VALIKKO
pencils-1280558_1920

Lectio praecursoria: Kuuntelukasvatus suomalaisessa perusopetuksessa – kohti yhteisöllistä äänellistä toimijuutta

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2018/03/lectio-praecursoria-kuuntelukasvatus
Twitter
Share

Olli-Taavetti Kankkunen

MuT Olli-Taavetti Kankkunen toimii musiikinlehtorina Tampereen yliopiston normaalikoulussa.

 

 

Arvoisa valvoja, arvoisat vastaväittäjät, hyvät kuulijat.

Minulle on ehkä kehittynyt jonkinlainen kuuntelutaito, mutta se ei ole riittävä. Kun joku tulee juttelemaan, keskeytän viimeistään kolmannen lauseen kohdalla. Isken väliin jollakin mielestäni älykkäällä mielleyhtymällä, ironialla tai sarkasmilla.

Näin kirjoittaa Aamulehden kolumnisti Markus Määttänen tammikuussa 2018. Hän tunnistaa itsessään keskustelutilanteessa koko tilan haltuun ottavan oman äänensä rakastajan, jonka on lähes mahdotonta kuunnella toista ihmistä. Kuten Määttänen tuo esiin, meillä riittää tehtävää empaattisen, dialogisen ja toista kunnioittavan kuuntelun harjoittelussa.

Kuuntelutaitoja voidaan pitää keskeisenä elämänhallinnan taitona. Suomessa perusopetus vastaa kaikille tarpeellisten tietojen ja taitojen opettamisesta. Tarvitaan siis perusopetuksen kuuntelukasvatusta.

 

Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimustehtävä

Teoreettisen väitöskirjatutkimukseni päätavoitteena on rakentaa kokonaisjäsennys suomalaisen perusopetuksen kuuntelukasvatukselle. Sovellan jäsennyksessä äänimaisematutkija, professori Barry Truaxin (2001) akustisen kommunikaation teoriaa. Argumentaation tarkoituksena on tukea kuuntelukasvatuksen opetuksen järjestämistä Suomessa.

Tutkimustehtävänä on

  • jäsentää käsitteellisesti suomalaisen perusopetuksen kuuntelukasvatus kaikille tarpeellisena laaja-alaisena kokonaisuutena,
  • perustella sen osa-alueina puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelu sekä
  • määritellä perusopetuksen yhteisöllisen kuuntelukasvatuksen eettiset lähtökohdat, tavoitteet ja arviointiperusteet.

Ensimmäisen ja toisen osatehtävän ratkaisut pohjautuvat kahteen toisiinsa kietoutuvaan tutkimusoletukseen. Ensinnä, akustisen kommunikaation järjestelminä puhe, musiikki ja äänimaisema muodostavat yhdessä kuuntelun ja siten kuuntelukasvatuksen kolmikenttäisen kokonaisalan ja toiseksi, nämä järjestelmän osa-alueet muodostavat kuuntelukasvatuksen kolme kasvatusaluetta. Molemmat osatehtävät edellyttävät puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelun määrittelyä kasvatuksen kontekstissa.

Toisen osatehtävän perustelun lähtökohtana on Truaxin (1998; 2001) akustisen kommunikaation malli. Sitä edelleen kehittämällä muodostan puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelun vuorovaikutusmallit. Kuvaan mallien avulla niitä suhteita, jotka muodostuvat äänen välityksellä kuuntelijan ja toisten äänellisten toimijoiden välille. Vuorovaikutusmalleihin perustuen akustisen kommunikaation järjestelmät, puhe, musiikki ja äänimaisema voidaan määritellä kuuntelukasvatuksen osa-alueina.

Yhteisessä äänimaisemassa tapahtuvana toimintana inhimillinen akustinen kommunikaatio on väistämättä eettisten kriteerien alaista intersubjektiivista ja siten eettisten kriteerien alaista toimintaa. Siksi sisällytän tutkimukseeni kolmannen osatehtävän. Pureudun siinä yhteisöllisen kuuntelukasvatuksen lähtökohtiin. Samalla tutkin puheen, musiikin ja äänimaiseman kasvatusalueiden eettistä perustaa.

