VALIKKO
Mini-pandurit

Johdatus georgialaiseen polyfoniaan

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2017/03/johdatus-georgialaiseen-polyfoniaan/
Twitter
Share

Meri-Sofia Lakopoulos

 

Meri-Sofia Lakopoulos on freelancemuusikko, asioimistulkki ja Helsinki-opas, joka tekee ennen kaikkea maailmanmusiikkia.

Georgialainen laulu kiinnostanee Suomessa enenevissä määrin niin klassisen musiikin kuin kansanmusiikin ystäviä. Georgialaista laulua ja musiikkia ylipäätään voi lähestyä luontevasti eri näkökulmista: esimerkiksi vuosisatoja länsimaisen taidemusiikin piiriin kuuluneen kontrapunktisen renessanssipolyfonian tekijän lienee kotoistakin lähestyä länsigeorgialaista polyfoniaa, ja toisaalta homofonisemmasta harmoniasta pitävä saattaa lähestyä georgialaista musiikkia solistisesti tai kolmiäänisesti toteutettujen kansanlaulujen tai vauhdikkaiden, soittimin toteutettujen tanssisävelmien kautta.

Mainittava lienee, että esimerkiksi Amerikassa ja useammassa Länsi-Euroopan maassa on georgialaisen kirkkolaulun ja kansanlaulun harjoittaminen ei-georgialaisten parissa ollut vakiintunutta toimintaa jo muutamia vuosikymmeniä – samoin Itä-Euroopassa ja entisissä Neuvostoliiton maissa, mutta esimerkiksi myös Japanissa. Useilla laulua harjoittavilla on saattanut olla nimenomaan vanhan kirkkomusiikin tai vanhan sekulaarisen musiikin tekemisen taustaa, kun taas toiset ovat taas maailmanmusiikin kuuntelun tai tekemisen parista intoutuneet löytöretkelle Kaukasian Georgiaan.

Kohdistuuko meillä Suomessa kiinnostus enemmänkin UNESCOn suojelemaan perinteisiin lauluun vaiko kaukasialaisilla piirteillä maustettuun tai niihin perustuvaan kansanmusiikkiin ja populaarimusiikkiin? Tai georgialaiseen ortodoksiseen kirkkolauluun? Soiko georgialaista laululle sydämensä sykkivän mielessä neuvostoaikana Georgian ulkopuolella konsertoivien muhkeiden mieskuorojen soundi lp:ltä kuultuna, rinnakkaistersseissä kulkevat kaupunkilaislaulut tonaalisine kitarasäestyksineen, vaiko ”talonpoikaisempi” maatalousyhteiskunnan vuosittaisen syklin rituaaleista kummunnut kollektiivinen laulu arkaaisen modaalisine virityksineen? Onko joku päässyt tutustumaan tbilisiläislauluihin eli niin sanottuihin ”itämaisvaikutteisiin” kaupunkilaislauluihin, joiden haikeita melodioita toistaa välisoittona duduk tai klarinetti? Entä miten on haitarin tai kielisoitin pandourin molli- ja duurisoinnuilla säestämät itägeorgialaistyyppiset haikeat soololaulut? Vai olisiko se mahdollisesti georgialaisen laulukentän laajuus ja monipuolisuus, joka kiehtoo kokonaisuutena?

Mikä tekee georgialaisesta laulusta kiehtovan? Näihin kysymyksiin on hankala vastata suorilta käsin. Siihen vaikuttanevat varmasti vastaajan omat kokemukset ja mieltymykset. Omalla kohdallani vastaus ainakin lienee gurialaisen kontrapunktisen polyfonian tavoin kompleksinen.

Tässä artikkelissa kerrotaan ennen kaikkea perinteisestä georgialaisesta polyfoniasta: populaari-kansanlaulua ja kaupunkilaislauluja sivutaan jonkin verran, joskin niihin paremmin keskittyvän artikkelin aika koittanee myöhemmin. Oma lukunsa olisi taas neuvostoaikana syntynyt neuvostovaikutteinen georgialainen pop-folk, jota tässä ei ole mahdollista käsitellä.

Georgialaisen kansanlaulun tutkimus

Georgialainen kansanlaulun tutkimuksen historiassa Dimitri Arakishvilia (1873–1953) ja Zakaria Paliashvilia (1871–1933) on pidetty kaikkein vaikutusvaltaisimpina hahmoina. Arakishvilin julkaisemia kirjoja ja artikkeleita georgialaisista lauluperinteistä pidetään perusteoksina, ja häntä pidetään yleisesti georgialaisen etnomusikologian perustajana.

