VALIKKO

Avoin tiede on huono otsikko

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2018/01/avoin-tiede-on-huono-otsikko/
Twitter
Share

mikko ojanen

FM Mikko Ojanen (orcid.org/0000-0002-7833-9659) on Musiikin suunnan edellinen päätoimittaja, musiikkitieteen tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta sekä tutkimuksen palveluiden tietoasiantuntija Helsingin yliopiston kirjastosta.

Suuren huomion tiedemaailmassa viimeisen parin vuoden aikana saavuttanut avoin tiede aiheuttaa tutkijoissa vastarintaa – erityisesti siihen liittyvä tutkimusaineistojen ja -datan sekä menetelmien avaamisen vaatimus. Oman tutkimuksensa avaamiseen liittyvien kysymysten noustessa esiin tutkijoiden tyypillisiä reaktioita ovat pelko, vastustus, välinpitämättömyys tai turhautuminen. Avoin tiede koetaan vaivalloisena. Sen koetaan vaativan lisää työtä tai olevan jotain ylimääräistä, tutkimuksen ulkopuolista tai päälle liimattua. Aineistoja ei uskalleta, voida tai haluta avata, koska ei tiedetä, miten avaaminen käytännössä tapahtuu tai pelätään, että kilpailijat varastavat aineistossa kytevät ideat. Monia syvällisempiäkin syitä vastustukseen on mahdollista tunnistaa. Keskityn tässä yhteydessä kuitenkin vain muutamaan huomioon, jotka ovat nousseet esiin yhteistyöstä tutkijoiden kanssa sekä tutkijoille ja perustutkinto-opiskelijoille suunnatuissa koulutuksissa.

Turhautuminen avoimen tieteen vaatimuksiin kiteytyy suurelta osin hankkeen nimeen. Avoin tiede on huono otsikko niille asioille, joista avoimen tieteen piirissä puhutaan lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin kaikki – niin aineistoista, datasta kuin julkaisuistakaan – ei ole avattavissa. Toisekseen avoimuus sellaisina korkeatason periaatteina, joina se organisaatioiden politiikkapapereihin on kirjattu, on hankala siirtää käytäntöön; ne vaativat konkretisointia. Näiden ohella avoimuuden ajatellaan kuuluneen tieteen peruspilareihin aina, ja tästä syystä tutkijoiden näyttää olevan vaikea ymmärtää, mitä on se uusi tieteen avoimuus, jonka äärellä nyt ollaan – suhteessa tieteen ikiaikaiseen avoimuusperiaatteeseen.

Aloitetaan ensimmäisestä. Kaikki, mistä avoimen tieteen puitteissa puhutaan, ei ole avoimeksi saatettavissa. Jokainen yksityiskohta sen sijaan liittyy eettisiin kysymyksiin, valintoihin ja vastuullisuuteen. Näin luettuna avoimen tieteen periaatteet herkistävätkin tutkijat itse asiassa miettimään ja perustelemaan, mitä voidaan avata, millä ehdoilla, mitä ei ja miksi. Kyse on siis pikemminkin vastuullisuudesta tutkimusprosessin jokaisessa käänteessä kuin materiaalin saattamisesta avoimesti saataville. Siinä missä arkaluonteisen aineiston suojaaminen on vastuullinen teko, on sitä myös ei-arkaluonteisen avaaminen. Toisaalta ei-arkaluonteisen aineiston suojaaminen ja sille suojatun varmuuskopiointiprotokollan turvaaminen on kallista ja turhaa.

Toinen ongelma liittyy avoimen tieteen periaatteiden jalkauttamiseen tutkimuksen teon konkreettisiksi yksityiskohdiksi. Avoimen tieteen periaatteet eivät ole ulkopuolisia tai irrallisia projektin päälle liimattavia palasia, vaan tiettyjä tapoja toimia lukuisissa yksityiskohdissa, joita tutkimusprosessiin liittyy; alkaen tiedostojen nimeämisestä ja dokumenttien systemaattisesta organisoinnista ja kuvailusta, dokumenttien versionhallinnasta, työnkulkujen suunnittelusta ja niiden dokumentoinnista, standardoitujen kuvailutietojen käytöstä ja niiden julkaisemisesta, pysyvien tunnisteiden (esim. doi ja ORCiD) käytöstä, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tehdyistä sopimuksista niin projektin sisällä kuin informanttien, projektin toteuttajien, arkistojen ja organisaatioiden välillä. Tieteen ja tutkimuksen avaaminen edes niiltä osin, kuin se olisi muuten mahdollista, ei onnistu, jos näihin asioihin ei kiinnitetä huomiota.