 

Tieteenfilosofiset lähtökohdat ja tutkimusoletukset

Kasvatuksen alaan kuuluvan teoreettis-filosofisen tutkimukseni lähtökohdat ovat pääosin pragmatistisessa musiikkikasvatusfilosofiassa ja sen sosiokonstruktivistisissa lähtökohdissa. Poikkitieteisessä tutkimushankkeessani yhdistän kulttuurisen äänimaisematutkimuksen kasvatuksen ja erityisesti musiikkikasvatuksen tutkimukseen. Lisäksi hyödynnän työssäni puheen kuuntelun ja kasvatuksen tutkimusta.

Yhtäältä lähestyn kuunteluun perustuvan kommunikaation opettamista Truaxin teorian käsitteellä akustinen kommunikaatio (acoustic communication). Käsite kuvaa kuuntelevan ihmisen näkökulmasta kattavasti kaikkia ympäristön äänellisiä ilmiöitä. Toisaalta, tarkastelemalla sekä kuuntelua että kasvatusta, rakennan kuuntelukasvatuksen pragmatistista teoriaa. Se tarkoittaa, että jäsennyksen tulee osoittaa kuuntelun merkitys koulun arjessa, kasvatuksessa ja oppimisessa.

Perusoletuksena on, että kuuntelutaidot ovat kaikille tarpeellisia taitoja. Akustisen kommunikaation teoriaan, kulttuuriseen äänimaisematutkimukseen (Uimonen 2005), sosiologiaan (DeNora 2000; 2007) sekä puheen kuuntelun tutkimukseen (Wolvin 2010) tukeutuen oletan, että äänen välityksellä tapahtuvassa inhimillisessä viestinnässä kuuntelulla on keskeinen rooli.

Tutkimukseni sosiokonstruktivistisen lähtökohdan mukaisesti kuuntelussa syntyvät merkitykset ovat sosiaalisia ja kulttuurisia. Siksi oletan, ettei vuorovaikutusta yksilön ja hänen ympäristönsä välillä voida ymmärtää yksinomaan yksilön ominaisuutena, vaan pikemminkin sosiaalis-eettisenä ilmiönä. Kiinnitän aristoteelisen hyve-etiikan lähtökohdasta käsin huomion siihen, että eettisen harkinnan kysymykset nousevat esiin inhimillisessä kommunikaatiossa usein ja viimeistään silloin, kun ihmisten päämäärät, toiveet tai odotukset ovat ristiriidassa keskenään. Näin ollen kuuntelukasvatuksen lähtökohdaksi on otettava yhteisössä toteutuva eettinen äänellinen toimijuus.

Edellä olevan perusteella kuuntelutaidot ja kuunteluun perustuvat vuorovaikutustaidot voidaan nähdä kaikille tarpeellisina elämänhallinnan perustaitoina. Kuuntelutaitojen oppiminen on erityisen tärkeää lapsille, jotta he voivat hallita oppimisessa tarvittavaa merkityksen muodostamista. Perusopetuksen kaikkien oppiaineiden opetus palvelee vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen oppimista. Siten kuuntelukasvatuksen tutkiminen pelkästään musiikkikasvatuksen lähtökohdista ei riitä, vaan aihetta on lähestyttävä monitieteisesti ja eri oppiaineiden näkökulmasta.

Äänimaisematutkijoiden (esim. Järviluoma 1996; Uimonen 2005; Vikman 2007; Kytö 2013) mukaan kuuntelulla on tärkeä rooli yksilön ympäristösuhteen muodostumisessa, muokkaamisessa sekä oman tilan ja ympäristön hallinnassa. Tutkimuksissa toistuu myös havainto, että musiikki on nykypäivänä kiinteä osa ihmisten vapaa-ajan viettoa ja elämäntapaa. Musiikki kuuluu lasten ja nuorten arkeen (esim. Saarikallio 2011; Bergman 2009). Musiikintutkija Anahid Kassabianin (2013: 20) mukaan valtaosa ubiikista eli jokapaikkaisesta musiikista toimii meille äänellisenä taustana (auditory background). Äänimaisematutkija, säveltäjä Hildegard Westerkampin (1990: 228) mukaan joka puolella soiva musiikki (music-as-environment) paitsi tehokkaasti hiljentää meidät, saa meidät myös passiivisesti hyväksymään kaiken, minkä kuulemme. Äänimaisematutkimuksen pioneeri R. Murray Schaferin (1977: 4) mielestä ”melu on ääntä, jota olemme oppineet olemaan kuuntelematta”. Tämän mukaan myös kuuntelemattomuus olisi opittua. Kuuntelukasvatuksessa onkin syytä pohtia, kuinka yleisesti Kassabianin, Westerkampin ja Schaferin väitteet pitävät paikkansa.