1800-luvun lopulla syntyneistä Grigol Chkhikvadzesta ja Shalva Aslanishvilista, jotka saivat ammatillisen musiikillisen koulutuksen Venäjällä, muodostui tärkeitä georgialaisen kansanmusiikin tutkijoita niin ikään. Historioitsija Ivane Javakhishvili julkaisemaa georgialaisen musiikin historiaa on pidetty myös georgialaisen musiikin historian peruslähteenä. Otar Chijavadze, Mindia Jordania ja Valerian Magradze olivat ensimmäisiä georgialaisen kansanmusiikin eri näkökulmiin syventyneitä georgialaisia tutkijoita, jotka saivat koulutuksensa Georgiassa. 1900-luvun tärkeimpiä tutkijoita ovat Edisher Garakanidze, Joseph Jordania, Nato Zumbadze, Nino Tsitsishvili, Tamaz Gabisonia, Nino Makharadze, Rusudan Tsurtsumia, David Shugliashvili, Maka Khardziani. Ja uusia valmistuu parhaillaan; heistä mainittakoon esimerkiksi väitöskirjojaan tekevät Nana Mzhavanadze ja Ketevan Baiashvili. Ja heidän lisäkseen on toki muitakin, kuten Nino Kalandadze-Makharadze, Ketevan Baiashvili ja Natalia Zumbadze.

Georgialaisen laulun tutkimukseen ovat antaneet panoksensa myös ei-georgialaiset tutkijat kuten saksalaiset ja itävaltalaiset Adolf Dirr, Robert Lach, Georg Schunemann ja Siegfried Nadel. Heille tarjoutui ensimmäisen maailmansodan aikana tilaisuus tehdä nauhoituksia georgialaisten sotavankien parissa. Venäläisistä muusikoista Ipolitov-Ivanov ja Klenovsky myös osallistuivat georgialaisen kansanmusiikin tutkimukseen, samoin venäläinen Steshenko-Kuftina. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ovat länsimaiset tutkijat alkaneet enenevissä määrin työskennellä georgialaisen kansanmusiikin – ennen kaikkea perinteisen polyfonian – parissa. Heistä mainittakoon esimeriksi Carl Linich, Stuart Gelzer ja Susanne Ziegler. Tutkijoiden – niin georgialaisten kuin ei-georgialaisten – kirjo lisääntyy jatkuvasti.

Perinteinen georgialainen kansanlaulu, georgialainen polyfoninen lauluperinne, on vuodesta 2001 lukeutunut UNESCOn listalle. Vuodesta 2003 lähtien Georgiassa, Tbilisin konservatoriossa on toiminut emeritusprofessori Rusudan Tsurtsumian perustama Kansainvälinen perinteisen polyfonian tutkimuksen keskus (International Research Center for Traditional Polyphony). Se järjestää lähes vuosittain symposiumin, jossa kokoontuu georgialaisen ja muiden maiden polyfonisen musiikin asiantuntijoita ympäri maailman.

Konservatorioshi

Kuva 1. Tbilisin konservatorio, jossa toimii Kansainvälinen perinteisen polyfonian tutkimuksen keskus. Kuva: Meri-Sofia Lakopoulos.

Polyfoninen laulu kansanmusiikin keskiössä

Perinteinen georgialainen kansanlaulu on tyypillisesti kolmiäänistä, vaikka kaksi- ja neliäänisiäkin lauluja löytyy. Yksiäänisiäkin kansanlauluja Georgiassa on; niitä lauletaan yleensä soolona ja säestetään perinteisesti harmonikan sukulaisella garmonilla tai luutulla. Tämä luuttu tunnetaan Länsi-Georgiassa nimellä čonguri, Itä-Georgiassa taas nimellä panduri. Yksinlauluja säestetään myös čangilla eli harpulla, jousisoitin čunirilla tai sitä läheisesti muistuttavalla čianurilla. Länsi-Georgiassa Mustanmeren rannalla Adzariassa käytetään myös säkkipilliä Gudastrivia säestyssoittimena. Georgiassa on toki muitakin kansansoittimia, joista muutamat ovat solistisia. Moniääninen laulu tai polyfoninen laulu on kuitenkin georgialaisen kansanmusiikin keskiössä. Soittimet eivät ole olleet samanlaisessa merkityksessä kuin solistisen soitinmusiikin perinteen omaavissa naapurimaissa.