Jälkimmäinen seikka on erityisen haastava perustutkinto-opiskelijoille suunnatun avoimen tieteen opetuksen ja koulutuksen näkökulmasta. Sivusin teemaa lukuvuonna 2016–17 vetämässäni musiikkiteknologian tutkimuspraktikumissa, jonka aloitimme lukemalla muun muassa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeet hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausten käsittelystä. Tästä jatkoimme tutkimussuunnitelman rakentamiseen pala palalta ja aina sopivissa kohdissa pyrimme tunnistamaan avoimen tieteen periaatteisiin liittyviä asioita. Selvää jo tuon pintapuolisen kokeilun perusteella on, että opetuksen näkökulmasta avoimen tieteen yksi suurimmista haasteista on teeman skaalaaminen opintotasoa vastaaviksi mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Moni korkealentoinen tavoite ei herätä opiskelijoissa juuri minkälaisia ajatuksia, ellei niitä onnistuta konkretisoimaan yksinkertaisiksi toimintamalleiksi tai yksityiskohdiksi työnkulussa.

Avoimen tieteen mahdollistavat järjestelmällisyys ja eettisyys. Hyvä lähtökohta seminaareille voisi olla tunnistaa nykyisestä toimintamallista ja toiminnoista niitä konkreettisia yksityiskohtia, jotka resonoivat näiden avoimen tieteen ennakkoehtojen kanssa. Avoimuutta itsessään on selkeärajaisen määritelmän puuttuessa vaikea opettaa, mutta sopivalla tavalla osiin purkaen vastuullisuutta, järjestelmällisyyttä, läpinäkyvyyttä, eettisyyttä (ts. tieteen perusprinsiippejä vuosisatojen ajalta) on huomattavasti helpompi. Ilman näiden teemojen integrointia opiskelijan ja tutkijan hiljaiseksi tiedoksi ja toimintatavoiksi tieteen avaaminen ei koskaan ole mahdollista. Toisaalta näin toimien avoin tiede tapahtuu kuin itsestään – siis, jos näihin yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota riittävän varhaisessa vaiheessa.

Digitaalisen esitysmuodon mahdollistama tiedon, datan ja aineistojen lähes reaaliaikainen globaali tavoitettavuus luo uusia mahdollisuuksia ja vakavia haasteita myös tieteen teolle. Tästä syystä tiedon, datan ja aineistojen vastuullisesta hallinnasta ja tietoverkoissa jakamisesta on syytä pitää erityistä huolta – eli ei ensisijaisesti avaamisesta vaan vastuullisesta hallinnoinnista. Vastuullisuuden, etiikan ja avoimen tieteen kytkeminen toisiinsa onkin näin ollen erittäin luontevaa. Kaukonäköisyys ja ajanhermolla oleminen – avoimuuden linkittäminen vastuullisuuteen – näkyykin hyvin jo useassa viimeaikaisessa akateemisessa työpaikkailmoituksessa, kuten esimerkiksi tänä keväänä Helsingin yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vakituisessa toimessa aloittavan yliopistonlehtorin toimenkuvassa, johon kuuluvat avoin tiede ja tutkimusetiikka.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hanke päättyi vuoden vaihteessa. Jatkoa samaan teemaan on tavalla tai toisella luvassa. Nyt kun vielä jatkohankkeen otsikko saataisiin korvattua kuvaavammalla – esimerkiksi siirtymällä Avoimesta kohti Vastuullista tiedettä – tutkijoiden ja opiskelijoiden motivointi ja sitouttaminen avoimen (lue: vastuullisen) tieteen ikiaikaisiin teemoihin helpottuu. Ja sitä myötä toivottavasti myös vastustus ja pelko aihetta kohtaan vähenevät ja osoittautuvat turhiksi.

Lisätietoa ja ajankohtaisia asioita avoimesta tieteestä:

Avoin tiede ja tutkimus -hanke
Open Science Finland -Facebook-ryhmä
EU-rahoitteisen Foster-projektin portaali
Avoimen tieteen työpajoja osana Digital Humanities Nordic -konferenssia, perjantaina 9.3.2018
UNIFIn Avoimuus Osaksi Tieteen Arkea -työpaja 14.3.

LISÄÄ KOMMENTTI