VALIKKO
antti tapani

Kirja-arvio: Antti Tapani (2018)

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2019/01/kirja-arvio-antti-tapani/
Twitter
Share

AnnaElena

FT, KM Anna-Elena Pääkkölä työskentelee ma. yliopisto-opettajana musiikkitieteen oppiaineessa Turun yliopistossa. 

 

Pedon puumerkki

Antti Tapani
Antti Tuisku, Antti Aro & Anton Vanha-Majamaa
Helsinki: WSOY, 2018
352 sivua.

 

Antti Tuiskun elämäkerta valottaa yhden kiistanalaisimman miesartistimme elämää ja persoonaa. Kirjaa markkinoidaan suorana puheena artistin yksityiselämästä, josta hän tähän asti on pysynyt vaiti. Antti Tapani vastaa jokseenkin fanien (ja tutkijoidenkin) tiedonjanoon, sillä se käy asiat läpi pääasiassa Tuiskun näkövinkkelin kautta. Kirja rakentuu suhteellisen kronologisesti Tuiskun kouluajoista Idols-aikaan sekä sen jälkeiseen kuuluisuusmyllyyn, taiteelliseen ja henkilökohtaiseen kriisiin sekä niin sanottuun comeback-aikaan, joka alkoi live-esityksessä Ylen vuoden 2015 Uuden Musiikin Kilpailun väliaikashow’na, jossa Tuisku coveroi ensin Lordin ”Hard Rock Hallelujah” -biisin ja esitti sitten ensimmäistä kertaa uraa uurtavaksi kappaleeksi muodostuneen ”Peto on irti”. Lisäksi haastatellaan Tuiskulle läheisiä kollegoja ja perheenjäseniä.

Pääasiallinen kirjallinen muoto – mikä viehättänee useita populaarimusiikin tutkijoita – on haastattelu: toimittaja Antti Aro kyselee Tuiskulta kysymyksiä, joihin hän vastaa pitkään ja seikkaperäisesti, luoden jonkinlaisen intiimiyden myös lukijansa kanssa. Keskustelua voi lukea kuin näytelmää tai, oikeammin, seurata kuin tosi-tv-jaksoa. Kirjaa ei silti kannata lukea kuin autenttisten keskustelujen litterointia vastaavana; tekstissä myönnetään, että se on käyty läpi niin, ettei se loukkaa Tuiskun läheisten yksityisyyttä. Puhetta on ”lakimiehen punakynästä”.

Tuiskun musiikki ei kuulu käsittääkseni suomalaisen populaarimusiikintutkimuksen keskiöön. Syitä tähän voi olla monenlaisia: historiallisesti ottaen voitaisiin pohtia esimerkiksi tanssipopmusiikin verrattain marginaalista asemaa 2000-luvun suomalaisen musiikin kentällä (Aikakone ja Movetron hallitsivat 1990-lukua, mutta Idols-aikana kenttä muuttui). Sosiaalis-poliittisesti ajatellen voitaisiin syyttää suomalaisen populaarimusiikin maskuliinisuusdiskurssin kapeutta sekä Tuiskun selkeää poikkeamista tästä. Rock-autenttisuuskysymysten kannalta Idols-formaatista singahtaneeseen tähteen suhtaudutaan oudoksuen traditiossa, jossa ollaan totuttu siihen, että kuuluisuus ansaitaan työllä eikä televisioformaatilla. Lisäksi, rock-autenttisuuteen liittyen voitaisiin pohtia myös Tuiskun suosiota teinityttöjen keskuudessa, mikä muka-vakavasti otettavassa musiikissa ei ole uskottavin mahdollinen lähtökohta (vaikka tässä vaiheessa muistutan aina, kuka ensimmäisenä löysi The Beatlesin musiikin).

Samankaltaista listaa kirjassa ehdotetaan myös sille, miksi Tuisku artistina ärsyttää niin monia – jopa niin, että Tuiskun keikkoja sabotoitiin pullon heittelyillä (ks. Orola 2004). Tuisku pohtii Idolsin jälkeistä tilannettaan kansankielisesti mutta oivaltavasti:

”Sen sijaan, että olisin miettinyt, mikä mussa on vikana, koetin tarkastella asiaa vähän kauempaa. Tajusin, että nyt tapahtuu suomalaisessa populaarikulttuurissa murros, ja mie olen iso osa sitä. Ja se aiheuttaa vahvoja reaktioita. Tietyt ihmiset kokivat vääryytenä sen, että on tuollaisia formaatteja, joiden kautta artisti voi tulla nopeasti pinnalle. Moni koki, ettei me olla ansaittu kaikkea tätä.” (Antti Tapani, 76.)

Kirjassa käydään läpi monta musiikkitieteilijää kiinnostavaa teemaa. Tuiskun ajatukset tähteydestä, lauluäänestä, kuuluisuuden kiroista sekä seksuaalisuudesta nousevat teoksen vahvimmiksi teemoiksi. Tuisku on monella tapaa ainutlaatuinen tähteystarina suomalaisessa populaarimusiikissa: hän rikkoi monta käsitystä siitä, mitä vielä ennen 2000-lukua pidettiin laulaja-artistiin liittyvän. Erityisesti laulutaidon (tai sen väitetyn puutteen) teema kiinnostaa. Tuisku palaa äänensä kritisointiin jatkuvasti, todistelee taitoaan sillä että on opiskellut klassisen laulun linjalla Rovaniemellä, ja kertoo avoimesti Idols-kauden sekä sen jälkeen saaduista arvosteluista, jossa hänen äänenkäyttöään parjataan. Tuisku suhtautuu näihin kaksijakoisesti: toisaalta sanoo tietävänsä, että laulutaidon puute ei pidä paikkaansa, mutta toisaalta hyvin haavoittuvasti: ”Pidin itseni kasassa lavalla, mutta kun pääsin taakse, itku tuli. Yllätyin aidosti, että mun lauluääntä moitittiin melkein viikosta toiseen.” (Antti Tapani, 58.)

