VALIKKO
jaco pastorius

Jaco Pastoriuksen soundi-analyysi ”Donna Lee” -kappaleessa soveltaen tietokoneavusteista musiikkianalyysia

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2018/01/donna-lee/
Twitter
Share

Jari Eerola1

 

FT/ Musiikkipedagogi/musiikkiteknologi (AMK) Jari Eerola on tutkija Tampereen yliopistosta.

Olen toiminut tutkimustyöni ohessa sähköbasson- ja bändisoiton opettajana yli kymmenen vuotta. Joskus opetustyössäni saatan usein, jopa aivan kuin sattumalta, alkaa analysoida oppilailleni jonkun tunnetun bassonsoittajan tyyliä. Joskus tutkijan roolini astuu esiin ehkä liiankin innokkaasti, ja teen analyysia turhan intensiivisesti ja syvällisesti. Todennäköisesti joillekin oppilailleni analyysini ovat usein täyttä hepreaa. Uskon kuitenkin, että analyysitaidon opettaminen ei ole turhaa. Analyysin tekemisen pitää vain olla kiinnostavaa, ja sillä pitää olla jonkinlainen ymmärrettävä päämäärä oppilaille. Itselleni musiikintutkimuksen ja soitonopettamisen yhdistäminen onnistuu luontevasti juuri analyysin kautta.

Opetustyössäni analyysin tarkoituksena voivat olla monenlaiset päämäärät. Useimmiten analyysin kohteena on selvittää oppilaalle bassonsoiton soittotyyliä. Opetuksen yhteydessä soittotyylillä voidaan tarkoittaa soittotekniikkaa, joka mahdollistaa esimerkiksi tiettyjen sävelkulkujen soittamisen tietyssä tempossa. Analyysin tavoitteena voi olla myös etsiä vastauksia esimerkiksi siihen, miten Jaco Pastorius soittaa ”Donna Lee” -kappaleen hankalan kuuloisia juoksutuksia. Analyysin kautta saatetaan myös etsiä vastauksia siihen, miten saavutetaan tietynkaltainen soundimaailma.

Edellä mainittuihin tavoitteisiin pääsee usein näyttämällä oppilaalle itse sen, miten erilaisia soittotekniikoita käyttäen mahdottomaltakin tuntuva kuvio voidaan soittaa. Tavoiteltuun soundimaailmaan vastaavasti pääsee hyvin lähelle usein vain kuuntelemalla ja kokeilemalla erilaisia vahvistimen ja basson asetuksia. Näiden asioiden näyttäminen edellyttää myös opettajalta perehtyneisyyttä asiaan ja monesti transkriptioiden tekemistä. Nykyään opetustilannetta helpottaa myös se, että voi samalla näyttää oppilaalle netistä videolta, miten alkuperäinen muusikko tarkastelun kohteena olevan esimerkin soittaa. Videota voi tarkastella yhdessä oppilaan kanssa myös analyyttisesti. Internetistä löytää helposti myös muusikoiden käyttämien laitteiden luetteloita ja tarinoita siitä, miten he ovat soundinsa tehneet (ks. esim. http://www.marcusmiller.com/, luettu 28.12.2017). Internetissä on myös useita tiettyihin soittimiin erikoistuneita sivustoja, kuten bassonsoittoon suunnattuja sivustoja (www.talkbass.com).

Basisteille on myös omat aikakauslehtensä, kuten Bass Player, Bassics tai Bass Guitar Magazine. Näiden sivuilla on niin transkriptioita, haastatteluja ja basistien laitearsenaalien luetteloita. Lähteitä ja tietoa tuntuu löytyvän, mutta soundin suhteen ongelmana on tietysti se, että monesti huippusoittajat käyttävät kalliita laitteita, joita kaikilla ei ole varaa hankkia. Jääkö haluttu soundi sitten saavuttamatta? Ei välttämättä.

Lähdin tutkimustani varten selvittämään sitä, mistä Jaco Pastoriuksen soundimaailma muodostuu ja voinko saada sellaisen myös omaan soittooni. En ole ainoa asiaa pohtinut: esimerkiksi internetissä bassonsoittoon liittyvillä keskustelupalstoilla asiaa on käsitelty usein. Tarkoitukseni tässä artikkelissa on keskittyä soittotyylin analyysiin, jossa hyödynnän tietokoneavusteisia menetelmiä. Tarkastelun kohteena on Jaco Pastoriuksen soittotyyli. Lähinnä tarkastelen Pastoriuksen basson sointiväriä, josta tässä käytän yleisesti termiä ”soundi”. Tavoitteenani on löytää sellaiset asetukset omaan bassooni, jolla pääsisin mahdollisimman lähelle Pastorius-soundia, sekä selvittää, minkälaisista asioista soundi muodostuu.

Valitsin tarkastelun kohteeksi Pastoriuksen soittotyylin, koska häntä on pidetty yhtenä merkittävimmistä henkilöistä sähköbasson historiassa. Hänen on sanottu vaikuttaneen erityisesti basson rooliin, soundiin ja soittotekniikkaan. (Schroeder 2011: 13, Dowdall 2012: 168.) Pastoriuksesta on julkaistu useita teoksia, ja melkein kaikista hänen levyttämistä kappaleistaan on tehty transkriptiot. Vaikka hänen soolojaan ja soittoaan on analysoitu paljon, varsinainen soundin analyysi on saanut hyvin vähän huomiota. Asiaa sivutaan monesti kirjoituksissa, mutta useimmiten näissä vain luetellaan Pastoriuksen käyttämiä laitteita. Tämän artikkelin tarkoitus on laajentaa tätä kuvaa.

Jaco Pastorius

John Francis Pastorius III (1951–1987) syntyi Yhdysvalloissa. Hänen äitinsä oli amerikansuomalainen ja isä saksalais-irlantilaista sukua. Pastorius aloitti soittamisen 12-vuotiaana rumpalina. Myös hänen isänsä ja isoisänsä olivat olleet rumpaleita. 15-vuotiaana hän pääsi muusikoksi Las Olas Brass -yhtyeeseen. Hänen taitonsa eivät kuitenkaan riittäneet, ja pian hänet korvasi kokeneempi Rich Franks. Lähes samaan aikaan (1967) yhtyeen basisti oli saanut tarjouksen lähteä kiertueelle Eurooppaan kesäksi. Pastorius ilmoitti olevansa halukas täyttämään vapautuvan basistin roolin, eikä muilla yhtyeen jäsenillä ollut mitään hänen ehdotusta vastaan. Keväällä 1967 hän siirtyi yhtyeen basistiksi. Loppu onkin historiaa. (Milkowski 2005: 10–16.)