Tornike 2

Kuva 2. Rachan laulujen kerääjä ja vuonna 2011 perustetun Ensemble Tzirianin johtaja Tornike Skhiereli soittamassa čianuria. Kuva: Meri-Sofia Lakopoulos.

Chonguri

Kuva 3. Čonguri. Kuva: Meri-Sofia Lakopoulos.

Kaksi pääryhmää: itäinen ja läntinen polyfonia

Georgia jakaantuu 15 eri etnografiseen alueeseen, ja esimerkiksi australialais-georgialaisen tutkijan Josef Jordanian mukaan georgialaisessa kansanlaulussa esiintyykin myös saman verran erilaisia musiikillisia ”murteita”. Edesmenneen etnomusikologin, laulajan ja tutkijan Edisher Garaqanidzen mukaan Georgiassa on olemassa alueiden mukaan 16 eri musiikillista ”murretta”. Nämä ”murteet” luetaan kahteen isompaan ryhmään kuuluvaksi: itäiseen ja läntiseen.

Itäiseen kuuluu useita pienempiä koillisen vuoristoalueita murteineen. Näitä ovat Khevsuteti, Pshavi, Tušeti, Khevi, Mtiuleti ja Gudamakari; eteläiselle alueelle taas kuuluu Meskheti. Etelässä homofoninen, bordunapohjainen polyfonia on vallitsevaa. Kakhetin ja Kartlin polyfoniaa pidetään kehittyneimpänä itäisen tyylin edustajana. Niiden polyfoniassa erottuu melodinen linja selkeästi. Tässä tapauksessa kaksi ylintä ääntä laulaa koristeellista melodiaa suhteellisen vakaan borduna-äänen säestämänä. Edesmenneen georgialaisen etnomusikologin Edisher Garaqanidzen mukaan Kartli ja Kakheti muodostavat yhden alueen eli Kartli-Kakhetin. Tällä vyöhykkeellä esiintyviä kultivoituneita lauluja kutsutaan usein nimellä supruli eli ”pöytälaulu”. Itägeorgialaisista (Kartli-Kakhetin) lauluista isänmaallisia tunteita nostattava chakrulo lienee tunnetuin tämän kakhetilaisen tai Kartli-Kakhetilaisen tyylin edustaja, ja se saikin kunnian matkustaa avaruusalus Voyagerin mukana avaruuteen vuonna 1977.

Koillis-Georgiassa polyfoninen perinne ei ole niin kehittynyttä kuin Kartli-Kakhetissa. Koillis-Georgiassa vallitsee kaksiääninen laulutyyppi. Khevsureti, Tušeti ja Pshavi ovat kaikkein arkaaisimpina pidettyjä alueita, kun taas Kheviä ja Mtiuletia pidetään näistä Koillis-Georgian alueiden murteista kehittyneimpinä. Khevin ja Mtiuletin alueella on kaksiäänisten laulujen lisäksi myös kolmiäänisiä lauluja. Tušetin alueella – johtuen paimentolaisten liikkuvuudesta – esiintyy vaikutteita myös pohjoiskaukasialaisten heimojen polyfoniasta.

Toisinaan myös Saingilo Azerbaijanin alueella sekä Tao-Klarjeti ja Lazeti Turkin alueella, joilla asuu georgialaisia heimoja, luetaan georgialaisen kansanlaulun ja polyfonian vyöhykkeeseen. Tämä siitäkin huolimatta, että jos ja kun polyfoniaa on ollut noilla alueilla ollut – kuten monet musiikkitieteilijät uskovat olleen – se on hävinnyt. Tämän katsotaan johtuneen islamin vaikutuksesta alueella myös georgialaisten kansojen keskuudessa. Tätä tyyppiä on kuitenkin elvytetty viime vuosikymmeninä.

Länsi-Georgia laulullisine murteineen koostuu Länsi-Georgian keskiosasta, Imeretistä, kolmesta vuoristoalueesta Svaneti, Ratša ja Lechkhumi, ja kolmesta Mustanmeren rannikkoalueesta Samegrelo, Guria ja Adjaria. Jotkut tutkijat erottavat Lechkumin ja Gudamakarin omiksi murrealueikseen. Alavilla alueilla kuten Imereti, Samegrelo, Adjaria ja Guria on tyypillistä, että lauluissa kukin ääni on melko itsenäinen: jokaisella on siis itsenäinen melodinen linja. Gurialaisesta tyylistä käytetään toisinaan ilmaisua ”kompleksinen polyfonia” tai ”kontrapunktinen polyfonia”. Imeretin alue jakaantuu Ylä-Imeretiin ja Ala-Imeretiin, ja myös polyfoniat ovat erilaiset. Suuri osa yläimeretiläisistä lauluista omaa kartli-kakhetialaisia tyylipiirteitä. Alaimeretiläiset laulavat taas niin sanotusti ”pizzicato-tyyliin” ilman glissandoja. Sekä Ylä- että Ala-Imeretissä on kolmiäänistä polyfoniaa. Ylä-Imeretissä esiintyy myös kaksiäänisiä lauluja.