(Laulutaidon kritisointia 3:25 eteenpäin)

Antti Tapania on sekä hehkutettu että puoliksi moitittukin kirjaksi, joka keskittyy ”ulkomusiikillisiin” seikkoihin; esimerkiksi Helsingin Sanomien arvostelussa (Yrttiaho 2018) tätä joidenkin musiikintutkijoiden vihaamaa sanaa käytetään kuvaamaan eritoten Tuiskun Suomessa muokkaamaa populaarimusiikin nykymuotoa, jossa poptähden pitää olla myös helposti lähestyttävä ja tutulta tuntuva tv- ja sometähti, että pääsee maksimoimaan potentiaalinsa (ja palkkansa) viihdekentällä. Tokihan populaarimusiikkiin on aina kuulunut myös pressipuoli, ja artistien henkilökohtaiset tarinat ovat tärkeää taustatietoa tutkittaessa heidän musiikkiaan. Tasapaino on kuitenkin löydettävä siitä, että artistin henkilöhistoria ei väritä koko musiikkituotantoa – mutta toisaalta ei jäisi myöskään ”ulkomusiikilliseksi” tiedoksi. Vain Elämää -sarjan aikoina pitää olla varovainen siitä, ettei lähde yksinkertaistamaan artistin musiikillista uraa siten, että se liittyy vain ja ainoastaan hänen henkilökohtaiseen elämäänsä. Mutta silti, värittyykö Tuiskun nykytuotanto eri tavalla nyt, kun seuraava kommentti on kirjattu Tuiskun seksuaalisesta suuntautumisesta:

”Mitä tulee siihen seksuaalisuuteen, niin mua on kritisoitu siitä, etten ota seksuaaliseen suuntautumiseen kantaa ja toimi jonkin sortin roolimallina. Siitä mie olen eri mieltä. Päinvastoin, miehän olen roolimalli sille, ettei vuonna 2018 tällaisia asioita tarvitsisi enää edes miettiä. (…) Ei nämä asiat ole aina niin vakavia. Mie haluan kannustaa kaikkia olemaan just sitä mitä ovat. Ei kenenkään tarvitse määritellä itseään mihinkään lokeroon.” (Antti Tapani, 29.)

Nyt näyttäytynee esimerkiksi vuoden 2018 kesäkumibiisi ”Kumipuku” hieman erilaisena:

Kundeil se mielessä on, kundeil se mielessä on

Mimmeil se mielessä on, mimmeil se mielessä on

Ja jos sä et kuulu kumpaankaan lokeroon

Se silti sun mielessä on, silti sun mielessä on

Jos tehtäisiin sitä siis useemmin

Maailmas ois asiat paremmin

(Antti Tuisku, “Kumipuku”, 2018.)

Vaikka Tuiskun nykyura on häpeilemättömän seksuaalisesti värittynyttä ja humoristista – mikä kertonee Tuiskun seksuaalisuuden mysteerin kääntämisestä uraa haittaavasta uraa auttavaksi aspektiksi – kirjan tekstistä paljastuu kuitenkin syvällisempi puoli, jota soisi näkevän hiukan enemmänkin myös musiikillisessa nykytuotannossa. Vaikka on hauskaa, että Tuisku laulaa ”Hanurista” (2017), omaelämänkerta tekee Tuiskun vakavamman tuotannon syvemmäksi. Esimerkiksi kappale ”Mä hiihdän” (2017) rinnastuu kirjan lukemisen jälkeen helposti paitsi armottoman uraputken kuvaukseksi, myös nykyajan suorittamisen ilmapiirin kritiikiksi.

Tuisku on yksi vaikutusvaltaisimmista populaarimusiikin artisteista Suomessa tällä hetkellä. Kirja kuitenkin korostaa sitä, kuinka kovan työn takana menestys on, vaikka (taikka kenties erityisesti koska) Tuisku ei sävellä ja sanoita kaikkea musiikkiaan itse. Tuisku näyttää konkreettisesti myös kirjan rakentumisen kautta, kuinka nykyajan suomalainen populaarimusiikkikenttä on yhteistyön tulosta, ja antaa konkreettisen kiitoksen myös taiteelliselle tiimille sekä levy-yhtiön toimijoille ja promoottoreille. On vaikeaa sanoa, missä ”ulkomusiikillisuus” loppujen lopuksi näkyy, kun otetaan tämä seikka huomioon. Päinvastoin, Tuiskun teos näyttää olevan rehellisyyteen pyrkivä kertomus siitä, kuinka rock-ideaalit yksinäisestä luovasta nerosta ovat tänä päivänä enemmänkin myyttejä kuin alan perusasetus.

Lähteet

Orola, Matias 2004. ”Pullojen heittely keskeytti kesäkonsertin.” Freeyourmind.fi, 12.6.2004. Internet-lähde: http://www.freeyourmind.fi/soundit/keikat/2004/kaivopuiston_konsertti/kaivopuisto_pullojenheittely_1206.php (tarkistettu 14.11.2018).

Yrttiaho, Tuomo 2018. Antti Tuisku kertoo uutuuskirjassa, millaista on olla tosi-tv-tuote, koulukiusattu ja parisuhdeväkivallan uhri – kaikkialle hän ei avoimuuttaan kuitenkaan ulota. Helsingin Sanomat, 30.8.2018. Internet-lähde: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005807867.html (tarkistettu 14.11.2018).

**

Arvion kansikuva: kirjan kansikuva. (C) WSOY

LISÄÄ KOMMENTTI