Merkittävä käänne Pastoriuksen uralla tapahtui 1975, kun hän sai levytyssopimuksen Epic Recordsille. Sopimuksen myötä hän sai rahoituksen tehdä debyyttialbuminsa, joka ilmestyi keväällä 1976. Levyn avausraitana on ”Donna Lee”, joka on alun perin Charlie Parkerin käsialaa. Levyn myötä Pastorius tuli tunnetuksi kaikkialla, ja hänen muusikkouransa lähti nousuun. Hänelle tarjoutui esiintymisiä, ja monet artistit, kuten Joni Mitchell, pyysivät häntä soittamaan levyilleen. (Milkowski 2005: 74–76.)

Jaco Pastoriuksen merkitys bassonsoiton historiassa liittyy erityisesti sähköbasson historiaan. Voidaan myös sanoa, että hän uudisti lyhyen elinaikansa aikana basson roolia pääasiassa jazz- ja fuusiojazzin saralla. Hänen ansiokseen katsotaan usein se, että sähköbasso nousi tasavertaiseksi soittimeksi muiden soittimien rinnalle (ks. esim. González 2004: 12–13). Pastorius on yhä edelleen suosituimpia basisti-ikoneita. Internetistä löytyy lukuisia basscover-videoita, joissa basistit esittelevät taitojaan soittamalla Pastoriuksen haastavia kappaleita ja bassolinjoja. Bill Milkowskin (2005: 329–332) Jaco-kirjassa on kattava luettelo Pastoriukselle omistetuista äänitteistä, mikä kuvaa hänen suosiotaan myös muiden muusikoiden piirissä.

Pastoriuksen soittotyyliä on analysoitu paljon. Voidaan kuitenkin sanoa, että suurin osa kirjoituksista keskittyy siihen, miten Pastorius on rakentanut soolonsa tai miten teknisesti haastavat nopeat kuviot on toteutettu (ks. esim. Gonzáles 2004, Spiers 2007). Hänen soitostaan on tehty lukuisia transkriptioita, joita on julkaistu nuottikirjoissa ja useita kertoja esimerkiksi Bass Player -lehden sivuilla. Vuoden 1997 numerossa on transkriptiot ”Donna Lee” ja ”The Dry Cleaner from Des Moines” -kappaleista. ”Donna Lee” -kappaleen transkriptio löytyy myös esimerkiksi Hal Leonardin julkaisemista The Essential Jaco Pastorius (Scharfglass et al. 2000), Jaco Pastorius (Towey 2002) ja Jon Liebmanin (2016) tekemästä Play like Jaco Pastorius: the ultimate bass lesson.

Tätä artikkelia kirjoittaessa osui eteeni myös Steve Baileyn vetämä bassonsoittokurssi, jossa perehdytään Jaco Pastoriuksen musiikkiin. Kurssi järjestetään Berkleen musiikkikampuksella (https://www.berklee.edu/courses/ilbs-201, luettu 22.1.2018).

Tyyli ja tietokoneavusteisen analyysin tulkinta

Musiikintutkimuksen ja etnomusikologian aloilla tyylin käsitettä on tarkasteltu paljon. Varsin kattavan kuvauksen tyylianalyysin historiallisesta kehityksestä saa Stephen Blumin (1992) artikkelista. Blum (1992: 175) toteaa muun muassa, että musiikillista tyyliä on usein määritetty sen mukaan, miten se eroaa jostakin toisesta tyylistä. Tyyli ja tyyppi ovat näissä vertailuissa usein toistensa synonyymeja. Myös omassa artikkelissani lähestyn tyylinkuvausta vertailun avulla.

Pirkko Moisala (1993: 13) toteaa artikkelissaan, että soittotyylin analyysia on mahdotonta tehdä ilman musiikin omakohtaista opiskelua: ”Jos tutkittavana on arkistoäänitteistä löydettävissä oleva musiikki, soittotyyliä on etsittävä itse sitä kokeilemalla ja imitoimalla nuottianalyysien lisäksi. Tutkija voi myös hankkia tietoa soittotuntien kautta, jossa analysoija on oppilaana.” On totta, että tyylin analyysiä on paljon helpompi tehdä, jos tutkijalla on hyvät perustiedot ja henkilökohtainen mieltymys siihen musiikkiin, jota ollaan analysoimassa. Toisaalta voidaan kuitenkin yleisesti todeta, että tyylin analyysi, sen välineet, tavoitteet ja esitystapa riippuvat aina siitä, mitä halutaan selvittää ja kuinka tarkasti.

Tässä artikkelissa tutkimuksen kohteena on Jaco Pastoriuksen debyyttialbumin avausraita ”Donna Lee”. Sitä on pidetty basistien uuden suunnan näyttäjänä ja eräänlaisena manifestina (ks. González 2004: 1). Se, miksi kappale on saanut paljon painoarvoa, liittyy todennäköisesti juuri tyyliin. Hannu Saha (1996: 41) nostaa väitöskirjassaan esiin käsitteen ”tyylirikko”, joka sopii nähdäkseni kuvaamaan myös Pastoriuksen soittaman ”Donna Lee” -kappaleen suosion salaisuutta. Kappaleen tulkinta rikkoi tyylirajoja eli tyylinormeja useammalla tavalla. Ensinnäkin Pastorius soitti traditionaalisen bepop-kappaleen sähköbassolla. Toiseksi hän soitti kappaleen melodian ja soolosi sointukierron päälle aivan kuin kuka tahansa jazzmuusikko, siis tasavertaisena sooloartistina. Lisäksi hän ei soittanut kappaletta kolmimuunteisesti vaan suorana, mikä tekee kappaleesta vielä haasteellisemman. Ehkä suurin tyylirikko ”Donna Lee” -kappaleessa on kuitenkin ollut se, että sähköbassoa ei nähty traditionaalisen jazz-yhtyeen soittimena. Uskallan väittää, että vielä edelleenkin sähköbassoa ei pidetä oikeana jazz-soittimena.