Aiemmin mainitsin vanhan musiikin harrastajien mahdollisen linkin gurialaiseen kontrapunktiseen polyfoniaan. Gurialaisessa laulussa äänet luovat keskenään kontrasteja, joista seuraa värikkäitä konsonansseja – siis sointuja. Jordanian mukaan Imeretian, Megrelian ja Adžarian sekä erityisesti Gurian kontrapunktiset laulut ovat vahvassa yhteydessä polyfoniseen tyyliin, jossa vallitsee riitasointuisten intervallien ja sointujen yltäkylläisyys. Jordania mainitsee mielenkiintoiseksi ilmiön, että vaikka saksalaiset tutkijat ovat vertailevissa tutkimuksissaan käyttäneet useimpia esimerkkejä länsigeorgialaisista polyfoniasta, jotta he pystyisivät vertailemaan niitä varhaiseen eurooppalaiseen polyfoniaan, he eivät olleet kuitenkaan verranneet Gurian polyfoniaa muiden eurooppalaisten kansanmusiikkien moniäänisiin perinteisiin.

Gurialaisessa polyfoniassa on erikoista Alppien ja toisaalta pygmien jodlausta muistuttava krimanchuli. Georgiassa matkustaneen säveltäjän Igor Stravinskin tiedetään olleen erityisen vaikuttunut nimenomaan krimanchulista: ”Jodlaus, jota kutsutaan krimanchuliksi, on parasta mitä olen kuullut.” Krimanchulia voi tavata toisinaan myös Adžarian alueen laulussa. Jordania kutsuu vuoristoisen Svanetian laulua eurooppalaisen ensimmäisen tyypin edustajaksi (of the first type of European polyphony). Jordanian mukaan tätä ensimmäisen tyypin polyfoniaa löytyy Euroopasta eristäytyneiltä alueilta kuten Balkanin vuoristossa erityisesti Labien keskuudessa Albaniassa, metsäisillä ja soisilla alueilla – mainittakoon, että myös suomalais-ugrilaisten asuinalueella Mordvassa.

Georgialaisen laulun perinteessä bordunaa laulaa useampi henkilö, kun taas melodiaa ja ylintä ääntä lauletaan solistisesti. Jako ei ole kuitenkaan yhtä selkeä erimerkiksi Länsi-Georgian lauluissa, jossa äänet ovat itsenäisempiä toisiinsa nähden.

Tkmeli = Päämelodia/keskiääni (kirjaimellisesti ”se joka puhuu”)
Modzakhili = Ylä-ääni/toinen ääni (kirjaimellisesti sSe joka vastaa kutsuun”)
Bani = borduna (kirjaimellisesti ”matala katto”)

Lisäksi kolmiääniset laulut jakaantuvat käsitteillä pirveli khma, meore khma, meame khma eli Ensimmäinen ääni, toinen ääni, kolmas ääni. Tällöin järjestys on yleensä yksi yhteen järjestyksessä ylimmästä alimpaan.

Kirkkomusiikki

Näimme, että polyfoniset murteet luokitellaan kahteen isoon ryhmään kuuluviksi. Myös kirkkomusiikissa esiintyy jako kahteen eri tyyliin: itäiseen ja läntiseen.