Käsitykseni mukaan perusopetuksessa tulisi huomioida entistä aktiivisemmin laajat ja erityisesti nuoria koskevat audiovisuaalisen kulttuurin ja sosiaalisen ääniympäristön muutokset. Medioituminen merkitsee digitaalisten viestintäteknologioiden ja -sisältöjen kasvavaa läsnäoloa lasten ja nuorten arjessa (Merilampi 2014: 88). Tämän myötä on korostunut moniaistinen akustisten ja digitaalisten ympäristöjen lukutaito. Kuuntelun tietoisen harjaannuttamisen tarve sekä subjektiivisesti koetun että yhteisesti jaettavan kulttuurisen ymmärryksen tuottamisessa on vahva argumentti kuuntelukasvatuksen järjestämiselle.

 

Tutkimusmetodi ja -käsitteet

Sovellan kuuntelukasvatuksen käsitteellisessä jäsentämisessä filosofisen menetelmän pääperiaatteita, jotka edellyttävät päättelyn sisäistä johdonmukaisuutta sekä muodostetun teoreettisen kokonaisuuden yhtenäisyyttä (Jorgensen 2005: 21–22). Toiseksi kuuntelukasvatukseen liittyvien moraalifilosofisten kysymysten pohdinta edellyttää filosofisen menetelmän käyttöä. Pyrin esimerkiksi selventämään, kuinka kuunteluun liittyvien moraalisten ongelmien ratkaisukykyä voidaan oppia.

Kuuntelukasvatuksen käsitteellisellä jäsentämisellä tarkoitan tutkimuskohteen abstraktion luomista eli kuuntelukasvatuksen eri osa-alueiden ja käsitteistön yhdistämistä loogiseksi kokonaisuudeksi. Tutkimustekniset välineet, kuuntelukasvatuksen ja sen osa-alueiden analyysi, argumentaatio ja synteesi muodostavat tutkimustehtävän ratkaisussa käsitteellis-teoreettisen menetelmän. Systematisoidun viitekehyksen eli akustisen kommunikaation järjestelmien analyysi luo perustan akustisen kommunikaation teorian soveltamiseen kasvatuksessa.

Työssäni käsitteiden teoreettisen haltuunoton tärkein menetelmä on käsiteanalyysi (esim. Kakkuri-Knuuttila 2011: 335–356). Käsitteiden merkitysten tarkentaminen on tärkeää kuuntelukasvatuksen teorian jatkokehittelyn kannalta, mutta se auttaa myös soveltamaan käsitteitä opetuksen käytäntöön (ks. Jorgensen 1992: 177–178).

Kuuntelukasvatuksen tärkeimmät käsitteet ovat äänellinen toimija ja kuuntelukompetenssi. Äänellisellä toimijalla tarkoitan akustisessa ympäristössä toimivaa ja siihen toiminnallisessa suhteessa olevaa kuuntelijaa tai äänentuottajaa, joilla on pystyvyyttä eli todellisia tai koettuja mahdollisuuksia toimia äänellisessä vuorovaikutuksessa (ks. Hakkarainen, Lonka ja Lipponen 2004). Esimerkiksi kuuntelukasvatuksen kasvatettavaa voidaan tarkastella omaan yhteisöönsä ja kulttuuriinsa osallistuvana eettisenä äänellisenä toimijana.

Taidon ja kompetenssin käsiteanalyysin perusteella kuuntelukompetenssia voidaan pitää pääkäsitteenä, joka parhaiten kuvaa äänellisen toimijan kuuntelun pätevyyttä. Tutkimuksessani kuuntelutaito tarkoittaa kuuntelijan potentiaalista kykyä kuunnella. Tätä laajemmin käsite kuuntelukompetenssi kuvaa toiminnassa ilmi tulevaa äänellisen toiminnan pätevyyttä.

