ja yliopistoja myllertäviin muutosaallokoihin on helppo hukkua.

Sen sijaan maailmanlaajuisesti tarkastellen etnomusikologialla ei näytä menevän kovinkaan huonosti, esimerkiksi alan suurimman järjestön ICTM:n (International Council for Traditional Music, ks. http://www.ictmusic.org/) viime kesänä Bangkokissa järjestettyyn 45. maailmankonferenssiin osallistui ennätykselliset yli tuhat henkilöä 76 eri maasta. Suomen etnomusikologinen seura on samalla Suomen kansallinen komitea (National Committee) ICTM:ssa, ja suomalaiset etnomusikologit toimivat aktiivisesti muissakin kansainvälisissä järjestöissä ja verkostoissa. Etnomusikologia on näin ollen vahvasti olemassa tässä maailmassa, eikä merkkejä sen olemassaolon hiipumisesta ole havaittavissa. On siksi varsin vaikea uskoa, että ala Suomestakaan täysin katoaisi, kun etnomusikologiselle asiantuntemukselle on päinvastoin koko ajan enemmän tilausta tässä globaalisti verkottuneessa maailmassa.

Tietoa musiikkitieteestä ja etnomusikologiasta suomalaisten yliopistojen verkkosivuilla

Helsingin yliopisto: musiikkitiede, taiteiden tutkimuksen tutkinto-ohjelma: https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/koulutusohjelmat/taiteiden-tutkimuksen-kandiohjelma-0/opiskelu/opintosuunnat#section-85478 

Itä-Suomen yliopisto, Joensuu: etnomusikologia, kulttuurintutkimus-pääaineen erikoistumisala: https://www.uef.fi/web/hum/etnomusikologia

Jyväskylän yliopisto: musiikkitieteen tutkinto-ohjelma: https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/mutku/oppiaineet/musiikkitiede & https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/mutku/opiskelu/OPS/ops 

Tamperen yliopisto: viestinnän monitieteinen kandidaattiohjelma: https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/opintotiedot/tutkinto-ohjelmat/otm-82e1f1f8-f0ef-48f0-9854-f4f7837d9955?year=2019 & Media, kulttuuri ja yhteiskunta -maisteriohjelma: https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/opintotiedot/tutkinto-ohjelmat/otm-c0f8ca61-3ce5-46b8-bb84-d5d4e1cd6611?year=2019 

Turun yliopisto: musiikkitiede, median, musiikin ja taiteen tutkimuksen tutkinto-ohjelma: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/humanistinen-tiedekunta/musiikkitiede

Åbo Akademi: musiikkitiede (musikvetenskap), kulttuurin, historian ja filosofian tutkinto-ohjelma: https://www.abo.fi/amnen/musikvetenskap/

Muut lähteet

Lehtonen, Lasse 2018. ”Future of musicology cause for concern at Finnish universities.” FMQ (published online 01 Jun 2018), https://fmq.fi/articles/future-of-musicology-cause-for-concern-at-finnish-universities

Mäkelä, Janne & Haapoja-Mäkelä, Heidi 2019. ”Etnomusikologian hyvät ja huonot uutiset.” Etnomusikologian vuosikirja 2019 (vol. 31): 6–8. https://doi.org/10.23985/evk.86178

Mäkelä, Janne; Kärjä, Antti-Ville & Öhman, Nina 2020. ”Musiikintutkimusta ilman musiikkia?” Musiikin suunta 1/2020. http://musiikinsuunta.fi/2020/01/musiikintutkimusta-ilman-musiikkia/