Dave Schroederin (2011: 6) mukaan etenkin jazzmusiikin oppikirjoista ja akateemisista tutkimuksista löytyy kaikenlaista tietoa akustisesta bassosta. Akustisella bassolla hän tarkoittaa tässä kontrabassoa. Sitä vastoin sähköbassosta ja sen roolista jazzmusiikissa ei juuri ole saatavilla varsinkaan akateemisia tutkimuksia. Academic Bass Portal -verkkosivulle (luettu 28.12.2017) on koottu lukuisia bassoon liittyviä tutkimuksia, joista suurin osa liittyy kontrabassoon.

Vielä joitakin vuosia sitten kirjoituksissa moitittiin tietokoneavusteisia välineitä muun muassa siitä, että ohjelmat eivät ymmärrä musiikista tempon vaihteluita, niekkuja, vibratoa tai tonaalisia suhteita (ks. Huttu-Hiltunen 2008: 192). Syynä nähtiin muun muassa se, että ohjelmia kehitettäessä kalibrointiaineistoina on käytetty hyvin tavanomaista populaari- tai klassista musiikkia (Kranenburg ym. 2010: 18–19.) Tilanne on viimeisen vuosikymmen aikana mennyt eteenpäin huomattavasti. Esimerkiksi musiikin studiotuotannossa käytettävät laitteet ja erityisesti ohjelmistot tunnistavat nykyään helposti sävelkorkeudet jopa moniäänisestä musiikista. Ne myös analysoivat sävellajit ja tempot. Lisäksi näitä asioita voi myös muuttaa: laulun sävelkulkuja, voimakkuuksia ja yleisesti äänen käyttöä voidaan siis editoida niin, että studiosta lähtee ulos vain virheetöntä laulua ja tarkkaan tempossa sekä rytmissä soitettua musiikkia.

Äänitysteknologian ja tietotekniikan kehittyminen ovat mahdollistaneet myös sen, että musiikin tutkimiseen liittyvät erilaiset akustisten ilmiöiden (sointiväri eli soundi, äänenmuodostus, dynamiikan vaihtelut) tarkasteluun liittyvät apuvälineet ovat yhä useamman käytettävissä. Se, mitä lisäarvoa teknologia tuo musiikkianalyysiin on luonnollisesti tapauskohtaista. Yleensä kuvaajien kautta tutkijan on helpompi perustella analyysiään, jos analyysi on ymmärrettävä. Yleensä ongelmana onkin – kuten Will (1998: 6–7) artikkelissaan esittää – että tietokoneavusteiset välineet tarjoavat paljon tietoa, mutta ongelmat alkavat, kun alamme lukea tietokoneen tekemiä analyysejä. Ongelmana niissä ei ole liika tieto, vaan se, miten tietoa voitaisiin parhaiten hyödyntää. Tzanetakis ym. (2007: 11) mukaan ongelmana on se, että tietokoneavusteisesta musiikintutkimuksesta puuttuvat vielä yhteiset toimintaperiaatteet. Se, mitä yhteiset toimintaperiaatteet voisivat olla, liittyy mahdollisesti siihen, että tietokonepohjaisen analyysin perinpohjainen ymmärtäminen vaatii perehtyneisyyttä ja alan lukutaitoa. Tuomas Eerolan ja Petri Toiviaisen (2005: 28) mukaan tämän periaatteen toteutuminen ei ole helposti saavutettavissa.

On totta, että tietokoneavusteinen musiikkianalyysi vaatii paljon osaamista. Toisaalta voidaan myös sanoa, että yhtä lailla musiikin kielen ja erilaisten käytäntöjen tunteminenkin vaatii vuosien opiskelun. Tietokoneavusteisesti tuotetut tutkimukset tulevat todennäköisesti tulevaisuudessa yleistymään ja samalla lisäävät analyysien lukutaitoa. Tähän vaikuttavat myös ohjelmien kehittyminen ja saatavuus.

Pastoriuksen soittotyyli

Aivan analyysini aluksi on syytä huomauttaa, että artikkelini tarkastelun kohteena on yksi ja tietty äänitetty teos ja sen soundimaailma. Analyysi tuo siis esiin vain yhden merkittävän bassoteoksen äänimaailman.

Jaco Pastoriuksen soittotyylistä tiedetään, että hänellä oli usein tapana soittaa basson kieliä niin, että hänen oikea kätensä oli yleensä hyvin lähellä tallaa tai tallamikin kohdalla (Milkowski 2005: 69). Toinen tärkeä tekijä soundin muodostumisen suhteen on se, että peukalo ottaa tukea joko tallamikin yläosasta tai E-kielestä (kuva 1). Tällä tavalla oikean käden sormet saavat tuesta paremmin voimaan. Oikean käden asento kieliin nähden on myös tärkeä. Sormet eivät saa ”pudota” kielien väliin vaan soitettaessa sormi osuu aina seuraavaan kieleen. Lisäksi kieliä tulee soittaa aivan sormen päillä. Näillä menetelmillä Pastorius sai aikaan selkeän, erottelevan ja kirkkaan bassosoundin sekä sointivärin lisäksi basson äänen alukkeen voimakkaaksi (Schroeder 2011: 43–44, 82).

Kuva 1

Kuva 1. Jaco Pastoriuksen oikean käden soittoasento ”Donna Lee” -kappaleessa. (Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=RcJfoOjLOgE, luettu 22.1.2018.)

On kuitenkin muistettava, että Pastorius oli teknisen taituruuden lisäksi myös tyylitajuinen. Hän käytti soitossaan erilaisia tekniikoita, joilla hän sai aikaiseksi tilanteeseen sopivan soundin. Melodiset ja soinnikkaat osuudet hän soitti oikealla kädellä läheltä kaulaa, jolloin soundi oli pyöreämpi ja täyteläisempi. Näin myös nauhattoman basson ominaissoundi tuli selvemmin esiin. Hyvä esimerkki tällaisesta pyöreämmästä soundista on Weather Report -yhtyeen Heavy Weather -levyn kappale ”A Remark You Made” (kuva 2). Sitä vastoin ”Donna Lee” edustaa nopeatempoista, jopa hieman aggressiivista virtuoosimaista soittoa. Tässä Pastorius pitää kieliä soittavan kätensä lähes koko ajan lähellä tallaa tai tallamikin ja tallan välissä.

Kuva 2

Kuva 2. Jaco Pastorius soittaa A Remark You Made -kappaleen melodista bassokuviota. Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=F02mBkBoMQw (aika: 4’00) (luettu 8.1.2018).