Äänellinen toimijuus ja kompetenssi linkittyvät toisiinsa siten, että äänellinen toimijuus toteutuu yhteisöllisessä osaamisessa. Tähän liittyen kuuntelun praksis viittaa kuunteluun käytäntönä ja käytännöllisenä tietona. Eettiseen äänelliseen harkintaan liittyvä käsite fronesis puolestaan tarkoittaa viisasta, oikeudenmukaista ja tilanneherkkää harkintaa kuuntelutilanteissa (Nikomakhoksen etiikka VI 5).

 

Perusopetuksen kuuntelukasvatuksen käsitteellinen jäsennys

Tutkimuksen päätuloksena on suomalaisen perusopetuksen kuuntelukasvatuksen käsitteellinen jäsennys (Kuvio 1). Se koostuu kuuntelukasvatuksen käsitteistä, niitä yhdistävistä teoreettisista määritelmistä sekä kuuntelukasvatuksen opetusta koskevista suosituksista.

Kuva1_OT

Kuvio 1. Suomalaisen perusopetuksen kuuntelukasvatuksen käsitteellinen jäsennys.

Kuunneltavien äänten organisoitumistavan perusteella akustinen kommunikaatio jakaantuu vuorovaikutustilanteisiin, joissa on kyse joko sanallisesta viestinnästä, musiikista tai ääniympäristön kuuntelusta. Tällä perusteella kuuntelukasvatuksen osa-alueet ovat puhe, musiikki ja äänimaisema. Akustisen kommunikaation järjestelmien mukaisesti kolme äänellisen toiminnan taito- ja kompetenssialuetta ovat 1) puheviestintä ja vuorovaikutustaidot, 2) musisointitaidot sekä 3) äänellinen toiminta ympäristössä.

Vaikka akustisen kommunikaation järjestelmät muodostavat semanttisen jatkumon, ne ovat myös osittain päällekkäisiä ja sisäkkäisiä. Sellaisia ne ovat myös kuuntelukasvatuksen osa-alueina (Kuvio 2).

Kuvio 2. Kuuntelukasvatuksen osa-alueiden suhteet.

Kuvio 2. Kuuntelukasvatuksen osa-alueiden suhteet.

Kuuntelukasvatuksen tulee kasvattaa tasavertaisia äänellisiä toimijoita, jotka myös ottavat vastuun äänellisen toimintansa vaikutuksista. Siten yksilön ja yhteisön hyvää rakentavan kuuntelukasvatuksen päätavoitteena on laaja-alainen yhteisöllinen kuuntelukompetenssi. Yhtäältä se edellyttää yhteisön jäsenen elämänhallintaan liittyviä kuuntelutaitoja ja toisaalta osaamista ja vastuullisuutta yhteisön jäsenenä. Yhteisöllinen kuuntelukasvatus tukee parhaiten oppilaan kasvua eettisenä äänellisenä toimijana, jos opetus ja oppiminen tapahtuvat yhtä aikaa kolmella tasolla: kasvamalla yhteisössä, oppimalla yhteisöstä ja toimimalla yhteisön eduksi.

 

Tutkimuksen teoreettinen ja käytännöllinen merkitys

Työn keskeisenä tieteellisenä merkityksenä voidaan pitää laaja-alaisen kuuntelukasvatuksen, puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelun kokonaisuuden integroimista kasvatuksen ja erityisesti musiikkikasvatusfilosofian tutkimukseen. Tutkimus lisää kuuntelukasvatuksen sosiokonstruktivistisesta näkökulmasta ymmärrystä kuuntelun yhteiskuntaa muokkaavasta perustavanlaatuisesta merkityksestä.

Kuuntelukasvatuksen yhteiskunnallisena hyötynä voidaan pitää sitä, että kuuntelukasvatus vahvistaa kansalaisten kriittistä, aktiivista ja vastuullista äänellistä toimijuutta. Tästä lähtökohdasta kuuntelukasvatus edistää yksilöiden ja yhteisöjen kykyä kuunnella tarkemmin toisiaan ja ympäristöään.

Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että kuuntelukasvatus palvelee kuuntelun yhteisöllisen ja eettisen merkityksen tiedostamista koulun ja oppilaiden arjessa, kasvatuksessa ja oppimisessa. Koska tavoitteena on kouluttaa äänellistä kulttuuria, ääniympäristöä ja sen toisia toimijoita ymmärtäviä äänellisiä toimijoita, maailman muuttajia, kuuntelukasvatus voi paitsi tukea perusopetuksen kulttuurisen tehtävän hoitamista, myös olla uudistamassa yhteiskunnan sivistysperustaa. Näin ollen kuuntelukasvatus voidaan nähdä perusopetuksen yhteiskunnallisen ydintehtävän argumentaationa.

Työssä esitetään, että perusopetuksen kuuntelukasvatus koskee lähtökohtaisesti koko kouluyhteisöä ja peruskoulun kaikkia oppiaineita. Analyysi tuo esille kuuntelun merkityksen perusopetuksen laaja-alaisen osaamisen kaikilla osa-alueilla. Se nostaa kuitenkin oppiaineista erityisasemaan musiikin, jonka ominta alaa äänen ja erityisesti musiikillisen äänen kuuntelu on.

Tutkimuksessa suositetaan, että perusopetuksen musiikinopetuksessa tulisi reagoida nopeasti ja reflektiivisesti auditiivisen kulttuurin, teknologian sekä sosiaalisen ja fysikaalisen ääniympäristön muutoksiin. Tältä osin tämä pragmatistinen tutkimus on sidoksissa kriittiseen teoriaan, jossa ei tyydytä vain kuvaamaan maailmaa, vaan pyritään myös muuttamaan sitä.

Tulevaisuuden kuuntelukasvatuksen ydintehtävänä on auttaa kasvatettavaa toimimaan entistä paremmin akustisessa kommunikaatiossa. Kasvatettavan kasvu itsenäiseksi, vastuulliseksi äänelliseksi toimijaksi sisältää ajatuksen kasvusta tasaveroiseksi ja päteväksi kommunikoijaksi (ks. POPS 2014: 20–22). Kuten vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa painotetaan, kuuntelukasvatuksessa korostuu toisen ihmisen huomioonottaminen ja yhteisöllisyyden merkitys.

Globaalin vuorovaikutuksen ja monikulttuurisuuden lisääntymisen myötä suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaa erilaisten ihmisten ja ihmisryhmien keskinäisen kuuntelun tarve. Vuoropuhelua ja kuuntelua korostavan kuuntelukasvatuksen avulla voidaan edistää suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärtämystä.

Hyvät kuuntelijat ovat menestyjiä, koska he pystyvät tekemään joustavasti yhteistyötä. Hyvä johtaja kuuntelee alaistaan, hyvä lääkäri potilastaan. Hyvät kuuntelijat ovat myös joustavia neuvottelijoita, jotka samalla kun pyrkivät saavuttamaan omat tavoitteensa pystyvät myös ottamaan huomioon kuunneltavansa tilanteen. Hyvä musisointi ei ole mahdollista ilman musisoijien herkkää keskinäistä kuuntelua. Yhteisessä ympäristössä kuuntelija on kriittinen äänellinen toimija, jolla on kykyä ja halua vaikuttaa omaan yhteisöönsä ja elinympäristöönsä oikeudenmukaisuuden, eettisyyden ja kestävän kehityksen näkökulmista.

Teknistyvässä maailmassa on myös hyvä muistaa viestinnän inhimillinen ulottuvuus: ihmisellä on tarve ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Siksi eettisen kuuntelukasvatuksen ytimenä on kokonaisvaltainen, kaikkien aistien käyttöön perustuva empaattinen kuuntelu.

Paras tapa ymmärtää ihmisiä on kuunnella heitä.

 

Lähteet

Aristoteles 1989. Nikomakhoksen etiikka. Suom. ja selitykset S. Knuuttila. Helsinki: Gaudeamus.

Bergman, Åsa 2009. Växa upp med musik. Ungdomars musikanvändande i skolan och på fritiden. Institutionen för kulturvetenskaper & Musikvetenskap. Skrifter från musikvetenskap 93. Göteborg: Göteborgs universitet.

