VALIKKO
jazzin_meining_etukansi-500x500

Jazzin meining

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2016/03/jazzin-meining
Twitter
Share

 

FT, DI Juha Henriksson on etnomusikologian dosentti, tietokirjailija ja Musiikkiarkisto JAPAn johtaja.

 

M. A. Numminen: Jazzin meining
ISBN: 978-952-7063-09-5
Sidottu, valokuvia
Aviador kustannus 2016
120 sivua

Mauri Antero Nummisen uusin kirja Jazzin meining on kuin hänen oma uransa: rönsyilevä, itsevarma ja tietokirjallisuuden rajoja rikkova. Kirjan sivuilla on sulassa sovussa omaelämäkerrallista tekstiä, taidevalokuvia, proosaa sekä otteita Nummisen romaanista Helsinkiin! Kokoavana teemana on Nummisen rakkaus jazziin, joka tuo intohimoa paitsi kirjan tekstiin, myös sen kuvitukseen.

Somerolla nuoruutensa viettäneen Nummisen jazzin harrastus alkoi monien muiden suomalaismuusikoiden tapaan radiota ja levyjä kuuntelemalla. Numminen jopa rakensi omakätisesti lyhytaaltoradion voidakseen kuunnella Voice of American jazzlähetyksiä. Jazzlevyt käytiin ostamassa Helsingistä, ja mielen vallannutta musiikkia soitettiin ystävien kanssa Tommi Parkon mukaan nimetyn Thomas Park Quintetin riveissä.

Numminen pääsi välillä mukaan myös tangosäveltäjä Unto Monosen keikoille. Mononen ei ollut Nummisen mukaan jazzmiehiä, mutta hän oli säveltänyt itselleen yhden jazzsoolon, jonka hän soitti aina samanlaisena – kappaleen soinnuista ja sävellajista riippumatta.

Kirjassa on runsaasti valokuvia, jotka Numminen otti toimiessaan Ylioppilaslehden avustajana. Suomalaisia jazzin harrastajia suorastaan hemmoteltiin 1960-luvun alkupuolella, sillä Helsingissä esiintyi uskomaton määrä jazzin kaanonin kirkkaimpia tähtiä. Nummisen kuvissa soittavatkin muun muassa Quincy Jonesin, Count Basien ja Duke Ellingtonin johtamat orkesterit sekä John Coltrane, Eric Dolphy, Thelonius Monk, Cannonball Adderley, Gerry Mulligan, Horace Silver, Thelonius Monk ja Art Blakey & The Jazz Messengers.

Aikaisemmin julkaisemattomat kuvat on otettu valokuvaaja Olavi Virtaselta lainatulla kalustolla. Numminen kertoo kirjan esipuheessa, että kamera oli sijoitettu Virtasen askartelemalle ”kiväärintukille”, joka oli niin vakuuttavan näköinen kokonaisuus, että järjestäjät ja muusikot luulivat Nummista ammattilaiseksi, joten hän pääsi vapaasti kuvaamaan konserteissa.

Osa Nummisen kuvista on taiteellisesti korkeatasoisia, mutta joillakin on vain dokumentaarista arvoa. Joitain kuvia on röntgenkäsitelty eli niiden negatiivit ja paperikuvat on kehitetty röntgenkehitteessä. Muutamassa kuvassa on röntgenin lisäksi käytetty

solarisaatiomenetelmää, jossa pimiön valot on sytytetty hetkeksi graafisen vaikutelman luomiseksi. Yksi esimerkki solarisaatiokäsittelystä on kirjan kannessa oleva rumpali Art Blakeyn kuva.

Muutamissa kuvissa on runsaasti pölyhiukkasia ilmeisesti autenttisuuden tavoittelemiseksi. Manipuloidut kuvat ja pölyhiukkaset tuovat ainakin omasta mielestäni kokonaisuuteen turhaa visuaalista hajanaisuutta. Joidenkin kuvien osalta olisi ollut muutenkin paikallaan miettiä, ylittävätkö ne ylipäätään julkaisukynnyksen. Kuvia karsimalla ja niiden visuaalista ilmettä yhtenäistämällä olisi saatu aikaan iskevämpi kokonaisuus.

1960-luvun legendaarisista jazzkonserteista on säilynyt arkistoissa aikakausi- ja musiikkilehtien kuten Rytmin arvosteluja, mutta Nummisen teoksesta konserttien kuvaukset löytyvät kätevästi yksistä kansista. Asiapitoista tekstiä täydentävät vuonna 1999 julkaistun romaanista Helsinkiin! otetut lainaukset, joissa päähenkilö Juho Niitty selostaa omia kokemuksiaan 1960-luvun jazzkonserteista.

Kirjan hauskimpia kohtia on Thelonius Monkin haastattelu, joka julkaistiin alkujaan Ylioppilaslehdessä vuonna 1964. Edeltäneestä Åke Granholmin haastattelusta ärtynyt Monk kiertelee Nummisen kysymykset puhumalla oikeastaan ihan mitä sattuu.