Kristinuskosta tuli valtionuskonto 300-luvulla. Aluksi Georgian kirkko omaksui laulussa kreikkalaisen yksiäänisen mallin, mutta jo 800-luvulla oli moniääninen kirkkolaulu vakiintunut Georgian kirkon laulukäytännöksi. Noin 900-luvulta lähtien kirkkosävelet merkittiin neumaattisella systeemillä muistamisen auttamiseksi. Graafisesti georgialaiset neumit eroavat kreikkalaisesta ja latinalaisista. Kuitenkin kirkkosävelet siirtyivät polvelta polvelle. Sekä Länsi- että Itä-Georgiassa oli kouluja, joissa nuorille opetettiin kirkkolaulua. Valmistuneet lähetettiin eri luostareihin ja kirkkoihin. Laulusta on erotettavissa kaksi päätyyppiä: niin sanottu gurialainen tyyli vallitsi pääasiassa Länsi-Georgiassa ja katli-kakhetilainen taas Itä-Georgiassa. Kirkkolaululle tyypillistä on, että sitä ovat laulaneet perinteisesti miehet. Kuitenkin nykyään on enenevässä määrin myös naiskuoroja tai -yhtyeitä, jotka tulkitsevat kirkkolaulua liturgiassakin.

Perinteinen viritys ja urbaani tasavireinen polyfonia

Georgialaisesta virityksestä on eriäviä näkemyksiä, mutta Vladimir Gogotishvilin viritystä koskeva näkemys on tällä hetkellä vallitseva. Gogotishvilin mukaansa perinteinen polyfonia Georgiassa perustuu puhtaisiin kvartteihin ja kvintteihin. Itä-Georgiassa asteikot perustuvat Gogotishvilin mukaan kvartteihin, lännessä enemmänkin taas kvintteihin. Tämä koskee myös kirkkomusiikkia. Kvintti on yleensä puhdas, mutta sekunti, terssi ja kvartti eroavat tasavireisen järjestelmän intervalleista.

Kutaisi-Imeretin pääkaupunki on tunnettu urbaaneista, moniäänisistä, rinnakkaisia kolmisointuja käyttävistä lauluistaan. Tämä siitäkin huolimatta, että Imereti on pitkälle kehittyneen kontrapunktisen ja dissonanssisointisen kolmiäänisen polyfonian kotialuetta. Jo 1800-luvulta lähtien ovat Georgiassa uuden vaikutuksen seurauksena georgialaisen kansanlaulun esittäjät harjoittaneet tasavireiseen järjestelmään perustuvia lauluja. Tämän ”länsimaistumiseksi” kutsutun prosessin on katsottu alkaneen 1880-luvulla ensimmäisten georgialaisten ammattimaisesti toimineiden kuorojen, kuten Agniashvili-choron toimesta. Sata vuotta myöhemmin muutamat kuorot vastaavasti alkoivat kuitenkin elvyttää ja ylläpitää autenttista perinnettä vanhalla virityksellä.

Julkaisussaan Georgian Traditional Polyphony in Comparative Studies: History and Perspectives Jordania selittää, miten uusi, urbaani polyfonia Georgiassa syntyi pian venäläisten kitarasäestyksellisten romanssien ilmaannuttua 1800-luvun alussa maisemiin. Näistä tuli Georgiassa suosittuja, ja tämän tyyppiset laulut kukoistivat erityisesti oopperatalon avajaisten jälkeen 1850-luvulta eteenpäin. Jotkut yhtyeet ovat erikoistuneet joko kaupunkilaislaulujen tai perinteisten rituaalilaulujen esittämiseen. Jotkut tekevät kuitenkin kumpiakin.

Jordania kutsuu tätä myöhäistä eurooppalaista polyfonista tyyliä, jossa vallitsevat rinnakkaisterssit ja joissa esiintyy elementtejä toonika-subdominantti-dominantti-harmoniasta, nimellä chordal-triadic-polyfonia. Jordanian mukaan tämä tyyli on laajalti maailmassa levinnyttä. Hän mainitsee myös na bas -laulutyylin Balkanilla, Alppien laulun, mutta myös Polynesian saarilla vallitsevan laulutyylin esimerkkeinä laulutyypin levinneisyydestä.

Siinä missä Georgiassa on 1800-luvulta lähtien vaikuttanut tonaaliseen järjestelmään perustuva moniääninen laulu, joka assosioituu eurooppalaisuuteen, on 1800-luvulta ollut vakiintunut niin sanottu itämaistyyppisten kaupunkilaislaulujen haara, jotka poikkeavat niin ikään ”autenttisesta georgialaisesta perinnelaulusta”. Tätä transkaukasialaista urbaanien laulujen genreä kutsutaan Georgiassa usein nimellä ”vanhat tbilisiläislaulut”. Tämä selittynee 1880-luvun öljybuumilla, jonka seurauksena Tbilisistä muodostui kosmopoliittinen talouskeskus Transkaukasian alueella. Tbilisissä asui – ja asuu vielä tänä päivänä – georgialaisten lisäksi azereja, juutalaisia, persialaisia, venäläisiä ja armenialaisia, lisäksi muitakin Kaukasian asukkaita ja muualta Euroopasta olevia asukkaita. Erityisesti armenialaisten yhteisöstä muodostui 1700–1800-luvuilla suurin urbaaniyhteisö Tbilisissä (Tiflis), jossa heillä oli huomattavasti vaikutusvaltaa – kuten myös muualla Transkaukasiassa. Armenialaisella ja azerimusiikilla on merkittävä rooli georgialaisen urbaanin musiikin tyyleissä, nimenomaan sen itäisessä haarassa. Esimerkkinä tästä on vaikkapa Ksoevrelebi-yhtye. Perinteiseen tapaan käyttää yhtye soittiminaan dudukia, dolia ja haitaria.