Jos tarkastellaan yleisesti ”Donna Leetä” ja Pastoriuksen soittoa siinä, voidaan todeta, että kappale edustaa tässä mielessä varsin hyvin yhdenlaista Jaco Pastorius -soundia ja bassonsoittotyyliä. Toisaalta ”Donna Lee” -kappaleessa esiintyy tavallisen yksiäänisten melodiabassokuvioiden lisäksi huiluääniä ja niillä tuotettuja sointuja, näppäilemällä soitettuja sointuja, nauhattomalla bassoja tuotettuja portaattomia liukuja ja glissandoja. Lisäksi voidaan sanoa, että Pastorius käyttää kappaleessa lähes koko nelikielisen Fender Jazz -basson ambitusta eli koko kaulan aluetta aina vapaista kielistä korkeimpaan nuottiin, jonka nelikielisellä bassolla voidaan soittaa. Edellä mainittujen tehokeinojen suhteen voidaan todeta, että ”Donna Lee” edustaa monipuolisesti Pastoriuksen soittotyyliä.

Tarkasteltaessa Pastoriuksen soundia on tärkeää huomata myös se, että soundi muodostui soittajan, basson ja vahvistinsysteemin kokonaisuudesta. Vuonna 1970 Pastorius hankki itselleen uuden vahvistimen, josta tuli myöhemmin hänen tavaramerkkinsä. Bassovahvistin oli Acoustic Control Corporation valmistama Acoustic 360 (kuva 3). Sen kaiutinkaapissa, malliltaan Model 361, oli 18 tuuman kaiutin. Kaiutinkaappi oli rakennettu torvikaiutinkoteloon, jossa kaiutin oli sijoitettu niin, että kela osoittaa yleisöön päin ja ääni tulee takaseinän kautta heijasteena. Rakenteella on omat etunsa. Se mahdollistaa melko matalien taajuuksien toiston, ja tästä syystä rakennetta onkin käytetty juuri matalien taajuuksien toistamiseen. (Milkowski 2005: 32–33.) Tosin rakenteessa on paljon huonoja puolia. Kaiutinkaappien koko ja sen myötä paino ovat varsin suuret ja toisaalta hyötysuhde on pienempi kuin nykyisissä suljetuissa bassokaapeissa. (Blomberg ja Lepoluoto 2005: 62–64.)

Kuva 3

Kuva 3. Acoustic Corporation Model 361 Bass Amplifier. Lähde: http://acousticamplification.com/history-of-acoustic-amplification/ (luettu 31.1.2018).

Tiettävästi Pastoriuksella oli useita bassoja (ks. Milkowski 2005: 60) mutta pääasiassa hän käytti vuoden 1962 Fenderin Jazz Bass -bassokitaraa, jonka hän oli nimennyt Bass of Doomiksi (ks. http://jacopastorius.com/life/, luettu 8.1.2018). Erikoisen tästä bassosta teki se, että Pastorius poisti siitä nauhat ja täytti nauhojen kolot massalla, minkä jälkeen hän lakkasi kaulan kovalla epoksilakalla. Lisäksi hän modifioi elektroniikkaa muun muassa vaihtamalla tehokkaammat potentiometrit toisin sanoen volume- ja tone-säätimet. Syynä muutoksiin oli alun perin se, että Pastoriuksen bassossa oli ollut ohuet, kuluneet nauhat, jotka aiheuttivat ylimääräisiä sivuääniä soitettaessa. Basso antoi myös hänen mielestään ulos liian heikon signaalin, ja uudet potentiometrit lisäsivät voimakkuutta. (Milkowski 2005: 32–37, 44.)

Pastoriuksen käyttämässä Fenderin Jazz Bass -mallissa on kaksi yksikelaista mikrofonia, jotka yleensä nimetään talla- ja kaulamikrofoneiksi. Bassossa on kummallekin mikrofonille oma volume- eli voimakkuudensäädin ja yksi tone-säädin. (Fender 2018: 5.) Pastoriuksella oli tapana käyttää vain tallamikkiä (Milkowski 2005: 69). Jos yleisesti tarkastellaan mikrofonien vaikutusta soundiin, voidaan todeta, että kaulamikrofoni tuottaa bassovoittoisemman soundin ja tallamikrofoni vastaavasti kapeamman soundin. Luonnollisesti eri valmistajien ja eri tyyppisillä mikrofoneilla on merkitystä soundiin. Mielenkiintoista tässä on myös se, että Fenderin Bassojen manuaalissa Jazz Basson ”bridge”- eli tallamikrofonista on käytetty käsitettä ”lead”, ja vastaavasti ”neck”- eli kaulamikrofonista käsitettä ”rhythm” (Fender 2018: 5). Asiaa ei käsitellä manuaalissa sen enempää, mutta ilmeisesti lead-mikrofoni oli tarkoitettu melodiasoittoon. Jazz Bassin kahdella yksikelaisella mikrofonilla on ollut myös häiriötä vähentävä vaikutus. Mikrofonit ovat yksikelaisia, ja ne ovat eri vaiheessa. Kummankin mikrofonin ollessa täysin auki, ne toimivat humbucker-mikrofonin tavoin. Tällöin ne suodattavat brummin eli sähköstä aiheutuvan verkkohurinan (ks. esim. Blomberg ja Lepoluoto 2005: 120; Laaksonen 2006: 112). Tästä syystä Jazz Bassia yleensä käytettiinkin ja käytetään niin, että kummatkin mikrofonit ovat aina auki. (Milkowski 2005: 69; Goughin 2010: 405, Fender 2018: 5.)

Käytännössä merkittävä soundillinen ero yhdellä ja samalla bassolla saavutetaan siis soittamalla kaula- tai tallamikrofoneilla riippumatta mikrofonin merkistä. Vertasin oman nauhattoman bassoni mikrofonien tuottaman äänen eroja. Soitin kummatkin esimerkkianalyysit mukaillen Pastoriuksen soittotyyliä eli pitämällä peukalon tallamikrofonin päällä ja soittamalla kieltä etusormen päällä. Kuvassa 4 on soitettu vapaa A-kieli siten, että tallamikrofonin volume on täysin auki ja kaulamikrofonin täysin kiinni (kuva 4). Vastaavasti kuvassa 5 on tallamikrofoni kiinni ja kaulamikrofonin volume täysin auki (kuva 5). Kummassakin näytteessä tone-säätimessä on täydet bassot. Kummatkin alla olevat analyysikuvat on toteutettu Sound Forge For Mac -ohjelmalla.