Jazzin meiningin proosateksteihin kuuluvat humoristiset sanoitukset tunnettuihin jazzstandardeihin ”Tunnelmassa” (In the Mood) ja ”Neljimmäinen veljeksistä” (Four Brothers) sekä helsinkiläiselle We Jazz -festivaalille vuosina 2013–2015 tilausteoksena kirjoitetut jazz-aiheiset runot. Numminen on toiminut tapahtuman suojelijana sen kolmen toimintavuoden aikana ja esittänyt joka vuosi festivaalin kirjallisen avajaisperformanssin.

Kirjan parasta antia edustavat Nummisen omaelämäkerralliset muistelut Nalle Puh Big Bandistä ja Uusrahvaanomaisesta Jatsiorkesterista. Erityisesti Nalle Puh Big Bandia on käsitelty tähän mennessä hyvin niukasti suomalaisen jazzin historiankirjoituksesta. Numminen on tosin kertonut yhtyeestä vuonna 1988 julkaistussa Jukka Lindforsin ja Markku Salon teoksessa Ensimmäinen aalto – Helsingin undergroud 1967–1970.

 

Video: Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri: In the Mood – Tunnelmassa

 

Nalle Puh Big Band perustettiin Nummisen muutettua Helsinkiin yhdessä Jyrki Parkkisen ja Pekka Gronowin kanssa. Alkuperäinen nimi The Orgiastic Nalle Puh Cultivators lyheni pian Nalle Puh Big Bandiksi. Numminen kertoo, että orkesteriin pääsyn edellytyksenä ei ollut kyky vaan halu soittaa: ”päätettiin soittaa mahdollisimman modernia jazzia, välittämättä sellaisista pikkuasioista kuin oikein soittaminen”. Tosin orkesterissa olivat myös mukana tunnetut jazzmuusikot Pekka Pöyry ja Stanley Lindroos.

Nummisen mukaan Nalle Puh Big Band oli tasa-arvoinen yhteisö, mutta vaativissa tilaisuuksissa yhdenvertaisuudesta tingittiin. Esimerkiksi yhtyeen televisioesiintymisessä ja radionauhoituksessa Pöyry ja Lindroos olivat ainoat solistit. Orkesteri esiintyi esimerkiksi opiskelijoiden kantaaottavissa tapahtumissa sekä Otto Donnerin ja Ken Deweyn järjestämässä ”happeningissä” Jyväskylän kulttuuripäivillä. Mainittakoon, että Turkulainen Svart Records jatkaa kulttuuritekojensa sarjaa julkaisemalla loppuvuodesta 2016 Eteenpäin!-levy-yhtiön tuotannosta boksin, jolla on myös Nalle Puh Big Bandin aikaisemmin julkaisemattomat kappaleet ”My Blue Heaven” ja ”Messin’ with the Man”.

Uusrahvaanomainen Jazzorkesteri sai alkunsa, kun Nummista pyydettiin esiintymään Ylioppilastalolla vuonna 1969. Jani Uhlenius kokosi hänen taustalleen ”saksajatsin” soittajia eli hanuristi Aaro Kurkelan ja kitaristi Juhani Korjuksen. Onnistuneen keikan jälkeen mukaan pyydettiin suomalaisen jazzin veteraani, saksofonisti ja viulisti Kalevi Viitamäki. Numminen keksi kokoonpanolle nimen spontaanisti Lenita Airiston emännöimässä suorassa televisiolähetyksessä.

Uusrahvaanomainen Jazzorkesteri teki suosittuja levytyksiä ja esiintyi esimerkiksi Pori Jazzeilla vuosina 1970 ja 1972. Näistä jälkimmäisen keikan taltioi Yleisradio. Toisin kuin Numminen muistelee, kuvanauhalle tallentui niin Jani Uhleniuksen pään päältä soitettu riehakas harmonikkasoolo ”Tunnista tuntiin” kuin Rauno Lehtisen näppärä mandoliinisoolo ”Tunnelmassa”. Kokoonpano keikkaili myös ulkomailla. Ruotsissa ”nyfolklig allmogejazz” saavutti vielä paljon suuremman suosion kuin Suomessa, ja siitä lähtien Numminen onkin ollut haluttu esiintyjä naapurimaassamme.

Hajanaisuudestaan huolimatta Jazzin meining on tervetullut lisä tähän asti valitettavan niukkaan suomalaisen jazzin historiakirjoitukseen. Nummisen konserttikuvaukset ja valokuvat täydentävät myös omalta osaltaan Mikael Huhtamäen kirjaa Live in Finland, sillä se keskittyi ulkomaisiin rock- ja popkonsertteihin Suomessa vuosina 1955–1979.

 

**
Arvion kansikuva: Jazzing meining –teoksen kansi. © Aviador kustannus

print

LISÄÄ KOMMENTTI