VALIKKO

Intro: Aina muuttuva japanilainen musiikki

RSS
Facebook
Google+
http://musiikinsuunta.fi/2016/02/intro/
Twitter
Share

lasselehtonen

 

FM Lasse Lehtonen on japanilaiseen musiikkiin erikoistunut tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta.

 

Ensimmäiset tunnetut japanilaisen ja länsimaisen musiikin kohtaamiset eivät alkaneet lupaavissa merkeissä. Vuonna 1549 Japaniin rantautuneet eurooppalaiset lähetyssaarnaajat tekivät kaikkensa saadakseen paikalliset hylkäämään tuntemansa kansanlaulut ja siirtymään latinankielisiin hymneihin. Länsimaalaisten mukaan japanilaisen hovimusiikki gagaku ”sattui korviin”, ja vastaavasti länsimainen musiikki ei herättänyt vastakaikua varsinkaan Japanin yläluokassa.

Sittemmin äänenpainot ovat muuttuneet puolin ja toisin. Japani käynnisti vuonna 1868 länsimaita seuraten valtavan uudistus- ja modernisaatioprosessin, jossa myös musiikki nähtiin tärkeänä modernisaation välineenä. Länsimaista tuotiin musiikin opettajia Japaniin uuden kulttuurin omaksumista vauhdittamaan, ja toisaalta japanilainen musiikki alkoi kiehtoa myös länsimaisia. Esimerkiksi Hugo Riemannin kirjoitukset 1900-luvun aivan alusta suhtautuvat japanilaiseen musiikkiin jo kunnioittavammin kuin 1500-luvun lähetyssaarnaajat.

Japanilainen musiikki on muuttunut ympäröivän yhteiskunnan mukana viimeisen 150 vuoden aikana huomattavasti. Nobu Kōda sävelsi ensimmäisen länsimaalaistyylisen japanilaisen taidemusiikkisävellyksen –saksalaisromanttisen sonaatin viululle ja pianolle – jo vuonna 1895, ja vuonna 1914 Sumako Matsuista tuli ensimmäinen levytetty populaarimusiikin hittilaulaja. Toisen maailmansodan jälkeen Tōru Takemitsun kaltaiset taidemusiikkisäveltäjät herättivät huomattavaa kiinnostusta länsimaissa, ja 1900-luvun aivan lopussa länsimaissa käynnistyneen japanilaisen populaarikulttuurin buumin myötä rock- ja pop-laulajilla ja -yhtyeillä on vakaa fanikuntansa länsimaissakin. Samalla huomattavaan suosioon ovat yltäneet uudet musiikinlajit kuten videopelimusiikki.

Myös tämän numeron sisältö heijastelee muutoksia niin tutkimusaiheiden kuin niiden käsittelynkin osalta. Henri Pitkäsen artikkelissa shakuhachi-huilun musiikkia tarkastellaan historiallisessakin kontekstissa, mutta itse analyyttinen ydin on toteutettu spektrianalyysia hyödyntäen. Riku Koivumäki puolestaan perehtyy artikkelissaan nykyään länsimaissakin erittäin suosittujen taiko-rumpujen harrastamiseen Japanissa sukupuolen näkökulmasta. Oma artikkelini japanilaisen populaarimusiikin synnystä avaa länsimaisilla kielillä toistaiseksi varsin vähän käsiteltyä musiikillista maailmaa.

Erilaiseen esteettiseen todellisuuteen siirrytään Kia Kaarttin nyky-Japanin idolikulttuuria käsittelevässä artikkelissa, joka haastaa tarkastelemaan nykypäivän japanilaisessa idoli-ilmiössä kiteytyvää pop-tähteyden olemusta ja idolilaulajien ”fiktiivisyyttä” konkreettisesti täysin fiktiivisen ja virtuaalisen – mutta huomattavan suositun – esimerkin kautta. Lauri Hyvärisen artikkeli puolestaan tarkastelee japanilaista noisea, joka pakenee helppoja määritteitä ja tarjoaa musiikintutkijalle loputtoman määrän kiinnostavia kysymyksiä genren pohdinnasta ”musiikillisuuden” konseptiin.

Musiikintutkijoiden on tarpeellista osata lähestyä tutkimusaihettaan myös sen sisältä. Varsinaisen artikkelikokoelman päättääkin Suomessa asuvan japanilaisen säveltäjän Mioko Yokoyaman kirjoitus japanilaisten nykysäveltäjien maailmasta. Länsimaissa ääneen on päästetty lähes yksinomaan jo asemansa vakiinnuttaneita, tyypillisesti hieman vanhempaa sukupolvea edustavia japanilaisia säveltäjiä. Yokoyaman kirjoitus täydentää tätä yksipuolista näkemystä ottamalla esiin myös nuoren säveltäjäsukupolven monipuoliset näkemykset ja uudet vaikutteet yhä kansainvälistyvässä maailmassa. Koska Yokoyama kirjoitti artikkelinsa alun perin japaniksi tätä Musiikin suunnan numeroa varten, se on poikkeuksellisesti julkaistu myös alkukielellä – pienin muutoksin japaninkielistä yleisöä ajatellen.

Lopuksi saamme lukea kahdesta taannoisesta musiikkiesityksestä. Markku Hainari pureutuu Helsingissä järjestettyyn, sinällään melko harvinaislaatuiseen nōkan-huilun esitykseen. Kanteletta tutkiva Ying-Hsien Cheng puolestaan kirjoittaa suomalais-japanilaisen koto–kantele-duon Eva Alkulan ja Tomoya Nakain esityksestä Japanissa.

Kuten tämän lehden kirjoituksetkin osoittavat, japanilaisen musiikin merkittävimpiä muutoksia viimeisen 150 vuoden aikana on ollut kansainvälistyminen. Ilman tuota kansainvälistymistä luonnollisesti koko tämän teemanumeron julkaiseminen ei olisi edes mahdollista. Vaikka musiikki sinänsä näyttää muuttuneen lähes täysin siitä, mitä se oli vielä 150 vuotta sitten, japanilaisella musiikilla on tallennettua historiaa yli tuhannen vuoden ajalta. Onkin syytä muistaa, että nyt eletty vaihe on koko Japanin musiikin historian kontekstissa jokseenkin lyhyt. Musiikki elää ajassa, ja niin elää myös musiikin tutkimus. Tämänkertainen Musiikin suunnan numero onkin katsaus japanilaisen musiikin nykypäivään.

print

LISÄÄ KOMMENTTI