Kuva 4

Kuva 4. Aaltomuoto ja spektri, jossa tallamikrofonin volume on täysin auki ja tone-säätimessä on täydet bassot.

Kuva 5

Kuva 5. Aaltomuoto ja spektri, kaulamikrofonin volume on täysin auki ja tone-säätimessä täydet bassot.

Kun olen keskustellut basistien kanssa, basson soundista puhutaan, että kaulamikrofonin ääni on pyöreämpi ja bassovoittoisempi kuin tallamikrofonin. Kun verrataan kaulamikrofonin aaltomuotoa tallamikrofonin aaltomuotoon, on ero selvä. Kaulamikrofonin aalto on tasaisempi, kun taas tallamikrofonin aaltomuodossa on säröä muistuttavaa epätasaisuutta. Kaulamikrofonin spektrissä eri osasävelet erottuvat selkeämmin, ja ne vaimenevat tasaisemmin. Tallamikrofonin spektrissä viisi ensimmäistä osasäveltä soivat lähes samalla voimakkuudella ja perussävelen eli ensimmäisen osasävelen taajuus on epämääräinen.

Colin Goughin (2010: 405) mukaan mikrofonien kautta tuleva ääni riippuu siitä, miten kieli pääsee värähtelemään mikrofonin kohdalla. Jos verrataan eri mikrofonien suhdetta kieleen, on kielen värähdysliike kaulamikrofonin kohdalla suurempi. Eli kielen ensimmäiset värähdykset saadaan taltioitua paremmin kaulamikrofonilla. Tästä syystä sen kautta perussävelen taajuus tulee selkeämmin esiin. Tallamikrofonin kohdalla korostuvat kielen pienemmät osasävelet. (Ks. myös esim. White & White 1980; Lapp 2004.)

Myös Rossingin (2010: 14–15) tutkimusten mukaan kieltä soitettaessa eri kohdista muuttuu kielen tuottama spektri. Muutos tapahtuu Rossingin mukaan niin, että esimerkiksi kieltä soitetaan 1/4 päästä kielen kiinnityskohdasta katoaa neljäs osasävel. Toisin sanoen se osasävel katoaa, joka osuu soitto- tai näppäilykohtaan. Luonnollisesti myös soittokohdan muut äänikerrannaiset katoavat tai saavat hyvin vähän energiaa kielessä, siis voimakkuutta tuottaa ääntä. Lyhyitä ääniä soitettaessa spektriin ei välttämättä ehdi vaikuttaa kielessä tapahtuva aallon liike. Sitä vastoin pitkissä äänissä spektriin vaikuttaa myös erilaiset kielessä tapahtuvat aaltoliikkeiden törmäykset (Rossing 2010: 12–18).

Kun äänestä puuttuu osasäveliä, se on myös soundillisesti ohuempi. Tästä syystä myös tallamikrofonin soundi on ohuempi kuin kaulamikrofonin. Soitettaessa siis tallamikrofonin kohdalta kieltä ja vain tallamikrofonin ollessa päällä saadaan terävämpi ja erottelevampi soundi, joka sopii juuri ”lead”- eli melodia- ja soolosoittoon.

Soundiin vaikuttaa kaikkien edellä mainittujen seikkojen – vahvistin, mikrofoni ja soittotekniikka – lisäksi kielet. Pastoriuksen on tiedetty käyttäneen hiomattomia Rotosoundin roundwound-tyyppisiä kieliä (Towey 2002: 4). Todennäköisesti tekemäni äänitykset olisivat tuottaneet enemmän ylä-ääneksiä, jos olisin käyttänyt aivan uusia kieliä. Tekemäni testi oli soitettu Elixir-merkkisillä hiomattomilla mutta pinnoitetuilla kielillä. Mielestäni pinnoitus pyöristää soundia aavistuksen verran. Joten kielien vaihtaminen voi tulla vielä eteen lopullisen tuloksen saavuttamiseksi.

Kun aloin tarkastella basson soundia ”Donna Lee” -kappaleessa, huomasin, että äänessä on koko ajan säröä muistuttavia ääneksiä. Nämä saattavat syntyä nauhattoman basson kaulan ominaissoinnista, äänityksestä tai säröefektistä. Uskon, että kyseessä on kuitenkin enemmän nauhattoman basson ominaissointi. Nauhattomassa bassossa kieli pääsee värähtelemään epätasaisemmin kuin esimerkiksi nauhallisessa bassossa, jossa kielen värähteleminen tapahtuu aina kahden kovan metallisen pinnan välillä siis nauhan ja tallan välillä (ks. myös Mäki–Leppilampi 2011: 4–5). Nauhattomassa bassossa kieli värähtelee kaulalta soitettaessa kaulan pinnan materiaalin (Pastoriuksen basson tapauksessa epoksilakan) ja tallan välillä. Kaulan pinta ei ota kieleen kiinni niin tasaisesti kuin nauha, ja tästä syystä kieli pääsee sormen alla aina värähtelemään hieman vapaammin kuin nauhaa vasten painamalla. Tästä syystä myöskään tuotettu sävel ei ole aina välttämättä puhdas tasavireisiin soittimiin verrattuna.

Se, mikä merkitys basson materiaaleilla on soundin, jää tämän tarkastelun ulkopuolelle. On kuitenkin todettava, että elektroniikalla ja kielillä on sähköisten soitinten soundiin suuri merkitys. Puumateriaalit vaikuttavat erityisesti siihen, kuinka kauan kieli soi. Toisin sanoen soitettaessa pitkiä ääniä on puumateriaalilla väliä.

”Donna Lee” -kappaleen äänianalyysi

Lähdin tarkastelemaan ”Donna Lee” -kappaletta ensin kokonaisuutena. Jos tarkastellaan kappaleen nyansseja, voidaan todeta, että tässä ei niitä varsinaisesti ole, vaan tasainen intensiteetti-taso säilyy lähestulkoon kappaleen alusta loppuun (kuva 6). Tätä voi tarkastella amblitudi- (kuva 6) ja intensiteetti-kuvaajasta (kuva 7).