Georgialaisen laulun pääsy maailman konserttisaleihin ja sittemmin klubeille

Pitkään georgialainen musiikki eli omaa elämäänsä suuremmalta maailmalta pimennossa, mutta 1970-luvulla Rustavi-kuoro, sen johtaja Ensor Erkomaishvili ja sittemmin Georgian Voices alkoivat esittää georgialaista laulua myös länsimaisen tonaalisen systeemin parissa varttuneelle yleisölle, perehdyttyään eri alueiden perinteiseen polyfoniaan ja esittäen näitä laulun moninaisuutta tunnetuksi tehden. Ensemble Erisionin amerikkalais-ranskalaisena yhteistyönä tehty Georgian Legend -niminen spektaakkeli toi lavoille laulun lisäksi georgialaisen tanssin elementtejä sisältäviä koreografioita, jotka saavuttivat suurta suosiota ympäri maailmaa.

Rustavilla oli usein solistinaan nyt jo edesmennyt Hamlet Gonashvili, joka laulajana edusti niin sanotusti ”salonkikelpoisempaa” ja ”ei-talonpoikaisena” pidettyä tyyliä. Näihin aikoihin myös uusi Neuvostoliitossa suosituksi tullut georgialainen pop-folk ja fuusio valtasivat tilaa. Toisaalta asiaan vaikutti myös suurkuorokulttuuri. Poikakuoro Martve, joka toimii yhä samoin kuin Rustavi ja Erisioni, edustaa myös tällaista kansanlauluja kuoromuodossa toteuttavaa kokoonpanoa. Vuonna 2000 perustettu georgialaisen polyfonian moninaisuuden lippua liehuttava Basiani täyttää niin ikään kuoron mitat, samoin esimerkiksi 2012 perustettu Iberi.

Shvidkatsa ja Gordela puolestaan olivat yhtyeitä, jotka 1950-luvulta ja 1960-luvulta lähtien aloittivat pienempien yhtyeiden ja improvisaation palauttamisen perinteet. Yhtyeitä, jotka ovat olleet uraauurtavia autenttisen georgialaisen laulun ja säveljärjestelmän vaalimisen saralla – ikään kuin antiteesinä tasavireistämiselle ja eittämättä ”salonkikelpoistamiselle” – ovat esimerkiksi Anchickhati ja Mtiebi sekä 2000-luvun alussa Suomessakin käynyt naisyhtye Mzetamze. Muita tämän perinteisemmän linjan jatkajia ja vaalijoita naisyhtyeistä ovat esimerkiksi Sathanao sekä vielä uudempi Nanina ja miesyhtyeet Didgori ja Sakhioba.

Anchiskhati

Kuva 4. Anchiskhatin levyn sisäkannesta. Kuva: Meri-Sofia Lakopoulos. © Anchiskhati Choir ja cumborecords.

Sekakuoroja on harvemmassa, mutta yksi niistä on Kakhetin Sighnaghissa toimiva Zedashe. Yksi syy tähän on se, että georgialaisessa laulussa äänet ovat äänialaltaan lähellä toisiaan. Lauluperinteeseen kuuluu kuitenkin se, että ylimmät äänet lauletaan solistisesti ja vain alaäänessä on useampi laulaja. Tässä mielessä siis kuoro ei välttämättä ole ihanteellisin muoto lauluperinteen perinteisemmässä merkityksessä. Tämä useamman laulajan tärkeys bordunassa korostuu selvästi itägeorgialaisessa tyylissä, jossa borduna on melko staattinen.

Pop-folk nykypäivänä

Mielenkiintoisella tavalla on uusi pop-folkin genre syntynyt itäisen Georgian vuoristoisella alueella.