DeNora, Tia 2000. Music in Everyday Life. Cambridge: Cambridge University Press.

DeNora, Tia 2007. ”Health and Music in Every Day Life – a Theory of Practice”. Psyke & Logos 28 (1): 271– 287.

Hakkarainen, Kai, Lonka, Kirsti, Lipponen, Lasse 2004. Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Helsinki:WSOY.

Jorgensen, Estelle 1992. ”On Philosophical Method”. Handbook of Research on Music Teaching and Learning. Toim. Richard J. Colwell. New York: Schirmer, 91–101.

Jorgensen,Estelle 2005. ”Four Philosophical Models of the Relation Between Theory and Practice”. Philosophy of Music Education Review 13 (1): 21–36.

Järviluoma, Helmi 1996. ”Nuoret äänimaisemoijina. Paikan ja tilan äänellisestä rakentamisesta”. Näin nuoret. Näkökulmia nuoruuden kulttuureihin. Toim. Leena Suurpää ja Pia Aaltojärvi. Tietolipas 143. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 204–229.

Kakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa (toim.) 2011. Argumentti ja kritiikki. Lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot. 8. painos. Helsinki: Gaudeamus.

Kassabian, Anahid 2013. Ubiquitous Listening. Affect, Attention, and Distributed Subjectivity. Berkeley: University of California Press.

Kytö, Meri 2013. Kotiin kuuluvaa. Yksityisen ja yhteisen kaupunkiäänitilan risteymät. Dissertations in Education, Humanities, and Theology 45. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto.

Merilampi, Ritva-Sini 2014. Mediakasvatuksen perusteet. Helsinki: BTJ Kustannus.

Määttänen, Markus 2018. ”Myrkyllinen kuuntelija”. Kolumni. Aamulehti 21.1.2018.

POPS 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2014: 96. Helsinki: Opetushallitus.

Saarikallio, Suvi 2011. ”Mitä musiikki nuorille merkitsee?” Taitoja taideaineiden oppimistulokset – asiantuntijoiden arviointia. Toim. Sirkka Laitinen & Antti Hilmola. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2011: 11, 53–61.

Schafer, R. Murray 1977. The Tuning of the World. Toronto: McClelland & Stewart.

Truax, Barry 1998. “Models and strategies for acoustic design”. Acoustic Ecology Conference Presentation. Conference on Acoustic Ecology, Stockholm, June 9–13.URL: http://www.sfu.ca/~truax/models.html (tarkistettu 12.1.2018).

Truax, Barry 2001. Acoustic Communication. Wesport: Ablex Publications.

Uimonen, Heikki 2005. Ääntä kohti. Ääniympäristön kuuntelu, muutos ja merkitys.  Acta Universitatis Tamperensis 1110. Tampereen yliopisto.

Vikman, Noora 2007. Eletty ääniympäristö. Pohjoisitalialaisen Cembran kylän kuulokulmat muutoksessa. Acta Universitatis Tamperensis 1271. Tampereen yliopisto.

Westerkamp, Hildegard 1990. ”Listening and Soundmaking. Cool Drool”. Sound by Artists. Toim. Dan Lander ja Micah Lexier. Toronto: Art Metropole, 227–234.

Wolvin, Andrew (toim.) 2010. Listening and Human Communication in the 21st Century. West Sussex: Wiley-Blackwell.

***

Olli-Taavetti Kankkusen väitöskirja “Kuuntelukasvatus suomalaisessa perusopetuksessa – kohti yhteisöllistä äänellistä toimijuutta” tarkastettiin lauantaina 10. helmikuuta 2018 Helsingin Musiikkitalon Sonore-salissa. Vastaväittäjinä toimivat kasvatustieteen tohtori, opetusneuvos Eija Kauppinen Opetushallituksesta ja äänimaisematutkija, professori Helmi Järviluoma-Mäkelä Itä-Suomen yliopistosta. Tilaisuuden valvojana oli musiikkikasvatuksen professori Heidi Westerlund, Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.

Kansikuva: Pixabay.com, freephotocc

LISÄÄ KOMMENTTI