Kuva 6

Kuva 6. Amblitudi-kuvaaja ”Donna Lee” -kappaleesta.

Kuva 7

Kuva 7. Intensiteetti-kuvaaja ”Donna Lee” -kappaleesta.

Intensiteetti-kuvaajan (kuva 7) perusteella voidaan todeta, että Pastorius soittaa koko kappaleen lähes samantasoisella voimakkuudella. Noin 25 sekunnin kohdalla on suurin poikkeama. Tässä kohtaa Pastorius aloittaa soolo-osuuden soittamalla yksin noin tahdin verran.

Praat-ohjelmalla on mahdollista tuottaa LTAS- eli Long-Term Average Spectrum -kuvaaja. Tämä kertoo sen, miten eri taajuusalueet ovat keskimääräisesti painottuneet tarkasteltavassa ääninäytteessä. ”Donna Lee” -kappaleen taajuusalueet (kuva 8) sijoittuvat melko kapealle välille verrattuna esimerkiksi kokonaisen yhtyeen taajuusjakaumaan. Käytin vertailun vuoksi esimerkkinä Yellowjacket-yhtyeen ”Matinee Idol” -kappaletta (kuva 8). Yhtyeessä on rummut, syntetisaattori, piano, sähköbasso, saksofoni ja sähkökitara.

Kuva 8

Kuva 8. ”Donna Lee” -kappaleen LTAS-kuvaaja.

Kuvaajan (kuva 8) perusteella näyttää siltä, että ”Donna Lee” -kappaleen taajuusjakauma sijoittuu 0 Hz ja 2500 Hz välille. Tosin 2500 Hz:n kohdalla taajuudet ovat hyvin hiljaisia eikä niillä ole oikeastaan enää merkitystä. 0 Hz:n kohdalla taas ei ole ääntä. Joten, jos huomioidaan basson matalimman kielen taajuus, joka on 41.2 Hz, sijoittuvat kappaleen taajuudet välille 40–2500 Hz.

Kuva 9

Kuva 9. Yellowjacket-yhtyeen Matinee Idol -kappaleen LTAS-kuvaaja.

Tekemäni LTAS-kuvaaja antaa melko karkean käsityksen taajuusjakaumasta, mutta sen perusteella saadaan yleiskäsitys siitä, miten taajuudet ovat jakautuneet. Jos halutaan selvittää pelkän basson soundia, on järkevintä etsiä kappaleesta sellainen kohta, jossa basso soi yksinään ja antaa mahdollisimman selkeän äänen. Audiosta voi myös yrittää ”irrottaa” eri soitinääniä, jos ne on äänitetty niin, että se on mahdollista. Toisaalta irrotuksessa voi kadota tärkeitä soundiin vaikuttavia ääneksiä.

”Donna Lee” -kappaleessa on gongat ja sähköbasso. Äänitys on miksattu stereoksi. Eri kanavien vaiheenkäännöllä voidaan tarkastella sitä, miten soittimet on sijoitettu stereokuvaan. Jos vasen ja oikea kanava erotetaan ja toinen kanava käännetään vastavaiheeseen eli 180 astetta, häviää stereokuvassa keskelle sijoitettu soitin. Äänityksestä ja miksauksesta riippuen keskelle sijoitettu ääni katoaa sitä paremmin, mitä vähemmän äänityksessä on tapahtunut vuotoja eri mikrofonien välillä. Jos keskelle sijoitettuun soittimeen ei ole laitettu stereokuvaa laajentavia efektejä, soitinääni voi kadota kokonaan. (Ks. Laaksonen 2006: 268–273.) Transcribe!-ohjelmalla voi tämän vaiheenkääntöprosessin tehdä karaoke-toiminnolla. Myös esimerkiksi Audacity-ohjelmalla kanavat voidaan asettaa omille raidoilleen ja kääntää toisen kanavan vaihe.

Testasin kanavan vaiheenkäännön avulla kappaleen äänitystä. Osoittautui, että gongat on sijoitettu stereokuvan laidoille ja basso on sijoitettu keskelle. Gongia äänitettäessä basso on vuotanut jonkin verran gonga-mikrofoneista, ja basso erottuu hyvin vaimeana stereokuvan laidoilla. Vaiheenkäännöllä ei siis saa ainakaan bassoa irrotettua äänityksestä. Toisaalta tarkastelu paljasti myös sen, että basso on äänitetty monona ja siihen ei ole käytetty efektejä. Basso on äänitetty täysin puhtaana.

”Donna Lee” -kappaleessa on muutamia kohtia, joissa basso soi yksistään. Nämä ovat mahdollisia kohtia, joista basson soundia voi vastaavasti tarkastella yksistään. Mahdllisesti kaikkein parhain kohta löytyy kappaleen lopusta kohdasta 2 minuuttia ja 22 sekuntia. Tässä basson E-kieli soi vapaana hetken aikaa. Suurensin Audacity-ohjelmaa käyttäen tämän kohdan niin, että aaltomuoto tulee näkyviin (kuva 10).

Kuva 10

Kuva 10. Vapaan E-kielen oskillogrammi kohdasta 2’22”.

Pastoriuksen soittaman vapaan E-kielen aaltomuodonkuvaaja on tieteellisesti ilmaistuna periodinen eli siitä voidaan havaita säännönmukaisuuksia. Se on myös kompleksinen aaltomuoto eli se koostuu useista eri siniaallon yhdistelmistä eli osaääneksistä. (Ks. esim. Laukkanen ja Leino 1999: 69; Dodge & Jerse 1997; Laaksonen 2006: 16–17.)

Kuva 11

Kuva 11. Vapaana soitetun E-kielen tuottama spektri-kuvaaja. Spektri on tehty Praat-ohjelmalla.

Samasta kohtaa otetusta spektri-kuvaajasta voidaan tarkastella, minkälaisista osasävelistä aaltomuoto koostuu (kuva 11). Aaltomuoto on ikään kuin osasävelien voimakkuuksien summa, joista soundi muodostuu. Tässä spektrikuvaajasta voidaan erottaa neljä taajuuskorostumaa. Huomioitavaa spektrissä on myös se, että perustaajuus eli 41.2 Hz – joka on E-kielen taajuus viritettäessä A=440 Hz – saa vähemmän energiaa kuin sitä seuraavat osasävelet (kuvassa olevat terävät huiput). Erityisesti korostuu toinen, neljäs ja viides osasävel. Spektrissä on myös taajuuskuoppia. Näitä on esimerkiksi kohdissa 40 Hz, 550 Hz, ja 1200 Hz. 1500 Hz:stä ylöspäin ei ääntä juuri enää ole ja eri taajuudet saavat niin vähän energiaa, että ne eivät näyt kuvaajassa. Lisäksi on huomioitava se, että taajuuksia ei ole 1500 Hz ylöspäin.