Tämä uudentyyppinen musiikki on vaikuttanut erityisesti nuoremman sukupolven parissa ja diasporassa asuvien georgialaisten yhteisöissä. Näistä Tušetin alueen laulut ovat lyöneet itsensä kaikkein parhaiten läpi. Artikkelissaan ”The Alternative Role of New Tushetian Songs in Contemporary Georgian Musical Culture” japanilainen Kae Hisaoka käsittelee tätä laulua vaihtoehtona jo asemansa vakiinnuttaneelle mieskuorolaululle ja erityisesti gurialaiselle tyylille, jonka hän katsoo syrjäytyneeksi georgialaisessa kulttuurissa. Hisaokan artikkelissa on käytetty myös laulaja-lauluntekijä Lela Tataraidzen haastattelua, joka lienee tällä hetkellä yksiäänisten Itä-Georgian vuoristoalueiden soololaulujen edustajista tunnetuin. Tataraidze esittää myös moniäänisiä tushetilaislauluja ja muiden alueiden lauluja Kesane-yhtyeensä kanssa.

Tämän tyyppisiä lauluja on tehnyt tunnetuksi myös omia kappaleitaan esittävä miespuolinen Dato Kenchiashvili. Nämä ovat tasavireisiä ja nauhallisella pandurilla säestettyjä, mutta niissä kaikuu mielestäni kuitenkin ajaton nostalgia. Vuosien saatossa on tasavireinen järjestelmä lyönyt tiensä läpi myös kansanlaulussa. Tämä on kuultavissa – ja nähtävissäkin. Esimerkiksi nauhallinen panduri ja čonguri, jotka ovat nauhattomasta pandurista ja čongurista viime vuosisadalla kehitetyt versiot, kertovat georgialaisen kansanmusiikin saralla tapahtuneista muutoksista jo pidemmällä aikavälillä.

Luutut

Kuva 5. Luuttuja; vasemmalta oikealle: pieni, nauhallinen panduri, čonguri ja kromaattinen, nauhallinen panduri. Kuva: Meri-Sofia Lakopoulos.

Georgialaisen laulun harrastus Georgian ulkopuolella ja ulkogeorgialaiset yhtyeet

Oma lukunsa ovat ulkogeorgialaiset yhtyeet, esimerkiksi ne, joissa laulaa ainoastaan ei-georgialaisia. Näistä mainittakoon esimerkiksi amerikkalaisista koostuva Trio Caucasia, yhtye, joka teki opintomatkoja Georgiaan 1990-luvun lopulla ja tämän ja cd-julkaisun jälkeen (2001) on esitellyt perinteisintä georgialaisen laulutyyliä Georgian ulkopuolellakin. Amerikassa on sittemmin perustettu muitakin Georgialaiseen perinteiseen polyfoniaan omistautuneita kuoroja.  Joissain Aasian maissa – kuten esimerkiksi Japanissa – on georgialaista kansanalaulua kohtaan ollut jo pidempään kiinnostusta ja sille omistautuneita harjoittajia. Maspinzdeli taas toimii Iso-Britanniasta. Sen perusti georgialainen, mutta sen laulajat ovat kaikki Iso-Britannian kansalaisia. Irlantilainen Zurmukhti perustettiin vuonna 2011, ja siinä laulaa myös muutamia georgialaisia irlantilaisten lisäksi, sekä yksi japanilainen.

Yhtyeitä on Euroopassa toki muitakin. Osa on omistautunut georgialaiselle laululle, osa kuoroista esittää myös muuta kuin georgialaista musiikkia. Naapurimaassamme Ruotsissa on useamman vuoden vaikuttanut Doluri-niminen yhtye, jonka laulajat ovat ruotsalaisia. Virossa toimii Kalevi Kammerköör, jonka ohjelmistossa on useita georgialaisia kansanlauluja, joika georgialainen Levan Baratashvili on kuorolaisille opettanut. Suomessa georgialaisen laulun aktiivinen edistäminen on melko uutta. Siltikin sillä lienee ystäviä maasamme jo vuosien takaa, ja satunnaisia kansanlauluja on ollut joidenkin lauluyhtyeiden ja kuorojen ohjelmistossa jo vuosia sitten. Mitä tulee kirkkomusiikkiin, se lienee tutumpaa ortodoksien taholla ja joillain kuoroilla onkin esimerkiksi tiettyjä tropareita kirkkovuoden aikana.