Haettaessa Pastoriukselle tyypillistä soundia, voidaan hyödyntää spektrikuvaajan taajuuskorostumia ja ”kuoppia”. Toisaalta täytyy huomioida, että nämä antavat vain karkean kuvan lopullisesta soundista, eikä niillä välttämättä saavuteta täysin samanlaista soundia.

Taajuuskorostumiin tai leikkauksiin pääsee helpoiten parametrisella-ekvalisaattorilla, johon voidaan asettaa vähintään neljä aluetta. Lisäksi tarvitaan taajuusalueiden korostukseen tai leikkaukseen tarvittava säätömahdollisuus, josta käytetään käsitettä kaistanleveys eli Q-arvo. (Ks. Laaksonen 2006: 322–324.) Kuitenkin kaikki riippuu siitä, minkälaisen lähtösoundin omaavaa bassoa lähdetään myöhemmin muokkaamaan. Voidaan kuitenkin ensin tutkia minkälaisia korostumat ovat.

Karkeasti arvioiden taajuuskorostumat sijoittuvat alueille: 1) 80 Hz–250 Hz, 2) 250 Hz–450 Hz, 3) 650 Hz–950 Hz ja 4) 1350 Hz–1450 Hz. Korostumien Q-arvot saadaan valitsemalla alueiden korkein taajuus, joka jaetaan korostuma-alueiden ääripäiden taajuuksilla. Q-arvon kaava voidaan ilmoittaa muodossa Q = f / f2–f1. Eri alueiden Q-arvot ovat seuraavat (kuva 12):

1) Q1 = 164 Hz/ (246Hz – 82Hz) = 1
2) Q2 = 372 Hz/ (412Hz – 288Hz) = 3
3) Q3 = 791 Hz / (919 Hz – 659 Hz) = 2,1
4) Q4 = 1416 Hz / (1462 Hz – 1368 Hz) = 15 (hyvin jyrkkä).

Kuva 12

Kuva 12. Q-arvojen alueet.

Taajuuksien voimakkuuksien vahvistaminen, jos 0dB on 0-ääni, ovat alueiden korostumat:

1) 66 dB, 2) 47 dB, 3) 38 dB ja 4) 18 dB. Eri taajuuskorjaimissa tasot eli desibelit näytetään eri tavoin mutta kyseisistä arvoista voi päätellä eri taajuuskorostumien voimakkuuksien suhteet.

Soundin testaus

Tavoitteenani oli selvittää Pastoriuksen bassosoundia ”Donna Lee” -kappaleessa. Jotta tuloksia voisi jotenkin arvioida on myös syytä testata asetuksia. Tarkoitukseni ei ole tässä saada aikaiseksi täysin samaa soundia vaan selvittää onko minulla mahdollista päästä edes lähelle tavoiteltua soundia tietokoneavusteisesti eli digitaalisin ohjelmin.

Äänitin oman bassoni E-kielen sointia. Soitin mahdollisimman paljon mukaillen sitä tietoa vasten, mitä minulla oli. Asetin tallamikrofonin täysille ja tone-säätimeen täydet bassot. Basson E-kielen aaltomuoto näytti (kuva 13) hyvin erilaiselta kuin Pastoriuksen (kuva 10).

Kuva 13

Kuva 13. Bassoni E-kielen aaltomuoto.

Tosin soittamani E-kielen spektrikuvaaja näytti kuitenkin lupaavalta (kuva 14). Varsinkin kolmas korostuma-alue oli melkein sama. Ensimmäinen huomioni oli, että soittamani spektri oli paljon tasaisempi kuin Pastoriuksen (kuva 11). Jos tavoitteena on päästä lähelle Pastoriuksen soundia, täytyy soittamastani äänestä leikata ja korostaa eri kohtia. Olen hahmotellut kuvaan 14 muutokset, joita on tarkoitus tehdä oman bassoni soundiin. Ensimmäisenä pitää tehdä jyrkkä leikkaus kaikille 1500 Hz ylöspäin oleville taajuuksille. Tämä voidaan tehdä taajuusleikkurilla (Lo Pass tai Hi Cut) (kuva 15).

Kuva 14

Kuva 14. Bassoni E-kielen spektrikuvaaja vasemmalla ja Jaco Pastoriuksen oikealla sekä erojen vertailu.

Kuva 15

Kuva 15. Low Pass -filtteri leikkaa 1500 Hz taajuudet.

Leikkasin matalia taajuuksia Hi Pass -filtterillä 80 Hz asti, jossa leikkauskulma oli 12dB/oct. Sitten voimistin soittamani bassoa 160 Hz kohdalta Q-arvolla 2.7 (160/180–120= 2.7) ja korostuksen ollessa 8 dB. Arvioin muut soundiin vaikuttavat arvot karkeasti seuraavasti:

320 Hz kohdalle leikkaus, noin -5 dB, Q-arvo 320Hz/360–280= 4,
520 Hz kohdalle leikkaus noin -5 dB, Q-arvo = 520Hz / (560 Hz–480 Hz) = 6.5,
800 Hz kohdalle korostus noin 10 dB, Q-arvo = 800 Hz / (880 Hz – 700 Hz) = 5 ja
1420 Hz kohdalle korostus noin 15 dB, Q arvo = 1420 Hz / (1460 Hz – 1380 Hz) = 18.

Syötin arvot Pro Tools -ohjelman ekvalisaattoreihin. Jouduin käyttämään useaa ekvalisaattoria, koska Pro Tools -ohjelman monialue-ekvalisaattorissa ei pysty syöttämään kaikkia antamiani arvoja. Ekvalisoinnin jälkeen exportoin äänen ekvalisaattori-asetusten kautta. Avasin Praatilla tiedoston ja aaltomuoto näytti kaiken vaivan jälkeen erittäin lupaavalta (kuva 16). Säätöjä voisi vielä jatkaa erityisesti tarkentamalla matalien taajuuksien osuutta ekvalisoinnissa. Nyt tein melko karkeasti säätöjä.

Kuva 16

Kuva 16. Soittamani E-kielen aaltomuoto ja Jaco Pastoriuksen E-kielen aaltomuoto.

Spektri oli myös muuttunut oikeaan suuntaan (kuva 17).

Kuva 17

Kuva 17. Soittamani E-kielen spektri ekvalisoinnin jälkeen.

Lopuksi

On yllättävää huomata, kuinka kapealla kaistalla Pastoriuksen soundimaailma liikkuu. Kun yllä kirjoitin tyylirikosta, voidaan myös sanoa, että Pastoriuksen idea soittaa bassoa kapealla soundilla oli omanlaisensa tyylirikko. Bassohan yleensä mielletään soittimeksi joka täyttää taustan matalilla taajuuksilla. Laaja taajuuskaista ja matalat taajuudet taas aiheuttavat sen, että basson soitosta ei oikein saa selvää. Kapea soundi mahdollistaa basson erottumisen muista soittimista kuitenkin niin, että se ei vie tai kumoa muiden soittimien taajuuksia. Kun basson soundi sijoittuu yhtyeen kokonaiskuvassa täysin omalle taajuuskaistalleen, pystyy basson soiton erottamaan paremmin.

Referenssinä tässä tarkastelussa oli vain yksi ääni ja sen spektrikuva. Ongelmana tässä lähestymistavassa on se, että äänen spektri muuttuu myös sävelten muuttuessa (Laaksonen 2006: 9). Kattavamman lopputuloksen saamiseksi olisi syytä tarkastella kappaletta enemmän ja etsiä soundia määrittäviä kohtia, kuten muita sellaisia kohtia, joissa basso soi yksistään. Myös kolmiulotteinen spektrianalyysi voisi tuoda lisäinformaatiota, sillä näin selviäisi mahdollisten peittoilmiöiden taakse jäävät taajuudet.

Mielestäni soittotyylin analyysi saa aivan uudenlaisen merkityksen, kun sitä vertaa esimerkiksi omaan soittoonsa. Lisäksi tietokonesovellusten käyttö lisää ymmärrystä mistä soitosta on kyse. Väitän, että kaikkea ei pysty kuulemaan niin tarkasti, että objektiivisesti pystyisi sanomaan, mistä taajuuksista esimerkiksi soundissa on kyse.

Kun itse aloin kiinnostua tietokoneavusteisesta musiikkianalyysista 1990-lopulla, laitteet ja ohjelmistot olivat kalliita, eikä niiden toimivuudesta aina ollut varmuutta. Lopulta kiinnostuskin lopahti välillä laitteiden toimimattomuuksien takia. Nykypäivänä tilanne on aivan toinen. Kotitietokoneen vääntö riittää piirtämään spektrin ja spektrogrammin hetkessä. Äänityksen digitointi onnistuu myös kotikonstein ja siihen tarvittavat välineet saa melko edullisesti. Tietysti aina löytyy myös kalliita laitteita, joilla voi tehdä kaiken aina vain hienommin. Internetistä löytyy alan ohjelmia ja tässäkin artikkelissa käytetyt Praat ja Audacity eivät maksa mitään. Tosin Pro Tools onkin sitten halvimmillaan noin 500 euron luokkaa.

Kirjalllisuus ja lähteet

Blomberg, Esa ja Lepoluoto, Ari 2005. Audiokirja. Audiotekniikkaa ammattilaisille ja

kehittyneille harrastajille. (Painos 2005 verkkojulkaisu) Espoo: Tapiolan

viestintäsunnittelu. Internet-lähde: http://ari.lepoluo.to/audiokirja/ (luettu 25.1.2018).

Dodge, Charles ja Thomas A. Jerse 1997. Computer music. Synthesis, composition,

and performance. Second edition. Macmillan: New York.

Dowdall, Peter 2012. The Impact of Technology on the Role and Function of

the Bass in Jazz. Elder Conservatorium of Music, Faculty of Humanities and Social Sciences. The University of Adelaide.

Eerola, Tuomas ja Petri Toiviainen 2005. ”Musiikkiteknologia kognitiivisen

musiikintutkimuksen renkinä”. Musiikki 35 (1–2): 6–33.

González, Uri 2004. What Does “Donna Lee” Mean? An Analysis of the Construction of

Meaning in Music. Uppsala Universitet. Institutionen för musikvetenskap. C-uppsats.

Gough, Colin 2010. ”Electric Guitar and Violin”. Teoksessa The Science of String Instruments, toim. Thomas Rossing. New York: Springer, 393–416.

Laaksonen, Jukka 2006. Äänityön kivijalka. Idemco Oy, Riffi-julkaisut.

Liebman, Jon 2016. Play like Jaco Pastorius: The ultimate bass lesson. Milwaukee, WI: Hal Leonard.

Milkowski, Bill 2005. Jaco: The extraordinary and tragic life of Jaco Pastorius. Deluxe edition. Milwaukee, WI: Backbeat Books.

Moisala, Pirkko 1993. ”Soittotyylin analyysi”. Musiikin suunta 15 (3): 7–16.

Mäki–Leppilampi, Toni 2011. Analyysi Gary Willisin soittotyylistä kappaleen

“The Necessary Blonde” bassosoolossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Pop/jazz-musiikin koulutusohjelma. Opinnäytetyö. Helsinki.

Rossing, Thomas 2010. ”Plucked Strings”. Teoksessa The Science of String Instruments, toim. Thomas Rossing. New York: Springer, 11–18.

Saha, Hannu 1996. Kansanmusiikin tyyli ja muuntelu. Jyväskylä: Kansanmusiikki-instituutin julkaisuja 39.

Scharfglass, Matt, Chris Kringel ja Dan Towey 2000. The essential Jaco Pastorius. Milwaukee (WI): Hal Leonard.

Schroeder, Dave 2011. The evolving role of the electric bass in jazz: History and pedagogy. University of Miami. Florida. Akateeminen väitöskirja.

Towey, Dan 2002. Jaco Pastorius. Milwaukee (WI): Hal Leonard.

White, Harvey E. & Donald H. White. 1980. Physics and Music: The Science of Musical Sound. Philadelphia: Dover Books on Physics.

**
Artikkelin kansikuva: Jaco Pastorius. © Pino alpino. Lähde: Wikimedia Commons.

LISÄÄ KOMMENTTI