Suomessa ovat jonkin aikaa toimineet Iberia, Dzveli pepela ja ortodoksista liturgista ja paraliturgista laulava alkuperäiskiellä ja suomeksi sovitettuna harjoittava Psaltikon. Laulajat ovat niissä kaikki suomalaisia. Sen sijaan Emännät-yhtyeessä – jossa Georgialaisella laululla on merkittävä rooli – on mukana myös entisen Neuvostoliiton maista olevia laulaja suomalaisten lisäksi. Yhtyeen ohjelmistossa on myös ukrainalaisia venäläisiä ja suomalaisia lauluja.  Syksyllä 2017 perustettiin Helsingin Käpylän kirkossa toimiva uusi kuoro Nana Mzhavandzen kurssien pohjalta. Muutama kuukausi sitten kuoro nimettiin Tevriksi, joka viittaa metsään. Missään näistä lauluryhmistä ei vielä ole jäseninä georgialaisia. He olisivat tervetulleita, mutta toistaiseksi ei heitä ole liittynyt lauluryhmiin. Suomessa kuitenkin vaikuttaa joitain georgialaisia laulajia ja muusikoita niin populaari- kuin taidemusiikinkin saralla.

Näyttää siltä, että muutkin kuin georgialaiset voivat hyvin omaksua georgialaisia lauluja. Laulutekniikan omaksuminen ja virittyminen laulujen kollektiiviseen maailmaan, harjoitteluun on mielestäni yksi laulun salaisuus. Mutta minkälainen on laulutekniikka? Georgialaiselle laululle on tyypillistä yleensä suora laulutekniikka rintaäänirekisterissä, mutta nyanssit ja tekniikkakin vaihtelevat eri alueilla. Kun georgialaisen laulun maailmaan kurkistaa, huomaa, että nyansseja on runsaasti. Tyyleissä joskus vain kahden eri laulajan tulkinnassa voi olla huomattava sävyero.

Lisälukemistoa

Internet-lähteitä:
http://polyphony.ge/en/georgia/georgian-traditional-music/dialects/
http://polyphony.ge/en/home-2/#
https://www.mdw.ac.at/ive/emm/?newlang=en&PageId=135
https://en.wikipedia.org/wiki/Music_of_Georgia_(country)
Transcaucasian Urban Folk Songs

Lähteet

Hisaoka, Kei 2015. ”The Alternative Role of New Tushetian Songs in Contemporary Georgian Musical Culture”. GEJS: Musicology and Cultural Sciences 2 (12): 63–74.

Jordania, Joseph 2010a. ”Who asked the first question.” Internet-lähde:
http://www.josephjordania.com/files/55-USA-comparative.pdf (tarkistettu 29.9.2017).

Jordania, Joseph 2010b. ”Georgian Traditional Polyphony in Comparative Studies:History and Perspectives”. Echoes from Georgia: Seventeen Arguments on Georgian Polyphony. Toim. Rusudan Tsurtsumia ja Joseph Jordania. New York: Nova Science, 229-248.

Vladimer, Gogotishvili 2003. ”On Some Characteristics of Mode-Intonational Scales in Kartli-Kakhetian Long Table Songs”. Materials of the First International Symposium on Traditional Polyphony, toim. Rusudan Tsurtsumia ja Joseph Jordania, 312–323.

**

Artikkelin kansikuva: mini-pandureita Rustaveli-kadun kaupassa Tbilisissa.
© Meri-Sofia Lakopoulos.

Meri-Sofia Lakopoulos on elämäntapamuusikko, joka ei aina erottele harrastusta ja ammattia. Meri-Sofia kasvoi ennen kaikkea kreikkalaisen musiikin kyllästämässä kodissa. Nuorempana klassista musiikkia opiskellut, sittemmin kansanmusiikkiin suuntautunut ja etnomusikologiasta kiinnostunut Meri-Sofia on tehnyt omatoimiopintomatkoja Kreikkaan ja Georgiaan aiheenaan Pontoksen kreikkalainen kansanmusiikki sekä georgialainen laulu ja kansanperinne. Nämä matkat ovat toimineet sytykkeinä etnomusikologiaan. Meri-Sofiaa kiinnostaa muun muuassa tutkia georgialaisen kansanlaulun ja kansanperinteen yhteyksiä Pontoksen kreikkalaisten musiikkiin ja näiden yhteyksiä edelleen kurdien ja persialaisten kansanmusiikkiin, perinteeseen ja muinaisuuteen ulottuviin uskomuksiin.

LISÄÄ KOMMENTTI